Miksiköhän olen aina ollut niin ei-tykätty, ei-toivottu ja yhdentekevä kaikille ympärilläni oleville / olleille ihmisille?

Minulle käy myös usein näin. Tosin olen saanut kuulla suoraan että olen rasittava, vähän pelottavakin joskus kun saatan nöksähtää jos minulle sanotaan pahasti ja kaivelen vanhoja asioita. Olen yrittänyt parantaa tapani mutta huomaan olevani jotenkin tosi huono seurueessa enkä keksi mitään järkevää sanottavaa ja joskus olen vain hiljaa. Tämäkin koetaan loukkaavana. Pitäisi olla jotenkin luonteva ihmisten kanssa eikä tällainen jäykkä ahdistunut ihmisten pelkääjä.

Vierailija kirjoitti:

Olen henkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Tämä on hyvä neuvo. Ap kertoo kuintenkin, että ainoat ketä hänellä tällähetkellä on, on oma mies ja lapset. Sitä omaa arvostusta voi oppia suhteessa muihin, kun saa arvostavaa kohtelua ja palautetta. Useiden arvostavien kokemuksien myötä voi alkaa luottaa omaan arvoonsa. Jos näin ei ole, koska vetää vääriä tyyppejä puoleensa, tilanne on sitten eri.

Se, että ei anna muiden väheksyä itseään on avain. Mutta miten sitä oppii ns kynnysmatosta ’ystävällisen jämäkäksi oman arvon puolustajaksi’?

Oman kokemuksen mukaan, olin itse huonosti kohdeltu pitkään eräässä paikassa, kunnes en enää jaksanut ja suutuin. Se oli ihan hyvä ja terve reaktio tilanteeseen. Kuitenkin, toivon oppivani kertomaan asiani jatkossa jämäkän ystävällisesti ilman ylimenevää suuttumista.

Harva kuitenkaan oppii näin vaikeita juttuja, ilman jonkinlaista ”hermon menetystä” tai totaalista väsymistä siihen omaan toistuvaan reagointi tapaan. Ihminen vastustaa luonnostaan muutosta viimeiseen asti. Vaikka saman aikaisesti sitä nimenomaa kaipaa ja haluaa.

Ainakin itsellä on se kokemus, että vaikka miten haluaisin oppia näitä asioita siististi, on se usein aika roiskeista, yrityksen ja erehdyksen kautta menemistä, vaikken ketään tahallisesti halua loukata. Viha/ suuttuminen on luonnollinen reaktio rajan rikkomiseen, se pitäisi osata vaan valjastaa ilmeisesti juurikin jämäkkyydeksi käytöksessä.

Oletko lukenut hylkäämisen tunnelukosta? Minulla on myös monta hylkäämiskokemusta taustalla, ja nykyään pidän sitä kohdallani jo niin normaalina, että tulkitsen pienetkin asiat hylkäyksiksi. En syyllistä sinua, päinvastoin ihmiset osaavat olla tosi tökeröjä, välillä rakkaat ystävätkin, mutta meidän on niin vaikea tulkita toisten tarkoitusperiä. Jälleen parasta aikaa mietin, että miksiköhän eräs ystäväni vastaa tänään viesteihini kovin lyhyesti, haluaakohan hän minusta eroon? Tämä on kuitenkin vain oma ajatuskuvioni eikä mikään totuus.

Mikseipä joku näistä parhaista ystävistään puhuvista haluaisi olla juuri sinun paras ystäväsi? Miksi edes pitää olla joku paras ystävä, ei kai kukaan vaikka lapsiaankaan laita parhausjärjestykseen?

Itselläni miellyttämisenhalu kuuluu vahvasti hylätyksi tulemisen pelkoon. Olen varma, että minut hylätään, jos en pysty miellyttämään kaikkia. Se on hirvittävän kuormittava ajattelutapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Tämä on totta, että ilkeilyyn on hyvä vastata ”hyvyydellä”.

Silloin kun on kyse ihmisestä,jolla on rankka tausta on vaan ohjelmoitu ajattelemaan kokemuksen kautta, että jos aistii toisessa kateutta, on paras pakittaa. Tietyn aikaa, vuosiakin , pystyy kyllä vastaaman kateuteen ja ilkeilyynkin hyvyydellään, Jutta jossain kohtaa se ongelma repeää.

Kyse on syvemmällä, kuin vain positiivisella suhtautumisella vastaamisesta kateuteen.

Uskon, että se vastaus on muutama vastaus ylempänä.

Se, että pikku hiljaa aidosti alkaa ravistaa itseään, eikä vaan ulkoisesti koita noissa tilanteissa käyttäytyä ” oikein” voi olla avain. Kun oman itsen arvostus kasvaa, kykenee automaatisesti vastaaman ilkeilyyn paremmin, koska se ei kopsatkaa armottomuus haavaan tai voi jättää osan sanomisista omaan arvoonsa, kuten ehdotit.

Viisas teksti ja toimii, kun se lähtee aidosti sisältä. Pitkässä juoksussa jaksaa ulkoista käytöstä,pitää yllä niin kauan, kuin menee hyvin, kun tulee painetta elämässä ei sitä jaksa ylläpitää, ellei ole sisäsyntyistä.

Matka omaan arvostukseen tuon taustan omaavana on kai pitkä, kun siihen ei ole tottunut, kun se viesti pitäisi oppia lapsena. Mahdollista se kuitenkin on.

Joo, jos se ulkoinen käytös ei ole linjassa todellisten tunteiden kanssa, on lopputulos hämmentävä eikä todennäköisesti toimi. Silloin itse tuntee myös olevansa altavastaaja, mikä syö todellista itsekunnioitusta. Sanoit hyvin, että sen hyvyyden - ilman lainausmerkkejä - on tultava aidosti sisältä, siitä, että ymmärtää, ettei toisen ilkeät sanat kerro mitään minusta, vaan sanojan omasta kivusta ja epävarmuudesta. Jokaisella on kuitenkin omat sokeat ja herkät pisteensä.

Ja muuten - kun käytin alkuperäisessä viestissä minä-sinä-muotoa asiani ilmaisemiseen, kyse oli tyyliseikasta, ei siitä, että minulla itselläni olisi tapana ihmisille ilkeillä ja sitten oikeuttaa se. Mietin vain, kun joku taisi saada väärän kuvan tuosta kerrontatavasta.

Juu, eiköhän suurin osa tajua tuon tyyli seikan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen kokenut tuollaista. Olen nyt reilu kolmikymppisenä pikku hiljaa päässyt kiinni juurisyihin. Se on tarkoittanut liikkuvaista elämää, jossa kerta kerran jälkeen ystävystyn nopeasti, mutta jään 2-3 vuoden kuluessa poikkeuksetta paitsioon. Nyt kun tuota on toistanut 18-vuotiaasta lähtien, niin on oppinut pikku hiljaa muuttamaan tapahtumakulkua. 

Minä itse viestitän olevani tossutettavissa. Ihan huomaamattani halveeraan itseäni seurassa. Vähättelen omaa panostani, olen tarjoamassa muille koko ajan jotain enkä pidä melua itsestäni. Toisaalta olen vähän huonosti saavutettavissa ja ensivaikutelmani on kaikesta nöyristelystä huolimatta kylmä ja ylpeä. 

Sain oivallukseni, kun minulla oli ollut raskaampi periodi töissä ja yhtäkkiä sain perääni kiusaajajoukon. Siis 6-7-v. lapsia, jotka uskalsivat alkaa kiusata aikuista! :D Se oli ihan käsittämätöntä. Ja vielä käsittämättömämpää oli, että se loppui muutamassa viikossa, kun aloin oikaista ryhtini ja mulkoilemaan natiaisia suoraan silmiin aina lenkeillä.

Ilmeisesti joiltain ihmisiltä (minultakin) puuttuu sellainen tietynlainen tahdon ja tekemisen vimma, sellainen pieni aggressio, joka saa muut harkitsemaan tekojaan ja sanojaan enemmän? Itse olen hiljainen ja helposti huonoryhtiseksi painuva hoikka, kauniina pidetty ihminen. Minun pitää tietoisesti "pullistella" suoralla ryhdillä, rivakoilla liikkeillä ja ottamalla ryhmissä ohjaksen käsiini, ellen halua jäädä jalkoihin. Toisaalta olen ihan tyytyväinen, että opin tämän jo kolmikymppisenä. Kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta koko lapsuus- ja nuoruusikäni, koska olin niin keinoton ja yksinäinen.

Tässä on mielestäni aika osuvasti analysoitu sitä mistä tilanne voisi johtua.

Yleisesti ottaen liika kiltteys ja nöyryys ärsyttää, kyllä ihmisessä pitää olla pikkasen jytyä, että näkee että on omat mielipiteet ja että "seisoo omilla jaloillaan". Nöyrän ja kiltin toinen äärilaita on tietenkin liika nokkavuus ja ylpeys ja jyräävyys, eli ei tietenkään siihenkään pidä mennä. Mutta juuri sellainen sopiva omanarvontunne pitää olla, olla sinut itsensä ja tekemistensä ja mielipiteidensä kanssa.

Kiltit ja nöyrät usein ihmettelevät miksi eivät kelpaa. Se johtuu siitä että useimmat eivät halua mitään tahdotonta perässä vedettävää rinnalle ystäväksi tai puolisoksi. Ei siis todellakaan ole hyvä, että myöntyy aina kaikkeen eikä itse ehdota mitään. Ihmissuhteissa juttujen pitää olla balanssissa.

Tämä. Jos rinnalla on tarkoitus kulkea, älä ole perässä vedettävä.

Tätä on kyllä vaikea sanoittaa. Kun ei se ole perässä vedettävyyttä. Mä olen esim johtaja, työssä keskisuuren organisaation johtoryhmässä, napakka, teen koviakin päätöksiä, ollut monissa tilanteissa mukana ja aikaansaava ja päätöksentekokykyinen. Kaukana perässä vedettävästä siis.

Ja silti mua kohdellaan samoin kuin ap:ta. Leikkipuistoon tullessani joku äiti kivahtaa tai tiuskaisee mulle ilman syytä. Jätetään harrastuspiireissä ulkopuolelle, suku ei välitä, aina suhtaudutaan torjuvasti. En ole myöskään kova tai tyly vaan kiltti ja ystävällinen, mutta napakka.

Olen paljon pohtinut asiaa ja mulla tää johtuu siitä että toinen vanhempi on narsisti. Narsistin lapsesta tulee varmaan väkisin sellainen minkä kaulassa on lappu ”potkaise”.

Olen onneksi ollut sukuni tyhmyydestä poiketen erittäin älykäs, jonka avulla pääsin kouluttautumaan pitkälle ja menestyin uralla hyvin. Mutta ei menestyskään mitään suosiota takaa.

No, sitten on tietysti ihmistyyppi joka takertuu kaikkiin tilanteisiin/jonkun sanomisiin /sanomatta jättämisiin /eleisiin jne. Ettet vain ole sellainen tyyppi jonka kanssa muut saavat koko ajan varoa sanomisiaan ja ilmeitään, ettet tulkitse niitä liiallisesti? Useimmiten kun ihmiset nyt eivät vaan oikeasti tarkoita juuri mitään. Tahalllisen ja toistuvan ilkeilyn nyt toki erottaa - mutta TOISAALTA jokuhan voi kokea kaikki tilanteet tahallisina.

Pari tällaista lähipiirissä ja raskasta seuraa ovat. Näiden seurassa pitäisi aina vetää sellaista amerikkalaista maireaa linjaa, koska muuten alkaa ”onko kaikki hyvin/sanoinko jotain väärin”-pommitus joka jo itsessään alkaa ärsyttää. Kun ei aina tarvitsisi tulkita sitä toisen olemusta ja jokaista hiussuortuvan asentoa. Eikä aina tee mieli avautua. Ihminen kyllä kertoo oma-aloitteisesti jos asia koskee kyseistä osapuolta ja jos ei kerro niin voi antaa olla.

Huonoitsetuntoinen tietysti ajattelee kaiken pyörivän ympärillään. Joissain tapauksissa mennään jo vainoharhaisuuden puolelle, jossa kaikki muuttuvat ilkeiksi juonittelijoiksi, joilla ei muuta virkaa elämässään ja töissään olekaan kuin jonkun yksittäisen henkilön kiusaaminen pienillä eleillä ja teoilla. Itselleni ei tule mieleenkään skannata ympäristöä siltä varalta, että joku vattuilee, otan asiat ja ihmiset sellaisina kuin ovat ja sanovat.

Vaikka tajuaisikin, että ilkeilijän kommentit johtuvat ilkeilijän omasta pahasta olosta,olen huomannut, että välillä on raskasta olla se ymmärtäjä, joka aina ymmärtää sitä toisen pahaa oloa.

En tiedä onko kyse keskeneräisyydestä vai missä, mutta herää sellainen, että toivoisi, että vastavuoroisesti sitten itse saisi myös sitä ymmärrystä osakseen, kun omat heikot kohdat puskee pintaan. Harvoin näin kuitenkaan käy. Sitten kuitenkin yrittää ymmärtää sitä toisen ilkeilyn taustaa ja hänen pahaa oloa.

Miten sitä sitten jaksaisi pysyä ystävällisenä ymmärtävänä, mutta että itse saisi myös samaa osakseen?

Välillä väsähtää, kun tuntuu, että muuta saa hyppiä silmille ja tehdä melkein mitä vaan, heillä on vaan paha olla. Sitten kun nostat kissan pöydälle, niin olet se paha.

Onko se niin, että näiltä on turha vastavuoroista käytöstä odottaa ja pitäää hakeutua kypsempien seuraan, vai mistä kyse?

On myös raskasta aina olla se, jonka täytyy osoittaa ja voittaa ihmiset puolelleen. Kuten aiemmassa esimerkissä oli kateus, jos joku tuntee vaikka kateutta ja siitä johtuvaa epävarmuutta ja käyttäytyy ilkeilevästi, niin siihen tulee vastata kuitenkin vähän hälläväliä asenteella ja olla ystävällinen, jotta toinen tajuaa ettei uhkaa ole.

Kuitenkin ihmissuhteissa se, että joutuu voittamaan toisen puolelleen on raskasta. Voisihan se kadehtija/ ilkeilijäkin mennä itseensä ja miettiä miksi se itsetunto on niin heikko että tarvii reagoida ilkeilyllä uhkaksi koettuihin ihmisiin.

Tuntuu, että siltä jota kohdellaan huonosti vaaditaan aina enemmän. Että ilkeilijä pääsee kuin koira veräjästä.

Sama kiusaamistilanteissa usein. Kiusaaminen voi jatkua vuosia ja kun uhri yhden kerran suuttuu tai romahtaa leimataan hulluksi yms, vaikka kiusaajat on vuosia käyttäytyneet kiusaavasta eli hullusti. Uhrin pitäisi aina vaan jaksaa olla ystävällinen ja toimia oikein ja ne kiusaajat saa vaan rellestää menemään

Eihän kukaan sellaista jaksa, jossain kohtaa kiusattu murtuu ja ne kiusaajat saa vettä myllyyn, että olivat oikeassa.

Itse olen alkoholistin aikuisena lapsena hyvin miellyttämisenhaluinen ja kyvyttömyys puolustaa itseäni on houkuttanut seuraani ilkiöitä. En yhäkään oikein osaa toimia heidän kanssaan muuten kuin jättämällä heidät. Onneksi olen löytänyt myös muutamia hyväsydämisiä luottoystäviä. Tuurista siinä on paljolti kyse.

Kiltteys ja hienotunteisuus ovat aivan ihania piirteitä, suorastaan edellytyksiä ystävälle. Jotkut kiltit ovat kuitenkin jees miehiä eli menevät ihan lukkoon jos heidän pitäisi puhua jostain syvällisemmästä tai omista aidoista fiiliksistään, tai edes mielipiteistään. Teflon tyypit ovat pidemmän päälle vähän tylsiä. He tekevät kaiken ystävyydessä " oppikirjan mukaan", aito yhteys jää vain syntymättä.En tiedä oletko ap sellainen, olen vain huomannut joidenkin kilttien ihmisten olevan.

Tähän sopii niin hyvin tämä Jordan Petersonin "everyone is against you because you never stood up for yourself" eli tuntuu, että kaikki ovat vastaan ihan vaan koska et itse pidä tarpeeksi puoliasi.

Jossain siinä 4 minuutin kohdalla:

Jos olet myös todella agreeable luonteeltasi, et välttämättä itsekään tiedä mitä haluat. Kaikki menee jonkun muun ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku joka kohtelee joitakin ihmisiä kuten ketjussa on mainittu, selittää mistä se johtuu? Varmaan tunnistat kaltaisiamme ihmisiä tutuista työpaikalla tai harrastuksissa tai lasten kavereiden vanhemmissa tms?

Jään odottamaan vastauksia. Ain välillä tulee näitä "Älä ole noin lapanen!" Vihaisia vastauksia. Miksi suututtaa? Älä ole näin mulkku, heille pitäisi huutaa

No mikset huuda. Näissä vikisijöissä ärsyttää nimenomaan se, että jokin asia harmittaa teitä niin paljon, että käytätte aikaanne tämän havaitsemanne epäkohdan märehtimiseen ja toisten motiivien arvailluun ja itsesääliin. Miksi minua aina sorsitaan? En kertakaikkiaan ymmärrä, miksette tuossa teitä harmittavassa tilanteessa sano ystävällisesti mutta lujasti, että voitko nousta tuoliltani , haluan istua paikalleni. Näin normaalit ihmiset toimii. Kyseessä ei ole kaikenkattava salaliitto sinun hylkimiseksesi.

Kerroit että olet kaunis joten ehkä ilkeästi käyttäytyvät naiset ovat kateellisia sinulle ja miehet taas koska tietävät ettei heillä ole mahiksia sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku joka kohtelee joitakin ihmisiä kuten ketjussa on mainittu, selittää mistä se johtuu? Varmaan tunnistat kaltaisiamme ihmisiä tutuista työpaikalla tai harrastuksissa tai lasten kavereiden vanhemmissa tms?

Teitä ei kohdella mitenkään eritavoin kuin muitakaan. Te olette itsekeskeisiä oman navan kaivelijoita, jotka kuvittelee, että toiset ihmiset toimii kuten toimivat ihan vaan teitä dissatakseen. Tämähän ei ole totta. Jokainen keskittyy omiin juttuihinsa ja te tulkitsette tätä niin että juuri teistä ei tykätä ja juuri teitä ei huomioida. Ette koskaan ole tyytyväisiä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

1. tulen sanoneeksi sinulle kojotain hieman ilkeämielistä.

2. lämmön puute, suhtautuu varauksella ilkeilijään, mikähän tuo on naisiaan/miehiään

3. ilkeilijän epävarmuus saa bensaa liekkeihin

Miksi vastuu olikana kiltillä

Koska ihmisten väliset suhteet toimii kahteen suuntaan. Jos tämä henkilö nro yksi töksäyttää sanoa jotain sinusta ilkeämielistä esim. Jännittyneisyyttään, varautuneisuuttaan tai vaikkapa tottumattomuuttaan. Tai ei yksinkertaisesti ymmärrä että sinä tulkitset hänen sanomisensa ilkeäksi. Sitten sinä alat pyöritellä sisäisesti silmiäsi . Luuletko että tämä toinen haluaa enää olla yhtään enempää kanssasi tekemisessä. Myös sinä uhriutuja vaikutat sosiaalisessa kanssakäymisessä siihen toiseen ja hänen reaktioihinsa. Täytyy ymmärtää , että toiset ihmiset ovat erilaisia kuin sinä ja se pitää sietää ja hyväksyä ilman silmienpyörittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa: töissä en kyllä jaksaisi tätä. Mullekin keljuillaan muka humoristisesti tosi paljon. Oon kanssa ajatellut että heitä häiritsee kun olen millainen olen. Kohtelias ja mukava, hymyilen, onnellinen mutta hiljainen. Oon tosi poikki ihmisiin ja unelmoin etätöistä. En halua muilta muuta kuin että kohdellaan hyvin.

Mut mitä voin sanoa kun vaikka esimies tulee juttelemaan ja rojahtaa mun tuolille istumaan. Seison siinä vieressä ja odotan et hän siirtyy mun paikalta. Koska on pöyristyttävää ettei hän sitä itse tajua tehdä. Mitä voi sanoa? "Hei pääseks siihen takasin istumaan"? Tai nää jatkuvat humoristiset naljailut. Tuntuu että jotkut yrittää provosoida koska heillä on tylsää.

Osa kyllä suhtautuu ihan mukavasti ja normaalisti ja se on ihanaa.

Minkälainen lapanen ei saa itseään puolustettua? Ystävällisen napakasti voit sanoa ,että voisitko siirtyä paikaltani .

Sellainen joka olettaa että aikuinen ihminen (pomoni) tietää kyllä että on rojahtanut minun paikalleni istumaan kun seison vieressä. Tuntuu ihan älyttömältä että pitäisi alkaa opettaa muita käyttäytymään. Yleensä ajattelen että tällaiset käyttäytyy noin tahallaan ja hakee musta jotain reaktiota. Ei tee mieli antaa sitä. Ja tuntuu typerältä tokaista yhtäkkiä tylysti "siirry". "Siirtyisitkö" olisi kohtelias mutta nöyristelevä. Yleensä pyörittelen mielessäni silmiä näille tyypeille mutta jatkan juttelua ja seisoskelua ja odotan että he itse tajuavat siirtää itsensä.

Tämä on itsesuojelumekanismikin. Yrittää välttää konfliktin jossa epäkypsä tyyppi (se tuolin valtaaja) suuttuisi ja hankaloittaisi mun elämää. Olen oppinut että tökeröt ihmiset voi olla hankalia tyyppejä.

Voisiko joku avata analysoiden miksi sain alapeukkuja? Kuuntelen avoimin mielin. Kirjoitin rehellisesti mitä päässäni käy läpi kun joku kohtelee asiattomasti.

Voihan olla ettei tuo edes ole asiatonta kohtelua. Mutta itse tulkitsen sen niin.

Äitini on kiusaajapersoona. Häneen reaktioni on pyöritellä silmiä mielessäni, koska reaktiosta ei koskaan seuraa yhtään mitään hyvää. Vain riita tai tappelu. Hänellä saattaa olla joku persoonallisuushäiriö. Passiivisuus lienee joku suokamekanismini.

Kun hoitolapset kiusasivat näin mitä tapahtuu, ahdistuin ja itkin ystävälle. Mutta hampaat purren tein pestin loppuun asti. En löytänyt itsestäni sitä jämäkkää komentajaa. Tiesin toimivani väärin, mutta yritin selviytyä.

Selviytyminen. Avainsana vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden ihmisten kanssa.

Luojan kiitos on ihmisiä jotka eivät kohtele huonosti. Heitä vaan on tosi harvassa. Ajatusmaailmani on että miksi vaivautua noiden vaikeiden kanssa mihinkään toimiin, kun voi vaan valita seuransa. Ja sietää hetken sitä rasittavaa henkilöä joka valtaa kuninkaan elkein tuolini.

Luulen alapeukkujen johtuvan siitä, että sinä itse vaikutat vaikealta ja vihamieliseltä ihmiseltä.

On totta, että jotkut ihmiset ovat luonnoltaan poikkeuksellisen hienotunteisia ja huomaavaisia, eivätkä esimerkiksi istuisi toisen tuolille. Totta on myös, että esimerkiksi pomosi ei välttämättä tarkoittanut mitään pahaa: ei tarkoittanut kyykyttää, nöyryyttää tai saada sinua hermostumaan, vaikka "kuninkaan elkein" istuikin tuolillesi. Todennäköisesti pomon mieli askarteli siinä työasiassa, minkä takia oli luoksesi tullut, saattoipa hänellä olla lisäksi selkäkipuja tai vaikka hirveä pieretys, joka vaati istumaan.

Sinun reaktiosi pomosta ja tilanteesta on kuitenkin hyvin ilkeämielinen. Sen sijaan, että ajattelisit kuntosi kestävän parin minuutin seisomisen tai istuisit pöydälle ja keskittyisit siihen työjuttuun, miksi pomo tuolillasi istui, sinä "pyörittelet silmiä mielessäsi" ja leimaat pomon huonokäytöksiseksi törpöksi.

Siitä uskon alapeukkujen johtuvan.

Kiitos vastauksesta. Hän tekee muutakin hieman epähuomaavaista toisia kohtaan koko ajan, ajattelee luultavasti vain itseään enemmän kun taas itse pyrin olemaan huomaavainen, tai siis se tulee luonnostaan. Varmaan sen takia tuokin pieni asia ärsyttää. Tosiaan minussa taitaa olla aika paljon vihaa ja turhautumista sisällä. En vain pysty näyttämään sitä näille henkilöille. Ajattelen että se on turhaa, enkä toisaalta myös vain millään kykene siihen. Joskus avaudun läheisille näistä tilanteista mutta siinä se. Olen kyllä onnellisimmillani vapaa-ajalla itse valitsemassa seurassa. Silloin ei ole mitään turhautumia tai vihaa. Varmaan kun on paljon huonoja kokemuksia sitä herkistyy niille ja väsyy

Se kuitenkin helpottuu, kun luottaa siihen, että toinen ei tarkoita pahaa, vaan on yksinkertaisesti todella erilainen kuin mitä itse on. Jos on ollut kiusaava ja alistava vanhempi, siihen luottaminen on tietysti vaikeaa. Oman vanhemman käytös, asenne ja motiivit yleistyy helposti omassa mielessä.

Tämä on niin totta: syyllistäjän lapsena huomaan syyllistymisnappulan painuvan salamana pohjaan, sitä harvemmin edes tajuaa ennenkuin ehtii hiukan kelailemaan tuntemuksiaan syvemmin. Odotus on lapsuuden kokemusten johdosta se, että kaikki koittaa ulkoistaa syyllisyyden ja häpeän tunteensa minuun. Tuo on hyvä ohjenuora: pitäisi luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen. Ja vaikka siellä olisikin niitä kenkkumaisempiakin ihmisiä joukossa, niin suurin osa kuitenkin haluaa muillekin hyvää.

Totta yleensä ihmiset suhtautuvat uusiin ihmisiin ja tilanteisiin vähintäänkin odottavan neutraalisti. Tämän toisen sanomisista ja käytöksestä riippuu, mihin suuntaan juttu kehittyy. Miksi kukaan olisi pahantahtoinen tai ilkeä tietentahtoen ihmiselle, jota ei tunne. Toki voi olla tyly jne , mutta kyllä se useimmiten johtuu tämän ihmisen omasta tilanteesta ja onhelmista eikä tästä uudesta osapuolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

k

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Muutenkin näkisin että tässä sillä ilkeilijällä on jotain ongelmia kun ihan bensaa liekkeihin saa sillä että ensin ilkeiltyään itse toinen ei suhtaudu lämpimästi toiseen enää. Ihan hassua että pitäisi :D kaikista vastauksistasi paistaa että olet itse tuollainen tökerö ihminen ja sälytät vastuuta teoistasi sille toiselle, kun sua nyt kiukututtaa joku ja toinen ei reagoi kuten haluat. Tai sitten sinulla ei ole kokemusta tämän ketjun aiheesta esim.aloittajan näkökulmasta.

Ihmiset ovat erilaisia. Kommunikoivat eri tavoin. Pitävät eri asioita hauskana ilkeänä jne. Monet myöskään eivät koko ajan sipustele ja seulo sanojaan, vaikkeivät sinänsä ole pahantahtoisia. Voitko kuvitella suurin osa ihmisistä ei ajattele sinua olenkaan vaan suhtautuu neuraalin välinpitämättömästi. Ei ole mitään agendaa suhteesi. Miksi otat kaiken niin henkilökohtaisesti? Kun tajuat, että muut toimii yhtälailla omista lähtökohdistaan kuin sinäkin niin elämäsi helpottuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen henkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Kerrotko miten sitä omaa arvostusta voi aikuisiällä rakentaa, jos sitä ei tule ympäristöstä? Käytännön vinkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihenkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Kerrotko miten sitä omaa arvostusta voi aikuisiällä rakentaa, jos sitä ei tule ympäristöstä? Käytännön vinkkejä?

Tämä menee jo terapeutin alueelle. Hanki ammattiapua vaikka se maksaakin. Kuitenkin n tässäkin ketjussa monilla on mies ja lapset. Eikö sieltä perheestäkään saa mitään tukea siihen, että on hyvä ihmisiä nen, puoliso ja äiti. Työssäkäyvillä työssä onnistumisen kokemuksia? Opiskelijoilla opiskelussa? Sosiaalisissa tilanteissa haastaa itsensä ja poistua siitä siilipuolustuksesta jne jne kirjata omat vahvuudet ja olla ylpeä niustä. Myöntää omat heikkoudet ja työstää niitä. Eiköhänmaailma ole täynnä kaikenlaisia itseapukirjoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihenkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Kerrotko miten sitä omaa arvostusta voi aikuisiällä rakentaa, jos sitä ei tule ympäristöstä? Käytännön vinkkejä?

Tämä menee jo terapeutin alueelle. Hanki ammattiapua vaikka se maksaakin. Kuitenkin n tässäkin ketjussa monilla on mies ja lapset. Eikö sieltä perheestäkään saa mitään tukea siihen, että on hyvä ihmisiä nen, puoliso ja äiti. Työssäkäyvillä työssä onnistumisen kokemuksia? Opiskelijoilla opiskelussa? Sosiaalisissa tilanteissa haastaa itsensä ja poistua siitä siilipuolustuksesta jne jne kirjata omat vahvuudet ja olla ylpeä niustä. Myöntää omat heikkoudet ja työstää niitä. Eiköhänmaailma ole täynnä kaikenlaisia itseapukirjoja.

No kai sitä kysyä saa, kun ammatti auttajana tulee palstalle. Terapia sessiostahan aloittajankin kysymys käy ja aika moni muu keskustelu täällä.

Tarkoitus vissiin jakaa kokemuksia ihmisten kesken, joilla on sama kokemus, miten sitä arvoa voi rakentaa. Miten muut on selvinneet ja keinoja keksineet. Tietysti on kirjat ja eri paikat, terapiat, kuten hienosti listasit paikkoja mistä tietoa ja apua voi hakea. Sen jokainen ihan itsekin varmasti tajuaa!

Saman läpikäyneet ihmiset tai henkilöt joilla on kokemusta miten auttaa vastaavassa tilanteessa olevia, on varsin hyvä tapa oppia ja keskustella. Ei nyt ihan kadulla voi tuntemattomalta kysellä onko sinulla kenties tällainen tilanne. Netti on aika hyvä tapa oppia myös ja jakaa asioita ja kysyä. En terapia sessiota odotakaan, vaan käytännön kokemus vinkkejä, eri asia, kuin kirjat yms apu. Tajuat tämän varmasti itsekin!

En ymmärrä miksi tuohdut. Eihän kysymykseen ole kenenkään pakko vastata, jos se tuntuu epäsopivaa toiminnalta.

Itselleni tämäkin on oman rajan puolustamista ja hyvä tilanne oppia. Alat dissata kysymystäni, millä en pahaa sinulle tarkoita ja kehotat hakeutumaan terapiaan. En jaksa provosoitua, kertoo ihan sinun omasta pahasta olostasi ja osuu sinua johonkin kipu pisteeseen nyt aika kovaa. Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihenkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Kerrotko miten sitä omaa arvostusta voi aikuisiällä rakentaa, jos sitä ei tule ympäristöstä? Käytännön vinkkejä?

Tämä menee jo terapeutin alueelle. Hanki ammattiapua vaikka se maksaakin. Kuitenkin n tässäkin ketjussa monilla on mies ja lapset. Eikö sieltä perheestäkään saa mitään tukea siihen, että on hyvä ihmisiä nen, puoliso ja äiti. Työssäkäyvillä työssä onnistumisen kokemuksia? Opiskelijoilla opiskelussa? Sosiaalisissa tilanteissa haastaa itsensä ja poistua siitä siilipuolustuksesta jne jne kirjata omat vahvuudet ja olla ylpeä niustä. Myöntää omat heikkoudet ja työstää niitä. Eiköhänmaailma ole täynnä kaikenlaisia itseapukirjoja.

No kai sitä kysyä saa, kun ammatti auttajana tulee palstalle. Terapia sessiostahan aloittajankin kysymys käy ja aika moni muu keskustelu täällä.

Tarkoitus vissiin jakaa kokemuksia ihmisten kesken, joilla on sama kokemus, miten sitä arvoa voi rakentaa. Miten muut on selvinneet ja keinoja keksineet. Tietysti on kirjat ja eri paikat, terapiat, kuten hienosti listasit paikkoja mistä tietoa ja apua voi hakea. Sen jokainen ihan itsekin varmasti tajuaa!

Saman läpikäyneet ihmiset tai henkilöt joilla on kokemusta miten auttaa vastaavassa tilanteessa olevia, on varsin hyvä tapa oppia ja keskustella. Ei nyt ihan kadulla voi tuntemattomalta kysellä onko sinulla kenties tällainen tilanne. Netti on aika hyvä tapa oppia myös ja jakaa asioita ja kysyä. En terapia sessiota odotakaan, vaan käytännön kokemus vinkkejä, eri asia, kuin kirjat yms apu. Tajuat tämän varmasti itsekin!

En ymmärrä miksi tuohdut. Eihän kysymykseen ole kenenkään pakko vastata, jos se tuntuu epäsopivaa toiminnalta.

Itselleni tämäkin on oman rajan puolustamista ja hyvä tilanne oppia. Alat dissata kysymystäni, millä en pahaa sinulle tarkoita ja kehotat hakeutumaan terapiaan. En jaksa provosoitua, kertoo ihan sinun omasta pahasta olostasi ja osuu sinua johonkin kipu pisteeseen nyt aika kovaa. Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin!

Sinä tässä olet ainoa tuohtunut. Itse yritin ystävällisesti auttaa. Aivan varmasti jokin sopiva terapia sinua noissa ongelmissasi auttaisi nopeiten ja tehokkaimmin. Täällä on monessa viestissä tarjottu itsetutkiskelua ja sen miettimistä miksi reagoit kanssakäymistilanteissa niinkuin reagoit.(kuten tulkitsit yäysin väärin minun viestini) . Vain omia ajatusmallejaan voi muuttaa.

Sekoitatkohan nyt henkilöitä, en ole ap!