Nykymies ei uskalla sanoa omaa mielipidettään naiselle, kertoo asiantuntija iltiksessä

-äijä- kirjoitti:

Naisille ei tunnetusti tosiaan ole (useinkaan) ongelmia (jopa vittuilevan) kommentoinnin kanssa. Muistan itse takavuosilta, kun olin hoikka kestävyysurheilun harrastaja. Tuntemani akateeminen tuttava-nainen sitten ihan pokkana kommentoi ohimennen kuinka minulla olisi hyvä olla hiukan lisää lihasta yläkropassa.

No, pieni dispariteetti asiassa oli se, että ko. nainen oli itse pienirintainen, ylipainoinen, lattanan ja leveän perseen omaava. Lisäksi hän oli niitä naisia jotka eivät osaa pukeutua käytännössä ollenkaan.

Itse en näistä em. asioista hänelle koskaan kommentoinut ääneen, koska se EI kuulu normaalin ihmisen käytökseen. Mutta mieli teki kyllä helvetisti.

eihän huono käytös ole mitenkään sukupuolisidonnaista. Kyllä miehetkin arvostelevat naisten ulkonäköä oli varaa arvostalla tai ei. ja vaikka olisi kuinka kaunis tai komea, niin eihän sekään oikeuta toisille irvimistä. Ja mielestäni olisit tehnyt hyvin, jos olisit vastannut samalla mitalla sille naiselle.

Woman in love kirjoitti:

Onko nykymies mies vai

median länkyttämä seksiä janoava hirviö?

Ei miehen tarvitse olla seksuaalisesti kuin oma itsensä. Naisenkaan ei tarvitse. Nainen tarvitsee ja tahtoo yhtä lailla.

Seksuaalisuus on pieni osa parisuhdetta. Sitä korostetaan siksi, että iltapäivälehtien ja seksuaaliterapeuttien toimeentulo olisi turvattua.

Jokainen nainen, ainakin ilman e-pillereitä, osaa kuunnella itseään ja löytää itselleen parhaan kumppanin.

Iltapäivälehdistä tai seksuaaliterapeutista tuskin löydät sitä, mitä et jo tiedä. Olet itse paras seksuaaliterapeuttisi. Tiedät, mitä haluat ja tiedät mitä haluat toiselle. Muuta ei ole.

Parasta näissä terapeuteissa ja kaikkien alojen asiantuntijoissa on se, että he tietää paremmin kuka sinä olet ja mitä sinä haluat kun sinä itse.

Yhtenä päivänä mies on väkivaltainen psykopaatti ja pervo, toisena vässykkä joka pelkää omaa varjoaan, riippuen tietenkin sanojan motiiveista voi sukupuolen aina leimata ja yleistää omien tarkoitusperien mukaan.

M41

Vierailija kirjoitti:

Eli käytännössä mies ei jaksa riidellä joka pikku asiasta eikä koe edes niitä tärkeiksi. Tämä tietenkin tulkitaan heikkoudeksi sillä vahva ihminen on nyrkit pystyssä ja riitelee joka asiasta, koskaan ei anneta periksi ja mistään ei jousteta.

Mitä enemmän näitä juttuja lukee sen varmemmaksi tulee, että se on itseasiassa nainen jossa se syy on, hän ei pysty käyttäytymään kun aikuinen, hänen pitää olla jatkuvasti äänessä ja haastamassa riitaa.

Ehkä se on kuulkaas niin, että teidän naisten pitää muuttua ei suinkaan miesten. Nykymies on teille aivan liian fiksu ja hyvä, te ette osaa heitä arvostaa ja te vain jatkatte tuota lapsellista riitelyänne ja sotaa, luulette että noin ne suhteet toimii ja ihmiset tulee mukamas onnelliseksi.

En oikein usko että se on mitenkään naisten yksinoikeus että kaikki mielipide erot nähdään riidanaiheina ja mahdollisuutena haastaa riitaa toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä iso ongelma on nykykasvatuksen feminiinisyys. Pojista pitää kasvattaa poikia eikä tyttöjä - näettehän tuloksistakin, että naiset eivät feminiinisiin miehiin ole tyytyväisiä.

Tarvitsemme nopeasti poikien kasvatuksen vallankumouksen. Takaisin perinteisiä miehisiä arvoja ja ihanteita, kilpailua ja testosteronia. Tulee lopettaa ihmeellinen miehisyyden häpeäminen ja alkaa taas asettaa maskuliininen käytös sen ansaitsemalle korokkeelle.

Ajatelkaa, tämä on tulevaisuuden naisten hyväksi, koska heidän ei sitten tarvitse enää kärsiä perässävedettävistä epämiehistä.

Suomalainen mies ei puhu tunneistaan. Mieluummin hyppää järveen hukkumaan.

Miksi miehet eivät saa kertoa tunneistaan vaan pitää tarttua pulloon?

Luuletko, että ulkomailla "miehet puhuvat tunteistaan"? Ehkä Ruotsissa, missä muutenkin sukupuolierot halutaan tuhota kokonaan.

Juuri tuollainen "puhukaa tunteistanne" -kulttuuri on sitä myrkyllistä miesvihaa, joka tuhoaa suomalaisilta pojilta eväitä miehistymiseen. Ja sitten naiset valittavat liian epämiehekkäistä miehistä.

Oikeasti, naiset eivät ymmärrä miehiä, se on nähty todella räikeästi ja monta kertaa. Tarvittaisiin joku täysjärkinen miesasiamies sanomaan tämä asia tarpeeksi kärkkäästi julkisuudessa.

Miehet tekevät tunnetusti enemmän itsemurhia kuin naiset, mutta joo siis ihmeessä padotkaa tunteet sisällenne. Aina myös muistutetaan siitä, että miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, mutta eivät ole naisetkaan. Jos ei osaa sanoa, että tämä tuntuu minusta pahalta, niin ei kannata haaveilla esimerkiksi kovin kaksisesta parisuhteesta.

Suomalaiset miehet surmaavat itsensä, koska eivät halua elää suomalaisten naisten kanssa.

No ettekö te luojan tähden aikuiset ihmiset voi sen verran ottaa vastuuta omista valinnoistanne, että jättäydytte sinkuksi jos ne naiset on niin kamalia?

Niinhän me jättäydytäänkin, samalla masentuen ja eristäytyen sosiaalisesta elämästä.

Eikö miehillä ole muita ystäviä kuin vaimo? Sukulaisia? Mitään sisältöä elämässä? Kauhistuttaa ajatuskin, että pitäisi olla jonkun ihmisen ainoa elämän sisältö ja tarkoitus.

Ulkopuolisena vastaan että kyllä näin usein on.

Tutkimusten mukaan miehillä ei usein ole välttämättä kavereita. Vaimo on paras ystävä ja työkaverit ja ehkä harrastuskaverit.

Itse allekirjoitan asian. Nykypäivän naiset tykkää sosiaalisesti vilkkaista miehistä. Nämä miehet joilla ri ole kuin vaimo taas ovat 100% lojaaleja ja usein hyviä perheenisiä.

Minäkin allekirjoitan asia. Ei se tarkoita, ettei ole sisältöä elämässä, jos panostaa perheeseen, lapsiinsa, työhönsä ja johonkin harrastukseensa. Jos tuohon vielä lisäisi paljon kavereita, niin ei paljon miestä näkyisi kotona, eikä vaimoon tulisi paljoa panostettua. Moni nykynainen kuitenkin näköjään kaipaa tuollaista miestä, ettei vaan tulisi tylsää.

Kumma kyllä naisilla mahtuu elämään yleensä myös ystäviä ja silti pystyy olemaan ihan läsnä kotona. Kaverittomuus on minusta molemmille sukupuolille vaarallista, ei todellakaan ole hyvä, että ainut sosiaalinen kontakti ja kaveri on oma puoliso. Minusta parisuhteessa myös molemmilta pitää löytyä sellaista joustoa, että kaverisuhteiden ylläpitäminen onnistuu myös perheen perustamisen jälkeen. Mitäs sitten jos se ero tulee, ja kaikki kaverisuhteet on katkenneet kun on pitänyt "panostaa puolisoon"?

Naisille ystävyyden ylläpitäminen  on puhumista, miehille yhdessä tekemistä. Nainen voi siis oikein hyvin viettää aikaansa ystävänsä kanssa puhelimessa samalla kun laittaa ruokaa, vahtii lapsia jne. Miehen taas on lähdettävä kotoa pois tapaamaan ystäväänsä ja tekemään tämän ystävänsä kanssa yhdessä jotain. 

Ainakin oma mies soittelee paljon ystävilleen, minä taas tapaan heitä mieluummin kasvotusten.

Miksei mies voi tavata ystäviään samalla, kun vahtii lapsia tai tekee ruokaa? Kuulostaa, että sinusta nainen joutuu hoitamaan ystävyyssuhteet arkiaskareiden lomassa. Mieskin voi ottaa lapset pihalle, kutsua kaverin kylään ja leikata ruohon ja maalata aidan yhdessä.

Olin eilen vahtimassa sukulaisen lapsia (vanhempi 2,5 v ja nuorempi 1,5 v). Ei muuten käynyt mielessäkään, että heidän kanssaan olsiin voinut lähteä maalaamaan aitaa. Tai edes leikkaamaan ruohoa. Jos tuossa on mukana vielä oma ystäväni, jolla olisi myös pari pientä lasta jaloissa pyörimässä, ei tekemisestä ja sen ohessa jutustelusta tulisi yhtään mitään. Ja tässäkin olisi vielä se tilanne, että kaverihan on silloin lähtenyt pois kotoa ja tämä aidanmaalausaika olisi pois hänen perheensä yhteisestä ajasta. Jos hän on just eilen ollut kaverinsa Pekan luona auttamassa auton korjauksessa, niin  hänen vaimonsa ei välttämättä pidä ajatuksesta, että tänään hän lähtee kaverinsa Matin luokse maalaamaan aitaa. Ei siinäkään tapauksessa, että hän ottaisi lapset mukaan. 

Tottakai lasten ikätaso tulee huomioida siinä, kun lasten kanssa kavereita tapaa. Myös naiset joutuvat niin tekemään. Noin pienten lasten kanssa voi varmaan tavata kavereita ihan vaikka kahvittelun merkeissä, ainakin omia naisystäväni tapasin usein ihan vaan menemällä heille kahville, tai kutsumalla kaverin lapsineen meille siihen aikaan kun heillä oli pieniä lapsia. Yhden kaverin kanssa käytiin yhdessä vaunulenkillä aika usein. Kahvitteluja puolin ja toisin harrastetaan paljon nykyäänkin, mutta enää niissä ei kovin usein ole lapsia vieressä vahdittavana, koska kavereiden lapset ovat jo kasvaneet isoiksi.

Vela - 72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä iso ongelma on nykykasvatuksen feminiinisyys. Pojista pitää kasvattaa poikia eikä tyttöjä - näettehän tuloksistakin, että naiset eivät feminiinisiin miehiin ole tyytyväisiä.

Tarvitsemme nopeasti poikien kasvatuksen vallankumouksen. Takaisin perinteisiä miehisiä arvoja ja ihanteita, kilpailua ja testosteronia. Tulee lopettaa ihmeellinen miehisyyden häpeäminen ja alkaa taas asettaa maskuliininen käytös sen ansaitsemalle korokkeelle.

Ajatelkaa, tämä on tulevaisuuden naisten hyväksi, koska heidän ei sitten tarvitse enää kärsiä perässävedettävistä epämiehistä.

Suomalainen mies ei puhu tunneistaan. Mieluummin hyppää järveen hukkumaan.

Miksi miehet eivät saa kertoa tunneistaan vaan pitää tarttua pulloon?

Luuletko, että ulkomailla "miehet puhuvat tunteistaan"? Ehkä Ruotsissa, missä muutenkin sukupuolierot halutaan tuhota kokonaan.

Juuri tuollainen "puhukaa tunteistanne" -kulttuuri on sitä myrkyllistä miesvihaa, joka tuhoaa suomalaisilta pojilta eväitä miehistymiseen. Ja sitten naiset valittavat liian epämiehekkäistä miehistä.

Oikeasti, naiset eivät ymmärrä miehiä, se on nähty todella räikeästi ja monta kertaa. Tarvittaisiin joku täysjärkinen miesasiamies sanomaan tämä asia tarpeeksi kärkkäästi julkisuudessa.

Miehet tekevät tunnetusti enemmän itsemurhia kuin naiset, mutta joo siis ihmeessä padotkaa tunteet sisällenne. Aina myös muistutetaan siitä, että miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, mutta eivät ole naisetkaan. Jos ei osaa sanoa, että tämä tuntuu minusta pahalta, niin ei kannata haaveilla esimerkiksi kovin kaksisesta parisuhteesta.

Suomalaiset miehet surmaavat itsensä, koska eivät halua elää suomalaisten naisten kanssa.

No ettekö te luojan tähden aikuiset ihmiset voi sen verran ottaa vastuuta omista valinnoistanne, että jättäydytte sinkuksi jos ne naiset on niin kamalia?

Niinhän me jättäydytäänkin, samalla masentuen ja eristäytyen sosiaalisesta elämästä.

Eikö miehillä ole muita ystäviä kuin vaimo? Sukulaisia? Mitään sisältöä elämässä? Kauhistuttaa ajatuskin, että pitäisi olla jonkun ihmisen ainoa elämän sisältö ja tarkoitus.

Ulkopuolisena vastaan että kyllä näin usein on.

Tutkimusten mukaan miehillä ei usein ole välttämättä kavereita. Vaimo on paras ystävä ja työkaverit ja ehkä harrastuskaverit.

Itse allekirjoitan asian. Nykypäivän naiset tykkää sosiaalisesti vilkkaista miehistä. Nämä miehet joilla ri ole kuin vaimo taas ovat 100% lojaaleja ja usein hyviä perheenisiä.

Minäkin allekirjoitan asia. Ei se tarkoita, ettei ole sisältöä elämässä, jos panostaa perheeseen, lapsiinsa, työhönsä ja johonkin harrastukseensa. Jos tuohon vielä lisäisi paljon kavereita, niin ei paljon miestä näkyisi kotona, eikä vaimoon tulisi paljoa panostettua. Moni nykynainen kuitenkin näköjään kaipaa tuollaista miestä, ettei vaan tulisi tylsää.

Kumma kyllä naisilla mahtuu elämään yleensä myös ystäviä ja silti pystyy olemaan ihan läsnä kotona. Kaverittomuus on minusta molemmille sukupuolille vaarallista, ei todellakaan ole hyvä, että ainut sosiaalinen kontakti ja kaveri on oma puoliso. Minusta parisuhteessa myös molemmilta pitää löytyä sellaista joustoa, että kaverisuhteiden ylläpitäminen onnistuu myös perheen perustamisen jälkeen. Mitäs sitten jos se ero tulee, ja kaikki kaverisuhteet on katkenneet kun on pitänyt "panostaa puolisoon"?

Naisille ystävyyden ylläpitäminen  on puhumista, miehille yhdessä tekemistä. Nainen voi siis oikein hyvin viettää aikaansa ystävänsä kanssa puhelimessa samalla kun laittaa ruokaa, vahtii lapsia jne. Miehen taas on lähdettävä kotoa pois tapaamaan ystäväänsä ja tekemään tämän ystävänsä kanssa yhdessä jotain. 

Ainakin oma mies soittelee paljon ystävilleen, minä taas tapaan heitä mieluummin kasvotusten.

Miksei mies voi tavata ystäviään samalla, kun vahtii lapsia tai tekee ruokaa? Kuulostaa, että sinusta nainen joutuu hoitamaan ystävyyssuhteet arkiaskareiden lomassa. Mieskin voi ottaa lapset pihalle, kutsua kaverin kylään ja leikata ruohon ja maalata aidan yhdessä.

Olin eilen vahtimassa sukulaisen lapsia (vanhempi 2,5 v ja nuorempi 1,5 v). Ei muuten käynyt mielessäkään, että heidän kanssaan olsiin voinut lähteä maalaamaan aitaa. Tai edes leikkaamaan ruohoa. Jos tuossa on mukana vielä oma ystäväni, jolla olisi myös pari pientä lasta jaloissa pyörimässä, ei tekemisestä ja sen ohessa jutustelusta tulisi yhtään mitään. Ja tässäkin olisi vielä se tilanne, että kaverihan on silloin lähtenyt pois kotoa ja tämä aidanmaalausaika olisi pois hänen perheensä yhteisestä ajasta. Jos hän on just eilen ollut kaverinsa Pekan luona auttamassa auton korjauksessa, niin  hänen vaimonsa ei välttämättä pidä ajatuksesta, että tänään hän lähtee kaverinsa Matin luokse maalaamaan aitaa. Ei siinäkään tapauksessa, että hän ottaisi lapset mukaan. 

Tottakai lasten ikätaso tulee huomioida siinä, kun lasten kanssa kavereita tapaa. Myös naiset joutuvat niin tekemään. Noin pienten lasten kanssa voi varmaan tavata kavereita ihan vaikka kahvittelun merkeissä, ainakin omia naisystäväni tapasin usein ihan vaan menemällä heille kahville, tai kutsumalla kaverin lapsineen meille siihen aikaan kun heillä oli pieniä lapsia. Yhden kaverin kanssa käytiin yhdessä vaunulenkillä aika usein. Kahvitteluja puolin ja toisin harrastetaan paljon nykyäänkin, mutta enää niissä ei kovin usein ole lapsia vieressä vahdittavana, koska kavereiden lapset ovat jo kasvaneet isoiksi.

Kuinka monta tuollaista pienten lasten isää tunnet, jotka kahvittelevat ja käyvät vaunulenkeillä toistensa kanssa? 

Jokainen voi kysyä itseltään ja miettiä kuinka onnelinen ja tyytyväinen oikeasti on. Ehkä tuon sormella osoittelun sijaan voi katsoa joskus peiliin. Tuo terapeuttikin on jo syyllisen löytänyt, mieshän se taas on niinkuin niin monta kertaa aikaisemminkin, naisissa ei tietenkään voi olla ja ei ole koskaan mitään vikaa.

Jos tuo on asiantuntijan ja terapeutin lähestymistapa ongelmiin, ennustaja lisää eroja ja onnettomia suhteita.

Todella ikävä lukea näitä ihmisarvon alentavia ja erittäin vihamielisiä kommentteja.. Miehet ovat pitkälti kautta koko historian alistaneet naisia mutta nyt vihdoin edistyneissä pohjoismaissa on päästy siihen pisteeseen, että alistajista on tullut alistettuja. Ikävä aikakausi olla suomalainen mies varsinkin kun on täysin selvää etten ole mitenkään voinut vaikuttaa aikaisempien sukupolvien käytökseen, mutta saan silti tuntea heidän syntinsä nahoissani. Hienointa tietenkin olisi jos ketään ei tarvitsisi alistaa ja toista sukupuolta osattaisiin myös kunnioittaa ja arvostaa. En sitten tiedä onko se ihmisluonnolle mahdollista. Ehkä tämä vaatii useamman vuosisadan miesten kyykyttämistä jotta puntit edes vähän tasoittuisivat. Jos joskus satun saamaan itse lapsia toivon että ne ovat tyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä iso ongelma on nykykasvatuksen feminiinisyys. Pojista pitää kasvattaa poikia eikä tyttöjä - näettehän tuloksistakin, että naiset eivät feminiinisiin miehiin ole tyytyväisiä.

Tarvitsemme nopeasti poikien kasvatuksen vallankumouksen. Takaisin perinteisiä miehisiä arvoja ja ihanteita, kilpailua ja testosteronia. Tulee lopettaa ihmeellinen miehisyyden häpeäminen ja alkaa taas asettaa maskuliininen käytös sen ansaitsemalle korokkeelle.

Ajatelkaa, tämä on tulevaisuuden naisten hyväksi, koska heidän ei sitten tarvitse enää kärsiä perässävedettävistä epämiehistä.

Suomalainen mies ei puhu tunneistaan. Mieluummin hyppää järveen hukkumaan.

Miksi miehet eivät saa kertoa tunneistaan vaan pitää tarttua pulloon?

Luuletko, että ulkomailla "miehet puhuvat tunteistaan"? Ehkä Ruotsissa, missä muutenkin sukupuolierot halutaan tuhota kokonaan.

Juuri tuollainen "puhukaa tunteistanne" -kulttuuri on sitä myrkyllistä miesvihaa, joka tuhoaa suomalaisilta pojilta eväitä miehistymiseen. Ja sitten naiset valittavat liian epämiehekkäistä miehistä.

Oikeasti, naiset eivät ymmärrä miehiä, se on nähty todella räikeästi ja monta kertaa. Tarvittaisiin joku täysjärkinen miesasiamies sanomaan tämä asia tarpeeksi kärkkäästi julkisuudessa.

Miehet tekevät tunnetusti enemmän itsemurhia kuin naiset, mutta joo siis ihmeessä padotkaa tunteet sisällenne. Aina myös muistutetaan siitä, että miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, mutta eivät ole naisetkaan. Jos ei osaa sanoa, että tämä tuntuu minusta pahalta, niin ei kannata haaveilla esimerkiksi kovin kaksisesta parisuhteesta.

Suomalaiset miehet surmaavat itsensä, koska eivät halua elää suomalaisten naisten kanssa.

No ettekö te luojan tähden aikuiset ihmiset voi sen verran ottaa vastuuta omista valinnoistanne, että jättäydytte sinkuksi jos ne naiset on niin kamalia?

Niinhän me jättäydytäänkin, samalla masentuen ja eristäytyen sosiaalisesta elämästä.

Eikö miehillä ole muita ystäviä kuin vaimo? Sukulaisia? Mitään sisältöä elämässä? Kauhistuttaa ajatuskin, että pitäisi olla jonkun ihmisen ainoa elämän sisältö ja tarkoitus.

Ulkopuolisena vastaan että kyllä näin usein on.

Tutkimusten mukaan miehillä ei usein ole välttämättä kavereita. Vaimo on paras ystävä ja työkaverit ja ehkä harrastuskaverit.

Itse allekirjoitan asian. Nykypäivän naiset tykkää sosiaalisesti vilkkaista miehistä. Nämä miehet joilla ri ole kuin vaimo taas ovat 100% lojaaleja ja usein hyviä perheenisiä.

Minäkin allekirjoitan asia. Ei se tarkoita, ettei ole sisältöä elämässä, jos panostaa perheeseen, lapsiinsa, työhönsä ja johonkin harrastukseensa. Jos tuohon vielä lisäisi paljon kavereita, niin ei paljon miestä näkyisi kotona, eikä vaimoon tulisi paljoa panostettua. Moni nykynainen kuitenkin näköjään kaipaa tuollaista miestä, ettei vaan tulisi tylsää.

Kumma kyllä naisilla mahtuu elämään yleensä myös ystäviä ja silti pystyy olemaan ihan läsnä kotona. Kaverittomuus on minusta molemmille sukupuolille vaarallista, ei todellakaan ole hyvä, että ainut sosiaalinen kontakti ja kaveri on oma puoliso. Minusta parisuhteessa myös molemmilta pitää löytyä sellaista joustoa, että kaverisuhteiden ylläpitäminen onnistuu myös perheen perustamisen jälkeen. Mitäs sitten jos se ero tulee, ja kaikki kaverisuhteet on katkenneet kun on pitänyt "panostaa puolisoon"?

Naisille ystävyyden ylläpitäminen  on puhumista, miehille yhdessä tekemistä. Nainen voi siis oikein hyvin viettää aikaansa ystävänsä kanssa puhelimessa samalla kun laittaa ruokaa, vahtii lapsia jne. Miehen taas on lähdettävä kotoa pois tapaamaan ystäväänsä ja tekemään tämän ystävänsä kanssa yhdessä jotain. 

Ainakin oma mies soittelee paljon ystävilleen, minä taas tapaan heitä mieluummin kasvotusten.

Miksei mies voi tavata ystäviään samalla, kun vahtii lapsia tai tekee ruokaa? Kuulostaa, että sinusta nainen joutuu hoitamaan ystävyyssuhteet arkiaskareiden lomassa. Mieskin voi ottaa lapset pihalle, kutsua kaverin kylään ja leikata ruohon ja maalata aidan yhdessä.

Olin eilen vahtimassa sukulaisen lapsia (vanhempi 2,5 v ja nuorempi 1,5 v). Ei muuten käynyt mielessäkään, että heidän kanssaan olsiin voinut lähteä maalaamaan aitaa. Tai edes leikkaamaan ruohoa. Jos tuossa on mukana vielä oma ystäväni, jolla olisi myös pari pientä lasta jaloissa pyörimässä, ei tekemisestä ja sen ohessa jutustelusta tulisi yhtään mitään. Ja tässäkin olisi vielä se tilanne, että kaverihan on silloin lähtenyt pois kotoa ja tämä aidanmaalausaika olisi pois hänen perheensä yhteisestä ajasta. Jos hän on just eilen ollut kaverinsa Pekan luona auttamassa auton korjauksessa, niin  hänen vaimonsa ei välttämättä pidä ajatuksesta, että tänään hän lähtee kaverinsa Matin luokse maalaamaan aitaa. Ei siinäkään tapauksessa, että hän ottaisi lapset mukaan. 

Tottakai lasten ikätaso tulee huomioida siinä, kun lasten kanssa kavereita tapaa. Myös naiset joutuvat niin tekemään. Noin pienten lasten kanssa voi varmaan tavata kavereita ihan vaikka kahvittelun merkeissä, ainakin omia naisystäväni tapasin usein ihan vaan menemällä heille kahville, tai kutsumalla kaverin lapsineen meille siihen aikaan kun heillä oli pieniä lapsia. Yhden kaverin kanssa käytiin yhdessä vaunulenkillä aika usein. Kahvitteluja puolin ja toisin harrastetaan paljon nykyäänkin, mutta enää niissä ei kovin usein ole lapsia vieressä vahdittavana, koska kavereiden lapset ovat jo kasvaneet isoiksi.

Kuinka monta tuollaista pienten lasten isää tunnet, jotka kahvittelevat ja käyvät vaunulenkeillä toistensa kanssa? 

En yhtään koska miehet eivät "pysty nauttimaan siitä lasten kanssa" :)))

Ainahan miehet on kertomassa suureen ääneen, mikä muissa on vikana ja mitä kaikkea he haluaisivat.

Moni mies on koliikkiaikuinen.

Älkää nyt usuttako niitä huutamaan vielä enemmän. Nyt jo naiset saa kärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Mutta kun kaikkea ei saa mitä tahtoo. Tämä opetetaan jo lapsille kaupassakäynnin yhteydessä. Ja on muitakin rajoittavia tekijöitä, kuin puolison maku. Usein jopa molemmat tahtoisivat sen omakotitalon, mutta kun rahat eivät riitä. Tai terveys ei enää kestä. Tai ei ole taitoja asua muualla kuin kerrostalossa. Meillä olen tyytynyt mm. edellä mainituista syistä siihen rivitaloon ja olen onnellinen, koska en koko aikaa murehdi saamatta jääneitä asioita. Toki voisin lähteä etsimään varakkaampaa, remonttitaitoista ja ajokortillista miestä nykyisen tilalle, saadakseni sen talon, mutta menettäisin elämäni rakkauden. 

Kaikkea ei saakaan. Mutta mielestäni on aika iso ero, onko haave yksinkertaisesti vain epärealistinen ja siksi sitä ei voi saada vai onko haave ihan realistinen, mutta toinen ei vain halua, että saisit sen. Ja mitä tulee lasten opettamiseen, niin lapsillekin opetetaan, että lapsella on mahdollisuus moniin asioihin, mutta niiden saamiseksi pitää itse nähdä vaivaa. 

Mutta se haave on epärealistinen silloin kun haluat jotain ja puolisosi ei, mutta silti haluat pitää puolisosi! Jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei ja molemmat ovat hedelmällisiä, niin silloin pitää valita joko se lapsi tai puoliso! Sama kaikissa erittäin tärkeissä kysymyksissä, pitää valita samanmielinen. Kakkua kun ei voi säästää ja syödä.

Jos erittäin tärkeä -lista on kilometrin pituinen ja yksityiskohtainen, niin yksinjääminen lienee melko varmaa. Mutta saapa sitten juuri sellaisen elämän, kun mihin omat resurssit riittävät, eikä tarvitse syytellä ketään. 

Erittäin raukkamaista on vaan joojotella kunnes se toinen on nalkissa, asuntolaina ja lapsi tulossa, sitten vasta huomauttaa etten mä muuten haluakaan tätä asuntoa enkä olis halunnut lastakaan...

M33 kirjoitti:

Todella ikävä lukea näitä ihmisarvon alentavia ja erittäin vihamielisiä kommentteja.. Miehet ovat pitkälti kautta koko historian alistaneet naisia mutta nyt vihdoin edistyneissä pohjoismaissa on päästy siihen pisteeseen, että alistajista on tullut alistettuja. Ikävä aikakausi olla suomalainen mies varsinkin kun on täysin selvää etten ole mitenkään voinut vaikuttaa aikaisempien sukupolvien käytökseen, mutta saan silti tuntea heidän syntinsä nahoissani. Hienointa tietenkin olisi jos ketään ei tarvitsisi alistaa ja toista sukupuolta osattaisiin myös kunnioittaa ja arvostaa. En sitten tiedä onko se ihmisluonnolle mahdollista. Ehkä tämä vaatii useamman vuosisadan miesten kyykyttämistä jotta puntit edes vähän tasoittuisivat. Jos joskus satun saamaan itse lapsia toivon että ne ovat tyttöjä.

Hyvin huomaa kuinka sinulla ei ole yleisivistystä ja historian tuntemusta ollenkaan ja jutut kuin feministien aivopesusta. Oletko yhtään tietoinen kuinka suomalaisia miehiä on kohdeltu kautta historian orjina ja ali-ihmisinä. Muutama vuosikymmen sitten taisteltiin monta sotaa vapaudestamme. Suomalainen mies on ollut vapaa vasta pari sukupolvea.

On ala-arvoista lukea tälläistä yhdenkään suomalaisen kirjoittaman, häpeäisit että edes kehtaat.

Vierailija kirjoitti:

Vela - 72 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä iso ongelma on nykykasvatuksen feminiinisyys. Pojista pitää kasvattaa poikia eikä tyttöjä - näettehän tuloksistakin, että naiset eivät feminiinisiin miehiin ole tyytyväisiä.

Tarvitsemme nopeasti poikien kasvatuksen vallankumouksen. Takaisin perinteisiä miehisiä arvoja ja ihanteita, kilpailua ja testosteronia. Tulee lopettaa ihmeellinen miehisyyden häpeäminen ja alkaa taas asettaa maskuliininen käytös sen ansaitsemalle korokkeelle.

Ajatelkaa, tämä on tulevaisuuden naisten hyväksi, koska heidän ei sitten tarvitse enää kärsiä perässävedettävistä epämiehistä.

Suomalainen mies ei puhu tunneistaan. Mieluummin hyppää järveen hukkumaan.

Miksi miehet eivät saa kertoa tunneistaan vaan pitää tarttua pulloon?

Luuletko, että ulkomailla "miehet puhuvat tunteistaan"? Ehkä Ruotsissa, missä muutenkin sukupuolierot halutaan tuhota kokonaan.

Juuri tuollainen "puhukaa tunteistanne" -kulttuuri on sitä myrkyllistä miesvihaa, joka tuhoaa suomalaisilta pojilta eväitä miehistymiseen. Ja sitten naiset valittavat liian epämiehekkäistä miehistä.

Oikeasti, naiset eivät ymmärrä miehiä, se on nähty todella räikeästi ja monta kertaa. Tarvittaisiin joku täysjärkinen miesasiamies sanomaan tämä asia tarpeeksi kärkkäästi julkisuudessa.

Miehet tekevät tunnetusti enemmän itsemurhia kuin naiset, mutta joo siis ihmeessä padotkaa tunteet sisällenne. Aina myös muistutetaan siitä, että miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, mutta eivät ole naisetkaan. Jos ei osaa sanoa, että tämä tuntuu minusta pahalta, niin ei kannata haaveilla esimerkiksi kovin kaksisesta parisuhteesta.

Suomalaiset miehet surmaavat itsensä, koska eivät halua elää suomalaisten naisten kanssa.

No ettekö te luojan tähden aikuiset ihmiset voi sen verran ottaa vastuuta omista valinnoistanne, että jättäydytte sinkuksi jos ne naiset on niin kamalia?

Niinhän me jättäydytäänkin, samalla masentuen ja eristäytyen sosiaalisesta elämästä.

Eikö miehillä ole muita ystäviä kuin vaimo? Sukulaisia? Mitään sisältöä elämässä? Kauhistuttaa ajatuskin, että pitäisi olla jonkun ihmisen ainoa elämän sisältö ja tarkoitus.

Ulkopuolisena vastaan että kyllä näin usein on.

Tutkimusten mukaan miehillä ei usein ole välttämättä kavereita. Vaimo on paras ystävä ja työkaverit ja ehkä harrastuskaverit.

Itse allekirjoitan asian. Nykypäivän naiset tykkää sosiaalisesti vilkkaista miehistä. Nämä miehet joilla ri ole kuin vaimo taas ovat 100% lojaaleja ja usein hyviä perheenisiä.

Minäkin allekirjoitan asia. Ei se tarkoita, ettei ole sisältöä elämässä, jos panostaa perheeseen, lapsiinsa, työhönsä ja johonkin harrastukseensa. Jos tuohon vielä lisäisi paljon kavereita, niin ei paljon miestä näkyisi kotona, eikä vaimoon tulisi paljoa panostettua. Moni nykynainen kuitenkin näköjään kaipaa tuollaista miestä, ettei vaan tulisi tylsää.

Kumma kyllä naisilla mahtuu elämään yleensä myös ystäviä ja silti pystyy olemaan ihan läsnä kotona. Kaverittomuus on minusta molemmille sukupuolille vaarallista, ei todellakaan ole hyvä, että ainut sosiaalinen kontakti ja kaveri on oma puoliso. Minusta parisuhteessa myös molemmilta pitää löytyä sellaista joustoa, että kaverisuhteiden ylläpitäminen onnistuu myös perheen perustamisen jälkeen. Mitäs sitten jos se ero tulee, ja kaikki kaverisuhteet on katkenneet kun on pitänyt "panostaa puolisoon"?

Naisille ystävyyden ylläpitäminen  on puhumista, miehille yhdessä tekemistä. Nainen voi siis oikein hyvin viettää aikaansa ystävänsä kanssa puhelimessa samalla kun laittaa ruokaa, vahtii lapsia jne. Miehen taas on lähdettävä kotoa pois tapaamaan ystäväänsä ja tekemään tämän ystävänsä kanssa yhdessä jotain. 

Ainakin oma mies soittelee paljon ystävilleen, minä taas tapaan heitä mieluummin kasvotusten.

Miksei mies voi tavata ystäviään samalla, kun vahtii lapsia tai tekee ruokaa? Kuulostaa, että sinusta nainen joutuu hoitamaan ystävyyssuhteet arkiaskareiden lomassa. Mieskin voi ottaa lapset pihalle, kutsua kaverin kylään ja leikata ruohon ja maalata aidan yhdessä.

Olin eilen vahtimassa sukulaisen lapsia (vanhempi 2,5 v ja nuorempi 1,5 v). Ei muuten käynyt mielessäkään, että heidän kanssaan olsiin voinut lähteä maalaamaan aitaa. Tai edes leikkaamaan ruohoa. Jos tuossa on mukana vielä oma ystäväni, jolla olisi myös pari pientä lasta jaloissa pyörimässä, ei tekemisestä ja sen ohessa jutustelusta tulisi yhtään mitään. Ja tässäkin olisi vielä se tilanne, että kaverihan on silloin lähtenyt pois kotoa ja tämä aidanmaalausaika olisi pois hänen perheensä yhteisestä ajasta. Jos hän on just eilen ollut kaverinsa Pekan luona auttamassa auton korjauksessa, niin  hänen vaimonsa ei välttämättä pidä ajatuksesta, että tänään hän lähtee kaverinsa Matin luokse maalaamaan aitaa. Ei siinäkään tapauksessa, että hän ottaisi lapset mukaan. 

Tottakai lasten ikätaso tulee huomioida siinä, kun lasten kanssa kavereita tapaa. Myös naiset joutuvat niin tekemään. Noin pienten lasten kanssa voi varmaan tavata kavereita ihan vaikka kahvittelun merkeissä, ainakin omia naisystäväni tapasin usein ihan vaan menemällä heille kahville, tai kutsumalla kaverin lapsineen meille siihen aikaan kun heillä oli pieniä lapsia. Yhden kaverin kanssa käytiin yhdessä vaunulenkillä aika usein. Kahvitteluja puolin ja toisin harrastetaan paljon nykyäänkin, mutta enää niissä ei kovin usein ole lapsia vieressä vahdittavana, koska kavereiden lapset ovat jo kasvaneet isoiksi.

Kuinka monta tuollaista pienten lasten isää tunnet, jotka kahvittelevat ja käyvät vaunulenkeillä toistensa kanssa? 

Ainakin palstamiehet tuntuvat ihan etsivän sellaista tekemistä, mihin lapsia ei voi ottaa mukaan. Se ei käy mielessä, että kehiteltäisiin kavereiden kanssa sellaista tekemistä, missä lapset viihtyvät myös. Mutta ei, kaikkea vaarallista pitää olla, jotta vaimolle voi sanoa "kyllähän minä, mutta".

M33 kirjoitti:

Todella ikävä lukea näitä ihmisarvon alentavia ja erittäin vihamielisiä kommentteja.. Miehet ovat pitkälti kautta koko historian alistaneet naisia mutta nyt vihdoin edistyneissä pohjoismaissa on päästy siihen pisteeseen, että alistajista on tullut alistettuja. Ikävä aikakausi olla suomalainen mies varsinkin kun on täysin selvää etten ole mitenkään voinut vaikuttaa aikaisempien sukupolvien käytökseen, mutta saan silti tuntea heidän syntinsä nahoissani. Hienointa tietenkin olisi jos ketään ei tarvitsisi alistaa ja toista sukupuolta osattaisiin myös kunnioittaa ja arvostaa. En sitten tiedä onko se ihmisluonnolle mahdollista. Ehkä tämä vaatii useamman vuosisadan miesten kyykyttämistä jotta puntit edes vähän tasoittuisivat. Jos joskus satun saamaan itse lapsia toivon että ne ovat tyttöjä.

Muutama tuhat vuotta tarvitaan, että edes voidaan puhua tasoittumisesta

Omat esi-isäni on olleet orjia ja taistelleet monessa sodassa eli mistä tasoittumisesta ja suomalaisen miehen etuoikeutetusta asemasta suhteessa naiseen oikein puhutaan, äänioikeuttakaan ei heillä ollut ja saivat sen samaan aikaan naisten kanssa.

Historia ei tunne ja ei löydy noita fantasioita suomalaisen miehen hyvästä asemasta.

Eiköhän meidän miesten ole aika poistua ketjusta, naiset voivat sitten keskenään kertoa mielipiteitään ja taputella toisiaan selkään. Ketju on osoittanut juuri sen, että "mies on aina väärässä ja nainen aina oikeassa".

Lähdenkin tästä levittämään likaisia sukkia, pitsalaatikoita, tyhjiä olutpulloja ja roskia sinkkumiesasuntoni puhtaille, kiiltäville lattioille, ja vaihdan asuni pitkiin kalsareihin , otan oluen ja menen sohvalle makaamaan ja pieremään.

Että edustaisin sitä palstamammojen stereotypioiden "laiskaa , tyhmää suomalaista miestä".

Ongelmaksi muodostuu toki noiden tavaroiden hankkiminen ensin.

Heipparallaa, pirttihirmut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Ja lisään vielä, että mitä enemmän joudut elämässäsi tekemään kompromissiratkaisuja, sitä vähemmän sulla on myöhemmin elämässäsi asioita, joita olisit oikeasti halunnut. Elämäsi ei ole sellaista kuin olisit halunnut sen olevan. Se voi olla kompromissien ansiosta ihan siedettävää ja jopa tyydyttävää, mutta haaveistasi, unelmistasi ja toiveistasi olet luopunut yksi kerrallaan, kun olet joutunut tyytymään johonkin kompromissiin. 

No mutta aika monilla elämä on juuri sitä! Kukapa ei haluaisi olla rikas, kaunis, hyvinkoulutettu, suosittu, menestyvä jne. Lopulta erittäin harva ylipäänsä saa kaiken mistä unelmoi ja jos saakin , niin ei samalla kertaa mistään ikinä luopumatta. Aika moni haluaa esim. elää Lapissa, mutta ei voi koska ei ole töitä. 

Niin onkin. Mutta entä, jos juuri sinun elämäsi ei tarvitsisi olla sitä? Jos voisitkin kompromissien sijasta tehdä elämästäsi sellaista kuin olet halunnut? 

Siihen ei sitten mahtuisi puolisoa lainkaan, sillä ihan täsmälleen kaikesta samoin ajattelevaa ihmistä ei ole edes olemassa.  Ei mahtuisi myöskään lapsia, sillä heitäkin pitää ottaa huomioon. Mietin, että mahtuisivatko edes ystävät, se edellyttää vastavuoroisuutta sekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Ja lisään vielä, että mitä enemmän joudut elämässäsi tekemään kompromissiratkaisuja, sitä vähemmän sulla on myöhemmin elämässäsi asioita, joita olisit oikeasti halunnut. Elämäsi ei ole sellaista kuin olisit halunnut sen olevan. Se voi olla kompromissien ansiosta ihan siedettävää ja jopa tyydyttävää, mutta haaveistasi, unelmistasi ja toiveistasi olet luopunut yksi kerrallaan, kun olet joutunut tyytymään johonkin kompromissiin. 

No mutta aika monilla elämä on juuri sitä! Kukapa ei haluaisi olla rikas, kaunis, hyvinkoulutettu, suosittu, menestyvä jne. Lopulta erittäin harva ylipäänsä saa kaiken mistä unelmoi ja jos saakin , niin ei samalla kertaa mistään ikinä luopumatta. Aika moni haluaa esim. elää Lapissa, mutta ei voi koska ei ole töitä. 

Niin onkin. Mutta entä, jos juuri sinun elämäsi ei tarvitsisi olla sitä? Jos voisitkin kompromissien sijasta tehdä elämästäsi sellaista kuin olet halunnut? 

Siihen ei sitten mahtuisi puolisoa lainkaan, sillä ihan täsmälleen kaikesta samoin ajattelevaa ihmistä ei ole edes olemassa.  Ei mahtuisi myöskään lapsia, sillä heitäkin pitää ottaa huomioon. Mietin, että mahtuisivatko edes ystävät, se edellyttää vastavuoroisuutta sekin. 

Niinpä! Usein ihmetellään sinkkutalouksien alati kasvavaa määrää. Voisiko ainakin yhtenä syynä olla se, että sinkkuna elämän ei tarvitse olla jatkuvaa kompromissia ja samoin ajattelevaa puolisoa on vaikea löytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Mutta kun kaikkea ei saa mitä tahtoo. Tämä opetetaan jo lapsille kaupassakäynnin yhteydessä. Ja on muitakin rajoittavia tekijöitä, kuin puolison maku. Usein jopa molemmat tahtoisivat sen omakotitalon, mutta kun rahat eivät riitä. Tai terveys ei enää kestä. Tai ei ole taitoja asua muualla kuin kerrostalossa. Meillä olen tyytynyt mm. edellä mainituista syistä siihen rivitaloon ja olen onnellinen, koska en koko aikaa murehdi saamatta jääneitä asioita. Toki voisin lähteä etsimään varakkaampaa, remonttitaitoista ja ajokortillista miestä nykyisen tilalle, saadakseni sen talon, mutta menettäisin elämäni rakkauden. 

Kaikkea ei saakaan. Mutta mielestäni on aika iso ero, onko haave yksinkertaisesti vain epärealistinen ja siksi sitä ei voi saada vai onko haave ihan realistinen, mutta toinen ei vain halua, että saisit sen. Ja mitä tulee lasten opettamiseen, niin lapsillekin opetetaan, että lapsella on mahdollisuus moniin asioihin, mutta niiden saamiseksi pitää itse nähdä vaivaa. 

Mutta se haave on epärealistinen silloin kun haluat jotain ja puolisosi ei, mutta silti haluat pitää puolisosi! Jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei ja molemmat ovat hedelmällisiä, niin silloin pitää valita joko se lapsi tai puoliso! Sama kaikissa erittäin tärkeissä kysymyksissä, pitää valita samanmielinen. Kakkua kun ei voi säästää ja syödä.

Jos erittäin tärkeä -lista on kilometrin pituinen ja yksityiskohtainen, niin yksinjääminen lienee melko varmaa. Mutta saapa sitten juuri sellaisen elämän, kun mihin omat resurssit riittävät, eikä tarvitse syytellä ketään. 

Erittäin raukkamaista on vaan joojotella kunnes se toinen on nalkissa, asuntolaina ja lapsi tulossa, sitten vasta huomauttaa etten mä muuten haluakaan tätä asuntoa enkä olis halunnut lastakaan...

Olen kanssasi samaa mieltä. Yhdessä kommentissa kuitenkin sanottiin, että suurimman osan elämä on juuri sitä, että ei saa mitä haluaisi. Joudutaan aina vain tyytymään johonkin. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän meidän miesten ole aika poistua ketjusta, naiset voivat sitten keskenään kertoa mielipiteitään ja taputella toisiaan selkään. Ketju on osoittanut juuri sen, että "mies on aina väärässä ja nainen aina oikeassa".

Lähdenkin tästä levittämään likaisia sukkia, pitsalaatikoita, tyhjiä olutpulloja ja roskia sinkkumiesasuntoni puhtaille, kiiltäville lattioille, ja vaihdan asuni pitkiin kalsareihin , otan oluen ja menen sohvalle makaamaan ja pieremään.

Että edustaisin sitä palstamammojen stereotypioiden "laiskaa , tyhmää suomalaista miestä".

Ongelmaksi muodostuu toki noiden tavaroiden hankkiminen ensin.

Heipparallaa, pirttihirmut.

Samalla voit miettiä olisitko onnellinen parisuhteessa jos elämänkumppanisi olisikin mies. Minkälaisen asunnon ostaisit sen parhaan mieskamun kanssa ja kuinka sisustaisitte yhteisen kotinne. Kuinka monta vuotta eläisitte sovussa, vai kuoriutuisiko toisesta kenties pirttihirmu tai tyranni? 

Kyllä se taitaa niin olla että näkemyserot ja riidanhalu, toisen jyrääminen, nöyryyttäminen on saavuttanut jo sen pisteen, että voitte naisetkin olla ihan huoletta. Yhä useampi mies tulee valitsemaan tulevaisuudessa elämän ilman teitä.

Ei tarvitse kummoinen ennustaja olla, se vihamielisyys mikä joidenkin jutuista paistaa ei ole tervettä, miksi joku ryhtyisi suhteeseen ihmisen kanssa joka lähtökohtaisesti vihaa sinua, minä en ainakaan ryhtyisi.