Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksiköhän olen aina ollut niin ei-tykätty, ei-toivottu ja yhdentekevä kaikille ympärilläni oleville / olleille ihmisille?
23.05.2017 |
Nopeasti vähän historiastani; sylivauvana isäni päätti ettei halua minua elämäänsä eli totaalihylkäys. Äiti yritti olla äiti, mutta jollain lailla häpeä au-lapsesta kuitenkin vaikutti kaikkeen. Isäpuoli suorastaan inhosi minua (tuli elämääni ollessani 3v), puhumattakaan hänen suvustaan. Olin häpeäpilkku. Kouluaikojen kaverit olivat kavereita silloin kun se heille parhaiten sopi, mutta minulle oli aina helppo tehdä ohareita ym. loukkaavia asioita. Jonkun verran kiusattiin. Myöhemmin teininä (kasvoin yllättäen kauniiksi) maineeni mustattiin ja loattiin. Olin aika hylkiö kotikaupungissani.
Tänä päivänä sama jatkuu, vaikka olen aikuinen nainen, hyvä koulutus, hyvä työpaikka, perhe (avioliitossa ja 2 lasta). Kohtaan jatkuvasti torjutuksi tulemista, hylkäämisiä, non-verbaalista viestiä siitä miten ei-toivottu olen. Minulle voi sanoa mitä tahansa, monet tuntuvat ajattelevan näin. Kohtaan esimerkiksi paljon sellaista, että ystävät puhuvat niistä PARHAISTA ystävistään minulle eli alleviivaavat etten minä ainakaan sellainen ole. Koen sen hyvin loukkaavana.
Olen hyväkäytöksinen, nöyrä, kuulemma hauskaa seuraa ja mukaudun helposti. En ole vaatimassa koko ajan jotain itselleni. Miksi törmään aina uudelleen ja uudelleen tähän samaan kuvioon - älä vaan kuvittele itsestäsi yhtään mitään! Minut on töötätty maan rakoon niin monen monituista kertaa, että en jaksa edes enää laskea. Vaikka menisin ihan uutena ja avoimin mielin täysin vieraaseen porukkaan, törmään hyvin pian samaan ilmiöön kuin aina, joten vian täytyy olla minussa.
Ainoat ihmiset maailmassa, jotka minua arvostavat ja rakastavat ovat minun lapset ja mies. Heitä varten elän.
Kommentit (131)
Vau. Eli muut ihmiset on tylsiä ja tyhmiä, arvon frouva on ihan omalla kiehtovalla tasollaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tosiaan hoitolapsia toki käskin ja pyysin tekemään asioita. Mutta he eivät vaan millään totelleet. Minun olisi pitänyt huutaa heille. Tuo taas on vaikeaa. Olen koko ikäni joutunut elämään huutavassa ilmapiirissä. Ja toisessa hoitolapsista oli narsistisia piirteitä. Haukkui minua todella kurjasti välillä. Meni heti selviytymismoodiin. Narsistin kanssa on turha tapella, turha opettaa häntä. Ei se auta
Hei, kaikilla jotka ovat joskus lapsia hoitaneet, on kokemusta siitä että lapset eivät tottele. Lapset lähtökohtaisesti haluavat leikkiä, valvoa ja syödä herkkuja ja he tekevät yleensä kaikkensa, jotta ei tarvitsisi lopettaa pelaamista ja tehdä mitä aikuiset käskevät. Mielestäni johonkin hoitolasten tottelemattomuuteen ei kannata takertua. Heidän suhtautumisensa sinuun ei ole mikään todiste luonteestasi. Eipä minuakaan ole aina hoitolapset totelleet, mutta en edes jaksa ajatella koko asiaa. Ole armollinen itsellesi.
Rehellisesti: Minua tekstisi lukeminen hieman jopa turhautti, koska tulkitsen että teet nyt kärpäsestä härkäsen, ja soimaat itseäsi (sekä hoitolapsia että heidän vanhempiaan) ihan turhasta asiasta,sellaisesta, jota tapahtuu kaikille.
Ehkä niin. Mutta toinen lapsista meni loukkauksissa todella henkilökohtaisuuksiin. Okei, lapset eivät tottele, ei se mitään. Mutta tämä toinen haukkui vaatteeni, ulkonäköni, yms. Sillä lailla kierosti kun tytöt tekee. Tuntui ihan kuin olisin 10v yhä, jolloin minua kiusattiin samalla lailla. Menin lukkoon. Tietysti ajattelin että hän on vain lapsi, mutta oli jotenkin tosi pahan tuntuista. En osaa nyt selittää tarkemmin. Toinen lapsista oli sen tottelemattomuuden takana ihan mukava, tavallinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa: töissä en kyllä jaksaisi tätä. Mullekin keljuillaan muka humoristisesti tosi paljon. Oon kanssa ajatellut että heitä häiritsee kun olen millainen olen. Kohtelias ja mukava, hymyilen, onnellinen mutta hiljainen. Oon tosi poikki ihmisiin ja unelmoin etätöistä. En halua muilta muuta kuin että kohdellaan hyvin.
Mut mitä voin sanoa kun vaikka esimies tulee juttelemaan ja rojahtaa mun tuolille istumaan. Seison siinä vieressä ja odotan et hän siirtyy mun paikalta. Koska on pöyristyttävää ettei hän sitä itse tajua tehdä. Mitä voi sanoa? "Hei pääseks siihen takasin istumaan"? Tai nää jatkuvat humoristiset naljailut. Tuntuu että jotkut yrittää provosoida koska heillä on tylsää.
Osa kyllä suhtautuu ihan mukavasti ja normaalisti ja se on ihanaa.
Minkälainen lapanen ei saa itseään puolustettua? Ystävällisen napakasti voit sanoa ,että voisitko siirtyä paikaltani .
Sellainen joka olettaa että aikuinen ihminen (pomoni) tietää kyllä että on rojahtanut minun paikalleni istumaan kun seison vieressä. Tuntuu ihan älyttömältä että pitäisi alkaa opettaa muita käyttäytymään. Yleensä ajattelen että tällaiset käyttäytyy noin tahallaan ja hakee musta jotain reaktiota. Ei tee mieli antaa sitä. Ja tuntuu typerältä tokaista yhtäkkiä tylysti "siirry". "Siirtyisitkö" olisi kohtelias mutta nöyristelevä. Yleensä pyörittelen mielessäni silmiä näille tyypeille mutta jatkan juttelua ja seisoskelua ja odotan että he itse tajuavat siirtää itsensä.
Tämä on itsesuojelumekanismikin. Yrittää välttää konfliktin jossa epäkypsä tyyppi (se tuolin valtaaja) suuttuisi ja hankaloittaisi mun elämää. Olen oppinut että tökeröt ihmiset voi olla hankalia tyyppejä.
Voisiko joku avata analysoiden miksi sain alapeukkuja? Kuuntelen avoimin mielin. Kirjoitin rehellisesti mitä päässäni käy läpi kun joku kohtelee asiattomasti.
Voihan olla ettei tuo edes ole asiatonta kohtelua. Mutta itse tulkitsen sen niin.
Äitini on kiusaajapersoona. Häneen reaktioni on pyöritellä silmiä mielessäni, koska reaktiosta ei koskaan seuraa yhtään mitään hyvää. Vain riita tai tappelu. Hänellä saattaa olla joku persoonallisuushäiriö. Passiivisuus lienee joku suokamekanismini.
Kun hoitolapset kiusasivat näin mitä tapahtuu, ahdistuin ja itkin ystävälle. Mutta hampaat purren tein pestin loppuun asti. En löytänyt itsestäni sitä jämäkkää komentajaa. Tiesin toimivani väärin, mutta yritin selviytyä.
Selviytyminen. Avainsana vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden ihmisten kanssa.
Luojan kiitos on ihmisiä jotka eivät kohtele huonosti. Heitä vaan on tosi harvassa. Ajatusmaailmani on että miksi vaivautua noiden vaikeiden kanssa mihinkään toimiin, kun voi vaan valita seuransa. Ja sietää hetken sitä rasittavaa henkilöä joka valtaa kuninkaan elkein tuolini.
Luulen alapeukkujen johtuvan siitä, että sinä itse vaikutat vaikealta ja vihamieliseltä ihmiseltä.
On totta, että jotkut ihmiset ovat luonnoltaan poikkeuksellisen hienotunteisia ja huomaavaisia, eivätkä esimerkiksi istuisi toisen tuolille. Totta on myös, että esimerkiksi pomosi ei välttämättä tarkoittanut mitään pahaa: ei tarkoittanut kyykyttää, nöyryyttää tai saada sinua hermostumaan, vaikka "kuninkaan elkein" istuikin tuolillesi. Todennäköisesti pomon mieli askarteli siinä työasiassa, minkä takia oli luoksesi tullut, saattoipa hänellä olla lisäksi selkäkipuja tai vaikka hirveä pieretys, joka vaati istumaan.
Sinun reaktiosi pomosta ja tilanteesta on kuitenkin hyvin ilkeämielinen. Sen sijaan, että ajattelisit kuntosi kestävän parin minuutin seisomisen tai istuisit pöydälle ja keskittyisit siihen työjuttuun, miksi pomo tuolillasi istui, sinä "pyörittelet silmiä mielessäsi" ja leimaat pomon huonokäytöksiseksi törpöksi.
Siitä uskon alapeukkujen johtuvan.
Kiitos vastauksesta. Hän tekee muutakin hieman epähuomaavaista toisia kohtaan koko ajan, ajattelee luultavasti vain itseään enemmän kun taas itse pyrin olemaan huomaavainen, tai siis se tulee luonnostaan. Varmaan sen takia tuokin pieni asia ärsyttää. Tosiaan minussa taitaa olla aika paljon vihaa ja turhautumista sisällä. En vain pysty näyttämään sitä näille henkilöille. Ajattelen että se on turhaa, enkä toisaalta myös vain millään kykene siihen. Joskus avaudun läheisille näistä tilanteista mutta siinä se. Olen kyllä onnellisimmillani vapaa-ajalla itse valitsemassa seurassa. Silloin ei ole mitään turhautumia tai vihaa. Varmaan kun on paljon huonoja kokemuksia sitä herkistyy niille ja väsyy
Pomo saattaa tosiaan olla vähän törppö, uskon sen kyllä. Toisaalta hän saattaa olla ihminen, joka ei itse tulkitsisi ilkeänä asioita, joita hän tekee - kuten sanoit, sinä olet
poikkeuksellisen huomaavainen ja odotat siten odotat poikkeuksellista huomaavaisuutta, ehkä pomo itse sanoisi olevansa rento tai joviaali ja puolestaan odottavansa samaa muilta. Kummanqkin pitää joustaa... mutta sitähän suurin osa ihmissuhteista on, joustoa ja sietämistä. Se kuitenkin helpottuu, kun luottaa siihen, että toinen ei tarkoita pahaa, vaan on yksinkertaisesti todella erilainen kuin mitä itse on. Jos on ollut kiusaava ja alistava vanhempi, siihen luottaminen on tietysti vaikeaa. Oman vanhemman käytös, asenne ja motiivit yleistyy helposti omassa mielessä koskemaan lähtökohtaisesti kaikkia ihmisiä.
Mutta onneksi sitten löytää niitä helmiäkin joskus, joiden kanssa synkkaa erinomaisesti. En usko, että se on viikottaista lystiä monellekaan ihmiselle, mutta se on normaalia.
Ehkä sinun olisi hyvä käsitellä vihan ja turhautumisen tunteitasi vaikka jonkin kirjan tai jopa terapeutin avulla, ensisijaisesti tietysti oman itsesi takia. Tuntuu varmasti pahalta kokea toistuvasti olevansa muiden ihmisten kiusan kohteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen kokenut tuollaista. Olen nyt reilu kolmikymppisenä pikku hiljaa päässyt kiinni juurisyihin. Se on tarkoittanut liikkuvaista elämää, jossa kerta kerran jälkeen ystävystyn nopeasti, mutta jään 2-3 vuoden kuluessa poikkeuksetta paitsioon. Nyt kun tuota on toistanut 18-vuotiaasta lähtien, niin on oppinut pikku hiljaa muuttamaan tapahtumakulkua.
Minä itse viestitän olevani tossutettavissa. Ihan huomaamattani halveeraan itseäni seurassa. Vähättelen omaa panostani, olen tarjoamassa muille koko ajan jotain enkä pidä melua itsestäni. Toisaalta olen vähän huonosti saavutettavissa ja ensivaikutelmani on kaikesta nöyristelystä huolimatta kylmä ja ylpeä.
Sain oivallukseni, kun minulla oli ollut raskaampi periodi töissä ja yhtäkkiä sain perääni kiusaajajoukon. Siis 6-7-v. lapsia, jotka uskalsivat alkaa kiusata aikuista! :D Se oli ihan käsittämätöntä. Ja vielä käsittämättömämpää oli, että se loppui muutamassa viikossa, kun aloin oikaista ryhtini ja mulkoilemaan natiaisia suoraan silmiin aina lenkeillä.
Ilmeisesti joiltain ihmisiltä (minultakin) puuttuu sellainen tietynlainen tahdon ja tekemisen vimma, sellainen pieni aggressio, joka saa muut harkitsemaan tekojaan ja sanojaan enemmän? Itse olen hiljainen ja helposti huonoryhtiseksi painuva hoikka, kauniina pidetty ihminen. Minun pitää tietoisesti "pullistella" suoralla ryhdillä, rivakoilla liikkeillä ja ottamalla ryhmissä ohjaksen käsiini, ellen halua jäädä jalkoihin. Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että opin tämän jo kolmikymppisenä. Kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta koko lapsuus- ja nuoruusikäni, koska olin niin keinoton ja yksinäinen.
Tässä on mielestäni aika osuvasti analysoitu sitä mistä tilanne voisi johtua.
Yleisesti ottaen liika kiltteys ja nöyryys ärsyttää, kyllä ihmisessä pitää olla pikkasen jytyä, että näkee että on omat mielipiteet ja että "seisoo omilla jaloillaan". Nöyrän ja kiltin toinen äärilaita on tietenkin liika nokkavuus ja ylpeys ja jyräävyys, eli ei tietenkään siihenkään pidä mennä. Mutta juuri sellainen sopiva omanarvontunne pitää olla, olla sinut itsensä ja tekemistensä ja mielipiteidensä kanssa.
Kiltit ja nöyrät usein ihmettelevät miksi eivät kelpaa. Se johtuu siitä että useimmat eivät halua mitään tahdotonta perässä vedettävää rinnalle ystäväksi tai puolisoksi. Ei siis todellakaan ole hyvä, että myöntyy aina kaikkeen eikä itse ehdota mitään. Ihmissuhteissa juttujen pitää olla balanssissa.
Tämä. Jos rinnalla on tarkoitus kulkea, älä ole perässä vedettävä.
Tätä on kyllä vaikea sanoittaa. Kun ei se ole perässä vedettävyyttä. Mä olen esim johtaja, työssä keskisuuren organisaation johtoryhmässä, napakka, teen koviakin päätöksiä, ollut monissa tilanteissa mukana ja aikaansaava ja päätöksentekokykyinen. Kaukana perässä vedettävästä siis.
Ja silti mua kohdellaan samoin kuin ap:ta. Leikkipuistoon tullessani joku äiti kivahtaa tai tiuskaisee mulle ilman syytä. Jätetään harrastuspiireissä ulkopuolelle, suku ei välitä, aina suhtaudutaan torjuvasti. En ole myöskään kova tai tyly vaan kiltti ja ystävällinen, mutta napakka.Olen paljon pohtinut asiaa ja mulla tää johtuu siitä että toinen vanhempi on narsisti. Narsistin lapsesta tulee varmaan väkisin sellainen minkä kaulassa on lappu ”potkaise”.
Olen onneksi ollut sukuni tyhmyydestä poiketen erittäin älykäs, jonka avulla pääsin kouluttautumaan pitkälle ja menestyin uralla hyvin. Mutta ei menestyskään mitään suosiota takaa.No, sitten on tietysti ihmistyyppi joka takertuu kaikkiin tilanteisiin/jonkun sanomisiin /sanomatta jättämisiin /eleisiin jne. Ettet vain ole sellainen tyyppi jonka kanssa muut saavat koko ajan varoa sanomisiaan ja ilmeitään, ettet tulkitse niitä liiallisesti? Useimmiten kun ihmiset nyt eivät vaan oikeasti tarkoita juuri mitään. Tahalllisen ja toistuvan ilkeilyn nyt toki erottaa - mutta TOISAALTA jokuhan voi kokea kaikki tilanteet tahallisina.
Mua palaa kerta toisensa jälkeen syyttelemään vanha koulukaveri joka on kuvitellut itsensä hulluksi ja mt-eläkkeelle. Hän on mm. ylitulkinnut huumoriani törkeyksiksi ja väittänyt minun sanoneen asioita joita en koskaan edes sanonut. Tämä ei koske vain itseäni.
Toki olen sanonut ja tehnyt ikäviä asioita mutten koe ansainneeni tätä. Olen kyllä itsekin kokenut samoja juttuja kuin ap. Oon yhdistänyt tämän siihen, että monet ihmiset vain ovat kypsymättömiä. Esim. omat ystäväni pitävät yhteyttä vain kun minulla on jokin kriisi menossa jolloin heidän mielestään minua voi neuvoa ja ojennella ja päteä jonain kriisityöntekijänä.
En jaksa enää yhtään ihmistä joka yrittää vaikuttaa elämääni ja sanella mitä minun pitäisi milloinkin tehdä ja miten olla ja mitä ikinä. Joskus olisin vain tarvinnut vaikka yhtä kahvihetkeä kuuntelulla mutta ei. Silloin oli niin kiire. Sitten soitellaan vanhalle isälleni ja keksitään minusta tarinoita ja aiheutetaan lisää kriisejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa: töissä en kyllä jaksaisi tätä. Mullekin keljuillaan muka humoristisesti tosi paljon. Oon kanssa ajatellut että heitä häiritsee kun olen millainen olen. Kohtelias ja mukava, hymyilen, onnellinen mutta hiljainen. Oon tosi poikki ihmisiin ja unelmoin etätöistä. En halua muilta muuta kuin että kohdellaan hyvin.
Mut mitä voin sanoa kun vaikka esimies tulee juttelemaan ja rojahtaa mun tuolille istumaan. Seison siinä vieressä ja odotan et hän siirtyy mun paikalta. Koska on pöyristyttävää ettei hän sitä itse tajua tehdä. Mitä voi sanoa? "Hei pääseks siihen takasin istumaan"? Tai nää jatkuvat humoristiset naljailut. Tuntuu että jotkut yrittää provosoida koska heillä on tylsää.
Osa kyllä suhtautuu ihan mukavasti ja normaalisti ja se on ihanaa.
Minkälainen lapanen ei saa itseään puolustettua? Ystävällisen napakasti voit sanoa ,että voisitko siirtyä paikaltani .
Sellainen joka olettaa että aikuinen ihminen (pomoni) tietää kyllä että on rojahtanut minun paikalleni istumaan kun seison vieressä. Tuntuu ihan älyttömältä että pitäisi alkaa opettaa muita käyttäytymään. Yleensä ajattelen että tällaiset käyttäytyy noin tahallaan ja hakee musta jotain reaktiota. Ei tee mieli antaa sitä. Ja tuntuu typerältä tokaista yhtäkkiä tylysti "siirry". "Siirtyisitkö" olisi kohtelias mutta nöyristelevä. Yleensä pyörittelen mielessäni silmiä näille tyypeille mutta jatkan juttelua ja seisoskelua ja odotan että he itse tajuavat siirtää itsensä.
Tämä on itsesuojelumekanismikin. Yrittää välttää konfliktin jossa epäkypsä tyyppi (se tuolin valtaaja) suuttuisi ja hankaloittaisi mun elämää. Olen oppinut että tökeröt ihmiset voi olla hankalia tyyppejä.
Voisiko joku avata analysoiden miksi sain alapeukkuja? Kuuntelen avoimin mielin. Kirjoitin rehellisesti mitä päässäni käy läpi kun joku kohtelee asiattomasti.
Voihan olla ettei tuo edes ole asiatonta kohtelua. Mutta itse tulkitsen sen niin.
Äitini on kiusaajapersoona. Häneen reaktioni on pyöritellä silmiä mielessäni, koska reaktiosta ei koskaan seuraa yhtään mitään hyvää. Vain riita tai tappelu. Hänellä saattaa olla joku persoonallisuushäiriö. Passiivisuus lienee joku suokamekanismini.
Kun hoitolapset kiusasivat näin mitä tapahtuu, ahdistuin ja itkin ystävälle. Mutta hampaat purren tein pestin loppuun asti. En löytänyt itsestäni sitä jämäkkää komentajaa. Tiesin toimivani väärin, mutta yritin selviytyä.
Selviytyminen. Avainsana vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden ihmisten kanssa.
Luojan kiitos on ihmisiä jotka eivät kohtele huonosti. Heitä vaan on tosi harvassa. Ajatusmaailmani on että miksi vaivautua noiden vaikeiden kanssa mihinkään toimiin, kun voi vaan valita seuransa. Ja sietää hetken sitä rasittavaa henkilöä joka valtaa kuninkaan elkein tuolini.
Luulen alapeukkujen johtuvan siitä, että sinä itse vaikutat vaikealta ja vihamieliseltä ihmiseltä.
On totta, että jotkut ihmiset ovat luonnoltaan poikkeuksellisen hienotunteisia ja huomaavaisia, eivätkä esimerkiksi istuisi toisen tuolille. Totta on myös, että esimerkiksi pomosi ei välttämättä tarkoittanut mitään pahaa: ei tarkoittanut kyykyttää, nöyryyttää tai saada sinua hermostumaan, vaikka "kuninkaan elkein" istuikin tuolillesi. Todennäköisesti pomon mieli askarteli siinä työasiassa, minkä takia oli luoksesi tullut, saattoipa hänellä olla lisäksi selkäkipuja tai vaikka hirveä pieretys, joka vaati istumaan.
Sinun reaktiosi pomosta ja tilanteesta on kuitenkin hyvin ilkeämielinen. Sen sijaan, että ajattelisit kuntosi kestävän parin minuutin seisomisen tai istuisit pöydälle ja keskittyisit siihen työjuttuun, miksi pomo tuolillasi istui, sinä "pyörittelet silmiä mielessäsi" ja leimaat pomon huonokäytöksiseksi törpöksi.
Siitä uskon alapeukkujen johtuvan.
Kiitos vastauksesta. Hän tekee muutakin hieman epähuomaavaista toisia kohtaan koko ajan, ajattelee luultavasti vain itseään enemmän kun taas itse pyrin olemaan huomaavainen, tai siis se tulee luonnostaan. Varmaan sen takia tuokin pieni asia ärsyttää. Tosiaan minussa taitaa olla aika paljon vihaa ja turhautumista sisällä. En vain pysty näyttämään sitä näille henkilöille. Ajattelen että se on turhaa, enkä toisaalta myös vain millään kykene siihen. Joskus avaudun läheisille näistä tilanteista mutta siinä se. Olen kyllä onnellisimmillani vapaa-ajalla itse valitsemassa seurassa. Silloin ei ole mitään turhautumia tai vihaa. Varmaan kun on paljon huonoja kokemuksia sitä herkistyy niille ja väsyy
Pomo saattaa tosiaan olla vähän törppö, uskon sen kyllä. Toisaalta hän saattaa olla ihminen, joka ei itse tulkitsisi ilkeänä asioita, joita hän tekee - kuten sanoit, sinä olet
poikkeuksellisen huomaavainen ja odotat siten odotat poikkeuksellista huomaavaisuutta, ehkä pomo itse sanoisi olevansa rento tai joviaali ja puolestaan odottavansa samaa muilta. Kummanqkin pitää joustaa... mutta sitähän suurin osa ihmissuhteista on, joustoa ja sietämistä. Se kuitenkin helpottuu, kun luottaa siihen, että toinen ei tarkoita pahaa, vaan on yksinkertaisesti todella erilainen kuin mitä itse on. Jos on ollut kiusaava ja alistava vanhempi, siihen luottaminen on tietysti vaikeaa. Oman vanhemman käytös, asenne ja motiivit yleistyy helposti omassa mielessä koskemaan lähtökohtaisesti kaikkia ihmisiä.Mutta onneksi sitten löytää niitä helmiäkin joskus, joiden kanssa synkkaa erinomaisesti. En usko, että se on viikottaista lystiä monellekaan ihmiselle, mutta se on normaalia.
Ehkä sinun olisi hyvä käsitellä vihan ja turhautumisen tunteitasi vaikka jonkin kirjan tai jopa terapeutin avulla, ensisijaisesti tietysti oman itsesi takia. Tuntuu varmasti pahalta kokea toistuvasti olevansa muiden ihmisten kiusan kohteena.
Jep, tuntuu tämä itsestäkin raskaalta. Enkä kuvittele sitä että välillä minua oikeasti kiusataan. Välillä toki vain tulkitsen niin. Olen koko aikuisikäni yrittänyt työstää näitä ongelmia kyllä. Terapiaan en ole hakeutunut mm. Vähättelyn pelon vuoksi. Mutta myös koska sinne on todella vaikea päästä ellei maksa omasta pussista. Mutta se minusta nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut samanlaista. Olen aina ollut ylimääräinen. Olen kiltti ja huomaavainen, otan toiset huomioon jne, mutta minulle ei tehdä samoin. En kuitenkaan ole kenenkään kynnysmatto ja osaan sanoa ei. Läheisimmät ihmiset on mies ja aikuiset lapset. Minulla on vanhemmat ja sisarukset olemassa, mutta he ovat mielestään parempaa väkeä. Olen tehnyt aina kaiken väärin ym. Näin se on ollut ja tulee olemaan. Joskus olisi kiva, kun olisi ystäviä, mutta en luota ihmisiin enää. N46
Kiusaaminen on yksiselitteisesti väärin, kiusaajat väärintekijöitä.
Mutta sitten toisinaan on se toinen puoli jota ei oikein saa sanoa ääneen, että on ihmistyyppi joka vaan ottaa kaikki asiat ja sanomiset niin henkilökohtaisesti, että kokee tulevansa vähän joka puolelta kiusatuksi vaikka tosiasiassa itse ylitulkitsee kaiken. Normaalissa elämässä kun vaan on jatkuvasti tilanteita, että joku puhuu vahingossa päälle, istuu hoksaamattaan jo varattuun penkkiin, on ajatuksissaan eikä huomaa tervehtiä jne jne... eikä noissa tilanteissa tietentahtoen ole tarkoitettu mitään pahaa, ei oikeasti yhtään mitään.
Tuo tietyntyyppinen asioihin takertuja poimii vaan kaikki nuo arkiset tilanteet mieleensä siten, että kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi. Se on oikeasti raskasta kaikille.
Kannattaa siis ainakin miettiä vaihtoehtoa, että onkin itse jollain lailla tilanteita ylitulkitseva, ainakin jos kokee kovin usein & usealta taholta tulevansa kiusatuksi.
Edelleen korostan, että kiusaaminen toki on väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jokin tilanne tai ihmissuhdekuvio toistuu usein, kannattaa miettiä mikä tai kuka tilanteissa on yhdistävä tekijä.
Sinä itse, eikö niin... peilistähän se selitys useimmiten löytyy jos uskaltaa katsoa.
No mutta koita nyt sinäkin olla ymmärtäväinen. Minulla tosiaan narsistinen/epävakaa äiti, olin syrjitty ala-asteella ja vakavasti kiusattu yläasteen, aikuisenakin jouduin muutaman narsistin kimppuun kaveripiirissä, minua on myös mm. tuntematon haukkunut kadulla. Näitä kokemuksia riittää. Siinä vähän herkistyy näille tuolivarkaillekin, että eikai tämäkin yritä dominoida mua. Mutta asioita työstän koko ajan, ja keskityn hyvään elämässä mitä nyt on. Kyllä tämä tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä onkin, että tiedostaa senkin mahdollisuuden, että itse ylitulkkaa tilanteita. Tsemppiä kaikille. <3
Vierailija kirjoitti:
Jos jokin tilanne tai ihmissuhdekuvio toistuu usein, kannattaa miettiä mikä tai kuka tilanteissa on yhdistävä tekijä.
Sinä itse, eikö niin... peilistähän se selitys useimmiten löytyy jos uskaltaa katsoa.
Ei kukaan muuta väitäkään. Mutta juuristyy on mielestäni kaikille lapsuuden kaltoinkohtelu. Ei välttämättä suora väkivalta niinkuin minulla, mutta monella muulla henkinen, hylkääminen tjsp.
Siinä lapsuuden herkässä vaiheessa tapahtuu se jokin (jota en itsekään osaa sanoittaa) ja tämä tekee sen että ilkeät ihmiset haistavat metrien päähän ”veren” ja hyökkäävät kimppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen jatkaa: töissä en kyllä jaksaisi tätä. Mullekin keljuillaan muka humoristisesti tosi paljon. Oon kanssa ajatellut että heitä häiritsee kun olen millainen olen. Kohtelias ja mukava, hymyilen, onnellinen mutta hiljainen. Oon tosi poikki ihmisiin ja unelmoin etätöistä. En halua muilta muuta kuin että kohdellaan hyvin.
Mut mitä voin sanoa kun vaikka esimies tulee juttelemaan ja rojahtaa mun tuolille istumaan. Seison siinä vieressä ja odotan et hän siirtyy mun paikalta. Koska on pöyristyttävää ettei hän sitä itse tajua tehdä. Mitä voi sanoa? "Hei pääseks siihen takasin istumaan"? Tai nää jatkuvat humoristiset naljailut. Tuntuu että jotkut yrittää provosoida koska heillä on tylsää.
Osa kyllä suhtautuu ihan mukavasti ja normaalisti ja se on ihanaa.
Minkälainen lapanen ei saa itseään puolustettua? Ystävällisen napakasti voit sanoa ,että voisitko siirtyä paikaltani .
Sellainen joka olettaa että aikuinen ihminen (pomoni) tietää kyllä että on rojahtanut minun paikalleni istumaan kun seison vieressä. Tuntuu ihan älyttömältä että pitäisi alkaa opettaa muita käyttäytymään. Yleensä ajattelen että tällaiset käyttäytyy noin tahallaan ja hakee musta jotain reaktiota. Ei tee mieli antaa sitä. Ja tuntuu typerältä tokaista yhtäkkiä tylysti "siirry". "Siirtyisitkö" olisi kohtelias mutta nöyristelevä. Yleensä pyörittelen mielessäni silmiä näille tyypeille mutta jatkan juttelua ja seisoskelua ja odotan että he itse tajuavat siirtää itsensä.
Tämä on itsesuojelumekanismikin. Yrittää välttää konfliktin jossa epäkypsä tyyppi (se tuolin valtaaja) suuttuisi ja hankaloittaisi mun elämää. Olen oppinut että tökeröt ihmiset voi olla hankalia tyyppejä.
Voisiko joku avata analysoiden miksi sain alapeukkuja? Kuuntelen avoimin mielin. Kirjoitin rehellisesti mitä päässäni käy läpi kun joku kohtelee asiattomasti.
Voihan olla ettei tuo edes ole asiatonta kohtelua. Mutta itse tulkitsen sen niin.
Äitini on kiusaajapersoona. Häneen reaktioni on pyöritellä silmiä mielessäni, koska reaktiosta ei koskaan seuraa yhtään mitään hyvää. Vain riita tai tappelu. Hänellä saattaa olla joku persoonallisuushäiriö. Passiivisuus lienee joku suokamekanismini.
Kun hoitolapset kiusasivat näin mitä tapahtuu, ahdistuin ja itkin ystävälle. Mutta hampaat purren tein pestin loppuun asti. En löytänyt itsestäni sitä jämäkkää komentajaa. Tiesin toimivani väärin, mutta yritin selviytyä.
Selviytyminen. Avainsana vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden ihmisten kanssa.
Luojan kiitos on ihmisiä jotka eivät kohtele huonosti. Heitä vaan on tosi harvassa. Ajatusmaailmani on että miksi vaivautua noiden vaikeiden kanssa mihinkään toimiin, kun voi vaan valita seuransa. Ja sietää hetken sitä rasittavaa henkilöä joka valtaa kuninkaan elkein tuolini.
Luulen alapeukkujen johtuvan siitä, että sinä itse vaikutat vaikealta ja vihamieliseltä ihmiseltä.
On totta, että jotkut ihmiset ovat luonnoltaan poikkeuksellisen hienotunteisia ja huomaavaisia, eivätkä esimerkiksi istuisi toisen tuolille. Totta on myös, että esimerkiksi pomosi ei välttämättä tarkoittanut mitään pahaa: ei tarkoittanut kyykyttää, nöyryyttää tai saada sinua hermostumaan, vaikka "kuninkaan elkein" istuikin tuolillesi. Todennäköisesti pomon mieli askarteli siinä työasiassa, minkä takia oli luoksesi tullut, saattoipa hänellä olla lisäksi selkäkipuja tai vaikka hirveä pieretys, joka vaati istumaan.
Sinun reaktiosi pomosta ja tilanteesta on kuitenkin hyvin ilkeämielinen. Sen sijaan, että ajattelisit kuntosi kestävän parin minuutin seisomisen tai istuisit pöydälle ja keskittyisit siihen työjuttuun, miksi pomo tuolillasi istui, sinä "pyörittelet silmiä mielessäsi" ja leimaat pomon huonokäytöksiseksi törpöksi.
Siitä uskon alapeukkujen johtuvan.
Kiitos vastauksesta. Hän tekee muutakin hieman epähuomaavaista toisia kohtaan koko ajan, ajattelee luultavasti vain itseään enemmän kun taas itse pyrin olemaan huomaavainen, tai siis se tulee luonnostaan. Varmaan sen takia tuokin pieni asia ärsyttää. Tosiaan minussa taitaa olla aika paljon vihaa ja turhautumista sisällä. En vain pysty näyttämään sitä näille henkilöille. Ajattelen että se on turhaa, enkä toisaalta myös vain millään kykene siihen. Joskus avaudun läheisille näistä tilanteista mutta siinä se. Olen kyllä onnellisimmillani vapaa-ajalla itse valitsemassa seurassa. Silloin ei ole mitään turhautumia tai vihaa. Varmaan kun on paljon huonoja kokemuksia sitä herkistyy niille ja väsyy
Pomo saattaa tosiaan olla vähän törppö, uskon sen kyllä. Toisaalta hän saattaa olla ihminen, joka ei itse tulkitsisi ilkeänä asioita, joita hän tekee - kuten sanoit, sinä olet
poikkeuksellisen huomaavainen ja odotat siten odotat poikkeuksellista huomaavaisuutta, ehkä pomo itse sanoisi olevansa rento tai joviaali ja puolestaan odottavansa samaa muilta. Kummanqkin pitää joustaa... mutta sitähän suurin osa ihmissuhteista on, joustoa ja sietämistä. Se kuitenkin helpottuu, kun luottaa siihen, että toinen ei tarkoita pahaa, vaan on yksinkertaisesti todella erilainen kuin mitä itse on. Jos on ollut kiusaava ja alistava vanhempi, siihen luottaminen on tietysti vaikeaa. Oman vanhemman käytös, asenne ja motiivit yleistyy helposti omassa mielessä koskemaan lähtökohtaisesti kaikkia ihmisiä.Mutta onneksi sitten löytää niitä helmiäkin joskus, joiden kanssa synkkaa erinomaisesti. En usko, että se on viikottaista lystiä monellekaan ihmiselle, mutta se on normaalia.
Ehkä sinun olisi hyvä käsitellä vihan ja turhautumisen tunteitasi vaikka jonkin kirjan tai jopa terapeutin avulla, ensisijaisesti tietysti oman itsesi takia. Tuntuu varmasti pahalta kokea toistuvasti olevansa muiden ihmisten kiusan kohteena.
Jep, tuntuu tämä itsestäkin raskaalta. Enkä kuvittele sitä että välillä minua oikeasti kiusataan. Välillä toki vain tulkitsen niin. Olen koko aikuisikäni yrittänyt työstää näitä ongelmia kyllä. Terapiaan en ole hakeutunut mm. Vähättelyn pelon vuoksi. Mutta myös koska sinne on todella vaikea päästä ellei maksa omasta pussista. Mutta se minusta nyt.
Kaikkea hyvää sinulle!
Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vielä jatkoa edelliseen; esimerkiksi 2-kymppisenä olin kahdessa perheessä hoitamassa lapsia opiskelun ohella. Lapset pitivät minusta aivan hirvittävästi ja vanhempansa tiesivät sen. Tein minimipalkalla töitä, olin tunnollinen ja luotettava. Kummassakin perheessä koin aivan uskomatonta riistoa (eivät tienneet toisiaan nämä perheet eli oli sattumaa).
Toisessa esimerkiksi vanhemmat keittelivät kahvia ja sanoivat minulle "me otetaan tästä yhdet ja sitten toiset kupit, jos siihen jää jotain niin voit sitten ottaa sinäkin". Molemmissa pimitettiin siitä pienestä palkasta mitä työstä sain. En voinut mennä toisen perheen kyydissä naapurikaupunkiin illalla, vaikka tein heillä päivän töitä. Minun piti mennä bussilla (autossa olisi siis ollut tilaa). Kaikenlaista kyykyttämistä oli. Enkä taatusti tehnyt mitään ikävää tai provosoinut tuota käytöstä. Jäin vain miettimään, miksi...?
Mulla on vähän samanlaista ollut. Ihmisillä tuntuu olevan valtava tarve "näyttää minulle paikkani".
Tuo kahvipelleily oli todella noloa, enkä voisi kuvitella kenenkään tuttuni kehtaavan käyttäytyä noin. Kertakaikkisen häpeällistä.
Tuo kyyti juttu samoin. Olen kokenut samanlaista kyykyttämistä.
Minua nöyryytettiin, alistettiin, simputettiin ja poljettiin törkeästi lyttyyn silloin kun olin nuori, hoikka ja kieltämättä aika nättikin. Kun ikää tuli ja paino pompsahti, niin ihmiset eivät enää koe niin hirveää tarvetta painaa minua maan rakoon. Olen jo silmin nähden alhainen (ylipainoinen) niin ehkä ovat alkaneet sääliä.
Vierailija kirjoitti:
Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.
Tahallinen tökeryys ja kiusaaminen on väärin tottakai. Mutta kyllä vaan on sellainen ihmistyyppi joka ottaa kaiken kovin, kovin raskaasti ja ylitulkitsee myös harmittomat (tökeröt, mutta vilpittömän tahattomat) arjen tilanteet tahalliseksi. Sellaisten kanssa saa aina olla kuin munankuorilla, ettei tule loukanneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.
Vaikka viestisi onkin mielestäni kaikkea muuta kuin fiksu ja huomaavainen, on siinä totuuden siemen. Tällä saralla voi nimittäin tosiaan olla, että samankaltaiset ihmiset sopivat yhteen. Huomaavaiset keskenään, joviaalit keskenään. Väärinkäsityksiltä vältytään ja kaikki on mieleisessään seurassa.
Ymmärrän, että huomaavaisille se, minkä he tulkitsevat tökeryydeksi, voi olla todella inhottavaa ja loukkaavaa, kuten tässä ketjussa on käynyt ilmi. Kuitenkin, yhtä lailla sille rennommalle kaverille se ns. huomaavaisen ihmisen pahansuopa ja halveksuva suhtautuminen (joka näkyy mielestäni esimerkiksi lainaamassani viestissä), joka monesti tihkuu tästä henkilöstä vaikkei hän mitään suoraan sanoisikaan (sehän olisi tökeröä...!), voi olla aivan yhtä raskasta ja ahdistavaa.
Tiedän, sillä mieheni menee tuohon huomaavaisten kategoriaan, ja itse taas olen se, jota saa oikeasti tylyttää huolella, jos haluaa saada minut ajattelemaan itsestään pahaa. Mies siis huomioi toiset ihmiset todella taitavasti - tekee tilaa, ennakoi muiden toimintaa ja tarpeita, miettii, kuinka oma käytös näyttäytyy toisille - mutta toisaalta saattaa ärsyyntyä, loukkaantua, tulla passiivis-aggressiiviseksi ja ilkeäksi mököttäjäksi, jos joku ei ole samanlainen kuin hän. Minä puolestani saatan huolimattomana istua sille toisen tuolille, nauraa hölmönä vähän liian kovaan ääneen, ajatuksissani seistä toisen tiellä, enkä varmasti tarkoita pahaa - mutta sitten, kun joku toinen väsyneenä, hajamielisenä, stressaantuneena tekee vastaavanlaisen mokan minua kohtaan, olen huomattavasti miestäni armollisempi enkä mielessäni liitä henkilöön negatiivisia ominaisuuksia.
Molemmissa on siis hyvät ja huonot puolensa, ja molemmilla on opittavaa toiselta. Minä ainakin toivon oppivani ajan eloon mieheltäni huomaavaisuutta ja toisten tarpeiden tiedostamista, enkä usko että siitäkään haittaa olisi, jos hän puolestaan oppisi hieman sallivammaksi muiden ihmisten heikkoutta kohtaan.
Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.
Sama tarina täällä. Lapsuuteni oli kyllä ihan perusonnellinen ja turvallinen, mutta keskimmäisenä lapsena jäin jotenkin vähälle huomiolle aina. Olen aina ollut kovin miellyttämisenhaluinen, iloinen ja rauhallinen. Näistä piirteistä kuulen useasti ihan muiltakin ihmisiltä ja positiivisessa mielessä. Ilmeisesti en osaa sitten pitää puoliani, mutta tuntuu kurjalta, että ystävyyssuhteissa pitäisi ylipäätään edes pitää puolensa.
Peruskoulussa joskus minua ihan kiusattiinkin, mutta muuten olen kyllä tullut ihmisten kanssa toimeen. Jostain syystä olen silti aina ollut se, joka unohdetaan pyytää mukaan. Parasta kaveria ei oikein koskaan ole ollut, kun kaikilla on aina ne tärkeämmät. Nykyään on jo lapsia ja puoliso, ja se riittää. En ole enää yrittänytkään tehdä ystävävyyssuhteita. Lapsuudenperheen kanssa edelleen minä olen se, jonka luona ei oikein käydä kylässä. Muiden luona kyllä käydään. Eikä ole edes kyse siitä, etten kutsuisi tai olisi pitkä välimatka.
Joskus olen surrutkin tätä aika paljon, mutta nykyään en enää oikein jaksa välittää. Ja on edes ne mies ja lapset, jotka pitävät minua tärkeinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.
Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.
Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.
Alue: Aihe vapaa
Hei, kaikilla jotka ovat joskus lapsia hoitaneet, on kokemusta siitä että lapset eivät tottele. Lapset lähtökohtaisesti haluavat leikkiä, valvoa ja syödä herkkuja ja he tekevät yleensä kaikkensa, jotta ei tarvitsisi lopettaa pelaamista ja tehdä mitä aikuiset käskevät. Mielestäni johonkin hoitolasten tottelemattomuuteen ei kannata takertua. Heidän suhtautumisensa sinuun ei ole mikään todiste luonteestasi. Eipä minuakaan ole aina hoitolapset totelleet, mutta en edes jaksa ajatella koko asiaa. Ole armollinen itsellesi.
Rehellisesti: Minua tekstisi lukeminen hieman jopa turhautti, koska tulkitsen että teet nyt kärpäsestä härkäsen, ja soimaat itseäsi (sekä hoitolapsia että heidän vanhempiaan) ihan turhasta asiasta,sellaisesta, jota tapahtuu kaikille.