Vihaan kummina olemista

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan käytä satoja euroja vuodessa kummilapseen. Mitähän hittoa nyt?

Yhteen kummilapseen kuluu satoja euroja, kun lasketaan kaikki lahjat vuosien varrella (vähintään ristiäislahja, synttärit & joulut 1-15v, rippilahja ja yo-lahja tai vastaava). Jos kummilapsia on useampi, niin puhutaan jo muutamasta tuhannesta eurosta.

Jos kaikki yhteydenpito ja välittäminen on yksipuolista, niin alkaahan se ketuttaa. Vai olenko kohtuuton?

Olet joko köyhä tai saita, kun lasket käyttämiäsi euroja. Varmaan molempia.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi kurjalta - ja syy on vanhempien. Toki välillä on varmaan passiivisiakin kummeja, mutta moni vanhempi laiminlyö täysin kummin ja kummilapsen suhteen tukemisen. Se ei riitä, että kummi käsketään kahville lapsen syntymäpäivänä ja joulunalusviikolla lahjojen vastaanottamista varten. En kannata lapsen väkisin tyrkkäämistä kummille hoitoonkaan, ainakaan, jos kummilla ei ole kokemusta lastenhoidosta, mutta esim. kummin kutsuminen mukaan vaikkapa Korkeasaaren tai Suomenlinnan retkelle voisi olla hyvä tapa aloittaa. Ja vastavuoroinen kyläily.

Tämä ei suoranaisesti ole sama asia, mutta itseäni ärsyttää joidenkin sovinistinen ja seksistinen sukupuoliajattelu kummikysymyksissäkin. Minulla ja miehelläni on yksi yhteinen kummilapsi, ja miehellä yksi oma. Minulle oli ihan ok silloin, että mieheni ystäväpariskunta halusi aikanaan pyytää vain miestäni kummiksi (eikä lisäksi puolisoa, minua), mutta minulta silti edellytetään sukupuoleni vuoksi kummimaista käytöstä, vaikka en kummiksi kelvannut. Lahjatoiveet mieheni kummilapsen äiti kuvailee aina minulle, samaten osoittaa synttärikutsut ja muut. Kitkaa aiheuttaa myös se, että "syrjimme" tätä kummilasta verrattuna yhteiseen kummilapseemme: minä puuhailen ja retkeilen silloin tällöin oman kummilapseni kanssa. Mies tulee usein mukaan, mutta toiminta on yleensä minun järjestämääni ja toteuttamaani. Olen koittanut kannustaa miestäni viettämään enemmän aikaa tämän "yksityisen" kummilapseni kanssa, mutta aikuista ihmistä en ala hyysäämään tai hänen puolestaan järjestelemään asioita. On oma asiansa, miten hoitaa suhtensa kummilapseensa. Miestäni ei vaan tarpeeksi kiinnosta, ja se on hänen sukupuolensa vuoksi ok, mutta minua pitäisi kiinnostaa pelkästään siksi, koska minulla on vagina. Minä olen se aktiivinen syrjijä.

Mieheni on myös erikseen kummi ja hänelle on ollut kova pala kun sanoin alusta asti sanoin, etten sitten hoida sen lapsen joulu enkä synttärilahjoja, jos tämän pestin ottaa, hoidan jo kolmen yhteisen lahjomiset 100%... ja olen lupaukseni pitänyt kohta vuoden... veikkaan että kitinöitä tulee tulevaisuudessa vielä lisää (ostit muille, mikset nyt tälle yhdellekkin)...

Minulla on kaksi kummilasta, josta toinen on ystävän ja toinen sukulaisen lapsi.

Ystävän ja hänen perheensä kanssa on aina ollut mutkattomat välit ja lapsi on hyvin kasvatettu. Ilo viettää aikaa tämän perheen tykö. Synttärilahjan olen kummilapselle aina ostanut, mutta joulun suhteen ystäväni on sanonut, että tavaralahjoja ei tarvitse, koska lapsi saa joka tapauksessa lahjoja niin monelta taholta. Olen sitten antanut jonkun ns. aineettoman lahjan, viime joulun aikoihin käytiin kummilapsen kanssa katsomassa jääkiekko-ottelu ja lapsi puhuu siitä edelleen silmät loistaen. :)

Sitten se sukulaisen lapsi... Minut ilmeisesti pyydettiin kummiksi vain, koska ketään muutakaan ei löytynyt. Tämä sukulaisperhe on nimittäin pilannut välinsä monien sukulaisten ja ystäviensä kanssa. En suoraan sanottuna ihmettele, miksi heihin ei haluta pitää yhteyttä - itse eivät tätä tietenkään ymmärrä, mutta ovat aika raskaita ihmisiä monellakin tapaa. Kummina minulta odotetaan jatkuvasti lahjoja, vierailuita ja virikkeitä kummilapselle, mutta vanhemmat itse eivät ikinä laita tikkua ristiin asioiden eteen. Lisäksi tapaamisia on monta kertaa peruttu heidän taholtaan ja sitten ihmetelty, kun minua ei ole näkynyt "aikoihin"... Sen verran on alkanut ärsyttää, että olen vähentänyt yhteydenpitoa. Sääli sinänsä, mutta en jaksa yksipuolista yhteydenpitoa ja hyväksikäytöltä haiskahtavaa käytöstä kummilapsen vanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan käytä satoja euroja vuodessa kummilapseen. Mitähän hittoa nyt?

Yhteen kummilapseen kuluu satoja euroja, kun lasketaan kaikki lahjat vuosien varrella (vähintään ristiäislahja, synttärit & joulut 1-15v, rippilahja ja yo-lahja tai vastaava). Jos kummilapsia on useampi, niin puhutaan jo muutamasta tuhannesta eurosta.

Jos kaikki yhteydenpito ja välittäminen on yksipuolista, niin alkaahan se ketuttaa. Vai olenko kohtuuton?

Kuka helvetti on sanonut, että pitää ostaa niin kalliita lahjoja, että menee satoja euroja VUODESSA yhden lapsen lahjoihin? Ja jos taas puhutaan useammasta vuodesta, niin mikä helvetin kitupiikki olet, kun lasket lahjojen arvon 18 vuodelta? Älä laske jos kerran ahdistaa, tai ole ostamatta lahjoja. Niin yksinkertaista se on. Olisko kannattanut miettiä näitä asioita ennenkuin suostuit kummiksi?

Ei helvetti taas tätä samaa lahja-lässytystä, en kestä. Jos ette halua antaa lahjoja niin älkää antako lahjoja. Jos kummilapsen vanhemmat siitä suuttuu, niin pääsitpäs ainakin helposti eroon kummiudesta, vai mitä?

Mutta yhyy yhyy, kun olen niin kiltti ja marttyyri, että on vaan pakko ostaa lahjoja, vaikken haluaisi ja sitten vaan märisen vauva-palstalla kurjaa kohtaloani, kun minulta viedään henki jos en osta lahjoja kummilapselle. Yhyy, kurja elämä.

Uuh. Voisin melkein sanoa, että onneksi en kuulu kirkkoon, niin ei tule noita "kumminakkeja". Mutta empä voikaan, koska nykyään myös ateistit haluavat lapselleen "kummin". Olen lapseton, enkä erityisemmin pidä lapsista (ystäväpiirini tietää tämän). Silti minua on pyydetty tällaiseksi "ateistikummiksi" parikin kertaa. En ymmärrä miksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan käytä satoja euroja vuodessa kummilapseen. Mitähän hittoa nyt?

Yhteen kummilapseen kuluu satoja euroja, kun lasketaan kaikki lahjat vuosien varrella (vähintään ristiäislahja, synttärit & joulut 1-15v, rippilahja ja yo-lahja tai vastaava). Jos kummilapsia on useampi, niin puhutaan jo muutamasta tuhannesta eurosta.

Jos kaikki yhteydenpito ja välittäminen on yksipuolista, niin alkaahan se ketuttaa. Vai olenko kohtuuton?

Kuka helvetti on sanonut, että pitää ostaa niin kalliita lahjoja, että menee satoja euroja VUODESSA yhden lapsen lahjoihin? Ja jos taas puhutaan useammasta vuodesta, niin mikä helvetin kitupiikki olet, kun lasket lahjojen arvon 18 vuodelta? Älä laske jos kerran ahdistaa, tai ole ostamatta lahjoja. Niin yksinkertaista se on. Olisko kannattanut miettiä näitä asioita ennenkuin suostuit kummiksi?

Ei helvetti taas tätä samaa lahja-lässytystä, en kestä. Jos ette halua antaa lahjoja niin älkää antako lahjoja. Jos kummilapsen vanhemmat siitä suuttuu, niin pääsitpäs ainakin helposti eroon kummiudesta, vai mitä?

Olisinpa alaikäisenä tiennyt, mitä kummius on. En tiennyt.

Kunnon uhriutumista tässä ketjussa :D Ihankuin jotain lahjoja olis pakko ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Helpottaa kuulla että muillakaan tämä kummius ei ole sujunut ihan odotusten kaltaisesti. En minäkään ehkä mikään mallikummi ole ollut mutta mukana kummilapseni elämässä joka tapauksessa ja olen edelleen vaikka hän on virallisesti aikuinen. Toista on minun lapseni kummi jota lapseni ei edes tunne jos vastaan kävelee. Säälittävä paska ihmisenä joten ehkä parempi että pysyy lapsistani kaukana, kutsui itsensä kummiksi aikoinaan ja sen jälkeen ei ole paljon tyyppiä näkynyt. Vois nyt edes joskus vaivautua tutustua kummilapseensa, tai myöhäistä se kai nyt on, ihan sama. Toisaalta ei ole ihan sama koska asia ketuttaa, lapseton keski-ikäinen sinkkunainen joka ei osaa pitää lupauksiaan. Onneksi ei ole lapsia saanut itse hän ja paskat terkut jos satut itse lukemaan tämän.

olet kovin katkera tuolle kummille. Oletko itse vaikka edes soittanut hänelle ja kysynyt suoraan miksi hän ei pääse tulemaan luoksenne, tai onko joku asia tullut väliinne? jos ystävyyteenne on tullut joku paha lovi, niin aika vaikea se on olla lapseen ainoastaan yhteydessä. Ehkä hän itse on sairastunut, muttei ole voinut kertoa, tai jotain muuta ongelmaa tullut, mikä ei vaan näy päällepäin. 

Oma kummilapseni äiti ei kutsuinut minua häihinsä, ei edes kertonut menevänsä naimisiin. Jouduin pahaan ristiriitaan siinä että miten jatkan, vai jatkanko edes kummina. Katsoin kuitenkin parhaaksi jollain lailla olla lapseen tekemisissä. nyt kun lopetin lahjojen ostamisen hänen aikuistuttuaan, minulla ei ole heille mitään merkitystä ihmisenä. Yhteydenpito lähes loppu.

Ei todellakaan uhriutumista vaan hyvä kuulla monista ahneista kummilapsen vanhemmista, joilla ei todellakaan ole käytöstapoja.

Minä lakkasin kummihommat kun kummilapsen äiti ei vaivautunut koskaan kiittämään alle kouluikäisen  lapsensa puolesta lahjoista, joita lähetin postitse silloin tällöin ja kun matkustin 300 km suuntaansa kummilapseni syntymäpäiville tai nimipäiville, äiti saattoi jutella minulle koko juhlien aikana ehkä kolme lausetta. Äidillä hieman suppea kaveripiiri, joten siksi varmaan minut oli pakko pyytää kummiksi..

Keskustelkaa hyvät ihmiset. Puhukaa, mieluiten jo etukäteen, mitä odotatte ja toivotte kummiudesta, puolin ja toisin. Jos on tiukkaa, niin sitten voi antaa jotain pienempää, ei siitä kukaan järkevä ihminen pahastu.

Vierailija kirjoitti:

Kunnon uhriutumista tässä ketjussa :D Ihankuin jotain lahjoja olis pakko ostaa.

Paitsi että sitten olet koko suvun hylkiö ja kuulet asiasta loppuikäsi. Myönnän, olen luuseri enkä uskalla ottaa sitä riskiä. Ketuttaa vaan jatkuvat vaatimukset, jotka tuntuu kasvavan koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi kummilasta. Kummius voisi olla ihan kivaakin mutta paljonhan se on lapsen vanhemmista kiinni miten asiat menevät. Molemminpuolinen, luonnollinen yhteydenpito olisikin mukavaa eikä pelkkänä lahjojana oleminen.

Minulle esimerkiksi toisen kummilapseni äiti sanoi ihan päin näköä lupauduttuani kummiksi että minut pyydettiin hommaan sen takia että minulla on hyvä maku ja että ostan kivoja lahjoja. Niihin ihmisiin pidetään yhteyttä kenestä saadaan suurin hyöty.  Ei siis kovin häävit fiilikset ollut sen kommentin jälkeen ja olisi tehnyt mieli perua koko homma, mutta jäin tuon kommentin kuullessani niin kertakaikkiaan haavi auki että vasta myöhemmin alkoi "raksuttaa" että mitä se oikein sanoi. Tykkään kyllä ostaa lahjoja ja ostankin niitä "jemmaan" aina kun löydän jotain kivaa, mutta kyllähän tuollainen vetää vähän surulliseksi.

Lapsen vanhemmat ovat varakkaita akateemikkoja, itse olen duunari. En tietenkään oleta että minua muistetaan merkkipäivänä/jouluna, mutta toki se on mukavaa ja huomaavaista. Useimmiten lahjani ovat lapsen (tai äidin!) askarteluja, toki sen ymmärrän että niinhän se usein on ja se on ok, mutta toki on myönnettävä että joskus olisi ihan kiva saada jotain kaupasta ostettua tai vaikka kukkia. Nyt tietenkin tulee alapeukkujen tulva mutta en voi olla ajattelematta että varakkaimmat ihmiset (ei tietenkään kaikki, älkää pillastuko) ovat juuri niitä piheimpiä ja ahneimpia.

23 jatkaa vielä että  minä en saa edes lapsen tarha/kouluvalokuvaa ellen sitä itse pyydä (enkä välttämättä saa kuvaa sittenkään).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tosi kurjalta - ja syy on vanhempien. Toki välillä on varmaan passiivisiakin kummeja, mutta moni vanhempi laiminlyö täysin kummin ja kummilapsen suhteen tukemisen. Se ei riitä, että kummi käsketään kahville lapsen syntymäpäivänä ja joulunalusviikolla lahjojen vastaanottamista varten. En kannata lapsen väkisin tyrkkäämistä kummille hoitoonkaan, ainakaan, jos kummilla ei ole kokemusta lastenhoidosta, mutta esim. kummin kutsuminen mukaan vaikkapa Korkeasaaren tai Suomenlinnan retkelle voisi olla hyvä tapa aloittaa. Ja vastavuoroinen kyläily.

Tämä ei suoranaisesti ole sama asia, mutta itseäni ärsyttää joidenkin sovinistinen ja seksistinen sukupuoliajattelu kummikysymyksissäkin. Minulla ja miehelläni on yksi yhteinen kummilapsi, ja miehellä yksi oma. Minulle oli ihan ok silloin, että mieheni ystäväpariskunta halusi aikanaan pyytää vain miestäni kummiksi (eikä lisäksi puolisoa, minua), mutta minulta silti edellytetään sukupuoleni vuoksi kummimaista käytöstä, vaikka en kummiksi kelvannut. Lahjatoiveet mieheni kummilapsen äiti kuvailee aina minulle, samaten osoittaa synttärikutsut ja muut. Kitkaa aiheuttaa myös se, että "syrjimme" tätä kummilasta verrattuna yhteiseen kummilapseemme: minä puuhailen ja retkeilen silloin tällöin oman kummilapseni kanssa. Mies tulee usein mukaan, mutta toiminta on yleensä minun järjestämääni ja toteuttamaani. Olen koittanut kannustaa miestäni viettämään enemmän aikaa tämän "yksityisen" kummilapseni kanssa, mutta aikuista ihmistä en ala hyysäämään tai hänen puolestaan järjestelemään asioita. On oma asiansa, miten hoitaa suhtensa kummilapseensa. Miestäni ei vaan tarpeeksi kiinnosta, ja se on hänen sukupuolensa vuoksi ok, mutta minua pitäisi kiinnostaa pelkästään siksi, koska minulla on vagina. Minä olen se aktiivinen syrjijä.

Mieheni on myös erikseen kummi ja hänelle on ollut kova pala kun sanoin alusta asti sanoin, etten sitten hoida sen lapsen joulu enkä synttärilahjoja, jos tämän pestin ottaa, hoidan jo kolmen yhteisen lahjomiset 100%... ja olen lupaukseni pitänyt kohta vuoden... veikkaan että kitinöitä tulee tulevaisuudessa vielä lisää (ostit muille, mikset nyt tälle yhdellekkin)...

Yritä pysyä lujana! 💪

Vierailija kirjoitti:

Uuh. Voisin melkein sanoa, että onneksi en kuulu kirkkoon, niin ei tule noita "kumminakkeja". Mutta empä voikaan, koska nykyään myös ateistit haluavat lapselleen "kummin". Olen lapseton, enkä erityisemmin pidä lapsista (ystäväpiirini tietää tämän). Silti minua on pyydetty tällaiseksi "ateistikummiksi" parikin kertaa. En ymmärrä miksi.

Oletko kuitenkin saanut kieltäydyttyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuh. Voisin melkein sanoa, että onneksi en kuulu kirkkoon, niin ei tule noita "kumminakkeja". Mutta empä voikaan, koska nykyään myös ateistit haluavat lapselleen "kummin". Olen lapseton, enkä erityisemmin pidä lapsista (ystäväpiirini tietää tämän). Silti minua on pyydetty tällaiseksi "ateistikummiksi" parikin kertaa. En ymmärrä miksi.

Oletko kuitenkin saanut kieltäydyttyä?

Kieltäytyminen on todella vaikeaa, kun kysyjä on vuosikymmenien aikainen hyvä ystävä, miten sanot että me oltiin jo sun yhden lapsen kummi ja sitä paitsi me ei pidetä sun päsmäröivästä vaimosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uuh. Voisin melkein sanoa, että onneksi en kuulu kirkkoon, niin ei tule noita "kumminakkeja". Mutta empä voikaan, koska nykyään myös ateistit haluavat lapselleen "kummin". Olen lapseton, enkä erityisemmin pidä lapsista (ystäväpiirini tietää tämän). Silti minua on pyydetty tällaiseksi "ateistikummiksi" parikin kertaa. En ymmärrä miksi.

Oletko kuitenkin saanut kieltäydyttyä?

Kieltäytyminen on todella vaikeaa, kun kysyjä on vuosikymmenien aikainen hyvä ystävä, miten sanot että me oltiin jo sun yhden lapsen kummi ja sitä paitsi me ei pidetä sun päsmäröivästä vaimosta?

Varmasti! Mikä voisi olla hyvä (teko)syy kieltäytyä? Täytynee keksiä sellainen ennen kuin seuraava pyyntö tulee.

Vierailija kirjoitti:

Eihän kummi ole yhtäön mitään.

Oman lapseni kummit ovat yhtä tyhjän kanssa, ei näy, ei kuulu, ei kiinnosta lapsi rotanhännän vertaa.

Koskaan ei pyydä kummilasta kylään,

itse tulee pyydettäessä kerran vuodessa käymään. Lahjat ovat vaatimattomia ja se on ihan hyvä.

Ei kummi ole joulupukki.

Mutta jotain yhteydenottoa olisin näinä vuosina kaivannut...

Edes parin vuoden välein jotain maakuntamatkaa tai vastaavaa,

kun kaikki kummit kuitenkin sattuvat itse olemaan naimattomia ja lapsettomia. Ei ole aikaa eikä halua.

Koko kummihöpötys on vanhentunut sakramentti ja seurakunnan initaatioriitti.

Ei kummista ole koskaan ollut lapselle mitään turvaa tai seuraa,

tai neuvonantajaa elämän kysymyksissä. Ei soittele lapselle koskaan, ei ole kiinnostunut.

Koko kummi-teeskentelyn voisi turhana lopettaa.

Jos ystävien tai suvun joukossa on joku innokas ihminen samaa sukupuolta kuin syntynyt vauva,

ja haluaa ryhtyä lapsen neuvojaksi, ohjaajaksi ja varavanhemmaksi,

silloin voitaisiin nimetä lapselle tällainen "kummi", varahuoltaja ja edunvalvoja samassa paketissa.

Kummitätini näin ensimmäistä kertaa niin että sen muistan, kun täytin 15v.  Kummisetä sen sijaan pitää edelleen tiivistä yhteyttä. Erona se, että setä on sukua ja täti ei. Siksi en omille kakaroille halunnut kavereista kummia.