Vihaan kummina olemista

Samaa mieltä ap:n kanssa.

Minulla on kummilapsi, jota en käytännössä tunne ollenkaan. Hyvä kun kadulla tunnistan jos vastaan tulee. Olen lähinnä lahja-automaatti. Joka joulu, joka synttäri, jokainen muu juhlapäivä olen lahjan ostanut ja toimittanut tai antanut rahaa. KERTAAKAAN en ole kiitosta saanut, en ikinä, en lapselta enkä vanhemmiltaan. 

Ja sehän ei ole loppunut rippikouluun, vaan nyt "lapsi" on jo 20 ja edelleen juhlitaan kummi- ja sukulaissynttäreitä ("kun se tarvitsee rahaa bensaan"). Ja on juhlittu jo kahdet valmistujaiset (jotain opintoja) ja vaikka mitä. Haluan eroon tästä riippakivestä. En ole koskaan saanut heiltä edes joulukorttia! En mitään, en koskaan. 

Miehelläni on myös kummilapsi, jonka lahjoista olen minä tietenkin vastannut. Minua ei silloin kelpuutettu kummiksi, vain mieheni. Näen tuota lasta kerran vuodessa kun lahja viedään ja kahvit juodaan.

Omien lasten kummit eivät ole missään määrin kiinnostuneita. Joululahja tulee yhdeltä kummilta ja siinä se. Tyyliin palapeli, jota ei koskaan edes avata. Yhtä kummia ei ole ristiäisten jälkeen näkynyt. Ja kolmas ei kykene muistamaan edes että on kummilapsi, eikä siis mitenkään koskaan huomioi.

Kummius on kadonnut nykymaailmasta.  

Ei meidän lasten kummit ole meille lapsenvahteina. Ja jos haluaisivat viettää lasten kanssa aikaa, niin se olisi heidän oma päätöksensä. Miksi minun äitinä pitäisi korvata se jotenkin? Olisi eri asia, jos pyytäisin hoitamaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ei meidän lasten kummit ole meille lapsenvahteina. Ja jos haluaisivat viettää lasten kanssa aikaa, niin se olisi heidän oma päätöksensä. Miksi minun äitinä pitäisi korvata se jotenkin? Olisi eri asia, jos pyytäisin hoitamaan lapsia.

Entä lahjat? Haluatko niitä?

Jaa no ehkä olen poikkeus, mutta olen hoitanut kummilastani ja hänen sisaruksiaan aika paljonkin. Sekä vanhempien pyynnöstä/tarpeesta että omasta halusta nähdä lapsia.

-155

Vierailija kirjoitti:

Jaa no ehkä olen poikkeus, mutta olen hoitanut kummilastani ja hänen sisaruksiaan aika paljonkin. Sekä vanhempien pyynnöstä/tarpeesta että omasta halusta nähdä lapsia.

-155

Korjaus 156.

Syynä lastenhoitoon on ollut myös se, että olen halunnut auttaa ja tarjota vanhemmille kahdenkeskistä aikaa (4 lapsen kanssa se on varmasti vähissä).

Toivoisin, että hekin joskus muistaisivat minua jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa.

Minulla on kummilapsi, jota en käytännössä tunne ollenkaan. Hyvä kun kadulla tunnistan jos vastaan tulee. Olen lähinnä lahja-automaatti. Joka joulu, joka synttäri, jokainen muu juhlapäivä olen lahjan ostanut ja toimittanut tai antanut rahaa. KERTAAKAAN en ole kiitosta saanut, en ikinä, en lapselta enkä vanhemmiltaan. 

Ja sehän ei ole loppunut rippikouluun, vaan nyt "lapsi" on jo 20 ja edelleen juhlitaan kummi- ja sukulaissynttäreitä ("kun se tarvitsee rahaa bensaan"). Ja on juhlittu jo kahdet valmistujaiset (jotain opintoja) ja vaikka mitä. Haluan eroon tästä riippakivestä. En ole koskaan saanut heiltä edes joulukorttia! En mitään, en koskaan. 

Miehelläni on myös kummilapsi, jonka lahjoista olen minä tietenkin vastannut. Minua ei silloin kelpuutettu kummiksi, vain mieheni. Näen tuota lasta kerran vuodessa kun lahja viedään ja kahvit juodaan.

Omien lasten kummit eivät ole missään määrin kiinnostuneita. Joululahja tulee yhdeltä kummilta ja siinä se. Tyyliin palapeli, jota ei koskaan edes avata. Yhtä kummia ei ole ristiäisten jälkeen näkynyt. Ja kolmas ei kykene muistamaan edes että on kummilapsi, eikä siis mitenkään koskaan huomioi.

Kummius on kadonnut nykymaailmasta.  

Minä aion viedä vain kortin rippikoulun jälkeen, jos synttäreille vielä kutsutaan. Johonkin sen lahjomisen on pakko loppua.

Kaksi täysin vapaaehtoista ja omassa valinnassa olevaa asiaa, lastenteko ja kummius. Näistä palstalla kymmeniä aloituksia kuinka on kauheaa....älkää tehkö lapsia ja  älkääkä ryhtykö kummiksi, niin ei ole kauheaa...omia valintoja taas kerran, mikä ihmisiä vaivaa?!?

Palstan kommenteista näkyy, että nykyään kummit ovat monesti raha- ja hoitoautomaatteja. Vastavuoroisuus puuttuu täysin kummilasten vanhemmilta. Vanhemmat eivät ole kiinnostuneita kummeista kuin synttäri- , joululahjojen, rippijuhlien aikaan.

Kunnon marttyyri täällä :'D

Kannattaa varmaan puhua asiasta asianomaisille eikä tilittää tällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meidän lasten kummit ole meille lapsenvahteina. Ja jos haluaisivat viettää lasten kanssa aikaa, niin se olisi heidän oma päätöksensä. Miksi minun äitinä pitäisi korvata se jotenkin? Olisi eri asia, jos pyytäisin hoitamaan lapsia.

Entä lahjat? Haluatko niitä?

Eivät ne lahjat minulle ole vaan lapsille ;)

Vinkki sinulle nro 156:

Katkeruus ei ole kaunista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla 7 kummilasta ja voin sanoa olevani joillekin pelkkä lahja-automaatti. Pyytämättäkin joiltain tulee "lahjalistaa" Jouluksi ja synttäreille. Eikä mitään halpoja ehdotuksia vaan jotain yli 50e lego-/barbijuttuja tai jotain muuta isompaa. Vaadittu viikon hoitoa lapselle, että vanhemmat pääsevät parisuhdelomalle. Siinä ei mitään, mutta olisi se sisarkin pitänyt ottaa viikoksi. Tai sitten lapsen vanhemmalla ollut pyöreät synttärit ja minut on haluttu kummiuden vuoksi lapsenvahdiksi, enkä itse juhliin saanut kutsua. Onneksi oli muuta menoa sille viikonlopulle. Sitten on välit mennyt yhden kummilapsen äitiin vain siksi, että yhdet syttärit jäi välistä tärkeän työmatkan vuoksi (äiti loukkaantui), joten seuraavan lahjan kohdalla ei enää kiitosta kostoksi tullut. Minulle kummius on ollut enempi rasite kuin ilo. Seitsemästä kummilapsesta vain kahdesta on tullut läheinen ja sellainen kummisuhde, kun sen minusta pitäisi olla. Lahjaton, lämmin, tukeva ja kaverillinen.

Joskus mietin, että onko kummius oikeasti lahjasidonnaista, väkisin tutustumista ja pakkohoitamista. Ja nyt tarkoitan, että onko minut pyydetty kummiksi vain siksi, kun ostan hyviä lahjoja vai oikeasti siksi, että lähentyisin niiden lasten kanssa ja olisin heidän elämässään mukana. Nuorena sitä vain suostui kummiksi, koska sitä pidettiin jotenkin kunniasnosoituksena ja siitä ei voinut kieltäytyä. Siitä alkaa sitten se 18v. lahjapiina ja lopuksi tajuat lakkiaisissa, ettet tunne kummilastasi ja sille kiittämättömälle nulikalle olet sijoittanut melkoisen summan rahaa vuosien varrella. Kaste-, rippi- ja valmistujaisissa huomaat olevasi se juhlapiika, kahvinjustiina ja roskaleipuri. "No kun sä olet kummi!". Näin ei todellakaan kaikkien kanssa ole, mutta nämä tapaukset vain erottuvat joukosta rasittavuudellaan. Ja tiedän, etten ole mikään paras kummi maailmassa, mutten omasta mielestä huonoinkaan. Tästä syystä en vaadi lasteni kummeilta mitään lahjaa koskaan, en lastenhoitoapua enkä mitään muutakaan. Aina sanon, että hali riittää, kun nähdään.

Todella hyvin kiteytetty. Surullista, mutta juuri tätä se kummius taitaa enimmäkseen olla.

Satasen lahjoja? 😂 Meidän mukelot on saaneet ehkä kympin puuhakirjan tai vesivärisetin, eikä todellakaan kalliimpaa tai enempää ole odotettu. Synttäreille pyydetään ja jouluisin lähetetään kortti. Olen myös sanonut että muutenkin ovat tervetulleita käymään vaikka kahvilla.

Osa tulee ja pyytää vastavuoroisesti kylään, osa taas ei ota itse juuri mitään kontaktia. Harmi tietysti, mutta jokainen on sellanen kummi kuin tahtoo..

Kuka tekee kansalaisaloitteen, että luovutaan tästä vanhentuneesta tavasta? Vai pitäisikö lähettää adressi kirkon päämiehelle?

Lupaan allekirjoittaa!

Vierailija kirjoitti:

Satasen lahjoja? 😂 Meidän mukelot on saaneet ehkä kympin puuhakirjan tai vesivärisetin, eikä todellakaan kalliimpaa tai enempää ole odotettu. Synttäreille pyydetään ja jouluisin lähetetään kortti. Olen myös sanonut että muutenkin ovat tervetulleita käymään vaikka kahvilla.

Osa tulee ja pyytää vastavuoroisesti kylään, osa taas ei ota itse juuri mitään kontaktia. Harmi tietysti, mutta jokainen on sellanen kummi kuin tahtoo..

Sinulla vaikuttaa olevan jalat maassa ja vaatimukset kohdillaan kummin suhteen 👍 ☺ Valitettavasti kaikilla ei ole...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ala lahjoa kummeja.En lahjo muitakaan aikuisia, paitsi erityisenä juhlapäivänä, esim.hääpäivänä.Lasten lahjat ja lasten ilo ovat ihan eri luokan asia.Kasvavaa te kummit aikuisiksi!Ärsyttävä ketju!!

Menee vähän ohis, mutta olen lapseton sinkku ja sellaisena aion pysyä. Onko se reilua, että ostan kaikille lahjat, häälahjojen lisäksi myös kummilapsilleni sekä ystävieni ja sukulaisten lapsille, kun minut heidän juhliin kutsutaan enkä ikinä saa mitään takaisin, kun en aio mennä naimisiin tai tehdä lapsia?!

Täytyykö pitää hääjuhlat itseni kanssa, kuten Sinkkuelämää-Carrie?

Tämä särähti korvaan: lapsia ei tehdä, niitä SAADAAN.

Suostuisin kummiksi max. 2 lapselle. Riittäisi rahat ja mielenkiinto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan ala lahjoa kummeja.En lahjo muitakaan aikuisia, paitsi erityisenä juhlapäivänä, esim.hääpäivänä.Lasten lahjat ja lasten ilo ovat ihan eri luokan asia.Kasvavaa te kummit aikuisiksi!Ärsyttävä ketju!!

Menee vähän ohis, mutta olen lapseton sinkku ja sellaisena aion pysyä. Onko se reilua, että ostan kaikille lahjat, häälahjojen lisäksi myös kummilapsilleni sekä ystävieni ja sukulaisten lapsille, kun minut heidän juhliin kutsutaan enkä ikinä saa mitään takaisin, kun en aio mennä naimisiin tai tehdä lapsia?!

Täytyykö pitää hääjuhlat itseni kanssa, kuten Sinkkuelämää-Carrie?

Tämä särähti korvaan: lapsia ei tehdä, niitä SAADAAN.

Mutta kaikki eivät HALUA saada lapsia.

Mulla on kolme kummilasta, eikä yhdenkään kanssa sellaista suhdetta kuin olisin toivonut. Kummilapsista vanhin on minulle läheisin. Valitettavasti vanhempiensa avioeron vuoksi meni vuosia, etten saanut mahdollisuutta tavata lasta lainkaan. Tämän esti lapsen äiti, joka oli päättänyt katkaista lapsen suhteet kaikkiin entisen puolisonsa läheisiin. Sinnikkyydellä sain tilanteen onneksi korjattua. Nytkin näemme melko harvoin, mutta uskon, että lapsi, nykyisin jo teini, kuitenkin tietää, että hän on minulle tärkeä.

Kaksi muuta kummilasta ovat paljon nuorempia, vasta kouluun menossa. Heistä toinen asuu kaukana ja näemme vain pari kertaa vuodessa. Siinä on vähän vaikeaa luoda kovin syvällistä suhdetta. Toinen asuu kyllä lähellä, mutta - tuntuu kauhealta sanoa - me emme vain tule oikein toimeen. Hän on ns. vapaan kasvatuksen saanut lapsi, johon ei vanhemmilla ole minkäänlaista otetta. Lapsi on kuin pyörremyrsky, joka raivoaa ympäriinsä ja tekee mitä mieleen juolahtaa. Ei omaa minkäänlaisia käytöstapoja eikä myöskään piittaa, jos käytöksellään hermostuttaa kaikki muut ympärillään. Vanhemmat eivät yleensä kiellä mitään ja sitten kun kieltävät, sillä ei ole mitään vaikutusta. Minun on tällaista vaikea ymmärtää ja luulenpa, että vanhemmat näkevät sen naamastanikin, että usein seuraan heidän touhujaan epäuskon ja kauhun vallassa. Kaiken kaikkiaan nykyinen tilanne on jo mennyt siihen, ettei ihan hirveästi enää kyläillä puolin ja toisin, vaikka ennen oltiin tosi hyviä ystäviä. Surullista, mutta en oikein tiedä, mitä voisin asialle tehdä. Vanhemmat ovat sellaisessa kieltäymyksessä oman tilanteensa suhteen, etten edes uskalla ottaa asiaa puheeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kuka tekee kansalaisaloitteen, että luovutaan tästä vanhentuneesta tavasta? Vai pitäisikö lähettää adressi kirkon päämiehelle?

Lupaan allekirjoittaa!

Miksi? Ei semmosta tarvitse todellaan tehdä. Kummiksi ryhtyminen on 100% oma valinta. Ei ryhdy kummiksi jos ei koe omakseen. Helppoa!