Vihaan kummina olemista

En olisi uskonut kummiksi suostuessani, että vanhempien mielestä tärkeintä on lapsen muistaminen lahjoilla. Kummilapsia on kaksi, molempien vanhemmilla, tai oikeammin äideillä vaikuttaa olevan tärkeintä lahjat. Äidit esittävät lapsen lahjatoivomukset, joita ovat tyyliin jokin tarpeellinen vaate, eikä barbi tai jotain mistä lapsi todella ilahtuisi. Ostin sellaista, mistä lapset ilahtuivat, en mitä nuukat, varakkaat äidit toivoivat. Yhdessäoloa ja -tekemistä kumpikaan äiti ei katso tarpeelliseksi kummien ja lasten välillä. Säälin lapsia.

Minulla 7 kummilasta ja voin sanoa olevani joillekin pelkkä lahja-automaatti. Pyytämättäkin joiltain tulee "lahjalistaa" Jouluksi ja synttäreille. Eikä mitään halpoja ehdotuksia vaan jotain yli 50e lego-/barbijuttuja tai jotain muuta isompaa. Vaadittu viikon hoitoa lapselle, että vanhemmat pääsevät parisuhdelomalle. Siinä ei mitään, mutta olisi se sisarkin pitänyt ottaa viikoksi. Tai sitten lapsen vanhemmalla ollut pyöreät synttärit ja minut on haluttu kummiuden vuoksi lapsenvahdiksi, enkä itse juhliin saanut kutsua. Onneksi oli muuta menoa sille viikonlopulle. Sitten on välit mennyt yhden kummilapsen äitiin vain siksi, että yhdet syttärit jäi välistä tärkeän työmatkan vuoksi (äiti loukkaantui), joten seuraavan lahjan kohdalla ei enää kiitosta kostoksi tullut. Minulle kummius on ollut enempi rasite kuin ilo. Seitsemästä kummilapsesta vain kahdesta on tullut läheinen ja sellainen kummisuhde, kun sen minusta pitäisi olla. Lahjaton, lämmin, tukeva ja kaverillinen.

Joskus mietin, että onko kummius oikeasti lahjasidonnaista, väkisin tutustumista ja pakkohoitamista. Ja nyt tarkoitan, että onko minut pyydetty kummiksi vain siksi, kun ostan hyviä lahjoja vai oikeasti siksi, että lähentyisin niiden lasten kanssa ja olisin heidän elämässään mukana. Nuorena sitä vain suostui kummiksi, koska sitä pidettiin jotenkin kunniasnosoituksena ja siitä ei voinut kieltäytyä. Siitä alkaa sitten se 18v. lahjapiina ja lopuksi tajuat lakkiaisissa, ettet tunne kummilastasi ja sille kiittämättömälle nulikalle olet sijoittanut melkoisen summan rahaa vuosien varrella. Kaste-, rippi- ja valmistujaisissa huomaat olevasi se juhlapiika, kahvinjustiina ja roskaleipuri. "No kun sä olet kummi!". Näin ei todellakaan kaikkien kanssa ole, mutta nämä tapaukset vain erottuvat joukosta rasittavuudellaan. Ja tiedän, etten ole mikään paras kummi maailmassa, mutten omasta mielestä huonoinkaan. Tästä syystä en vaadi lasteni kummeilta mitään lahjaa koskaan, en lastenhoitoapua enkä mitään muutakaan. Aina sanon, että hali riittää, kun nähdään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla 7 kummilasta ja voin sanoa olevani joillekin pelkkä lahja-automaatti. Pyytämättäkin joiltain tulee "lahjalistaa" Jouluksi ja synttäreille. Eikä mitään halpoja ehdotuksia vaan jotain yli 50e lego-/barbijuttuja tai jotain muuta isompaa. Vaadittu viikon hoitoa lapselle, että vanhemmat pääsevät parisuhdelomalle. Siinä ei mitään, mutta olisi se sisarkin pitänyt ottaa viikoksi. Tai sitten lapsen vanhemmalla ollut pyöreät synttärit ja minut on haluttu kummiuden vuoksi lapsenvahdiksi, enkä itse juhliin saanut kutsua. Onneksi oli muuta menoa sille viikonlopulle. Sitten on välit mennyt yhden kummilapsen äitiin vain siksi, että yhdet syttärit jäi välistä tärkeän työmatkan vuoksi (äiti loukkaantui), joten seuraavan lahjan kohdalla ei enää kiitosta kostoksi tullut. Minulle kummius on ollut enempi rasite kuin ilo. Seitsemästä kummilapsesta vain kahdesta on tullut läheinen ja sellainen kummisuhde, kun sen minusta pitäisi olla. Lahjaton, lämmin, tukeva ja kaverillinen.

Joskus mietin, että onko kummius oikeasti lahjasidonnaista, väkisin tutustumista ja pakkohoitamista. Ja nyt tarkoitan, että onko minut pyydetty kummiksi vain siksi, kun ostan hyviä lahjoja vai oikeasti siksi, että lähentyisin niiden lasten kanssa ja olisin heidän elämässään mukana. Nuorena sitä vain suostui kummiksi, koska sitä pidettiin jotenkin kunniasnosoituksena ja siitä ei voinut kieltäytyä. Siitä alkaa sitten se 18v. lahjapiina ja lopuksi tajuat lakkiaisissa, ettet tunne kummilastasi ja sille kiittämättömälle nulikalle olet sijoittanut melkoisen summan rahaa vuosien varrella. Kaste-, rippi- ja valmistujaisissa huomaat olevasi se juhlapiika, kahvinjustiina ja roskaleipuri. "No kun sä olet kummi!". Näin ei todellakaan kaikkien kanssa ole, mutta nämä tapaukset vain erottuvat joukosta rasittavuudellaan. Ja tiedän, etten ole mikään paras kummi maailmassa, mutten omasta mielestä huonoinkaan. Tästä syystä en vaadi lasteni kummeilta mitään lahjaa koskaan, en lastenhoitoapua enkä mitään muutakaan. Aina sanon, että hali riittää, kun nähdään.

Surkeita kummisuhteita sinulla, parin hyvää sentään ja hyvillä arvoilla. Vanhemmat vaikttavat kummisuhteeseen. Kiittämätön kummilapsi on sitä, millaiseksi vanhemmat ovat hänen opettaneet. Ehkä lapsi ei edes ymmärrä, että kummin ei pitäisi olla lahja-automaatti, kun vanhemmat eivät muusta puhu kun lahjoista kummiin liittyen. Hyvä olisi siirtää katse vanhempiin, eikä syyttää lasta. Vaan eivät nuo vanhemmat välttämättä välitä muutakuin itsestään.

Antakaa armoa kummeille. Mulla on seitsemän kummilasta ja ketään heistä en ole käyttänyt huvipuistossa tai missään muuallakaan. Muutama lapsista on ollut yökylässä, lastenhoitoapua en ole antanut. Synttäreitä on joskus unohtunut tai muuten jäänyt väliin. Miksi näin? Siksi, että minulla on omakin perhe, omat lapset hoidettavana. Teen paljon töitä epäsäännöllisinä työaikoina. Jotkut kummilapsista asuvat kaukana, joten kyläily ei sen takia onnistu. Kaikki lapset ovat kuitenkin mielessäni ja monesti rukouksissa mukana. Omien lasteni kummeilta en odota enää yhtään mitään. Samojen asioiden ja elämäntilanteiden kanssa hekin painiskelevat. Joku sanoi että halataan kun tavataan ja se onkin hyvä juttu. Lapsen on hyvä tietää olevansa kummille tärkeä ihminen, kaikki muu on ekstraa minun mielestä.

Meillä myös miestä pyydettiin ystäväpariskunnan lapsen kummiksi YKSIN. Loukkaannuin kyllä, kun kuitenkin olemme siihen mennessä seurustelleet muutaman vuoden ja olleet naimisissa 3 vuotta. Mies teki itse päätöksen ja kieltäytyi. Nyt sitten jälkikäteen olisivat halunneet lisätä meidät kummeiksi jo 5-vuotiaalle tytölleen. Emme suostuneet. Jos meitä olisi alun perin pyydetty yhdessä, olisimme erittäin mielellemme suostuneet.

Mielenmuutokseen varmaan vaikutti, että nyt meillä on 2 yhteistä pientä kummilasta, joita hoidamme mielellämme ja säännöllisesti. Meillä on kummi-ilta kerran kuussa kumpaisenkin kanssa. Vuoro kuukausina käymme noiden kummilapsien kotona, vanhemmat saattavat käydä ihan vaan pyörälenkillä kaksin ja sitten juodaan kahvit. Toinen ystäväpariskunta käy kuntosalilla yhdessä ja sitten saunotaan, kun he palaavat. Ja joka toinen kuukausi meillä järjestetään lauantai brunssi, jonne molemmat ystäväperheet kutsumme.

Niin toivoisin, että saisin olla jonkun kummi! Olen lapseton ja mulla kyllä riittäisi aikaa ja rahaa esimerkiksi jonkun ystäväni lapselle. Kukaan vaan ei ole arvostanut minua niin paljon, että kummiksi olisi koskaan pyytänyt. Ystäväpiirissäni näyttää olevan tapana, että kummeiksi pyydetään yleensä sisaruksia. 

Vierailija kirjoitti:

Niin toivoisin, että saisin olla jonkun kummi! Olen lapseton ja mulla kyllä riittäisi aikaa ja rahaa esimerkiksi jonkun ystäväni lapselle. Kukaan vaan ei ole arvostanut minua niin paljon, että kummiksi olisi koskaan pyytänyt. Ystäväpiirissäni näyttää olevan tapana, että kummeiksi pyydetään yleensä sisaruksia. 

Toivon, että pääsisit kummiksi! Onko elämässäsi muita lapsia, joiden elämään voisit osallistua?

Kumpa kummeista pääsisikin irti ripillepääsyn jälkeen. Itselläni kummi "roikkuu" kummina vielä lähes nelikymppisenä ollessani ja kinuaa lasteni valokuvia ym. muistamisia ja perheeni kuulumisia kumminani. Eikö kummius pääty IKINÄ!? Eroanko kirkosta ja lähetän kirjallisen ilmoituksen asiasta kummilleni vai mitä hemmettiä teen?

Vierailija kirjoitti:

Kumpa kummeista pääsisikin irti ripillepääsyn jälkeen. Itselläni kummi "roikkuu" kummina vielä lähes nelikymppisenä ollessani ja kinuaa lasteni valokuvia ym. muistamisia ja perheeni kuulumisia kumminani. Eikö kummius pääty IKINÄ!? Eroanko kirkosta ja lähetän kirjallisen ilmoituksen asiasta kummilleni vai mitä hemmettiä teen?

No kerrankin näin päin :D

Minulla on aivan ihana kummilapsi ja hänen ollessaan pieni vietimme paljon aikaa yhdessä. Nyt kouluikäisenä hän viettää aikaa mieluummin kavereiden kuin kummitädin kanssa ja vaikka ymmärrän sen täysin, on haikea olo. Mutta se on elämää :)

Vähän samoissa tunnelmissa. Kehtaanko antaa 20 euroa kummilapselleni ylioppilaslahjaksi? Hävettää, mutta on tosi paha tilanne, olen työtön yh-äiti ja juuri tippunut peruspäivärahalle :( Olisiko parempi olla menemättä juhliin kokonaan?

Minusta koko kummius on aikansa elänyt instituutio. Ei oikein istu nykymaailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta koko kummius on aikansa elänyt instituutio. Ei oikein istu nykymaailmaan.

Niin on. Olisi jo aika luopua kokonaan kummeista ja kummiudesta

Minä en KEHDANNUT kieltäytyä kummiudesta, koska äiti on hyvä ystäväni. Olin vaan liian kiltti. Kummipoika nyt 7 v. enkä osaa enkä oikein haluakaan olla hänen kanssaan. Ja ystävä varmaan loukkaantunut. Olisi pitänyt kieltäytyä tehtävästä. Kaikki eivät halua olla kummeja!

Vierailija kirjoitti:

Vähän samoissa tunnelmissa. Kehtaanko antaa 20 euroa kummilapselleni ylioppilaslahjaksi? Hävettää, mutta on tosi paha tilanne, olen työtön yh-äiti ja juuri tippunut peruspäivärahalle :( Olisiko parempi olla menemättä juhliin kokonaan?

50 on ehdoton minimi kummille, en veisi vähempää. Voitko lainata joltakulta tai nostaa luoton puolelta? Nolo juttu muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän samoissa tunnelmissa. Kehtaanko antaa 20 euroa kummilapselleni ylioppilaslahjaksi? Hävettää, mutta on tosi paha tilanne, olen työtön yh-äiti ja juuri tippunut peruspäivärahalle :( Olisiko parempi olla menemättä juhliin kokonaan?

50 on ehdoton minimi kummille, en veisi vähempää. Voitko lainata joltakulta tai nostaa luoton puolelta? Nolo juttu muuten.

Höpöhöpö.

Minä vanhempana arvostan eniten aikaa mitä kummi käyttää lapseen. On se sitten kyläilyä ja lapsen huomioimista silloin, puistoilua tai niitä huvipuistoretkiä. Kummit on kyllä vieneet reissuillekkin lapsia. Ja pienimmän kummi ottaa mukaan aina vaikka kaikki lapset, jos vain haluavat mukaan. Meillä on kahden lapsen kummien valinta osunut nappiin ja kummit todella antavat aikaansa kummilapsilleen. Mutta keskimmäisen kummit valitettavasti ovat elämäntilanteidensa takia vähemmän tekemisissä. Onneksi kuitenkin muiden lasten kummit myös huomioivat tämän keskimmäisen.

Ovatko kummit oikeasti tekemisissä kummilastensa kanssa? Miten voivat ehtiä? Itse olen luullut, että kummius on vain nimitys. Lahjat, mitkä?

Toivoisi vanhempien kuitenkin ymmartavan, etta ei oikein riita se etta joku "nakitetaan" kummiksi, ja oletetaan sitten ilman mitaan omaa panostusta yksipuolisesti raahaavan lahjoja jne. Esim oman kummilapseni perhe ei *ikina* ota yhteytta sielta pain, eika nyt jo melkein ylaasteikaista kouluikaista lasta laiteta edes itse lahettamaan kiitosta lahjoista tekstarilla tms. Kiitosta ei ylipaansa tule, ellen itse kysele peraan. Kaikenkaikkiaan on selvaa, etta heita ei minun elamani kiinnosta patkan vertaa, eika lapsikaan kaipaa minua ihmisena ollenkaan, lahjoja vaan. Kuinka kauan tassa pitaisi hakata paata seinaan, kun mitaan vastavuoroisuutta ei ole? ei se nyt vaan mene niin, etta yksinomaan kummin "vastuulla" on yhteyden yllapito... Antaa sitapaitsi lapselle ihan vaaran mallin maailmasta, aikuisena kukaan ei viitsi heita muistaa jos eivat itse asialle jotain tee. Ja toki lapsen vanhempien tehtavana on tehda asialle jotain, lapselta ei pitkajannitteisyytta voi odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisi vanhempien kuitenkin ymmartavan, etta ei oikein riita se etta joku "nakitetaan" kummiksi, ja oletetaan sitten ilman mitaan omaa panostusta yksipuolisesti raahaavan lahjoja jne. Esim oman kummilapseni perhe ei *ikina* ota yhteytta sielta pain, eika nyt jo melkein ylaasteikaista kouluikaista lasta laiteta edes itse lahettamaan kiitosta lahjoista tekstarilla tms. Kiitosta ei ylipaansa tule, ellen itse kysele peraan. Kaikenkaikkiaan on selvaa, etta heita ei minun elamani kiinnosta patkan vertaa, eika lapsikaan kaipaa minua ihmisena ollenkaan, lahjoja vaan. Kuinka kauan tassa pitaisi hakata paata seinaan, kun mitaan vastavuoroisuutta ei ole? ei se nyt vaan mene niin, etta yksinomaan kummin "vastuulla" on yhteyden yllapito... Antaa sitapaitsi lapselle ihan vaaran mallin maailmasta, aikuisena kukaan ei viitsi heita muistaa jos eivat itse asialle jotain tee. Ja toki lapsen vanhempien tehtavana on tehda asialle jotain, lapselta ei pitkajannitteisyytta voi odottaa.

Lopeta jo ihmeessä lahjominen ja laita ennemmin vaikka hyväntekeväisyyteen, jos haluat. Niin minäkin teen, ihan sama mitä muut asiasta ajattelevat :)