Rehellisesti, pidätkö anopistasi?
Miksi pidät tai et pidä?
Minulla on hyvät välit mieheni äitiin, olemme aika samantyyppisiä ja tulemme loistavasti juttuun. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että yleisesti naiset eivät tule anoppinsa kanssa toimeen. Onko minulla käynyt hyvä tuuri vai onko painajaismaiset suhteet anoppiin vain yleistä harhaa.
Kommentit (81)
En voi sietää sitä. Onneksi onkin ex-anoppi :)
Enpä varsinaisesti kovin paljoa pidä. Alkuun tulimme ihan kelvosti toimeen keskenämme, mutta sitten tämä leijonaäiti paljasti todellista luontoaan ja meni maku kaikkeen. Lähinnä luotaantyöntävä ja pelottava ihminen, jolle ei toistaiseksi tee mieli itseään liikaa altistaa. Olemme joiltain piirteiltä ja kiinnostuksenkohteiltamme näennäisesti samanlaisia mutta anopilla tuntuu olevan sellainen kerros omia ongelmia kaiken päällä että ei siitä ota selvää millainen oikeasti edes on kaiken alla. Ja osa päälleliimatusta julkisivusta taas poikkeaa itsestä ja omista arvoista niin paljon että lisää vaan luotaantyöntävyyttä. Onneksi ei ole vielä lapsia niin ei tarvi toistaiseksi olla juuri tekemisissä.
En.
Olen raskaana, eikä ole soittanut. Muille ihmisille kyllä hehkuttaa onneaan ympäri somea ja kyliä.
Tullaan hyvin toimeen. Ainoat "hankaluudet" johtuvat siitä, että on niin appiukon tossun alla. Se tuo hänen käytökseensä omituisia piirteitä. Muuten mukava ja ystävällinen ihminen.
En todellakaan. Tai harvoin on kiva enää. Alkuun hän oli ihana ja mukava mutta tilanne hajosi käsiin kun saimme miehen kanssa lapsen. Tunnen olevani kelvoton ja huono äiti, kun anoppini taas on maailman paras kasvattaja ja ehdottomasti paras isoäiti lapsellemme. Ensimmäisien kuukausien aikana tunsin että olin vain synnyttäny lapseni, mutta anopilleni. Tunnistan itseni hössöttäjä äidiksi ja toivon muiden hyväksyvän tämän asian,mutta anoppi ei hyväksy. Kertoo aina faktat ja hän kyllä tietää mistä lapsi tykkää, onhan hän maailman paras mummo. En osaa tehdä mitään oikein lapseni kanssa, jos anopilta kysytään. Argh
Jos hän ei olisi anoppini en olisi missään tekemisissä hänen kanssaan. Tullaan kyllä toimeen, mutta hän on sellainen kieroilija ja ehkä kyvytön puhumaan suoraan enkä oikein sellaisista ihmisistä välitä.
Tykkäsin ex-anopista tosi paljon. Huumorintajuinen, , jalat maassa ja ei tuppautunut liikaa neuvomaan.
Harmi että poikansa oli kusipää niin erosin miehestä enkö anopin kanssa ole enää pitkän välimatkan takia tavannut.
En ole oikein läheinen hänen kanssaan. Hän on hoitokodissa, näemme pari kertaa vuodessa. Hän tuntuu kyllä olevan mukava ihminen, mutta kun emme ole koskaan tekemisissä, meillä ei oikein ole yhteistä jutunjuurta. Joskus käyn lapsen kanssa hänen luonaan visiitillä, jotta hän ja lapsi näkisivät toisiaan. Mies käy sitten erikseen hoitaessaan äitinsä asioita ja joskus on lapsi hänen mukanaan. Kutsumme toki hänet aina lapsen synttäreille, joten hän käy luonamme kerran vuodessa. Ikävä juttu kaikin puolin, mutta kukapa sairaudelle mitään mahtaa.
Hyvin tullaan toimeen. Anoppi on mukava ja avulias ihminen joka ei turhasta nipota. Mielelläni mennään käymään tai kutsun meille kylään.
Pidän todella paljon. Anoppini on viisas, lämmin ja älykäs ihminen. Hän on tehnyt elämässään paljon asioita, joita ihailen. On hänessä huonoja puolia myös, mutta on todella tärkeä ja rakas ihminen mulle.
En erityisemmin. Yritin kyllä pitkään. Kunnes huomasin, että mitkään tekemiseni tai mielipiteeni eivät ole mitään, eikä sanomisiani kuunnella. Nykyään ihan yhdentekevä minulle.
Rehellisesti vastattuna: välit parani ihan pirusti 16v sitten kun eukko kupsahti.
Minulla on käynyt mielessä, että onkohan minun ja anopin samankaltaisuus osasyynä siihen, että mieheni rakastui minuun.
En. Puuttuu liikaa meidän perheen asioihin ja kertoo aina mielipiteitään lasten kasvatuksesta (esim. "Pitäähän se vauvauintiin viedä"). Mies jaksoi kuunnella pari vuotta noita, mutta nykyään ollaan tekemisissä noin kerran vuodessa. Ja ihan miehen omasta halusta, mä olisin kyllä sietänyt usemminkin jos miestä kiinnostaisi äitinsä.
En voi sietää. Ei hänkään varmaan musta. Luonnollisesti pitää omasta tytöstään enemmän.
Pidän enemmän kuin omasta äidistäni
En voinut sietää. Oli rumakin kuin mikä. Onnksi lähdin ja seksikään ei ukon kans ikinä kiinnostanu.
En pidä. Ongelmat alkoivat kun saimme ensimmäisen lapsen. Anopilla oli vaikea (ja on edelleen) löytää isovanhemman roolia. Hänellä menee se sekaisin äidin roolin kanssa. Anoppi myös yrittää "syrjäyttää" minua äidin roolista jatkuvasti.
Pieleen meni jo ihan alussa, jolloin anoppi oletti että jätämme hänelle hoitoon ihan vastasyntyneen sylivauvan, koska hän näin haluaa. Tämä on vain pahentunut kun lapsia on tullut lisää ja anopille ikää lisää.
Ennen lapsia anoppi oli ihan kiva. Ongelmia tuli siinä kun hän toivoi lapsenlapsista mahdollisuutta elää äitiyttä uudestaan, mutta sori vaan: ei minun lapsillani tule tapahtumaan.
Pidän, ehdottomasti!
Toki anoppini ei ole mieheni äiti, johon siis painavasta syystä suurin osa suvustaan on katkaissut välinsä. Anoppini on miehen isän puoliso, ja aivan ihana onkin. On "varamummo" myös mun lapsille edellisestä liitosta.