Hei kaikki vanhat sielut!

Rakkaudella, minä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yks. Heräsin joskus 24-25-vuotiaana näille jutuille. (Vuonna 2012 yllätys yllätys :))

Helpotti kun tajusin mistä on kyse. En ole oikeastaan koskaan onnistunut luomaan kunnon yhteyttä ihmisiin, ihan paria poikkeusta lukuunottamatta. Netistä vain tiedän että niitä on :) mutten livenä ole törmännyt. Kyllä minulla silti ystäviä on, oma perhe, sukulaiset jne joiden kanssa aikaa vietän.

Nykyään jo hyväksyn etten sovi siihen muottiin miten elämän kuuluisi mennä, ja välillä osaan jo nauttia siitä. Luoja että olen kyllä yrittänyt sopia muottiin ja miettiä miksen saa esim uusista tuttavuuksista ystäviä, tai työpaikoilla/opiskeluissa pääse piireihin. Alan pikku hiljaa löytää arvoilleni sopivia juttuja, koti luonnon äärellä, luomujutut, sopivasti työtä ja perheen yhdistämistä ym. Balanssia elämään, lisää luontoyhteyttä ym.

Iloa ja valoa sinulle ap, kuka lienetkin. "Sattuma" toi mut tänne kirjoittamaan vaikka nykyään harvoin täällä käyn

Minäkin heräsin 24-25 vuotiaana näihin juttuihin.. Ja edelleen sillä tiellä ollaan..Iloa ja valoa sulle myös! Tosex i paljon!

Ja kuten tiedät, sattumaa ei ole!

*mieluisat siis

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on illuusio. Sielun tasolla kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. kaikki vain eivät tiedosta sitä. 

Tämä on totta, mutta ei se paljon lämmitä ihmistä, joka on vielä jollain tasolla kiinni illuusiossa eikä aisti tätä sielullista puolta jokapäiväisessä elämässään. Kaipuu yhteyteen on niin voimakas ja yksinäisyyden tunne välillä niin musertava, että sen kanssa voi olla vaikea toimia.

Itse olen huomannut viime aikoina erään ilahduttavan kyvyn itsessäni: jos ikävöin jotain kohtaamaani, syvän vaikutuksen tehnyttä ihmistä, pystyn tuomaan hänen "energiansa" tähän hetkeen ja kokea saman yhteyden, kuin jos hän olisi oikeasti läsnä. Tämä on uusi taito minulla, mutta se on tuonut iloa elämääni entisestään. :)

Ap:lle sanon vielä, ettei tietenkään ole mitenkään väärin etsiä kaltaisiaan. Itsekin kävin jossain vaiheessa messuilla ym., ja tapasinkin siellä kivoja ihmisiä. Joitain nettisivujakin löytyy, en vain ole jaksanut olla niillä viime aikoina kovin aktiivinen.

Halaus sinulle ja iloa elämääsi.

-3

Rakkaudella, minä kirjoitti:

Rakkaudella, minä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yks. Heräsin joskus 24-25-vuotiaana näille jutuille. (Vuonna 2012 yllätys yllätys :))

Helpotti kun tajusin mistä on kyse. En ole oikeastaan koskaan onnistunut luomaan kunnon yhteyttä ihmisiin, ihan paria poikkeusta lukuunottamatta. Netistä vain tiedän että niitä on :) mutten livenä ole törmännyt. Kyllä minulla silti ystäviä on, oma perhe, sukulaiset jne joiden kanssa aikaa vietän.

Nykyään jo hyväksyn etten sovi siihen muottiin miten elämän kuuluisi mennä, ja välillä osaan jo nauttia siitä. Luoja että olen kyllä yrittänyt sopia muottiin ja miettiä miksen saa esim uusista tuttavuuksista ystäviä, tai työpaikoilla/opiskeluissa pääse piireihin. Alan pikku hiljaa löytää arvoilleni sopivia juttuja, koti luonnon äärellä, luomujutut, sopivasti työtä ja perheen yhdistämistä ym. Balanssia elämään, lisää luontoyhteyttä ym.

Iloa ja valoa sinulle ap, kuka lienetkin. "Sattuma" toi mut tänne kirjoittamaan vaikka nykyään harvoin täällä käyn

Minäkin heräsin 24-25 vuotiaana näihin juttuihin.. Ja edelleen sillä tiellä ollaan..Iloa ja valoa sulle myös! Tosex i paljon!

Ja kuten tiedät, sattumaa ei ole!

Tosex i paljon... Kerroin jo etten näe, mitä kirjoitan. Heh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on illuusio. Sielun tasolla kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. kaikki vain eivät tiedosta sitä. 

Tämä on totta, mutta ei se paljon lämmitä ihmistä, joka on vielä jollain tasolla kiinni illuusiossa eikä aisti tätä sielullista puolta jokapäiväisessä elämässään. Kaipuu yhteyteen on niin voimakas ja yksinäisyyden tunne välillä niin musertava, että sen kanssa voi olla vaikea toimia.

Itse olen huomannut viime aikoina erään ilahduttavan kyvyn itsessäni: jos ikävöin jotain kohtaamaani, syvän vaikutuksen tehnyttä ihmistä, pystyn tuomaan hänen "energiansa" tähän hetkeen ja kokea saman yhteyden, kuin jos hän olisi oikeasti läsnä. Tämä on uusi taito minulla, mutta se on tuonut iloa elämääni entisestään. :)

Ap:lle sanon vielä, ettei tietenkään ole mitenkään väärin etsiä kaltaisiaan. Itsekin kävin jossain vaiheessa messuilla ym., ja tapasinkin siellä kivoja ihmisiä. Joitain nettisivujakin löytyy, en vain ole jaksanut olla niillä viime aikoina kovin aktiivinen.

Halaus sinulle ja iloa elämääsi. <3

-3

Kiitos! Ihanaa! 💗

Minäkin sovin kaikkiin "vanhan sielun" määritteisiin, mutta pidän itseäni ihan vaan tavallisena empaattisena ja soputuvana introverttina. Siinä on tarpeeksi erikoisuutta minulle.

Vanha sielu ilmoittautuu. En kuulu porukkaan, eikä se oikeastaan haittaa, koska haluan olla yksin ja tarvitsenkin omaa tilaa. Porukassa olen kuin päättymättömillä coctailkutsuilla, juttelen kaikkien kanssa, mutta en tarvitse ketään "lähelleni". Muut sanovat persoonaani ristiriitaiseksi. Itse taas ajattelen, että voin olla sekä yhtä että toista, asiat ei sulje toisiaan pois. Miksi jotkut ihanatkin ihmiset saa sappeni kiehumaan? Tapaan kaltaisiani erittäin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Näen ihmisten läpi. Tajusin jo lapsena et vanhempi pettää toista vanhempaa vaikka kukaan muu ei sitä tajunnut. Yhtenä esimerkkinä. Hullunahan mua pidettäisiin jos kertoisin avoimesti näistä.

Itsellä täysin sama. 

Huomasin jo lapsena, miten maailma makaa, miten vääryyttä ja pahuutta on joka puolella eikä ketään kiinnosta. Ymmärsin jo aikaisessa vaiheessa, että ihmiset ovat aika huonoja lukemaan toisen ihmisen elekieltä, vaikka sen pitäisi olla itsestäänselvää.

Onneksi on olemassa eläimet, vaikka on toki ihmisissäkin kivoja tapauksia:)

Pidän ihmisistä. Siitä huolimatta tunnen etten kaipaa ystäviä. Mietin, että puolisoni on minulle hyvä ystävä jo. Muut ovat kavereita ja tuttuja. En ole yhtään pinnallinen.

Kasvien auroista en tiedä. Usein kuitenkin pelastan kuolevia kasveja ja yrttejä kaupoista että voin istuttaa ne kotona. Uusi mahdollisuus kukoistaa.

Tämä keskustelu kiinnosti niin, että vastasin. Olen kolmekymppinen mutta vähintään 8-kymppinen henkiseltä iältäni. Näin joskus tuntuu. Joskus mietin, että tässä universumissa on paljon ihmisen selittämättömissä ja ymmärtämättömissä olevia asioita.

Mulle sanoi työkaverini aikoinaan että olen vanha sielu. oon sellainen oman tien kulkija, tunnen ulkopuolisuutta toisinaan, mutta en koe sitä kauhean pahaksi asiaksi. Olen hyvin sosiaalisessa työssä ja hyvä siinä, mutta kun työpäivä on ohi, haluan kotiin ja vetäydyn sosiaalisuudesta. Olen vaatimaton materialistisesti, merkkituotteet ja trendit eivät kiinnosta yhtään. Muutama hyvä ystävä ja oma perhe riittävät, en viihdy somessa, jolla tarkoitan facea yms. Tykkään jutella ihmisten kanssa kasvotusten, jopa vieraat tulevat helposti juttusille, en tiedä mikä siinä on. Rakastan yksinkertaista elämää, kotona olemista, kirjoja, kotiruokaa, tavallisuutta, joka tuntuu nykyisin monelle olevan liki kirosana. En kerää mitään, en rahaa enkä tavaraa enkä ihmissuhteita, saati kokemuksia. Minulla on tunne että mulla on ihan kaikkea mitä tarvitsen. Joistakin saatan vaikuttaa vähän itseriittoiselta, mikä varmaankin totta. Olen utelias. katselen luontoa ja ympäristöä suurella mielenkiinnolla, selvitän kasvien nimiä yms. Kaikenlainen suorittaminen kammoksuttaa, teen kyllä asioita, mutta en ole kovin järjestelmällinen. Olen nelikymppinen, mutta tuntenut itseni vanhaksi sieluksi jo kolmikymppisestä lähtien.

Vierailija kirjoitti:

Useinkaan en ole tahtonut "kuulua piireihin". Tietty meininki... En jaksa sitä ikuista haukkumista ja juoruamista.

Piirit ei varmasti ole oikeat, jos haukutaan ja juorutaan.

Vierailija kirjoitti:

Outo kommentti jo yhteiskuntaan jotenkin huonosti sopeutuva nainen. Minä olen kyllä suorittanut korkeakoulun hyvin arvosanoin ja tehnyt kaiken kunnolla. Sieltä ei ole kenelläkään pahaa sanottavaa. AI niin, otin sen vakavasti, sen koulun nimittäin. Tein kaiken kunnolla.

En nyt ymmärrä että mihin tämä liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset joilla on suorastaan pakkomielle "kuulua piireihin" usein sortuvat, no sellaiseen inhottavaan käyttäytymiseen siinä määrin paljon, etten tunne kuuluvani osaksi sellaista porukkaa. Voit myös päästä johonkin piiriin jäseneksi juoruilla. En pidä sellaisesta.

Sitten on väärät piirit. Todellakin. Missä olet oikein käynyt?

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi työkaverini aikoinaan että olen vanha sielu. oon sellainen oman tien kulkija, tunnen ulkopuolisuutta toisinaan, mutta en koe sitä kauhean pahaksi asiaksi. Olen hyvin sosiaalisessa työssä ja hyvä siinä, mutta kun työpäivä on ohi, haluan kotiin ja vetäydyn sosiaalisuudesta. Olen vaatimaton materialistisesti, merkkituotteet ja trendit eivät kiinnosta yhtään. Muutama hyvä ystävä ja oma perhe riittävät, en viihdy somessa, jolla tarkoitan facea yms. Tykkään jutella ihmisten kanssa kasvotusten, jopa vieraat tulevat helposti juttusille, en tiedä mikä siinä on. Rakastan yksinkertaista elämää, kotona olemista, kirjoja, kotiruokaa, tavallisuutta, joka tuntuu nykyisin monelle olevan liki kirosana. En kerää mitään, en rahaa enkä tavaraa enkä ihmissuhteita, saati kokemuksia. Minulla on tunne että mulla on ihan kaikkea mitä tarvitsen. Joistakin saatan vaikuttaa vähän itseriittoiselta, mikä varmaankin totta. Olen utelias. katselen luontoa ja ympäristöä suurella mielenkiinnolla, selvitän kasvien nimiä yms. Kaikenlainen suorittaminen kammoksuttaa, teen kyllä asioita, mutta en ole kovin järjestelmällinen. Olen nelikymppinen, mutta tuntenut itseni vanhaksi sieluksi jo kolmikymppisestä lähtien.

Tämä kuulostaa hyvältä. Ihanalta suorastaan. Kiitos. 💗

Vierailija kirjoitti:

Olet vanha pieru. Mä oon 22. Hehhee. T: kaunis nainen

Ja sen kyllä huomaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet vanha pieru. Mä oon 22. Hehhee. T: kaunis nainen

Ja sen kyllä huomaa!

Noviisi!

Vanha sielu ilmoittautuu myös.

Uskotteko te kaikki vanhoista sieluista puhuvat oikeasti johonkin sielunvaellukseen, vai ajatteletteko tätä vain ominaisuuksien rykelmänä?

Täällä yksi ikivanha, kiertonsa loppuvaiheessa oleva sielu. Enkä sano tätä ylpeillen, sillä vajaa 30 v. maallisen elämäni ajan olen ollut kummajainen joka paikassa. Jo syntyessäni aikuiset katsoivat silmiini kummastellen, ihmetellen mikä olen ja tietämättä miten toimia kanssani, samalla kun minä taas näin heidän lävitseen. Edelleenkin monet ihmiset, itseäni fyysiseltä iältä vanhemmatkin, tuntuvat sisältä kypsymättömiltä ja olemassaolostaan hämmentyneiltä, ja tämä koskee etenkin auktoriteetteja ja tässä maailmassa menestyneeksi katsottuja ihmisiä. Statusasiat ovatkin olleet sellaisia, joihin en ole koskaan kyennyt samaistumaan. Olen sitä mieltä, että yhteyden syntyminen ei katso asemaa, sukupuolta ym. ulkoisia seikkoja.

On ollut raskas taival elää vanhuksena ihmisten keskellä, katsella ihmiskunnan lakkaamatonta säpinää ja kohkaamista asioista samalla kun itselle kaikki on aina tuntunut jo kauan sitten koetulta, mikään maallinen asia ei tule uutena tai jaksa hämmästyttää. Olen pitkälti teeskennellyt elämää: ulkoisesti tehnyt monia normaaliksi katsottuja asioita kuten opiskellut eteenpäin, saanut poikakavereita ja pyrkinyt työelämään, mutta nämä ovat vain ulkoisia, hetkellisiä puitteita, jotka eivät itselleni milloinkaan tuo tyydytystä. Toisaalta vastapainona kykenen nauttimaan pienenpienistä asioista ja arvostamaan niitä. Viihdyn parhaiten omissa oloissani ja juuri mikään määrä yksinäisyyttä ei tunnu liialta, sillä tunnen koko ajan olevani kuitenkin yhteydessä kaikkeuteen. 

Odottelen oikeastaan fyysistä vanhenemista, sillä elämä nuorena naisena tämänpäivän maailmassa on ollut kohdaltani varsin paradoksaalista ja huvittavaa itsessään, vanheneminen antaisi minulle myös muiden silmissä "luvan" olla välittämättä somemaailmasta, idoleista, merkkilaukuista ja biletyksestä ym. luonnolleni kerta kaikkiaan vieraista, ohi menneistä asioista.

Kiitos tällaisen ketjun avaamisesta, täältä löytyi kommentteja, joihin pystyn samaistumaan. Sanoiko täällä joku olevansa Turusta? :) Ulkomaailmassa en ole törmännyt "ikäisiini" kuin muutaman kerran elämäni aikana, joten vaikka en itse enää jaksa aktiivisesti etsiäkään, aina olen avoin kaltaisteni kohtaamiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi ikivanha, kiertonsa loppuvaiheessa oleva sielu. Enkä sano tätä ylpeillen, sillä vajaa 30 v. maallisen elämäni ajan olen ollut kummajainen joka paikassa. Jo syntyessäni aikuiset katsoivat silmiini kummastellen, ihmetellen mikä olen ja tietämättä miten toimia kanssani, samalla kun minä taas näin heidän lävitseen. Edelleenkin monet ihmiset, itseäni fyysiseltä iältä vanhemmatkin, tuntuvat sisältä kypsymättömiltä ja olemassaolostaan hämmentyneiltä, ja tämä koskee etenkin auktoriteetteja ja tässä maailmassa menestyneeksi katsottuja ihmisiä. Statusasiat ovatkin olleet sellaisia, joihin en ole koskaan kyennyt samaistumaan. Olen sitä mieltä, että yhteyden syntyminen ei katso asemaa, sukupuolta ym. ulkoisia seikkoja.

On ollut raskas taival elää vanhuksena ihmisten keskellä, katsella ihmiskunnan lakkaamatonta säpinää ja kohkaamista asioista samalla kun itselle kaikki on aina tuntunut jo kauan sitten koetulta, mikään maallinen asia ei tule uutena tai jaksa hämmästyttää. Olen pitkälti teeskennellyt elämää: ulkoisesti tehnyt monia normaaliksi katsottuja asioita kuten opiskellut eteenpäin, saanut poikakavereita ja pyrkinyt työelämään, mutta nämä ovat vain ulkoisia, hetkellisiä puitteita, jotka eivät itselleni milloinkaan tuo tyydytystä. Toisaalta vastapainona kykenen nauttimaan pienenpienistä asioista ja arvostamaan niitä. Viihdyn parhaiten omissa oloissani ja juuri mikään määrä yksinäisyyttä ei tunnu liialta, sillä tunnen koko ajan olevani kuitenkin yhteydessä kaikkeuteen. 

Odottelen oikeastaan fyysistä vanhenemista, sillä elämä nuorena naisena tämänpäivän maailmassa on ollut kohdaltani varsin paradoksaalista ja huvittavaa itsessään, vanheneminen antaisi minulle myös muiden silmissä "luvan" olla välittämättä somemaailmasta, idoleista, merkkilaukuista ja biletyksestä ym. luonnolleni kerta kaikkiaan vieraista, ohi menneistä asioista.

Kiitos tällaisen ketjun avaamisesta, täältä löytyi kommentteja, joihin pystyn samaistumaan. Sanoiko täällä joku olevansa Turusta? :) Ulkomaailmassa en ole törmännyt "ikäisiini" kuin muutaman kerran elämäni aikana, joten vaikka en itse enää jaksa aktiivisesti etsiäkään, aina olen avoin kaltaisteni kohtaamiselle. 

Moi! Olen ketjun avaaja, ja sanoin myös sen Turku -jutun. Eli asun tässä lähellä. Sinäkin...?