Noloimmat asiat, joilla ihmiset ylpeilevät

Lasten vanhempi kehuu lastensa itsenäisyyttä tai esikoisen taitoa huolehtia pienemmistään.

Käyttäjä2875 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä työsuhde saman työnantajan palveluksessa.

Ihan nolouden huippu. Ei ole kelvannut muualle eikä päässyt elämässä eteenpäin.

Tai sitten on niin hyvä, että on onnistunut vakiinnuttamaan itsensä. Työpaikan sisällä voi myös ylentyä.

Kevytyrittäjyys. Kehut sillä että saat euron pari enemmän mutta maksat ittelles paskaa eläkettä etkä saa pekkasia/lomia/sairaspäivärahaa.... jne... 

Väärin valmistettu ruskeakastike.

Vierailija kirjoitti:

Joillekin suuri ylpeyden aihe tähän tyyliin.: " Minä kyllä sanon suorat sanat , joka paikassa ja kaikille , mitä olen mieltä mistäkin asiasta tai henkilöstä. JOS joku siitä loukkaantuu, niin voi, voi! se on hänen oma ongelmansa"

Joo, suora voi ja saa olla, mutta tällaiset minäminä-ihmiset tekevät itsestään moukkia tällä käytöksellä.

JA ovat esim. erittäin epämiellyttäviä työkavereita.

Tämä. Pitää saada antaa avointa kritiikkiä joo, mutta jos joskus vois kuunnella mitä muut ajattelee eikä aina vaan olla äänessä ja kuvitella, että kaikki samaa mieltä,

Kouluttamattomuudella ylpeily. Suvussa on muutamia, joille tuntuu olevan suorastaan kunnia-asia, ettei ole toisen asteen koulutusta tai mitään ammatillista koulutusta. Samat henkilöt valittavat, miten on pienet tuet ja mikään paikka ei ota töihin. 

Toivoisin että ihmiset eivät puhuisi seksiasioistaan.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin että ihmiset eivät puhuisi seksiasioistaan.

Niin minäkin, varsinkin julkisuudessa, jos on pakko puhua niin voivat puhua kotonaan.

Mutta yks idiootti sukulainen aikoinaan sen ajan "pikavipeillä" eli vekseleillä leveili, sitten kävi niin että hänen isäpuoli ne vekselit maksoi, joutui käymään töissä tämän takia yli 70 vuotiaaksi

Sijoitusvarallisuus tai että uhkaa lyödä jotain tyyppiä. Tää Kari*ti nollanaama, joka koko ajan perseilee, ja viimekski mätki yhen rollaattirimiehen. Tosi noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD-diagnoosilla leveily. Kasvava trendi. Varmaan 30 % mun tutuista on nykyään ADHD-diagnosoitu...

Siis miten ne leveilee sillä? Mainitsemalla diagnoosin vai? 

Mä mietin tätä samaa kysymystä todella monen vastauksen jälkeen... Miten se leveily ilmenee? Millä tavalla he kehuskelevat näillä mainituilla asioilla?

Luulen että tässä on pari vaihtoehtoa.

A: Henkilö joka on "normaali" ja ei ole diagnooseja, kokee että toiset yrittävät olla erikoisia puhumalla diagnooseistaan. Mukana voi olla pientä tunnetta, että miksei minua huomioida vaan puhutaan aina noista adhd-tyypeistä. Sama ilmiö esim. LGBT-oikeuksissa, miksi aina puhutaan homoista eikä koskaan minusta? Hetero pride!

B: Sen diagnoosin saaminen on pitkä ja vaikea tie, ja se lääkitys ja diagnoosi parantaa elämää todella paljon. Ihminen siis saattaa tavallaan kehua miten hyvin nyt jaksaa ja miten paljon asia on auttanut, ja se voi vaikuttaa diagnoosilla brassailulta ihmiselle, joka ei ole kokenut asiaa itse. Itselle ainakin bipolaarisuus ja se lääkitys oli valtava helpotus, koska ongelmillani oli nyt nimi ja niille oli ratkaisu. En ole ylpeä diagnoosista, mutta kylläkin siitä työstä jota olen tehnyt oman mielenterveyden eteen. 

C: Jonkun mielestä kaikki diagnoosit ovat häpeällisiä ja tekevät ihmisestä heikon ja muita huonomman, eivätkä voi käsittää sitä että joku on iloinen saamastaan diagnoosista, ja haluaa vielä puhuakin siitä. 

Vai olenko ihan väärässä, diagnoosittomat? 

A: 👍

B: ei oo ratkaisu, on vain oireiden poistaja

C: ei tee muita huonommaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD-diagnoosilla leveily. Kasvava trendi. Varmaan 30 % mun tutuista on nykyään ADHD-diagnosoitu...

Siis miten ne leveilee sillä? Mainitsemalla diagnoosin vai? 

Mä mietin tätä samaa kysymystä todella monen vastauksen jälkeen... Miten se leveily ilmenee? Millä tavalla he kehuskelevat näillä mainituilla asioilla?

Luulen että tässä on pari vaihtoehtoa.

A: Henkilö joka on "normaali" ja ei ole diagnooseja, kokee että toiset yrittävät olla erikoisia puhumalla diagnooseistaan. Mukana voi olla pientä tunnetta, että miksei minua huomioida vaan puhutaan aina noista adhd-tyypeistä. Sama ilmiö esim. LGBT-oikeuksissa, miksi aina puhutaan homoista eikä koskaan minusta? Hetero pride!

B: Sen diagnoosin saaminen on pitkä ja vaikea tie, ja se lääkitys ja diagnoosi parantaa elämää todella paljon. Ihminen siis saattaa tavallaan kehua miten hyvin nyt jaksaa ja miten paljon asia on auttanut, ja se voi vaikuttaa diagnoosilla brassailulta ihmiselle, joka ei ole kokenut asiaa itse. Itselle ainakin bipolaarisuus ja se lääkitys oli valtava helpotus, koska ongelmillani oli nyt nimi ja niille oli ratkaisu. En ole ylpeä diagnoosista, mutta kylläkin siitä työstä jota olen tehnyt oman mielenterveyden eteen. 

C: Jonkun mielestä kaikki diagnoosit ovat häpeällisiä ja tekevät ihmisestä heikon ja muita huonomman, eivätkä voi käsittää sitä että joku on iloinen saamastaan diagnoosista, ja haluaa vielä puhuakin siitä. 

Vai olenko ihan väärässä, diagnoosittomat? 

Mulla on tuttu joka saa mistä tahansa aiheesta käännettyä puheensa omaan diagnoosinsa ja tekee niin lähes poikkeuksetta. Käyttää diagnoosia tekosyynä, jos ei halua tehdä jotain, minkä toisena päivänä on voinut ihan hyvin tehdä itselle, vaikkapa jos tekee omaa muuttoa tavaroita voi hyvin kantaa, mutta kaverin muutossa on ihan mahdotonta. Samoin pitää itseään jotenkin erikoisena ja parempana kuin muut, koska kyseinen diagnoosi. Sellaista, ette te voi ymmärtää kun teillä ei tätä ole, vaikka normaalilla älyllä ja empatialla varustettu ihminen ymmärtää kyllä asian ihan hyvin.

Tämäkin

Tatuoinnit

Vierailija kirjoitti:

"Mun mielestä bilettäminen ja alkoholin juominen on jotain 15-vuotiaiden hommaa"

"En mä ainakaan enää 18-vuotiaana jaksanut missään baareissa roikkua"

"Kyllä aikuisilla ihmisillä on ihan muut tavat viettää aikaansa kuin notkua baareissa"

Näin puhuvat sellaiset ihmiset, jotka ovat ylpeitä kypsyydestään ja pitävät itseään parempina kuin ne, jotka käyvät vielä täysi-ikäisinä viihteellä. 

Omasta mielestä aika wt-merkki pitää päihteiden käyttöä alaikäisten aktiviteettina, sehän on epäterveellistä ja laitonta eikä 15-vuotias muutenkaan osaa välttämättä käyttää alkoholia samalla tavalla kuin 20-vuotias, tuossa iässä noilla vuosilla on jo iso ero. 

Paljon fiksumpana ja kypsempänä pidän sellaista, joka ei ravannut ryyppyjuhlissa alaikäisenä. 

Usein näitä viljelevät vielä tyypit, joilla ei ole seuraa baariin tai soittelevat kavereilleen kesken illanvieton näitä puheluita. 

Palkankorotusten korostaminen. Okei, sanoit jo kerran, good for You, mutta älä mainitse sitä koko ajan, kun jutellaan.

Se kun joku reppana uhoaa mä tunnen tyyppejä

Vierailija kirjoitti:

Kevytyrittäjyys. Kehut sillä että saat euron pari enemmän mutta maksat ittelles paskaa eläkettä etkä saa pekkasia/lomia/sairaspäivärahaa.... jne... 

Pekkasia ja palkallisia lomia ei ole oikeilla yrittäjilläkään.

Kelan sairaspäivärahaa saa jokainen, tosin sen suuruus riippuu maksetusta YELlistä.

Vierailija kirjoitti:

Geenit:

"Minä en mihinkään meikkihömpötyksiin lähde. Olen kaunis muutenkin."

"Onpas siinä lauta. Minulla sentään on kurvit. Muodoista miehet tykkää."

"Miten joku saa itsensä noin lihavaksi? Itse pysyn hoikkana yrittämättäkin."

"Mulla on hyvä iho, eikä finnejä ole ollut juurikaan. Salaisuuteni on syödä sitä mistä tykkään, ja pestä naamani pelkällä vedellä..."

Ihan kuin oman buumeräitini puheita omille tyttärilleen. 

Sänkykumppanien arviointi porukassa. Kertoillaan millaisia ja minkäkokoisia vehkeitä on tullut vastaan ja mitä sen kantaja osasi tai ei osannut ja nauretaan sitten porukassa niille ei niin mairitteleville kokemuksille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD-diagnoosilla leveily. Kasvava trendi. Varmaan 30 % mun tutuista on nykyään ADHD-diagnosoitu...

Siis miten ne leveilee sillä? Mainitsemalla diagnoosin vai? 

Kyllä. Ja hakemalla huomiota omalla "erityislaatuisuudellaan". Tunsin lapsena muutaman ADHD-diagnoosin saaneen, enkä kokenut heidän olevan sen ihmeellisempiä kuin nekään tyypit, joilla ei diagnoosia ollut. Nykyään tuntuu, ettäADHD = luovuus jne. 

Kyllä luovia ihmisiä löytyy myös niistä, joilla ei mitään diagnooseja olekaan. Ja päinvastoin.

Luovuuden taso näkyy kyllä selvästi, jos on diagnoosi: ADHD = "luovuus". Samaa tyhjänpäiväistä sanahelinää kuin ADHD:n kaikki muukin länkytys.

Kouluttamattomuus, elämänkoulu

Ja jotta ei pahoitettaisi mieltä siellä ruutujen ääressä, niin totean myös tämän itsestäänselvyyden: toki liiallinen koulutuksen esiintuominen on ihan vastaavasti vaivaannuttavaa.