Mitä sellaista jota et koskaan uskonut tapahtuvasi itsellesi

Toinen vanhemmista kuoli tapaturmaisesti muuhun kuin itse vanhuuteen, kun olin vasta 13-vuotias. Ja nykyään mulla ei juurikaan ole kavereita/ystäviä, vaikka vanhalla asuinpaikkakunnalla/teininä olin aina kaikissa isoissa kaveripiireissä mukana ja useampi paras ystäväkin löytyi, joiden kanssa vietin paljon kaksistaan aikaa, nykyään on oikeastaan vaan työkaverit ja silloin tällöin viestitellään jonkun vanhan kaverin kanssa.

Mä sain neljä lasta. Salainen toiveeni toteutui. Olen nuoresta saakka tuntenut itseni neljän äidiksi, mutta jotenkin tuntui, että ympärilläni olevat suku ja tuttavat näkivät mut ennemmin ikisinkkuna ja lapsettomana.

Lisäksi sain itselleni häirikköstalkkerin eräästä työkaveristani. Se yritti mm. aiheuttaa mulle potkuja töistä ja keksi hurjia juttuja, että mieheni jättäis mut. Oli rankkaa aikaa se puolisen vuotta. Onneksi rikosilmoitus ja poliisin puhuttelu auttoi eikä enäävtarvi pelätä, varuillaan olen silti

Kliseistä, mutta en olisi uskonut löytäväni sitä omaa täydellistä vastakappaletta. Puhumattakaan että minulla olisi näin nuorena (26-vuotiaana) aviomies, taaperoikäinen lapsi, maisterin paperit ja yli 100-neliöinen ihana omistusasunto. Varsinkin kun vielä viisi vuotta sitten makasin vain opiskelijaboksissa yksin enkä jaksanut juuri peseytyä, juurikaan siivota, ainoastaan ryypätä. Olin masentunut, ahdistunut, sairauslomalla yritin opiskella josta siitäkään ei tullut silloin mitään.

Jos joku olisi sanonut viisi vuotta sitten että olen viiden vuoden päästä tässä tilanteessa missä nyt olen, en olisi ikimaailmassa uskonut. Kiitollinen täytyy olla siitä mitä on saanut, rankoissa aallokoissa on uitu ja pintaan noustu.

Avioliiton ulkopuolinen suhde. Rakastuin palavasti epätodennäköisimpään mahdolliseen ihmiseen.

Lapsettomuus

Seurustelin nuorena miehen kanssa, joka baari-illan jälkeen raivoissaan alkoi pahoinpidellä minua, etenimme kotini rappukäytävään, mies rikkoi minulta silmälasit ja repi hiuksista, minä soitin hädissäni naapurin ovikelloa.

 Se oli siihenastisen elämäni jälkeen odottamatonta ja oli kummallista selittää asiaa myös myöhemmin naapurille.

Rakastuin ensisilmäyksellä. Ikävä kyllä tunne hänen puoleltaan oli vain korkeintaan laimeaa halua ja hän selkeästi häpesi omia tunteitaan minua kohtaan. En ole päässyt hänestä täysin yli vuosienkaan jälkeen, olen menettänyt itsekunnioitukseni ja häpeän itseäni.

Minusta on tullut lähes erakko.

Olin aina pitänyt itseäni hyvin jalat maassa-ihmisenä.

Menetin kohtuni, joten jäin lopullisesti lapsettomaksi.

Ex aviomieheni väkivaltaisuus, olisi pitänyt tajuta jo alkumetreillä pienistä asioista... tilanne vain paheni ajan kanssa.

Aloin himoita 40-vuotiasta varattua miestä. 

N23

Sain ihanan yllätysvauvan 40-vuotiaana.

Virittelen ystävyyttä tyypin kanssa jota nuorempana suorastaan pelkäsin vaikka ei hänessä mitään pelättävää ole. Olen ujo ja hän päinvastainen.

Pitkäaikaistyöttömyys.

Olin koulussa aina paras, pääsin opiskelemaan haluttua alaa arvostettuun yliopistoon. Nousujohteinen ura päättyi burnoutiin ja siitä jonkin ajan päästä yt-neuvotteluihin.

Uutta työpaikkaa ei vain löydy, alan olla jo toivoton. Olen melko nuorikin vielä. Mietin jatkuvasti, mitä olisi pitänyt valita toisin, vaikkei se mitään hyödytä. Opiskelumahdollisuutta ei tällä hetkellä ole.

Aikaisemmin kuvittelin aina, että kyllä tekevälle töitä löytyy. On pitänyt nöyrtyä.

Yhteenmuutto nopean tuntemisen jälkeen, lapsi ja "haulikkohäät" itseäni huomattavasti vanhemman ja varakkaamman miehen kanssa.

Aiemmin olin ollut hyvin tarkka ja tunnollinen siitä, että kaikki elämässä etenisi "perinteiseen" tapaan; kunnollinen mies, korkeakoulututkinto, vakituinen työpaikka, asuntolaina ja koti kehyskunnasta, naimisiinmeno ja kaksi lasta. Olin pitkään yhdessä omanikäiseni, palstatermein "kilttimiehen" kanssa, ja jotenkin tuon suhteen päätyttyä päätin, että tärkeintä on se, että olen itse onnellinen ja tyytyväinen valintoihini, ei se, miltä se näyttää ulospäin tai mitä joku muu asioista ajattelee. Tämä vaan jotenkin kolahti heti ensitapaamisella, vaikka onkin lähes kaikin puolin tosi erilainen kuin kukaan aikaisempi kumppanini. Olen onnellinen.

Se, että 35 vuotiaana olen edelleen omasta tahdosta sinkku ja lapseton. Luulin, että minulla olisi perhe jo tähän mennessä, vähän pettynyt olen, mutta kai tässä on vielä aikaa. En halua olla ihmisen kanssa yhdessä joka ei tunnu oikealta.

Menee sukset ristiin parhaan ystävän kanssa 22 vuoden jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Rakastuin ensisilmäyksellä. Ikävä kyllä tunne hänen puoleltaan oli vain korkeintaan laimeaa halua ja hän selkeästi häpesi omia tunteitaan minua kohtaan. En ole päässyt hänestä täysin yli vuosienkaan jälkeen, olen menettänyt itsekunnioitukseni ja häpeän itseäni.

Minusta on tullut lähes erakko.

Olin aina pitänyt itseäni hyvin jalat maassa-ihmisenä.

Maailma on edelleen sinulle auki, otat vain sen vastaan. Ehkä uusi kumppanikin löytyy, kun uskallat elää taas. Ei ole mitään syytä hävetä.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset luettelevat huonoja asioita. Pessimisti ei pety ja joku päivä lähtee koko nirri. Tämä ei tule pessimistille yllätyksenä. 

Jos olisin voittanut lotossa, olisin yllättynyt.

Sinkkumies

Mitähän nyt oikein tarkoitat? Että ikävät asiat ovat seurausta pessimismistä? Yksinäisyys/lapsettomuus/rintasyöpä yms. johtuu pessimismistä ja olisi siksi pitänyt osata ennakoida? 

Ehkäpä ihmiset luettelevat ikäviä asioita siksi, että niitä nyt ei osannut odottaa. Esim. harva olettaa jäävänsä yksin elämässä.

Mieheni kuoli sydänkohtaukseen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Myöhemmin rakastuin hänen parhaaseen ystävänsä, joka oli pitänyt minusta huolta suruaikana. Yllättäen mies vastasi tunteisiini. Nyt olen onnellisempi kuin olin koskaan tuon menehtyneen kanssa.

Alkoholisoiduin. Melkein kolmekymppiseks raivoraittiina ja sitten avasin korkin.