Lue keskustelun säännöt.
2000-luvun äitimyytti vie ilon äitiydestä
08.06.2017 |
Olen 35-vuotias nainen ja olen saanyt nyt esikoiseni. Olen lapsen isän kanssa avoliitossa - tai emme sitä sanaa käytä kyllä, mutta virallisesti näin. Avioliitto ei ole meille vaihtoehto.
Jokatapauksessa, koen että nykyään on vallalla aivan uskomaton "täydellinen äitimyytti". Painostaminen ja vihjailu alkoi jo neuvolassa, tuntuu että kaikkeen olisi ollut vain yksi ainoa OIKEA tapa tehdä kaikki. En tietenkään ole ollut polttanut tupakkaa (ennen poltin n. kaksi tupakkaa viikossa) enkä ole käyttänyt alkoholia, mutta muuten en ole viitsinyt niin tarkasti seurata noita loputtomia ruokarajoitesääntöjä. Sanottakoon, että tulin siis raskaaksi asuessani vielä ulkomailla (olimme miehen kanssa 7 vuotta ulkosuomalaisia) eikä paikallinen lääkäri ollut todellakaan niin hysteerinen ruokarajoitteiden suhteen.. Ylläri ylläri tuli ihan terve lapsi. Lisäksi tutustuin muihin äiteihin, joiden koko elämä pyöri synnytyssuunnitelmien, valmennuksien ja "aktiivisen synnytyksen" ympärillä... Minulla on ihan sama mitä muut tekevät, mutta koin todella ahdistavaksi ja ärsyttäväksi sen paheksunnan ja jopa painostuksen, mitä koin neuvolan ja muiden äitien toimesta, kun en ollut näistä asioista kiinnostunut. Olin sitä mieltä, että synnytys menee niinkuin menee ja siksi siellä on ammattilaiset paikalla pitämässä huolen. Lisäksi en nähnyt mitään syytä olla ottamatta kivunlievitystä, vaikka ilmeisesti nykyään "oikean kunnollisen äidin" mitta on se, miten paljon kipua kokee. Synnytys meni siis hyvin ja otin oikein rennosti koko homman. Pari tikkiä sain, menin suoraan suihkuun (lapsi isällä) ja siivoilin hieman huonetta tämän jälkeen...
Asiat paheni ihan älyttömäksi kun lapsi syntyi! En nyt jaksa lähteä avaamaan kaikkia yksityiskohtia, mutta esimerkiksi imetys tuntuu olevan ihan sairaalloinen pakkomielle monelle! kyllä, ymmärrän imetyksen hyödyt, mutta en todellakaan aio huudattaa lasta nälissään, jos maitoa ei tule riittävästi. Nyt pumppailen (koska isä hoitaa vauvaa aika lailla yhtä paljon) ja imetän myös silloin tällöin. Välillä annan korviketta. Neuvolassa todella syyllistettiin, etten muka todella yritä edes imettää "kunnolla" - en ymmärrä, miksei tähänkin voi suhtautua rennosti. Vauva on terve, kasvaa, nukkuu hyvin ja on muutenkin tyytyväinen..
Tuntuu että äitiydestä menee kaikki ilo pois, kun muut ovat aivan hysteerisiä ympärillä, painostetaan, paheksutaan... en ole ennen välittänyt juuri muiden mielipiteistä ja neuvola nyt on lähinnä käynyt hermoon sen ehdottoman järjettömän asenteen vuoksi. Kuitenkin on vaikea iloita omasta äitiydestä sillä en koe mitään yhteenkuuluvuutta muihin äiteihin esimerkiksi. Onko kenelläkään muilla tällaisia tuntemuksia vai olenko ainoa kenen suhtautuminen tähän koko vauvahommaan on rento?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihanaa saada näin paljon tukea ja ymmärrystä! Pelkäsin että saan täällä pelkästään "olet vain huono äiti" kommentteja.
Joku tuolla ylhäällä ihmetteli, että miksi sitten ryhtyä vanhemmaksi, jos ei kelpaa. Ensinnäkin siinä itse vanhemmuudessa kun ei ole mitään vikaa! Olen muodostanut sellaisen vanhemmuuden kuin parhaaksi koen itselleni sekä lapselleni. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että en jumitu kotiin ja hukkaa omaa identiteettiäni vaan jatkan harrastuksiani, tapaan ystäviäni ja teen jopa satunnaisesti töitä. Erona on se, että nyt vauva tulee mukana ja saa esimerkiksi usein pumpattua maitoa pullosta. Elämäni ei pyöri vain vauvan ympärillä siis vaan lapsi tuli osaksi minun elämää.
Se, mitä en voi hyväksyä ja mikä järkytti suuresti, on tämä naisten kontrollointi! Koen, että kun nainen on Suomessa äiti (pidän tätä todella vahvasti suomi ilmiönä) ei hän olekaan enää oma persoonansa ja oma ihminen vaan yhtäkkiä kaikkien muiden omaisuutta ja määräiltävissä. Naisen myös odotetaan unohtavan itsensä täysin. Pidän tätä moraalittomana ja törkeänä. En todellakaan aio kuitenkaan jättää lasta tekemättä tämän vuoksi - silloinhan antaisin tuon mentaliteetin voittaa! Ja määräillä elämääni. Minulla on oikeus kuitenkin vanhemmuuteen eivätkä nuo neuvolan painostavat voi sitä minulta viedä pois.
Muuten - tuntuu myös että lapsen kasvattamisesta on tehty jokin ihan älytön säännöstö! Joka ikinen asia nykyään traumatisoi lapsen ja tuo psyykkisiä ongelmia. Ettei saa muka edes jäähypenkkiä enää käyttää. Huh huh. Mitenköhän muualla maailmassa ei sitten tule pelkkiä mielenterveyspotilaita ja miksiköhän Suomessa niitä on taas niin paljon? Aivan varmasti ongelmana on se etteivät äidit uskalla kuunnella enää tervettä järkeä vaan menevät neuvolan painostuksen mukaan (pelätään että lasu tulee tiskiin - ja ihan aiheesta) vaikkei se lapselle sovi alkuunkaan. Mutta kun on tällainen sääntö... missään muualla maailmassa ei todellakaan ole tällaista määrää sääntöjä ja pidetä äitejä jonain yhteiskunnan yleisenä omaisuutena johon kaikilla on oikeus puuttua.. ja odotetaan että se oma elämä jää täysin pois.
Ap
En oikein ymmärrä sinua.
Siis pidät jäähypenkin kritisointia huonona asiana. Miksi? Sinulla on pieni vauva ja uskot jo nyt että jäähypenkkiä tarvitaan?
Minulla on teinejä enkä ole koskaan tarnnut mitään rangaistuksia. Meillä on aina ollut selkeät rajat. Mutta ne on pidetty hyvällä mielellä
Aika pitkälle riittää että asettuu vähän sen toisen ihmisen asemaan. Ei tarvitse oppaita lukea.
Eikä nyt ainakaan joka kirjoituksesta syyllistyä.
Minulle äitiys on ollut vapaata, en koe syyllistyväni mistään vaikka varmasti olisin voinut monta kertaa toimia paremmin
Miksi minä syyllistyisin tutkimustuloksista? Tai kuulisin että vain Suomessa on näin?Kyllä, pidän jäähypenkin kritisointia ylilyöntinä ja hysteerisenä ylivarovaisuutena. En tietenkään laita vauvaani jäähypenkille, mutta koska minulla vauva on niin olen tietysti lukenut kirjoja kasvatuksesta sekä googlettanut ja lukenut paljon keskusteluita. Kyllä minä ainakin halusin hakea tietoa jo tässä vaiheessa, vaikka en mitään oppaita sokeasti aio noudattaakaan.
Ja tottakai niistä muodostuu omia mielipiteitä. Tuntuu, että mitä tahansa teetkin, traumatisoit lapsesi psyykkisesti. Ihan naurettavaa. Pidän lapsen psyykkeen kannalta huomattavasti pahempana sitä, jos ei lasta voi millään muotoa rangaista. Se ei todellakaan valmenna lasta oikeaan elämään. Oikeassa elämässä kun teoilla on aina seuraukset - et voi tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa ja olettaa, ettei sinua siitä rangaista. Töistä voi saada potkut rangaistukseksi, jos et töihin tule paikalle koska ei huvita. Kumppani voi jättää, jos häntä petät, vaikka sillä hetkellä sattui niin huvittamaan jne. Kasvatuksen mielestäni pitää reflektoida oikeaa elämää ja sitä, mitä tuleman pitää mutta lapselle sopivassa muodossa.
Hienoa, että lapsesi ovat aina totelleet heille asetettuja sääntöjä. Näin ei kuitenkaan kaikkien lasten kohdalla ole. kyllä minäkin ajattelin asettaa selkeät rajat, mutta en oleta että lapsi näitä automaattisesti noudattaa ja tottelee - etenkään siinä uhmaiässä. Todellakin aion siis lastani jäähypenkittää ja en usko, että se traumatisoi lapseni. Taas jälleen tässä yleistät että se mikä toimi teillä, toimisi muka kaikille muillekin. Ei se niin mene.
AP
Olet jo päättänyt tarvita rangaistuksia ja käyttää jäähypenkkiä. Olet jo päättänyt, että lapsella on uhma
Olet tainnut lukea aika valikoivasti. Seuraamus on eri asia kuin rangaistus. Yksikään lapsi ei tarvitse mitään erikseen keksittyä rangaistusta. Rajat saa muutenkin. Ja lapsen saa empaattiseksi ja fiksuksi ihan kasvattamalla kunnioittavasti.
Uhmaa ei enää pidetä automaationa. Tiedetään että se on usein reaktiota ympäristöön. Lapsi harjoittelee tahtomista.
Odota nyt ensin ja katso millainen se lapsesi on. Koits ensin hyvää äläkä heti mieti jäähypenkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pientä lasta tarvitse opettaa "maailman karuuteen". Kyllä se sen oppii.
Ja rangaistuksia ei edes tarvitse jos itse ennakoi tilanteet ja on lasta askelen edellä. Sen sijaan että laahaa jäljessä ja rankaisee koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihanaa saada näin paljon tukea ja ymmärrystä! Pelkäsin että saan täällä pelkästään "olet vain huono äiti" kommentteja.
Joku tuolla ylhäällä ihmetteli, että miksi sitten ryhtyä vanhemmaksi, jos ei kelpaa. Ensinnäkin siinä itse vanhemmuudessa kun ei ole mitään vikaa! Olen muodostanut sellaisen vanhemmuuden kuin parhaaksi koen itselleni sekä lapselleni. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että en jumitu kotiin ja hukkaa omaa identiteettiäni vaan jatkan harrastuksiani, tapaan ystäviäni ja teen jopa satunnaisesti töitä. Erona on se, että nyt vauva tulee mukana ja saa esimerkiksi usein pumpattua maitoa pullosta. Elämäni ei pyöri vain vauvan ympärillä siis vaan lapsi tuli osaksi minun elämää.
Se, mitä en voi hyväksyä ja mikä järkytti suuresti, on tämä naisten kontrollointi! Koen, että kun nainen on Suomessa äiti (pidän tätä todella vahvasti suomi ilmiönä) ei hän olekaan enää oma persoonansa ja oma ihminen vaan yhtäkkiä kaikkien muiden omaisuutta ja määräiltävissä. Naisen myös odotetaan unohtavan itsensä täysin. Pidän tätä moraalittomana ja törkeänä. En todellakaan aio kuitenkaan jättää lasta tekemättä tämän vuoksi - silloinhan antaisin tuon mentaliteetin voittaa! Ja määräillä elämääni. Minulla on oikeus kuitenkin vanhemmuuteen eivätkä nuo neuvolan painostavat voi sitä minulta viedä pois.
Muuten - tuntuu myös että lapsen kasvattamisesta on tehty jokin ihan älytön säännöstö! Joka ikinen asia nykyään traumatisoi lapsen ja tuo psyykkisiä ongelmia. Ettei saa muka edes jäähypenkkiä enää käyttää. Huh huh. Mitenköhän muualla maailmassa ei sitten tule pelkkiä mielenterveyspotilaita ja miksiköhän Suomessa niitä on taas niin paljon? Aivan varmasti ongelmana on se etteivät äidit uskalla kuunnella enää tervettä järkeä vaan menevät neuvolan painostuksen mukaan (pelätään että lasu tulee tiskiin - ja ihan aiheesta) vaikkei se lapselle sovi alkuunkaan. Mutta kun on tällainen sääntö... missään muualla maailmassa ei todellakaan ole tällaista määrää sääntöjä ja pidetä äitejä jonain yhteiskunnan yleisenä omaisuutena johon kaikilla on oikeus puuttua.. ja odotetaan että se oma elämä jää täysin pois.
Ap
En oikein ymmärrä sinua.
Siis pidät jäähypenkin kritisointia huonona asiana. Miksi? Sinulla on pieni vauva ja uskot jo nyt että jäähypenkkiä tarvitaan?
Minulla on teinejä enkä ole koskaan tarnnut mitään rangaistuksia. Meillä on aina ollut selkeät rajat. Mutta ne on pidetty hyvällä mielellä
Aika pitkälle riittää että asettuu vähän sen toisen ihmisen asemaan. Ei tarvitse oppaita lukea.
Eikä nyt ainakaan joka kirjoituksesta syyllistyä.
Minulle äitiys on ollut vapaata, en koe syyllistyväni mistään vaikka varmasti olisin voinut monta kertaa toimia paremmin
Miksi minä syyllistyisin tutkimustuloksista? Tai kuulisin että vain Suomessa on näin?Kyllä, pidän jäähypenkin kritisointia ylilyöntinä ja hysteerisenä ylivarovaisuutena. En tietenkään laita vauvaani jäähypenkille, mutta koska minulla vauva on niin olen tietysti lukenut kirjoja kasvatuksesta sekä googlettanut ja lukenut paljon keskusteluita. Kyllä minä ainakin halusin hakea tietoa jo tässä vaiheessa, vaikka en mitään oppaita sokeasti aio noudattaakaan.
Ja tottakai niistä muodostuu omia mielipiteitä. Tuntuu, että mitä tahansa teetkin, traumatisoit lapsesi psyykkisesti. Ihan naurettavaa. Pidän lapsen psyykkeen kannalta huomattavasti pahempana sitä, jos ei lasta voi millään muotoa rangaista. Se ei todellakaan valmenna lasta oikeaan elämään. Oikeassa elämässä kun teoilla on aina seuraukset - et voi tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa ja olettaa, ettei sinua siitä rangaista. Töistä voi saada potkut rangaistukseksi, jos et töihin tule paikalle koska ei huvita. Kumppani voi jättää, jos häntä petät, vaikka sillä hetkellä sattui niin huvittamaan jne. Kasvatuksen mielestäni pitää reflektoida oikeaa elämää ja sitä, mitä tuleman pitää mutta lapselle sopivassa muodossa.
Hienoa, että lapsesi ovat aina totelleet heille asetettuja sääntöjä. Näin ei kuitenkaan kaikkien lasten kohdalla ole. kyllä minäkin ajattelin asettaa selkeät rajat, mutta en oleta että lapsi näitä automaattisesti noudattaa ja tottelee - etenkään siinä uhmaiässä. Todellakin aion siis lastani jäähypenkittää ja en usko, että se traumatisoi lapseni. Taas jälleen tässä yleistät että se mikä toimi teillä, toimisi muka kaikille muillekin. Ei se niin mene.
AP
Olet jo päättänyt tarvita rangaistuksia ja käyttää jäähypenkkiä. Olet jo päättänyt, että lapsella on uhma
Olet tainnut lukea aika valikoivasti. Seuraamus on eri asia kuin rangaistus. Yksikään lapsi ei tarvitse mitään erikseen keksittyä rangaistusta. Rajat saa muutenkin. Ja lapsen saa empaattiseksi ja fiksuksi ihan kasvattamalla kunnioittavasti.
Uhmaa ei enää pidetä automaationa. Tiedetään että se on usein reaktiota ympäristöön. Lapsi harjoittelee tahtomista.
Odota nyt ensin ja katso millainen se lapsesi on. Koits ensin hyvää äläkä heti mieti jäähypenkkejä.
Näin juuri. Minun lapsillani ei ole ollut uhmaa eikä tää murrosikäkään juuri järkytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Moni äiti, minäkin, yrittää muuten auttaa kertomalla, mikä heillä tepsi. Tarkoitus ei ole sanoa jyrkästi, että "tee näin ja näin tismalleen kuten minä" vaan juuri antaa tavallaan horisontin laajennusta siihen tilanteeseen.
Itselläni moni kikka on kopioitu suoraan koirien kasvattamisesta. En niidenkään kanssa usko minkäänlaiseen väkivaltaisuuteen ja pakottamiseen ja pelotteluun, vaan ennakoimiseen ja kunnioittamiseen. Ja rakastamiseen ja turvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat fiksulta äidiltä!
En oo ikinä ymmärtänyt, miksi se neuvola on jumalaista seuraava?
Minkä ihmeen takia äidit ei osaa suodattaa yhtään?
Kyllä neuvoja tulee jokapuolelta niin paljon kuin kuunnella jaksaa mut niistä voi poimia ne, joista kokee olevan itselleen hyötyä.
Ja mikä pakko sinne on kertoa kaikki asiansa?
Se on sun lapsi ja jos se sun hoidossa voi hyvin ja kasvaa niin etköhän sä jotain osaa oikein tehdä?
En mä selittänyt nlan ihmisille joka yksityiskohtaa vauvan syömisestä ym. ja pistin jopa hanttiin(hui) jos joku neuvo tuntui tyhmältä just meidän elämään. Ihan kasvoivat normaaleiksi lapsiksi siitä huolimatta .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Miksi sun pitää laittaa se lapsesi sinne jäähypenkille? Siis mikä sen funktio on tuossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Niin mutta jos ja kun mun lapsen kanssa tuo ei riitä, niin tekeekö se minusta p*skan äidin?
Tuo on juuri se ongelman ydin. Oma tapa nähdään ainoana oikeana / neuvolat levittää yhtä ainoaa, oikeaa totuutta.
Ne lapset ja vanhemmat jotka ei muottiin istu joutuu aikamoisen arvostelun kohteeksi. Ja se vika on tottakai aina vanhemmassa, ensisijassa äidissä. Mitä äiti teki tai jätti tekemättä. "Minä tein näin ja onnistuin, kyllä sulla pitää toimia sama".
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.
Meillä se on toimivin tapa.
Eikä eristä eikä jätä yksin. Meillä jäähypenkki on näköetäisyydellä muista ja aina keskustellaan.
Juuri tämä on se ongelman ydin. Tullaan toiselle sanomaan että sun tapa on absoluuttisesti huono. Sen sijaan että antaisi toisen kasvattaa lapsensa niinkuin parhaaksi näkee.
Miksi sun pitää laittaa se lapsesi sinne jäähypenkille? Siis mikä sen funktio on tuossa?
Meinaan että jos et käytä jäähypenkkiä kuitenkaan kuten se alkujaan on ollut käytössä niin miksi sen lapaen pitää istua sillä nimenomaisella istuimella?
Jos tarkoitus on saada lapsi pysähtymään tai miettimään käytöstään tai tunteitaan niin mikä on se idea, että sen voi tehdä vain tietyllä tuolilla? En tajua ajatusta. Eikö se ole ihan sama missä se lapsi fyysisesti sen tekee?
Minusta olennaista tilanteessa on se että vanhemmalla on yhteys siihen lapseeen ja lapsella yhteys tunteisiinsa ja käytökseensä. Ei se että millä tuolilla se lapsi fyysisesti istuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtautumisesi ei ole lainkaan rento. Sinähän olet aivan tolaltasi. Olen itsekin saanut lapsen, enkä tunnista mitään noista väittämistäsi. Kyse on siitä, miten asian koet.
Taisit ymmärtää täysin väärin, mitä tällä hain takaa. Suhtautumiseni äitiyteen on erittäin rento. Haluan tehdä asiat terveellä maalaisjärjellä enkä suinkaan kaikkien sääntöjen mukaisesti vain sääntöjen noudattamisen ilosta. Ikäänkuin täällä jaettaisiin jotain äitimitaleja niille, jotka parhaiten pystyy noudattaan niitä. Usein niiden sääntöjen noudattaminen tuntuu olevan tärkempää kuin sen lapsen hyvinvointi. Esimerkiksi ystäväni pakolla imetti ja imetti vakkkei maitoa tullut. Lapsen paino oli vaarallisen alhaalla ja lapsi itki nälkäänsä. Hän imetti parhaillaan 15 minuutin välein ja kaikki painosti vaan jatkamaan. Lopulta ystävä sitten antoi kiinteää ja lapsen paino nousi ja lapsi muuttui silmissä iloisemmaksi ja terveemmäksi. Ystäväni kieltää edelleen tämän yhteyden... että ajateltiinko tässä muka oikeasti lasta vai äidin pakkomiellettä?
Jokatapauksessa suhtaudun tähän painostukseen ja paheksuntaan kyllä negatiivisesti enkä suinkaan välinpitämättömästi. Nämä ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, enkä edes ymmärrä miten olet vetänyt ne mut yhdeksi ja samaksi.
Ap
Niin, monet suositukset on kyllä tehty ihan syystä. Toki kaikki ei toimi kaikille, mutta esimerkiksi raskausruokavalion noudattaminen on niin pieni vaiva niin lyhyen aikaa, etten oikein ymmärrä mikä siinä on ylivoimaista. Rentous on kuitenkin eri asia kuin välinpitämättömyys. Ensimmäisestä on minusta kyse silloin, kun todetaan ettei vaikka täysimetys tai perhepeti omalle perheelle sovi. Jälkimmäisestä on kyse silloin, kun vanhempaa ei kiinnosta voiko sikiö tai lapsi vammautua jostain erittäin helposti vältettävissä olevasta asiasta - siis juuri tuo "menee miten menee" asenne. Hällä väliä meneekö raskaus kesken, minä syön nyt lohileipää.
Nämä ei ole joko-tai asioita, vaan toisessa ääripäässä on hysteria ja toisessa järkevän varovaisuuden laiminlyönti. Minusta kuulostaa siltä, että sinun on hieman vaikea hahmottaa näitä rajoja ja lipsahdat helposti tuonne jälkimmäiselle puolelle. Oletko näitä, joiden mielestä pyöräilykypäräkin on turha, portaisiin ei tarvita taaperolle turvaporttia, pesuaineet voi pitää alahyllyllä, lasta kuljetetaan autossa ilman turvaistuinta jne? Käy jotain jos on käydäkseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhtautumisesi ei ole lainkaan rento. Sinähän olet aivan tolaltasi. Olen itsekin saanut lapsen, enkä tunnista mitään noista väittämistäsi. Kyse on siitä, miten asian koet.
Taisit ymmärtää täysin väärin, mitä tällä hain takaa. Suhtautumiseni äitiyteen on erittäin rento. Haluan tehdä asiat terveellä maalaisjärjellä enkä suinkaan kaikkien sääntöjen mukaisesti vain sääntöjen noudattamisen ilosta. Ikäänkuin täällä jaettaisiin jotain äitimitaleja niille, jotka parhaiten pystyy noudattaan niitä. Usein niiden sääntöjen noudattaminen tuntuu olevan tärkempää kuin sen lapsen hyvinvointi. Esimerkiksi ystäväni pakolla imetti ja imetti vakkkei maitoa tullut. Lapsen paino oli vaarallisen alhaalla ja lapsi itki nälkäänsä. Hän imetti parhaillaan 15 minuutin välein ja kaikki painosti vaan jatkamaan. Lopulta ystävä sitten antoi kiinteää ja lapsen paino nousi ja lapsi muuttui silmissä iloisemmaksi ja terveemmäksi. Ystäväni kieltää edelleen tämän yhteyden... että ajateltiinko tässä muka oikeasti lasta vai äidin pakkomiellettä?
Jokatapauksessa suhtaudun tähän painostukseen ja paheksuntaan kyllä negatiivisesti enkä suinkaan välinpitämättömästi. Nämä ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, enkä edes ymmärrä miten olet vetänyt ne mut yhdeksi ja samaksi.
Ap
Kyllä minä ymmärsin mitä edellinen kommentoija ajoi takaa. Minäkin yleisemmin ihmettelen, että miksi ihmiset kokevat kaiken painostuksena, tai tarkemmin ottaen, miksi he edes haluavat saada hyväksyntää ihmisiltä jotka toimivat heidän mielestään järjenvastaisesti ja kiihkomielisesti. Joka tapauksessa enemmistö äideistä on tässäkin suhteessa täysin tolkun ihmisiä, pieni vähemmistö vain pitää suurinta meteliä. Kannattaako sille nyt painoarvoa antaa. Eihän niin tehdä muillakaan elämän osa-alueilla. Jos sinun naapurisi oli yksinkertainen imetysfanaatikko, ei kai siitä kannata muiden ottaa esimerkkiä eikä varsinkaan yrittää toteuttaa jotain heidän luomaansa stereotyyppiä? Jos naapurin äiti on sitä mieltä että olen huono äiti kun otin epiduraalin synnytyksessä, miksi minä ottaisin siitä paineita? Minä tiedän etten ole.
Myönnetään, että neuvolantätejä on moneen lähtöön, mutta niin on myös viestien vastaanottajiakin. Jos 4kk neuvolassa sanotaan että "nyt sitten pitäisi alkaa niitä kiinteitä maistelemaan", niin toinen ottaa tämän painostavana kyttäyksenä, ja toinen toteaa että "joo" ja toimii sitten himassa niinkuin parhaaksi näkee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla.
Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin.
AP
Kirjoitin tuon kriittissävyisen viestin 71, mutta se pitää kyllä sanoa, että olen ap kanssasi samaa mieltä tuosta kasvatuksesta. Nykyään tunnutaan ajattelevan, että lapset menevät rikki kun heitä vain vilkaiseekin väärällä tavalla. Kaikkien pitäisi olla jotain puoliammattilaisia diplomikasvattajia tai lapsista kasvaa ilman muuta tunnevammaisia hulluja.
Minäkin tunnen täysin tasapainoisia ihmisiä, joilla on lapsuudessa taustalla väkivaltaa, laiminlyöntiä, alkoholia, sairautta ja kuolemaa. Ilman muuta jokaista lasta täytyy sellaisilta asioilta viimeiseen asti varjella, sitä en lainkaan kyseenalaista, mutta tuota taustaa vasten tuntuu välillä täysin absurdilta kun joku meuhkaa unikoulusta tai jäähyypenkistä. Minusta on epärealistinen ajatus, että jokainen olisi täydellinen kasvattaja. Riittävän hyvän pitää riittää. Kun lapsi tietää että häntä rakastetaan, niin sillä pääsee jo tosi pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla.
Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin.
AP
Mutta miksi ihmeessä haluaisit antaa mitään painoarvoa vauva-palstan anonyymin yksinkertaiselle mielipiteelle? Ei ihminen kertakaikkiaan voi elää niin että ahdistuu jokaisen nillittäjän mielipiteestä. Ihan samoin, kuin aikuisen naisen tuskin kannattaa tuntea huonoa omaatuntoa ja ahdistusta vaikka vauvapalstalla ja me naiset -kevätnumerossa kerrotaankin että oikealla naisella on tänä keväänä tämmöiset bikinit ja hiukset.
t. 72
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla.
Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin.
AP
Ikävää että koet noin. Jospa silti kykenisit lukemaan sieltä sen itse ajatuksen ennen kuin tunnekuohussa syyllistyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla.
Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin.
AP
Meillä toimii myös sama kuin edellisellä ja otan siitä kyllä osani. Olen tehnyt jotain oikein
Sinä et vielä tiedä millainen lapsesi on mutta tiedät jo tarvitsevasi jäähypenkkiä. Varmaan tarvitsetkin. Näillä asioilla on yhteys.
Oletko koskaan ajatellut kuinka samassa perheessä lapsia ei kohdella samoin. Ei voida ajatella, että ihan samassa ympäristössä
Sulla on negatiivinen kuva lapsista. Ja aivan liian vähän tietoa. Tai sydäntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäähypenkkiä en ole tarvinnut koskaan. Minä uskon siihen että kun lapseen on kunnollinen yhteys, ei tarvitse natsittaa.
Nämä minun adoptiolapseni ovat nyt murrosikäisiä, enkä edellenkään ole tarvinnut mitään ns järeitä keinoja. Lapsen kunnioitus, arvostaminen ja heille annettu aika riittää. Ja se että valaa heihin itsetuntoa ja uskoa että heistä on mihin vaan.
1
Tämä on juuri sitä ihan järkyttävää syyllistämistä. "ei meillä ainakaan mitään jäähypenkkiä tarvita, koska olen osannut olla oikeanlainen äiti ja vain huonot äidit sitä tarvitsevat". Ihan täyttä kukkua. Lapset kun ovat IHAN erilaisia etkä todellakaan voi yleistää tuolla tavalla. Lisäksi asetat itsesi jotenkin paremman äidin asemaan ja kiillotat sitä omaa kruunuasi. En todellakaan usko, että tuo on sinun paremman äitiydesi ansiota - jotkut lapset vain tottelevat helpommi ja kuuntelevat puhetta kun osa lapsista taas ovat uskomattoman itsepäisiä. Samassa perheessä, samoista geeneistä, samassa ympäristössä kasvaneista lapsista voi kasvaa täysin erilaisia ja etenkin eri temperamentilla.
Tää sun viesti on muuten TÄYDELLINEN esimerkki siitä viisastelusta ja syyllistämisestä, mitä juuri vastustan ja miksi tämän keskustelun edes alotin.
AP
Miksi sinä syyllistyt tästä? Ethän ole vielä jäähypenkkiä käyttänyt tai et tiedä millainen uhma tai teinikapina teille tulee
Mistä syyllistyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa ihanaa saada näin paljon tukea ja ymmärrystä! Pelkäsin että saan täällä pelkästään "olet vain huono äiti" kommentteja.
Joku tuolla ylhäällä ihmetteli, että miksi sitten ryhtyä vanhemmaksi, jos ei kelpaa. Ensinnäkin siinä itse vanhemmuudessa kun ei ole mitään vikaa! Olen muodostanut sellaisen vanhemmuuden kuin parhaaksi koen itselleni sekä lapselleni. Minulle on esimerkiksi tärkeää, että en jumitu kotiin ja hukkaa omaa identiteettiäni vaan jatkan harrastuksiani, tapaan ystäviäni ja teen jopa satunnaisesti töitä. Erona on se, että nyt vauva tulee mukana ja saa esimerkiksi usein pumpattua maitoa pullosta. Elämäni ei pyöri vain vauvan ympärillä siis vaan lapsi tuli osaksi minun elämää.
Se, mitä en voi hyväksyä ja mikä järkytti suuresti, on tämä naisten kontrollointi! Koen, että kun nainen on Suomessa äiti (pidän tätä todella vahvasti suomi ilmiönä) ei hän olekaan enää oma persoonansa ja oma ihminen vaan yhtäkkiä kaikkien muiden omaisuutta ja määräiltävissä. Naisen myös odotetaan unohtavan itsensä täysin. Pidän tätä moraalittomana ja törkeänä. En todellakaan aio kuitenkaan jättää lasta tekemättä tämän vuoksi - silloinhan antaisin tuon mentaliteetin voittaa! Ja määräillä elämääni. Minulla on oikeus kuitenkin vanhemmuuteen eivätkä nuo neuvolan painostavat voi sitä minulta viedä pois.
Muuten - tuntuu myös että lapsen kasvattamisesta on tehty jokin ihan älytön säännöstö! Joka ikinen asia nykyään traumatisoi lapsen ja tuo psyykkisiä ongelmia. Ettei saa muka edes jäähypenkkiä enää käyttää. Huh huh. Mitenköhän muualla maailmassa ei sitten tule pelkkiä mielenterveyspotilaita ja miksiköhän Suomessa niitä on taas niin paljon? Aivan varmasti ongelmana on se etteivät äidit uskalla kuunnella enää tervettä järkeä vaan menevät neuvolan painostuksen mukaan (pelätään että lasu tulee tiskiin - ja ihan aiheesta) vaikkei se lapselle sovi alkuunkaan. Mutta kun on tällainen sääntö... missään muualla maailmassa ei todellakaan ole tällaista määrää sääntöjä ja pidetä äitejä jonain yhteiskunnan yleisenä omaisuutena johon kaikilla on oikeus puuttua.. ja odotetaan että se oma elämä jää täysin pois.
Ap
En oikein ymmärrä sinua.
Siis pidät jäähypenkin kritisointia huonona asiana. Miksi? Sinulla on pieni vauva ja uskot jo nyt että jäähypenkkiä tarvitaan?
Minulla on teinejä enkä ole koskaan tarnnut mitään rangaistuksia. Meillä on aina ollut selkeät rajat. Mutta ne on pidetty hyvällä mielellä
Aika pitkälle riittää että asettuu vähän sen toisen ihmisen asemaan. Ei tarvitse oppaita lukea.
Eikä nyt ainakaan joka kirjoituksesta syyllistyä.
Minulle äitiys on ollut vapaata, en koe syyllistyväni mistään vaikka varmasti olisin voinut monta kertaa toimia paremmin
Miksi minä syyllistyisin tutkimustuloksista? Tai kuulisin että vain Suomessa on näin?Kyllä, pidän jäähypenkin kritisointia ylilyöntinä ja hysteerisenä ylivarovaisuutena. En tietenkään laita vauvaani jäähypenkille, mutta koska minulla vauva on niin olen tietysti lukenut kirjoja kasvatuksesta sekä googlettanut ja lukenut paljon keskusteluita. Kyllä minä ainakin halusin hakea tietoa jo tässä vaiheessa, vaikka en mitään oppaita sokeasti aio noudattaakaan.
Ja tottakai niistä muodostuu omia mielipiteitä. Tuntuu, että mitä tahansa teetkin, traumatisoit lapsesi psyykkisesti. Ihan naurettavaa. Pidän lapsen psyykkeen kannalta huomattavasti pahempana sitä, jos ei lasta voi millään muotoa rangaista. Se ei todellakaan valmenna lasta oikeaan elämään. Oikeassa elämässä kun teoilla on aina seuraukset - et voi tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa ja olettaa, ettei sinua siitä rangaista. Töistä voi saada potkut rangaistukseksi, jos et töihin tule paikalle koska ei huvita. Kumppani voi jättää, jos häntä petät, vaikka sillä hetkellä sattui niin huvittamaan jne. Kasvatuksen mielestäni pitää reflektoida oikeaa elämää ja sitä, mitä tuleman pitää mutta lapselle sopivassa muodossa.
Hienoa, että lapsesi ovat aina totelleet heille asetettuja sääntöjä. Näin ei kuitenkaan kaikkien lasten kohdalla ole. kyllä minäkin ajattelin asettaa selkeät rajat, mutta en oleta että lapsi näitä automaattisesti noudattaa ja tottelee - etenkään siinä uhmaiässä. Todellakin aion siis lastani jäähypenkittää ja en usko, että se traumatisoi lapseni. Taas jälleen tässä yleistät että se mikä toimi teillä, toimisi muka kaikille muillekin. Ei se niin mene.
AP
Olet jo päättänyt tarvita rangaistuksia ja käyttää jäähypenkkiä. Olet jo päättänyt, että lapsella on uhma
Olet tainnut lukea aika valikoivasti. Seuraamus on eri asia kuin rangaistus. Yksikään lapsi ei tarvitse mitään erikseen keksittyä rangaistusta. Rajat saa muutenkin. Ja lapsen saa empaattiseksi ja fiksuksi ihan kasvattamalla kunnioittavasti.
Uhmaa ei enää pidetä automaationa. Tiedetään että se on usein reaktiota ympäristöön. Lapsi harjoittelee tahtomista.
Odota nyt ensin ja katso millainen se lapsesi on. Koits ensin hyvää äläkä heti mieti jäähypenkkejä.
Mitä ihmettä?? Miksi teet puolestai päätelmiä, joilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa? mistä lähtien tiedonhaku ja valmistautuminen erilaisiin skenaarioihin on päättämistä? :D Älä viitsi olla naurettava.
Ap
Ap, sun lapsesi on vastasyntynyt. En ymmärrä miksi jo nyt päätät, että vain se jäähypenkki toimii...
Jäähypenkki ei ole hyvä tapa. Jos minun tapani ei toimi, keksi jokin muu. Mutta jäähypenkki eristää lapsen ja jättää lapsen yksin tunteidensa kanssa.
Lapsen kehitykselle kumpikin tosi vahingollista. Ylimalkaan se vääpelimentaliteetti on huono kierre, koska siinä vain etäännyttää itsensä lapsesta ja sitten mennään rikkeestä rangaiatukseen 20 vuotta. Eikä välttämättä koskaan koeta läheisyyttä, vaan välit jää kylmiksi.