Miehen passiivisuus ja lapatossumaisuus hävettää sosiaalisissa tilanteissa :(

Ap,  miksi haluat alistaa miestä kiusaamalla häntä sosiaalisissa tilanteissa? Miehen pitää hyppiä vissiin joka asiassa pillisi mukaan? Ehkä siinä on se syy, että mies on ihan pihalla, kun vaimo syö itsetunnon joka tilanteessa.

Ette vaan sovi toisillenne. Mies on liian sosiaalisesti rajoittunut introvertti. Ehkä hänen kuuluisi olla kaltaisensa kanssa ja sun taas kaltaisesi? Olisitte molemmat sillä tavalla onnellisempia.

Introverttiyden ja huonon käytöksen tai käytöstapojen puutteen välinen raja on häilyvä. Vaikea sanoa onko kyse puhtaasti vain toisesta vai molemmista.

Ymmärrän sua niiiiin hyvin.

Eikä kyse ole tosiaan mistään luonnollisesta juhlajännityksestä tai vieraiden ihmisten pelosta tai ujoudesta. Kun se pälyily ja nurkissa lymyily tapahtuu ihan kaikkialla, kaupassa, kirjastossa ja ihan missä vaan. Sellaista kokonaisvaltaista sosiaalista laiskuutta, jossa itse odotetaan että muut tekee hommat.

Mun miehen tilanteessa syy löytyy aika pitkälle lapsuudesta ja siitä lapsuusperheen dynamiikasta, jossa vanhemmat päättivät diktaattoreina kaiken eikä lapsille annettu minkäänlaista mahdollisuutta edes sanoa mitään. Piti vain zombiena olla paikalla. Kuin joku elottoman näköinen huonekasvi.

Mies ei siis ole oppinut ilmaisemaan itseään tai mielipiteitään. Ainoa mitä on oppinut, on seisoa toimettomana takana odottamassa että joku antaa vuoron sanoa jotakin. Jos antaa. Eikä sellaista vuoroa normaaleissa, spontaaneissa sos.tilanteissa tule.

Jep jep ap, ymmärrän täysin. Sitten itseä hävettää, kun muut seurueessa pitävät miestä omituisena hyyppänä,kun se ei sano mitään vaikka muut juttelee kivasti, istuu vaan tuppisuuna. Itsekin sitten jälkikäteen myöntää, ettei keksi mitään sanottavaa, tai jos keksiikin, niin vasta jälkikäteen. Todella raskas kiskoa tommoista kivirekenä perässään.

Vierailija kirjoitti:

Jep jep ap, ymmärrän täysin. Sitten itseä hävettää, kun muut seurueessa pitävät miestä omituisena hyyppänä,kun se ei sano mitään vaikka muut juttelee kivasti, istuu vaan tuppisuuna. Itsekin sitten jälkikäteen myöntää, ettei keksi mitään sanottavaa, tai jos keksiikin, niin vasta jälkikäteen. Todella raskas kiskoa tommoista kivirekenä perässään.

Ap taas paikalla.

Kivireki on juuri oikea sanavalinta. Siltä se nimittäin minusta tuntuu. Kuin laahaavaa, raskasta kivirekeä raahaisi perässään. Mies vaan odottaa, että joku muu sanoo tai tekee tai hoitaa tai aloittaa tai toimii. Hän itse odottaa tumput suorana että joku muu hoitaa kaiken tai tilanne menee itsestään ohi. :(

Tää passiivisuus ja flegmaattisuus heijastuu sosiaalisten tilanteiden lisäksi myös esim. kotitöihin. Ts. minä aloitan ja teen, mies vaan odottaisi loputtomiin tekemättä mitään.

Meillä tilanteeseen liitty vielä miehen "hitaus" - mies myöntää itsekin ettei esim. tajua asioita niin nopeasti että ehtisi reagoida ja tilanne menee sitten sujuvasti ohi - ja sellainen tietynlainen verbaalinen mielikuvituksettomuus - eli joko ei keksi oikein mitään sanomista tai sitten tulee toistuvasti väärinymmärretyksi sanavalintojensa vuoksi. Esim. mies ei osaa kertoa vitsiä siten, että kukaan muu kuin hän itse nauraisi sille.

Olen jo vakavissani miettinyt, että eikö tuossa voisi olla kyse jostakin autismin lievästä muodosta? Tai aspergerista?

Jos mies pakotettuna joutuu kertomaan tai puhumaan jotakin, hän ilmaisee itseään siten, että 99%:a kuulijoista ymmärtää asian satavarmasti väärin. Ja sitten minä joudun taas selittelemään ja paikkailemaan kuulijoiden hämmennystä. Tyyliin "X siis tarkoitti....", "X:n piti siis varmaan sanoa....".

Ihan sairasta! Oikeasti! :(

Tätäkään ongelmaa ei olisi, jos olisit valinnut jännän alfauroksen mieheksesi.

Eikö näitä ominaisuusksia ap ollut kun tapasitte ja päätitte mennä yhteen? Ymmärrän hyvin sen että ekstrovertti ja aika ääri introvertti eivät sovi yhteen, mutta sitä on vaikea käsittää miten tämä ei tule esille jo seurusteluaikana ja sitten lähdetä omille teilleen, itselle sopivampaa ihmistä etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Jep jep ap, ymmärrän täysin. Sitten itseä hävettää, kun muut seurueessa pitävät miestä omituisena hyyppänä,kun se ei sano mitään vaikka muut juttelee kivasti, istuu vaan tuppisuuna. Itsekin sitten jälkikäteen myöntää, ettei keksi mitään sanottavaa, tai jos keksiikin, niin vasta jälkikäteen. Todella raskas kiskoa tommoista kivirekenä perässään.

Mitä sillä on väliä minä muut pitää? Aidoille introverteille ei ainakaan yhtään mitään (ellei heitä ole joku ekstrovertti onnistunut aivopesemään että heissä on vikaa). He ovat mitä ovat ja muut saavat olla siitä mitä mieltä nyt ovat. Ihan sama. 

Lopeta nyt ihmeessä se kivireen kiskominen ja lakkaa raahaamasta sitä miestä tuollaisiin tilanteisiin. Hän on luultavasti muutenkin onnellisempi itsekseen ihan muissa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep jep ap, ymmärrän täysin. Sitten itseä hävettää, kun muut seurueessa pitävät miestä omituisena hyyppänä,kun se ei sano mitään vaikka muut juttelee kivasti, istuu vaan tuppisuuna. Itsekin sitten jälkikäteen myöntää, ettei keksi mitään sanottavaa, tai jos keksiikin, niin vasta jälkikäteen. Todella raskas kiskoa tommoista kivirekenä perässään.

Ap taas paikalla.

Kivireki on juuri oikea sanavalinta. Siltä se nimittäin minusta tuntuu. Kuin laahaavaa, raskasta kivirekeä raahaisi perässään. Mies vaan odottaa, että joku muu sanoo tai tekee tai hoitaa tai aloittaa tai toimii. Hän itse odottaa tumput suorana että joku muu hoitaa kaiken tai tilanne menee itsestään ohi. :(

Tää passiivisuus ja flegmaattisuus heijastuu sosiaalisten tilanteiden lisäksi myös esim. kotitöihin. Ts. minä aloitan ja teen, mies vaan odottaisi loputtomiin tekemättä mitään.

Meillä tilanteeseen liitty vielä miehen "hitaus" - mies myöntää itsekin ettei esim. tajua asioita niin nopeasti että ehtisi reagoida ja tilanne menee sitten sujuvasti ohi - ja sellainen tietynlainen verbaalinen mielikuvituksettomuus - eli joko ei keksi oikein mitään sanomista tai sitten tulee toistuvasti väärinymmärretyksi sanavalintojensa vuoksi. Esim. mies ei osaa kertoa vitsiä siten, että kukaan muu kuin hän itse nauraisi sille.

Olen jo vakavissani miettinyt, että eikö tuossa voisi olla kyse jostakin autismin lievästä muodosta? Tai aspergerista?

Jos mies pakotettuna joutuu kertomaan tai puhumaan jotakin, hän ilmaisee itseään siten, että 99%:a kuulijoista ymmärtää asian satavarmasti väärin. Ja sitten minä joudun taas selittelemään ja paikkailemaan kuulijoiden hämmennystä. Tyyliin "X siis tarkoitti....", "X:n piti siis varmaan sanoa....".

Ihan sairasta! Oikeasti! :(

Apua, ootko mun miehen kanssa yhdessä? Sanon vaan sen, että noiden kaikkien miettiminen vaan pahentaa asiaa ja tekee siitä isomman kuin on. Oon selittänyt miehelle, että ei tarvii olla mitenkään suuna päänä, mutta peruskohtelias pitää olla ja siinä vaiheessa kun huomaa istuneensa 10 minuuttia hiljaa, niin jotain pitää sanoa.

Alussa mies aina sanoi, että "helppohan sun on kun oot sosiaalinen jne." mutta kun en ole! Olen väittänyt (kai olen jossain määrin oikeassakin) että ei sosiaalisuus ole KENELLEKÄÄN helppoa, varsinkaan sellaisissa vaivautuneissa alkutilanteissa, joissa vasta tutustutaan. Silloin kuka tahansa, joka sanoo jotain tyhmää aloittaakseen keskustelun, palkitaan helpotuksella siitä, että kiva kun mursit jään. Mitään erityisen fiksua sanomista ei kukaan odota, kunhan jostain lähdetään liikkeelle.

Se, että joku istuu möllöttää, on epäreilua muita kohtaan, jotka kantaa sen sosiaalisen "työn" taakan. Yleensä nämä hiljaiset ovat vielä sellaisia, että jonkun "tyhmän" alkujäänmurtamisen he tyrmäävät mulkoilulla, ikään kuin heillä olisi siihen varaa.

Meillä tilanne on parantunut kun a) olen lopettanut holhoamasta ja stressaamasta suurimmilta osin, se ei ole reilua miestä kohtaan joka on sellainen kuin on, ja siihen pitäisi meillä kaikilla olla oikeus ja b) kun mies on tullut puolitiehen vastaan ja on työskennellyt noiden peruskohteliaisuuksien ja alkeellisen osallistumisen kanssa. Hän on nykyään välillä jopa ihan puhelias :D

Minäkin ymmärrän ap:ta hyvin, eikä mielestäni ole kyse siitä, että on introvertti. Pikemminkin siitä, että toinen on sosiaalisesti täysin kyvytön, eikä edes itse tiedosta sitä eikä halua harjoitella sosiaalisia taitoja. Introvertilläkin voi olla hyvät sosiaaliset taidot. Itse olen jossain määrin introvertti, en viihdy isoissa joukoissa enkä halua olla huomion keskipisteenä. Ystäviäkin mulla on vain muutamia. Mutta silti minulla on ihan hyvät sosiaaliset taidot, toisin kuten ap:n perässävedettävällä. Jos olen vaikka sukulaisjuhlissa, osaan käydä oma-aloitteiseti tervehtimässä juhlakalua ja isäntäväkeä ja kysyn kohteliaasti kuulumisia. En osallistu suuna päänä keskusteluun, mutta ilmaisen kiinnostusta ja kunnioitusta muihin ihmisiin esim. kuuntelmalla kiinnostuneen oloisena heidän juttujaan ja silloin tällöin osallistumalla pikku kommenteilla keskusteluun.  Ei vaadi mielestäni mitään huippulahjakkuutta tuollainen käytös vaan ihan peruskäytöstapoja ja sosiaalisten tilanteen lukemista! Introverttius ei anna aihetta olla töykeä muita kohtaan.

Minunkin eksä oli muuten samanlaisen kuuloinen kuin tuo ap:n perässävedettävä. Esim. yhteisillä kauppareissuilla vaan jäi tumput suorana seisomaan. Jos koitin kysyä mitä ruokaa hän toivoisi, ei sanonut koskaan "ihan sama"-kummempaa vastausta. Ei mitään mielipiteitä, jotka koskisivat häntä itseään, kaikki oli aina "ihan ok" tai "ihan sama".

Kun menimme ensimmäistä kertaa tapaamaan vanhempiani, hän ei suostunut sanomaan käsipäivää, vaikka äiti yritti kätellä ja muodollisen esittelyn jälkeen (jossa hän ei siis sanonut mitään) juoksi suoraan yläkertaan lapsuudenkodin vanhaan huoneeseeni eikä suostunut tulemaan sieltä pois paitsi kun oli kotiin lähdössä. Ja silloinkin livahti ovesta äkkiä eikä edes heippaa sanonut vanhemmilleni.

Minunkin miehellä on huonot sosiaaliset taidot. Se osaa samanhenkisten ihmisten kanssa olla sosiaalisesti todella taitava ja kiva ja ylläpitää muidenkin puolesta keskustelua. Mutta se keskustelu on noiden samanhenkisten ihmisten kanssa aina vain aiheesta X (eräs hänen harrastus). Mistään muusta aiheesta mies ei osaa porukassa jutella. Jos sitten tulee vastaan erihenkisiä ihmisiä, eli ihmisiä jotka ei harrasta tuota samaa harrastusta, niin hän ei keksi mitään puhuttavaa eli möllöttää ihan hiljaa. No vaikka itse olen sosiaalisesti taitava kaikenlaisessa seurassa, niin ei tuo minua niin ärsytä, olkoon ukko sellainen kun on, hyvä mies se on kuitenkin. On nääs tullut niitä huonojakin miehiä nähtyä ihan tarpeeksi.

joo ymmärrän ap:tä. Meillä vähän samaa. Mies hyvin introvertti, vielä enemmän mitä itse. Itse olen oppinut miten läyttäydytään mutta mies ilmeisesti ei. Oli sukulaisen 90vuotis juhlat, muut olivat samassa tilassa mutta mies väen vängällä vaati että me mennään eri huoneeseen yksikseen. Olipa noloa siellä istua yksin. Sama juttu sukulaisemme tupareissa joihin kutsuttiin. Taas sama juttu, halusi istua yksin syrjässä muista. Sitten sanoo että kukaan ei halua tutustua meihin ja joudumme aina olemaan juhlissa syrjässä. Kun itse vakitsee sen tien. On ruvennut pikkuhiljaa ärsyttämään. Itsekin siis instrovertti mutta osaan jonkin verran käyttäytyä.

Itseäni ärsyttää ihmiset jotka lässyttää kaikesta turhanpäiväisestä. Keskustelen kyllä jos asia kiinnostaa. Voin keskustella tuntikausia mutta en jaksa näytellä kiinnostunutta saadakseni jotain sosiaalisia irtopisteitä.

Kuulostaa niin tutulta. Tämä se on ollut meidän perusriidan pääaihe jo kohta 15 vuotta. Välillä en ymmärrä itseäni, miksi edes olen mieheni kanssa yhdessä. Pikkuhiljaa kaikki kodin ulkopuoliset yhteiset sosiaaliset suhteet ja tekemiset on kuihtuneet ja käydään nykyisin yhdessä vain kaupassa tai leffateatterissa, jossa ensimmäisessä mies seuraa perässä ilman mielipiteitä ja jälkimmäisessähän pitääkin olla hiljaa paikallaan.

Minäkään en sekoittaisi introverttiyttä ja sosiaalista töykeyttä & laiskuutta toisiinsa. Introvertti on usein sosiaalisesti älykäs tarkkailija, joka hallitsee kyllä tarvittaessa peruskäytöstavat. Sosiaalisesti töykeä ja laiska taas ei viitsi vaivautua edes käytöstapojen ja silmiinkatsomisen verran. Meillä lisäksi mies käyttäytyy jokseenkin eri tavalla eri porukoissa. Joissakin paikoissa siis kokee tarvetta olla sosiaalisempi, joissakin taas jättää kaiken minun harteilleni. Kaiken.

Alussahan mies oli sosiaalisempi. Ei mikään puhelias porukan keskipiste silloinkaan, mutta selvästi yritti panostaa ilmaisuunsa. Melko pian silti huomasin hänen sosiaaliset puutteensa ja taipumuksensa.

31 jatkaa vielä (olen siis se introvertti, joka ymmärtää ap:n tilannetta hyvin). Sosiaalisia tilanteita voi harjoitella, jos on halua. Ilmeisesti ap:n miehellä ei paljoa halua ole. Minulle aikanaan oli haaste, että nykyinen mieheni on kovin sosiaalinen ja hänellä on isot verkostot. Hän tykkää esim. kutsua kavereitaan (ja kavereiden kavereita samalla!) meille katsomaan vaikka jotain urhelilua. Alkuun oma ensireaktioni oli, että "älä kutsu meille ketään" tai "no mä menen sitten vaikka leffaan/kaverille siksi aikaa". Mutta sitten päätin vaan opetella pois tuosta reagoititavasta. Koti on myös miehen koti ja hänellä on oikeus kutsua sinne ystäviään, eikä ole reilua miestäni kohtaan jos minä murjotan/eristäydyn silloin kun ystäviä on paikalla. Siten olen pakottanut itseni tulemaan reippaasti moikkaamaan mieheni ystäviä, juttelemaan heidän kanssaan hetken ja ehkä vähän seuraamaan hetken verran sitä urheilulähetystä, mitä he nyt katsovatkaan. Minusta se on kohteliasta sekä miestäni että hänen ystäviään kohtaan. Suurimman osan näistä kavereiden vierailuista vietän kuitenkin keittiössä, teen vaikka heille pizzaa yms. niin saan samalla hyvin tekosyyn olla omissa oloissani mutta he kokevat kuitenkin olonsa mukavaksi ja tervetulleeksi :)

Eli toivon, että ap:n mies voisi ap:n puolesta harjoitella sosiaalisia tilanteita ja oma-aloitteisuutta edes pikkuisen, eikä mennä sen taakse että "mä nyt olen vain tällainen".

Hei ap.

Oletkin saanut jo monta vastausta ja tuuletusta asiaan eri näkökulmista.

Itse haluaisin tuoda keskusteluun teemaparin alivastuullisuus - ylivastuullisuus.

Parisuhteessa kummankin pitäisi hoitaa vastuunsa tasaväkisesti. Usein kuitenkin suhteen toinen osapuoli alkaa käyttäytyä ylivastuullisesti ja hoitaa toisenkin 'tontilla' olevat asiat, kuten esim. vahtii ottaako hän lääkkeensä tai myöhästyykö töistä, tai kirjoittaa syntympäiväonnittelut hänen puolestaan jne. Tästä yleensä seuraa, että toinen puoliso muuttuu yhä enemmän alivastuulliseksi, ja molemmat turhautuvat. Ylivastuullinen uupuu ja hermostuu ja alivastuullinen kokee elämänsä vieraaksi.

Näen käyttäytymisessäsi ylivastuullisuutta kun yrität osallistaa miestäsi. Ehdotan, että lopetat kaiken vastuunoton miehesi sosiaalisesta kanssakäymisestä. Annat hänen olla juuri sellainen kuin hän on. Voi olla, että ajan mittaa huomaat miehesi 'nostavankin' omaa vastuullisuuttaan ja aktiivisuuttaan, kun et tee asioita hänen puolestaan. Tai voi olla, että koette tämän seikan olevan ylivoimainen este. Kannattaa anakin kokeilla, pitkään ja kaikissa muodoissaan ennen kuin teet päätöstä esim. erota. Muutos lähtee aina siitä, että muuttaa oma käyttäytymistään

KirkkoSisko kirjoitti:

Hei ap.

Oletkin saanut jo monta vastausta ja tuuletusta asiaan eri näkökulmista.

Itse haluaisin tuoda keskusteluun teemaparin alivastuullisuus - ylivastuullisuus.

Parisuhteessa kummankin pitäisi hoitaa vastuunsa tasaväkisesti. Usein kuitenkin suhteen toinen osapuoli alkaa käyttäytyä ylivastuullisesti ja hoitaa toisenkin 'tontilla' olevat asiat, kuten esim. vahtii ottaako hän lääkkeensä tai myöhästyykö töistä, tai kirjoittaa syntympäiväonnittelut hänen puolestaan jne. Tästä yleensä seuraa, että toinen puoliso muuttuu yhä enemmän alivastuulliseksi, ja molemmat turhautuvat. Ylivastuullinen uupuu ja hermostuu ja alivastuullinen kokee elämänsä vieraaksi.

Näen käyttäytymisessäsi ylivastuullisuutta kun yrität osallistaa miestäsi. Ehdotan, että lopetat kaiken vastuunoton miehesi sosiaalisesta kanssakäymisestä. Annat hänen olla juuri sellainen kuin hän on. Voi olla, että ajan mittaa huomaat miehesi 'nostavankin' omaa vastuullisuuttaan ja aktiivisuuttaan, kun et tee asioita hänen puolestaan. Tai voi olla, että koette tämän seikan olevan ylivoimainen este. Kannattaa anakin kokeilla, pitkään ja kaikissa muodoissaan ennen kuin teet päätöstä esim. erota. Muutos lähtee aina siitä, että muuttaa oma käyttäytymistään

Hei nimimerkki KirkkoSisko. Teetkö tuota kommentointiasi kirkon edustajana (esim. siis kirkon toiveesta työajallasi tms) vai oletko joku yksityishenkilö, joka on päättänyt nimetä itsensä noin?

Minä haluaisin löytää parisuhteeseen tuollaisen hiljaisen introverttinaisen joka ei vaadi jatkuvaa ryhmässä sosialisointia..

Meillä on yksi tuollainen sukulainen, mies hänkin. On ikävää, kun hän ei puhu mitään. Vastaa kyllä, jos kystyään, silloinkin vain parilla lauseella, mutta ei ikinä kysy kenenkään kuulumisia eikä jatka keskustelun aloitusta mitenkään. Sysää vastuun täysin meille muille. On perässä vedettävä ja eteenpäin tönittävä sekä äärettömän tylsä. Jos hänellä on rikas sisäinen maailma, se ei ainakaan näy ulospäin. Ei lue mitään, ei opiskele mitään, ei harrasta mitään, katsoo vain telkkaria kotona ja nyhjää koneella. En ymmärrä, miksi hän kuitenkin aina tulee meille. Pysyisi kotona. Vai ajatteleeko vaimo, että hänen on raahattava mies mukana ikään kuin pääsylipuksi voidakseen itse osallistua? 

Minun mies on ollut joskus asiakaspalvelutyössä, ja tiedättekö kun joillakin muuttuu sellaisessa työssä äänen paino yms. kun puhuu asiakkaalle. Noh tämä on varmaan jäänne niiltä ajoilta, koska kaupassa kun ollaan se puhuu myyjille ihan eri tavalla, tosi virallisesti ja yliystävällisesti. Jaksan ihmetellä tätä joka kerta ja hävettää miksi ei voi puhua niinkuin normaalisti. On sen puhe muutenkin vähän tönkköä tuntemattomien kanssa.