Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun mies ei ole valmis..
11.06.2017 |
Mihinkään ainakaan seuraavaan 5 vuoteen, mitä minun pitäisi tehdä?
Luulin todella että olemme miehen kanssa samalla linjalla kaikesta tulevaisuuteen liittyvässä. Muutimme nopeasti yhteen ja häistä olemme paljon puhuneet. Kuitenkin olen huomannut että mies ottaa monet asiat vitsillä enkä saa mitään kunnollista vastausta. Kyllä sanoo että "sä olet se kenen kanssa tulevaisuuden", mutta mitään aikamääritelmiä en saa.
No nyt, kun olemme olleet muutamia vuosia yhdessä - kilahdin ja vaadin miestä avautumaan että mitä on mieltä tulevaisuudesta ja mies totesi ettei ole mikään kiire mihinkään ja noin viiden vuoden päästä voimme miettiä omaa asuntoa tai esimerkiksi koiraa. Nyt riittää hyvin että avaamme yhteiseisen taloustilin..
Ei tässä muuta, mutta mä henkilökohtaisesti olen valmis nopeammalla tahdilla. En halua 5 vuotta odottaa että se elämä ns. alkaa! Siinä vaiheessa olen 35v ja äh... lapsia siis emme halua, siinä onneksi ollaan samalla linjalla, mutta kaikki muut... oma koti, häät... koiraa olen halunnut jo vuosia ja kohta luulen että sille olisi enemmän aikaa ja tilaa :/
Mitä tekisitte tilanteessani? Odottaisitte kiltisti jos ja kun? Vai siirrytte eteenpäin?
Kokemuksia, vertaistukea! En edes ymmärrä miksi tämä kaikki häiritsee niin paljon. Rakastan tuota kovasti joten eikä pelkkä parisuhde ole tarpeeksi? Apua!
Kommentit (147)
Vierailija kirjoitti:
Asia mitä eniten inhoan av:llä: kaikki asiallisetkin aloitukset tuomitaan provoiksi ja aloittajat hysteerisiksi pirttihirmuiksi. Pliis. :(
Joo sama :)
En kuitenkaan kaikkea voi aloituksessa sanoa tai kertoa, ja valitetaan että jätän kertomatta jotain. Totta kai siitä jää paljon asioita välistä.
Kunhan nyt etsin vertaistukea tai kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naimisiinmeno ei ole kaikille enää tänä päivänä niin tärkeä asia.Kyllä ihan ilman sitä yhtä paperia ja sormustakin voidaan olla yhdessä.Yleensä naiset vouhkaa toin naimisiinmenon tärkeyttä. Olen itse nainen enkä halua naimisiin. Ymmärrän miestäsi.
Myöskään oma omistusasunto ei ole enää mikään " the thing".Jos kerran yhdessä asutte nyt ja muut asiat hyvin,niin anna olla.Älä turhaan riitele miehesi kanssa turhista ja yhdentekevistä asioista.Mutta jos toinen haluaa ehdottomasti naimisiin, niin miksi hänen joka ei halua päätös on painavampi?
Typeriä vastauksia.
Pointti on se, että ap kärsii tällä hetkellä. Ja jos mentäisiin toisin ilmeisesti mies kärsisi. Eli toiveet ei mene yksiin.
Mielestäni voisi olla aikalisän paikka jos toiveet ei kohtaa. Voihan olla että mies ymmärtää tuolloin paremmin sinun tunteesi ja näkee paremmin mitä itse haluaa. Selvästi kyse on tyypillisestä päättämättömästä tapauksesta jota ahdistaa sitoutuminen ja on kenties toinen jalka ovenraossa, kun taas ap itse on sitoutumishaluinen. Ei se tee ap:sta yhtään sen huonompaa.
Vierailija kirjoitti:
jdö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ärsytyksesi. Olen yhden miehen kanssa tapaillut nyt jo yli vuoden ja emme ole kovin pitkälle päässeet. Haluaa tavata yhä 1-2x viikossa ja soitellaan yhä lähes päivittäin. Seksiä harrastettiin ekan kerran 7kk jälkeen tapaamisesta ja muutekin suhteen eteneminen on ollut todella hidasta. Nyt pari viikkoa sitten sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa ja haluavansa yhteistä tulevaisuutta, mutta kun kysyin aletaanko suunnitella yhteistä kotia, niin "ei meillä ole mihinkään kiire". Tämän tutustumisvuoden aikana olen meinannut luovuttaa pariin kertaan, mutta hän on aistinut sen ja ryhdistäytynyt. Tuntuu kuin vetäisin kivirekeä perässä.
Mä ehkä vain olen niin kovin vanhanaikainen että kaipaan niitä steppejä vähän nopeammalla tahdilla. Sitoutumisen merkkejä, osoitusta että tässä tämä on.. häät on sellainen asia minkä haluaisin tehdä kaksistaan, eli en edes kaipaa mitään prinsessajuttuja. Plääh. Pakottamaan tai kiristämään en ala. Haluan vain ihmisen joka on samalla suunnalla kuin minä. Mitä jos tuo päättääkin sitten 5v päästä, että hyvä näinkin, ei mennä naimisiin tai muuta.
Ap
Ymmärrän.. Minä olen odottanut kosintaa jo vuosia, ensin vihjailin asiasta, mutta enää en. Jos mies haluaa mennä kanssani naimisiin, hän kosii. Nyt ilmeisesti ei ole varma kun ei kosi.. En tiedä tosin kauanko enää odotan. En koko elämääni.
Tuo on juuri se mitä en halua kokea! En halua odottaa ja samalla suhde kärsii siitä. Mitä jos sitä ei koskaan kuulu? Onko se sellainen asia mitä ilman haluaisin elää? Ei. Haluan avioliiton. En häitä vaan ne yhteisen lupaukset ja sitoutumisen.
Ap
Jep. Mies kyllä välillä vitsailee että sitten kun on yhteinen sukunimi jne. Mutta puhe on vaan puhetta. Kaikki vähemmän aikaa seurustelleet ystävät ovat jo kihloissa.. Ehkä en vain ole sitten se oikea hänelle.
Jep sama. Ekana vuonna jatkuvasti puhui häistä ja suunnitelmista, sitten se loppui ja nyt se on siirtynyt sinne hamaan tulevaisuuteen ja mitään ei voi suunnitella tai tehdä. Jotain tuo odottaa, en vaan tiedä mitä
Minulle on yksi mies joskus sanonut, että tuo unelmasta puhuminen on keino saada nainen suhteeseen, vaikka tietää, ettei ole valmis vielä pitkään aikaan.
Ei ole välttämättä tietoista harhaanjohtamista. Eka vuosi nyt vain usein menee niin rakastumisen huumassa, että haaveillaan kaikenlaista. Kun arki sitten alkaa ja toiseen on ehtinyt tutustua, suunnitelmia voi olla pakko muuttaa :(
Ihme vastauksia olet saanut ap. Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat, olen itse ollut ihan samassa tilanteessa. Ei ap ole missään sanonut, että hänen tulevaisuuden haaveet olisi ne oikeat ja miehen väärät. Ne haaveet ja suunnitelmat ei vaan kohtaa.
Tottakai saa ja on aivan normaalia haluta pysyvyyttä ja sitoutumista kun ikää tulee. Eikä näitä asioita aina halua pelkästään naiset, tiedän monia pariskuntia, joissa mies on ollut innokkaampi seuraavien askelten ottamiseen suhteessa.
Itse lopetin muuten hyvän suhteen suhteen sen vuoksi, että mies ei osannut sanoa mitä haluaa tulevaisuudessa suhteelta. Itse halusin lapsia jossain vaiheessa ja sitä ennen mielellään vakaan suhteen ja esimerkiksi yhteisen taloudellisen pohjan ja suunnitelman. Miehen mielestä mikään kiire ei ollut, ei osannut sanoa mitä haluaa. Sanoi, että meidän suhde on juuri hyvä sellaisena kuin se on, mitä sitä muuttamaan. Itse olin jo kahdenkympin loppupuolella eli lapsihaaveiden suhteen konkreettinen raja häämötti jo vähän lähempänä.
Jätin miehen lopulta, koska tiesin, että jos jään ja luovun omista haaveistani niin tulen ikuisesti olemaan katkera ja suhde hajoaa lopulta siihen. Ero oli sopuisa, joskin hyvin raskas, mutta ymmärsimme molemmat toisen kannan.
Ap sinun unelmasi ja tarpeesi naimisiinmenon ja esimerkiksi omistusasunnon suhteen eivät ole mitenkään väärin tai pirttihirmun kiristämisyrityksiä, kuten jotkut tässä ketjussa vihjailevat. Älä syytä miestä siitä, että hänellä on eri käsitys tulevaisuudesta, mutta kunnioita omia haaveitasi äläkä pelkää toimia niiden tavoittelemisen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun suunnittelu on sulle niin tärkeää,niin mitä sitten kun saisit ne mitä haluat? Olet naimisissa ja asutte omistusasunnossa.Mitä sitten haluat suunnitella? Sitten kun sun elämän kohokohdat on täytetty, niin taitaa olla aika tyhjää sun elämä.
Voi hyvä luoja. Mietin jos sulle sanottaisiin että tässä sun elämä on nyt ja muuta et saa ajatella / haaveilla viiteen vuoteen. Eikö se ahdistaisi ollenkaan?
Enpä nyt pakkomielteisesti suunnittele mitään tai täytä sillä elämää.
Miksi kaikki pitää vääntää niin negatiivisesti?
Ap
Joo et ollenkaan pakkomielteiseltä vaikuta XD
Mut tottakai saat haaveilla ja suunnitella mitä haluat. Toista ihmistä et kuitenkaan saa painostaa haaveidesi ja suunnitelmiesi välikappaleeksi. Tai jos teet niin, älä ylläty, jos hän ensin hermostuu ja sitten häipyy.
Kun tämä ei edellenkään lähtenyt minusta! Mies puhui ensimmäisen vuoden koko ajan häistä ja suunnitelmista. Ja nyt on kääntänyt kelkan täysin.
Enkä itse tästä puhu miehelle jatkuvasti tai vihjaile tai kiristä! :D
Eilen puhuttiin ja mies sanoi ei ja itse olen sitä mieltä että joo haluan enemmän.
Mietin yön ja aamulla kirjoitin tänne että mitä mieltä ja nyt olen bridezilla joka pakkomielteisesti miettii häitä ja pihtaa täällä mieheltä sen takia!
Kysyin apuja ja mielipiteitä ennen kuin tästä edes uudestaan puhun miehen kanssa!
Hemmetti soikoon kun kaikki aina väännetään johonkin mitä se ei ole.
Mä olen huoleton ihminen joka välittää kovasti miehestään. Luulin että oltiin samalla linjalla ja eilen matto vedettiin alta ettei ollakaan, enkä tiedä miten siihen reagoisin. Että en tässä kauheasti ole kerennyt olla vaikea ihminen miehelle tai mitään sen kummempaa.
Ap
Kysy mieheltä,mikä on aiheuttanut kelkan kääntymisen.Eli perustelut asialle.
Sanoi eilen että luuli että tiesin. Ja minä taas luulin että mies tiesi missä mä menen.
Ollaan vähän solmussa. Siksi täällä avaudun kun en tiedä mitä ajatella tai tehdä.
Ei siis olla juteltu tästä sen "riidan" jälkeen.
Tuntuu että voisin vain antaa olla, mutta jotenkin vain huijattu olo. En haluaisi erota tämmöisen takia, mutta mitä jos mies ei ole oikeasti vain varma mistään ja haluaa pitää mahdollisuudet avoinna. Sitähän se ei kyllä myöntäisi.. sanoo kyllä että on tässä ihan tosimielellä.
Ap
Minä taas ymmärrän sinua ap erittäin hyvin! Myös itselleni avioliitto on ollut aina tärkeä asia ja merkki sitoutumisesta.
Sain ex-avokkini kanssa lapsen suunnitellusti alle 20-vuotiaana ja odotin kosintaa raskaaksi tultuani... No siihen meni kuitenkin pari vuotta vielä. Sitten odotin häitä... Liian kauan. Ex-avokkini oli jopa itseäni melko reilusti vanhempi eli ei voinut vedota liian nuoreen ikään. Lopulta erottiin, kun tajusin että ajatuksemme elämästä eivät ole samanlaiset. Silloin olisi mies kyllä halunnut mennä naimisiin vaikka samantien etten lähtisi, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa enää oli.
Silloin päätin että jos toista kertaa ikinä tulee niin silloin en odottele loppuikääni. Niinpä nykyiseni tavatessa varmistin heti alussa että suunnitelmamme ja halumme ovat samanlaiset. Olimme etäsuhteessa noin 2 vuotta, ja nyt olemme asuneet yhdessä toiset 2 vuotta, ja tänä kesänä on häät, eli emme silti mitenkään ole säntäämässä naimisiin samantien. Nykyiseni on itseni kanssa samanikäinen, olemme 28-vuotiaita. Ex-mieheni taas on edelleen yksin.
Suosittelen ap oikeasti pohtimaan tarkasti jatkoa tuon miehen kanssa. Siinä ei ole mitään vikaa jos ei mennä naimisiin jos kumpikaan ei halua, mutta jos toiselle se on tärkeää, ja toinen ei halua edes ajatella asiaa vielä, niin mielestäni suhde kariutuu lopulta kuitenkin. Ja ap:n teksteistä päättelen että miehensä ei taida naimisiin halutakaan. Ihmettelen kyllä hänen puheitaan aiheesta aikaisemmin, mutta ehkä on aiemmin halunnutkin naimisiin mutta on tapahtunut jotain miksi ei ehkä haluakaan juuri ap:n kanssa, ja on tullut epävarmaksi? Joka tapauksessa suosittelen pitkää ja perusteellista keskustelua aiheesta ja jos suunnitelmat oikeasti eroavat huomattavasti, niin ehkä ap:n ja miehen teidenkin pitäisi erota. Itse luultavasti lähtisin tuollaisessa tilanteessa melko nopeasti, koska en haluaisi toista kertaa tuhlata vuosia ihmiseen joka ei lopulta ole valmis sitoutumaan samalla tavalla kuin itse olisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun suunnittelu on sulle niin tärkeää,niin mitä sitten kun saisit ne mitä haluat? Olet naimisissa ja asutte omistusasunnossa.Mitä sitten haluat suunnitella? Sitten kun sun elämän kohokohdat on täytetty, niin taitaa olla aika tyhjää sun elämä.
Voi hyvä luoja. Mietin jos sulle sanottaisiin että tässä sun elämä on nyt ja muuta et saa ajatella / haaveilla viiteen vuoteen. Eikö se ahdistaisi ollenkaan?
Enpä nyt pakkomielteisesti suunnittele mitään tai täytä sillä elämää.
Miksi kaikki pitää vääntää niin negatiivisesti?
Ap
Joo et ollenkaan pakkomielteiseltä vaikuta XD
Mut tottakai saat haaveilla ja suunnitella mitä haluat. Toista ihmistä et kuitenkaan saa painostaa haaveidesi ja suunnitelmiesi välikappaleeksi. Tai jos teet niin, älä ylläty, jos hän ensin hermostuu ja sitten häipyy.
Kun tämä ei edellenkään lähtenyt minusta! Mies puhui ensimmäisen vuoden koko ajan häistä ja suunnitelmista. Ja nyt on kääntänyt kelkan täysin.
Enkä itse tästä puhu miehelle jatkuvasti tai vihjaile tai kiristä! :D
Eilen puhuttiin ja mies sanoi ei ja itse olen sitä mieltä että joo haluan enemmän.
Mietin yön ja aamulla kirjoitin tänne että mitä mieltä ja nyt olen bridezilla joka pakkomielteisesti miettii häitä ja pihtaa täällä mieheltä sen takia!
Kysyin apuja ja mielipiteitä ennen kuin tästä edes uudestaan puhun miehen kanssa!
Hemmetti soikoon kun kaikki aina väännetään johonkin mitä se ei ole.
Mä olen huoleton ihminen joka välittää kovasti miehestään. Luulin että oltiin samalla linjalla ja eilen matto vedettiin alta ettei ollakaan, enkä tiedä miten siihen reagoisin. Että en tässä kauheasti ole kerennyt olla vaikea ihminen miehelle tai mitään sen kummempaa.
Ap
Kysy mieheltä,mikä on aiheuttanut kelkan kääntymisen.Eli perustelut asialle.
Sanoi eilen että luuli että tiesin. Ja minä taas luulin että mies tiesi missä mä menen.
Ollaan vähän solmussa. Siksi täällä avaudun kun en tiedä mitä ajatella tai tehdä.
Ei siis olla juteltu tästä sen "riidan" jälkeen.
Tuntuu että voisin vain antaa olla, mutta jotenkin vain huijattu olo. En haluaisi erota tämmöisen takia, mutta mitä jos mies ei ole oikeasti vain varma mistään ja haluaa pitää mahdollisuudet avoinna. Sitähän se ei kyllä myöntäisi.. sanoo kyllä että on tässä ihan tosimielellä.
Ap
Minä taas ymmärrän sinua ap erittäin hyvin! Myös itselleni avioliitto on ollut aina tärkeä asia ja merkki sitoutumisesta.
Sain ex-avokkini kanssa lapsen suunnitellusti alle 20-vuotiaana ja odotin kosintaa raskaaksi tultuani... No siihen meni kuitenkin pari vuotta vielä. Sitten odotin häitä... Liian kauan. Ex-avokkini oli jopa itseäni melko reilusti vanhempi eli ei voinut vedota liian nuoreen ikään. Lopulta erottiin, kun tajusin että ajatuksemme elämästä eivät ole samanlaiset. Silloin olisi mies kyllä halunnut mennä naimisiin vaikka samantien etten lähtisi, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa enää oli.
Silloin päätin että jos toista kertaa ikinä tulee niin silloin en odottele loppuikääni. Niinpä nykyiseni tavatessa varmistin heti alussa että suunnitelmamme ja halumme ovat samanlaiset. Olimme etäsuhteessa noin 2 vuotta, ja nyt olemme asuneet yhdessä toiset 2 vuotta, ja tänä kesänä on häät, eli emme silti mitenkään ole säntäämässä naimisiin samantien. Nykyiseni on itseni kanssa samanikäinen, olemme 28-vuotiaita. Ex-mieheni taas on edelleen yksin.
Suosittelen ap oikeasti pohtimaan tarkasti jatkoa tuon miehen kanssa. Siinä ei ole mitään vikaa jos ei mennä naimisiin jos kumpikaan ei halua, mutta jos toiselle se on tärkeää, ja toinen ei halua edes ajatella asiaa vielä, niin mielestäni suhde kariutuu lopulta kuitenkin. Ja ap:n teksteistä päättelen että miehensä ei taida naimisiin halutakaan. Ihmettelen kyllä hänen puheitaan aiheesta aikaisemmin, mutta ehkä on aiemmin halunnutkin naimisiin mutta on tapahtunut jotain miksi ei ehkä haluakaan juuri ap:n kanssa, ja on tullut epävarmaksi? Joka tapauksessa suosittelen pitkää ja perusteellista keskustelua aiheesta ja jos suunnitelmat oikeasti eroavat huomattavasti, niin ehkä ap:n ja miehen teidenkin pitäisi erota. Itse luultavasti lähtisin tuollaisessa tilanteessa melko nopeasti, koska en haluaisi toista kertaa tuhlata vuosia ihmiseen joka ei lopulta ole valmis sitoutumaan samalla tavalla kuin itse olisin.
Kiitos!
Sitä tässä juuri pohdin että onko tämä syy erota. Onko se avioliitto niin tärkeä itselleni? Ei se välttämättä ole, mutta se että elämä on tässä pysähdyksissä määräämättömän ajan, ja tuntuu että olen yksi halutessani jotain enemmän.
Asutaan yhdessä, jaetaan kaikki, olen miehen perheen kanssa läheinen, meillä on yhteiset ystävät, tavarat.. emme riitele eikä sen kummempia ongelmia (paitsi nyt). Miksi siis hidastella? Ja edelleenkään en halua naimisiin välttämättä vielä muutamaan vuoteen, mutta kun on viety se mahdollisuus ja toinen ei halua edes keskustella siitä.. tai en edes tiedä tapahtuuko sitä koskaan.. tuntuu pahalta. Tulee olo etten ehkä ole miehelle se oikea. Tai hän minulle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihme vastauksia olet saanut ap. Tiedän tasan tarkkaan mitä tarkoitat, olen itse ollut ihan samassa tilanteessa. Ei ap ole missään sanonut, että hänen tulevaisuuden haaveet olisi ne oikeat ja miehen väärät. Ne haaveet ja suunnitelmat ei vaan kohtaa.
Tottakai saa ja on aivan normaalia haluta pysyvyyttä ja sitoutumista kun ikää tulee. Eikä näitä asioita aina halua pelkästään naiset, tiedän monia pariskuntia, joissa mies on ollut innokkaampi seuraavien askelten ottamiseen suhteessa.
Itse lopetin muuten hyvän suhteen suhteen sen vuoksi, että mies ei osannut sanoa mitä haluaa tulevaisuudessa suhteelta. Itse halusin lapsia jossain vaiheessa ja sitä ennen mielellään vakaan suhteen ja esimerkiksi yhteisen taloudellisen pohjan ja suunnitelman. Miehen mielestä mikään kiire ei ollut, ei osannut sanoa mitä haluaa. Sanoi, että meidän suhde on juuri hyvä sellaisena kuin se on, mitä sitä muuttamaan. Itse olin jo kahdenkympin loppupuolella eli lapsihaaveiden suhteen konkreettinen raja häämötti jo vähän lähempänä.
Jätin miehen lopulta, koska tiesin, että jos jään ja luovun omista haaveistani niin tulen ikuisesti olemaan katkera ja suhde hajoaa lopulta siihen. Ero oli sopuisa, joskin hyvin raskas, mutta ymmärsimme molemmat toisen kannan.
Ap sinun unelmasi ja tarpeesi naimisiinmenon ja esimerkiksi omistusasunnon suhteen eivät ole mitenkään väärin tai pirttihirmun kiristämisyrityksiä, kuten jotkut tässä ketjussa vihjailevat. Älä syytä miestä siitä, että hänellä on eri käsitys tulevaisuudesta, mutta kunnioita omia haaveitasi äläkä pelkää toimia niiden tavoittelemisen eteen.
Kiitos sullekin :)
Hyviä pointteja ja juuri näitä käyn mielessäni tällä hetkellä.
Kiristämään en ala miestä. Jos halumme ei kohtaa tai tule kohtamaan - tämä oli tässä.
Tiedän itseni että masennun ja muutun katkeraksi jos en pääse toteuttaman unelmani ja halujani. En pysty luopumaan niistä toisen takia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä vaan se mies, ota se koira. Se sopii parhaiten kaltaisellesi mielenlaadule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun suunnittelu on sulle niin tärkeää,niin mitä sitten kun saisit ne mitä haluat? Olet naimisissa ja asutte omistusasunnossa.Mitä sitten haluat suunnitella? Sitten kun sun elämän kohokohdat on täytetty, niin taitaa olla aika tyhjää sun elämä.
Voi hyvä luoja. Mietin jos sulle sanottaisiin että tässä sun elämä on nyt ja muuta et saa ajatella / haaveilla viiteen vuoteen. Eikö se ahdistaisi ollenkaan?
Enpä nyt pakkomielteisesti suunnittele mitään tai täytä sillä elämää.
Miksi kaikki pitää vääntää niin negatiivisesti?
Ap
Joo et ollenkaan pakkomielteiseltä vaikuta XD
Mut tottakai saat haaveilla ja suunnitella mitä haluat. Toista ihmistä et kuitenkaan saa painostaa haaveidesi ja suunnitelmiesi välikappaleeksi. Tai jos teet niin, älä ylläty, jos hän ensin hermostuu ja sitten häipyy.
Kun tämä ei edellenkään lähtenyt minusta! Mies puhui ensimmäisen vuoden koko ajan häistä ja suunnitelmista. Ja nyt on kääntänyt kelkan täysin.
Enkä itse tästä puhu miehelle jatkuvasti tai vihjaile tai kiristä! :D
Eilen puhuttiin ja mies sanoi ei ja itse olen sitä mieltä että joo haluan enemmän.
Mietin yön ja aamulla kirjoitin tänne että mitä mieltä ja nyt olen bridezilla joka pakkomielteisesti miettii häitä ja pihtaa täällä mieheltä sen takia!
Kysyin apuja ja mielipiteitä ennen kuin tästä edes uudestaan puhun miehen kanssa!
Hemmetti soikoon kun kaikki aina väännetään johonkin mitä se ei ole.
Mä olen huoleton ihminen joka välittää kovasti miehestään. Luulin että oltiin samalla linjalla ja eilen matto vedettiin alta ettei ollakaan, enkä tiedä miten siihen reagoisin. Että en tässä kauheasti ole kerennyt olla vaikea ihminen miehelle tai mitään sen kummempaa.
Ap
Kysy mieheltä,mikä on aiheuttanut kelkan kääntymisen.Eli perustelut asialle.
Sanoi eilen että luuli että tiesin. Ja minä taas luulin että mies tiesi missä mä menen.
Ollaan vähän solmussa. Siksi täällä avaudun kun en tiedä mitä ajatella tai tehdä.
Ei siis olla juteltu tästä sen "riidan" jälkeen.
Tuntuu että voisin vain antaa olla, mutta jotenkin vain huijattu olo. En haluaisi erota tämmöisen takia, mutta mitä jos mies ei ole oikeasti vain varma mistään ja haluaa pitää mahdollisuudet avoinna. Sitähän se ei kyllä myöntäisi.. sanoo kyllä että on tässä ihan tosimielellä.
Ap
Minä taas ymmärrän sinua ap erittäin hyvin! Myös itselleni avioliitto on ollut aina tärkeä asia ja merkki sitoutumisesta.
Sain ex-avokkini kanssa lapsen suunnitellusti alle 20-vuotiaana ja odotin kosintaa raskaaksi tultuani... No siihen meni kuitenkin pari vuotta vielä. Sitten odotin häitä... Liian kauan. Ex-avokkini oli jopa itseäni melko reilusti vanhempi eli ei voinut vedota liian nuoreen ikään. Lopulta erottiin, kun tajusin että ajatuksemme elämästä eivät ole samanlaiset. Silloin olisi mies kyllä halunnut mennä naimisiin vaikka samantien etten lähtisi, mutta myöhäistä se siinä vaiheessa enää oli.
Silloin päätin että jos toista kertaa ikinä tulee niin silloin en odottele loppuikääni. Niinpä nykyiseni tavatessa varmistin heti alussa että suunnitelmamme ja halumme ovat samanlaiset. Olimme etäsuhteessa noin 2 vuotta, ja nyt olemme asuneet yhdessä toiset 2 vuotta, ja tänä kesänä on häät, eli emme silti mitenkään ole säntäämässä naimisiin samantien. Nykyiseni on itseni kanssa samanikäinen, olemme 28-vuotiaita. Ex-mieheni taas on edelleen yksin.
Suosittelen ap oikeasti pohtimaan tarkasti jatkoa tuon miehen kanssa. Siinä ei ole mitään vikaa jos ei mennä naimisiin jos kumpikaan ei halua, mutta jos toiselle se on tärkeää, ja toinen ei halua edes ajatella asiaa vielä, niin mielestäni suhde kariutuu lopulta kuitenkin. Ja ap:n teksteistä päättelen että miehensä ei taida naimisiin halutakaan. Ihmettelen kyllä hänen puheitaan aiheesta aikaisemmin, mutta ehkä on aiemmin halunnutkin naimisiin mutta on tapahtunut jotain miksi ei ehkä haluakaan juuri ap:n kanssa, ja on tullut epävarmaksi? Joka tapauksessa suosittelen pitkää ja perusteellista keskustelua aiheesta ja jos suunnitelmat oikeasti eroavat huomattavasti, niin ehkä ap:n ja miehen teidenkin pitäisi erota. Itse luultavasti lähtisin tuollaisessa tilanteessa melko nopeasti, koska en haluaisi toista kertaa tuhlata vuosia ihmiseen joka ei lopulta ole valmis sitoutumaan samalla tavalla kuin itse olisin.
Kiitos!
Sitä tässä juuri pohdin että onko tämä syy erota. Onko se avioliitto niin tärkeä itselleni? Ei se välttämättä ole, mutta se että elämä on tässä pysähdyksissä määräämättömän ajan, ja tuntuu että olen yksi halutessani jotain enemmän.
Asutaan yhdessä, jaetaan kaikki, olen miehen perheen kanssa läheinen, meillä on yhteiset ystävät, tavarat.. emme riitele eikä sen kummempia ongelmia (paitsi nyt). Miksi siis hidastella? Ja edelleenkään en halua naimisiin välttämättä vielä muutamaan vuoteen, mutta kun on viety se mahdollisuus ja toinen ei halua edes keskustella siitä.. tai en edes tiedä tapahtuuko sitä koskaan.. tuntuu pahalta. Tulee olo etten ehkä ole miehelle se oikea. Tai hän minulle.
Ap
Tilanne kuulostaa siltä että suosittelen keskustelua aiheesta mahdollisimman pian. Toivoisin itsekin että olisin osannut tai uskaltanut ottaa asian rohkeammin aikaisemmin puheeksi ex-mieheni kanssa. Hän tiesi kyllä toiveistani mutta oli hieman vastahakoinen syvällisemmin keskustelemaan aiheesta, joten nuorena ja epävarmana annoin asian olla. Liian pitkään. Meidänkin suhde oli ok ja arki rullasi, ei suurempia riitoja tmv, ja mietin että onko ok erota vain tämmöisen takia. Toki siihen liittyi myös muutakin, kuten vähättelyä että en ikinä pärjäisi ilman häntä jne, mutta kun lopulta sain kerättyä itseluottamukseni ja sanottua että lähden, oli kovin toinen ääni kellossa miehellä. Sanoisin kuitenkin että se ero oli elämäni paras päätös. Nykyään minulla on mies jonka kanssa voi puhua kaikesta ja jonka kanssa tulevaisuudensuunnitelmat kohtaavat ja suhde on vahva ja kaikinpuolin tasavertainen.
Voi olla vaikea lähteä jos kaikki on näennäisesti hyvin ja silloin pitääkin pohtia miten tärkeitä ne omat haaveet ja suunnitelmat on. Mainitsit myös omistusasunnon ja koiran, eli kyse ei ole pelkästään avioliitosta vaan nimenomaan sitoutumisesta ja elämässä etenemisestä. Viiden vuoden päästä asiasta keskustelemaan halukas mies kuulostaa omaan korvaani siltä että hän vain lykkää asiaa koska ei luultavasti tule haluamaan mitään noista. Ja tämä siis jos ikää ei ole se juuri ja juuri 20v, ymmärsin että olette lähemmäs 30v jo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne on miehelle hyvä. On vakiohoito, luottohenkilö, yhteisiä juttuja ja muuta sellaista, mitä useimmat ihmiset tarvitsevat. Lisäksi on vapaus, jotta voi hypätä uuteen suhteeseen, kun se "todella oikea" tulee vastaan. Ihannetilanne, saa rusinat pullasta.
Kysehän on yksinkertaisesti sitoutumisen välttämisestä. Mies ei halua joutua "maalatuksi nurkkaan". Varmasti tykkää ap:stä ihan oikeasti, mutta haluaa pitää optionsa vapaana jos/kun löytää "paremman". Monessa tilanteessa tämä "parempi" on yhtä kuin näyttävämmän näköinen, jota on kiva esitellä kavereille.
Mistä moiset mielipiteet? No, olen mies, tuollaista olen nähnyt paljon ympärilläni ja noin olen toiminut itsekin. Niin, nyt olen kuitenkin naimisissa sen alkuperäisen kanssa, ne "paremmat" kävelivät vastaan paljon myöhemmin, ei enää kiinnostanut sekoilla.
Vaikuttaa siltä, että alkuhuuma ainakin miehen puolelta on ohi, eikä hän enää olekaan varma, haluaako sitoutua sinuun loppuelämäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provihan tämä on mutta mikään ei estä sinua ostamasta asuntoa ja koiraa, jos niitä todella haluat. Niihin et miestä tarvitse. Tosin ehdottaisin, että keskityt asuntokauppoihin ja jätä koirat niille ketä ne oikeasti kiinnostavat ja jaksavat hoitaa.
On todella härskiä verrata omaa tilannettasi lapsen saannista haaveileviin. Tosin nykyään nainen voi ostaa lapsenkin, mutta useimmat kai haluaisi lapsen sen ihanan miehen kanssa (joka ei lapsia sitten kuitenkaan halunnut).
Eroa ap. Heti. Hanki koira ja asunto ihan yksin ja ala elämään omaa hyvää elämääsi tämän nykyisen epämääräisen sijasta. Sinä et ole miehelle se oikea ja mies tietää sen hyvin. Sinä olet miehelle kuitenkin ihan ok, olet ilmeisesti kiva kämppis, kiva naurava ja asiallinen taloudenhoitaja. Meneehän se elämä niinkin, enempää mies ei halua sillä hänellä on jalka oven välissä ja haussa vielä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on miehelle hyvä. On vakiohoito, luottohenkilö, yhteisiä juttuja ja muuta sellaista, mitä useimmat ihmiset tarvitsevat. Lisäksi on vapaus, jotta voi hypätä uuteen suhteeseen, kun se "todella oikea" tulee vastaan. Ihannetilanne, saa rusinat pullasta.
Kysehän on yksinkertaisesti sitoutumisen välttämisestä. Mies ei halua joutua "maalatuksi nurkkaan". Varmasti tykkää ap:stä ihan oikeasti, mutta haluaa pitää optionsa vapaana jos/kun löytää "paremman". Monessa tilanteessa tämä "parempi" on yhtä kuin näyttävämmän näköinen, jota on kiva esitellä kavereille.
Mistä moiset mielipiteet? No, olen mies, tuollaista olen nähnyt paljon ympärilläni ja noin olen toiminut itsekin. Niin, nyt olen kuitenkin naimisissa sen alkuperäisen kanssa, ne "paremmat" kävelivät vastaan paljon myöhemmin, ei enää kiinnostanut sekoilla.
Sitoutuminen ei ole millään tavalla riippuvainen avioliitosta. Jos ei ole sitoutunut se on vain tahroja paperilla. Metsään mennään siinä vaiheessa kun sitoutumistaan pitää alkaa todistamaan jollain yhteisellä asuntolainalla tai avioliitolla. Silloin voisi puhua sitouttumisesta taloudellisen tappion uhalla. Vailla mitään luottamusta.
Veljelläni on samanlainen tilanne. Hän ei halua naimisiin, koska nykytilanteessa avoliitossa ei tarvitse miettiä, miten omaisuudelleen käy, kun hän kuolee. Se menee automaattisesti ilman riitoja rintaperillisille eli takaisin omalle suvulle.
Ei kannata odottaa: se vedättää 5. vuoden päästäkin. Luultavasti ei ollenkaan halua lapsia ja avioliittoa (seksi ja kodinhoitaja kelpaa). Ei vain sano, koska menettää pi_lunsaannin. Yleistä miehillä.
.
Valehteli jo alussa sinulle ja antoi siis ymmärtää haluavansa perheen ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on miehelle hyvä. On vakiohoito, luottohenkilö, yhteisiä juttuja ja muuta sellaista, mitä useimmat ihmiset tarvitsevat. Lisäksi on vapaus, jotta voi hypätä uuteen suhteeseen, kun se "todella oikea" tulee vastaan. Ihannetilanne, saa rusinat pullasta.
Kysehän on yksinkertaisesti sitoutumisen välttämisestä. Mies ei halua joutua "maalatuksi nurkkaan". Varmasti tykkää ap:stä ihan oikeasti, mutta haluaa pitää optionsa vapaana jos/kun löytää "paremman". Monessa tilanteessa tämä "parempi" on yhtä kuin näyttävämmän näköinen, jota on kiva esitellä kavereille.
Mistä moiset mielipiteet? No, olen mies, tuollaista olen nähnyt paljon ympärilläni ja noin olen toiminut itsekin. Niin, nyt olen kuitenkin naimisissa sen alkuperäisen kanssa, ne "paremmat" kävelivät vastaan paljon myöhemmin, ei enää kiinnostanut sekoilla.
Juuri näin. Miksi ostaa lehmä, kun maitoa saa jo nytkin? Vanha viisaus.
AP: n mies haluaa kermat päältä - mutta ei lapsia ekä avioliittoa (AP:n kanssa ainakaan).
Ei kannata jäädä odottamaan,että mies "herää" viiskymppisenä ja haluaa isäksi: silloin se kuitenki etsii nuoremman naisen, sillä AP ei ole enää synnytysikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jdö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ärsytyksesi. Olen yhden miehen kanssa tapaillut nyt jo yli vuoden ja emme ole kovin pitkälle päässeet. Haluaa tavata yhä 1-2x viikossa ja soitellaan yhä lähes päivittäin. Seksiä harrastettiin ekan kerran 7kk jälkeen tapaamisesta ja muutekin suhteen eteneminen on ollut todella hidasta. Nyt pari viikkoa sitten sanoi ensimmäisen kerran rakastavansa ja haluavansa yhteistä tulevaisuutta, mutta kun kysyin aletaanko suunnitella yhteistä kotia, niin "ei meillä ole mihinkään kiire". Tämän tutustumisvuoden aikana olen meinannut luovuttaa pariin kertaan, mutta hän on aistinut sen ja ryhdistäytynyt. Tuntuu kuin vetäisin kivirekeä perässä.
Mä ehkä vain olen niin kovin vanhanaikainen että kaipaan niitä steppejä vähän nopeammalla tahdilla. Sitoutumisen merkkejä, osoitusta että tässä tämä on.. häät on sellainen asia minkä haluaisin tehdä kaksistaan, eli en edes kaipaa mitään prinsessajuttuja. Plääh. Pakottamaan tai kiristämään en ala. Haluan vain ihmisen joka on samalla suunnalla kuin minä. Mitä jos tuo päättääkin sitten 5v päästä, että hyvä näinkin, ei mennä naimisiin tai muuta.
Ap
Ymmärrän.. Minä olen odottanut kosintaa jo vuosia, ensin vihjailin asiasta, mutta enää en. Jos mies haluaa mennä kanssani naimisiin, hän kosii. Nyt ilmeisesti ei ole varma kun ei kosi.. En tiedä tosin kauanko enää odotan. En koko elämääni.
Tuo on juuri se mitä en halua kokea! En halua odottaa ja samalla suhde kärsii siitä. Mitä jos sitä ei koskaan kuulu? Onko se sellainen asia mitä ilman haluaisin elää? Ei. Haluan avioliiton. En häitä vaan ne yhteisen lupaukset ja sitoutumisen.
Ap
Jep. Mies kyllä välillä vitsailee että sitten kun on yhteinen sukunimi jne. Mutta puhe on vaan puhetta. Kaikki vähemmän aikaa seurustelleet ystävät ovat jo kihloissa.. Ehkä en vain ole sitten se oikea hänelle.
Jep sama. Ekana vuonna jatkuvasti puhui häistä ja suunnitelmista, sitten se loppui ja nyt se on siirtynyt sinne hamaan tulevaisuuteen ja mitään ei voi suunnitella tai tehdä. Jotain tuo odottaa, en vaan tiedä mitä
Minulle on yksi mies joskus sanonut, että tuo unelmasta puhuminen on keino saada nainen suhteeseen, vaikka tietää, ettei ole valmis vielä pitkään aikaan.
Ei ole välttämättä tietoista harhaanjohtamista. Eka vuosi nyt vain usein menee niin rakastumisen huumassa, että haaveillaan kaikenlaista. Kun arki sitten alkaa ja toiseen on ehtinyt tutustua, suunnitelmia voi olla pakko muuttaa :(
Ihan on tahallista valehtelua . Pil_nsaanti ja kodinhoito taattu miehelle. Mikäs siinä köllötellessä?
Alue: Aihe vapaa
Joo niin pitää. En vain halunnut tätä miehen kanssa miettiä. Siksi avaudun täällä.
Turhauttaa vain välillä :)
Ap