Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe

Ei puolison lapsia pysty ikinä kunnolla rakastamaan, ellei ole seurannut niiden kasvua vauvasta asti. Puolison lapset eivät mielellään ota elämäänsä vanhempien uusia kumppaneita ja suhtautuvat jopa vihamielisesti. Lasten on vaikea kiintyä uusiin aikuisiin vähän "isompina". Kiintymyssuhteet luodaan vauvasta pitäen. Asialliset välit ovat siis parasta mitä voit toivoa. Et pysty tekemään miehestä uutta isää lapselle. Anna miehen muuttaa luoksesi ja ole iloinen asiallisista väleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä kohtaa kun muutetaan yhteen, pitää uuden puolison tulla toimeen lasten kanssa ja pitää heistä. Pitää olla valmis olemaan perheen toinen aikuinen ja tavallaan myös vanhempi. Ei voi elää niin, että uusi puoliso ei esim. suostuisi huolehtimaan lapsesta, viemään tätä kouluun, antamaan iltapalaa tms tarvittaessa. Isäksi ei tarvitse ruveta, mutta pitää ymmärtää lapsiperhe-elämän realiteetit.

Jos ei halua ottaa tuollaista vastuuta, on parempi asua erillään jatkossakin. On ihan ok seurustella ja asua omissa kodeissa. Itsekin olen yh ja pidän erillään asumista täysin toimivana ratkaisuna niin kauan, kun ei haluta hankkia yhteisiä lapsia. Mieluiten pitäisin lapseni täysin erillään omista mieskuvioistani, mutta vakavassa suhteessa se ei luonnollisesti onnistu, etenkin kun lapsi on aina minulla.

Järki käteen, ap. Joko jatkatte kuten tähän asti tai mies suostuu ymmärtämään, mistä yhteenmuutossa on kyse ja päättää, onko valmis kantamaan vastuuta vai ei.

Olen eri mieltä. Uuden lapsettoman puolison tehtävänä ei ole kuljettaa lasta kouluun ja harrastuksiin tai auttaa läksyissä. Uudella puolisolla ei ole kuljetusvelvollisuutta eikä muutakaan sellaista. Ruokaa toki pitää laittaa jos ruokaa muutenkin tekee tai lapsi on nälkäinen ja eikä vielä osaa itse ruokaa tehdä.

Kyllä mä koen, että _tarvittaessa_ (eli kun asiat ei muuten järjesty) on velvollisuus auttaa. Miehen ollessa sairaana vien kyllä lapsen kouluun, miehen ollessa töissä autan kyllä läksyissä jos lapsi apua kaipaa.

En silti ole hoitoautomaatti, en kolmas vanhempi enkä itsestäänselvyys.

Minä sain isäpuolen 10-viotiaana. Kieltäydyin olemasta hänen kanssaan tekemisissä. Mikään mitä hän teki tai olisi tehnyt ei olisi voinut tilannetta muuttaa. Minä en halunnut (ketään) isäpuolta, ja sillä hyvä. Mieltäni ei olisi muuttanut mikään. Ei sekään, vaikka olisin itse saanut valita sadasta ehdokkaasta parhaimman. En vain suostunut mihinkään "uusperheleikkiin". Joo, olin jääräpäinen lapsi. Olin kylmänviileän kohtelias isäpuolelle, eli käyttäydyin päällisin puolin juuri ja juuri asiallisesti, mutta en yhtään sen enempää. Luulen, että tuollainen ei ole edes kovin harvinaista. Vaikea tilanne tosin. Se "isäpuoleni" oli kuvioissa siis täysi-ikäisyyteeni saakka. Voitte ehkä kuvitella, mikä tunnelma oli kun suostuin sanomaan vain kohteliaat huomenet, ja olin mieluummin vaikka nälässä kuin söin isäpuolen laittaman illallisen. 

Olen nyt 32-vuotias, ja väitän, että mikään äidin yrittäminen tai perheneuvola tms ei olisi päätäni kääntänyt.

Vierailija kirjoitti:

No jos lapsi on jo 12, niin ei sitä enää "hoitaa" tarvitse. Mutta entä jos ap lähtee työmatkalle, niin hankkiiko ap jonkun sukulaistädin heille kotiin pariksi yöksi, vaikka mies on kotona? Koska 12-vee ei voi olla vielä useampaa vuorokautta yksin. Tai kesälomalla, pitääkö ap:n matkustaa joko lapsen kanssa kaksistaan tai miehen kanssa kaksistaan lomamatkalle, koska mies ei välitä perheen yhteisistä lomista ja reissuista? Jos ap on vatsataudissa kotona, ja pitäisi käydä autolla kaupassa ostamassa koko perheelle ruokaa, niin eikö mies käy, koska hän ei halua olla uusperheessä? Vaan ap joutuu tilaamaan lapselle pitsan? Vai miten noin niinku käytännössä ap?

Käytännössä oon nyt lomaillut joko lapsen kanssa kaksin että hän saa olla kanssani kahden, ja häntä kiinnostaa tuonikäisten jutut, jotka ei miestä kiinnosta. Sit on pari kertaa miehen kanssa oltu pitkä viikonloppu reissussa kaksin. On me yksi loma oltu kaikkikin, mutta aina jompi kumpi oli ulkopuolisen oloinen.

Yhden kerran kysyin olisko mies lapsen kanssa viikonloppuna yhden yön kun mulla oli naisten mökkireissu, muttei halunnut joten säädin tapaamisaikoja eksän kanssa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä kohtaa kun muutetaan yhteen, pitää uuden puolison tulla toimeen lasten kanssa ja pitää heistä. Pitää olla valmis olemaan perheen toinen aikuinen ja tavallaan myös vanhempi. Ei voi elää niin, että uusi puoliso ei esim. suostuisi huolehtimaan lapsesta, viemään tätä kouluun, antamaan iltapalaa tms tarvittaessa. Isäksi ei tarvitse ruveta, mutta pitää ymmärtää lapsiperhe-elämän realiteetit.

Jos ei halua ottaa tuollaista vastuuta, on parempi asua erillään jatkossakin. On ihan ok seurustella ja asua omissa kodeissa. Itsekin olen yh ja pidän erillään asumista täysin toimivana ratkaisuna niin kauan, kun ei haluta hankkia yhteisiä lapsia. Mieluiten pitäisin lapseni täysin erillään omista mieskuvioistani, mutta vakavassa suhteessa se ei luonnollisesti onnistu, etenkin kun lapsi on aina minulla.

Järki käteen, ap. Joko jatkatte kuten tähän asti tai mies suostuu ymmärtämään, mistä yhteenmuutossa on kyse ja päättää, onko valmis kantamaan vastuuta vai ei.

Olen eri mieltä. Uuden lapsettoman puolison tehtävänä ei ole kuljettaa lasta kouluun ja harrastuksiin tai auttaa läksyissä. Uudella puolisolla ei ole kuljetusvelvollisuutta eikä muutakaan sellaista. Ruokaa toki pitää laittaa jos ruokaa muutenkin tekee tai lapsi on nälkäinen ja eikä vielä osaa itse ruokaa tehdä.

Kyllä mä koen, että _tarvittaessa_ (eli kun asiat ei muuten järjesty) on velvollisuus auttaa. Miehen ollessa sairaana vien kyllä lapsen kouluun, miehen ollessa töissä autan kyllä läksyissä jos lapsi apua kaipaa.

En silti ole hoitoautomaatti, en kolmas vanhempi enkä itsestäänselvyys.

juuri näin! Ei tarvitse ottaa kasvatusvelvollisuutta eikä vastuuta mutta ei voi myöskään leikkiä ettei lasta olisi olemassakaan. Ei todellakaan tarvitse tehdä päätöksiä lasten asioista eikä kantaa vastuuta, mutta kyllä nyt perheenjäseniään kuuluu auttaa oli ne sitten kumppanin lapsia tai omat vanhemmat. Varsinkin kun asutaan samassa taloudessa. Velvollisuutta ei ole kuskailla harrastuksiin yms, mutta onhan se nyt väärin että makaa sohvalla ja sanoo sori et pääse treeneihin kun äitis/isäs on sairaana tai aijaa nukuit pommiin ja myöhästyt kirjotuksista julkisilla, mutta en heitä koska et oo mun oma lapsi.

Ymmärrän, että lapsi ei halua olla tekemisissä isäpuolensa kanssa, joten siinä mielessä varmaan ok, ettei lapselle sellaista väkisin hankita. Mutta te, jotka olette asuneet vieraan miehen kanssa samassa taloudessa niin oliko teille ihan se ja sama, että tuo ihminen muutti teille vai olisitteko mielummin olleet äidin kanssa ilman isäpuolta?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että lapsi ei halua olla tekemisissä isäpuolensa kanssa, joten siinä mielessä varmaan ok, ettei lapselle sellaista väkisin hankita. Mutta te, jotka olette asuneet vieraan miehen kanssa samassa taloudessa niin oliko teille ihan se ja sama, että tuo ihminen muutti teille vai olisitteko mielummin olleet äidin kanssa ilman isäpuolta?

No eihän se nyt tietenkään lapselle ole ihan sama. Jos nyt puhutaan yli 5-vuotiaista lapsista, niin kukaan lapsi ei halua isäpuolta tai äitipuolta saman katon alle. Noin lähtökohtaisesti. Se on aina se asetelma uusperheessä, että lapsi pohjimmiltaan ei halua.

Jos mies muuttaisi luoksenne olisitte automaatiisesti uusperhe vaikka mies sanoisi mitä.   Minä en ainakaan ottaisi miestä, joka ei hyväksyisi täysin lastani, joka ja jonka hyvinvointi  on maailman tärkein asia minulle.

Ihmeellistä kommentointia.

Uusperheessä puolikkaana "vanhempana" eläminen ei todellakaan ole kirsikoiden poimimista kakusta. Mitä ne on ne kirsikat, mitä mies siinä tilanteessa saa? Ei mitään. Kirsikat kakusta olisi tilanne, missä mies saa naisen, jolla ei ole lapsia. Silloin tämä nainen ja yhdessä rakennettu koti olisi ne kirsikat. Toisen miehen kanssa perustettu perhe ja nainen, jolla on lapsia, eivät ole kirsikoita vaan pelkkiä murusia.

Täällä palstalla hoetaan kuinka äitipuolen ei tarvi rakastaa miehensä lapsia. Miksi sama ei toimisi toisin päin? Se, että ei rakasta toisen lapsia eikä halua ottaa heistä kasvatusvastuuta, ei tarkoita, etteikö heitä silti kohtelisi asiallisesti tai heistä välittäisi. Harvassa on ne ihmiset, jotka voivat toisen lapsia ominaan pitää.

Takaisin aloitukseen: mies sanoo, että haluaa muuttaa yhteen mutta ei halua uusperhettä. Tämähän ei käytännössä ole mahdollista, jos muutatte yhteen. Vai tarkoittaa uusperheellä juurikin sitä, ettei halua lapsesta kasvatusvastuuta?

Miksi te jankkaatte käytännön asioista, kun hälyyttävin asia tässä on lapsen emotionaalinen kehitys! Tajua nyt ap, että kun mies muuttaa teille, alkaa lapsen ja miehen välinen näkymätön "sota", koska he molemmat kilpailevat sinun huomiostasi. Mies on jo sanonut ettei halua olla isäpuoli, miten ihmeessä voit ottaa tuollaisen miehen saman katon alle? Lapsi kärsii siitä, ja todennäköisesti hyvin paljon. Jos sinulla ei ole psykologista silmää nähdä tätä, niin kuuntele hyvä ihminen mitä sinulle tässä ketjussa kerrotaan!!!

Miten teidät yh-mammat saa tajuamaan, että uusi kumppani ei mitenkään pysty rakastamaan tuntematonta vihamielistä lastasi?!? Se lapsi ei halua elämäänsä äidin tai isin uusia puolisoita, koitapa siinä sitten "muodostaa suhde" lapseen yksipuolisesti. Tietysti on harvinaislaatuisia poikkeuksia, kuten yhden kaverini lapsi. Mutta pääsääntöisesti äiti- ja isäpuolten on mahdotonta muodostaa lämmintä välittävää suhdetta lapseenne. Lapsi vaan vastustaa liikaa. Asialliset välit ovat jo suuri voitto!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos lapsi on jo 12, niin ei sitä enää "hoitaa" tarvitse. Mutta entä jos ap lähtee työmatkalle, niin hankkiiko ap jonkun sukulaistädin heille kotiin pariksi yöksi, vaikka mies on kotona? Koska 12-vee ei voi olla vielä useampaa vuorokautta yksin. Tai kesälomalla, pitääkö ap:n matkustaa joko lapsen kanssa kaksistaan tai miehen kanssa kaksistaan lomamatkalle, koska mies ei välitä perheen yhteisistä lomista ja reissuista? Jos ap on vatsataudissa kotona, ja pitäisi käydä autolla kaupassa ostamassa koko perheelle ruokaa, niin eikö mies käy, koska hän ei halua olla uusperheessä? Vaan ap joutuu tilaamaan lapselle pitsan? Vai miten noin niinku käytännössä ap?

Käytännössä oon nyt lomaillut joko lapsen kanssa kaksin että hän saa olla kanssani kahden, ja häntä kiinnostaa tuonikäisten jutut, jotka ei miestä kiinnosta. Sit on pari kertaa miehen kanssa oltu pitkä viikonloppu reissussa kaksin. On me yksi loma oltu kaikkikin, mutta aina jompi kumpi oli ulkopuolisen oloinen.

Yhden kerran kysyin olisko mies lapsen kanssa viikonloppuna yhden yön kun mulla oli naisten mökkireissu, muttei halunnut joten säädin tapaamisaikoja eksän kanssa.

Ap

Mitä sitten oikein odotat?? Ulkopuolisuuden tunne on sisäänrakennettu uusperheiden dynamiikkaan. Sitä ei voi tosielämässä välttää, se iskee välillä väistämättä, niin lapseen kuin siihen uuteen puolisoonkin. Toki aikuisten pitää tehdä koko ajan töitä vähentääkseen sitä ulkopuolisuuden tunnetta. Lapsi ja mies on toisilleen vieraat ihmiset, jotka ei ehkä edes erityisemmin pidä toisistaan, jotka joutuivat kohtaamaan toisensa pakon edessä ja jotka joutuvat olemaan samassa talossa pakon edessä, ja joita kiinnostaa ihan eri asiat elämässä ja maailmassa. Miten tuollaisessa asetelmassa voit ihmetellä, jos joku joskus on ulkopuolisen oloinen??

Isäpuolen tai äitipuolen tehtävä ei ole huolehtia lapsesta lapsen omien vanhempien reissujen aikana. Jotkut (harvat) huolehtivat, ja se on hyvä bonus. Mutta sellaista ei saa eikä voi odottaa. 

Ymmärräthän, että lapsettomat aikuiset eivät noin lähtökohtaisesti halua elämäänsä toisten ihmisten lapsia sillä tavalla, että he ryhtyisivät niille isä- tai äitipuoliksi. Jos ryhtyvät, niin se tehdään siksi, että saa sen puolison. 

Miehesi on ilmeisesti siinä edellisessä suhteessaan joutunut tilanteeseen, että se nainen odotti hänen olevan uusperheessä kuin ydinperheessä. Suuri osa yh-vanhemmista yrittää tunkea uusperhettä ydinperhemuottiin. ja odottaa siltä uudelta puolisoltaan samanlaista kuin ydinperheessä puolisoltaan voi odottaa ja samanlaista kuin ydinperheessä tyypillisesti vanhemmat toimii. Mies ymmärsi, että niin ei voi elää eikä ydinperheen leikkiminen ole uusperheessä mahdollista. Yrittää voi, mutta sellainen vain ei toimi. Suurin osa uusperheiden vaikeuksista ja uusperhe-eroamisista johtuu juuri siitä, että yritetään väkisin ydinperhemäistä elämää ja odotetaan toiselta ydinperhemäistä elämää eikä ymmärretä, että uusperhe on toiminnaltaan ja dynamiikaltaan ja tunnesuhteiltaan ja kulttuuriltaan aivan eri asia ja aivan erilainen asia kuin ydinperhe.

Jos sinä oivallat, että uusperheenä te ette ole kuin ydinperhe, ja miehesi rooli ja tunnesiteet ja vastuut ei ole eikä tule olemaan kuin ydinperheen puolisolla, niin ehkä saatatte jopa onnistua. 

Vierailija kirjoitti:

Miten teidät yh-mammat saa tajuamaan, että uusi kumppani ei mitenkään pysty rakastamaan tuntematonta vihamielistä lastasi?!? Se lapsi ei halua elämäänsä äidin tai isin uusia puolisoita, koitapa siinä sitten "muodostaa suhde" lapseen yksipuolisesti. Tietysti on harvinaislaatuisia poikkeuksia, kuten yhden kaverini lapsi. Mutta pääsääntöisesti äiti- ja isäpuolten on mahdotonta muodostaa lämmintä välittävää suhdetta lapseenne. Lapsi vaan vastustaa liikaa. Asialliset välit ovat jo suuri voitto!

Pointti onkin se, että pitääkö pilata lapsen elämä tällaisella asetelmalla kun yhtä hyvin voitaisiin asua omillaan eikä tarvitsisi käydä koulunkäynnin, kasvamisen ja murrosiän lisäksi tällaista henkistä asemasotaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä oivallat, että uusperheenä te ette ole kuin ydinperhe, ja miehesi rooli ja tunnesiteet ja vastuut ei ole eikä tule olemaan kuin ydinperheen puolisolla, niin ehkä saatatte jopa onnistua. 

Paljon viisasta tekstiä ja tässä on koko pointti. Ketään ei voi vaatia huolehtimaan toisen lapsista. Niistä voi välittää ja arkea voi pyörittää yhdessä, mutta sitä ei voi odottaa, että toinen alkaisi kolmanneksi vanhemmaksi. Ja vaikka jostain syystä haluaisikin alkaa, niin sellaisessa tilanteessa pitäisi lapsen oikea isäkin ottaa huomioon ja mitä hän toivoo. Ei niitä lapsiin kohdistuvia päätöksiä silti vain uuden kumppanin kanssa tehdä.

Kaikki eivät halua kolmanisa/ulkopuolisia "vanhempia" hoitamaan lapsia. Onhan täälläkin niitä keskusteluja nähty, kun äitipuoli ottanut mamman mielestä liian ison roolin kasvatuksessa. Taidettiinpa jossain ketjussa puhua "toisen lapsien omimisesta". Vai onko niin, että tämä koski vain äitipuolia? Isäpuolien taas odotetaan ottavan kasvatusvastuuta?

On hirveän helpooa tuomita tää äiti, mutta kukaan ei tuomitse lapsen isää, joka on jättänyt äidin tekemään tällaisia päätöksiä (parisuhde vai lapsi). Tietysti on valittava lapsen etu ja olen samaa mieltä, että tuollainen mies ei nyt ehkä ole kypsä suhteeseen äidin kanssa, mutta kukaan ei tuomitse sitä miestä, joka on pakottanut omilla toimillaan tämänkin naisen tällaisten valintojen äärelle.

Ja kyllä, olen pienen lapsen yh. En edes katso miehiin päin, koska en edes ehtisi (lapsi 2). Näitä tilanteita en olisi itsekään tajunnut ennen tätä asetelmaa, joka on hiton raskas käytännössä, vaikka lapsen kanssaa kaikki sujuisikin, kuten mulla.

Samalla kun tää näkökulma ei kuulu tähän, se kuitenkin on tän näkökulman alkusyy. On käsittämtäöntä kuinka vähän ihmiset (siis itsekin ennen tätä, myönnän) tajuaa edes mitenkään kyseenalaistaa vauvansa jättävää isää. Selkään taputellaan ja ajatellaan, että kauhea akka varmaan. Mun exälle ei ollut ongelma alkaa uusi parisuhde, kun vauvamme oli 8 kuukautta ja ei, hänen ei tarvinnut ottaa mitenkään huomioon, kuinka vähän uutta kumppania kiinnosti lapsemme hyvinvointi. (Ei yhtään) en itse pystyisi elämään itseni kanssa tuollaisena tyyppinä, joten valinta ei ole vaikea tällä erää.

Ap, valitse lapsen hyvä. Et kestä syyllisyyttä, jos lapsi jotnekin siitä nyt oirehtii suuntaan toiseen. Eroista selviää. On helpotus jälkeen päin tajuta, että hyvä kun katosi tyyppi, joka ei oikeasti ollut valmis tinkimään asioista sinun ja teidän yhteisen rakkautenne eteen (= se ssiältää sun lapsen hyvinvoinnin huomioimisen myös).

Jos  ajattelee evoluution näkökulmasta, niin uusperhe on mahdottomuus. Esimerkiksi eläimillä kukaan uros ei ota ruokkiakseen ja huolehtiakseen toisen uroksen poikasia, vaan pyrkii "hankkiutumaan eroon" toisen uroksen jälkeläisistä saadakseen naaraan kokonaan itselleen ja saadakseen tehdä naaraan kanssa omat poikaset ilman kilpailevia aiempia muiden urosten kanssa tehtyjä poikasia. No, nykyisessä (ihmisten) kulttuurissa, jossa eroaminen on ok ja lasten yksihuoltajuus on ok jne, niin niiden päälle on muodostunut myös tapa hankkia uusi puoliso vaikka on lapsia edellisten puolisoiden kanssa. Jos kulttuurissamme ei olisi mahdollista erota niin uusperheitäkään ei olisi, paitsi leskeytymisen jälkeen. (Ja uusperhe lesken kanssa on satakertaa helpompi kuin jos se lasten toinen vanhempi on vielä elossa). Uusperhe on moderni kulttuurinen konstruktio, joka on tietyssä mielessä biologian (evoluution) vastainen. Vaikka se on kulttuurisesti sallittu, niin mikään kulttuuri ei pysty täysin peittämään tuota biologian vaikutusta. Se biologian vaikutus näkyy nimenomaan tunteiden tasolla, tunnereaktioiden tasolla, tunnetason halussa ottaa tiettyä roolia ja vastuuta jne. Tämä kannattaa ymmärtää, niin ymmärtää ehkä uusperheyttäkin paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Miten teidät yh-mammat saa tajuamaan, että uusi kumppani ei mitenkään pysty rakastamaan tuntematonta vihamielistä lastasi?!? Se lapsi ei halua elämäänsä äidin tai isin uusia puolisoita, koitapa siinä sitten "muodostaa suhde" lapseen yksipuolisesti. Tietysti on harvinaislaatuisia poikkeuksia, kuten yhden kaverini lapsi. Mutta pääsääntöisesti äiti- ja isäpuolten on mahdotonta muodostaa lämmintä välittävää suhdetta lapseenne. Lapsi vaan vastustaa liikaa. Asialliset välit ovat jo suuri voitto!

Kyllä me hyvinkin ymmärretään. Sinä et taitaa ymmärtää, että tässä ketjussa puhutaan miehestä, joka haluaa naisen mutta ei halua uusperhettä. Mies on jo kieltäytynyt olemasta isäpuoli. Ei tarvitse rakastaa, mutta tarvitsee olla ainakin HIEMAN tahtoa välittää myös siitä lapsesta ja lapsen hyvinvoinnista. Tässä ei nyt nainen, eikä mies tajua sitä. Normaali ihminen tajuaa, että jos muutetaan yhteen, se ON jo uusperhe, jos jommalla kummalla on lapsia. Tämä mies haluaa jättää lapsen ulkopuoliseksi, ja haluaa elää yhdessä naisen kanssa. Miten tämä käytännössä voisi tapahtua? Ilman että lapsi saa kauheat psykologiset arvet? Kerro.

Joko ap on adoptoinut lapsensa toiseen perheeseen?

Tilitys asian vierestä ja samalla sen ytimestä kirjoitti:

On hirveän helpooa tuomita tää äiti, mutta kukaan ei tuomitse lapsen isää, joka on jättänyt äidin tekemään tällaisia päätöksiä (parisuhde vai lapsi). Tietysti on valittava lapsen etu ja olen samaa mieltä, että tuollainen mies ei nyt ehkä ole kypsä suhteeseen äidin kanssa, mutta kukaan ei tuomitse sitä miestä, joka on pakottanut omilla toimillaan tämänkin naisen tällaisten valintojen äärelle.

Ja kyllä, olen pienen lapsen yh. En edes katso miehiin päin, koska en edes ehtisi (lapsi 2). Näitä tilanteita en olisi itsekään tajunnut ennen tätä asetelmaa, joka on hiton raskas käytännössä, vaikka lapsen kanssaa kaikki sujuisikin, kuten mulla.

Samalla kun tää näkökulma ei kuulu tähän, se kuitenkin on tän näkökulman alkusyy. On käsittämtäöntä kuinka vähän ihmiset (siis itsekin ennen tätä, myönnän) tajuaa edes mitenkään kyseenalaistaa vauvansa jättävää isää. Selkään taputellaan ja ajatellaan, että kauhea akka varmaan. Mun exälle ei ollut ongelma alkaa uusi parisuhde, kun vauvamme oli 8 kuukautta ja ei, hänen ei tarvinnut ottaa mitenkään huomioon, kuinka vähän uutta kumppania kiinnosti lapsemme hyvinvointi. (Ei yhtään) en itse pystyisi elämään itseni kanssa tuollaisena tyyppinä, joten valinta ei ole vaikea tällä erää.

Ap, valitse lapsen hyvä. Et kestä syyllisyyttä, jos lapsi jotnekin siitä nyt oirehtii suuntaan toiseen. Eroista selviää. On helpotus jälkeen päin tajuta, että hyvä kun katosi tyyppi, joka ei oikeasti ollut valmis tinkimään asioista sinun ja teidän yhteisen rakkautenne eteen (= se ssiältää sun lapsen hyvinvoinnin huomioimisen myös).

Sanoiko ap, että hänen ex-mies (lapsen isä) jätti hänet tai että heidän ero oli miehen syy? Voihan olla, että ap päätti jättää miehen ihan omista syistään johtuen. 

Mutta noin muuten viestistäsi tuli mieleen, että aika moni, joka jättää puolisonsa, jonka kanssa on yhteisiä lapsia, ei ajattele asiaa kovin pitkälle. Ei ajattele asiaa niin pitkälle, että entäs kun se jättämänsä puoliso hankkii uuden puolison isä- tai äitipuoleksi. Ja lapsi lähtökohtaisesti kärsii aika kun alkaa uusperhe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä oivallat, että uusperheenä te ette ole kuin ydinperhe, ja miehesi rooli ja tunnesiteet ja vastuut ei ole eikä tule olemaan kuin ydinperheen puolisolla, niin ehkä saatatte jopa onnistua. 

Paljon viisasta tekstiä ja tässä on koko pointti. Ketään ei voi vaatia huolehtimaan toisen lapsista. Niistä voi välittää ja arkea voi pyörittää yhdessä, mutta sitä ei voi odottaa, että toinen alkaisi kolmanneksi vanhemmaksi. Ja vaikka jostain syystä haluaisikin alkaa, niin sellaisessa tilanteessa pitäisi lapsen oikea isäkin ottaa huomioon ja mitä hän toivoo. Ei niitä lapsiin kohdistuvia päätöksiä silti vain uuden kumppanin kanssa tehdä.

Kaikki eivät halua kolmanisa/ulkopuolisia "vanhempia" hoitamaan lapsia. Onhan täälläkin niitä keskusteluja nähty, kun äitipuoli ottanut mamman mielestä liian ison roolin kasvatuksessa. Taidettiinpa jossain ketjussa puhua "toisen lapsien omimisesta". Vai onko niin, että tämä koski vain äitipuolia? Isäpuolien taas odotetaan ottavan kasvatusvastuuta?

Näinpä, mutta ydinlauseena " niistä voi välittää ja arkea voi pyörittää yhdessä". Miten tämä mies on osoittanut että välittää ja tulee pyörittämään arkea yhdessä? Ei mitenkään. Nyt ei puhuta lasten" ulkopuolisita hoitajista" ja käytännön asioista, vaan tunneasioista, jotka jättävät tähän lapseen ison arven.