Vihaan kummina olemista

En ymmärrä mistä te valitatte? Minä ajattelen, että on kunnia olla kummi. Meidät kutsutaan vähintään kerran vuodessa kylään ja tarjoilut ovat aina ylenpalttiset. Taatusti isäntäperheellä menee enemmän rahaa tarjoiluihin kuin mitä minun pieni lahjani maksaa. Olen joskus saanut kummilapsen kuvan ja on kummilapseni sanonut joka kerta kiitos kun on lahjan saanut. Minulla on kolme kummilasta. En koskaan ole ostanut isoa lahjaa, mutta aina on kiva antaa jotain pientä synttäri- ja joululahjaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tekee kansalaisaloitteen, että luovutaan tästä vanhentuneesta tavasta? Vai pitäisikö lähettää adressi kirkon päämiehelle?

Lupaan allekirjoittaa!

Miksi? Ei semmosta tarvitse todellaan tehdä. Kummiksi ryhtyminen on 100% oma valinta. Ei ryhdy kummiksi jos ei koe omakseen. Helppoa!

Joku sitä kyselee kohta kuitenkin. "Etkö millään vois alkaa..?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka tekee kansalaisaloitteen, että luovutaan tästä vanhentuneesta tavasta? Vai pitäisikö lähettää adressi kirkon päämiehelle?

Lupaan allekirjoittaa!

Miksi? Ei semmosta tarvitse todellaan tehdä. Kummiksi ryhtyminen on 100% oma valinta. Ei ryhdy kummiksi jos ei koe omakseen. Helppoa!

Joku sitä kyselee kohta kuitenkin. "Etkö millään vois alkaa..?"

Sitten voi sanoa, että "ei kiitos"

Ei saa olla liian vässykkä.

Olen pummi-kummi. En hoida, muista tai lahjo. Kummina olo on helppoa! 😇

Vierailija kirjoitti:

Olen pummi-kummi. En hoida, muista tai lahjo. Kummina olo on helppoa! 😇

Taidat olla mies? 😂

Vierailija kirjoitti:

Itse olen just samassa tilanteessa, tosin oma lapsi jo aikuinen ja omillaan. Kummipoikaa en ole moneen vuoteen muistanut lahjoilla koska äitinsä aina antoi ymmärtää että olipa vaatimaton rahasumma ja samaan syssyyn kertoo mitä toinen lapsi on omalta kummiltaan saanut, likemmäs 100€ lahjan. Lopetin yhteydenpidon kokonaan kun tunsin että mitään ei arvosteta, lahjoista ei aina edes kiitetty. Minulla on viisi muutakin kummilasta ja vain kahden kanssa olen tekemisissä enää. Ei minulla ole enää varaa lahjoa. Nyt moni tähän tietenkin kommentoi että eihän se 20€ paljon ole mutta kyllä se on jos joka kuukausi joutuu elämään velaksi jo ihan perusasioiden vuoksi. Itse en menisi juhliin enkä lahjoisi. Kyllä oman elämän pitää olla etusijalla eikä kummilapsen lahjominen. jos eivät ymmärrä, se on heidän häpeänsä.

Miksi helvetissä olet haalinut noin monta kummilasta? Kummius ei ole pakollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen just samassa tilanteessa, tosin oma lapsi jo aikuinen ja omillaan. Kummipoikaa en ole moneen vuoteen muistanut lahjoilla koska äitinsä aina antoi ymmärtää että olipa vaatimaton rahasumma ja samaan syssyyn kertoo mitä toinen lapsi on omalta kummiltaan saanut, likemmäs 100€ lahjan. Lopetin yhteydenpidon kokonaan kun tunsin että mitään ei arvosteta, lahjoista ei aina edes kiitetty. Minulla on viisi muutakin kummilasta ja vain kahden kanssa olen tekemisissä enää. Ei minulla ole enää varaa lahjoa. Nyt moni tähän tietenkin kommentoi että eihän se 20€ paljon ole mutta kyllä se on jos joka kuukausi joutuu elämään velaksi jo ihan perusasioiden vuoksi. Itse en menisi juhliin enkä lahjoisi. Kyllä oman elämän pitää olla etusijalla eikä kummilapsen lahjominen. jos eivät ymmärrä, se on heidän häpeänsä.

Miksi helvetissä olet haalinut noin monta kummilasta? Kummius ei ole pakollista.

Jos on paljon ystäviä ja suuri suku, pyyntöjä tulee paljon ja kieltäytyminen on vaikeaa. Vai mikä olisi hyvä syy, kun kysytään, että "miksi et halua alkaa kummiksi?" -4 tytön kummi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen just samassa tilanteessa, tosin oma lapsi jo aikuinen ja omillaan. Kummipoikaa en ole moneen vuoteen muistanut lahjoilla koska äitinsä aina antoi ymmärtää että olipa vaatimaton rahasumma ja samaan syssyyn kertoo mitä toinen lapsi on omalta kummiltaan saanut, likemmäs 100€ lahjan. Lopetin yhteydenpidon kokonaan kun tunsin että mitään ei arvosteta, lahjoista ei aina edes kiitetty. Minulla on viisi muutakin kummilasta ja vain kahden kanssa olen tekemisissä enää. Ei minulla ole enää varaa lahjoa. Nyt moni tähän tietenkin kommentoi että eihän se 20€ paljon ole mutta kyllä se on jos joka kuukausi joutuu elämään velaksi jo ihan perusasioiden vuoksi. Itse en menisi juhliin enkä lahjoisi. Kyllä oman elämän pitää olla etusijalla eikä kummilapsen lahjominen. jos eivät ymmärrä, se on heidän häpeänsä.

Miksi helvetissä olet haalinut noin monta kummilasta? Kummius ei ole pakollista.

Jos on paljon ystäviä ja suuri suku, pyyntöjä tulee paljon ja kieltäytyminen on vaikeaa. Vai mikä olisi hyvä syy, kun kysytään, että "miksi et halua alkaa kummiksi?" -4 tytön kummi

"Minulla on niin monta kummilasta jo entuudestaan, että ei valitettavasti ole enempää aikaa ja haluan panostaa kummiuteen enkä olla pelkkä lahja-automaatti." Saa käyttää ;)

Tosin jos kysyjä tietää, että olet ihan p*aska kummi, niin vastaus ei välttämättä mene läpi :D

Miksi kukaan pyytäisi lapselleen kummiksi ihmistä, jonka tietää olevan huono kummi?

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa.

Minulla on kummilapsi, jota en käytännössä tunne ollenkaan. Hyvä kun kadulla tunnistan jos vastaan tulee. Olen lähinnä lahja-automaatti. Joka joulu, joka synttäri, jokainen muu juhlapäivä olen lahjan ostanut ja toimittanut tai antanut rahaa. KERTAAKAAN en ole kiitosta saanut, en ikinä, en lapselta enkä vanhemmiltaan. 

Ja sehän ei ole loppunut rippikouluun, vaan nyt "lapsi" on jo 20 ja edelleen juhlitaan kummi- ja sukulaissynttäreitä ("kun se tarvitsee rahaa bensaan"). Ja on juhlittu jo kahdet valmistujaiset (jotain opintoja) ja vaikka mitä. Haluan eroon tästä riippakivestä. En ole koskaan saanut heiltä edes joulukorttia! En mitään, en koskaan. 

Miehelläni on myös kummilapsi, jonka lahjoista olen minä tietenkin vastannut. Minua ei silloin kelpuutettu kummiksi, vain mieheni. Näen tuota lasta kerran vuodessa kun lahja viedään ja kahvit juodaan.

Omien lasten kummit eivät ole missään määrin kiinnostuneita. Joululahja tulee yhdeltä kummilta ja siinä se. Tyyliin palapeli, jota ei koskaan edes avata. Yhtä kummia ei ole ristiäisten jälkeen näkynyt. Ja kolmas ei kykene muistamaan edes että on kummilapsi, eikä siis mitenkään koskaan huomioi.

Kummius on kadonnut nykymaailmasta.  

Sinuna jättäisin menemättä synttäreille ja laittaisin onnittelut tekstarina tai facebookissa :) Olet varmasti tehnyt jo tarpeeksi. Kaikkea hyvää sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Jos on paljon ystäviä ja suuri suku, pyyntöjä tulee paljon ja kieltäytyminen on vaikeaa. Vai mikä olisi hyvä syy, kun kysytään, että "miksi et halua alkaa kummiksi?" -4 tytön kummi

"Kiitos kunniasta, mutta minulta ei löydy resursseja kummiuteen"

"Onpas ihanasti ajateltu, mutta minulla on kummilapsia jo sen verran ennestään, etten voi (juuri nyt?) kummiksi ryhtyä"

"En koe kummiuden olevan mielekäs asia minulle"

"Kiitos, että ajattelit(te) minua. En kuitenkaan tahdo ryhtyä kummiksi, sillä se ei ole minun juttuni"

"En pidä lapsista/en tule toimeen lasten kanssa, joten kummius ei ole minun juttuni"

Tuossa nyt muutama.

Toki voi vielä sanoa, että kummiudesta kieltäytymisestä huolimatta tahdot olla osana lapsen elämää joka tapauksessa. Siihen ei tarvita kummiuden tai "kummiuden" velvoitetta.

Olisipa mies, niin kumminakaan ei vaadittaisi niin paljoa.

Vierailija kirjoitti:

Olisipa mies, niin kumminakaan ei vaadittaisi niin paljoa.

Sinkkunako on niin vaikeaa? 😢

Vakavasti puhuen, miehet tuntuvat pääsevän näissä lapsiin liittyvissä asioissa vähemmällä, kun "kyllä ne naiset hoitaa". Minäkin todennäköisesti haluaisin omia lapsia, jos olisin mies. Mutta kun en oo...

-vela

Minun kummilapsellani on ihanat vanhemmat! Pidetään paljon yhteyttä (lapsen äiti on hyvä ystäväni :) ja nähdään usein. Kun minulla oli vaikeaa omassa elämässäni, heidän kotinsa oli melkein kuin toinen kotini ja heillä käyminen oli henkireikäni. Olin aina tervetullut heille ja samoin he ja erityisesti kummipoikani ovat aina tervetulleita minun luokseni! Toivon, että yhteytemme jatkuu vahvana pitkälle hänen aikuisuuteensa saakka :)

Vierailija kirjoitti:

Minun kummilapsellani on ihanat vanhemmat! Pidetään paljon yhteyttä (lapsen äiti on hyvä ystäväni :) ja nähdään usein. Kun minulla oli vaikeaa omassa elämässäni, heidän kotinsa oli melkein kuin toinen kotini ja heillä käyminen oli henkireikäni. Olin aina tervetullut heille ja samoin he ja erityisesti kummipoikani ovat aina tervetulleita minun luokseni! Toivon, että yhteytemme jatkuu vahvana pitkälle hänen aikuisuuteensa saakka :)

Olen myös viettänyt paljon aikaa kummipoikani kanssa kahdestaankin, kutsunut hänet luokseni kylään ja saanut tutustua tähän hienoon pieneen ihmiseen. Ja meillä on oikeasti ollut tosi hauskaa yhdessä! :)

Yrittäkää tutustua kummilapsiinne ja viettäkää aikaa yhdessä, niin kummius saattaa muuttua ihan toisenlaiseksi :)

Vierailija kirjoitti:

Ei toi ole mikään ongelma. Käyttäydytte vaan samalla kun meidän lapsen kolme kummia eli elätte vaan omaa elämäänne ja laitatte postitse jonkun pienen muistamisen synttäreille. Paikalle ette omien kiireiden takia tietenkään ehdi.

Meillä sama. Ja useimmiten se muistaminen edes postitsekin unohtuu. Jouluista puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä teihinkään aina olla tyytyväisiä.

"Aina ystävyys ei tosin kanna. Ylen kyselyyn vastanneista joka kymmenennellä oli katkennut suhde omaan kummilapseen. Riitautuminen vanhempien kanssa ja vastaajan oma ero olivat tärkeimmät syyt välien viilentymiseen. Viidennes vanhemmista ilmoitti pettyneensä lapsen kummivanhempiin."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/16/ylen-kysely-joka-viides-vanhemp…

Jos kummi riitaantuu vanhempien kanssa kunnolla (tai jomman kumman vanhemman kanssa), niin miten ihmeessä pystyisi pitämään yllä neutraalia yhteyttä kummilapseensa? Voi olla aika vaikea rämpiä siinä suossa, kun helposti antaisi kuitenkin vahingossa rivien välistä sitä kuvaa, että ei tule toimeen vanhempien kanssa. Parempi silloin vaan kadota kuviosta. Joskus se riitaantuminen on kaiken lisäksi vanhempien omaa vikaa. Luulen että kummeja syyllistetään ihan liikaa.

Vastavuoroisuutta, molemminpuolista välittämistä ja kummilapsen tukena olemista hänen elämänsä alkutaipaleella ja miksei pidempäänkin, jos yhteys säilyy.

Mukavia yhteisiä hetkiä ja muistoja.

Sitä on kummius parhaimmillaan.

Koko kummikäytäntö on vähän ahdistava. Minulla ei ole sisaruksia eikä kirkkoon kuuluvia kavereita, miehellä yksi sisarus ja muutamia kirkkoon kuuluvia kavereita eli kummien haaliminen on ollut aikamoinen haaste. Tavallaan haluan kuulua kirkkoon ja lapsille kristillisen kasvatuksen, mutta olen kokenut kummien pyytämisen jotenkin noloksi, jos vain voisin niin en olisi pyytänyt ketään. Juuri siksi, koska en halua kenenkään luulevan että nyt me pyydetään vaan siksi odotetaan roppakaupalla lahjoja, koska näin ei ole asian laita (tarvitaan siis vaan kummi). Mielellään tietty olisi hienoa, että kummi on sellainen jonka kanssa muutenkin vietettäisiin aikaa, mutta mitään lahjoja en odota. Olen sellainen aika omillaan pärjäävä enkä halua vaivata ketään niin kummikäytännön vieroksumat johtunee tästä. Jos joku kummeista kysyy, mitä lahjoja lapsi toivoo esim jouluna, niin vaivaannun ja sanon että no eipä kummoista ja jos patistetaan niin mainitsen jonkin edullisen, käytännöllisen jutun, esim. pipon. Meitäkin siis löytyy, jotka tarvitaan vaan kummi ja ostetaan itse lapselle mitä nyt hyvänsä tarvitseekaan, eikä sitä kummeilta odoteta.

Älkää hyvät ihmiset kuluttako elämäänne vihaamiseen! Viha vie voimia.