Miksiköhän olen aina ollut niin ei-tykätty, ei-toivottu ja yhdentekevä kaikille ympärilläni oleville / olleille ihmisille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Ei tuo oikein toimi. Kun joku ilkeilee jatkan yleensä mukavana olemista. Mutta joitain se innostaa ilkeilemään enemmän. Jotkut tajuaa vähän mokanneensa, mutta ei meistä kavereita tule enkä minä pidä ilkeilijöistä Mutta ei se mitään, en niin välitä ollakaan suosittu :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Muutenkin näkisin että tässä sillä ilkeilijällä on jotain ongelmia kun ihan bensaa liekkeihin saa sillä että ensin ilkeiltyään itse toinen ei suhtaudu lämpimästi toiseen enää. Ihan hassua että pitäisi :D kaikista vastauksistasi paistaa että olet itse tuollainen tökerö ihminen ja sälytät vastuuta teoistasi sille toiselle, kun sua nyt kiukututtaa joku ja toinen ei reagoi kuten haluat. Tai sitten sinulla ei ole kokemusta tämän ketjun aiheesta esim.aloittajan näkökulmasta.

1. tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

2. lämmön puute, suhtautuu varauksella ilkeilijään, mikähän tuo on naisiaan/miehiään

3. ilkeilijän epävarmuus saa bensaa liekkeihin

Miksi vastuu olikana kiltillä

Minulla aika samoja kokemuksia. Olin jo lapsena sellainen jota muut usein arvostelivat ja puhuivat pahaa. Ehkä syynä tähän oli se, että minut kotona tavallaan opetettiin olemaan niin etten saanut sanoa paljon vastaan ja opin olemaan kiltti lapsi. Koulussa monet varmaan huomasivat tämän ja en osannut tarpeeksi puolustaa itseäni. Muutenkin olen kyllä ollut aina vähän ujo ja sellainen ihminen, joka ei halua pahoittaa muiden mieltä. Minulla oli kuitenkin pari ystävää  ja pääasiassa kohdeltiin hyvin muutenkin. Myöhemmin toisessa koulussa oli paljon ilkeämpää porukkaa ja en enää pärjännyt siellä niin kuin ensimmäisessä koulussa. Minua alettiin kiusata ja jäin nopeasti yksin. Puhuttiin myös paljon pahaa ja tapahtui kaikki todella ikävää mistä en ole vieläkään toipunut. Myöhemmin työpaikoilla olen huomannut saman, että olen jotenkin sellainen ihminen jonka on helppo sivuuttaa ja jotkut ihmetelleet, että miksi olet ujo yms. Ymmärrän tietenkin, että omassa käytöksessä on varmaan paljon syytä tähän, mutta toisaalta ei ihme jos miettii kaikkea mitä olen kokenut. Ihmisiin en enää paljon luota ja edes viihdy muiden seurassa. Muuten haluan olla sellainen ihminen  joka ymmärtää muita. Siinä mielessä sinä olet kuitenkin päässyt hienosti elämässä eteenpäin. Itse taas poljen paikallani ja en koe pärjääväni vaikka yritänkin.

1. tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

2. suhtaudun yhä ystävällisesti ja avoimesti

3a. ilkeilijän epävarmuus saa bensaa liekkeihin, pistää lisää kierroksia että onnistuu satuttamaan

3b. epävarma ei jaksakaan kiusata enää. mutta voi alkaa kiusaamaan heti kun tulee lisää aiheita epävarmuuksille (epäluotettava ihminen). tai vau, nyt kiltti on ansainnut tämän ilkeilijän hyvän kohtelun. Onpa hienoa.

Minusta tuntuu että osa on temperamentiltaan luonnostaan lempeä, rauhallinen, kiltti. Muut jyrää, ei saa olla oma itsensä. Tai aina kiusatulta kysytään miksi olet niin ujo. Duh, kuka siinä alkaa avaamaan elämäntarinaansa, kun luottamus mennyt. Ei sillä, olen aina etäisen mukava kaikille, mutta muu ei kuulu utelijoille

Uskon, että kokemuksesi on tosi, eikä kyseessä ole vain se, että tulkitse tai keskityt pelkkiin negatiivisiin signaaleihin.

Ihmiset, joilla ei ole sinun taustaa eivät välttämättä ymmärrä mistä on kyse. Heille se näyttäytyy siten, että valitat turhasta, tuijotat negatiivisia sattumuksia, ja ylitulkitset muiden tahattomia reaktioita.

Esimerkiksi tuo lasten hoito: on eri asia, kun lapset eivät tottele ja eri asia, kun lapset alkavat dominoiva ja kiusata. Lapset on skarppeja, he näkee ketä voi kusettaja, ketä voi dominoida.

Uskon, että elämä yrittää opettaa sinulle jotain. Laittaa sama kuraa tielleni niinkauan, että on pakko kasvaa. Ja se on hiton vaikeaa, jos kyse on asioista, mitkä olisi pitänyt oppia lapsena. Nyt aikuisen pitää ottaa ne haltuun,

Se ei tarkoita, että kaltoinkohtelijasi olisivat oikeassa. Eivät ole. Ei ketään saa syrjivä, vähätellä, jättää ulkopuolelle. Käytös kertoo heidän kasvu tarpeestaan myös ja nuo tilanteet ovat mahdollisuus kasvaa myös heille, kun tajuavat oman päinvastaisen ongelmansa kuin sinulla, eli he ottavat mielellään aseman jossa painetaan alas, ja sinä työnnät muita ylös, auttelet, koitat olla hyvä, pidetty jne.

Kuitenkin, taustastani johtuen sinulta puuttuu munat. Ja itsepuolustus. Niin se vaan on, että elämässä tulee kaikenlaisia ikäviä ihmisiä vastaan, eikä se läheskään aina auta vastata kärsivällisen ystävällisesti, ei se niihin tehoa, innostaa vain ja antaa vettä myllyyn.

Juttu on kai se, että oppii ne oppimatta jääneet taidot normaalien rajojen, itsepuolustuksen, puolensa pitämisen kanssa. Sitä ei myöskään välttämättä tajua, että alitajuisesti hakee kaikialla hyväksyntää, ja kun sitä ei tule, niin pettyy. Pitäisi itse hyväksyä itsensä ja olla siinä tyytyväinen , eikä odottaa sitä muilta. Muut Tykkää jos tykkää, jos ei niin ei. Se ehkä viestittää myös ulkopuolelle sellaista hälläväliä asenetta, että et ”kerjää”, vaikka tiedän että et kerjäämään mitään, mutta taustastani johtuen sinut saatetaan tiedostamattasi tulkita niin.

Luulen, että on aika oppia, ehkä se menee aluksi yli, niinkuin oppiminen aina Ja hetkeksi sinusta tulee hullu akka, mutta ainakin menet eteenpäin!

Olis niin kiva, kun kaikki olis kivoja ja mukavia, mutta kun se ei mene niin. Ihmisten haavat kolisee yhteen ja joskus ei vaan voi olla kiva, jos toisella ei mene jakeluun, että huonostihan se toimii. Joskus on vaan pakko ottaa järeämmät keinot käyttöön. Aika opettaa missä tilanteessa mikäkin keino paras ja millä volyymilla.

Olen henkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Ap:n tarina kuulostaa hyvin paljon omaltani. Kotona oli vähättelyä, haukkumista ja muunlaista henkistä sekä fyysistä väkivaltaa isäpuoleni toimesta. Uskon siis että häpeä on istutettu minuun jo hyvin nuorena. Luultavasti ainoa selviytymismekanismi on ollut muuttua mahdollisimman näkymättömäksi.

Epävarmana ja hiljaisena lapsena jouduin myös koulukiusatuksi. Minulla oli tavallaan myös aina kavereita, mutta heistä kaikki myös jossain vaiheessa osallistuivat kiusaamiseen tai jättivät ulkopuolelle. Silti valitsin mieluummin sen kuin olla täysin yksin.

Omaksuin ja omaksun edelleen myös helposti pellen roolin, jossa alennan vapaaehtoisesti itse itseni.

Täysi-ikäistyessä löysin parisuhteen, jonka kautta sain näennäistä arvostusta ja statusta. Tosin erosin ex-miehestäni muutama vuosi sitten kun ymmärsin että tarvitsen arvostusta ja kunnioitusta. Sen jälkeen koko rakentamani elämä romahti ja jäin enemmän yksin kuin koskaan. Koen myös olevani viallinen ja täysin arvoton.

Vierailija kirjoitti:

Olen henkisen puolen ammattilainen. Kun itse arvostaa itseään, muutkin arvostavat. Jos on lapsena tai nuorena kokenut väheksyntää, ilman aktiivista paneutumista asiaan tilanne voi jäädä pysyväksi. Sen takia ap. On hyvä harjoitella ajattelua, että sinä et ole huono, vaan sinua on kohdeltu huonosti. Se ei ole sinun vikasi. Olet arvokas ihminen ja kerro se tarvittaessa jollekkin ystävällesi. Älä anna väheksyä itseäsi, vaan käyttäydy hyvin ja kohteliaasti kaikkia kohtaan.

Tuo on totta!

Silti voitolla kohtelias ja ystävällinen jämäkästi, omasta arvosta käsin, eikä kuten tähän asti, kohtelias ja ystävällinen sieltä alemmuudentunteen käsin. Se haisee kauas!

Olisi mielenkiintoista tutustua muihin saman kaltaisiin. Minua ei varsinaisesti aikuisena ole poljettu missään, mutta jään porukasta aina vähän ulkopuolelle, kun ihmissuhteet lähentyvät muilla. Takana on koulukiusaamistausta, äidin tunnekylmyys ja isän puuttuminen elämästä. Yritän vaihdella taktiikkaa ja toimia eri tavalla, mutta aina lopputulos on sama. Kaipaisin ystäviä, muutama riittäisi tai yksikin, mutta tuntuu ettei samanhenkisiä löydy. Tai se tutustuminen ei lähde koskaan kunnolla käyntiin. Minulla oli läheinen ystävä "sielunkumppani" vuosia, mutta hän kuoli. Siitä jäi se kaipaus siihen, mitä se on kun voi olla sataprosenttisesti oma itsensä, tietää, että toinen ainakin yrittää ymmärtää. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla aika samoja kokemuksia. Olin jo lapsena sellainen jota muut usein arvostelivat ja puhuivat pahaa. Ehkä syynä tähän oli se, että minut kotona tavallaan opetettiin olemaan niin etten saanut sanoa paljon vastaan ja opin olemaan kiltti lapsi. Koulussa monet varmaan huomasivat tämän ja en osannut tarpeeksi puolustaa itseäni. Muutenkin olen kyllä ollut aina vähän ujo ja sellainen ihminen, joka ei halua pahoittaa muiden mieltä. Minulla oli kuitenkin pari ystävää  ja pääasiassa kohdeltiin hyvin muutenkin. Myöhemmin toisessa koulussa oli paljon ilkeämpää porukkaa ja en enää pärjännyt siellä niin kuin ensimmäisessä koulussa. Minua alettiin kiusata ja jäin nopeasti yksin. Puhuttiin myös paljon pahaa ja tapahtui kaikki todella ikävää mistä en ole vieläkään toipunut. Myöhemmin työpaikoilla olen huomannut saman, että olen jotenkin sellainen ihminen jonka on helppo sivuuttaa ja jotkut ihmetelleet, että miksi olet ujo yms. Ymmärrän tietenkin, että omassa käytöksessä on varmaan paljon syytä tähän, mutta toisaalta ei ihme jos miettii kaikkea mitä olen kokenut. Ihmisiin en enää paljon luota ja edes viihdy muiden seurassa. Muuten haluan olla sellainen ihminen  joka ymmärtää muita. Siinä mielessä sinä olet kuitenkin päässyt hienosti elämässä eteenpäin. Itse taas poljen paikallani ja en koe pärjääväni vaikka yritänkin.

Itselläni on hyvin samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia - lihavoin ne kohdat, jotka kolahtivat erityisesti. Minulla on paljon kiusaamiskokemuksia lapsuudesta ja nuoruudesta: jouduin monesti naurunalaiseksi ihan mitättömien syiden takia, jotka nyt aikuisena tuntuvat ihan naurettavilta. Nyt aikuisiällä saan olla rauhassa, tosin koin henkistä väkivaltaa aikaisemmassa parisuhteessani. Usein tuntuu toistuvan se, että minut jotenkin ohitetaan ja sivuutetaan. Minua ei huomioida, tai en pääse porukkaan. Jos pääsenkin osaksi jotain porukkaa, jään helposti puheliaiden ekstroverttien jalkoihin: puheeni keskeytetään, eikä minua kuunnella.

Tällä hetkellä minulla on sellainen elämäntilanne, että jotkut ehkä haluaisivat tutustua minuun (nuo ekstrovertit opiskelupaikassani) mutta itse vetäydyn. En juurikaan luota ihmisiin, ja olen omaksunut (mistä ihmeestä, en tiedä) jopa sellaisia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka olisivat aikaisemmin olleet itselleni vieraita. Usein huomaan ajattelevani, että "en ole täällä hankkimassa ystäviä vaan opiskelemassa". Kuitenkin varmaan pohjimmiltani haluaisin olla sosiaalinen, hyväksytty ja rakastettu, ystävien ympäröimä.

Tiedän, että vetäytyminen on ihan omaa syytäni ja usein myös suhtaudun ihmisiin kohtuuttoman vaativasti ja ylimielisestikin, ajatuksissani siis. Mutta huonojen kokemusten takia minulla on jatkuvasti jonkinlainen varautuneisuus päällä. Olen huomannut, että opiskelukaverini puhuvat mielellään itsestään ja henkilökohtaisista asioistaan. Itse taas en halua kenenkään tietävän itsestäni oikein mitään: voin puhua asioista, joita tiedän tai joista pidän mutta en varsinaisesti anna itsestäni juuri mitään. En paljasta enkä tunnusta mitään, koska jollain tasolla pelkään edelleen kiusatuksi joutumista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellinen jatkaa: töissä en kyllä jaksaisi tätä. Mullekin keljuillaan muka humoristisesti tosi paljon. Oon kanssa ajatellut että heitä häiritsee kun olen millainen olen. Kohtelias ja mukava, hymyilen, onnellinen mutta hiljainen. Oon tosi poikki ihmisiin ja unelmoin etätöistä. En halua muilta muuta kuin että kohdellaan hyvin.

Mut mitä voin sanoa kun vaikka esimies tulee juttelemaan ja rojahtaa mun tuolille istumaan. Seison siinä vieressä ja odotan et hän siirtyy mun paikalta. Koska on pöyristyttävää ettei hän sitä itse tajua tehdä. Mitä voi sanoa? "Hei pääseks siihen takasin istumaan"? Tai nää jatkuvat humoristiset naljailut. Tuntuu että jotkut yrittää provosoida koska heillä on tylsää.

Osa kyllä suhtautuu ihan mukavasti ja normaalisti ja se on ihanaa.

Minkälainen lapanen ei saa itseään puolustettua? Ystävällisen napakasti voit sanoa ,että voisitko siirtyä paikaltani .

Sellainen joka olettaa että aikuinen ihminen (pomoni) tietää kyllä että on rojahtanut minun paikalleni istumaan kun seison vieressä. Tuntuu ihan älyttömältä että pitäisi alkaa opettaa muita käyttäytymään. Yleensä ajattelen että tällaiset käyttäytyy noin tahallaan ja hakee musta jotain reaktiota. Ei tee mieli antaa sitä. Ja tuntuu typerältä tokaista yhtäkkiä tylysti "siirry". "Siirtyisitkö" olisi kohtelias mutta nöyristelevä. Yleensä pyörittelen mielessäni silmiä näille tyypeille mutta jatkan juttelua ja seisoskelua ja odotan että he itse tajuavat siirtää itsensä.

Tämä on itsesuojelumekanismikin. Yrittää välttää konfliktin jossa epäkypsä tyyppi (se tuolin valtaaja) suuttuisi ja hankaloittaisi mun elämää. Olen oppinut että tökeröt ihmiset voi olla hankalia tyyppejä.

Voisiko joku avata analysoiden miksi sain alapeukkuja? Kuuntelen avoimin mielin. Kirjoitin rehellisesti mitä päässäni käy läpi kun joku kohtelee asiattomasti.

Voihan olla ettei tuo edes ole asiatonta kohtelua. Mutta itse tulkitsen sen niin.

Äitini on kiusaajapersoona. Häneen reaktioni on pyöritellä silmiä mielessäni, koska reaktiosta ei koskaan seuraa yhtään mitään hyvää. Vain riita tai tappelu. Hänellä saattaa olla joku persoonallisuushäiriö. Passiivisuus lienee joku suokamekanismini.

Kun hoitolapset kiusasivat näin mitä tapahtuu, ahdistuin ja itkin ystävälle. Mutta hampaat purren tein pestin loppuun asti. En löytänyt itsestäni sitä jämäkkää komentajaa. Tiesin toimivani väärin, mutta yritin selviytyä.

Selviytyminen. Avainsana vaikeissa tilanteissa ja vaikeiden ihmisten kanssa.

Luojan kiitos on ihmisiä jotka eivät kohtele huonosti. Heitä vaan on tosi harvassa. Ajatusmaailmani on että miksi vaivautua noiden vaikeiden kanssa mihinkään toimiin, kun voi vaan valita seuransa. Ja sietää hetken sitä rasittavaa henkilöä joka valtaa kuninkaan elkein tuolini.

Luulen alapeukkujen johtuvan siitä, että sinä itse vaikutat vaikealta ja vihamieliseltä ihmiseltä.

On totta, että jotkut ihmiset ovat luonnoltaan poikkeuksellisen hienotunteisia ja huomaavaisia, eivätkä esimerkiksi istuisi toisen tuolille. Totta on myös, että esimerkiksi pomosi ei välttämättä tarkoittanut mitään pahaa: ei tarkoittanut kyykyttää, nöyryyttää tai saada sinua hermostumaan, vaikka "kuninkaan elkein" istuikin tuolillesi. Todennäköisesti pomon mieli askarteli siinä työasiassa, minkä takia oli luoksesi tullut, saattoipa hänellä olla lisäksi selkäkipuja tai vaikka hirveä pieretys, joka vaati istumaan.

Sinun reaktiosi pomosta ja tilanteesta on kuitenkin hyvin ilkeämielinen. Sen sijaan, että ajattelisit kuntosi kestävän parin minuutin seisomisen tai istuisit pöydälle ja keskittyisit siihen työjuttuun, miksi pomo tuolillasi istui, sinä "pyörittelet silmiä mielessäsi" ja leimaat pomon huonokäytöksiseksi törpöksi.

Siitä uskon alapeukkujen johtuvan.

Kiitos vastauksesta. Hän tekee muutakin hieman epähuomaavaista toisia kohtaan koko ajan, ajattelee luultavasti vain itseään enemmän kun taas itse pyrin olemaan huomaavainen, tai siis se tulee luonnostaan. Varmaan sen takia tuokin pieni asia ärsyttää. Tosiaan minussa taitaa olla aika paljon vihaa ja turhautumista sisällä. En vain pysty näyttämään sitä näille henkilöille. Ajattelen että se on turhaa, enkä toisaalta myös vain millään kykene siihen. Joskus avaudun läheisille näistä tilanteista mutta siinä se. Olen kyllä onnellisimmillani vapaa-ajalla itse valitsemassa seurassa. Silloin ei ole mitään turhautumia tai vihaa. Varmaan kun on paljon huonoja kokemuksia sitä herkistyy niille ja väsyy

Se kuitenkin helpottuu, kun luottaa siihen, että toinen ei tarkoita pahaa, vaan on yksinkertaisesti todella erilainen kuin mitä itse on. Jos on ollut kiusaava ja alistava vanhempi, siihen luottaminen on tietysti vaikeaa. Oman vanhemman käytös, asenne ja motiivit yleistyy helposti omassa mielessä.

Tämä on niin totta: syyllistäjän lapsena huomaan syyllistymisnappulan painuvan salamana pohjaan, sitä harvemmin edes tajuaa ennenkuin ehtii hiukan kelailemaan tuntemuksiaan syvemmin. Odotus on lapsuuden kokemusten johdosta se, että kaikki koittaa ulkoistaa syyllisyyden ja häpeän tunteensa minuun. Tuo on hyvä ohjenuora: pitäisi luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen. Ja vaikka siellä olisikin niitä kenkkumaisempiakin ihmisiä joukossa, niin suurin osa kuitenkin haluaa muillekin hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Muutenkin näkisin että tässä sillä ilkeilijällä on jotain ongelmia kun ihan bensaa liekkeihin saa sillä että ensin ilkeiltyään itse toinen ei suhtaudu lämpimästi toiseen enää. Ihan hassua että pitäisi :D kaikista vastauksistasi paistaa että olet itse tuollainen tökerö ihminen ja sälytät vastuuta teoistasi sille toiselle, kun sua nyt kiukututtaa joku ja toinen ei reagoi kuten haluat. Tai sitten sinulla ei ole kokemusta tämän ketjun aiheesta esim.aloittajan näkökulmasta.

Ei minun mielestäni ole mikään pakko suhtautua lämpimästi, ymmärrän sen kyllä, jos ei halua. Mutta jos henkilö kokee kaikkialla aina tulevansa muiden tylyttämäksi, voi omaa asennetta muuttamalla koittaa tehdä sen, ettei historia enää pakkotoista itseään.

Itselleni suuri juttu oli tajuta se, että nuo ilkeilijät ovat nimenomaan epävarmoja itsestään, ja siitä ilkeän kuuloiset kommentit johtuu. Tai koetaan toinen uhkana, ollaan epävarmoja omasta asemasta, jolloin toinen näyttää viholliselta vaikka ei olisi ehtinyt suuta avata. Juuri kukaanhan ei koskaan pidä itse itseään ilkeänä alistajana, vaan vika on aina toisessa - toinen on se, joka "aloitti".

Esimerkiksi sinun viestisi havainnollistaa tämän aika hyvin - olet leimannut minut käytännössä yhden hyvää tarkoittavan viestin perusteella tökeröksi, epäkypsäksi, toisia alistavaksi "kiukuttelijaksi", vaikka oikeasti koitan olla avuksi ihmisille, jotka reagoivat niin herkästi toisten sanomisiin ja tekemisiin, että se haittaa heidän omaa elämänlaatuaan. Uskon, että minulla on aiheesta jonkilaista sanottavaa, sillä olen itse kärsinyt paljon toistuvista ulkopuolisuuden ja loukatuksi tulemisen tunteista. Onnistuin kuitenkin melko hyvin murtautumaan ulos tuosta roolista omia tunteitani ja tulkintojani tarkastelemalla, ja ymmärtämällä, että jos joku onkin minulle ikävä, se yleensä kumpuaa tämän henkilön omista traumoista - ja sitten onkin usein minusta itsestäni kiinni, haluanko lähteä hieromaan sotaa vai rauhaa. Toki vieläkin tulee hetkiä, jolloin tunteet voittavat järjen ja tulkitsen esimerkiksi mieheni sanat yliherkästi ja olettaen, että hän tahtoo minua alistaa ja vähätellä, vaikka oikeasti tiedän, ettei se pidä paikkaansa.

On sellaisiakin tilanteita, joissa toinen nimenomaan tietoisesti, systemaattisesti ja määrätietoisesti tahtoo pahoittaa toisen mielen ikään kuin huvikseen, ja kommunikaatio sellaisten ihmisten kanssa on varmaan hyvä pitää niin minimissä kuin mahdollista. Näkisin kuitenkin, että suuri osa ilkeilyä ja eripuraa johtuu siitä, että molemmat ovat puolustuskannalla, ja tulkitsevat toistensa sanomisia pahimpien mahdollisten linssien läpi.

Ja täällä vielä yksi, jolla on samoja kokemuksia kuin ap:lla. Erityisesti kolahti lause: "Älä vaan kuvittele olevasi yhtään mitään". Minullekin saivat sukulaiset sanoa ihan mitä vain, erityisesti ulkonäköäni sai arvostella todella ivallisesti. Sain kuulla ihan näillä sanoilla, etten ole minkään näköinen, tai että olen surkean näköinen. Mikä ihme pakotti aikuiset ihmiset sanomaan sellaista teini-ikäiselle tytölle? En edes ollut mitenkään erityisen ruma. Pidin itseäni ihan nättinä, joten sanomisten ja oman peilikuvan välinen ristiriita oli hyvin hämmentävä. Aikuisiällä alkoi ulkopuolelle jättäminen. Minulle kyllä auliisti kerrottiin, mitä muu perhe oli yhdessä tehnyt, itse kuulin näistä tekemisistä vasta jälkikäteen. Yhteiset matkat järjestettiin ajankohtina, jolloin en töiden puolesta voinut lähteä mukaan, mutta se oli oikeastaan onni. Jopa syntymäpäiviäni viettivät kerran sellaisena päivänä, jolloin olin itse toisella puolella Suomea - se päivä kun kuulemma sopi hyvin muille. Heräsin lopullisesti vasta sitten, kun sama kohtelu kohdistettiin lapsiini: pienille lapsilleni kerrottiin yksityiskohtaisesti, miten hauskoja kutsuja oli järjestetty, mutta meitä ei ollut kutsuttu. Se mielipahan määrä johti siihen, että halusin suojella lapsiani ja pistin välit jäihin sukulaisten kanssa. En ole kieltänyt ketään olemasta lapsiini yhteydessä, enkä ole lapsille puhunut pahaa sukulaisista. Eipä näytä kukaan kaivanneen lapsiani viimeiseen kymmeneen vuoteen. Tämä kohtelu sai aikaan sen, etten uskalla luottaa ihmisiin, mikä on vaikuttanut vahvasti omaan kykyyni ystävystyä. Ilmeisesti pelkään, että ihmiset haluavat pohjimmiltaan vain loukata minua, joten en halua päästää ketään niin lähelle itseäni, että minua voitaisiin satuttaa. Oma perheeni - mies ja lapset - ovat ainoat, joihin luotan, ja joiden kanssa uskallan olla aidosti oma itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Tämä on totta, että ilkeilyyn on hyvä vastata ”hyvyydellä”.

Silloin kun on kyse ihmisestä,jolla on rankka tausta on vaan ohjelmoitu ajattelemaan kokemuksen kautta, että jos aistii toisessa kateutta, on paras pakittaa. Tietyn aikaa, vuosiakin , pystyy kyllä vastaaman kateuteen ja ilkeilyynkin hyvyydellään, Jutta jossain kohtaa se ongelma repeää.

Kyse on syvemmällä, kuin vain positiivisella suhtautumisella vastaamisesta kateuteen.

Uskon, että se vastaus on muutama vastaus ylempänä.

Se, että pikku hiljaa aidosti alkaa ravistaa itseään, eikä vaan ulkoisesti koita noissa tilanteissa käyttäytyä ” oikein” voi olla avain. Kun oman itsen arvostus kasvaa, kykenee automaatisesti vastaaman ilkeilyyn paremmin, koska se ei kopsatkaa armottomuus haavaan tai voi jättää osan sanomisista omaan arvoonsa, kuten ehdotit.

Viisas teksti ja toimii, kun se lähtee aidosti sisältä. Pitkässä juoksussa jaksaa ulkoista käytöstä,pitää yllä niin kauan, kuin menee hyvin, kun tulee painetta elämässä ei sitä jaksa ylläpitää, ellei ole sisäsyntyistä.

Matka omaan arvostukseen tuon taustan omaavana on kai pitkä, kun siihen ei ole tottunut, kun se viesti pitäisi oppia lapsena. Mahdollista se kuitenkin on.

Ravistaa= arvostaa

..kopsahda arvottomuus haavaan..suom.huom

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iii

Vierailija kirjoitti:

Eikös vaan olekin kivaa ja helppoa syyttää omasta tökeryydestä muiden ”ylitulkintaa”? Olen huomannut että nämä muita ihmisiä mesoamisellaan lyttäävät tulevat hyvin toimeen keskenään kun saavat keskittyä kilpailemaan kumpi ehtii lytätä toisen ensin. Hyväkäytöksiselle ihmiselle sellaiset vouhottajat ovat vain raskaita.

Mutta eiköhän se oikeasti ole todella harvinaista, että kukaan haluaisi toista lytätä, vaikkei aina samalla aaltopituudella ollakaan.

Tässä olet kyllä väärässä. Tosi paljon kateutta ja pahansuopuutta on ihmisissä! Ei niin että olisi mustavalkoista että ihminen on vain paha tai hyvä, mutta ilkeyttä on.

Taidat ikävä kyllä olla oikeassa. Näkisin kuitenkin, että ilkeyden olettaminen luo ilkeyttä. Ajatellaan, että olen vaikka sinulle jostaibn hieman kateellinen, ja siksi tunnen jonkinlaista epävarmuutta sinun seurassasi, ja tulen sanoneeksi sinulle jotain hieman ilkeämielistä.

Sinä voit joko mennä heti varpaillesi - onpa ikävä, inhottava, tökerö ja pahansuopa ihminen, puhua minusta ikävänä ihmisenä miehellesi ja "pyöritellä silmiäsi sisäisesti", kuten joku aiemmin ketjussa kertoi tekevänsä. Asenteesi välittyy minulle kyllä varmasti, jos ei suoraan kylmyytenä, ainakin lämmön puutteena, josta voin kyllä päätellä loput. Silloin minun epävarmuuteni saa bensaa liekkeihin, ja välillemme kehittyy nopeasti kylmä ja ilkeä tunnelma, jota on vaikea korjata ilman tietoista pyrkimystä ja avoimuutta.

Sen sijaan jos minun lipsauttaessani ilkeyteni, ajattelet, että tuskinpa tuo minua inhoaa, se oli vaan jotain, antaa olla, ja suhtaudut minuun itse suopeasti, on aika todennäköistä, että minä hyvin pian alan pitää sinusta ja tajuan, ettei minulla ole mitään syytä olla olematta sinulle mukava.

Kuvailemani nyötämielisyys on piirre, jonka olen havainnut kaikissa todella suosituissa ja pidetyissä ihmisissä - yläasteen paremmalla puolella tietysti. He kieltäytyvät hankkimasta vihaajia itselleen kieltäytymällä olemasta sellainen itse.

Tämä on totta, että ilkeilyyn on hyvä vastata ”hyvyydellä”.

Silloin kun on kyse ihmisestä,jolla on rankka tausta on vaan ohjelmoitu ajattelemaan kokemuksen kautta, että jos aistii toisessa kateutta, on paras pakittaa. Tietyn aikaa, vuosiakin , pystyy kyllä vastaaman kateuteen ja ilkeilyynkin hyvyydellään, Jutta jossain kohtaa se ongelma repeää.

Kyse on syvemmällä, kuin vain positiivisella suhtautumisella vastaamisesta kateuteen.

Uskon, että se vastaus on muutama vastaus ylempänä.

Se, että pikku hiljaa aidosti alkaa ravistaa itseään, eikä vaan ulkoisesti koita noissa tilanteissa käyttäytyä ” oikein” voi olla avain. Kun oman itsen arvostus kasvaa, kykenee automaatisesti vastaaman ilkeilyyn paremmin, koska se ei kopsatkaa armottomuus haavaan tai voi jättää osan sanomisista omaan arvoonsa, kuten ehdotit.

Viisas teksti ja toimii, kun se lähtee aidosti sisältä. Pitkässä juoksussa jaksaa ulkoista käytöstä,pitää yllä niin kauan, kuin menee hyvin, kun tulee painetta elämässä ei sitä jaksa ylläpitää, ellei ole sisäsyntyistä.

Matka omaan arvostukseen tuon taustan omaavana on kai pitkä, kun siihen ei ole tottunut, kun se viesti pitäisi oppia lapsena. Mahdollista se kuitenkin on.

Joo, jos se ulkoinen käytös ei ole linjassa todellisten tunteiden kanssa, on lopputulos hämmentävä eikä todennäköisesti toimi. Silloin itse tuntee myös olevansa altavastaaja, mikä syö todellista itsekunnioitusta. Sanoit hyvin, että sen hyvyyden - ilman lainausmerkkejä - on tultava aidosti sisältä, siitä, että ymmärtää, ettei toisen ilkeät sanat kerro mitään minusta, vaan sanojan omasta kivusta ja epävarmuudesta. Jokaisella on kuitenkin omat sokeat ja herkät pisteensä.

Ja muuten - kun käytin alkuperäisessä viestissä minä-sinä-muotoa asiani ilmaisemiseen, kyse oli tyyliseikasta, ei siitä, että minulla itselläni olisi tapana ihmisille ilkeillä ja sitten oikeuttaa se. Mietin vain, kun joku taisi saada väärän kuvan tuosta kerrontatavasta.