Totuuksia, joita teistä ei uskoisi päällepäin?

Olen vakavasti sairas, joka ei juurikaan näy päällepäin.

Olen luottotiedoton johtaja. Palkkani on hyvä, mutta virta ei riitä työpäivän jälkeisiin velvoitteisiin. Eli laskut jää maksamatta laiskuuttani.

Olen hoivatyöntekijä, teen työni hyvin ja empaattisesti. Siviilissä introvertti joka tykkää numeroista ja kvanttimekaniikasta.

Että syön vain papuja ja herneitä sekä rasvaa.

Näytän kuitenkin terveeltä ja voin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Että olen väitellyt tohtori. Ujo ja hiljainen homssuinen meikkaamaton keski-ikäinen nainen, köyhäkin vielä.

Minun alallani lähes kaikki tohtoriksi väitelleet ovat kuvaustasi vastaavia, tosin osa on keski-ikäisiä miehiä 😆 Tämä ei ole mikään rikastumisen lähde.

Vierailija kirjoitti:

Olen päällepäin sosiaalinen, iloinen ja kauniiksikin haukuttu, töissä olen se joka jaksaa raataa koko työpäivän täydellä teholla.

Todellisuudessa olen todella yksinäinen, viimeksi minun luonani kävi ystävä vuosi sitten keväällä lapsen syntymäpäivillä, kukaan ei soita eikä kysele kuulumisia, ja en itsekään jaksa enää yksipuolisesti pitää keneenkään yhteyttä. Käytän paljon alkoholia kotona, mutta silti selviän aamulla töihin. Raadan kovasti siksi, että työpäivät kuluisivat nopeammin, ja iltaisin kärsin kovista lihas- ja nivelkivuista. Mieheni hakkaa minua. Itsetuntoni on nollassa, en pysty enää luottamaan keneenkään, hyvä että voin katsoa edes peilistä itseäni, kun inhottaa niin paljon. Ainoa asia mitä toivon, on kuolema, mutta lasten takia en uskalla tehdä sitä itse. Joskus salaa olen toivonut, että mieheni hakkaisi minut hengiltä, niin tämä helvetti loppuisi.

Lähde pois tuollaisesta suhteesta!

Ahdistun sosiaalisista tilanteista aina paniikkikohtauksiin asti. Kukaan ei ole huomannut sitä, ja jos olen asiasta maininnut, niin epäusko näkyy selvästi 😅

Uskon jumalaan. Mielessäni "puhun" hänelle paljon ja kiittelen milloin mistäkin tapahtumista. "Siunailen" myös vainajia hänen kanssaan. Itselleni täysin tuntemattomiakin liitän näihin rukouksiini. Mm.Vesku, J.hakulinen ja Limingassa menehtynyt nuori ovat viimeksi päässeet mukaan.

Olen saanut naisilta satoja kertoja positiivista huomiota ulkonäköni vuoksi, mutta olen kuoleman yksinäinen ja itsetuntoni on nollassa, koska en riitä parisuhteeseen.

Että minulla on 15-vuotias lapsi. Näytän varmaan vähän yli parikymppiseltä ja kassalla tiiraillaan välillä henkkareita tooooosi tarkkaan, että onhan ne omat. Lähestyn neljää kymmentä.

Vierailija kirjoitti:

Että minulla on juhlakunnossa 23 senttinen penis. Löysänäkin toki 16 senttiä. Moni nainen tuntuu välillä tosin katsovan housujen pullotusta.

Mahtavaa kuinka erilaisia ihmiskehot ovat. Omani ei taida ihan noin komea olla työkunnossa,mutta kuljetuksen aikana ollaan reilusti alle kymmenen sentin. Ei ole kummoinenkaan mainos,jos on täysin vetäytynyt,mutta silti usein vaikea löytää housuista hyvä paikka,varsinkin urheillessa. Onhan siinä sitten kiva yllätys(luulisin) kun "soitinta viritellessä" daami saakin melkein kolminkertaisen paketin.

En ole kituuttaava kirjastovirkailija, vaikka vaikutan siltä. Virkailijan matalalla palkalla maksan elämän peruskulut, mutta saman ja toisinaan enemmänkin ansaitsen opetus- ja kirjoitustöistä, joita teen iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Kuukausi nettotuloni eivät siis ole noin 2000 euroa kuukaudessa vaan yleensä noin 4000 euroa kuukaudessa.

Osallistun kahvihuoneessa sujuvasti kirjastoalan palkkakuopan päivittelyyn. Tein aiemmin opettajan ja kouluttajan töitä uupumuksen rajoilla. Nyt olen löytänyt sopivan tasapainon.

Asun, ajan ja pukeudun vaatimattomasti. Olen lapseton ja miehen kanssa asutaan erillään ja maksetaan omat laskut.

Rahoillani olen ostanut hiljaisuudessa metsää ja erämaamökin.

Isäni on "sarjayrittäjä", manipuloija ja hirveä tyyppi. Hän nuorempana huijasi minulta rahaa ja opin varovaiseksi.

Hän ei ole enää kiinnostunut minusta millään tavalla, kun elän kirjastohiirulaisen elämää ja pysyn verotiedoissa tarpeeksi alhaalla. Olemme käyneet perheterapiassa ja vaikka missä vuosia sitten, mutta harvalla ammatilaisellakaan riittää keinot hyvin persoonallisuushäiriöisen henkilön auttamiseen.

Raha ei tuota minulle on erityistä mielihyvää, mutta taloudellista väkivaltaa koettuani päätin, että pidän aina sen verran sukanvarressa, että pärjään.

Isäni on hyvin pidetty tyyppi ja ns. menestyjä.

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä on monilla tarve päihteille.

Päihteisiin luetaan myös aineita, jotka olisivat hyödyksi ihmiskunnalle. Osa on ne löytänyt.

Kärsin vakavasta masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Hain siihen paljon apua ennen, sain lääkkeitä. Nyt olen alkoholisoitunut sillä vain pikku kännissä koen olevani "elossa".

Vierailija kirjoitti:

Olen päällepäin sosiaalinen, iloinen ja kauniiksikin haukuttu, töissä olen se joka jaksaa raataa koko työpäivän täydellä teholla.

Todellisuudessa olen todella yksinäinen, viimeksi minun luonani kävi ystävä vuosi sitten keväällä lapsen syntymäpäivillä, kukaan ei soita eikä kysele kuulumisia, ja en itsekään jaksa enää yksipuolisesti pitää keneenkään yhteyttä. Käytän paljon alkoholia kotona, mutta silti selviän aamulla töihin. Raadan kovasti siksi, että työpäivät kuluisivat nopeammin, ja iltaisin kärsin kovista lihas- ja nivelkivuista. Mieheni hakkaa minua. Itsetuntoni on nollassa, en pysty enää luottamaan keneenkään, hyvä että voin katsoa edes peilistä itseäni, kun inhottaa niin paljon. Ainoa asia mitä toivon, on kuolema, mutta lasten takia en uskalla tehdä sitä itse. Joskus salaa olen toivonut, että mieheni hakkaisi minut hengiltä, niin tämä helvetti loppuisi.

Tätä viestiä on kamala lukea. Silti ratkaisu siihen ei ole itsem*rha tai miehen hakkaamisen sietäminen vaan ero ja lasten pelastaminen. Jos ei arvosta itseään niin lapsia pitää arvostaa edes sen verran, että pelastaa heidät. Siinä tuhoaa myös lasten elämää jos jää suhteeseen. Näin itse ajattelen ja toivon, että vielä joskus ymmärrät tämän ja saat voimaa lähteä. Tietysti on helppo kirjoittaa, mutta silti näen asian niin, että lapset pitää pelastaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen päällepäin sosiaalinen, iloinen ja kauniiksikin haukuttu, töissä olen se joka jaksaa raataa koko työpäivän täydellä teholla.

Todellisuudessa olen todella yksinäinen, viimeksi minun luonani kävi ystävä vuosi sitten keväällä lapsen syntymäpäivillä, kukaan ei soita eikä kysele kuulumisia, ja en itsekään jaksa enää yksipuolisesti pitää keneenkään yhteyttä. Käytän paljon alkoholia kotona, mutta silti selviän aamulla töihin. Raadan kovasti siksi, että työpäivät kuluisivat nopeammin, ja iltaisin kärsin kovista lihas- ja nivelkivuista. Mieheni hakkaa minua. Itsetuntoni on nollassa, en pysty enää luottamaan keneenkään, hyvä että voin katsoa edes peilistä itseäni, kun inhottaa niin paljon. Ainoa asia mitä toivon, on kuolema, mutta lasten takia en uskalla tehdä sitä itse. Joskus salaa olen toivonut, että mieheni hakkaisi minut hengiltä, niin tämä helvetti loppuisi.

Sun on pakko päästä pois! Olet turtunut tilanteseesi etkä enää usko, että onnellinen väkivallaton elämä olisi mahdollista sinulle.

Soita Nollalinjalle 080 005 005, siellä voit jutella anonyymisti pitkänlinjan ammattilaisten kanssa. Saat apua ja ihan konkreettisia neuvoja. Sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet hyvään elämään lasten kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Että minulla on juhlakunnossa 23 senttinen penis. Löysänäkin toki 16 senttiä. Moni nainen tuntuu välillä tosin katsovan housujen pullotusta.

Kerran hupsuillessani mittasin mieheni juhlakunnossa. 16 senttiä. Ihan tosi sopiva minulle. Tuntuu ja toimii ja on ihana. En ainakaan yhtään isompaa kaipaa.

Olen hyvin yksinäinen

Olen sairaanhoitaja ja tienaan enemmän kuin suomalaiset keskimäärin. Kiva näytellä köyhää kun ihmiset surkuttelevat meidän työtä.

Olen jo keski-ikäinen, joten paljon on ehtinyt elämässä tapahtua. Minua on sanottu nuorena huikean kauniiksi, nyttemmin hyvin säilyneeksi ja näyttäväksi naiseksi (itse en ole ollut koskaan samaa mieltä).

Teen työtä jossa ihan hyvä palkka, matkustelen niin työni puitteissa kuin vapaallakin, harrastan monia asioita, hoidatan itseäni (jalka- ja käsihoidot, kauneushoidot, erilaiset hieronnat ja hemmotteluhoidot) johon menee rahaa ja seuraan yleisiä asioita ja osaan keskustella sivistyneesti.

Ennen epidemia-ajan eristystä olin sosiaalinen ja viihdyin ystävien seurassa.

En usko että tuohon peilaten kukaan oikeasti uskoisi että todellisuudessa olen elänyt noruusvuosieni jälkeen todella rakkaudetontaja yksinäistä elämää, olen tehnyt käytännössä vain töitä ja harrastellut niitä näitä.

On hassua miten varmaankin kaikki jotka eivät tunne tämän hetkistä siviilisäätyäni luulevat että a) olen naimisissa tai vähint. avoliitossa b) tai ainakin varattu. Minulle on sanottu kymmeniä kertoja ettei ton näkönen nainen voi olla vapaa jos ei itse halua......

(no siis voi olla).

Minulla on huono itsetunto ja tunnen lapsuusajasta kantautuvaa voimakasta häpeää joka on rajoittanut eteenkin parisuhteiden syntyä tai niiden etenemistä.

Nuorempana olin hyvin extrovertin oloinen ulospäin vaikka oikeasti olen kai vähän ujo ollut aina ainakin parisuhdeasioissa.

Nykyisin käännyn entistä enemmän introvertimpään suuntaan, en oikeasti viihdy kuin muutamia h kerrallaan kenenkään seurassa. En kestä yhtään itsekeskeisiä kokoajan omista-asioistaan puhuvia ihmisiä tai muuten vaan vähän yksinkertaisia ihmisiä.

Tällä mennään!