Mikä oli viimeinen pisara kun päätit erota?

Miehen kännykältä löytyi kuvia muista naisista. Kun kysyin asiasta, poisti nähteni kuvat ja sanoi, että nyt ne on poistettu. Väitti, ettei tiedä kuvien alkuperää. Kysyin, tämä kuvien poistaminenko riittää aiheen käsittelyyn, vastasi mies, että niin riittää.

Poistin miehen elämästäni.

Miehestä paljastui jo melko alussa erinäisiä piirteitä, joitten oletin olevan siinä vaiheessa tavallista vahvempaa omistushalua.

Oireet kuitenkin syvenivät:

-tutki kännykkäni ja tietokoneeni

-en saanut käydä wc:ssa/suihkussa ovi lukittuna

-tarkkaili kaupassa/ravintolassa/ulkona muita miehiä ja huomautteli, jos he katsoivat minua kohti

-suuttui, kun olin asioista eri mieltä kuin hän

Lopulta jäi kiinni niin monesta valheesta, että katkaisin suhteen kuin seinään.

Myöhemmin sukulaiseni ja ystäväni sanoivat, että en ollut tuon suhteen aikana lainkaan se sama iloinen ihminen, joka ennen. Totta varmasti, sillä mies imi minusta kaiken energian . Olisin ajastaan tullut hulluksi tuossa suhteessa.

Mies valehteli jatkuvasti sekä käytti minuun henkistä väkivaltaa, haukkui ja alisti koska itsellään oli niin huono itsetunto ja minä niin paljon häntä nuorempi ja herkempi. Olen vielä tänäkin päivänä sairas henkisesti. Olen yrittänyt muuttaa itseäni monella tapaa vaikka nykyinen avomieheni sanoo minun olevan täydellinen eikä hän halua että muutan itsessäni mitään. Näen itseni viallisena.

Viimeinen pisara oli kun ex petti (takana varmasti jo useampi kerta, osasi vaan manipuloida niin hyvin) kiinni jäädessään oli sammunut sohvalle kotiin saapuessaan (kadonnut viikonlopun ryyppyreissulleen to-la) ja puhelin soi, yritin herättää mutta ei herännyt joten vastasin itse ja toinen nainen rehellisesti kertoi kaiken alusta loppuun. Kiitin häntä kävelin olohuoneeseen ja annoin sammuneelle kuvotukselle raikuvan korvapuustin ja ilmoitin että tämä oli nyt tässä. Viiden vuoden suhde oli sillä ohi.

Elämäni kamalin aika oman henkisen hyvinvointini kannalta ja kadun tätä suunnattomasti.

Petti  naimisissaolevan nuoruudenrakkautensa kanssa, muutti heidän kotiinsa  (jossa oli myös alle 10v lapsi) ja ehdotti että minunkin pitäisi liittyä heidän "kimppaansa".

Juu, laitoin eron vireille ja muutin pois.

No ei kyllä kauaa kestänyt kun tämän naisen aviomies huomasi ettei haluakkaan jakaa vaimoansa ja nakkasi exäni pihalle. Silloin nauroin.

Exällä oli tapana nolata hauskan sarkastisesti, kun ystäviä tai sukulaisia oli kylässä tai olimme muualla juhlissa. Vakiona oli minun tekemättä jättämiset, epäsiisteys, huonot ruoanlaittotaidot, liikunnan puute ja pieni palkka. Noh todellisuudessa tilanne on täysin päinvastoin. Vika niitti oli tätini pyöreissä juhlissa, joissa sama sarkastinen toimintani mollaaminen avasi silmät. Ymmärsin miksi olin lakannut arvoistamasta häntä. Hänestä tuli sillä hetkellä inhokki, jota siedin vielä pari vuotta, mutta eroajatus lähti siitä. Hän ei pitänyt minua juuri minään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies jätti kaiken työn minulle. Kaksi erityislasta, toinen todella haastava. Katkeruus vain kasvoi sisälläni. Iso autistipoikani hakkasi minut jumissa. Mies ei tehnyt mitään. Tajusin ettei se välitä minusta lainkaan. Minä saan väsyä, tulla hakatuksi, ja elää vailla mitään toivoa normaalista arjesta. Toinen ei ota vastuuta, ei ole edes apuna.

Yksinään on helpompaa, kun katkeruus on kadonnut. Joskus mietin, että minä olisin ansainnut terveet lapset, mutta elämä on.

Olisit antanut mieluummin autistilapset pois niin ongelma olisi ratkennut kivemmin

Kivemmin? Eli asuisin ihmisen kanssa, joka ei välitä minusta, ja lapset asuisivat laitoksessa? Vaikeampi lapsista asuu nykyään laitoksessa. On tottunut siihen, ja varmaan tykkääkin. Käymme toisen kanssa usein. Mutta miksi olisin laittanut tuon toisen laitokseen? Hän aiheuttaa kyllä työtä, mutta on luonteeltaan iloinen ja reipas. Hän ei myöskään ole kehitysvammainen, vaikka onkin erityislapsi. Minunhan olisi pitänyt antaa hänet huostaan. Anteeksi vaan, mutta mielipiteesi on typerä.

Eikö oikeasti löydy yhtään miestä joka olisi laittanut eron vireille? Kaikki kommentoineet ovat naisia.

Olin antanut anteeksi hänen välinpitämättömyytensä, hellyyden puutteen ym. mitä aina toivoin saavani. Hän olikin antanut sitä toiselle naiselle ties kuinka kauan. Hetken mietin, että jos vielä yrittäisin, mutta tulin järkiini ja häivyin. Aluksi kuvittelin, että jäisimme kavereiksi, mutta tapasin melko pian uuden miehen ja totesin, etten tarvitse edes hänen kaveruuttaan.

Eikö oikeasti löydy yhtään miestä joka olisi hakenut eroa?

Se tuhannes kerta kun mies sammui vessaan ja kun yritin häntä sieltä saada pois, sain vain vittuilua ja sen ällöttävän känniharottavan vihaisen katseen ja epämääräistä mölinää vastaukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies jätti kaiken työn minulle. Kaksi erityislasta, toinen todella haastava. Katkeruus vain kasvoi sisälläni. Iso autistipoikani hakkasi minut jumissa. Mies ei tehnyt mitään. Tajusin ettei se välitä minusta lainkaan. Minä saan väsyä, tulla hakatuksi, ja elää vailla mitään toivoa normaalista arjesta. Toinen ei ota vastuuta, ei ole edes apuna.

Yksinään on helpompaa, kun katkeruus on kadonnut. Joskus mietin, että minä olisin ansainnut terveet lapset, mutta elämä on.

Olisit antanut mieluummin autistilapset pois niin ongelma olisi ratkennut kivemmin

Kivemmin? Eli asuisin ihmisen kanssa, joka ei välitä minusta, ja lapset asuisivat laitoksessa? Vaikeampi lapsista asuu nykyään laitoksessa. On tottunut siihen, ja varmaan tykkääkin. Käymme toisen kanssa usein. Mutta miksi olisin laittanut tuon toisen laitokseen? Hän aiheuttaa kyllä työtä, mutta on luonteeltaan iloinen ja reipas. Hän ei myöskään ole kehitysvammainen, vaikka onkin erityislapsi. Minunhan olisi pitänyt antaa hänet huostaan. Anteeksi vaan, mutta mielipiteesi on typerä.

Kyllähän mies voi välittää susta, mutta ei jaksa tuollaista arkea. Joka tapauksessa lapsi oli se, joka sut hakkasi eikä mies, joten ongelman lähde on aika ilmiselvä

Kun hän ilmoitti lähtevänsä puoleksi vuodeksi kavereiden kanssa kiertämään maailmaa. Meillä oli kuitenkin kaksi pientä lasta, ja rahat tiukalla muutenkin. Silloin vasta tajusin miten itsekäs hän oli, olin aina myöntynyt ja antanut periksi jokaisessa asiassa miellyttääkseni häntä. Yritin vältellä riitoja viimeiseen asti, koska omassa lapsuudenkodissa tapeltiin jatkuvasti enkä halunnut omille lapsille riitaisaa kotia. Mut sitten tuli mitta täyteen miehen ehdoilla elämistä.

Näin jälkeenpäin viisastuneena asiat olisi ehkä voinut korjata jollain terapialla, mutta mulle tuli täydellinen stoppi siinä kohtaa.

No tällä kertaa mies kommentoi. Siinä kohtaa ilmoitin muuttavani omaan kotiin kun seksitöntä kämppiselämää oli kestänyt vajaa 2 vuotta ja lopulta ymmärsin ettei minusta haluta kuin kämppis jonka kanssa jakaa arkea. Päätin että ansaitsen parempaa ja ennemmän elämältäni.

Näin jäljistä että vaimo on viillellyt taas pitkästä aikaa. Lupasi kauan sitten ettei enää tee sitä ja otin sen tosissani. Siihen katkesi seitsemän vuoden avioliitto. Liitossa oli vaikka mitä muuta huonoa, mutta tuo oli viimeinen pisara.

-mies

Viimeinen niitti oli se, kun tajusin vihaavani miestäni. Meillä oli paljon ongelmia. Mieheen ei voinut luottaa yhtään. Jos hän lupasi lähteä kanssani johonkin, mutta huomenna ei enää huvittanutkaan, hän vain jätti lähtemättä. Aina oli huono olo. Todella nöyryyttävää selitellä kerta toisensa jälkeen, miksi olen taas yksin vaikka molempien piti tulla. Mies oli myös todella, todella ahne. Söi ihan kaiken mitä irti sai välittämättä jäikö ruokaa minulle. Oli aivan sama, kuinka monen päivän tarpeisiin ruokaa oli ostettu, ikinä ei ollut edes lounastarpeita jäljellä, kun kotiin tulin. Jos soitin kaupasta ja kysyin, mikä on loppu, vastaus oli ei mikään. Hän ei vain jaksanut katsoa kaappeihin tai viitsinyt tunnustaa taas syöneensä kaiken. Seksiä ei varmaan tarvinne mainitakkaan. Sitä ei ollut. Suihin olisi saanut ottaa vaikka joka päivä. Mitäs muuta... järjetön sotkeminen. Aivan järkyttävä. Aamulla siivottu koti oli työpäivän jälkeen kuin pommin jäljiltä. Ja jos sainkin miehen osallistumaan jotenkin, sain myös kuulla hänen osallistuneen. Hän vei roskat tiistaina ja torstaina kysyin, miksi hän on jättänyt lattialle kaatuneen maidon siivoamatta. Vastaus oli, että juurihan hän vei roskatkin, hittoako mäkätät. Ei viitsinyt peseytyä tai huolehtia muutoinkaan itsestään. Mutta parasta oli, että osteli minulle kalliita lahjoja. Puhelimen, tabletin, haluamani ruokailuryhmän. Näillä lahjoilla saattoi sitten kiristää ja vaatia asioita. Ai et ota suihin? Hänpä ottaa sitten puhelimen pois. Ai olet hänelle vihainen? No hänpä tuhoaa tuon keittiön pöydän. En vain jaksanut enää.

Vierailija kirjoitti:

Eikö oikeasti löydy yhtään miestä joka olisi hakenut eroa?

Hys, älä nyt villitse niitä, joku palstan päivystävistä miesasiamiehistä tulee kohta valistamaan ettei mies uskalla erota, kun ei saa sitten seksiä mistään, sosiaaliset suhteet kaatuu, sitten syrjäytyy ja lopulta kuolee viinaan. Tätä jankkausta saakin sitten kuunnella ketjun poistoon asti.

Ei asuttu vielä yhdessä. Näin miehen ravintolassa kun hän sanoi olevansa niin kiireinen ettei kerkeä minua tapaamaan, eikä soittamaan minulle, hyvä jos iestiä laittaa joka toinen päivä. Päättelin että jos silti kerkeää baariin, niin ei varmaan sittenkään ole minua varten hän. Tein eron niin että en itsekään enää vastannut soittoihin enkä viestitellyt hänelle. Noin viikon päästä mies alkoi oenäämään syytä, ja sanoin vain että emme sovi toisillemme. Hän suuttui ja raivosi että ei varmaan sovitakaan kun ei saa kaverin kanssa edes yhdelä oluella käydä askaan päivän päätteeksi. Tosiasiassa hän oli mennyt illalla saunomaan kaverin luokse, ja istui baarissakin n. 23-03. Niin kuin kyse olisi ollut siitä ettei saisi käydä oluella, niin kuin täälläkin varmasti moni tajuaa ;) 

Mies oli alkanut fyysisesti ällöttää minua niin paljon, että aloin itkemään seksin aikana. Silloin tiesin että mitään pelastettavaa ei välillämme ole, vaikka hän ei mikään paha mies ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Näin jäljistä että vaimo on viillellyt taas pitkästä aikaa. Lupasi kauan sitten ettei enää tee sitä ja otin sen tosissani. Siihen katkesi seitsemän vuoden avioliitto. Liitossa oli vaikka mitä muuta huonoa, mutta tuo oli viimeinen pisara.

-mies

Miksi tämä saa alapeukkuja? Lupauksen pettäminen ei ole hyvä syy erota?

Mies oli alkanut kasvaa kiinni kaljapulloon ja oli muutenkin mustasukkainen ja vihamielinen. Viimeisiä pisaroita oli se, kun odotti minua kotiin pihalla ja alkoi huoritella ja solvata alapääni (kuviteltua) löysyyttä. Sitten piti vielä sisällä pitkää monologia, kun yritin nukkua. Siihen loppui meidän seksielämä ja puolta vuotta myöhemmin sitten viimeistelin eron.