Minkä elokuvan/sarjan haluaisit takaisin televisioon?
Nykyisin on tietenkin pääsy helpommin myös vanhempaan tuotantoon, mutta itse ainakin kaipaisin ainakin Melrose Placea ja elokuva Taivaansilpoja ollut pitkään haaveissa nähdä, viimeks nähnyt 90- luvulla VHS:ltä, eikä oo mistään sen jälkeen löytynyt
Kommentit (107)
Ocean Girl, olin ihan hulluna tuohon "erilaiseen" merenneitosarjaan pienenä.
Lisäksi Taavi-Tonttu, oli sellainen sarja että en muista yhdenkään muun sarjan olleen niin tunteita herättävät. Itkin kuin pieni vauva viimeisen jakson aikana :'( mahtavat musiikit oli kanssa.
Parhaat vuodet. Sabrina teininoita. Lämminveriset.
Oi ihana toukokuu (yksi kaikkien aikojen lempparisarjoistani <3 )
North & South
Bangkok Hilton (nuori Nicole Kidman oli niin hyvä tässä)
Muodollisesti pätevä
Onnen päivät
Robin of Sherwood (Michael Praed pääosassa)
Miami Vice (se aito ja alkuperäinen kasariversio)
Kotijoukot
Aikanaan tuli sellainen ihana sarja kuin Quo Vadis, joka kertoi varhaisista kristillisistä seurakunnista Roomassa. Aivan huippusarja, ison luokan tuotantoa sen ajan mittapuulla. Se tuli joskus 80-luvulla, eikä kertaakaan uusintana! Olen vuosia miettinyt, että olisi ihana nähdä se uudelleen!
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun taivas repeää.
Suomalainen sotasarja. Olin ala-asteella, kun tuo tuli ja ihmeekseni olin kavereista ainoa, joka sai sitä kotonaan katsoa. Kaverit aina kysyi seuraavana päivänä koulussa, mitä kaikkea siinä oli tapahtunut.:D Pari hyvin hataraa muistikuvaa enää on. Ai että, olisi ihana nähdä se sarja taas. Siitä taisi tulla toinenkin kausi, joka sijoittui sodan jälkeiseen Suomeen. Eri nimellä kulki, en muista enää millä.
Tosi hyvä sarja! Jatko on Taivas sinivalkoinen, ei ihan niin hyvä kun eka osa sarjaa, mutta hyvä tuokin, oon monesti miettinyt, et pitäs ostaa noi...
Kiitos! Oli niin hukassa tuo nimi. Ja olet oikeassa, ei ollut yhtä hyvä kuin eka kausi, mutta hitto.. haluaisin nähdä kummatkin.:)
t. kun taivas repeää -kirjoittaja
Bad Girls ja Käenpesä ainakin, ja Serranot sais näyttää kans.
Summerissa tuli joskus 2000-luvun alkupuolella sellainen skotlantilainen (?) nuortensarja, alkuperäinen nimi "Jeopardy" jossa nuoret lähtee Australiaan tutkimaan ufoja. Se oli sillon hirmu jännä ja paras Summerin sarja, ois kiva kattoo uudelleen :)
Subilta tuli fullmetal alchemist aikanaan ja sen haluaisin nostalgian vuoksi uudelleen nähdä.
Tumma ja hehkuva veri. Onkohan tullut kertaakaan uusintana?
allo allo (muistaakseni) eli se humoristinen maanalainen armeija iskee jälleen.
Muitakin komedioita olisi kiva nähdä, esim. leslie nielsenin police squad pikkusarja joka laajeni myöhemmin kolmen leffan leffasarjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Klaani
Tämä x100!
Paluu Edeniin
Timanttidynastia
Alkuperäinen Yöjuttu (-70-luvulta)
Hovimäki
Puhtaat valkeat lakanat
Sidney Sheldonin kirjasta tehty sarja, jossa oli se naisrosvo ja miesrosvo, jotka huijasi siinä alussa toisiaan ja sitten rosvoilivat yhdessä, en muista nimeä.
Olipa kerran saisi myös pian jatkua.
3rd Rock from the Sun
Tyttökullat
Ei mitään uusintoja. Samat sarjat pyörii telkkarissa vuodesta toiseen.
Brittikomedia toinen jalka haudassa, samanveroinen pokka pitää sarjan kanssa, jota uusitaan jatkuvasti mutta ensiksi mainittua ei.
Irtiottoja