Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa muuttaa mun ja lapsen kanssa asumaan, mutta ei halua isäpuoleksi eikä että ollaan uusperhe
14.06.2017 |
Elikkä olen yh, ja ollaan nyt seurusteltu pari vuotta silleen että on oltu välillä kaksin kun lapsi on isänsä luona, ja välillä kolmisteen. Mies on ihana kahden, ja haluisi kovasti että muutetaan yksiin. Se vaan että on kyllä lapselle ihan asiallinen ja noin, mutta ei voi sanoa että heillä sen kummemmin synkkaa, ja mies on aina mielellään kaksin. On ollut uusperheessä ennenkin ja sanoo ettei halua enää lisää sitä lajia.
Mitä teen? On ihana ja huomaavainen ja puuhakas mies.
Kommentit (307)
Kuulostaa tosi lupaavalta teidän juttunne, tuskin mikään voi mennä pieleen.
Rakkaus voittaa lopulta.
On se nyt ihme ettei jotkut pysty ymmärtämään että lisääntyminen on ja kuuluu vain naiselle joten tietysti niitä lapsia on aiemmista seikkailuista, yleensä vielä useita ja monien eri miesten kanssa.
Varsinkin jos puhutaan elämän ruuhkavuosista 18-45v
Yh-äiti(1-2)= best of the best
Yh-isä(1)=totaalinen turn-off
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mieti itsesi miehesi saappaisiin. Ajattele, että sinä olisit lapseton nainen, joka ei lähtökohtaisesti toisten ihmisten lapsia haluaisi kotiinsa asumaan. Mitä sinä odottaisit tulevalta puolisoltasi, jos teille olisi uusperhe rakentumassa? Millä ehdoilla sinä lapsettomana naisena olisit valmis muuttamaan uusperheeseen?
Haluaako se mies sinun kanssasi lapsia?
Ei oo mies eikä lapsi kumpikaan kovin sosiaalisia eikä ulospäinsuuntautuneita, siitäkin voi johtua.Eivät juuri ole tekemisissä kuin ruoka-aikoina.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei oo mies eikä lapsi kumpikaan kovin sosiaalisia eikä ulospäinsuuntautuneita, siitäkin voi johtua.Eivät juuri ole tekemisissä kuin ruoka-aikoina.
Ap
No mitä sinä oikein toivoisit? Että jompikumpi heistä kävisi pyytämässä, että pelataanko Trivial Pursuittia yhdessä, ja sitten he iloisesti kilvoitellen siinä tiedoistansa skabaisivat? Tai että he hankkisivat yhteisen uuden harrastuksen (esim. valokuvaaminen), kiertelisivät yhdessä kauppoja etsimässä harrastusvälineitä ja juttelisivat innoissaan aamiaispöydässä uusista tekniikka-ideoistaan sen harrastuksen oppimisen suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä jaksaisi itsekään yrittää olla se ainoa positiivinen ja sosiaalinen saman katon alla kahden eristäytyvän möllöttäjän kanssa.
Jännää kuinka palstamammat ovat leimanneet miehen suurin piirtein antikristukseksi ; )
Miehen vikaahan se tämäkin, tottakai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vastauksena että oon aika järkyttynyt tällä hetkellä enkä oikein tiedä mitä tehdä. Lapsen paras on mulle tärkein, mutta mm. Mun äiti sanoo että paapon lasta liikaa, ja exä sanoo että pidän sitä pumpulissa, ja kaikki näyttää olevan sitä mieltä että hössötän ainoaa lasta.. Lähinnä pelkäsin että odotan mieheltä liikoja kun ajattelin että yhdessä asuessa pitäisi vähän puuhata ja viettää aikaa kolmestaankin. Nyt kun mies tulee paikalle niin lapsi lähtee huoneeseensa ja päinvastoin. Mun seurassa ovat molemmat rentoja
Ap
Meillä oli samoin ja se vaan paheni, toinen ajaa egollaan toisen pois tieltä. Jos ympäristö olis suvaitsevainen kasvuympäristö, kukaan ei luikkisi toisen saapuessa yhtään mihinkään. Thats a fact. Toi johtaa siihen et jos mies himassa niin lapsi ei mene edes keittiöön syömään, meillä lähdettiin kouluun aamupalatta ja palattiin samoin jos mies oli kotona. Ihan oikeesti niin toi sekottaa sen ainoon lapsen vaikka muka muiden mielestä pumpulissa kasvaakin. Sitäkin paremmalla syyllä osaa tuskin ymmärtää muutosta kun yhtäkkiä onkin joka päivä siellä huoneessan ja mies ei enää lähdekään kotiinsa. Ootko kysyny lapselta mitä ajattelisi jos mies muuttaidsi teille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap älä nyt pahastu, mutta tänne kirjoittamista viesteistäsi päätellen et ole ehkä ihan kommunikaation mestari. Et juuri keskustele, kyselet vain. Sinulle on kirjoitettu tänne muutama pitkä, viisas, pohdiskeleva ja asioita monelta kantilta katsova viesti, ja et kommentoi niihin mitään. Mitä ajatuksia ne sinussa herättää? Oletko jostain eri mieltä, jostain samaa mieltä? Mitä mieltä ylipäätään itse olet ja millä perusteella?
Kysyn siksi, että jos kommunikaatiosi miehesi kanssa on samantyyppistä kuin tässä keskustelussa sinun viestisi, niin vaikeaksi menee. Oletteko te miehen kanssa ylipäätään jutelleet, että mitä kumpikin teistä odottaa yhteenmuutolta, millaisia pelisääntöjä uuteen perheeseenne yhdessä rakentaisitte, mikä miestä siinä ahdistaa ja mikä innostaa, mikä sinua?
Vierailija kirjoitti:
On muuten hyvä mies, raitis ja luotettava, töissäkäyvä, tekee kotitöitä ja halaa ja pussaa.
Ap
Yksi työkaveri sanoi aikoinaan pahoinpitelevästä miehestään: "mutku se on niin kiva selvin päin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi outoa, että miestä ei voisi pyytää lastenhoitajaksi, vaikka lääkärireissun ajaksi, vaan aina pitäisi niitä samoja kavereita ja sukulaisia pyytää.
Mitäs sitten jos hankitte joskus yhteisen lapsen? Sisarusten asema perheessä olisi täysin eriarvoinen. Miehen oma lapsi saa mieheltä rakkautta ja sinun lapsesi ei edes normaalia kanssakäymistä.
Tuollainen kylmä käytös ei ole mitenkään normaalia. Minä olen naimisiinmentyämme pyrkinyt luomaan lämpimät suhteet miehen sukulaisiin, sillä he ovat miehelleni tärkeitä. Ei se aina herkkua ole, mutta kuuluu normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Nyt on kuitenkin kyse lapsestasi, eikä mistään appivanhemmista tai omista sisaruksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
Ap
No, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Tämä on näissä uusperheketjuissa niiiiiin väärin: aina joillain on huonoja kokemuksia uusperheestä ja sen vuoksi lyttää kaikki uusperheet maan rakoon. Loppupeleissä syynä onkin mt-ongelmat.
Ihan samanlaiset traumat sinulla olisi, jos kyse olisi omasta isästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.
Miten se näkyi ettei pitänyt teistä?
ApNo, mm.:
-jos kutsuimme kotiin kavereita, niin ellemme pysyneet täysin minun huoneessani, tuijotti heitä ja tiuski omituisia käskyjä (häpesin niin, että lakkasin pyytämästä ketään meille)
-emme olisi saaneet oleskella olohuoneessa kuin silloin kun se hänelle sopi (emme voineet tietää milloin se oli sallittua). Musiikin kuuntelu, tv:n katsominen ei ollut yleensä sallittua.
-kyttäsi syömisiämme, kyseli "ainako sinä syöt"
-lakkasi pitkiksi ajoiksi puhumasta meille mitään (rehellisyyden nimissä me olimme myös lakanneet jo tervehtimästäkin häntä reaktiona kaikkeen tähän muuhun).
-laati mielivaltaisia sääntöjä (esim. en olisi saanut jättää roskista eteiseen minuutiksi hakiessani jotain unohtunutta huoneestani, vaan minun olisi pitänyt viedä se heti ja palata hakemaan unohtunut tavara)
-eskaloitui lopulta niin, että pahoinpiteli toisen siskoni kaksi kertaa.
+ paljon muuta vaikeammin verbalisoitavaa
Kyllä, äitini on vieläkin hänen kanssaan yhdessä.
Olen eri, mutta ihan samanlaisen lapsuuden kokenut. Meillä se, että "isäpuoli" eli äidin uusi mies joka asui meillä, ei pitänyt meistä näkyi myös näin:
-selvästi ärsyyntyi, jos meidän tavaroita oli olohuoneessa tai keittiössä, olisi pitänyt säilyttää vain omassa huoneessa akuankat, kirjat, nintendot ym, kun taas äidin kanssa oli ok vaikka niitä saattoi unohtaa pitkin taloa.
-suuttui, jos emme lähteneet isämme luo viikonlopuksi juuri sillä minuutilla kuin tapaamissopimuksessa luki
-sanoi, että olohuoneeseen tai keittiöön ei ole asiaa tulla, koska hän on siellä ja haluaa olla rauhassa
Minäkin tuossa pari vuotta sitten laittelin ilmoja deitteihin ja jonkun kanssa jotain pientä orastavaa olikin ja ajattelin miesystävää lähinnä omaksi ilokseni:)
Noh, kaikenlaista kummallisuutta sitten ilmeni ja lapsikin motkotti että miksei me yhdessä voida tehdä jotakin kivaa -tai edes tavata miesehdokasta, ja olen tullut siihen tulokseen että kun tässä nyt on tämä koko paketti, niin mahdollisen ehdokkaan olisi syytä sopia kuvioomme (ei yhdessäasumista) eli puuhastella kaikkee kivaa koko perheenä eikä vain olettaa jotakin kummallista. Kun nyt satun olemaan vieläpä keskenkasvuisen totaaliyhäri.
Miettikää hyvät naiset kuinka halvalla annatte itsenne mennä helppoon. Miettikää kokonaisuutta. Ei pelkkä MIES ole mikään onnen tae ja hyvän seksielämän näen kuuluvan luottamukselliseen, hauskaan, kunnioittavaan ja vuorovaikutteiseen suhteeseen jossa kaikki voivat hengittää vapaasti ollen omia itsejään.
Jos tämä on liikaa niin mieluusti keskityn sitten muihin asioihin elämässäni.
Ja haaveillahan aina voi;)
N43
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se muka riitä että tulee tenavan kanssa toimee. Ei kenenkään tarvi esittää isää jos sitä ei ole!
Tulla toimeen, vain että mies suvaitsee vain sietää sitä lapsen olemassaoloa lapsen omassa kodissa? Koska sitähän tuo ap:n mies lähinnä tarjoaa. Mieti itse, että olisit avuton, toisista riippuvainen alaikäinen, ja sinun pitäisi 24/7 asua sellaisen aikuisen kanssa, joka ei halua olla kanssasi missään tekemisissä. Kuulostaa ihan joltain rangaistukselta sille lapselle.
Minulla oli lapsena noin. Ei ole kovin hyvin elämässä mennyt sen jälkeenkään.
Juuri näitä sanattomia ja sanallisia reviirejä ja luikkimisia, mitä edellisissäkin viesteissä on, huh. Olen itse kasvanut samanlaisessa ihan biologisen isän osalta ja tekisin mitä tahansa suojellakseni oman lapseni samalta kohtalolta.
Miksei kukaan nyt sano ääneen sitä, että lapsen kannalta uusperhe ei lähes koskaan ole kovin hyvä asia? Jos oikeasti lapsen parasta ajateltaisiin niin uusperhettä ei perustettaisi.
Ap, ihan hyvin voi seurustella vaikka vuosikausia muuttamatta yhteen ja sellainen suhdemalli on kovinkin yleistynyt viimeisten 10-20 vuoden aikana. Monille se on ihan täysin vapaaehtoinen valinta, monet tekevät sen nimenomaan välttääkseen uusperheen muodostumista. Ja se voi olla aivan erinomainen tapa elää, eikä millään tavalla huonompi kuin yhdessä asuminen.
Uusperhe on lapselle aina riskitekijä, etenkin jos se muodostetaan kun lapsi, kuten sinun, on teini-iän kynnyksellä. Mä olen 39 ja nyt alan olla eheytynyt uusperhe-elämästä, jossa isäpuoli ei pitänyt minusta ja sisaruksistani. Äitiin välit eivät ole palautuneet täysin koskaan, lisäksi en ole pystynyt antamaan omia lapsiani pieninä hoitoon talouteen, jossa tämä ko. mies edelleen elää. Siskoillani on mennyt huonommin (molemmilla mielenterveysongelmia, elämänhallinnan puutetta, koulutus jäänyt alemmaksi kuin mihin olisi ollut älyä & lahjoja, kamalia parisuhteita ja eroja).
Nyt sinusta varmaan tuntuu siltä, että eihän tämä nyt niin vakavaa ole, kyllä asiat tästä järjestyvät jotenkin - juuri noin minun äitinikin ajatteli koko lapsuuteni. Että mieti tarkkaan mihin ryhdyt ja mille sinulla on oikeus lapsesi altistaa.