Antti Holma: ”Rakkaus parisuhteineen on heteroiden rahastusmalli, enkä halua olla siinä mukana”

Hyljeksiminen antaa pienen vallantunteen. Se kun kieltää jonkun asian ja sanoo ettei halua "olla siinä mukana". Olen itsekkin syyllistynyt tähän, mutta en halua enää olla siinä mukana.

Kaffepulla kirjoitti:

Miksi ihminen heti leimataan vialliseksi, jos hän ei halua olla parisuhteessa? Mun mielestä helvetin hyvä kysymys. Asenteet tulee tässäkin keskustelussa hyvin esille. Parisuhteeseen on kaikkien pakko päästä, tai ainakin haluta. Ilmeisesti seksuaalinen vapaus on joillekin uhka?

Höpö höpö. Suurin osa ihmisistä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi rakastavassa parisuhteessa johon ei kuulu muita osapuolia, niin se vaan on. Jos jollekin se ei ole se juttu, niin eipä se ole meiltä muilta pois.

Minä en ainakaan suurin surminkaan haluaisi mitään muuta kuin elämän kestävän rakkaussuhteen. En halua kosketella vieraita ihmisiä enkä halua että mieheni koskettelee, meillä on niin intiimi fyysinen puoli suhteessa että siihen ei mahdu muita, meille se on fyysistä rakkautta, eikä mitään pelkkää mekaniikkaa jota voi harrastaa ilman tunteita.

Jos jollekin on se juttu vapaa seksuaalisuus, eli seksiin ei liity rakkaus mitenkään, niin minusta se kuulostaa surullisen köyhältä elämältä kun ei ole henkistä yhteyttä kehenkään erityiseen. Mutta en minä silti leimaa ketään vialliseksi, oletan että se ihminen ei vaan ole vielä löytänyt sitä oikeaa rakkaudenkohdettaan, kaikki ei ehkä löydä koskaan vaikka jotkut löytää useammankin peräkkäin.

Vierailija kirjoitti:

Hyljeksiminen antaa pienen vallantunteen. Se kun kieltää jonkun asian ja sanoo ettei halua "olla siinä mukana". Olen itsekkin syyllistynyt tähän, mutta en halua enää olla siinä mukana.

Yleensä ihmisyhteisöissä enemmistön mukana olijoiden vallantunne ja ihan konkreettinenkin valta on suurempi kuin niiden, jotka eivät ole mukana, joten sikäli kukaan ei ole mikään pulmunen.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyydestä ja epäitsekkyydestä jauhaminen on lopulta varsin tylsää. Kaikki, mikä tuottaa ihmiselle iloa ja onnea, on itsekästä, niin parisuhteen perustaminen kuin lasten hankkiminenkin. Ja toki myös yksinolo. Mutta itsekkyys ei sulje pois mahdollisuutta, että voi aidosti tuottaa onnea läheisilleen tai hyvää tuntemattomille.

Mittaan ihmisen jaloutta mieluummin hänen teoillaan kuin vaikuttimillaan. Antti on herättänyt paljon ajatuksia niin kirjoittajana kuin näyttelijänäkin, ja nautin hänen teksteistään, vaikka itse olen onnellinen ydinperheellinen.

Käytännössä ihminen haluaa itse olla onnellinen, ja haluaa että rakkaat ihmiset ympärillä ovat onnellisia. Se ei ole itsekkyyttä. Koska itsekkyys on sitä että ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Parisuhde on sitä että molemmat haluavat puolison olevan yhtä rakastunut ja onnellinen kuin itsekin on.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Miksi ihminen heti leimataan vialliseksi, jos hän ei halua olla parisuhteessa? Mun mielestä helvetin hyvä kysymys. Asenteet tulee tässäkin keskustelussa hyvin esille. Parisuhteeseen on kaikkien pakko päästä, tai ainakin haluta. Ilmeisesti seksuaalinen vapaus on joillekin uhka?

Höpö höpö. Suurin osa ihmisistä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi rakastavassa parisuhteessa johon ei kuulu muita osapuolia, niin se vaan on. Jos jollekin se ei ole se juttu, niin eipä se ole meiltä muilta pois.

Minä en ainakaan suurin surminkaan haluaisi mitään muuta kuin elämän kestävän rakkaussuhteen. En halua kosketella vieraita ihmisiä enkä halua että mieheni koskettelee, meillä on niin intiimi fyysinen puoli suhteessa että siihen ei mahdu muita, meille se on fyysistä rakkautta, eikä mitään pelkkää mekaniikkaa jota voi harrastaa ilman tunteita.

Jos jollekin on se juttu vapaa seksuaalisuus, eli seksiin ei liity rakkaus mitenkään, niin minusta se kuulostaa surullisen köyhältä elämältä kun ei ole henkistä yhteyttä kehenkään erityiseen. Mutta en minä silti leimaa ketään vialliseksi, oletan että se ihminen ei vaan ole vielä löytänyt sitä oikeaa rakkaudenkohdettaan, kaikki ei ehkä löydä koskaan vaikka jotkut löytää useammankin peräkkäin.

Ehkä Anttikaan ei pidä sinua viallisena, ainoastaan ajattelee, että elämäsi on surullisen köyhää.

Vähän kuulostaa katkeralta, en tiedä kyllä miksi hän olisi katkera...ehkei rakkausasiat ole menneet sitten ihan putkeen. Antti -parka.

En oikein arvosta tuontyyppisiä kommentteja. Voi hän olla oikeassakin, mutta kuulostaa silti oudolta, että homo esittää tuollaisen kommentin. Väittääkö hän tehneensä tietoisen päätöksen ryhtyä homoksi, koska oli niin ylevä ja viisas ja näki heterofuulan läpi?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä hänellä kuitenkin on jotain tyytymättömyyttä omaan elämäänsä. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos ihminen on tyytyväinen omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa, ei hän tunne tarvetta arvostella muita, vaikka nämä olisivatkin tehneet erilaisia ratkaisuja.

Kyllä minä ainakin arvostelen tappajia, lisääntyjiä, raiskaajia ja lapsiin sekaantujia, vaikka en halua olla mitään noista ja silti ihan tyytyväinen elämääni.

En ole koskaan pitänyt Holmasta. Hän vaikuttaa tosi kapeakatseiselta kuplaeläjältä.

t. homo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyydestä ja epäitsekkyydestä jauhaminen on lopulta varsin tylsää. Kaikki, mikä tuottaa ihmiselle iloa ja onnea, on itsekästä, niin parisuhteen perustaminen kuin lasten hankkiminenkin. Ja toki myös yksinolo. Mutta itsekkyys ei sulje pois mahdollisuutta, että voi aidosti tuottaa onnea läheisilleen tai hyvää tuntemattomille.

Mittaan ihmisen jaloutta mieluummin hänen teoillaan kuin vaikuttimillaan. Antti on herättänyt paljon ajatuksia niin kirjoittajana kuin näyttelijänäkin, ja nautin hänen teksteistään, vaikka itse olen onnellinen ydinperheellinen.

Käytännössä ihminen haluaa itse olla onnellinen, ja haluaa että rakkaat ihmiset ympärillä ovat onnellisia. Se ei ole itsekkyyttä. Koska itsekkyys on sitä että ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Parisuhde on sitä että molemmat haluavat puolison olevan yhtä rakastunut ja onnellinen kuin itsekin on.

Näin (boldattu) onkin "ihannetapauksessa". Valitettavasti monet valitsevat parisuhteen itsekkäistä syistä eivätkä välitä parisuhteessa ollessaan muusta kuin omasta hyvinvoinnistaan ja siitä, miltä näyttää muiden silmissä. Tämä on nykypäivänä huomattavan yleistä. Ihmiset saattavat valita kumppaninsakin vain ulkokohtaisin kriteerein.

Jotkut heistä muuttuvat vuosikymmenten kuluessa epäitsekkäämmiksi, toiset päätyvät eroon tai tulevat jätetyiksi (kun puoliso huomaa hänen parantumattoman itsekkyytensä) ja kolmannet elävät kuolemaansa asti parisuhteessa, jossa toisella osapuolella on pelkkä välinearvo.

Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki parisuhteessa elävät ovat itsekkäitä? Ei tietenkään, vaan pointti on se, että myös parisuhteen voi valita puhtaan itsekkäästä motiivista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyydestä ja epäitsekkyydestä jauhaminen on lopulta varsin tylsää. Kaikki, mikä tuottaa ihmiselle iloa ja onnea, on itsekästä, niin parisuhteen perustaminen kuin lasten hankkiminenkin. Ja toki myös yksinolo. Mutta itsekkyys ei sulje pois mahdollisuutta, että voi aidosti tuottaa onnea läheisilleen tai hyvää tuntemattomille.

Mittaan ihmisen jaloutta mieluummin hänen teoillaan kuin vaikuttimillaan. Antti on herättänyt paljon ajatuksia niin kirjoittajana kuin näyttelijänäkin, ja nautin hänen teksteistään, vaikka itse olen onnellinen ydinperheellinen.

Käytännössä ihminen haluaa itse olla onnellinen, ja haluaa että rakkaat ihmiset ympärillä ovat onnellisia. Se ei ole itsekkyyttä. Koska itsekkyys on sitä että ajattelee vain ja ainoastaan itseään. Parisuhde on sitä että molemmat haluavat puolison olevan yhtä rakastunut ja onnellinen kuin itsekin on.

Epäitsekkäässä parisuhteessahan esimerkiksi kumppanin uskottomuus ei haittaisi, jos se lisäisi kumppanin onnea.

Kaffepulla kirjoitti:

Mä olen kyllä heteronaisena ihan samaa mieltä.

Romanttiseen yksiavioiseen rakkauteen perustuva heteroseksuaalinen parisuhdemalli on historiallisestikin aika nuori ilmiö, ollut länsimaissa vallitseva ihanne vasta noin parisataa vuotta. 

Pidät ehkä parempana rakkausavioliittoa edeltänyttä naimakauppa-avioliittoa, jossa nainen elätti itsensä antamalla tavaraansa itseään parikymmentä vuotta vanhemmalle, hänet "ostaneelle" miehelle?

Ketään ei kiinnosta tuo hompparalla.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Mä olen kyllä heteronaisena ihan samaa mieltä.

Romanttiseen yksiavioiseen rakkauteen perustuva heteroseksuaalinen parisuhdemalli on historiallisestikin aika nuori ilmiö, ollut länsimaissa vallitseva ihanne vasta noin parisataa vuotta. 

Pidät ehkä parempana rakkausavioliittoa edeltänyttä naimakauppa-avioliittoa, jossa nainen elätti itsensä antamalla tavaraansa itseään parikymmentä vuotta vanhemmalle, hänet "ostaneelle" miehelle?

En ole tuo yllä oleva. Mutta vastaan kuitenkin. Jos olisin elänyt tuohon aikaan, olisin varmasti ollut tyytyväinen liittooni, mikäli puoliso olisi ollut sopuisa, varakas ja ehkä vielä nuori ja hyvännäköinenkin. Todennäköisesti olisin avioliiton myötä alkanut rakastaa häntä, kuten kunnon naiset kunnon puolisoitaan.

Mä en näe tuota niin, että Antti jotenkin halveksuisi heteronormatiivista parisuhdemallia vaan ennemminkin kyseenalaistaa tuollaiset arvot. Ei ole aikaakaan, kun avioliitto oli ainoa vaihtoehto seurustella kunniallisesti ihmisen kanssa. Siitä on tultu paljon eteen päin; siltikin yhteiskunnassa vallitsevat edelleen monet heteronormatiiviset ihmisten turvallisuutta ylläpitävät tavoitteet ja instituutiot.

Kun sivusta seurailee ihmisten elämää ja valitusta, niin kyllä siinä herkästi miettii, että ihmiset eivät välttämättä aina osaa ohjata omaa elämäänsä. Yhteiskunnalliset normit ohjaavat toimintaa. Ihan hölmöä kannustaa eksyksissä olevia ihmisiä tekemään lapsia, kun he eivät osaa huolehtia kunnolla edes itsestään. Heteronormatiivinen perhe-elämä varmasti sopii monille. Siltikin mukana on TODELLA paljon niitä, joiden ei olisi pitänyt alun alkaenkaan lähteä siihen leikkiin mukaan.

En halua sanoa, että ihmiset ovat lampaita, mutta kyllä laumasieluisuus on asia, joka synnyttää monien elämään merkityksen tunnetta. Ihmisellä toki menee sinne kolmenkympin korville, kunnes alkaa itse miettiä elämäänsä ja tavoitteitaan. Siihen mennessä suuntaa voi olla enää vaikea muuttaa. Sitten meillä on näitä valittavia perheenäitejä ja tyytymättömiä isiä, jotka vain kurjistuvat, lihovat ja myrkyttävät siinä samalla monen muunkin elämän.

Pointti on, että heteronormatiivinen elämä ilmiöineen on liian yleisesti tavoiteltu, ja se synnyttää paljon ongelmia.

Entä kun homoseksuaalit haluavat myös mennä naimisiin ja elää rakkaudessa yhden ihmisen kanssa? Ovatko he haksahtaneet heteroiden rahastusmalliin vaikka ovatkin fiksuja homoseksuaaleja? Miksi näin? Miksi he haluavat sellaista?

Antti who? Mahtaa olla hyvät suhteet, kun voi olla jatkuvasti esillä saavuttamatta mitään. Nuoret, verkostoitukaa!

Vaikka Holma puhuukin homoseksuaalin suulla, ajattelen itse, että tuollainen ajattelu on miehillä huomattavasti yleisempää kuin naisilla. Aika moni mies ei lähtisi siihen perhe-elämän ja parisuhteen oravanpyörään lieveilmiöineen, jos siihen ei liittyisi tiettyjä luontaisetuja. Heteronormatiivisessa parisuhteessa ihmsiä liimaa toisiinsa erilaiset intressit ja tarpeet. Keskimäärin naisilla on se keskiluokkainen unelma lapsineen ja asumisidylleineen, jonka he haluavat saavuttaa. Mies taas haluaa itselleen kumppanin ja seksiä säännöllisesti. Tabuhan on, että seksin säännöllisyys on miehille todella tärkeää, ja sen vioksi ollaan valmiita toteuttamaan myös niitä naisten unelmia. Aika harvalla miehellä on oikeasti tarve yksinään tehdä elämästään mahdollisimman vaikeaa. Joskus miehet saattavatkin havahtua "ei v*ttu, mitä paskaa" -fiilikseen. Esim. avioerossa, jolloin voi menettää käytännössä kaiken.

Millaisia ovat homosuhteet, jos niissä rahastetaan? Omissa heterosuhteissani ei ole tarvinnut maksaa mistään, joten en osaa yhdistää rakkautta ja rahastusta toisiinsa normaalissa arjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Mä olen kyllä heteronaisena ihan samaa mieltä.

Romanttiseen yksiavioiseen rakkauteen perustuva heteroseksuaalinen parisuhdemalli on historiallisestikin aika nuori ilmiö, ollut länsimaissa vallitseva ihanne vasta noin parisataa vuotta. 

Pidät ehkä parempana rakkausavioliittoa edeltänyttä naimakauppa-avioliittoa, jossa nainen elätti itsensä antamalla tavaraansa itseään parikymmentä vuotta vanhemmalle, hänet "ostaneelle" miehelle?

En ole tuo yllä oleva. Mutta vastaan kuitenkin. Jos olisin elänyt tuohon aikaan, olisin varmasti ollut tyytyväinen liittooni, mikäli puoliso olisi ollut sopuisa, varakas ja ehkä vielä nuori ja hyvännäköinenkin. Todennäköisesti olisin avioliiton myötä alkanut rakastaa häntä, kuten kunnon naiset kunnon puolisoitaan.

Rakkausavioliitossa on mahdollisuus varmistaa nuo ominaisuudet etukäteen, erityisesti kun naisellakin on sanansa sanottavana puolisonvalinnasta. Romanttisen rakkauden käsitettä ei ollut nykymuodossa ennen romantiikan aikakautta (jestas!).