Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö vauvaneuvolan terveydenhoitajalla olla omakohtaista kokemusta vauvan synnyttämisestä ja hoidosta?
12.06.2017 |
Onko neuvolan terveydenhoitaja pätevä neuvomaan ensisynnyttäneitä äitejä vauvojensa hoidossa, jos hänellä ei ole omaa synnytyskokemusta taustalla ja vauvan hoitokokemusta omassa henkilökohtaisessa elämässään?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla kokemusta lapsuuden kaltoinkohtelusta, väkivallasta jne. vai kenties omat lapset huostassa? Vai molemmat?
Itse olen kokenut ensimmäistä mainituista, kelpaisinko nyt vaikka olen lapseton? (En ole tosin hakeutumassa alalle).
Psykiatreilla pitäisi olla vähintään vakavahkoja mielenterveyden ongelmia, mielellään jotain vakavampaa kuten skitsofrenia. Ehkä ajoittain heikommin lääkittynä, että saisi tuntumaa harhaisuuteen?
Kokemus lapsista olisi lastensuojelussa suotavaa. Nyt siellä parikymppiset tyttöset harjoittaa mielivaltaa osaamattomuuttaan. Lastenpsykiatrille olisi todellakin suotavaa se oma vanhemmuus.
Onpa "jännä", että et vastannut tuon kirjoittajan kysymykseen. :,D
Lastensuojelussa on itse asiassa aika vähän nuoria sosiaalityöntekijöitä niissä vaativimmissa hommissa.
T. pitkään alalla ollut
Mihin kysymykseen?
Monissa toimistoissa niitä pätevyysvaatimuksia kierretään niin, että epäpätevät tekee sen kenttätyön, mutta kulisseissa pätevä sitten leimaa kumileimasimena. Esim täällä meillä 90 prosenttia työntekijöistä on epäpäteviä. Näin ilmoituksen kohteen asiat tutkii epäpätevä ja päättää ihminen, joka ei ole perhettä edes nähnyt.
No et kyllä kovin pätevältä vaikuta, kun en edes näin yksinkertaisessa asiassa ymmärrä, mistä puhutaan. o_o Kyse ei ollut ammatillisesta pätevyydestä vaan siitä, että jos äitiys pätevöittää neuvolan terveydenhoitajaksi, pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla lastensuojelutaustaa, että olisivat päteviä hommaansa.
Siis: aloittajan logiikan mukaan lastensuojelutyössä pätevin olisi se, joka on joko ollut itse lapsena lastensuojelun asiakkaana tai omat lapset huostassa. Oletko sitä mieltä, että nuo asiat pätevöittävät lastensuojelutyöhön?
Laatensuojelutyössä tehdään mm lastensuojelutarpeen kartoituksia perheestä, arvioidaan vanhemmuutta. Eli ei kaikki lastensuojelun kanssa tekemisissä olevat ole raiskattuja lapsia tms.
Puolet ilmoituksista on nykyään aiheettomia, joten siellä työssä kohdataan tuhansia ihan tavallisia vanhempia ja tavallisia lapsia.
Juu, selväksi tuli, et osaa vastata esitettyyn kysymykseen vaan vastaat asian vierestä. En ole tuosta sanomastasi siis eri mieltä, siitä ei ollut alunperinkään kyse vaan ap:n logiikan soveltamisesta muihin aloihin. Ja siitä, onko siinä mitään järkeä.
Mutta annetaan olla, en jaksa vääntää trollin/pitkäpiuhaisen kanssa.
Ihmettelen ylipäätään sitä, että aika moni tässä ketjussa ohittaa kaikki esimerkit, joita lukiessa vähän hitaammankin pitäisi tajuta, miten järjetöntä on vaatia omaa kokemusta alalta x, jotta voisi olla pätevä ammattilainen. No, ihminenhän näkee mitä haluaa nähdä. :D
P.s. Itselläni ei ole sitä ongelmaa, että olisin jonkun ominaisuuden vuoksi epäpätevä omiin hommiini ap:n spekseillä (oma kokemus). Olen kuitenkin valmistunut alalle ja hankkinut pitkän työkokemuksen, jolla olen pätevöitynyt. Omia kokemuksiani hyödynnän kuitenkin vain yhtenä näkökulmana, en todellakaan minään ammattilaiseksi pätevöittävänä tekijänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla kokemusta lapsuuden kaltoinkohtelusta, väkivallasta jne. vai kenties omat lapset huostassa? Vai molemmat?
Itse olen kokenut ensimmäistä mainituista, kelpaisinko nyt vaikka olen lapseton? (En ole tosin hakeutumassa alalle).
Psykiatreilla pitäisi olla vähintään vakavahkoja mielenterveyden ongelmia, mielellään jotain vakavampaa kuten skitsofrenia. Ehkä ajoittain heikommin lääkittynä, että saisi tuntumaa harhaisuuteen?
Kokemus lapsista olisi lastensuojelussa suotavaa. Nyt siellä parikymppiset tyttöset harjoittaa mielivaltaa osaamattomuuttaan. Lastenpsykiatrille olisi todellakin suotavaa se oma vanhemmuus.
Onpa "jännä", että et vastannut tuon kirjoittajan kysymykseen. :,D
Lastensuojelussa on itse asiassa aika vähän nuoria sosiaalityöntekijöitä niissä vaativimmissa hommissa.
T. pitkään alalla ollut
Mihin kysymykseen?
Monissa toimistoissa niitä pätevyysvaatimuksia kierretään niin, että epäpätevät tekee sen kenttätyön, mutta kulisseissa pätevä sitten leimaa kumileimasimena. Esim täällä meillä 90 prosenttia työntekijöistä on epäpäteviä. Näin ilmoituksen kohteen asiat tutkii epäpätevä ja päättää ihminen, joka ei ole perhettä edes nähnyt.
No et kyllä kovin pätevältä vaikuta, kun en edes näin yksinkertaisessa asiassa ymmärrä, mistä puhutaan. o_o Kyse ei ollut ammatillisesta pätevyydestä vaan siitä, että jos äitiys pätevöittää neuvolan terveydenhoitajaksi, pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla lastensuojelutaustaa, että olisivat päteviä hommaansa.
Siis: aloittajan logiikan mukaan lastensuojelutyössä pätevin olisi se, joka on joko ollut itse lapsena lastensuojelun asiakkaana tai omat lapset huostassa. Oletko sitä mieltä, että nuo asiat pätevöittävät lastensuojelutyöhön?
Laatensuojelutyössä tehdään mm lastensuojelutarpeen kartoituksia perheestä, arvioidaan vanhemmuutta. Eli ei kaikki lastensuojelun kanssa tekemisissä olevat ole raiskattuja lapsia tms.
Puolet ilmoituksista on nykyään aiheettomia, joten siellä työssä kohdataan tuhansia ihan tavallisia vanhempia ja tavallisia lapsia.
Juu, selväksi tuli, et osaa vastata esitettyyn kysymykseen vaan vastaat asian vierestä. En ole tuosta sanomastasi siis eri mieltä, siitä ei ollut alunperinkään kyse vaan ap:n logiikan soveltamisesta muihin aloihin. Ja siitä, onko siinä mitään järkeä.
Mutta annetaan olla, en jaksa vääntää trollin/pitkäpiuhaisen kanssa.
Myös aloituksessa puhuttiinkin niistä aikuisista, ei lapsista. Vaikka periaatteessa lastensuojelussa toki lapsi on se asiakas, käytännön työssä pitää palvella myös aikuiisia. Kuka tässä on idiootti?
Olen sairaanhoitajana syöpäpolilla ja ilmeisesti olen siis epäpätevä, koska mulla ei ole syöpää. Kyllä se kuulkaa vertaistuki ja ammattilaiset on erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla kokemusta lapsuuden kaltoinkohtelusta, väkivallasta jne. vai kenties omat lapset huostassa? Vai molemmat?
Itse olen kokenut ensimmäistä mainituista, kelpaisinko nyt vaikka olen lapseton? (En ole tosin hakeutumassa alalle).
Psykiatreilla pitäisi olla vähintään vakavahkoja mielenterveyden ongelmia, mielellään jotain vakavampaa kuten skitsofrenia. Ehkä ajoittain heikommin lääkittynä, että saisi tuntumaa harhaisuuteen?
Kokemus lapsista olisi lastensuojelussa suotavaa. Nyt siellä parikymppiset tyttöset harjoittaa mielivaltaa osaamattomuuttaan. Lastenpsykiatrille olisi todellakin suotavaa se oma vanhemmuus.
Onpa "jännä", että et vastannut tuon kirjoittajan kysymykseen. :,D
Lastensuojelussa on itse asiassa aika vähän nuoria sosiaalityöntekijöitä niissä vaativimmissa hommissa.
T. pitkään alalla ollut
Mihin kysymykseen?
Monissa toimistoissa niitä pätevyysvaatimuksia kierretään niin, että epäpätevät tekee sen kenttätyön, mutta kulisseissa pätevä sitten leimaa kumileimasimena. Esim täällä meillä 90 prosenttia työntekijöistä on epäpäteviä. Näin ilmoituksen kohteen asiat tutkii epäpätevä ja päättää ihminen, joka ei ole perhettä edes nähnyt.
No et kyllä kovin pätevältä vaikuta, kun en edes näin yksinkertaisessa asiassa ymmärrä, mistä puhutaan. o_o Kyse ei ollut ammatillisesta pätevyydestä vaan siitä, että jos äitiys pätevöittää neuvolan terveydenhoitajaksi, pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla lastensuojelutaustaa, että olisivat päteviä hommaansa.
Siis: aloittajan logiikan mukaan lastensuojelutyössä pätevin olisi se, joka on joko ollut itse lapsena lastensuojelun asiakkaana tai omat lapset huostassa. Oletko sitä mieltä, että nuo asiat pätevöittävät lastensuojelutyöhön?
Laatensuojelutyössä tehdään mm lastensuojelutarpeen kartoituksia perheestä, arvioidaan vanhemmuutta. Eli ei kaikki lastensuojelun kanssa tekemisissä olevat ole raiskattuja lapsia tms.
Puolet ilmoituksista on nykyään aiheettomia, joten siellä työssä kohdataan tuhansia ihan tavallisia vanhempia ja tavallisia lapsia.
Juu, selväksi tuli, et osaa vastata esitettyyn kysymykseen vaan vastaat asian vierestä. En ole tuosta sanomastasi siis eri mieltä, siitä ei ollut alunperinkään kyse vaan ap:n logiikan soveltamisesta muihin aloihin. Ja siitä, onko siinä mitään järkeä.
Mutta annetaan olla, en jaksa vääntää trollin/pitkäpiuhaisen kanssa.
Myös aloituksessa puhuttiinkin niistä aikuisista, ei lapsista. Vaikka periaatteessa lastensuojelussa toki lapsi on se asiakas, käytännön työssä pitää palvella myös aikuiisia. Kuka tässä on idiootti?
Edelleen sinä. :,D Siinä esimerkissä, johon et osannut vastata, puhuttiin sekä lapsista että aikuisista, että olisit voinut vastata vain aikuisten osalta jos lapsiesimerkki ei mielestäsi ollut järkevä. Etpä vastannut siihenkään.
T. eri
Siis miten te tiedätte onko teidän neuvolan TH:lla lapsia vai ei ?????
Minulla 4 lasta, enkä kyllä ole koskaan moista kysynyt.
Samoin itse olen töissä lastenosastolla, ja en kyllä perheille omasta perheestäni kertoilee, vaan keskityn heidän lapsiinsa, hoitajat muutamasta viikosta vuosiin.
Jos lapsi kysyy, vastaan kyllä, mutta sitten vaihdetaan aihetta. Ehkä 2/10 kysyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisikö lastensuojelussa työskentelevillä olla kokemusta lapsuuden kaltoinkohtelusta, väkivallasta jne. vai kenties omat lapset huostassa? Vai molemmat?
Itse olen kokenut ensimmäistä mainituista, kelpaisinko nyt vaikka olen lapseton? (En ole tosin hakeutumassa alalle).
Näistäkö te taliaivot nyt jankkaatte??
Vastaus: ei pitäisi. Jenkeissä on tehty tieteellinen tutkimus, että lastensuojelutyöhön hakeutuu oman kehnon lapsuuden kokeneita ihmisiä, jotka ovat huonoja siinä lastensuojelutyössä, koska he ovat puolueellisia ja asenteellisia.
Eli tietenkin sinne yliopistoon opiskelemaan "kelpaa", jos läpäisee pääsykokeen, mutta tuo oma kokemus ei pätevöitä.
Tässä on pilkunnussintavastaus, pragmaattisen vastauksen saittekin jo rautalangasta.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten te tiedätte onko teidän neuvolan TH:lla lapsia vai ei ?????
Minulla 4 lasta, enkä kyllä ole koskaan moista kysynyt.
Samoin itse olen töissä lastenosastolla, ja en kyllä perheille omasta perheestäni kertoilee, vaan keskityn heidän lapsiinsa, hoitajat muutamasta viikosta vuosiin.
Jos lapsi kysyy, vastaan kyllä, mutta sitten vaihdetaan aihetta. Ehkä 2/10 kysyy.
Meidän terkalla on työpöydällään lastensa kuvat. Siitä tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi. Onhan se varmasti niin, että nuori terveydenhoitaja on kokemattomampi kuin vuosia alalla ollut. Mutta ei se omien lasten saaminen mikään meriitti välttämättä ole, kyllä suurin osa kokemuksesta tulee ihan työn kautta. Minulla esimerkiksi on ollut kaksi helppoa synnytystä, kaksi tervettä vauvaa, ei allergioita eikä perusnuhaa kummempia. Nämä kokemukset eivät toisi välttämättä yhtään lisää terveydenhoitajan työhön. Vauvoja ja lapsia osaan toki hoitaa mutta osasin sen jo ennen omia lapsia. Sanoisin että omakohtaiset kokemukset ylittävä laaja-alainen osaaminen ja ymmärrys ja empatia sekä taito olla ihmisten kanssa ovat niitä perusasioita terveydenhoitajan työssä. Omat lapset voivat antaa lisää näkemystä tai sitten ei.
Ja muuten, niitä pulloja ei tarvitse keittää pesu riittää. Jos tuo on ollut sen yhden vastaajan ainoa huoli terveydenhoitajan kanssa niin hyvin menee.
Musta kyse on enemmän ihmisen persoonasta ja elämänkokemuksesta. Nuori ja lapseton terkka voi olla hyvin empaattinen ja ymmärtää, etteivät kaikki synnytykset suju samalla tavalla ja lapsia/raskauksia on erilaisia. Ei siihen ymmärtämiseen omia lapsia tarvita.
Nimimerkillä olen ammatissani paljon tekemisissä kuoleman (ja läheisen kuoleman kohdanneiden) kanssa, mutta ei minulla silti ole omakohtaista kokemusta kuolemasta. Ei se estä olemasta empaattinen ja tiedostamasta, että kuolitapauksia ja siihen suhtautumisia on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Mulla oli tosi huono neuvolantäti raskausaikana. Raskausdiabetekseni johtui kuulemma koostani "kun oot tuon kokoinen" 170/70kg tuolloin ja neiti itse oli kuin mikäkin tankkeri... joutui myös selaamaan jotain tohtori.fi kaltaista sivua läpi lähes joka käynnillä 😠
Minulla on ollut kolme terveydenhoitajaa ja yhdellä ei ollut lapsia. (Keskustelujen lomassa on aina tullut ilmi nämä asiat. En ole kysynyt.)
Raskausaikana olisin tarvinnut tukea ja rohkaisua. Nuori th oli hyvin kliininen. Asiat käytiin järjestyksessä läpi ja sitten heippa. Ystäväni vauva oli tehohoidossa ja se ahdisti minua. Th tuumasi vain että harva vauva joutuu teholle. Meillä oli talossa tulipalo ja se myös järkytti minua. Th ei sanonut mitään. Ymmärrän kyllä, että nämä eivät liittyneet raskauteen, mutta onhan se asiakas muutakin kuin pelkkä pallomaha.
Muuton myötä th vaihtui vanhempaan, ja kokemus oli aivan erilainen. Hän kertoi mielellään pikkuvinkkejä esim. nukkumisen suhteen ja otti huolenaiheet tosissaan. Niistä keskusteltiin.
Hän jäi eläkkeelle ja uusi th on ihan huippu. Rento ja mukava. Jos käynti ei mene aivan käsikirjoituksen mukaan niin silti jää tunne, että tärkeimmät tuli puhuttua. Ei tule lähetettä fyssarille, vaikkei lapsi osaa pyöräillä; "oppii sitten vähän myöhemmin ". Käyriä vilkaistaan ohimennen ja yhteen ääneen tuumataan että onhan lapsi hoikka mutta olkoon. Eka th juoksutti meitä joka kuukausi painokontrolleissa.
Jos minulla olisi useampi lapsi niin se olisi yhdentekevää vaikka siellä olisi koulutettu apina. Mutta kokematon ensimmäisen lapsen odottaja tarvitsee kyllä minun mielestäni kokeneen th:n.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveydenhuollon kaikki ammatit perustuvat koulutukseen, ei kokemukseen. Aika harva on sairastanut lukuisia sairauksia henkilökohtaisesti itse, vaikka niitä sujuvasti hoitaa ja potilaitaan ohjaa, ammattitaidolla. Omakohtaisesta kokemuksesta voi toki olla hyötyä potilaan neuvomisessa, hoitamisessa ja ohjaamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhoitajana lastenneuvolassa, minulla on 3 lasta. Neuvolassa todella moni kyselee lapsistani ja tuntuu suorastaan moittivan sitä, että meillä ei ole käytöshäiriöitä, itkupotkuraivareita, jatkuvaa yövalvomista tai jatkuvaa pyrkimystä autojen alle. Saan usein kuulla, että en tiedä äitiydestä mitään, koska minulla on ollut niin helpot lapset. Osaan pitää suuni kiinni, vaikka useasti mieleen tulee, että sitä tukiperhettä hankalan lapsen kanssa pärjäämiseen ei tarvittaisi, jos lapsella olisi edes yksi henkisesti aikuinen vanhempi.
Joten koska omat lapseni nukkuvat öisin, en ole pätevä kertomaan unikoulusta tai koska lapseni ei ryhtäile kaupassa edestakaisin, en tiedä mitään uhmasta.
Vähän hämmentyneenä ihmettelen, jutteletko todella omista lapsistasi noin kattavasti potilaittesi kanssa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miten te tiedätte onko teidän neuvolan TH:lla lapsia vai ei ?????
Minulla 4 lasta, enkä kyllä ole koskaan moista kysynyt.
Samoin itse olen töissä lastenosastolla, ja en kyllä perheille omasta perheestäni kertoilee, vaan keskityn heidän lapsiinsa, hoitajat muutamasta viikosta vuosiin.
Jos lapsi kysyy, vastaan kyllä, mutta sitten vaihdetaan aihetta. Ehkä 2/10 kysyy.Meidän terkalla on työpöydällään lastensa kuvat. Siitä tiedän.
Epäasiallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhoitajana lastenneuvolassa, minulla on 3 lasta. Neuvolassa todella moni kyselee lapsistani ja tuntuu suorastaan moittivan sitä, että meillä ei ole käytöshäiriöitä, itkupotkuraivareita, jatkuvaa yövalvomista tai jatkuvaa pyrkimystä autojen alle. Saan usein kuulla, että en tiedä äitiydestä mitään, koska minulla on ollut niin helpot lapset. Osaan pitää suuni kiinni, vaikka useasti mieleen tulee, että sitä tukiperhettä hankalan lapsen kanssa pärjäämiseen ei tarvittaisi, jos lapsella olisi edes yksi henkisesti aikuinen vanhempi.
Joten koska omat lapseni nukkuvat öisin, en ole pätevä kertomaan unikoulusta tai koska lapseni ei ryhtäile kaupassa edestakaisin, en tiedä mitään uhmasta.
Vähän hämmentyneenä ihmettelen, jutteletko todella omista lapsistasi noin kattavasti potilaittesi kanssa??
Järkyttävää.
Jo pelkästään lähihoitajana oon huomannut, että muhun suhtaudutaan luottavaisemmin kun tietävät, että mulla on lapsia. Niin työkaverit, kuin potilaat/asiakkaatkin.. Mut onhan se tosiaan lastenhoitokin hoitotyön kokemusta..
Siis hyvä saattohoitaja on vasta kun on kuollut itse ensin ja sitten on dadaaaaa niin hyvää että....
Minusta kyse on tiedon ja taidon laskeutumista sydämeen asti: oli sitten virat tai värkit, tutkinnot ja koulutukset millaisia hyvänsä🔥
Mukavaa kesää kaikille meille. Terveisin elävä saattohoitaja 😎
Mun kokemus on sellainen, että hoitajan omakohtainen helppo vauva ei auta ymmärtämään niitä (meitä) perheitä, joilla vauva ei olekaan niin helppo. Aika raskasta välillä kuunnella niitä hyväntahtoisia ohjeita ja yleisiä linjoja, kun tietää itse että oma lapsi on erilainen. Neuvolakortissa lukee sitten, miten vanhemmat eivät "noudata annettuja ohjeita", joita ei pystytä noudattamaan lapsen ominaisuuden/ksien vuoksi (ja on sanottu se ääneen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen terveydenhoitajana lastenneuvolassa, minulla on 3 lasta. Neuvolassa todella moni kyselee lapsistani ja tuntuu suorastaan moittivan sitä, että meillä ei ole käytöshäiriöitä, itkupotkuraivareita, jatkuvaa yövalvomista tai jatkuvaa pyrkimystä autojen alle. Saan usein kuulla, että en tiedä äitiydestä mitään, koska minulla on ollut niin helpot lapset. Osaan pitää suuni kiinni, vaikka useasti mieleen tulee, että sitä tukiperhettä hankalan lapsen kanssa pärjäämiseen ei tarvittaisi, jos lapsella olisi edes yksi henkisesti aikuinen vanhempi.
Joten koska omat lapseni nukkuvat öisin, en ole pätevä kertomaan unikoulusta tai koska lapseni ei ryhtäile kaupassa edestakaisin, en tiedä mitään uhmasta.
Vähän hämmentyneenä ihmettelen, jutteletko todella omista lapsistasi noin kattavasti potilaittesi kanssa??
Kun asiakasperheitä on vuodessa noin 300 (monella on useampia lapsia, käyntikertoja on siten enemmän), niin siinä kysellään minulta paljon muutakin. Kun äiti kysyy, mitä olet itse tehnyt, kun lapsi on pyrkinyt auton alle, niin vastaan rehellisesti, että lapseni eivät ole koskaan tehneet niin, joten omakohtaista kokemusta ei ole. Sen jälkeen neuvojani ei enää kuunnella.
Enemmän arvostan kokemusta siitä työstä jota tekee. Omat lapset ammatin kannalta opettaa hyvin vähän. Enemmän voi olla haittaa siitä että ammatinharjoittaja tukeutuu kaikessa omiin yksityisiin kokemuksiin kuin ammattitaitoonsa. Ammattitaito toki kasvaa kokemuksen myötä.
Jos pitäisi valita terkkari jolla on useampi lapsi mutta jolla ei ole työkokemusta tai terkkari jolla ei ole omia lapsia mutta esim. kymmenen vuotta pidempi työkokemus haluaisin mieluummin terkan jolla on työkokemusta.