Lue keskustelun säännöt.
2000-luvun äitimyytti vie ilon äitiydestä
08.06.2017 |
Olen 35-vuotias nainen ja olen saanyt nyt esikoiseni. Olen lapsen isän kanssa avoliitossa - tai emme sitä sanaa käytä kyllä, mutta virallisesti näin. Avioliitto ei ole meille vaihtoehto.
Jokatapauksessa, koen että nykyään on vallalla aivan uskomaton "täydellinen äitimyytti". Painostaminen ja vihjailu alkoi jo neuvolassa, tuntuu että kaikkeen olisi ollut vain yksi ainoa OIKEA tapa tehdä kaikki. En tietenkään ole ollut polttanut tupakkaa (ennen poltin n. kaksi tupakkaa viikossa) enkä ole käyttänyt alkoholia, mutta muuten en ole viitsinyt niin tarkasti seurata noita loputtomia ruokarajoitesääntöjä. Sanottakoon, että tulin siis raskaaksi asuessani vielä ulkomailla (olimme miehen kanssa 7 vuotta ulkosuomalaisia) eikä paikallinen lääkäri ollut todellakaan niin hysteerinen ruokarajoitteiden suhteen.. Ylläri ylläri tuli ihan terve lapsi. Lisäksi tutustuin muihin äiteihin, joiden koko elämä pyöri synnytyssuunnitelmien, valmennuksien ja "aktiivisen synnytyksen" ympärillä... Minulla on ihan sama mitä muut tekevät, mutta koin todella ahdistavaksi ja ärsyttäväksi sen paheksunnan ja jopa painostuksen, mitä koin neuvolan ja muiden äitien toimesta, kun en ollut näistä asioista kiinnostunut. Olin sitä mieltä, että synnytys menee niinkuin menee ja siksi siellä on ammattilaiset paikalla pitämässä huolen. Lisäksi en nähnyt mitään syytä olla ottamatta kivunlievitystä, vaikka ilmeisesti nykyään "oikean kunnollisen äidin" mitta on se, miten paljon kipua kokee. Synnytys meni siis hyvin ja otin oikein rennosti koko homman. Pari tikkiä sain, menin suoraan suihkuun (lapsi isällä) ja siivoilin hieman huonetta tämän jälkeen...
Asiat paheni ihan älyttömäksi kun lapsi syntyi! En nyt jaksa lähteä avaamaan kaikkia yksityiskohtia, mutta esimerkiksi imetys tuntuu olevan ihan sairaalloinen pakkomielle monelle! kyllä, ymmärrän imetyksen hyödyt, mutta en todellakaan aio huudattaa lasta nälissään, jos maitoa ei tule riittävästi. Nyt pumppailen (koska isä hoitaa vauvaa aika lailla yhtä paljon) ja imetän myös silloin tällöin. Välillä annan korviketta. Neuvolassa todella syyllistettiin, etten muka todella yritä edes imettää "kunnolla" - en ymmärrä, miksei tähänkin voi suhtautua rennosti. Vauva on terve, kasvaa, nukkuu hyvin ja on muutenkin tyytyväinen..
Tuntuu että äitiydestä menee kaikki ilo pois, kun muut ovat aivan hysteerisiä ympärillä, painostetaan, paheksutaan... en ole ennen välittänyt juuri muiden mielipiteistä ja neuvola nyt on lähinnä käynyt hermoon sen ehdottoman järjettömän asenteen vuoksi. Kuitenkin on vaikea iloita omasta äitiydestä sillä en koe mitään yhteenkuuluvuutta muihin äiteihin esimerkiksi. Onko kenelläkään muilla tällaisia tuntemuksia vai olenko ainoa kenen suhtautuminen tähän koko vauvahommaan on rento?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä lasten itkettämistä imettäminen varjolla.
Huomasin itse, että niin pitkään kun vauva itkee, sillä on nälkä.
Ei itke väsymystä, ei vatsavaivoja, vaan nälkää.Annoin niin monta kertaa lisää ruokaa kuin itku jatkoi. Toimi. Tuli helppo vauva.
Kun tissillä ruokkii, ei voi tietää saako vauva riittävästi ruokaa, vaikka lutkuttaisi tunnin.
Älä yleistä, kaikki ei varmaan tiedä, mutta kyllä minä ainakin tiesin koska vauvani oli syönyt riittävästi, ja varmaan tietää moni muukin. Ja minun vauva harvemmin itki nälkää, kun antoi tissiä heti kun vauva näytti nälkäiseltä. Jos itki niin yleensä itki vatsavaivoja.
Vauvako kertoi, että itki vatsavaivojaa, eikä nälkäänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rintarokinnan jälkeen täti sanoi että vauva itkee vatsavaivoja ja se on ihan normaalia. Mie tiesin ettei ole totta. Kun annoin vauvalle pullon velliä se lopetti huutamisen ja nukahti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä lasten itkettämistä imettäminen varjolla.
Huomasin itse, että niin pitkään kun vauva itkee, sillä on nälkä.
Ei itke väsymystä, ei vatsavaivoja, vaan nälkää.Annoin niin monta kertaa lisää ruokaa kuin itku jatkoi. Toimi. Tuli helppo vauva.
Kun tissillä ruokkii, ei voi tietää saako vauva riittävästi ruokaa, vaikka lutkuttaisi tunnin.
Älä yleistä, kaikki ei varmaan tiedä, mutta kyllä minä ainakin tiesin koska vauvani oli syönyt riittävästi, ja varmaan tietää moni muukin. Ja minun vauva harvemmin itki nälkää, kun antoi tissiä heti kun vauva näytti nälkäiseltä. Jos itki niin yleensä itki vatsavaivoja.
Vauvako kertoi, että itki vatsavaivojaa, eikä nälkäänsä?
Kyllä tavallaan, kun oli saanut ilmat ja kakat pihalle niin oli taas tyytyväinen, nälän näytti lipomalla huuliaan ja imemällä nyrkkiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihanaa saada näin paljon tukea ja ymmärrystä! Pelkäsin että saan täällä pelkästään "olet vain huono äiti" kommentteja.
Joku tuolla ylhäällä ihmetteli, että miksi sitten ryhtyä vanhemmaksi, jos ei kelpaa. Ensinnäkin siinä itse vanhemmuudessa kun ei ole mitään vikaa! Olen muodostanut sellaisen vanhemmuuden kuin parhaaksi koen itselleni sekä lapselleni. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että en jumitu kotiin ja hukkaa omaa identiteettiäni vaan jatkan harrastuksiani, tapaan ystäviäni ja teen jopa satunnaisesti töitä. Erona on se, että nyt vauva tulee mukana ja saa esimerkiksi usein pumpattua maitoa pullosta. Elämäni ei pyöri vain vauvan ympärillä siis vaan lapsi tuli osaksi minun elämää.
Se, mitä en voi hyväksyä ja mikä järkytti suuresti, on tämä naisten kontrollointi! Koen, että kun nainen on Suomessa äiti (pidän tätä todella vahvasti suomi ilmiönä) ei hän olekaan enää oma persoonansa ja oma ihminen vaan yhtäkkiä kaikkien muiden omaisuutta ja määräiltävissä. Naisen myös odotetaan unohtavan itsensä täysin. Pidän tätä moraalittomana ja törkeänä. En todellakaan aio kuitenkaan jättää lasta tekemättä tämän vuoksi - silloinhan antaisin tuon mentaliteetin voittaa! Ja määräillä elämääni. Minulla on oikeus kuitenkin vanhemmuuteen eivätkä nuo neuvolan painostavat voi sitä minulta viedä pois.
Muuten - tuntuu myös että lapsen kasvattamisesta on tehty jokin ihan älytön säännöstö! Joka ikinen asia nykyään traumatisoi lapsen ja tuo psyykkisiä ongelmia. Ettei saa muka edes jäähypenkkiä enää käyttää. Huh huh. Mitenköhän muualla maailmassa ei sitten tule pelkkiä mielenterveyspotilaita ja miksiköhän Suomessa niitä on taas niin paljon? Aivan varmasti ongelmana on se etteivät äidit uskalla kuunnella enää tervettä järkeä vaan menevät neuvolan painostuksen mukaan (pelätään että lasu tulee tiskiin - ja ihan aiheesta) vaikkei se lapselle sovi alkuunkaan. Mutta kun on tällainen sääntö... missään muualla maailmassa ei todellakaan ole tällaista määrää sääntöjä ja pidetä äitejä jonain yhteiskunnan yleisenä omaisuutena johon kaikilla on oikeus puuttua.. ja odotetaan että se oma elämä jää täysin pois.
Ap
En oikein ymmärrä sinua.
Siis pidät jäähypenkin kritisointia huonona asiana. Miksi? Sinulla on pieni vauva ja uskot jo nyt että jäähypenkkiä tarvitaan?
Minulla on teinejä enkä ole koskaan tarnnut mitään rangaistuksia. Meillä on aina ollut selkeät rajat. Mutta ne on pidetty hyvällä mielellä
Aika pitkälle riittää että asettuu vähän sen toisen ihmisen asemaan. Ei tarvitse oppaita lukea.
Eikä nyt ainakaan joka kirjoituksesta syyllistyä.
Minulle äitiys on ollut vapaata, en koe syyllistyväni mistään vaikka varmasti olisin voinut monta kertaa toimia paremmin
Miksi minä syyllistyisin tutkimustuloksista? Tai kuulisin että vain Suomessa on näin?Kyllä, pidän jäähypenkin kritisointia ylilyöntinä ja hysteerisenä ylivarovaisuutena. En tietenkään laita vauvaani jäähypenkille, mutta koska minulla vauva on niin olen tietysti lukenut kirjoja kasvatuksesta sekä googlettanut ja lukenut paljon keskusteluita. Kyllä minä ainakin halusin hakea tietoa jo tässä vaiheessa, vaikka en mitään oppaita sokeasti aio noudattaakaan.
Ja tottakai niistä muodostuu omia mielipiteitä. Tuntuu, että mitä tahansa teetkin, traumatisoit lapsesi psyykkisesti. Ihan naurettavaa. Pidän lapsen psyykkeen kannalta huomattavasti pahempana sitä, jos ei lasta voi millään muotoa rangaista. Se ei todellakaan valmenna lasta oikeaan elämään. Oikeassa elämässä kun teoilla on aina seuraukset - et voi tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa ja olettaa, ettei sinua siitä rangaista. Töistä voi saada potkut rangaistukseksi, jos et töihin tule paikalle koska ei huvita. Kumppani voi jättää, jos häntä petät, vaikka sillä hetkellä sattui niin huvittamaan jne. Kasvatuksen mielestäni pitää reflektoida oikeaa elämää ja sitä, mitä tuleman pitää mutta lapselle sopivassa muodossa.
Hienoa, että lapsesi ovat aina totelleet heille asetettuja sääntöjä. Näin ei kuitenkaan kaikkien lasten kohdalla ole. kyllä minäkin ajattelin asettaa selkeät rajat, mutta en oleta että lapsi näitä automaattisesti noudattaa ja tottelee - etenkään siinä uhmaiässä. Todellakin aion siis lastani jäähypenkittää ja en usko, että se traumatisoi lapseni. Taas jälleen tässä yleistät että se mikä toimi teillä, toimisi muka kaikille muillekin. Ei se niin mene.
AP
Aaah, tää on just tätä. Näitä kommentteja on äitipalstat täynnä.
Tutkimustulokset sanovat yhtä, mutta eihän asia mitenkään voi olla niin ja sitten minä luon omat käsitykseni ja oppini asiasta. Ja se on se totuus.
Se, että pienille ei käytetä rangaistuspenkkiä ei tarkoita etteikö ihminen ikinäkoskaan tulisi ymmärtämään tekostenta seuraukset. Näissä argumenteissa unohdetaan, että ihminen kasvaa, oppii, saa tietoa ja hänen aivonsa kehittyvät. Tietenkin lasta ohjataan koko hänen elämänsä ajan.
Rangaistuspenkit ovat siitä huonoja että vanhemmat käyttävät niitä vääriin. Lapsi saa itkupotkut tai ei tottele. Jäähylle. Mikä olikaan itkupotkujen taustalla? Oliko vaikka pettymys kun ei saanut toista jäätelöä...eli lasta rangaistaan pettymyksen tunteesta ja siitä ettei osannut asiaa "oikein" käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te syyllistytte noista asioista? En voi ymmärtää...
Tämä. Itse olin lapsia saadessani jo vanhempi, asunut useassa maassa ja kulttuurissa, nähnyt vauvoja hoidettavan usealla tavalla, USAssa vietävän parikuukautiset hoitoon jne. Maailman luonnollisin juttu, hoitaa vauvaa, ja se voidaan tehdä hyvin monella lailla. Ilman muuta kannattaa kuunnella ja lukea, osa ohjeista on hyvin hyödyllisiä (esim. nykykäsitys, että liika hygienia ja kaiken karttaminen lisää allergioita). Mutta eniten kannattaa käyttää omia aivojaan, kehittää itselle sopiva tapa hoitaa lasta ja lapsia. MLL kampanjoi n 20 vuotta sitten riittävän hyvästä äitiydestä, tuo kannattaa muistaa eikä tehdä äitiydestä itselleen elämää suurempaa projektia. Ne ikiomat jutut , haasteet ja kunnianhimot kannattaa toteuttaa itse, ei käyttää lapsia ja kotia siihen. Lapset kasvavat äidinmaidolla tai hyvällä korvikkeella, sormiruokaillen tai syöttäen, muotivaatteissa tai suvulta perityissä. Ilman muuta terveyteen vaikuttavat asiat on tärkeitä, mutta muuten tärkeintä näin jälkikäteen ajatellen on kaikki se henkinen läsnäolo ja tuki mitä vanhempana voi antaa, luoda mahdollisimman turvallinen ja mukava ilmapiiri kotiin ja antaa lasten tuntea itsensä rakastetuiksi. Jospa tuolla lailla heistä kasvaisi hyvän itsetunnon omaavia aikuisia. Tuota itse yritin omien lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo teidän tekemät virheet ja "kun ei jaksa" jutut näkyvät aina lapsen aikuisuudessa. Eiväthän ne terveyshaitat näy aina välttämättä heti. Siksihan aina kehotetaankin olemaan tarkka, koska noita virheitä on huono lähteä enää sitten vuosien jälkeen korjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihanaa saada näin paljon tukea ja ymmärrystä! Pelkäsin että saan täällä pelkästään "olet vain huono äiti" kommentteja.
Joku tuolla ylhäällä ihmetteli, että miksi sitten ryhtyä vanhemmaksi, jos ei kelpaa. Ensinnäkin siinä itse vanhemmuudessa kun ei ole mitään vikaa! Olen muodostanut sellaisen vanhemmuuden kuin parhaaksi koen itselleni sekä lapselleni. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että en jumitu kotiin ja hukkaa omaa identiteettiäni vaan jatkan harrastuksiani, tapaan ystäviäni ja teen jopa satunnaisesti töitä. Erona on se, että nyt vauva tulee mukana ja saa esimerkiksi usein pumpattua maitoa pullosta. Elämäni ei pyöri vain vauvan ympärillä siis vaan lapsi tuli osaksi minun elämää.
Se, mitä en voi hyväksyä ja mikä järkytti suuresti, on tämä naisten kontrollointi! Koen, että kun nainen on Suomessa äiti (pidän tätä todella vahvasti suomi ilmiönä) ei hän olekaan enää oma persoonansa ja oma ihminen vaan yhtäkkiä kaikkien muiden omaisuutta ja määräiltävissä. Naisen myös odotetaan unohtavan itsensä täysin. Pidän tätä moraalittomana ja törkeänä. En todellakaan aio kuitenkaan jättää lasta tekemättä tämän vuoksi - silloinhan antaisin tuon mentaliteetin voittaa! Ja määräillä elämääni. Minulla on oikeus kuitenkin vanhemmuuteen eivätkä nuo neuvolan painostavat voi sitä minulta viedä pois.
Muuten - tuntuu myös että lapsen kasvattamisesta on tehty jokin ihan älytön säännöstö! Joka ikinen asia nykyään traumatisoi lapsen ja tuo psyykkisiä ongelmia. Ettei saa muka edes jäähypenkkiä enää käyttää. Huh huh. Mitenköhän muualla maailmassa ei sitten tule pelkkiä mielenterveyspotilaita ja miksiköhän Suomessa niitä on taas niin paljon? Aivan varmasti ongelmana on se etteivät äidit uskalla kuunnella enää tervettä järkeä vaan menevät neuvolan painostuksen mukaan (pelätään että lasu tulee tiskiin - ja ihan aiheesta) vaikkei se lapselle sovi alkuunkaan. Mutta kun on tällainen sääntö... missään muualla maailmassa ei todellakaan ole tällaista määrää sääntöjä ja pidetä äitejä jonain yhteiskunnan yleisenä omaisuutena johon kaikilla on oikeus puuttua.. ja odotetaan että se oma elämä jää täysin pois.
Ap
En oikein ymmärrä sinua.
Siis pidät jäähypenkin kritisointia huonona asiana. Miksi? Sinulla on pieni vauva ja uskot jo nyt että jäähypenkkiä tarvitaan?
Minulla on teinejä enkä ole koskaan tarnnut mitään rangaistuksia. Meillä on aina ollut selkeät rajat. Mutta ne on pidetty hyvällä mielellä
Aika pitkälle riittää että asettuu vähän sen toisen ihmisen asemaan. Ei tarvitse oppaita lukea.
Eikä nyt ainakaan joka kirjoituksesta syyllistyä.
Minulle äitiys on ollut vapaata, en koe syyllistyväni mistään vaikka varmasti olisin voinut monta kertaa toimia paremmin
Miksi minä syyllistyisin tutkimustuloksista? Tai kuulisin että vain Suomessa on näin?Kyllä, pidän jäähypenkin kritisointia ylilyöntinä ja hysteerisenä ylivarovaisuutena. En tietenkään laita vauvaani jäähypenkille, mutta koska minulla vauva on niin olen tietysti lukenut kirjoja kasvatuksesta sekä googlettanut ja lukenut paljon keskusteluita. Kyllä minä ainakin halusin hakea tietoa jo tässä vaiheessa, vaikka en mitään oppaita sokeasti aio noudattaakaan.
Ja tottakai niistä muodostuu omia mielipiteitä. Tuntuu, että mitä tahansa teetkin, traumatisoit lapsesi psyykkisesti. Ihan naurettavaa. Pidän lapsen psyykkeen kannalta huomattavasti pahempana sitä, jos ei lasta voi millään muotoa rangaista. Se ei todellakaan valmenna lasta oikeaan elämään. Oikeassa elämässä kun teoilla on aina seuraukset - et voi tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa ja olettaa, ettei sinua siitä rangaista. Töistä voi saada potkut rangaistukseksi, jos et töihin tule paikalle koska ei huvita. Kumppani voi jättää, jos häntä petät, vaikka sillä hetkellä sattui niin huvittamaan jne. Kasvatuksen mielestäni pitää reflektoida oikeaa elämää ja sitä, mitä tuleman pitää mutta lapselle sopivassa muodossa.
Hienoa, että lapsesi ovat aina totelleet heille asetettuja sääntöjä. Näin ei kuitenkaan kaikkien lasten kohdalla ole. kyllä minäkin ajattelin asettaa selkeät rajat, mutta en oleta että lapsi näitä automaattisesti noudattaa ja tottelee - etenkään siinä uhmaiässä. Todellakin aion siis lastani jäähypenkittää ja en usko, että se traumatisoi lapseni. Taas jälleen tässä yleistät että se mikä toimi teillä, toimisi muka kaikille muillekin. Ei se niin mene.
AP
Aaah, tää on just tätä. Näitä kommentteja on äitipalstat täynnä.
Tutkimustulokset sanovat yhtä, mutta eihän asia mitenkään voi olla niin ja sitten minä luon omat käsitykseni ja oppini asiasta. Ja se on se totuus.
Se, että pienille ei käytetä rangaistuspenkkiä ei tarkoita etteikö ihminen ikinäkoskaan tulisi ymmärtämään tekostenta seuraukset. Näissä argumenteissa unohdetaan, että ihminen kasvaa, oppii, saa tietoa ja hänen aivonsa kehittyvät. Tietenkin lasta ohjataan koko hänen elämänsä ajan.
Rangaistuspenkit ovat siitä huonoja että vanhemmat käyttävät niitä vääriin. Lapsi saa itkupotkut tai ei tottele. Jäähylle. Mikä olikaan itkupotkujen taustalla? Oliko vaikka pettymys kun ei saanut toista jäätelöä...eli lasta rangaistaan pettymyksen tunteesta ja siitä ettei osannut asiaa "oikein" käsitellä.
Jeps. Olennaista on kehittää lapsen kykyä ymmärtää tunteensa ja sitten hillitä niitä.
Ei se jakkara.
Minä törmäsin tänään siihen teinin kanssa, että minä hermostuin kun hän oli jälleen jättänyt tavaramsa lojumaan eteiseen. Minä siitä ärisin ja hön kysyi vilpittömästi, että miksi olen niin vihainen.
Minä olin lähtenyt siitä että tietenkin hän ymmärtää että olen syystäkin vihainen mutta ei hän niin ajatellut. Eli en minäkään oikeasti tajunnut tunteitani tai niiden yhteyttä muihin. Aikuinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä lasten itkettämistä imettäminen varjolla.
Huomasin itse, että niin pitkään kun vauva itkee, sillä on nälkä.
Ei itke väsymystä, ei vatsavaivoja, vaan nälkää.Annoin niin monta kertaa lisää ruokaa kuin itku jatkoi. Toimi. Tuli helppo vauva.
Kun tissillä ruokkii, ei voi tietää saako vauva riittävästi ruokaa, vaikka lutkuttaisi tunnin.
Minäkin uskon että ei ole koliikkia tms. On vain nälkäisiä vauvoja.
Mutta se hoitui sillä että aina kun tulee vähääkään kitinää, tissi suuhun
Näin tuli helppo vauva
Terve ap. En ehdi nyt lukea muiden kommentteja. Ole ihan vaan sellainen kuin olet, rakasta lastasi ja anna aikaa. Kuuntele ja halaa. Se riittää. Ohjeita ja mukamas oikeita sellaisia on monella annettavaksi. Nyt testataan sinun itsetuntoasi, voitko olla välittämättä?
Itse olen pysynyt kaukana tästä äitimyytistä varmaan siksi, että olin alkujaankin ihan väärän ikäinen äiti. Olen voinut tehdä ihan huoletta niin kuin minusta tuntuu, kukaan ei varmaan ole olettanutkaan että tekisin "oikein" kun olen niin nuori ollut. Olen rakastanut äitiyttä ja esimerkki siitä, että asioita voi tehdä eri tavoin. Turha sitä on muiden mielipiteistä stressata! Mitä väliä niillä loppujen lopuksi on?
Ok, en tehnyt kavereita äitiyslomalla, mutta lasten kautta on tullut silti hyviä tyyppejä elämään.
Ainiin. Olen nyt aikuistuttuani ja opiskelijaäitiydestä selviydyttyäni neuvolaterkka. Se jolla ei ole listaa ohjeita tai syyllistäviä sanoja, vaan ainoastaan se kannuste siihen että vanhemmuus on teidän näköistä. Kunhan perusasiat on kunnossa, kaikkia menee hyvin. Peace :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihanaa saada näin paljon tukea ja ymmärrystä! Pelkäsin että saan täällä pelkästään "olet vain huono äiti" kommentteja.
Joku tuolla ylhäällä ihmetteli, että miksi sitten ryhtyä vanhemmaksi, jos ei kelpaa. Ensinnäkin siinä itse vanhemmuudessa kun ei ole mitään vikaa! Olen muodostanut sellaisen vanhemmuuden kuin parhaaksi koen itselleni sekä lapselleni. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että en jumitu kotiin ja hukkaa omaa identiteettiäni vaan jatkan harrastuksiani, tapaan ystäviäni ja teen jopa satunnaisesti töitä. Erona on se, että nyt vauva tulee mukana ja saa esimerkiksi usein pumpattua maitoa pullosta. Elämäni ei pyöri vain vauvan ympärillä siis vaan lapsi tuli osaksi minun elämää.
Se, mitä en voi hyväksyä ja mikä järkytti suuresti, on tämä naisten kontrollointi! Koen, että kun nainen on Suomessa äiti (pidän tätä todella vahvasti suomi ilmiönä) ei hän olekaan enää oma persoonansa ja oma ihminen vaan yhtäkkiä kaikkien muiden omaisuutta ja määräiltävissä. Naisen myös odotetaan unohtavan itsensä täysin. Pidän tätä moraalittomana ja törkeänä. En todellakaan aio kuitenkaan jättää lasta tekemättä tämän vuoksi - silloinhan antaisin tuon mentaliteetin voittaa! Ja määräillä elämääni. Minulla on oikeus kuitenkin vanhemmuuteen eivätkä nuo neuvolan painostavat voi sitä minulta viedä pois.
Muuten - tuntuu myös että lapsen kasvattamisesta on tehty jokin ihan älytön säännöstö! Joka ikinen asia nykyään traumatisoi lapsen ja tuo psyykkisiä ongelmia. Ettei saa muka edes jäähypenkkiä enää käyttää. Huh huh. Mitenköhän muualla maailmassa ei sitten tule pelkkiä mielenterveyspotilaita ja miksiköhän Suomessa niitä on taas niin paljon? Aivan varmasti ongelmana on se etteivät äidit uskalla kuunnella enää tervettä järkeä vaan menevät neuvolan painostuksen mukaan (pelätään että lasu tulee tiskiin - ja ihan aiheesta) vaikkei se lapselle sovi alkuunkaan. Mutta kun on tällainen sääntö... missään muualla maailmassa ei todellakaan ole tällaista määrää sääntöjä ja pidetä äitejä jonain yhteiskunnan yleisenä omaisuutena johon kaikilla on oikeus puuttua.. ja odotetaan että se oma elämä jää täysin pois.
Ap
kahden vahvatahtoisen vanhempina kerran mietittiin, mikä on se taikakeino jota vanhempi saa kasvatukseen nykyään käyttää? Ruumiillinen kuritus on kielletty lailla (onneksi), huutaa ei pitäisi ja jäähystä tulee hylkäämiskokemus (milloin sekin jo muuttui?!), kiristää ei saa (miksi?), kaikki pitäisi keskustella ja selvittää. Fgs. Kaksivuotiaan kanssa. Se ei ymmärrä edes aikamuotoja vielä. Noh, kaikki vääryydet on jo tehty joten lapsistani tullee yhtä viallisia kuin minustakin, se on elämän kiertokulku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla.
Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin.
AP
Mutta miksi ihmeessä haluaisit antaa mitään painoarvoa vauva-palstan anonyymin yksinkertaiselle mielipiteelle? Ei ihminen kertakaikkiaan voi elää niin että ahdistuu jokaisen nillittäjän mielipiteestä. Ihan samoin, kuin aikuisen naisen tuskin kannattaa tuntea huonoa omaatuntoa ja ahdistusta vaikka vauvapalstalla ja me naiset -kevätnumerossa kerrotaankin että oikealla naisella on tänä keväänä tämmöiset bikinit ja hiukset.
t. 72
Huoh, en annakaan mitään painoarvoa yhden naisen mielipiteelle. Ei se olekaan pointtini. Ihme asenne kyllä täällä. Mielestäni tämä on äärimmäisen tärkeä aihe nostaa taperille YHTEISKUNNALLISESTA ja laajemmasta näkökulmasta. Miksi tällaisia asenteita on ylipäätään olemassa, miksi niitä viljellään, miksi äitejä painostetaan, miksi naisia painostetaan jne jne
Mua kritisoidaan, koska haluan nostaa aiheen keskusteluun. Onko se äitiys niin pyhä lehmä, ettei siitä saisi edes puhua vaan hyssytellään?? että jos ne mielipiteet sua vaivaa niin älä ota niitä kuuleviin korviin ja älä noudata, mutta älä nyt herranjumala mitään keskustelua aiheesta aloita :D Kyllä tämä nyt vähintäänkin välillisesti minuakin koskettaa tämä yleinen ilmapiiri ja vaikuttaa äitiyteeni myös.
Ap
Musta on huolestuttavaa, että kaikki neuvominen tai omien kokemusten kertominen koetaan jotenkin syyllistämisenä.
Jäähystä on aika moni sanonut täällä, ettei ole tarvinnut sitä. Ap on kuitenkin päättänyt jäähypenkittää omaa lastaan, joka kuulemma tarvitsee sitä tulevaisuudessa. Käsittääkseni lastenpsykiatrit eivät kauheasti kannata jäähyä. En ole käyttänyt jäähyä, koska oikeasti ennakoimalla ja keskustelemalla pääsee parempaan lopputulokseen.
Toki lapselle joudutaan joskus sanomaan, että tuollainen käytös ei vetele ja siitä on seuraamus. Usein kuitenkin ainakin meillä lapsen kiukuttelu johtuu nälästä, väsymyksestä, siitä, ettei saa tahtoaan läpi tai haluaa huomiota. Kaikkiin näihin tehoaa meillä muut keinot kuin jäähy. Nälkä ja väsymys pyritään hoitamaan. Kun haluaa huomiota, niin luetaan vaikka hetki tai otetaan lapsi syliin. Jos ei saa tahtoaan läpi, niin sitten kiukkuaa hetken. Aika nopeasti tajuaa, ettei saa nyt tahtoaan läpi. Olet ap sanonut monta kertaa, että lapset ovat erilaisia ja jotkut tarvitsevat jäähyjä. Miten tiedät, että omasi tarvitsee?
Lapsi opettelee elämään täällä. Rangaistukset on taidettu todeta huonoimmaksi kasvatuskeinoksi. Se ei tarkoita sitä, että lapsi saa tehdä, mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 112 onko pieni apsi sinulla?
Trust me, kaikki huono käytös ei ole nälkää tai väsyä :D:D t. Kuusivuotiaan esiteinin äiti
Ai että. Täällä taas ylivertaiset äidit pätevät, miten juuri heidän sisäsyntyiset ja yleispätevät raskaus-, synntys-, imeys- ja kasvatusneuvot ovat saaneet aikaan helpon vauvan. Muut tekevät vain väärin, kun eivät osaa syöttää, nukuttaa, rauhoittaa 10 sekunnissa jne.
Arvatkaapa mitä. Lapset ovat yksilöitä. Jos sinulla on helposti tyytyväiseksi tuleva ja hyväntuulinen lapsi, niin onnea sinulle. Jos jollain toisella on ongelmia vauvan koliikin, huonon imetysmenetyksen tai vauvan huonounisuuden kanssa, se ei tarkoita, että hän on kasvattanut lapsensa huonosti. Kerta kaikkiaan lapset on erilaisia, joitakin vauvoja ketuttaa heti syntymästä herkemmin kun toisia ja toiset vetelee heti synnäriltä tullessa 12 h yöunia. Se EI ole aina kiinni äidin hyvyydestä tai huonoudesta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aurinkoinen sunnuntailapsi jolla astma ja refluksi eli valvottanut paljon mutta käyttäytynyt aina hyvin.
Sitten on vilkas lapsi joka on aina nukkunut hyvin mutta jolla mielialat ailahtelee, ovet paukkuu ja itkuakin tulee. Varsinkin murrosiässä. Draamaaaa....
En silti ole tarvinnut rangaistuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Miksi sun pitää laittaa se lapsesi sinne jäähypenkille? Siis mikä sen funktio on tuossa?
Meinaan että jos et käytä jäähypenkkiä kuitenkaan kuten se alkujaan on ollut käytössä niin miksi sen lapaen pitää istua sillä nimenomaisella istuimella?
Jos tarkoitus on saada lapsi pysähtymään tai miettimään käytöstään tai tunteitaan niin mikä on se idea, että sen voi tehdä vain tietyllä tuolilla? En tajua ajatusta. Eikö se ole ihan sama missä se lapsi fyysisesti sen tekee?
En minä sanonut että sen pitää olla aina tietty tuoli. Kotona se yleensä on se sama tuoli koska se on kätevimmässä paikassa ja johdonmukaista. Enkä puhu lapselle jäähytuolista, vaan sanon että nyt sinun pitää istua tässä kunnes rauhoitut.
Mun oli kans hankala sujahtaa marimekkokuosisen perhekerhoäidin rooliin. Olin 24-vuotias saadessani ekan lapsen, tästä 6v aikaa. Olin opiskelija, enkä luojan kiitos edes aluksi tajunnut esim. haluta hienoja vaunuja joissa pyörät kääntyy 11 eri suuntaan ja mitä sitten salaisin silmäyksin vertaillaan siellä leikkikentällä äitien kesken. Jossain vaiheessa koin ison kriisin siitä, etten halunnut ostaa sitä tähtikuvioista trikoopipoa ja ryhmäytyä perhekerhossa väkisin muiden äitien kanssa. Hankala oli löytää yhteisiä asioita, kun en halunnut enkä osannut jutella kestovaipoista ja merkkihaalareista.
Kovasti, helkutin kovasti koitin kuitenkin tehdä kaiken lapsen kanssa oppikirjan mukaan ja ottaa opikseni jokaisesta anopin neuvosta ja foorumikirjoituksesta. Sanomattakin lie selvää, miten kuluttavaa se oli erityisesti pikkuvauva-aikana. Imetys ei onnistunut suunnitellusti, joten ryhdyttiin antamaan myös korviketta. Jossain sanottiin, että korvikkeen koostumus muuttuu, jos se lämmitetään mikrossa. Siispä yöt pitkät lämmittelin maitopulloja vesihauteessa kirkuva vauva olkapäällä. Istumaan ei suositusten mukaan saanut nousta alle 6 kk ikäisenä, joten en antanut istuttaa vauvaa sitä ennen tuettunakaan. Edelleen mun on hankala sallia itelleni pienet joustot vanhemmuudessa, kuten että lapsen nukkumaanmenoaikaa voi joskus viikonloppuisin siirtää puolella tunnilla tai ei tarvitse syyllistyä tuhottomasti, jos ei joka päivä tulisi käytyä pitkän työpäivän jälkeen lapsen kanssa ulkoilemassa. Rima on kyllä äideille korkealla, kun joka tuutista tulee moitteita, ohjeita, uusia suosituksia ja syyllistystä kasvatuksesta. Kunpa osaisi vain sulkea paremmin tuon kaiken epäoleellisen pois ja kasvattaa lasta maalaisjärjellä ja rakkaudella, kun ei vaan lasta aseta vaaraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Miksi sun pitää laittaa se lapsesi sinne jäähypenkille? Siis mikä sen funktio on tuossa?
Meinaan että jos et käytä jäähypenkkiä kuitenkaan kuten se alkujaan on ollut käytössä niin miksi sen lapaen pitää istua sillä nimenomaisella istuimella?
Jos tarkoitus on saada lapsi pysähtymään tai miettimään käytöstään tai tunteitaan niin mikä on se idea, että sen voi tehdä vain tietyllä tuolilla? En tajua ajatusta. Eikö se ole ihan sama missä se lapsi fyysisesti sen tekee?
En minä sanonut että sen pitää olla aina tietty tuoli. Kotona se yleensä on se sama tuoli koska se on kätevimmässä paikassa ja johdonmukaista. Enkä puhu lapselle jäähytuolista, vaan sanon että nyt sinun pitää istua tässä kunnes rauhoitut.
Eli et siis sittenkään keskustele. Annat hyvin yleisen abstraktin käskyn ja lynttäät lapsen yksinään jonnekin käsuttelemään ne tunteensa yksin. Miten tää siis sitten varsinaisesti eroaa siitä perinteisestä jäähytuolista?
Ja auttaako se? Vai toistuuko tilanteet aina vaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Miksi sun pitää laittaa se lapsesi sinne jäähypenkille? Siis mikä sen funktio on tuossa?
Meinaan että jos et käytä jäähypenkkiä kuitenkaan kuten se alkujaan on ollut käytössä niin miksi sen lapaen pitää istua sillä nimenomaisella istuimella?
Jos tarkoitus on saada lapsi pysähtymään tai miettimään käytöstään tai tunteitaan niin mikä on se idea, että sen voi tehdä vain tietyllä tuolilla? En tajua ajatusta. Eikö se ole ihan sama missä se lapsi fyysisesti sen tekee?
En minä sanonut että sen pitää olla aina tietty tuoli. Kotona se yleensä on se sama tuoli koska se on kätevimmässä paikassa ja johdonmukaista. Enkä puhu lapselle jäähytuolista, vaan sanon että nyt sinun pitää istua tässä kunnes rauhoitut.
Eli et siis sittenkään keskustele. Annat hyvin yleisen abstraktin käskyn ja lynttäät lapsen yksinään jonnekin käsuttelemään ne tunteensa yksin. Miten tää siis sitten varsinaisesti eroaa siitä perinteisestä jäähytuolista?
Ja auttaako se? Vai toistuuko tilanteet aina vaan?
Mun lapsi on sellainen, että kun se raivoaa, se ei pysty ottamaan puhetta vastaan. Siksi sen pitää ensin rauhoittua, jonka jälkeen voimme keskustella asiasta.
Mutta tämä asia toistuu aina vaan etenkin tämmösillä palstoilla. Toiset ei vaan voi hyväksyä toisen erilaista tapaa kasvattaa lastaan. Täytyy lytätä, moralisoida, arvostella, vähätellä, haukkua ja puhua alentavasti toisten kasvatustavoille. Niinkuin sinä nyt teet. Kovasti puhutte toisten kunnioittamisesta, lapsen kunnioittamisesta - vaikka itse ette pysty toista ihmistä kunnioittamaan sen vertaa, että kävisitte asiallista keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Miksi sun pitää laittaa se lapsesi sinne jäähypenkille? Siis mikä sen funktio on tuossa?
Meinaan että jos et käytä jäähypenkkiä kuitenkaan kuten se alkujaan on ollut käytössä niin miksi sen lapaen pitää istua sillä nimenomaisella istuimella?
Jos tarkoitus on saada lapsi pysähtymään tai miettimään käytöstään tai tunteitaan niin mikä on se idea, että sen voi tehdä vain tietyllä tuolilla? En tajua ajatusta. Eikö se ole ihan sama missä se lapsi fyysisesti sen tekee?
En minä sanonut että sen pitää olla aina tietty tuoli. Kotona se yleensä on se sama tuoli koska se on kätevimmässä paikassa ja johdonmukaista. Enkä puhu lapselle jäähytuolista, vaan sanon että nyt sinun pitää istua tässä kunnes rauhoitut.
Eli et siis sittenkään keskustele. Annat hyvin yleisen abstraktin käskyn ja lynttäät lapsen yksinään jonnekin käsuttelemään ne tunteensa yksin. Miten tää siis sitten varsinaisesti eroaa siitä perinteisestä jäähytuolista?
Ja auttaako se? Vai toistuuko tilanteet aina vaan?
Mun lapsi on sellainen, että kun se raivoaa, se ei pysty ottamaan puhetta vastaan. Siksi sen pitää ensin rauhoittua, jonka jälkeen voimme keskustella asiasta.
Mutta tämä asia toistuu aina vaan etenkin tämmösillä palstoilla. Toiset ei vaan voi hyväksyä toisen erilaista tapaa kasvattaa lastaan. Täytyy lytätä, moralisoida, arvostella, vähätellä, haukkua ja puhua alentavasti toisten kasvatustavoille. Niinkuin sinä nyt teet. Kovasti puhutte toisten kunnioittamisesta, lapsen kunnioittamisesta - vaikka itse ette pysty toista ihmistä kunnioittamaan sen vertaa, että kävisitte asiallista keskustelua.
Mikä tässä keskustelussa on ollut epäasiallista?
Tai lyttäävää, moralisoivaa, arvostelevaa, vähättelevää, haukkuvaa tai alentuvaa.
Olen edelleen sitä mieltä (ja niin on moni asiantuntijakin) että tuo on väärä tapa auttaa tuollaista lasta. Jättää yksin. Miksi et voi ottaa syliin ja antaa rauhoittua siinä? Miksi hänen pitää nimenomaan yksin jossain istuen rauhoittua? Rauhoittuuko hän edes? Vai hiljeneekö vain, kun tietää, ettei muuten kelpaa? Ja aina vaan, kerta toisen perään, kokea se sama kelpaamattomuus ja häpeä siitä, että on vääränlainen?
Asiallista keskustelua on vastata asiallisesti syyllistymättä, syyllistämättä ja perustella oma kantansa kiukuttelematta.
Älä yleistä, kaikki ei varmaan tiedä, mutta kyllä minä ainakin tiesin koska vauvani oli syönyt riittävästi, ja varmaan tietää moni muukin. Ja minun vauva harvemmin itki nälkää, kun antoi tissiä heti kun vauva näytti nälkäiseltä. Jos itki niin yleensä itki vatsavaivoja.