2000-luvun äitimyytti vie ilon äitiydestä

Se minä teinille on henkistä väkivaltaa, on kyllä henkistä väkivaltaa taaperollekin.

Ja on eri asia tehdä tietämättään tai vahingossa väärin kuin väkisin ja pänkkipäisesti väkisin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 35-vuotias nainen ja olen saanyt nyt esikoiseni. Olen lapsen isän kanssa avoliitossa - tai emme sitä sanaa käytä kyllä, mutta virallisesti näin. Avioliitto ei ole meille vaihtoehto.

Jokatapauksessa, koen että nykyään on vallalla aivan uskomaton "täydellinen äitimyytti". Painostaminen ja vihjailu alkoi jo neuvolassa, tuntuu että kaikkeen olisi ollut vain yksi ainoa OIKEA tapa tehdä kaikki. En tietenkään ole ollut polttanut tupakkaa (ennen poltin n. kaksi tupakkaa viikossa) enkä ole käyttänyt alkoholia, mutta muuten en ole viitsinyt niin tarkasti seurata noita loputtomia ruokarajoitesääntöjä. Sanottakoon, että tulin siis raskaaksi asuessani vielä ulkomailla (olimme miehen kanssa 7 vuotta ulkosuomalaisia) eikä paikallinen lääkäri ollut todellakaan niin hysteerinen ruokarajoitteiden suhteen.. Ylläri ylläri tuli ihan terve lapsi. Lisäksi tutustuin muihin äiteihin, joiden koko elämä pyöri synnytyssuunnitelmien, valmennuksien ja "aktiivisen synnytyksen" ympärillä... Minulla on ihan sama mitä muut tekevät, mutta koin todella ahdistavaksi ja ärsyttäväksi sen paheksunnan ja jopa painostuksen, mitä koin neuvolan ja muiden äitien toimesta, kun en ollut näistä asioista kiinnostunut. Olin sitä mieltä, että synnytys menee niinkuin menee ja siksi siellä on ammattilaiset paikalla pitämässä huolen. Lisäksi en nähnyt mitään syytä olla ottamatta kivunlievitystä, vaikka ilmeisesti nykyään "oikean kunnollisen äidin" mitta on se, miten paljon kipua kokee. Synnytys meni siis hyvin ja otin oikein rennosti koko homman. Pari tikkiä sain, menin suoraan suihkuun (lapsi isällä) ja siivoilin hieman huonetta tämän jälkeen...

Asiat paheni ihan älyttömäksi kun lapsi syntyi! En nyt jaksa lähteä avaamaan kaikkia yksityiskohtia, mutta esimerkiksi imetys tuntuu olevan ihan sairaalloinen pakkomielle monelle! kyllä, ymmärrän imetyksen hyödyt, mutta en todellakaan aio huudattaa lasta nälissään, jos maitoa ei tule riittävästi. Nyt pumppailen (koska isä hoitaa vauvaa aika lailla yhtä paljon) ja imetän myös silloin tällöin. Välillä annan korviketta. Neuvolassa todella syyllistettiin, etten muka todella yritä edes imettää "kunnolla" - en ymmärrä, miksei tähänkin voi suhtautua rennosti. Vauva on terve, kasvaa, nukkuu hyvin ja on muutenkin tyytyväinen..

Tuntuu että äitiydestä menee kaikki ilo pois, kun muut ovat aivan hysteerisiä ympärillä, painostetaan, paheksutaan... en ole ennen välittänyt juuri muiden mielipiteistä ja neuvola nyt on lähinnä käynyt hermoon sen ehdottoman järjettömän asenteen vuoksi. Kuitenkin on vaikea iloita omasta äitiydestä sillä en koe mitään yhteenkuuluvuutta muihin äiteihin esimerkiksi. Onko kenelläkään muilla tällaisia tuntemuksia vai olenko ainoa kenen suhtautuminen tähän koko vauvahommaan on rento?

Minä sain myös esikoiseni 35-vuotiaana 18 vuotta sitten. En muista, että neuvolassa olisi oltu ihan noin neuroottisia siihen aikaan.Jos pidin neuvoja kummallisina, en vain noudattanut niitä. Silloinkin kyllä tuntui siltä, että aivan kaikesta ei suhtautumisen takia voi siellä puhua ja eriävät mielipiteet kannattaa pitää ominaan.

Onneksi silloin en tiennyt mitään av-palstasta. Vasta täällä minulle on selvinnyt millaista suorittamista äitiys on. On tiukat rajat mitä tehdään, milloin ja miten. Jos teet erilailla olet huono, et ole sitoutunut eikä sinun olisi pitänyt lapsia hankkiakaan.

Minulla siis on kaksi lasta kolmen vuoden ikäerolla ja olin pitkään kotiäiti. Aika lapsentahtisesti mentiin enkä ottanut mitään paineita mistään aikatauluista. Ehkä aika kultaa muistot, mutta en muista aikaa mitenkään rasittavana. Sain nukkua tarpeeksi ja touhuta omiani. Mies teki pitkää päivää joten koti ja lapset olivat lähinnä minun huolenani. Siivouksesta lipsuin tarpeen mukaan ja kaupassa käytiin yleensä porukalla. Meillä yhteinen harrastus, johon lapset otettiin heti pienestä mukaan.

Nykytyylinen suorittaminen olisi näännyttänyt minut.

Vierailija kirjoitti:

Naisia kontrolloidaan aivan törkeästi liittyen raskauteen, imetykseen ja koko lapsiperhe-elämään. Olen monesti miettinyt, onko tämä muille täysin ok? Itseni tekisi mieli nousta barrikadeille!

Esimerkkinä (joita olisi loputtomiin), anoppini kielsi minua juomasta puolikasta lasillista punaviiniä ruoan kanssa, koska imetin. Tämä olisi ollut ainut kerta imetysaikana, kun olisin koskenut alkoholiin. Mutta sekin koettiin liian vaaralliseksi lapselle, viis tutkimuksista. Ja eihän minulla itselläni ole mitään sananvaltaa tai harkintakykyä. En sen koommin ole maistanutkaan heidän viinejään. Ja sitäkös jaksetaan ihmetellä!

Minulla anoppi sanoi kaljanjuonnin lisäävän maidoneritystä. Suositteli siis :)

Nyt on 2010- luku.

Odotan itse nyt esikoistani enkä tunnista lainkaan kokemustasi neuvolasta tai lähipiiristäni. Harmi jos teillä on tuollaista.

Ruokarajoituksia on, mutta ei niitä kukaan erityisemmin kyttää. Neuvolajärjestelmä on minusta asiallinen ja hyvä. Oman ystäväpiirin ihmiset suhtautuvat raskausajan ruokailuun ym etupäässä asenteella "no ei se ole niin nuukaa". Ehkä ihmiset kokevat ulkopuoliset paineet eri tavoin.

Olen itsekin asunut viime vuodet ulkomailla ja tutustunut sairaanhoitoon muualla. En osaa valittaa täkälaisesta neuvolasta (perusterveydenhuollon saatavuuden epätasa-arvosta kyllä, mutta se on toinen asia).

Vierailija kirjoitti:

Odotan itse nyt esikoistani enkä tunnista lainkaan kokemustasi neuvolasta tai lähipiiristäni. Harmi jos teillä on tuollaista.

Ruokarajoituksia on, mutta ei niitä kukaan erityisemmin kyttää. Neuvolajärjestelmä on minusta asiallinen ja hyvä. Oman ystäväpiirin ihmiset suhtautuvat raskausajan ruokailuun ym etupäässä asenteella "no ei se ole niin nuukaa". Ehkä ihmiset kokevat ulkopuoliset paineet eri tavoin.

Olen itsekin asunut viime vuodet ulkomailla ja tutustunut sairaanhoitoon muualla. En osaa valittaa täkälaisesta neuvolasta (perusterveydenhuollon saatavuuden epätasa-arvosta kyllä, mutta se on toinen asia).

Heh. Sullahan ei edes ole vielä sitä lasta.

Erilaisia tunteita tulee ja menee jatkuvasti. Niitä voidaan kiihdyttää ja rauhoittaa, kieltää tai kuunnella. Jos lapsi tai nuori oppii tunnistamaan ja nimeämään tunteensa, voi hän opetella hallitsemaan niitä. Sitä, mitä ei ymmärrä ja mistä ei pysty keskustelemaan, on mahdotonta myöskään täysin hallita. Tunteita täytyy opettaa. Ne lapset ja nuoret, joiden aggressiotunne aiheuttaa paljon haasteita perheessä ja koulussa, tarvitsevat tietoa, rakentavaa rajoittamista ja viisaiden aikuisten turvaa. Teko voi olla ilkeä ja paha, tunne kuitenkaan ei.

Mitä pienempi lapsi, sen vaikeampaa yleensä on oman kiihtymyksen hallinta. Voimakkaaksi kasvanut tunne vaatii tekoja ja toimintaa. Tällaisessa tilanteessa on järkevää ottaa lapsi erilleen joukosta rauhoittumaan, jotta kiihtyminen tai turvaton olo ei leviä ja jotta riehaantumisesta seuraa myös rajoitus. Pienillä lapsilla tulisi olla mahdollisuus säännöllisesti purkaa myös fyysistä energiaansa. Myös nuoren kohdalla on hyvä nopeasti eristää liikaa kiihtynyt nuori toisista lapsista ja nuorista. Tunnekuohussaan nuori voi tehdä ja sanoa asioita, joita jälkeenpäin katuu ja joista häntä toiset nuoret arvostelevat. Tunnekuohu menee helpommin ohi kahdestaan turvallisen ja rauhallisen aikuisen kanssa. Lapset ja nuoret tarvitsevat rauhoittumiseen usein viisaan aikuisen tuen sekä riittävästi aikaa.

Erittäin hyvä ohje on, ettei raivoavaa ja väsynyttä lasta tai nuorta kannata alkaa sanallisesti kasvattamaan siinä hetkessä.

https://peda.net/alajarvi/paavola/luokat2/kuntoutusluokka/työkaluja-mat…

Ei tässä keskustelussa mielestäni kukaan ole lastaan ollut sulkemassa kaappiin yksin rauhoittumaan, vaan menemään hetkeksi rauhoittumaan sellaiseen tilaan, joka on samassa huoneessa aikuisen kanssa, mutta ei esimerkiksi lelujen keskellä. Jonka jälkeen asiasta voidaan keskustella tunnekuohun laannuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.

Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.

1

Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin  paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla. 

Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin. 

AP

Täält tulee komppausta. Nykynormien mukaan olen täysin paska äiti. Annoin levottomalle esikoispojalleni luunappeja ja lukitsin tuntikausiksi omaan huoneeseen. Itseni takia. Se oli ainut järkevä keino jaksaa äitiys siinä elämänvaiheessa. Juu, en ole todellakaan ollut täydellinen äiti, mutta onneksi poika on jo 23-vuotias ja omillaan, joten kukaan ei enää hyökkää kimppuun hänen kasvatukseensa liittyen. Lopputuloksesta päätellen olin kuitenkin riittävän hyvä. Äidin ei tarvitse olla yli-ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.

Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.

1

Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin  paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla. 

Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin. 

AP

Täält tulee komppausta. Nykynormien mukaan olen täysin paska äiti. Annoin levottomalle esikoispojalleni luunappeja ja lukitsin tuntikausiksi omaan huoneeseen. Itseni takia. Se oli ainut järkevä keino jaksaa äitiys siinä elämänvaiheessa. Juu, en ole todellakaan ollut täydellinen äiti, mutta onneksi poika on jo 23-vuotias ja omillaan, joten kukaan ei enää hyökkää kimppuun hänen kasvatukseensa liittyen. Lopputuloksesta päätellen olin kuitenkin riittävän hyvä. Äidin ei tarvitse olla yli-ihminen.

Se sinun paskalla kasvanut lapsesi voi olla sisällä ihan rikki. Ja viimeistään siinä vaiheessa kun hän saa lapsen, se paska purkautuu. Kun hänellä ei ole vanhemmuuteen mitään mallia.

T. Paskan äidin hauras lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse myös ulkosuomalaisena ihmetellyt Suomen neuvolasysteemiä ja sitä "vain yksi ainoa oppi"-politiikkaa.

Ole ihan rauhassa ja teet edelleen niinkuin äidinvaistosi sanoo! Eikö ole ihmeellistä, että muuallakin maailmassa vauvat jäävät henkiin, vaikkeivät olekaan neuvolan piirissä?!

Suosittelen sellaista amerikkalaista asennetta, kun ihmiset yrittävät tarpeettomasti neuvoa ja vängätä. Eli hymyilet nätisti, kiität kohteliaasti neuvosta tyyliin "kiva, että kerroit, en tullutkaan ajatelleeksi", sitten käännät selkäsi ja teet ihan niinkuin itse koet parhaaksi. Tälle neuvojalle tulee hyvä mieli ja sun ei tarvi uhrata energiaasi turhaan. Katsos, kiitos neuvolan suomalaiset äidit harvemmin uskaltavat kyseenalaistaa niitä "lakeja". Älä pode turhaan syyllisyyttä.

Mulla on sukulaisena sellainen neuvolatäti, joka on varmaan tosi ikävä tapaus. Hänen kanssaan olen saanut kivoja väittelyjä aikaan, kun hän on niin kangistunut siihen "yksi ainoa totuus"-ajatteluun...

USAsta? Siellä sain ensimmäisen lapseni. Ja kaiku ohjeet olikuin 70-luvulta. Synnytys samoin. Ei tarvinnut miettiä mitään kunhan teen kuten lääkäri haluaa.

Ei kuunnella äitiä tai lasta.

Sama oli Italiassa synnytäneellä. Jopa syöttöpunnitukset kuten täällä 70-luvulla

Olipa ihanaa olla Suomessa. Sai käyttää järkeä

Ei kun Saksassa.

Veikkaan etä siellä ollaan todella vanhanaikaisia

Ei mun kokemuksen mukaan. Omaa järkeä saa käyttää ja vaihtoja on useampia. En ole kokenut syyllistämistä mihinkään suuntaan.

Onko kokemusta suomalaisesta systeemistä? Tai muuten tietoa asioista?

Olen aika hyvin perillä Suomen neuvolasysteemistä, kiitos tämän sukulaisen, joka siis on neuvolatäti.

Olen sen myötä huomannut, että jotkut suositukset vaihtelevat kovin maakohtaisesti. Muuta ihmetystä mulle on taas aiheuttanut, että Suomessa terveydenhoitaja on pätevä ultraamaan, mikä ei täällä tulisi kuuloonkaan,sillä jokaikinen raskaudenaikainen seuranta tapahtuu naistentautien lääkärin luona.

Syyllistävistä neuvolan tädeistä käyntien yhteydessä olen kuullut laajalta ystäväpiiriltäni Suomessa. Omakohtaista kokemusta ei (onneksi) ole ;-)

Nyt on pakko korjata, että ei suomessa mikään terveydenhoitaja ultraa, vaan kätilö. Kätilöllä on sairaanhoitajan pohja, joka suoritetaan ammattikorkeassa. Kätilö ei myöskään tee johtopäätöksiä poikkeamista, vaan sen tekee aina lääkäri. Miksi käyttää lääkärin resursseja asiaan, jonka kätilökin voi hoitaa? Ja jos eteen tulee jotain mitä ei pitäisi tulla, niin sitten vasta lääkärin konsultaatio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edes (ylä)koululaisia ei saa enää laittaa luokasta yksin rauhoittumaan. Ei edes niin että ovi käytävään olisi auki.

Miten tämä yksin rauhoittumaan laittaminen sitten muka olisi asiallinen tapa käsitellä alle kouluikäistä?

Ja mitä siitä on seurannut, kysyn vaan? Jotain hyvääkö?

Monet nykylapset on ihan kadoksissa just siksi ettei rajoja enää laiteta, vaikka käytös olisi millaista. Kun Jaakko 14v ja 60 kg riehuu luokassa, niin ope väistelköön lentäviä esineitä ja koittakoon pulpetin takaa selvittää asia rauhallisesti keskustelemalla. Aikuinen kun käyttäytyy samalla tavalla se kannetaan ulos vaikka väkisin. Lapsille on luotu joku täysin luonnoton koskemattomuus kupla.

Minun teinini eivät riehu. Kyllä minun teinini on jo lukiossa. Eivät ole koskaan riehuneey, käytös on kymppiTämän jäähyttäjän lapsi riehuu.

Miten tällä logiikalla se jäähy siis estää riehumisen?

Jaakko 14 vee on pikemminkin se jäähyttäjän poika, joka jatkaa lapsuudessa opittua mallia.

Ei minunkaan lapset riehu vaikka olen käyttänyt jäähyä. Minä en ole koskaan riehunut vaikka olen lapsena istunut jäähyllä. Kyse ei ylipäätään ole siitä että yksi kasvatustapa johtaa aina tiettyyn tulokseen. Vaan juuri siitä että erilaiset kasvatustavat voi olla ihan yhtä hyviä ja johtaa hyvään tai huonoon lopputulokseen eikä kasvatuksella edes voi kaikkeen vaikuttaa. Pitäisi hyväksyä että lapset on erilaisia ja kaikkiin et voi soveltaa täysin sitä yhtä ainoaa kasvatustapaa. Minä en käske sinun käyttää jäähyä. Mutta sinä koitat määrätä minua, vaikka tunnen lapseni parhaiten ja minulla vanhempana tulisi olla oikeus kasvattaa lapseni omalla tavallani. Se on ongelma tässä yhteiskunnassa.

Taapero ja alakoululainen joka riehuu tarvitsee apua tunteidensa säätelyssä.

Sitä ei se jäähy tarjoa. Vaan siinä nimenomaan lapsi jää yksin niiden tunteidensa kanssa.

Ja sitä teiniäkään ei sitten ammattikasvattajat dumppaa. Miksi siis vanhempi dumppaa 10 vuotta aiemmin?

Lapset on erilaisia. Silti esim ap, jonka lapsi on vastasyntynyt, on jo nyt päättänyt käyttää jäähypenkkiä.

Siksi se riehuva taapero varttuu riehuvaksi teiniksi.

Sun mielipiteesi. Itse käytän jäähyä ja käytän jatkossakin jos tarve.

Vaan eipä ole tämä minun mielipiteeni. Vaan tää on se ammattilaisten kanta, minkä takia koululaisten eristäminen kouluissa on kielletty ja miksi ammattilaiset sanovat, että jäähypenkki on lapsen kehitykselle vaarallinen.

Kannattaa ottaa se ämpäri päästä ja googletella. Ja vaikka kysyä neuvolasta/päivähoidosta/koulusta/koulupsykologilta/perheneuvolasta. Ja niin edelleen.

T. Äiti ja yläkoulun ope

Silti se ei edelleenkään ole absoluuttinen totuus. Siitähän tässä aloituksessa nimenomaan on kyse. Suomessa on yksi totuus, kaikki muu on lampaiden mielestä väärin. Vaikka totuus on että ihan hyviä ihmisiä kasvaa ympäri maapallon aivan erilaisilla kasvatustyyleillä. Tavat muuttuu, tutkimuksia on joka suuntaan. Nämäkin mitä sinä täällä jauhat tai mitä neuvolassa sulle tänään kerrotaan -> tulee muuttumaan. Ja moneen kertaan.

Mitä pehmeämpään suuntaan esim Suomen peruskouluissa on menty, sitä haastavampaa oppilaisainetta esiintyy ja esim lasten koulumenestys on tutkitusti jopa laskenut. Monilla lapsilla ei ole mitään rajoja, on vain ymmärrystä suuntaan ja toiseen - lapset on aivan kadoksissa.

Ota itse se ämpäri päästäsi, sellaista ei lastenkasvatuksessa olekkaan kuin yksi totuus. Sinä olet suomalaisen neuvola- ym järjestelmien totaalisesti aivopesty lammas, joka ei omilla aivoillaan enää osaa ajatella. Kaikki sun kommentit on ulkoa opittuja ala Rantala.

Ps. Minua ei neuvolassa teilattu jäähystä, oma kokenut th sentään vielä omistaa aivot. Yhdessä naurettiin viimeksi esim näille sukupuolisensitiivisyyshöpöhöpöjutuille, jotka on ihan samaa jatkoa kaikille edeltäville pullamössöpäänsilityskasvatustoimenpiteille.

T. Äiti ja lastenhoitaja (pitikö nämä tittelit ilmoittaa tässä kohtaa?)

Miksi ihmeessä kirjoitat noin kiihkeäsi ja rumasti?

Perustelusi oli että ennenku ja muuallakin lapsista tulee ihan hyviä? Sillä on perusteltu mm fyysistä kurittamista ym.

Nykyään teinit on fiksumpia kuon koskaan. Rajattomuus ei ole tämän ajan ilmiö. Eikä vapaa kasvatus. Näihin ei vaan tarvita mitään voimakeinoja tai jäähyjä

Nykyään ajatellaan, että aika pitkälle pääsee rajoilla ja ennakoinnila, lapsen kunnioittamisella

T. Äiti ja lastenhoitajien ope

Ihan samalla tyylillä vastasin miten minulle on puhuttu jo useampi sivu. Kun sanottiin että se on ihan okei eikä pidä pienestä pillastua?

Minä en ole puoltanut lasten fyysistä kurittamista. Sanoin että yhtä oikeaa kasvatustyyliä ei ole olemassa.

Ennakoinnilla kyllä. Monelle se on just sitten sitä että pedataan lapsen päivä valmiiksi ettei vaan tule pahaa mieltä. Ettei vaan tarvitse OIKEASTI pistää niitä rajoja. Jokainen temperamenttisen lapsen vanhempi tietää että kun rajat lapselle joutuu näyttämään, sen raivon tiellä ei lässyttämiset auta. Lasta täytyy kunnioittaa, MUTTA myös sen lapsen pitäisi kunnioittaa muita! Ja se on kovin monelta unohtunut!!

Lastenhoitajien ope? Justiinsa juu. Heillä on kyllä ihan omat ammattinimetkin.

Ihan omat nimet on lastenhoitajillakin nykyään, vai mitä?

Mitä vikaa on siinä, että päivä pedataan niin ettei tarvi OIKEASTI laittaa niitä rajoja? Eikö se ole tavoite. Kaikilla on kivaa ilman riitoja?

Minä haluan että minua kunnioitetaan ja tarpeeni tulevat huomioiduksi. Tottakai. Lapsikin tämän osaa, kun huomioin myös hänet. Enkä päästä tilanteita turhaan kärjistymään. Lapsi tietää, että asiat tehdään. Hän tietää, että on aina turvassa.

Pienellä ennakoinnilla KAIKILLA on kivaa. Ketään ei ajeta nurkkaan.

Päivä "pedataan" ettei OIKEASTI tarvitse asettaa rajoja. Koska on kivaa kun kaikilla on kivaa. Curling much?

Näkee kyllä joskus näitä yksi-kaksivuotiaallekin argumentoivia. "Älä viitti heittää hiekkaa silmään. Ei ole kivaa. Älä heitä lisää hiekkaa. Miksi heität vielä hiekkaa? Onko paha mieli, vai miksi vedät nyt kaveria hiuksista? Lähti iso tuppo. Koetan ymmärtää, harmittaako sinua nyt? Älä heitä kiveä päin Peteä. No katso nyt, Pete itkee. Ai halusit vain lapion, otahan siitä. Ja nyt olet tyytyväinen! Oi, tilanne hoidossa, meni hienosti!" Ei tarvitse oikeasti asettaa rajoja.

Ihmisen perusominaisuus on kaipuu yhteyteen, toinen perusominaisuus on itsekkyys. Totta ihmeessä lapsi voi raivota kun ei saa mitä haluaa, aika moni lapsi raivoaa, sitten opitaan vähitellen että elämä on sellaista. Milloin lapsen suuttumisesta tuli maailmanlopun alku? Voi toki myös opettaa että ilkeään tekoon seurauksena ei ole mitään ikävää, vaan lisää huomiota ja ymmärrystä. Mutta unohdan tietenkin että ilman rangaistuksia elävien äitien lapset eivät koskaan tee mitään ilkeää! Kun oli vaan niitä kymppejäkin ja täydellisen mukautuvia ja loputtoman huomioivia ja mitesenyoli. Korkeintaan he tuntevat ja kaipaavat ja tarvitsevat ja vanhemman tehtävä on hoitaa paha pois.

Juuri näin. Niin moneen kertaan nähty nämä. Keskustelu ja tunteiden sanoitus jees. Mutta se harvoin poistaa kokonaan tarvetta asettaa myös niitä rajoja.

Sinä sotket nyt rajat ja lapsen mitätöimisen.

Rajat voi asettaa muutenkin kuin lyttää,ällä, alistamalla ja hylkäämällä. Viimeistään teinin kanssa huomaa, että tuo jäähy tms on ihan surkea keino. Ja silloin siitä sitten myös maksaa.

Itse laitat sanoja minun suuhuni. En ole missään sanonut että rajat laitetaan noin.

Tsemppiä ap, tätä se on. Muistan, kun paheksuttiin sitä, etten imettänyt (omat syyt joita en tähän avaa), lukematta papereita lainkaan, paheksuttiin sitä, että lasten isä ruokki illan vikan syötön (valvoi pidempään kuin minä), jotta sain unta pidemmän pätkän. Ekan lapsen 1v. neuvolassa kysyivät "missä lapsen äiti on?" - no se on töissä ,muuta ei siellä sitte keskusteltukaan. Joo, lapsen isä on pitänyt isyyslomat, pitänyt mahdollisimman pitkät lomat ja ylityöt ja nauttinut kotona olosta lasten kanssa, ja itse olen ollut sillä aikaa töissä. Vissiin meni väärin. Vesirokkorokote oli "turhake", oli huono, että lapsi alkoi haluta potalle 9kk iässä, oli väärin, että toinen kasteli vielä ekalle mennessä. Toinen söi liikaa toinen liian vähän. Tässä kuussa kasvoi liikaa toisessa liian vähän. Aina väärin, niin tai näin.

Onneks alkaa oleen niin isoja, että voidaan kohta stressata siitä, että kasvatetaan teinejä väärin. Onneks lapsista on kasvanut ihania, fiksuja, huumorintajuisia ja kohteliaita esiteinejä, jotka osaa kiukuta ja rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.

Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.

1

Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin  paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla. 

Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin. 

AP

Täält tulee komppausta. Nykynormien mukaan olen täysin paska äiti. Annoin levottomalle esikoispojalleni luunappeja ja lukitsin tuntikausiksi omaan huoneeseen. Itseni takia. Se oli ainut järkevä keino jaksaa äitiys siinä elämänvaiheessa. Juu, en ole todellakaan ollut täydellinen äiti, mutta onneksi poika on jo 23-vuotias ja omillaan, joten kukaan ei enää hyökkää kimppuun hänen kasvatukseensa liittyen. Lopputuloksesta päätellen olin kuitenkin riittävän hyvä. Äidin ei tarvitse olla yli-ihminen.

Ei tarvii olla yli-ihminen, mutta kyllä tuntikausiksi lukitseminen huoneeseen on aika raju toimenpide.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.

Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.

1

Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin  paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla. 

Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin. 

AP

Mutta miksi ihmeessä haluaisit antaa mitään painoarvoa vauva-palstan anonyymin yksinkertaiselle mielipiteelle? Ei ihminen kertakaikkiaan voi elää niin että ahdistuu jokaisen nillittäjän mielipiteestä. Ihan samoin, kuin aikuisen naisen tuskin kannattaa tuntea huonoa omaatuntoa ja ahdistusta vaikka vauvapalstalla ja me naiset -kevätnumerossa kerrotaankin että oikealla naisella on tänä keväänä tämmöiset bikinit ja hiukset.

t. 72

Huoh, en annakaan mitään painoarvoa yhden naisen mielipiteelle. Ei se olekaan pointtini. Ihme asenne kyllä täällä. Mielestäni tämä on äärimmäisen tärkeä aihe nostaa taperille YHTEISKUNNALLISESTA ja laajemmasta näkökulmasta. Miksi tällaisia asenteita on ylipäätään olemassa, miksi niitä viljellään, miksi äitejä painostetaan, miksi naisia painostetaan jne jne 

Mua kritisoidaan, koska haluan nostaa aiheen keskusteluun. Onko se äitiys niin pyhä lehmä, ettei siitä saisi edes puhua vaan hyssytellään?? että jos ne mielipiteet sua vaivaa niin älä ota niitä kuuleviin korviin ja älä noudata, mutta älä nyt herranjumala mitään keskustelua aiheesta aloita :D Kyllä tämä nyt vähintäänkin välillisesti minuakin koskettaa tämä yleinen ilmapiiri ja vaikuttaa äitiyteeni myös. 

Ap

Muista Ap että Suomi on vain yhden totuuden maa. Kaikesta PISA menestyksestä huolimatta olemme aika typerä ja pienimielinen kansa. Täällä keskustelussa kärkkäämmin kommentoivat nämä äitihullut mutta he saavat paljon alapeukkuja, kun sinä saat taas yläpeukkuja. Tämä kertoo mielestäni siitä, että sinun kanssa ollaan samaan mieltä mutta ei vaan jakseta lähteä vääntämään näiden tietynlaisten naisten kanssa. Äitimyytti on todellakin tabu Suomessa ja suomalainen äiti on kyllä mestari uhrautumisessa. Tähän vaikuttaa varmasti muutenkin tämä iloton ja raskas kulttuurimme, tyyliin "kaikki pitää itse tehdä, apua ei tule, sitä ei anneta eikä sitä pyydetä". Me luullaan olevamme niin edistyksellisiä kaikkine sääntöinemme mutta oikeasti se on vain massahysteriaa.

Joku sanoi,'että miksi välität nettipalsta mielipiteistä ? No miksi ei ? Miksei voida keskustella asiallisesti ja syyttämättä ? Missä on kadonnut keskustelun jalo taito, tämän sönkkäämisen ja massaloukkaantumisen sijaan? Joskus tulee mieleen, että tämäkö on se lopputulos silloin kun naiset saavat tasa-arvoiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan? Korppina nokkimassa ollaan toisten naisten silmiä ja keksitään mitä ihmeellisempiä ongelmia ja kohkaamisen aiheita. Vai onko meidän elämä tosiaan liian helppoa ja silloin helposti tylsistynyt mieli askartelee näennäisten ongelmien parissa ? Saan tähän viestiin alapeukku ryöpyn, tiedän sen. Mutta tulipahan tämä nyt sitten sanottua. Toivoisin, että tulisin näkemään vielä maailmaa jossa naiset aidosti vapauttavat itsensä ja toiset naiset kaikista niistä sosiaalisista paineista joita me naiset itsellemme ja toisille asetamme ja voisimme keksittyä vain ELÄMÄÄN ja tukemaan toisiamme !

Suomessa on omaksuttu muita maita vahvemmin äitisuhdetta korostava kiintymyssuhdeteoria (lainsäädäntöä myöten), joten se jo huomaamattaan muovaa ajattelutapaamme. Se otetaan jotenkin annettuna, yhtenä totuutena, vaikka kysymys on lopultakin vain teoriasta.

Lisäksi olemme kansa, jossa erityisesti naisten oletetaan tekevän itse, pärjäävän itse, hoitavansa lapset itse.

Menet muuallepäin Eurooppaa niin äidit tekevät keskimäärin lyhyempää työpäivää ja palveluita käytetään ihan eri tavalla. Muissa Pohjoismaissa isien rooli on korostetumpi, etelämmässä taas isovanhempien rooli.