Kun mies ei ole valmis..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun suunnittelu on sulle niin tärkeää,niin mitä sitten kun saisit ne mitä haluat? Olet naimisissa ja asutte omistusasunnossa.Mitä sitten haluat suunnitella? Sitten kun sun elämän kohokohdat on täytetty, niin taitaa olla aika tyhjää sun elämä.

Voi hyvä luoja. Mietin jos sulle sanottaisiin että tässä sun elämä on nyt ja muuta et saa ajatella / haaveilla viiteen vuoteen. Eikö se ahdistaisi ollenkaan?

Enpä nyt pakkomielteisesti suunnittele mitään tai täytä sillä elämää.

Miksi kaikki pitää vääntää niin negatiivisesti?

Ap

Joo et ollenkaan pakkomielteiseltä vaikuta XD

Mut tottakai saat haaveilla ja suunnitella mitä haluat. Toista ihmistä et kuitenkaan saa painostaa haaveidesi ja suunnitelmiesi välikappaleeksi. Tai jos teet niin, älä ylläty, jos hän ensin hermostuu ja sitten häipyy.

Kun tämä ei edellenkään lähtenyt minusta! Mies puhui ensimmäisen vuoden koko ajan häistä ja suunnitelmista. Ja nyt on kääntänyt kelkan täysin.

Enkä itse tästä puhu miehelle jatkuvasti tai vihjaile tai kiristä! :D

Eilen puhuttiin ja mies sanoi ei ja itse olen sitä mieltä että joo haluan enemmän.

Mietin yön ja aamulla kirjoitin tänne että mitä mieltä ja nyt olen bridezilla joka pakkomielteisesti miettii häitä ja pihtaa täällä mieheltä sen takia!

Kysyin apuja ja mielipiteitä ennen kuin tästä edes uudestaan puhun miehen kanssa!

Hemmetti soikoon kun kaikki aina väännetään johonkin mitä se ei ole.

Mä olen huoleton ihminen joka välittää kovasti miehestään. Luulin että oltiin samalla linjalla ja eilen matto vedettiin alta ettei ollakaan, enkä tiedä miten siihen reagoisin. Että en tässä kauheasti ole kerennyt olla vaikea ihminen miehelle tai mitään sen kummempaa.

Ap

Kysy mieheltä,mikä on aiheuttanut kelkan kääntymisen.Eli perustelut asialle.

Sanoi eilen että luuli että tiesin. Ja minä taas luulin että mies tiesi missä mä menen.

Ollaan vähän solmussa. Siksi täällä avaudun kun en tiedä mitä ajatella tai tehdä.

Ei siis olla juteltu tästä sen "riidan" jälkeen.

Tuntuu että voisin vain antaa olla, mutta jotenkin vain huijattu olo. En haluaisi erota tämmöisen takia, mutta mitä jos mies ei ole oikeasti vain varma mistään ja haluaa pitää mahdollisuudet avoinna. Sitähän se ei kyllä myöntäisi.. sanoo kyllä että on tässä ihan tosimielellä.

Ap

Minä taas ymmärrän sinua ap erittäin hyvin! Myös itselleni avioliitto on ollut aina tärkeä asia ja merkki sitoutumisesta.

Sain ex-avokkini kanssa lapsen suunnitellusti alle 20-vuotiaana ja odotin kosintaa raskaaksi tultuani... No siihen meni kuitenkin pari vuotta vielä. Sitten odotin häitä... Liian kauan. Ex-avokkini oli jopa itseäni melko reilusti vanhempi eli ei voinut vedota liian nuoreen ikään. Lopulta erottiin, kun tajusin että ajatuksemme elämästä eivät ole samanlaiset. Silloin olisi mies kyllä halunnut mennä naimisiin vaikka samantien etten lähtisi, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa enää oli. 

Silloin päätin että jos toista kertaa ikinä tulee niin silloin en odottele loppuikääni. Niinpä nykyiseni tavatessa varmistin heti alussa että suunnitelmamme ja halumme ovat samanlaiset. Olimme etäsuhteessa noin 2 vuotta, ja nyt olemme asuneet yhdessä toiset 2 vuotta, ja tänä kesänä on häät, eli emme silti mitenkään ole säntäämässä naimisiin samantien. Nykyiseni on itseni kanssa samanikäinen, olemme 28-vuotiaita. Ex-mieheni taas on edelleen yksin.

Suosittelen ap oikeasti pohtimaan tarkasti jatkoa tuon miehen kanssa. Siinä ei ole mitään vikaa jos ei mennä naimisiin jos kumpikaan ei halua, mutta jos toiselle se on tärkeää, ja toinen ei halua edes ajatella asiaa vielä, niin mielestäni suhde kariutuu lopulta kuitenkin. Ja ap:n teksteistä päättelen että miehensä ei taida naimisiin halutakaan. Ihmettelen kyllä hänen puheitaan aiheesta aikaisemmin, mutta ehkä on aiemmin halunnutkin naimisiin mutta on tapahtunut jotain miksi ei ehkä haluakaan juuri ap:n kanssa, ja on tullut epävarmaksi? Joka tapauksessa suosittelen pitkää ja perusteellista keskustelua aiheesta ja jos suunnitelmat oikeasti eroavat huomattavasti, niin ehkä ap:n ja miehen teidenkin pitäisi erota. Itse luultavasti lähtisin tuollaisessa tilanteessa melko nopeasti, koska en haluaisi toista kertaa tuhlata vuosia ihmiseen joka ei lopulta ole valmis sitoutumaan samalla tavalla kuin itse olisin. 

Kiitos!

Sitä tässä juuri pohdin että onko tämä syy erota. Onko se avioliitto niin tärkeä itselleni? Ei se välttämättä ole, mutta se että elämä on tässä pysähdyksissä määräämättömän ajan, ja tuntuu että olen yksi halutessani jotain enemmän.

Asutaan yhdessä, jaetaan kaikki, olen miehen perheen kanssa läheinen, meillä on yhteiset ystävät, tavarat.. emme riitele eikä sen kummempia ongelmia (paitsi nyt). Miksi siis hidastella? Ja edelleenkään en halua naimisiin välttämättä vielä muutamaan vuoteen, mutta kun on viety se mahdollisuus ja toinen ei halua edes keskustella siitä.. tai en edes tiedä tapahtuuko sitä koskaan.. tuntuu pahalta. Tulee olo etten ehkä ole miehelle se oikea. Tai hän minulle.

Ap

Elämä on pysähtynyt siinä vaiheessa kun päätös lisääntymättömyydestä on tehty,ei se siitä enää muuksi muutu.

Provohan tämä kyllä on mutta vastasin silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ärsytyksesi. Olen yhden miehen kanssa tapaillut nyt jo yli vuoden ja emme ole kovin pitkälle päässeet. Haluaa tavata yhä 1-2x viikossa ja soitellaan yhä lähes päivittäin. Seksiä harrastettiin ekan kerran 7kk jälkeen tapaamisesta ja muutekin suhteen eteneminen on ollut todella hidasta. Nyt pari viikkoa sitten sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa ja haluavansa yhteistä tulevaisuutta, mutta kun kysyin aletaanko suunnitella yhteistä kotia, niin "ei meillä ole mihinkään kiire". Tämän tutustumisvuoden aikana olen meinannut luovuttaa pariin kertaan, mutta hän on aistinut sen ja ryhdistäytynyt. Tuntuu kuin vetäisin kivirekeä perässä.

Mä ehkä vain olen niin kovin vanhanaikainen että kaipaan niitä steppejä vähän nopeammalla tahdilla. Sitoutumisen merkkejä, osoitusta että tässä tämä on.. häät on sellainen asia minkä haluaisin tehdä kaksistaan, eli en edes kaipaa mitään prinsessajuttuja. Plääh. Pakottamaan tai kiristämään en ala. Haluan vain ihmisen joka on samalla suunnalla kuin minä. Mitä jos tuo päättääkin sitten 5v päästä, että hyvä näinkin, ei mennä naimisiin tai muuta.

Ap

Ymmärrän.. Minä olen odottanut kosintaa jo vuosia, ensin vihjailin asiasta, mutta enää en. Jos mies haluaa mennä kanssani naimisiin, hän kosii. Nyt ilmeisesti ei ole varma kun ei kosi.. En tiedä tosin kauanko enää odotan. En koko elämääni.

Tuo on juuri se mitä en halua kokea! En halua odottaa ja samalla suhde kärsii siitä. Mitä jos sitä ei koskaan kuulu? Onko se sellainen asia mitä ilman haluaisin elää? Ei. Haluan avioliiton. En häitä vaan ne yhteisen lupaukset ja sitoutumisen.

Ap

Ymmärrän sinua, mutta pisti tuo silmään, että mies (sinun lisäksesi) ei halua lapsia. Se voi kyllä kertoa tietystä sitoutumiskammosta. En sano, että naisilla olisi näin, mutta miehillä tämä kulkee usein käsi kädessä.

Ei sitoutumiseen avioliittoa tarvita. Sen sijaan avioliitto tuo usein sen haluajalle taloudellista hyötyä: heterosuhteessa haluaja on usein miestä nuorempi nainen, jolla on miestä pienemmät tulot ja vähemmän varallisuutta. Motiivin voi ilmaista eri sanamuodoin: taloudellinen turvallisuus, taloudellinen hyöty... karkeampiakin termejä löytyy.

Muuta vaikutustahan avioliitolla ei juuri ole. Yhteiset lapset voi tunnustaa, sormuksia saa kaupasta, asunnon voi vuokrata tai ostaa yhdessä jne. Jos avioliiton varallisuusoikeudelliset vaikutukset kumottaisiin avioliittolain muutoksella, nämä "miehen painostaminen naimisiin on niin raskas kivireki" -tyyppiset aloitukset loppuisivat kuin seinään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmeno ei ole kaikille enää tänä päivänä niin tärkeä asia.Kyllä ihan ilman sitä yhtä paperia ja sormustakin voidaan olla yhdessä.Yleensä naiset vouhkaa toin naimisiinmenon tärkeyttä. Olen itse nainen enkä halua naimisiin. Ymmärrän miestäsi.

Myöskään oma omistusasunto ei ole enää mikään " the thing".Jos kerran yhdessä asutte nyt ja muut asiat hyvin,niin anna olla.Älä turhaan riitele miehesi kanssa turhista ja yhdentekevistä asioista.

Mä en halua tuhlata rahoja vuokraan. Haluaisin kerryttää omaisuutta pikkuhiljaa kun sijoittaa en saa. Asuntokaupat on oikeastaan ainut keino. Ja haluaisin jotain pysyvää jo tässä iässä. Kaipaan varmuutta ja pysyvyyttä.

Ap

Edelleenkään varmuus ja pysyvyys ei ole kiinni omistusasunnosta ja naimisiinmenosta.

Joillekin se voi merkitä sitä ja siksi siä ei pidä vähätellä.

Ap sinun kannattaisi minusta sen asunnon eteen tehdä päätös ja aloittaa käymällä pankissa. Selvitä paljonko lainaa saisit ja kerro miehelle aikeistasi. Hän sitten voi itse päättää, haluaako hypätä siihen mukaan vai ei. Ap edistä omaa elämääsi äläkä jää odottamaan. Itse tekisin niin, mutta tällä hetkellä tilanteemme on erilainen, enkä voi kokeilla tuota mahdollisuutta vielä, mutta teen sen mahdollisesti ensi talvena.

t. sama 3. viestin kirjoittaja

Toimi AP oman elämäsi suhteen: osta asunto (ilman miestä - miettiköön omassa asunnossaan ihan rauhassa elämäänsä).

Älä suostu enää " välitilaan" odottamaan, laittamaan omaa elämääsi ja toiveitasi hyllylle säilään "kunnes" ja "jos".

Toimi: ota elämäsi haltuusi ja ole aktiivinen. Jos mies jää haahuilemaan taakse niin sitten jää: ehkä siltä menee 20 vuotta vielä " valmistumiseen". Älä laita omaa elämääsi jäihin sen vuoksi. Voihan se tulla perässäkin ja ja huomata, että rakastaakin sinua ja haluaa perheen kanssasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmeno ei ole kaikille enää tänä päivänä niin tärkeä asia.Kyllä ihan ilman sitä yhtä paperia ja sormustakin voidaan olla yhdessä.Yleensä naiset vouhkaa toin naimisiinmenon tärkeyttä. Olen itse nainen enkä halua naimisiin. Ymmärrän miestäsi.

Myöskään oma omistusasunto ei ole enää mikään " the thing".Jos kerran yhdessä asutte nyt ja muut asiat hyvin,niin anna olla.Älä turhaan riitele miehesi kanssa turhista ja yhdentekevistä asioista.

Mutta jos toinen haluaa ehdottomasti naimisiin, niin miksi hänen joka ei halua päätös on painavampi?

Koska siinä ovat vastakkain nykytilanteen säilyttäminen ja siirtyminen uuteen tilanteeseen.

Ihme jankkaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun suunnittelu on sulle niin tärkeää,niin mitä sitten kun saisit ne mitä haluat? Olet naimisissa ja asutte omistusasunnossa.Mitä sitten haluat suunnitella? Sitten kun sun elämän kohokohdat on täytetty, niin taitaa olla aika tyhjää sun elämä.

Voi hyvä luoja. Mietin jos sulle sanottaisiin että tässä sun elämä on nyt ja muuta et saa ajatella / haaveilla viiteen vuoteen. Eikö se ahdistaisi ollenkaan?

Enpä nyt pakkomielteisesti suunnittele mitään tai täytä sillä elämää.

Miksi kaikki pitää vääntää niin negatiivisesti?

Ap

Jos ette kerran perheenlisäystä halua niin tuotahan se sitten on loppuelämä,ei siinä paljon suunniteltavaa ja haaveiltavaa ole.

Muutimme nopeasti yhteen? Miten kauan olet miehen tuntenut?

Mies ei välttämättä halua lapsia 30 v. iässä, parissa tuttavaperheessä eron jälkeen mies perusti perheen ja lapsiakin tuli, miesten iät olivat tuossa vaiheessa 35-40 v.

En ymmärrä provohuutelua. Kun tapasin 24v 22v poikaystäväni, tämä ilmoitti ettei halua naimisiin tai lapsia alle 30v. Kyllähän suhteen lähtölaskenta alkoi siitä kommentista. Ex-avomieheni oli juurinkuten ap:n mies sillä erolla että minä halusin lapsia. Mieskin valehteli haluavansa ja meni kusetuksessaan jopa niin pitkälle, että varasimme kirkon, maksoimme varausmaksun juhlatilasta, häätarvikkeita tuli ostettua ym. Nykyään ymmärrän, että mies ei arvostanut minua pätkääkään, oli kiinnostunut vain siitä että hoidin kaikki kotihommat, autojen huoltoon viennit ym ym. Seksiä tyyppi ei halunnut eikä,pyytämälläkään antanut. Koko ajan oli näitä määreitä että häät ehkä silloin ja silloin, sitten keksinuuden verukkeen eli lapsi voitaisiin tehdä kun on 80.000 e säästöjä. Vaatimukset tulevat muuttumaan absurdimmiksi koko ajan. Se mikä yhdistää niitä on se, että aina löytyy syy. Been there done that.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmeno ei ole kaikille enää tänä päivänä niin tärkeä asia.Kyllä ihan ilman sitä yhtä paperia ja sormustakin voidaan olla yhdessä.Yleensä naiset vouhkaa toin naimisiinmenon tärkeyttä. Olen itse nainen enkä halua naimisiin. Ymmärrän miestäsi.

Myöskään oma omistusasunto ei ole enää mikään " the thing".Jos kerran yhdessä asutte nyt ja muut asiat hyvin,niin anna olla.Älä turhaan riitele miehesi kanssa turhista ja yhdentekevistä asioista.

Mä en halua tuhlata rahoja vuokraan. Haluaisin kerryttää omaisuutta pikkuhiljaa kun sijoittaa en saa. Asuntokaupat on oikeastaan ainut keino. Ja haluaisin jotain pysyvää jo tässä iässä. Kaipaan varmuutta ja pysyvyyttä.

Ap

Edelleenkään varmuus ja pysyvyys ei ole kiinni omistusasunnosta ja naimisiinmenosta.

Tiedän sen hyvin, mutta haluan omistaa asunnon ja haluaisin olla naimisissa. Eihän sekään ole varmaa että elän 5 vuoden pääästä?

Ap

Naimisissaoloko sit pitää sut hengissä, jos muuten kuolisit? Nyt ei kyllä logiikka aukea. Jos sulla on hyvä suhde, miksi stressaat muotoseikoista? Voittehan te tehdä keskinäisen testamentin, jos taloudellinen turvallisuus on se, mitä murehdit.

No ei pidä hengissä. Oli vastaus siihen että uskonko että ne tuo pysyvyyttä.

Mies siis haluaa aloittaa elämän vasta 5 vuoden päästä, mutta minun mielestä se elämä on jo tässä. Miksi siirtää elämää koko ajan eteenpäin? Eihän me välttämättä olla edes täällä silloin. Eikö voisi nauttia elämästä ja elää hetkessä eikä siirtää kaikkea kivaa tulevaisuuteen epämääräisesti? Se minua ahdistaa. Haluaisin että voisi suunnitella edes jotain. En itse halua naimisiin nyt tai tänä vuonna, mutta kun minulta viedään pois kaikki ja asetetaan aikaraja jonka jälkeen saan edes ajatella asiaa! Se on rajoittavaa ja ahdistavaa.

Ap

Miehesi puhuu 5 vuoden aikarajasta.Etkö ymmärrä,että hän siirtää sitä koko ajan eteenpäin tästä edespäinkin.Hän EI HALUA NAIMISIIN eikä OMISTUSASUNTOA nyt tai koskaan.

^Just näin! Mies vaan pelaa aikaa itselleen. Ei ole varma sinusta, joten siksi ei kosintaa kuulu. Hyvin yksinkertaista.

Miehen kanssa lapsista ollaan puhuttu paljon kyllä ja molemmat samalla linjalla että on Ok jos niitä ei hankita, mutta jos toinen haluaa - mahdollisuus on että niitä tehdään. Itse siis enemmän olen sitä mieltä että ei ja mies taas niistä jopa haluaisi, mutta on sinut asian kanssa jos niitä ei tule.

Mies tuli äsken puhumaan ja selitti asiansa. Haluaa kyllä kaiken kanssani, mutta ei nyt heti, sanoi että haluaa kyllä nyt ruveta menemään sinne suuntaan. Eli sovittiin että avataan yhteinen ASP ja aletaan mennä eteenpäin hitaasti mutta varmasti.

Ja mies on kuulemma ollut epävarma mitä minä haluan, koska minä olen ollut epävarma mitä mies haluaa ja molemmat kuvitellaan että toinen ei halua vaikka haluaa.

Ehkä tämä tästä.. ainakin puhuttiin kaikki ja ollaan nyt samalla linjalla :)

Ap

Kiitos kaikille vastaajille, provo tämä ei kyllä ollut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ärsytyksesi. Olen yhden miehen kanssa tapaillut nyt jo yli vuoden ja emme ole kovin pitkälle päässeet. Haluaa tavata yhä 1-2x viikossa ja soitellaan yhä lähes päivittäin. Seksiä harrastettiin ekan kerran 7kk jälkeen tapaamisesta ja muutekin suhteen eteneminen on ollut todella hidasta. Nyt pari viikkoa sitten sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa ja haluavansa yhteistä tulevaisuutta, mutta kun kysyin aletaanko suunnitella yhteistä kotia, niin "ei meillä ole mihinkään kiire". Tämän tutustumisvuoden aikana olen meinannut luovuttaa pariin kertaan, mutta hän on aistinut sen ja ryhdistäytynyt. Tuntuu kuin vetäisin kivirekeä perässä.

Mä ehkä vain olen niin kovin vanhanaikainen että kaipaan niitä steppejä vähän nopeammalla tahdilla. Sitoutumisen merkkejä, osoitusta että tässä tämä on.. häät on sellainen asia minkä haluaisin tehdä kaksistaan, eli en edes kaipaa mitään prinsessajuttuja. Plääh. Pakottamaan tai kiristämään en ala. Haluan vain ihmisen joka on samalla suunnalla kuin minä. Mitä jos tuo päättääkin sitten 5v päästä, että hyvä näinkin, ei mennä naimisiin tai muuta.

Ap

Ymmärrän.. Minä olen odottanut kosintaa jo vuosia, ensin vihjailin asiasta, mutta enää en. Jos mies haluaa mennä kanssani naimisiin, hän kosii. Nyt ilmeisesti ei ole varma kun ei kosi.. En tiedä tosin kauanko enää odotan. En koko elämääni.

Tuo on juuri se mitä en halua kokea! En halua odottaa ja samalla suhde kärsii siitä. Mitä jos sitä ei koskaan kuulu? Onko se sellainen asia mitä ilman haluaisin elää? Ei. Haluan avioliiton. En häitä vaan ne yhteisen lupaukset ja sitoutumisen.

Ap

Jep. Mies kyllä välillä vitsailee että sitten kun on yhteinen sukunimi jne. Mutta puhe on vaan puhetta. Kaikki vähemmän aikaa seurustelleet ystävät ovat jo kihloissa.. Ehkä en vain ole sitten se oikea hänelle.

No entä jos menisitte kihloihin sen sijaan, että menisitte naimisiin?

Kihlaus on lupaus avioliitosta. Eikä ole kosintaa kuulunut. Ja turha sanoa kosi itse, ei kuulu kummankaan arvomaailmaan naisen Kosinta.

Täh?

Tätä olen aina ihmetellyt, että miksi vielä 2000-luvullakin on ylipäätään enää käytössä koko termi kosia??? Miksei asioista keskustella aikuisesti, vaan mies miettii asiaa ihan yksikseen ja kun on valmis sen suoltamaan ulos pitää toisen vain automaattisesti jotain yhtäkkiä vastata??? Siis mitäh???

Vierailija kirjoitti:

Ei sitoutumiseen avioliittoa tarvita. Sen sijaan avioliitto tuo usein sen haluajalle taloudellista hyötyä: heterosuhteessa haluaja on usein miestä nuorempi nainen, jolla on miestä pienemmät tulot ja vähemmän varallisuutta. Motiivin voi ilmaista eri sanamuodoin: taloudellinen turvallisuus, taloudellinen hyöty... karkeampiakin termejä löytyy.

Muuta vaikutustahan avioliitolla ei juuri ole. Yhteiset lapset voi tunnustaa, sormuksia saa kaupasta, asunnon voi vuokrata tai ostaa yhdessä jne. Jos avioliiton varallisuusoikeudelliset vaikutukset kumottaisiin avioliittolain muutoksella, nämä "miehen painostaminen naimisiin on niin raskas kivireki" -tyyppiset aloitukset loppuisivat kuin seinään.

Mä tienaan miestä enemmän reilusti kyllä :)

Että en etsi mitään taloudellista turvaa...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata odottaa: se vedättää 5. vuoden päästäkin. Luultavasti ei ollenkaan halua lapsia ja avioliittoa (seksi ja kodinhoitaja kelpaa). Ei vain sano, koska menettää pi_lunsaannin. Yleistä miehillä.

.

Valehteli jo alussa sinulle ja antoi siis ymmärtää haluavansa perheen ym.

Mäkin tiedän tällaisen tapauksen ja käy kyllä vähän sääliksi naista, kun tämä hehkuttaa aina rakkautta mieheen. Mies ei kuitenkaan kosi, koska tiedän, että tämä nainen ei ole se tosirakkaus. On kuitenki oikein kodinhengetär, niin mikäs siinä on elellä, kun saa aina käydä valmiiseen pöytään ja nainen pitää kodin puhtaana. Mies on pettänyt tätä naista ja etsinyt samalla sitä elämänsä rakkautta, ei ole vaan jäänyt kiinni naiselle.

No jos ette lapsia halua niin ymmärrän täysin ettei mikään kiire ole mihinkään. Biologinen kello ei häiritse häitä eikä koiran hankintaa, eikä oman asunnon hankintaa. Avioliitto ei muuta suhteessa mitään, juridisella puolella muutoksia tulee mutta mitä niistä just nyt tai viiden vuoden sisällä hyödytte? Oma asunto...njoo, sellaisen hankintaa kannattaa myös pohtia pidempään kuin päivän. Missä työskentelette, missä tulevaisuudessa työskentelette, okt, rt, kerrostalo? Maalle, kaupunkiin? Jne. Koira voi haitata vuokra-asunnon saamista.

Mun mielestä sulla on kaikki hyvin ja mies jalat maassa. Kannattaa katsastella vähän kaikkea ennenkuin "jämähtää" jonnekin. Me luulimme olevamme lähiöihmisiä, mutta lopulta haluttiin maalle asumaan. Nyt pitää päästä lähiökämpästä eroon ennen maalle muuttoa. Joten oma kämppä hidastaa tällä hetkellä meidän unelmaa. Katsastelkaa rauhassa ja nauttikaa toististanne. Hyvää kesää.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla olisi mitään ongelmaa muuten mutta kuvittelin tai luulin keskusteluimme pohjalta että olemme menossa samaan suuntaan. Ja nyt selvisi että olemme niin eri mielellä tässä... tuntuu että minua on huijattu ja en tiedä riittääkö tämä minulle.

Jos mies olisi alusta saakka ollut sitä mieltä että "ehkä joskus sitten 10 vuoden päästä", olisin asennoitunut toisin.

Sama kun joku mies sanoo että haluaa lapsia ja yhtäkkiä vuosien päästä ilmoittaa että ei, eipä enää kiinnosta. Olisiko asia silloin Ok?

Ap

No ei se ole sama asia kun ette kumpikaan halua lapsia. Mihinkään muuhun ette munasoluja ja siittiöitä tarvitse kuin lasten tekoon ja jos ette niitä halua, ne voi rupsahtaa rauhassa molemmilta iän myötä. Vai onko nyt niin että orastava vauvakuume tekee sinulla tuloaan? Sitten ymmärrän hätäsi, muuten en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmeno ei ole kaikille enää tänä päivänä niin tärkeä asia.Kyllä ihan ilman sitä yhtä paperia ja sormustakin voidaan olla yhdessä.Yleensä naiset vouhkaa toin naimisiinmenon tärkeyttä. Olen itse nainen enkä halua naimisiin. Ymmärrän miestäsi.

Myöskään oma omistusasunto ei ole enää mikään " the thing".Jos kerran yhdessä asutte nyt ja muut asiat hyvin,niin anna olla.Älä turhaan riitele miehesi kanssa turhista ja yhdentekevistä asioista.

Mä en halua tuhlata rahoja vuokraan. Haluaisin kerryttää omaisuutta pikkuhiljaa kun sijoittaa en saa. Asuntokaupat on oikeastaan ainut keino. Ja haluaisin jotain pysyvää jo tässä iässä. Kaipaan varmuutta ja pysyvyyttä.

Ap

Edelleenkään varmuus ja pysyvyys ei ole kiinni omistusasunnosta ja naimisiinmenosta.

Tiedän sen hyvin, mutta haluan omistaa asunnon ja haluaisin olla naimisissa. Eihän sekään ole varmaa että elän 5 vuoden pääästä?

Ap

Ahhaa, haluat asunnon ja naimisiin jos vaikka kuolet viiden vuoden sisällä. Ihmeellistä logiikkaa. Mikä se hyöty näistä kahdesta sitten on kun makaat haudassa?

Vierailija kirjoitti:

No jos ette lapsia halua niin ymmärrän täysin ettei mikään kiire ole mihinkään. Biologinen kello ei häiritse häitä eikä koiran hankintaa, eikä oman asunnon hankintaa. Avioliitto ei muuta suhteessa mitään, juridisella puolella muutoksia tulee mutta mitä niistä just nyt tai viiden vuoden sisällä hyödytte? Oma asunto...njoo, sellaisen hankintaa kannattaa myös pohtia pidempään kuin päivän. Missä työskentelette, missä tulevaisuudessa työskentelette, okt, rt, kerrostalo? Maalle, kaupunkiin? Jne. Koira voi haitata vuokra-asunnon saamista.

Mun mielestä sulla on kaikki hyvin ja mies jalat maassa. Kannattaa katsastella vähän kaikkea ennenkuin "jämähtää" jonnekin. Me luulimme olevamme lähiöihmisiä, mutta lopulta haluttiin maalle asumaan. Nyt pitää päästä lähiökämpästä eroon ennen maalle muuttoa. Joten oma kämppä hidastaa tällä hetkellä meidän unelmaa. Katsastelkaa rauhassa ja nauttikaa toististanne. Hyvää kesää.

Miksi vain lastenhankintamielellä on oikeus kiirehtiä avioliittoon? Miksen saa kiirehtiä ilman halua saada lapsia?

Kummallakin vakkarityö samassa kaupungissa. Tiedetään missä halutaan asua. Maalle meitä ei saa millään. En halua omistaa autoa, ja olen asunut vuosia maaseudulla. Mökki on kiva, koti kaupungissa vielä kivempi 👌

Tulevaisuudessa meidän työt on kaupungissa. Molemmilla asiantuntijahomma ja helpompi saada töitä isoista kaupungeista. Molempien perhe ja kaverit täältä. Ei mitään tarvetta muuttaa pois.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmeno ei ole kaikille enää tänä päivänä niin tärkeä asia.Kyllä ihan ilman sitä yhtä paperia ja sormustakin voidaan olla yhdessä.Yleensä naiset vouhkaa toin naimisiinmenon tärkeyttä. Olen itse nainen enkä halua naimisiin. Ymmärrän miestäsi.

Myöskään oma omistusasunto ei ole enää mikään " the thing".Jos kerran yhdessä asutte nyt ja muut asiat hyvin,niin anna olla.Älä turhaan riitele miehesi kanssa turhista ja yhdentekevistä asioista.

Mä en halua tuhlata rahoja vuokraan. Haluaisin kerryttää omaisuutta pikkuhiljaa kun sijoittaa en saa. Asuntokaupat on oikeastaan ainut keino. Ja haluaisin jotain pysyvää jo tässä iässä. Kaipaan varmuutta ja pysyvyyttä.

Ap

Edelleenkään varmuus ja pysyvyys ei ole kiinni omistusasunnosta ja naimisiinmenosta.

Tiedän sen hyvin, mutta haluan omistaa asunnon ja haluaisin olla naimisissa. Eihän sekään ole varmaa että elän 5 vuoden pääästä?

Ap

Ahhaa, haluat asunnon ja naimisiin jos vaikka kuolet viiden vuoden sisällä. Ihmeellistä logiikkaa. Mikä se hyöty näistä kahdesta sitten on kun makaat haudassa?

Katsoitko ollenkaan miksi vastasin noin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaikki ollut hyvin tämän muutaman vuoden kun olemme olleet yhdessä. Seksiä melkein joka päivä, riitoja vähän. Häistä ja lapsista olemme puhuneet alussa ja asiat tulevat puheeksi MIEHEN puolelta paljon. Itse otin ekan vuoden ne aika vitsillä, kunnes ryhdyin tosissani ajattelemaan. Nyt kun itse otan asian puheeksi mies sanoi että kaikki on vitsiä.. muutaman kuukauden tässä mietin omassa päässäni mitä tuo vitsi tarkoittaa ja eilen vihdoinkin avauduin. Mies sillon tokaisi että joku 5 vuotta ja sitten voidaan edes ajatella asiaa.

En ole jatkuvalla syötöllä puhunut mistään, en pihtaa, huuda, haaveile tai ole pirttihirmu.

Mies itse alusta alkaen puhui niin kovasti kaikesta. Googletteli hääpaikkoja, kyseli miten haluan että hän kosii, millaisen sormuksen haluan, etsi asuntoja ja mietti lainoja, haaveili koirasta ja etsi tietoa netistä. Nyt parin vuoden jälkeen kaikki on muka ollut vitsia "eikö saa haaveilla" ja nämä on siirretty jonnekin tulevaisuuteen ja puheeksi otetaan vasta 5 vuoden jälkeen.

Eli ei. Ei ole lähtenyt minun pakkomielteestä. Mies muutti suunnan. Niin kuin sanoin: luulin että olemme samalla linjalla.

Siksi olen järkyttynyt ja aloin epäillä tätä suhdetta.

Ap

Aaa, mies on tullut epävarmaksi suhteesi ja alkuhuuma muuttunut arjeksi. Tervetuloa parisuhdearkeen, vaaleanpunaiset lasit putosi miehen päästä ja nyt katsellaan ihan vakavasti mihin sitä on silmänsä iskenyt.