Mies jätti minut raajarikkona yksin ja lähti mökille, soitin exäni apuun

Te jotka ette tajua miten "ei pärjää":

Mursin jalkateräni pari vuotta sitten ja kyllä se on vittumainen vaiva kun ei voi toista jalkaansa käyttää.

Koko ajan piti maata jalka koholla koska muuten se turposi kipsiin kuin limppu. Jos jotain haet keittiöstä niin milläs vitulla kannat mitään kun kummassakin kädessä on keppi? Vai meinaatteko että ihminen hyppii yhdellä jalalla joka paikkaan kun "kädet sentään toimii"? Itse otin käyttöön eteisen räsymaton, istuin siihen ja hiissasin itseäni pisin lattioita jos jotain piti hakea. Tosi nöyryyttävää, hankalaa ja veemäistä. Vessaankin menin konttaamalla koska kepit häiritsi ja jatkuvan makaamisen takia kroppa oli jotenkin oudon veltto. Oletteko muuten koskaan pungertaneet lattialta istuimeen ilman että laittaa painoa toiselle jalalle? Se on... mielenkiintoinen esitys.

Jos en olisi tuolloin ollut sinkku olisin todella ihmetellyt miestä joka vaan lähtee jonnekin reissuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

En ole koskaan murtanut raajaani, mutta jo tämän ketjun lukeminen on ollut opettavaista. En ollut tullut ajatelleksikaan, että esim. jalan murtuminen tekee myös kädettömäksi, ihan konkreettisesti,koska kädet tarvitsee keppeihin voidakseen ottaa askeltakaan.

Luin ketjua keittiön pöydän ääressä iltateetä juodessani. Aloin katselemaan keittiötäni "raajarikkoisen" silmin ja miettimään, mitä kaikkea en pystyisi tekemään ilman toimivia jalkoja ja käsiä. Ensimmäiseksi tajusin, etten saisi teetä keitetyksi, koska en saisi laitettua vettä vedenkeittimeen. Tässä keittiössä pitäisi kaapeista ja tasoista lähtien pistää järjestys lähes täysin uusiksi, että pärjäisin raajarikkoisena täällä yksin. Ja yksin en taas pystyisi muuttamaan järjestystä, eli hemmetin hankalaksi näin sinkkuna elämä menisi. Sympatiat ovat täysin aloittajan puolella tämän ketjun luettuani.

Yksi jalka murtunut. Joko saa varata sille tai ei. Ellei saa., voi saada kotiin myös pyörätuolin. Kädet vapaana kaikkeen

Saa vähän varata. Ottaa tukea pöydästä. Käyttää yhtä sauvaa apuna. Hypähtää.

Ikinä ei ole niin että olisi samalla täysin kädetön

Vierailija kirjoitti:

Vai meinaatteko että ihminen hyppii yhdellä jalalla joka paikkaan

Samassa tilanteessa olleena kyllä hyppelin yhdellä jalalla pitkin kämppää. On siinä ollut alakerran naapurilla kestämistä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai meinaatteko että ihminen hyppii yhdellä jalalla joka paikkaan

Samassa tilanteessa olleena kyllä hyppelin yhdellä jalalla pitkin kämppää. On siinä ollut alakerran naapurilla kestämistä :(

Joo. Yksi raajarikon ongelma on tämä lihasten epätasapaino. Yhdellä jalalla hyppely kasvattaa lihakset siihen jalkaan jolla hyppii, ja vastaavasti toisen jalan lihakset surkastuvat naruiksi. Kyynärsauvojen käytttö kovettaa kyynärvarsien lihakset, ja muualta surkastuu. Lihasten uudelleen kasvattaminen kestää kovallakin työllä tuplasti sen mitä niiden surkastuminen: jos olet kaksi kuukautta kipsissä, lihasten palautuminen vie neljä kuukautta.

Minulta leikattiin sydän avosydänleikkauksessa 37 vuotiaana, jossa rintalastani halkaistiin. 9 vrk olin sairaalassa sitten kotia toipumaan ilman mitään apua tai tukea. Olen joutunut jo aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena joten rahallisesti on tiukkaa kun ainoa tulo on takuueläke.

Millaista se toipuminen oli? Keneltäkään ei saanut apua ja rahaa ei ollut ostaa palveluja enkä saanut niitä julkiselta puolelta ollenkaan kun olin niin nuori!? Yksinäisenä ihmisenä oli aika rattoisaa aikaa. Kaupassa käynti kesti n. 3 tuntia kaupan ollessa 2 km. päässä ja mitään 2 kiloa painavampaa ei saanut nostaa. Tätä jatkui se 8 viikkoa...

Arvatkaa vituttiko?

Leikattiin sydänlihastulehduksen vaurioittama läppä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

En ole koskaan murtanut raajaani, mutta jo tämän ketjun lukeminen on ollut opettavaista. En ollut tullut ajatelleksikaan, että esim. jalan murtuminen tekee myös kädettömäksi, ihan konkreettisesti,koska kädet tarvitsee keppeihin voidakseen ottaa askeltakaan.

Luin ketjua keittiön pöydän ääressä iltateetä juodessani. Aloin katselemaan keittiötäni "raajarikkoisen" silmin ja miettimään, mitä kaikkea en pystyisi tekemään ilman toimivia jalkoja ja käsiä. Ensimmäiseksi tajusin, etten saisi teetä keitetyksi, koska en saisi laitettua vettä vedenkeittimeen. Tässä keittiössä pitäisi kaapeista ja tasoista lähtien pistää järjestys lähes täysin uusiksi, että pärjäisin raajarikkoisena täällä yksin. Ja yksin en taas pystyisi muuttamaan järjestystä, eli hemmetin hankalaksi näin sinkkuna elämä menisi. Sympatiat ovat täysin aloittajan puolella tämän ketjun luettuani.

Yksi jalka murtunut. Joko saa varata sille tai ei. Ellei saa., voi saada kotiin myös pyörätuolin. Kädet vapaana kaikkeen

Saa vähän varata. Ottaa tukea pöydästä. Käyttää yhtä sauvaa apuna. Hypähtää.

Ikinä ei ole niin että olisi samalla täysin kädetön

Kiva kun sulla on siellä sellainen pyörätuolipalvelu. Mulla ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mursin jalkani ja se kipsattiin. Tuli käsky pitää jalkaa ylhäällä ainakin viikon. Itse kipsi oli 8 viikkoa. Sain siis tietysti luvan kepeillä käydä vessassa ym, mutta muuten piti olla raaja ylhäällä. Makasin sängyssä jalka seinää vasten ylös nostettuna. Söin keittiön pöydän ääressä jalka pöydällä tyynyn päällä. Nukuin pätkissä jalka viritettynä tyyny-tornin päälle kohoasentoon. En päässyt ulos viikkoon sen kivun ja turvotuksen takia, jalkaa oli ihan oikeasti pakko pitää ylhäällä, jotta turvotus ja kipu jotenkin pysyi aisoissa. Onneksi rakas mies auttoi kaikessa, muuten olisin ollut todellisessa pulassa. En olisi saanut kannettua kauppakassia edes ovelta jääkaapin luo tyhjennettäväksi. Vessassa käynti oli ekan viikon ajan piinaava ja hidas projekti. Ja ei, en olisi ikinä ennen uskonut, että joku jalan murtaminen voi olla noin vaikea asia ihan perus arjen kannalta.

Mä olen ollut sinkkuna tässä tilanteessa, ilman ketään joka auttaa. Se opettaa omatoimiseksi. Kauppakassin saa kuljetettua jääkaapille istualtaan vaikka olisi molemmat jalat murtuneet. Ammeeseen ei pääse kipuamaan, mutta kylpyhuoneen lattialla istuen on mahdollista peseytyä. Rappujakin voi nousta ja laskeutua istualtaan, käsillä itseään vetäen. Pirullisen hankalaa ja kivuliasta mutta pakon edessä mahdollista.

Parisuhteessa olevan tosin ei tarvitse selviytyä yksin. Ap:n mies on mölli.

Siis saat kauppakassin kuljetettua ovelta keittiöön istuen? Istuen millä? Vai tarkoitatko lattialla istuen?

Miksi suihkussa pitäisi istua lattialla? Etkö saanut suihkutuolia lainaksi? Entä miksi rappusissa pitäisi kulkea hankalasti istuen? Eikö sua sairaalassa fyssari opettanut rappuskävelytekniikkaa kyynärsauvoilla? Meneehän siinä tietenkin jonkun aikaa opetellessa mutta ei sitä ainakaan istumalla kulkien opi.

Pointti tuossa kirjoituksessa oli varmaan se jalan pitäminen koko ajan kohoasennossa. Jos olet saman kokenut, tiedät että jo vessareissun jälkeen tuskat raajassa ovat sietämättömät. Miten ihmeessä selvisit ilman mitään apua? Olen itsekin ollut sinkkuna tuossa tilanteessa, mutta sain korvaamatonta apua siskoltani. En olisi ensimmäistä viikkoa selvinnyt ilman häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

En ole koskaan murtanut raajaani, mutta jo tämän ketjun lukeminen on ollut opettavaista. En ollut tullut ajatelleksikaan, että esim. jalan murtuminen tekee myös kädettömäksi, ihan konkreettisesti,koska kädet tarvitsee keppeihin voidakseen ottaa askeltakaan.

Luin ketjua keittiön pöydän ääressä iltateetä juodessani. Aloin katselemaan keittiötäni "raajarikkoisen" silmin ja miettimään, mitä kaikkea en pystyisi tekemään ilman toimivia jalkoja ja käsiä. Ensimmäiseksi tajusin, etten saisi teetä keitetyksi, koska en saisi laitettua vettä vedenkeittimeen. Tässä keittiössä pitäisi kaapeista ja tasoista lähtien pistää järjestys lähes täysin uusiksi, että pärjäisin raajarikkoisena täällä yksin. Ja yksin en taas pystyisi muuttamaan järjestystä, eli hemmetin hankalaksi näin sinkkuna elämä menisi. Sympatiat ovat täysin aloittajan puolella tämän ketjun luettuani.

Yksi jalka murtunut. Joko saa varata sille tai ei. Ellei saa., voi saada kotiin myös pyörätuolin. Kädet vapaana kaikkeen

Saa vähän varata. Ottaa tukea pöydästä. Käyttää yhtä sauvaa apuna. Hypähtää.

Ikinä ei ole niin että olisi samalla täysin kädetön

Kiva kun sulla on siellä sellainen pyörätuolipalvelu. Mulla ei ollut.

No niinpä. Ei todellakaan saa kotiin mitään pyörätuoleja. Ja useimpien kodeissa ne ei edes toimisi kynnysten ja liian kapeiden huoneenovi-aukkojen takia.

Vierailija kirjoitti:

Minulta leikattiin sydän avosydänleikkauksessa 37 vuotiaana, jossa rintalastani halkaistiin. 9 vrk olin sairaalassa sitten kotia toipumaan ilman mitään apua tai tukea. Olen joutunut jo aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena joten rahallisesti on tiukkaa kun ainoa tulo on takuueläke.

Millaista se toipuminen oli? Keneltäkään ei saanut apua ja rahaa ei ollut ostaa palveluja enkä saanut niitä julkiselta puolelta ollenkaan kun olin niin nuori!? Yksinäisenä ihmisenä oli aika rattoisaa aikaa. Kaupassa käynti kesti n. 3 tuntia kaupan ollessa 2 km. päässä ja mitään 2 kiloa painavampaa ei saanut nostaa. Tätä jatkui se 8 viikkoa...

Arvatkaa vituttiko?

Leikattiin sydänlihastulehduksen vaurioittama läppä.

Ikä ei ole kunnallisten palveluiden este. Maksuttomia ne ei ole kenenkään

Kauppapalvelu? Sama hinta kunnalla ja yksityisellä

Kaupassa pystyit käymään ja sait asiat hoidettua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta leikattiin sydän avosydänleikkauksessa 37 vuotiaana, jossa rintalastani halkaistiin. 9 vrk olin sairaalassa sitten kotia toipumaan ilman mitään apua tai tukea. Olen joutunut jo aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena joten rahallisesti on tiukkaa kun ainoa tulo on takuueläke.

Millaista se toipuminen oli? Keneltäkään ei saanut apua ja rahaa ei ollut ostaa palveluja enkä saanut niitä julkiselta puolelta ollenkaan kun olin niin nuori!? Yksinäisenä ihmisenä oli aika rattoisaa aikaa. Kaupassa käynti kesti n. 3 tuntia kaupan ollessa 2 km. päässä ja mitään 2 kiloa painavampaa ei saanut nostaa. Tätä jatkui se 8 viikkoa...

Arvatkaa vituttiko?

Leikattiin sydänlihastulehduksen vaurioittama läppä.

Ikä ei ole kunnallisten palveluiden este. Maksuttomia ne ei ole kenenkään

Kauppapalvelu? Sama hinta kunnalla ja yksityisellä

Kaupassa pystyit käymään ja sait asiat hoidettua

Mutta jos on parisuhteessa ja jättää sairaan ja todella vaikeassa tilanteessa olevan puolison selviytymään yksin lähteäkseen kännireissulle, niin on se todella julmaa. Ap:n mieshän näin teki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

En ole koskaan murtanut raajaani, mutta jo tämän ketjun lukeminen on ollut opettavaista. En ollut tullut ajatelleksikaan, että esim. jalan murtuminen tekee myös kädettömäksi, ihan konkreettisesti,koska kädet tarvitsee keppeihin voidakseen ottaa askeltakaan.

Luin ketjua keittiön pöydän ääressä iltateetä juodessani. Aloin katselemaan keittiötäni "raajarikkoisen" silmin ja miettimään, mitä kaikkea en pystyisi tekemään ilman toimivia jalkoja ja käsiä. Ensimmäiseksi tajusin, etten saisi teetä keitetyksi, koska en saisi laitettua vettä vedenkeittimeen. Tässä keittiössä pitäisi kaapeista ja tasoista lähtien pistää järjestys lähes täysin uusiksi, että pärjäisin raajarikkoisena täällä yksin. Ja yksin en taas pystyisi muuttamaan järjestystä, eli hemmetin hankalaksi näin sinkkuna elämä menisi. Sympatiat ovat täysin aloittajan puolella tämän ketjun luettuani.

Yksi jalka murtunut. Joko saa varata sille tai ei. Ellei saa., voi saada kotiin myös pyörätuolin. Kädet vapaana kaikkeen

Saa vähän varata. Ottaa tukea pöydästä. Käyttää yhtä sauvaa apuna. Hypähtää.

Ikinä ei ole niin että olisi samalla täysin kädetön

Kiva kun sulla on siellä sellainen pyörätuolipalvelu. Mulla ei ollut.

No niinpä. Ei todellakaan saa kotiin mitään pyörätuoleja. Ja useimpien kodeissa ne ei edes toimisi kynnysten ja liian kapeiden huoneenovi-aukkojen takia.

Ihan varmasti saa. Eikä sitä koko asunnossa tarvita. Kysehän oli siitäsaako laitettua ruuan mikroon vai ei

Muutenhan voi kulkea kepeillä

Ei se oyörätuoli mikään hyvä asia ole kuntoutumiaelle

Mietitään vaan mite ihminen pärjäisi. Ja saisi itse laitettua kahvit ja ruuat lämpenemään

Nilkka murtunut? Etkö saanut kainalosauvoja sairaalasta mukaan? Tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Kyllä sinkutkin pärjää murtuneen nilkan kanssa, mikset sinä?

Halusit vain ärsyttää miestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mursin jalkani ja se kipsattiin. Tuli käsky pitää jalkaa ylhäällä ainakin viikon. Itse kipsi oli 8 viikkoa. Sain siis tietysti luvan kepeillä käydä vessassa ym, mutta muuten piti olla raaja ylhäällä. Makasin sängyssä jalka seinää vasten ylös nostettuna. Söin keittiön pöydän ääressä jalka pöydällä tyynyn päällä. Nukuin pätkissä jalka viritettynä tyyny-tornin päälle kohoasentoon. En päässyt ulos viikkoon sen kivun ja turvotuksen takia, jalkaa oli ihan oikeasti pakko pitää ylhäällä, jotta turvotus ja kipu jotenkin pysyi aisoissa. Onneksi rakas mies auttoi kaikessa, muuten olisin ollut todellisessa pulassa. En olisi saanut kannettua kauppakassia edes ovelta jääkaapin luo tyhjennettäväksi. Vessassa käynti oli ekan viikon ajan piinaava ja hidas projekti. Ja ei, en olisi ikinä ennen uskonut, että joku jalan murtaminen voi olla noin vaikea asia ihan perus arjen kannalta.

Mä olen ollut sinkkuna tässä tilanteessa, ilman ketään joka auttaa. Se opettaa omatoimiseksi. Kauppakassin saa kuljetettua jääkaapille istualtaan vaikka olisi molemmat jalat murtuneet. Ammeeseen ei pääse kipuamaan, mutta kylpyhuoneen lattialla istuen on mahdollista peseytyä. Rappujakin voi nousta ja laskeutua istualtaan, käsillä itseään vetäen. Pirullisen hankalaa ja kivuliasta mutta pakon edessä mahdollista.

Parisuhteessa olevan tosin ei tarvitse selviytyä yksin. Ap:n mies on mölli.

Siis saat kauppakassin kuljetettua ovelta keittiöön istuen? Istuen millä? Vai tarkoitatko lattialla istuen?

Miksi suihkussa pitäisi istua lattialla? Etkö saanut suihkutuolia lainaksi? Entä miksi rappusissa pitäisi kulkea hankalasti istuen? Eikö sua sairaalassa fyssari opettanut rappuskävelytekniikkaa kyynärsauvoilla? Meneehän siinä tietenkin jonkun aikaa opetellessa mutta ei sitä ainakaan istumalla kulkien opi.

Pointti tuossa kirjoituksessa oli varmaan se jalan pitäminen koko ajan kohoasennossa. Jos olet saman kokenut, tiedät että jo vessareissun jälkeen tuskat raajassa ovat sietämättömät. Miten ihmeessä selvisit ilman mitään apua? Olen itsekin ollut sinkkuna tuossa tilanteessa, mutta sain korvaamatonta apua siskoltani. En olisi ensimmäistä viikkoa selvinnyt ilman häntä.

Mulla oli muutaman viikon tilanne, että en voinut varata kummallekaan jalalle, siksi piti liikkua vetäen itseään käsillä lattiaa pitkin. Anteeksi sekava ilmaisu. Ruuat tilasin kotiinkuljetuksella. Liikuin ainoastaan sängyn, jääkaapin ja vessan väliä. Ei ollut mitään suihkutuolia. Kyynärsauvat oli, mutta niitä en pystynyt käyttämään kuin vasta sitten kun toinen jalka parani hiukan. 

Ja kyllä sinä olisit selvinnyt ilman siskoasi. Aina selviää kun on pakko. Eihän muuta vaihtoehtoa ole. 

Luin vain osan ketjusta.... Kir.sairaanhoitajana olen tavannut usein esim. nuoria ortopedejä jotka juurikin ajattelevat ,että esim. kahdeksankymppinen jonka liikuttava niin ,että leikattuun raajaan ei saa laittaa täyttä painoa ,pärjää kyllä kotona vaikka asuisikin yksin.Kotiin nopeasti leikkauksen jälkeen eli 3-4 pv leikkauksesta.Pärjäähän jokainen kun on pakko ,mutta onko se ihmisarvoista ! Kotiapua toki VOI saada esim.vartti per päivä

Vierailija kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Jos tulee vielä uudestaan, tässä pari neuvoa.

Istu alas ja laita saunatakki päälle ennen kylppäriin menoa.

Laita ruoka vaikka muoviasiaan, näin jäksat nostaa mikroon

Olisiko vielä muita ongelmia? Autan mielelläni

Toki: mitenkä siirrän ilman käsiä muoviastian mikroon? :)

Sen takia en sitä lautastakaan sinne saanut.

Anteeksi. En tiennyt että myös kädet on poikki

No eikö se aika selvää ole, että keppejä pidetään käsissä, eli kädet ei ole käytössä? Vai jalkoihinko ne olisit teippaamassa tuiksi?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi mies ei olisi voinut mökille lähteä? Tietysti kauppareissu ennen mökille lähtöä, mutta kyllähän sitä nyt muuten pärjää.

Mutku se mies ei käyny edes siel kaupassa, ymmärrätkö?

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

Kokeilkaa huvikseen tunnin ajan miltä oikeakätisestä tuntuu murtaa oikea kätensä. Sitokaa se oikea käsi tunniksi selän taakse (käyttökieltoon). Vain sitä vasenta voi käyttää. Kokeilkaa käydä farkut jalassa vessassa, saada ne farkut auki ja takaisin jalkaan ja kiinni pelkällä vasemmalla. Kokeilkaa pukea rintsikat päälle vain sillä vasemmalla ja kiinnittää selän takana ne hakaset vain vasemmalla. Kokeilkaa laittaa ripsaria sillä vasemmalla. Ja voidella voileipä. Sitä voitakaan ei saa pelkällä kömpelöllä vasemmalla veitseen siitä purkista, koska se purkki tietysti karkaa jos ei toisella kädellä saa pitää siitä kiinni. Samaten se leipä karkaa kun voitelee. 

No osa meistä raajat murtaneistakaan ei kyllä tule ajatelleeksi miten vaikeaksi se elämä joillakin muilla menee. 

Mulla on ollut jalka paketissa puolentusinaa kertaa ja kädet useammin kuin jaksan muistaa, eikä kyllä mitään varsinaisia ongelmia ole ollut arjessa yksinään selvitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä mursin jalkani ja se kipsattiin. Tuli käsky pitää jalkaa ylhäällä ainakin viikon. Itse kipsi oli 8 viikkoa. Sain siis tietysti luvan kepeillä käydä vessassa ym, mutta muuten piti olla raaja ylhäällä. Makasin sängyssä jalka seinää vasten ylös nostettuna. Söin keittiön pöydän ääressä jalka pöydällä tyynyn päällä. Nukuin pätkissä jalka viritettynä tyyny-tornin päälle kohoasentoon. En päässyt ulos viikkoon sen kivun ja turvotuksen takia, jalkaa oli ihan oikeasti pakko pitää ylhäällä, jotta turvotus ja kipu jotenkin pysyi aisoissa. Onneksi rakas mies auttoi kaikessa, muuten olisin ollut todellisessa pulassa. En olisi saanut kannettua kauppakassia edes ovelta jääkaapin luo tyhjennettäväksi. Vessassa käynti oli ekan viikon ajan piinaava ja hidas projekti. Ja ei, en olisi ikinä ennen uskonut, että joku jalan murtaminen voi olla noin vaikea asia ihan perus arjen kannalta.

Mä olen ollut sinkkuna tässä tilanteessa, ilman ketään joka auttaa. Se opettaa omatoimiseksi. Kauppakassin saa kuljetettua jääkaapille istualtaan vaikka olisi molemmat jalat murtuneet. Ammeeseen ei pääse kipuamaan, mutta kylpyhuoneen lattialla istuen on mahdollista peseytyä. Rappujakin voi nousta ja laskeutua istualtaan, käsillä itseään vetäen. Pirullisen hankalaa ja kivuliasta mutta pakon edessä mahdollista.

Parisuhteessa olevan tosin ei tarvitse selviytyä yksin. Ap:n mies on mölli.

Siis saat kauppakassin kuljetettua ovelta keittiöön istuen? Istuen millä? Vai tarkoitatko lattialla istuen?

Miksi suihkussa pitäisi istua lattialla? Etkö saanut suihkutuolia lainaksi? Entä miksi rappusissa pitäisi kulkea hankalasti istuen? Eikö sua sairaalassa fyssari opettanut rappuskävelytekniikkaa kyynärsauvoilla? Meneehän siinä tietenkin jonkun aikaa opetellessa mutta ei sitä ainakaan istumalla kulkien opi.

Pointti tuossa kirjoituksessa oli varmaan se jalan pitäminen koko ajan kohoasennossa. Jos olet saman kokenut, tiedät että jo vessareissun jälkeen tuskat raajassa ovat sietämättömät. Miten ihmeessä selvisit ilman mitään apua? Olen itsekin ollut sinkkuna tuossa tilanteessa, mutta sain korvaamatonta apua siskoltani. En olisi ensimmäistä viikkoa selvinnyt ilman häntä.

Fyssari ei opeta mitään ennen kuin jalalle saa laskea painoa. Kepit mukaan ja menoks. Ja kyllä, minä olen myös laskenut ja noussut rappuja persiilläni, jopa julkisella paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

En ole koskaan murtanut raajaani, mutta jo tämän ketjun lukeminen on ollut opettavaista. En ollut tullut ajatelleksikaan, että esim. jalan murtuminen tekee myös kädettömäksi, ihan konkreettisesti,koska kädet tarvitsee keppeihin voidakseen ottaa askeltakaan.

Luin ketjua keittiön pöydän ääressä iltateetä juodessani. Aloin katselemaan keittiötäni "raajarikkoisen" silmin ja miettimään, mitä kaikkea en pystyisi tekemään ilman toimivia jalkoja ja käsiä. Ensimmäiseksi tajusin, etten saisi teetä keitetyksi, koska en saisi laitettua vettä vedenkeittimeen. Tässä keittiössä pitäisi kaapeista ja tasoista lähtien pistää järjestys lähes täysin uusiksi, että pärjäisin raajarikkoisena täällä yksin. Ja yksin en taas pystyisi muuttamaan järjestystä, eli hemmetin hankalaksi näin sinkkuna elämä menisi. Sympatiat ovat täysin aloittajan puolella tämän ketjun luettuani.

Pari päivää? Ja ei yhtään ystävää joka voisi tulla. Vain exä. Tosi kummallinen elämä. Kyllä voi aivan hyvin lämmittää safkaa mikrossa, ja exä voi käydä kaupassa, mutta onko pakko jäädä yöksi ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Nils kirjoitti:

Jännää että täälä on ihmisiä selittämässä että kyllähän nyt murtuneen nilkan kanssa pitäisi pärjätä yksinään hyvin, mutta itse kun sain vain nivelen jalasta repeämään niin en saanut keppien kanssa edes kannettua saunatakkia kylpyhuoneeseen (tippui hartialta koko ajan) luo tai kannettua lautasta mikroon tai sieltä pois, koska kipu ilman molempia sauvoja liikkuessa oli vain niin hirveä.

Olettaisin kuitenkin että murtunut nilkka on kivuliaampi kuin osittian repeytynyt nivel.

Ihailen kyllä sitä että ap on noin hyvissä väleissä exänsä kanssa.

Ruuan lämmittämisestä mikrossa tuli mieleen se päivä, kun ekaa kertaa murtuneen sääreni kanssa jäin miehen työpäivän ajaksi yksin kotiin. En saanut mieheni edellisenä iltana valmistamaa ruokaa syödyksi, koska mikro oli liian kaukana jääkaapista. Siitä viisastuneena mies sitten joutui illalla pistämään meidän keittiön tasojen järjestyksen uusiksi ja siirsi mikron jääkaapin vieressä olevalle tasolle ja järjesteli sen yläpuolella olevaan ruokakaappiin tilaa muutamalle lautaselle ja lasille. Tason eteen hän sitten nosti tuolin, jolla istuen sain jatkossa kopeloitua safkat jääkaapista ja lämmitettyä ne mikrossa. Ja sillä samalla paikalla tietenkin myös söin, koska mihinkäs mä ne ruuat olisin ilman käsiä voinut kuljettaa... 😂😂😂

Sitä se elämä oli pari viikkoa sairaalasta pääsyn jälkeen, että kaikkein pienimmätkin asiat, ihan vessassakäynnistä alkaen, olivat ihan älytön ponnistus. Ja joka ikinen teko makaamista lukuun ottamatta piti suunnitella etukäteen askel askeleelta. En olisi kuuna päivänä uskonut, kuinka totaalisen avuttomaksi sitä ihminen menee tuollaisessa tilanteessa, ellen olisi itse sitä kokenut. Muistan ikuisesti sen, kun vihdoin parin kuukauden päästä onnettomuudesta sain jättää toisen kyynärsauvan pois, eli sain toisen käden kokonaan omaan käyttööni. Se tunne oli uskomattoman vapauttava ja elämä helpottui kertaheitolla todella paljon. Aloin selviämään tiskarin tyhjennyksestä ja täytöstäkin vajaassa puolessa tunnissa!

Todella silmiä avaava kokemus kaiken kaikkiaan.

Ihminen, joka ei koskaan ole murtanut raajaansa ei tule ajatelleeksi miten kaikki arkinen muuttuu mahdottomaksi. Repun kanssa ehkä voi käydä ruokakaupassa, mutta sitä ruokalautasta ruokineen ei tosiaan voi laittaa reppuun, jotta kävelisi keittiön toiselle puolelle jääkaapilta mikrolle. Joissakin L:n muotoisissa keittiöissä sitä lautasta varmaan voisi liu'uttaa pätkä pätkältä pöytätasoa pitkin, mutta kaikissa keittiöissä se ei ole mahdollista. 

Kokeilkaa huvikseen tunnin ajan miltä oikeakätisestä tuntuu murtaa oikea kätensä. Sitokaa se oikea käsi tunniksi selän taakse (käyttökieltoon). Vain sitä vasenta voi käyttää. Kokeilkaa käydä farkut jalassa vessassa, saada ne farkut auki ja takaisin jalkaan ja kiinni pelkällä vasemmalla. Kokeilkaa pukea rintsikat päälle vain sillä vasemmalla ja kiinnittää selän takana ne hakaset vain vasemmalla. Kokeilkaa laittaa ripsaria sillä vasemmalla. Ja voidella voileipä. Sitä voitakaan ei saa pelkällä kömpelöllä vasemmalla veitseen siitä purkista, koska se purkki tietysti karkaa jos ei toisella kädellä saa pitää siitä kiinni. Samaten se leipä karkaa kun voitelee. 

No osa meistä raajat murtaneistakaan ei kyllä tule ajatelleeksi miten vaikeaksi se elämä joillakin muilla menee. 

Mulla on ollut jalka paketissa puolentusinaa kertaa ja kädet useammin kuin jaksan muistaa, eikä kyllä mitään varsinaisia ongelmia ole ollut arjessa yksinään selvitä. 

Voih, joko oot saanu mitalin? Tai ainakin koheltamisen maailmanennätyksen kun kerta aina oot paketissa?