Mikä oli viimeinen pisara kun päätit erota?

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli paljon ongelmia ja olin pohtinut eroa pitkään. En tiedä voiko tätä sanoa viimeiseksi pisaraksi mutta paloi käpy kun heräsin yöllä siihen, että mies sormetti minua ja tyydytti itseään samalla. Tätä oli tapahtunut ennenkin ja keskustelujen päätteeksi lupasi aina lopettaa kun kerroin että siitä tulee mulle paha mieli ja likainen olo. Ei kuitenkaan lopettanut vaan alkoi väittää että tekee sitä unissaan. Mutta ei varmasti tehnyt! Joskus nimittäin heräsin ennen kuin ehti aloittaakaan ja hiljaa seurasin hänen toimiaan. Ihmettelin hänelle ääneen että eipä sitten kannata lasta hommata kun ei voisi isänsä vieressä antaa nukkua ettei isi unissaan tee temppuja.. Alkoi väittämään ettei sellaista tekisi. Jaa-a, mulle teki vaikka itkin monet kerrat ja pyysin lopettaan.

Tuolla viimeisellä kerralla en enää tyytynyt vain kääntymään vaan pomppasin raivoissani ylös ja käskin miestä häipymään sängystäni. Seuraavana päivänä sanoin että muuttaa pois.

Puoli vuotta eron jälkeen halusin keskustella asiasta vielä kerran koska se oli jäänyt kalvamaan minua. Ex kuitenkin oli kuin ei olisi tiennyt koko asiasta mitään. En sitten tiedä mitä hän piti eron syynä.

Voi rakas

se oli varmaan se spermapisara, joka miehestäni oli ruiskahtanut työkaverinaisensa sisään:(

Kun pidempään olin huomannut kohtelevani miestäni huonosti ja hän oli välinpitämätön minua kohtaan, ja kun hän ei halunnut parisuhdeterapiaan parantamaan keskinäistä kommunikointiamme, totesin, että olemme sen verran erilaisia perusluonteiltamme, että eron jälkeen olemme lopulta onnellisempia yksin tai uusien kumppanien kanssa. En ole katunut päätöstäni, mies oli alussa järkyttynyt ("kaikkihan on ihan hyvin"), mutta voi nykyisin itsekin paljon paremmin ja tullaan hyvin toimeen. Lapset ottivat eron yllättävän hyvin heti alusta alkaen - olennaisinta on vanhempien hyvät välit. Vaikka ollaan vamhempia edelleen, ei meidän tarvitse olla aviopuolisoita kuitenkaan. Oma vapaus olla ja elää lastenkin kanssa on upeaa!! Suosittelen, jos suhde on niin kuollut, ettei mistään terapioista ole hyötyä! Kommunikointi ystävien välillä on paljon positiivisempaa ja neutraalimpaa kuin toisiinsa tyytymättömien avioparien välillä - ainakin usein :-)

Se, kun mies ei osallistunut edes oman lapsen hoitoon. Ensin halusi meille koiran, joka lopulta päätyi mun hoidettavaksi. Sitten omakotitalon, jonka kaikki pihatyöt mä tein. Lopulta raskauduin puolivahingossa ja hetken kaikki olikin hyvin. Mutta kun vauva syntyi ja mä edelleen tein kaiken yksin ja raahasin vauvankin sittereineen mukaan suihkuun, koska mies ei mitenkään uskalla vahtia sitä, mulle riitti. Mies oli työttömänä ja pelasi tai tuijotti telkkaria kaikki yöt, meillä oli koliikkivauva jonka kanssa mä vaunuttelin talvellakin pihalla keskellä yötä. Seuraavana päivänä mies saattoi nukkua kolmeenkin asti, sillä aikaa mä ja vauva oltiin tehty parikin lenkkiä koiran kanssa ja mä olin tehnyt kaikki kotityöt. Mä olin vaan niin väsynyt. En vieläkään ymmärrä, miten mä sallisin kaiken sen.

Vierailija kirjoitti:

Alempi sosiaaliluokka vauhdissa tässä ketjussa. :D :D

Itseasiassa henkinen ja fyysinen väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja alkoholismi ovat yhtä yleisiä kaikissa sosiaaliluokissa, ylemmät vain osaavat salata ne paremmin. Omakotitalossa saa riehua ihan vapaasti eikä edes naapurit välttämättä soita poliisia.

T: Sosiaalityön opiskelija ja väkivaltaisen lääkäriperheen kasvatti

Kun kuuden vuoden suhteen jälkeen viimeinkin avasin silmäni ja tajusin, etten tunne miestäni lainkaan. Jäi jostakin pienestä valheesta kiinni ja tavoistani poiketen aloin kerrankin selvittää asiaa, riidankin uhalla. Samana iltana päälleni vyöryi kaikki se valehtelu, jonka olin antanut mennä läpi sormien. Meni vielä muutamia kuukausia ennen kuin olin tarpeeksi vahva erotakseni, mutta olen onnellinen, että uskalsin. Nyt puoli vuotta myöhemmin olo on edelleen nöyryytetty enkä ymmärrä, kuinka voin olla niin tyhmä.

Varmaankin ne mun nimissä otetut pikavipit meidän yhteiselle tilille... useita tonneja rahaa, senttiäkään en itse käyttänyt. Tai ehkä sittenkin ne piilotetut perintäkirjeet? Samana päivänä kun minulta meni luottotiedot, meni myös mies. Kommunikoi nykyisin asianajajani kanssa.

Yhtenä päivänä vain tajusin, etten enää rakasta. Illalla puhuttiin ja mies sanoi samaa. Erottiin ystävinä.

Vierailija kirjoitti:

Kusipäämiehiä on paljon! Olen ollut kynnysmattona yli 20 vuotta. Mitenkähän kauan tätä pitää vielä kestää?

No ei ole näemmä sun kohdalla se viimeinen pisara vielä maljaan tipahtanut. Jatka vaan, päivä kerrallaan menee vaikka seuraavatkin 20 vuotta.

Kun jäin työttömäksi ja mies ilmoitti, että ei aio elättää minua. Kielsi päästämästä siskoani kylään - kun se joisi kahvit ym. ja miehen pitäisi se maksaa (kun olin työtön).

Tämä tapahtui kun olin vähän yli kaksikymppinen. Oltiin seurusteltu teini-iästä ja menty sitten nuorina naimisiin.  

Vajaa vuosi häiden jälkeen vaimo alkoi  seurustella työkaverinsa kanssa. Hän halusi silti olla naimisissa kanssani. Muutaman kuukauden kuluttua kysyin, että kumpaa hän rakastaa ja kumman kanssa haluaa viettää loppuelämänsä. Tähän vaimo ei osannut vastata. Todennäköisesti ei tiennty vastausta, koska tuo työkaverikin oli naimisissa ja useamman lapsen isä.

Joten tein yhden elämäni parhaista päätöksistä ja erosin.

Jälkikäteen tajusin, että se avioliitto olisi ollut minulle vankila. Vaimo osasi pyörittää minut pikkurillinsä ympärille ja sai aina tahtonsa läpi. Eli minä olin se "kilttimies" joka kelpasi elättämään ja pyörittämään arkea, mutta en ollut tarpeeksi jännä. 

Onneksi sitä on kasvanut aikuisemmaksi ja nyt on takana yli 20 vuotta avioliittoa maailman ihanimman naisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olin vain ajan kanssa lakannut rakastamasta ja tiesin haluavani erota. Viimeinen pisara oli kun eroa edeltävänä iltana mies yritti koskea minuun ja lähes löin sen käden pois. Totesin että kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua kun ei ole mitään pahaa tehnyt ja päätin että aamulla kerron hänelle.

On kyllä avioliitto sairas keksintö ja instituutio, kun tämmöinen ihminen on siihen koskaan edes pakotettu.

Se viimeinen pisara oli se kun ensimmäisen kerran neljään VUOTEEN lähdin viikonlopuksi ystäväni luokse, palattuani mies käyttäytyi kuin olisi ollut suurenkin luokan sankari koska oli ollut kahden lasten kanssa 2 päivää.

Mies kävi ystävien mökillä kesällä joskus viikkoja, kyllä joka viikonloppu täytyi käydä ”yksillä”, kerran kuussa oli kavereiden kanssa kalareissu, 3 kertaa viikossa tuli kotiin 8 jälkeen koska meni töistä harrastuksiin, kävi ulkomailla ystäviensä kanssa kerran vuodessa jne., ja sitten kun olin yhden viikonlopun poissa mies oli vihainen koska en kuulemma arvostanut hänen panostaan tarpeeksi. Tosissaan sanoi että kyllä saisi kehua kun hän nyt oli pyykitkin pessy ja kato eilen hän jopa teki ruokaa ja kun oli vähän raskasta kun toi nuorimmainen itki.

Silloin napsahti. Muistan poru-huutaneeni että eikö hän helvetti ymmärrä että minä teen nämä asiat joka ikinen päivä silloin kun hän huitelee ympäriinsä ja luuleeko hän että ne kotityöt vain maagisesti tapahtuvat kun minä olen lasten kanssa kahden?

Tämän tappelun jälkeen olisin vielä ollut valmis sopimaan, ellei miehen ratkaisu seuraavana päivänä olisi ollut itselleen laskettelureissun varaaminen koska ”hän ansaitsi sen raskaan viikonlopun jälkeen”.

Mielenkiintoista sekin että olen aika varma että nyt eron jälkeen lapset näkevät isäänsä enemmän kun sen on pakko viettää niiden kanssa aikaa kahden kun ovat hänen luonaan käymässä.

Aloin lyödä itse häntä eli kunnioitus kuoli. Ne on ehkä hauskoja tarinoita myöhemmin, mutta ihan liikaa muisteltavaa

Se viimeinen niitti oli varmaan se, kun mies yritti ihan tosissaan kaupata mua jossain epämääräisessä baarissa ventovieraalle retaleelle jotta saisi ryyppyrahaa.

Osassa näistä herää kysymys, että miksi moisen miehen kanssa on alunperin edes alettu olla... Onko mies aluksi ollut kiltti, kohtelias, mukava ja osallistuva? Ja pikkuhiljaa on paljastunut juopottelu ja tökerö käytös? Luulisi että alkon käytön näkee jo heti suhteen alussa, jos vain haluaa nähdä. Luulenpa että usein kyse on siitä, että ei haluta nähdä. Mulla oli joskus kämppis, jonka poikaystävä kittasi kaljaa joka päivä. Alkoi sitten parin vuoden yhdessäolon jälkeen pohtia, että juokohan toi mies liikaa kaljaa. Olisin voinut kertoa jo samalla viikolla kun alkoivat seurustelemaan, että miehensä juo liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Osassa näistä herää kysymys, että miksi moisen miehen kanssa on alunperin edes alettu olla... Onko mies aluksi ollut kiltti, kohtelias, mukava ja osallistuva? Ja pikkuhiljaa on paljastunut juopottelu ja tökerö käytös? Luulisi että alkon käytön näkee jo heti suhteen alussa, jos vain haluaa nähdä. Luulenpa että usein kyse on siitä, että ei haluta nähdä. Mulla oli joskus kämppis, jonka poikaystävä kittasi kaljaa joka päivä. Alkoi sitten parin vuoden yhdessäolon jälkeen pohtia, että juokohan toi mies liikaa kaljaa. Olisin voinut kertoa jo samalla viikolla kun alkoivat seurustelemaan, että miehensä juo liikaa.

Kun ne miehet lupaa vähentää juomista, jos niitä rakastaa riittävästi. Jos juominen ei vähene/lisääntyy vain, niin syyhän on siinä, ettei puoliso rakasta. Naisen vika.

Sain tietää että mies kiihottuu paskapornosta ja on jopa harjoittanut sitä exiensä kanssa. Eikä ole provo vaikka toivoisin että olisi!!!! Kuvotti niin että meinasin oksentaa. Lähinnä itkin ja kirosin omaa typeryyttäni. Olihan siitä joitain merkkejä ollut havaittavissa mutta ohitin varoitusmerkit kuin typerä kana. Lähdin kämpästä hyvin nopeasti ja edelleen jätkän miettiminen kuvottaa. Vaikeinta oli selittää kavereille ja sukulaisille miksi niin ihanan miehen voin jättää, sillä vaikutti täydelliseltä ulkoapäin... en tietenkään kehdannut kertoa totuutta kuin parhaimmalle ystävälleni.

Meillä oli jo muutenkin vähän vaikeaa aikaa ja miehen alkon käyttö oli joka viikonloppuista ihan änkyräkänniin baareissa ja tuli yöksi kotiin, jos tuli. Loppuvaiheissa en edes välittänyt ja olin jopa helpottunut, kun ei tullut yöksi kotiin. Lähdin vain pois, that's it :) kyllä se hetken porasi perään kuinka muuttuu ja kuinka lopettaa juomisen ja alkaa terveelliset elämäntavat, paskat! Edelleen sama juoppo ja pahempikin ja ikää vasta 25v.

Ja ei, en minäkään mikään absolutisti ole ja minullakin omia menoja, mutta ei mielestäni ole normaalia parisuhteessa viettää jokaista viikonloppua ryyppäämässä pe-la ja maata sunnuntaina darrassa tekemättä mitään.

Mies salaili menojaan ja asioitaan, pettänytkin työkaverinsa kanssa monesti meidän kotisohvalla, kun oli vienyt lapset päiväkotiin ja minä olin töissä. Jos mainitsin jostakin yllättävästä menostaan, sai raivarin, huusi ja kiroili kurkku suorana lasten kuullen. Vika oli aina minussa, koska mä ärsytin. Hän vain ei kuulemma pystynyt hillitsemään itseään ja mun olisi pitänyt hyväksyä hänet sellaisena kuin on, eikä yrittää muuttaa muuksi. Minä en saanut sanoa missään vastaan, koska hänellä piti olla oikeus olla sellainen kuin on. Kuuntelin raivoamista aikani, kunnes itsetunto oli palasina. Mies oli oppinut käyttäytymistavan omalta isältään, siksi yritin aikani ymmärtää, kunnes tajusin pelastaa edes omat lapseni.