Nykymies ei uskalla sanoa omaa mielipidettään naiselle, kertoo asiantuntija iltiksessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verhojen ostamisesta:

Olen jokaisessa kolmessa avoliitossani tehnyt niin, että koska verhot kiinnostaa minua enemmän, niin etsin viisi mielestäni parasta verhoa, ja ehdotan niitä miehelle. Pyydän, että mies sanoo mielipiteensä mikä hänen mielestä niistä valitan ja se sitten otetaan. Kaikki viisihän käy minulle hyvin, koska ne on minun valitsemia vaihtoehtoja. Kahdessa ensimmäisessä avoliitossani en millään saanut miehestä irti mielipidettä että mikä olisi hänen mielestä paras. Vaikka pyysin ja pyysin sitä mielipidettä. Ja niinhän siinä aina kävi, että jos minä lopulta valitsin jonkun, niin jälkikäteen tuli valitusta että paskat verhot. Eli heillä siis oli joku mielipide, mutta eivät sitä millään sanoneet ennen kuin jälkikäteen sitten valittamalla. Nykyisessä liitossa miehellä on mielipide. Ja hän osaa sen ihan normaalisti sanoa siinä päätösvaiheessa ja valintavaiheessa. Joten kotielämä on kivaa ja tasapainoista, ja koti yhteisen kodin näköinen. 

Ja miten käy sitten, kun mies tuokin sinulle valittavaksi viisi hänen mieleistään verhoa? Käykö järjestely sinulle myös silloin kun oikeastaan mikään ei ole se sinusta hyvä? Pystytkö tyytymään niistä viidestä vähiten huonoon vai haluaisitko sittenkin tuoda keskusteluun mukaan myös oman ehdotuksesi?

Kumpaankin tapaukseen käy hyvin lause "mikään noista ei oikein näytä minusta hyvältä vaihtoehdolta, joten mennäänkö ensi lauantaina etsimään verhot, joista kumpikin tykkää". Me etsimme keittiön valaisinta usean vuoden ajan ennen kuin löytyi kumpaakin miellyttävä vaihtoehto. Siihen asti katossa roikkui minun vanha valaisin, josta itse tykkäsin, mutta mies ei.

Miksi en ole yllättynyt, että väliaikainen kompromissi oli juuri se sinun mieleinen ratkaisu?

Naiset tietävät kaikesta kaiken. Jos kyseenalaistat jotain, niin sota on valmis. Jos et ole valmis antamaan vastusta kiukutteluun, niin olet naisen mielestä perässä vedettävä tossukka. Lisäksi miehen pitää rehkiä salilla ja olla geneettisesti oikeanlainen, jotta vartaloon kertyy lihasta oikealla tavalla ja sopusuhtaisesti. Samalla nainen voi itse olla pullukka ja syödä sipsiä. Lisäksi mies ei saa itse päättää pukeutumisestaan, vaan jos nainen haluaa bodarimiehestään hibsterin, niin vaatekaappi menee sillä sekunnilla uusiksi. Lihasta ei myöskään saa olla liikaa, koska liika lihas on ällöä. Kestävyysurheilua mies ei saa harrastaa, koska se on liikaa pois yhteisestä ajasta. Lisäksi pyöräily ja lenkkeily aiheuttavat nivusiin hiertymiä, joka ovat naisen mielestä mega ällöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Mutta kun kaikkea ei saa mitä tahtoo. Tämä opetetaan jo lapsille kaupassakäynnin yhteydessä. Ja on muitakin rajoittavia tekijöitä, kuin puolison maku. Usein jopa molemmat tahtoisivat sen omakotitalon, mutta kun rahat eivät riitä. Tai terveys ei enää kestä. Tai ei ole taitoja asua muualla kuin kerrostalossa. Meillä olen tyytynyt mm. edellä mainituista syistä siihen rivitaloon ja olen onnellinen, koska en koko aikaa murehdi saamatta jääneitä asioita. Toki voisin lähteä etsimään varakkaampaa, remonttitaitoista ja ajokortillista miestä nykyisen tilalle, saadakseni sen talon, mutta menettäisin elämäni rakkauden. 

Kaikkea ei saakaan. Mutta mielestäni on aika iso ero, onko haave yksinkertaisesti vain epärealistinen ja siksi sitä ei voi saada vai onko haave ihan realistinen, mutta toinen ei vain halua, että saisit sen. Ja mitä tulee lasten opettamiseen, niin lapsillekin opetetaan, että lapsella on mahdollisuus moniin asioihin, mutta niiden saamiseksi pitää itse nähdä vaivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Mutta kun kaikkea ei saa mitä tahtoo. Tämä opetetaan jo lapsille kaupassakäynnin yhteydessä. Ja on muitakin rajoittavia tekijöitä, kuin puolison maku. Usein jopa molemmat tahtoisivat sen omakotitalon, mutta kun rahat eivät riitä. Tai terveys ei enää kestä. Tai ei ole taitoja asua muualla kuin kerrostalossa. Meillä olen tyytynyt mm. edellä mainituista syistä siihen rivitaloon ja olen onnellinen, koska en koko aikaa murehdi saamatta jääneitä asioita. Toki voisin lähteä etsimään varakkaampaa, remonttitaitoista ja ajokortillista miestä nykyisen tilalle, saadakseni sen talon, mutta menettäisin elämäni rakkauden. 

Samoilla linjoilla. Asumismuoto on lopulta niitä piensuuria asioita elämässä, jotka toki ovat isoja päätöksiä ja vaikuttavat moneen asiaan elämässä, mutta jotka ei kyllä tasapainoisella aikuisella vaikuta ratkaisevasti onnellisuuteen. Kyllä se onnellisuus ja tyytyväisyys rakentuu pohjimmiltaan ihan muille asioille kuin tuollaisille ulkoisille seikoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Ja lisään vielä, että mitä enemmän joudut elämässäsi tekemään kompromissiratkaisuja, sitä vähemmän sulla on myöhemmin elämässäsi asioita, joita olisit oikeasti halunnut. Elämäsi ei ole sellaista kuin olisit halunnut sen olevan. Se voi olla kompromissien ansiosta ihan siedettävää ja jopa tyydyttävää, mutta haaveistasi, unelmistasi ja toiveistasi olet luopunut yksi kerrallaan, kun olet joutunut tyytymään johonkin kompromissiin. 

No mutta aika monilla elämä on juuri sitä! Kukapa ei haluaisi olla rikas, kaunis, hyvinkoulutettu, suosittu, menestyvä jne. Lopulta erittäin harva ylipäänsä saa kaiken mistä unelmoi ja jos saakin , niin ei samalla kertaa mistään ikinä luopumatta. Aika moni haluaa esim. elää Lapissa, mutta ei voi koska ei ole töitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verhojen ostamisesta:

Olen jokaisessa kolmessa avoliitossani tehnyt niin, että koska verhot kiinnostaa minua enemmän, niin etsin viisi mielestäni parasta verhoa, ja ehdotan niitä miehelle. Pyydän, että mies sanoo mielipiteensä mikä hänen mielestä niistä valitan ja se sitten otetaan. Kaikki viisihän käy minulle hyvin, koska ne on minun valitsemia vaihtoehtoja. Kahdessa ensimmäisessä avoliitossani en millään saanut miehestä irti mielipidettä että mikä olisi hänen mielestä paras. Vaikka pyysin ja pyysin sitä mielipidettä. Ja niinhän siinä aina kävi, että jos minä lopulta valitsin jonkun, niin jälkikäteen tuli valitusta että paskat verhot. Eli heillä siis oli joku mielipide, mutta eivät sitä millään sanoneet ennen kuin jälkikäteen sitten valittamalla. Nykyisessä liitossa miehellä on mielipide. Ja hän osaa sen ihan normaalisti sanoa siinä päätösvaiheessa ja valintavaiheessa. Joten kotielämä on kivaa ja tasapainoista, ja koti yhteisen kodin näköinen. 

Ja miten käy sitten, kun mies tuokin sinulle valittavaksi viisi hänen mieleistään verhoa? Käykö järjestely sinulle myös silloin kun oikeastaan mikään ei ole se sinusta hyvä? Pystytkö tyytymään niistä viidestä vähiten huonoon vai haluaisitko sittenkin tuoda keskusteluun mukaan myös oman ehdotuksesi?

Kumpaankin tapaukseen käy hyvin lause "mikään noista ei oikein näytä minusta hyvältä vaihtoehdolta, joten mennäänkö ensi lauantaina etsimään verhot, joista kumpikin tykkää". Me etsimme keittiön valaisinta usean vuoden ajan ennen kuin löytyi kumpaakin miellyttävä vaihtoehto. Siihen asti katossa roikkui minun vanha valaisin, josta itse tykkäsin, mutta mies ei.

Miksi en ole yllättynyt, että väliaikainen kompromissi oli juuri se sinun mieleinen ratkaisu?

Ajattelin ihan samaa! Olisihan siihen voinut ostaa miehen haluaman valaisimen siksi aikaa, kunnes löytyy molempia miellyttävä vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Ja lisään vielä, että mitä enemmän joudut elämässäsi tekemään kompromissiratkaisuja, sitä vähemmän sulla on myöhemmin elämässäsi asioita, joita olisit oikeasti halunnut. Elämäsi ei ole sellaista kuin olisit halunnut sen olevan. Se voi olla kompromissien ansiosta ihan siedettävää ja jopa tyydyttävää, mutta haaveistasi, unelmistasi ja toiveistasi olet luopunut yksi kerrallaan, kun olet joutunut tyytymään johonkin kompromissiin. 

No mutta aika monilla elämä on juuri sitä! Kukapa ei haluaisi olla rikas, kaunis, hyvinkoulutettu, suosittu, menestyvä jne. Lopulta erittäin harva ylipäänsä saa kaiken mistä unelmoi ja jos saakin , niin ei samalla kertaa mistään ikinä luopumatta. Aika moni haluaa esim. elää Lapissa, mutta ei voi koska ei ole töitä. 

Niin onkin. Mutta entä, jos juuri sinun elämäsi ei tarvitsisi olla sitä? Jos voisitkin kompromissien sijasta tehdä elämästäsi sellaista kuin olet halunnut? 

-äijä- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei koskaan yleistetä positiivisesti? Kaikki on aina näitä haukkumisjuttuja, väkisin kaivamalla haetaan pelkästään negatiivisia asioita. Luin joskus uutisen kuinka Suomi on vertailun mukaan maailman paras paikka äideille koko maailmassa.

Eli maailman paras paikka äideille, mutta suomalainen mies on ihan paska, tuntuu vähän ristiriitaiselta ja en usko, että jotkut haluaa nähdä mitään hyvää yhtään kenessäkään.

No ei se ole mikään "haukkumisjuttu" jos asiallisesti totetaan faktat. Nykynaisista iso  osa on nalkuttavia komentelijoita, joiden tapa elää parisuhteessa on juuri se mitä edellä on todistettu.

Mies on rouva kiltti pikku apuri joka myötäilee ja kuuntelee naisensa loputonta opastusta päivästä toiseen. Jotkut miehet sitä jaksavat, arvonanto siitä heille. Itse en jaksaisi tässä iässä enää hetkeäkään.

Vastenmielisintä asiassa on, että monien naisten suhtatuminen tähän omaan käytökseen on täysin yksisilmäistä ja selkärangattoman epärehellistä.

Kun tuossa taannoin kokenut parisuhdeterapeutti (nainen) kertoi miten helvetin moni nainen kohtelee miestään kuin pikkulasta, iso joukko naisia raivoisasti eri foorumeilla alkoi rähjäämään ettei asia pidä alkuunkaan paikkaansa.

Sama juttu, yksin olen päättänyt olla koska en kestä naisia enää ollenkaan. Henkisesti liian uuvuttavaa ja raskasta olla parisuhteessa, naisen projektihan se koko suhde onkin ei niissä miehille ole enää tilaa muuten kuin olla se mahdollistaja ja hyödyllinen idiootti. 

En oikein tajua miksi joku mies edes ryhtyy suhteeseen nykynaisen kanssa.

Jonkunmoisella kokemuksella sanoisin, että mies nyt ei vaan jaksa vängätä pikkuasioista ja hänelle on useimmiten sama tehdäänkö noin vai näin tai ostetaanko tuo vai tämä. Lisäksi terve mies yrittää viimeiseen asti välttää riitaa naisensa kanssa. Siksi on paljon helpompi antaa periksi jossain asiassa kuin periaatteesta kertoa oma kantansa ja sitten 'keskustella' asiasta, joka kuitenkin menee naisen tahtomalla tavalla. Minä kerron oman kantani jos kyseessä on itselleni merkittävä asia, mutta muuten koetan ottaa puolison mielipidettä huomioon mahdollisimman paljon ja suostua hänen ehdotuksiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Ja taas palaamme siihen, että jos joku asia on sinulle kynnyskysymys, valitset kumppanin sen mukaan. Jos kaikki asiat elämässä ovat sinulle kynnyskysymyksiä, et voi olla parisuhteessa, tai on valittava kumppani jolle millään ei ole mitään väliä, ikinä.

Minähän sanoinkin jo, että en ole parisuhteessa. Mulla on hyvin vähän suuria kynnyskysymyksiä, mutta parisuhde tarkoittaisi silti, että koko elämäni joutuisin vain tyytymään kompromisseihin enkä koskaan saavuttaisi niitä asioita, joita olisin halunnut. Jos olisin jatkanut parisuhteessa, mulla ei takuulla olisi nyt varsin hyvin menestyvää yritystä, en asuisi tässä asunnossa missä asun, en olisi päälle nelikymppisenä lähtenyt vaihtamaan alaa jne. Jos ei muu olisi noissa asioissa tullut parisuhteessa esteeksi niin ainakin aika ja raha. Koska niistä olisi pitänyt neuvotella ja tehdä kompromisseja. Eroni jälkeen en ole halunnut uutta parisuhdetta, koska olen halunnut toteuttaa omat unelmani. Ja ei, lasteni isän tavatessani en vielä tiennyt, että tulen joskus haluamaan alanvaihdoksen, oman yrityksen jne. En minä vielä silloin niistä haaveillut. 

Olet kuin iso lapsi. Menet parisuhteeseen ja hankit lapsia mutta et kanna vastuuta niistä. Vaan heität ne bussin alle kun haluat jotain. Juuri kaltaisiisi ihmisiin ei voi luottaa. Miksi kukaan luottaisi sinuun, tukisi sinua tai rakastaisi sinua kun sinulle on tärkeätä vain se mitä sinä haluat?

-äijä- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei koskaan yleistetä positiivisesti? Kaikki on aina näitä haukkumisjuttuja, väkisin kaivamalla haetaan pelkästään negatiivisia asioita. Luin joskus uutisen kuinka Suomi on vertailun mukaan maailman paras paikka äideille koko maailmassa.

Eli maailman paras paikka äideille, mutta suomalainen mies on ihan paska, tuntuu vähän ristiriitaiselta ja en usko, että jotkut haluaa nähdä mitään hyvää yhtään kenessäkään.

No ei se ole mikään "haukkumisjuttu" jos asiallisesti totetaan faktat. Nykynaisista iso  osa on nalkuttavia komentelijoita, joiden tapa elää parisuhteessa on juuri se mitä edellä on todistettu.

Mies on rouva kiltti pikku apuri joka myötäilee ja kuuntelee naisensa loputonta opastusta päivästä toiseen. Jotkut miehet sitä jaksavat, arvonanto siitä heille. Itse en jaksaisi tässä iässä enää hetkeäkään.

Vastenmielisintä asiassa on, että monien naisten suhtatuminen tähän omaan käytökseen on täysin yksisilmäistä ja selkärangattoman epärehellistä.

Kun tuossa taannoin kokenut parisuhdeterapeutti (nainen) kertoi miten helvetin moni nainen kohtelee miestään kuin pikkulasta, iso joukko naisia raivoisasti eri foorumeilla alkoi rähjäämään ettei asia pidä alkuunkaan paikkaansa.

Ja ne jotka myönsivät sen pikkulapsimaisen kohtelun, syyttivät siitä miehiä, että heitä pitää kohdella kuin pikkulapsia. :D

Mies77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Juuri näin! Kompromissi on ratkaisu, jossa työnnetään molempien kädet kiehuvaan veteen! Kompromissi on päätöksenteossa KAIKKEIN HUONOIN mahdollinen ratkaisu! Kompromissi on huono vaihtoehto kaikille osapuolille!

Ihmisten kanssa pitää tehdä komromisseja. Niin puolison kanssa, kavereiden kanssa, sukulaisten kanssa jne.

Muuten sinun pitää olla vain täysin yksin koko elämäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verhojen ostamisesta:

Olen jokaisessa kolmessa avoliitossani tehnyt niin, että koska verhot kiinnostaa minua enemmän, niin etsin viisi mielestäni parasta verhoa, ja ehdotan niitä miehelle. Pyydän, että mies sanoo mielipiteensä mikä hänen mielestä niistä valitan ja se sitten otetaan. Kaikki viisihän käy minulle hyvin, koska ne on minun valitsemia vaihtoehtoja. Kahdessa ensimmäisessä avoliitossani en millään saanut miehestä irti mielipidettä että mikä olisi hänen mielestä paras. Vaikka pyysin ja pyysin sitä mielipidettä. Ja niinhän siinä aina kävi, että jos minä lopulta valitsin jonkun, niin jälkikäteen tuli valitusta että paskat verhot. Eli heillä siis oli joku mielipide, mutta eivät sitä millään sanoneet ennen kuin jälkikäteen sitten valittamalla. Nykyisessä liitossa miehellä on mielipide. Ja hän osaa sen ihan normaalisti sanoa siinä päätösvaiheessa ja valintavaiheessa. Joten kotielämä on kivaa ja tasapainoista, ja koti yhteisen kodin näköinen. 

Ja miten käy sitten, kun mies tuokin sinulle valittavaksi viisi hänen mieleistään verhoa? Käykö järjestely sinulle myös silloin kun oikeastaan mikään ei ole se sinusta hyvä? Pystytkö tyytymään niistä viidestä vähiten huonoon vai haluaisitko sittenkin tuoda keskusteluun mukaan myös oman ehdotuksesi?

Kumpaankin tapaukseen käy hyvin lause "mikään noista ei oikein näytä minusta hyvältä vaihtoehdolta, joten mennäänkö ensi lauantaina etsimään verhot, joista kumpikin tykkää". Me etsimme keittiön valaisinta usean vuoden ajan ennen kuin löytyi kumpaakin miellyttävä vaihtoehto. Siihen asti katossa roikkui minun vanha valaisin, josta itse tykkäsin, mutta mies ei.

Miksi en ole yllättynyt, että väliaikainen kompromissi oli juuri se sinun mieleinen ratkaisu?

Se valaisin oli siinä, koska se oli siinä. Mies olisi saanut vaihtaa siihen toisen, mutta ei tehnyt niin. Tuhlausta se minunkin mielestä olisi ollut, valaisin kuitenkin hoiti tehtävänsä kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Jos kertoisin mielipiteeni ihan suoraan nykynaisista päin naamaa niin olisitte tyytyväisiä, minulla ei ole naisista paljonkaan positiivista sanottavaa. Mutta voin alkaa kertoa koska haluatte kuulla.

Mielipide erot voi luoda suhteeseen vetovoimaa arvostelu sen sijaan harvoin vaikka kyse olisikin erilaisesta mielipiteestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Verhojen ostamisesta:

Olen jokaisessa kolmessa avoliitossani tehnyt niin, että koska verhot kiinnostaa minua enemmän, niin etsin viisi mielestäni parasta verhoa, ja ehdotan niitä miehelle. Pyydän, että mies sanoo mielipiteensä mikä hänen mielestä niistä valitan ja se sitten otetaan. Kaikki viisihän käy minulle hyvin, koska ne on minun valitsemia vaihtoehtoja. Kahdessa ensimmäisessä avoliitossani en millään saanut miehestä irti mielipidettä että mikä olisi hänen mielestä paras. Vaikka pyysin ja pyysin sitä mielipidettä. Ja niinhän siinä aina kävi, että jos minä lopulta valitsin jonkun, niin jälkikäteen tuli valitusta että paskat verhot. Eli heillä siis oli joku mielipide, mutta eivät sitä millään sanoneet ennen kuin jälkikäteen sitten valittamalla. Nykyisessä liitossa miehellä on mielipide. Ja hän osaa sen ihan normaalisti sanoa siinä päätösvaiheessa ja valintavaiheessa. Joten kotielämä on kivaa ja tasapainoista, ja koti yhteisen kodin näköinen. 

Ja miten käy sitten, kun mies tuokin sinulle valittavaksi viisi hänen mieleistään verhoa? Käykö järjestely sinulle myös silloin kun oikeastaan mikään ei ole se sinusta hyvä? Pystytkö tyytymään niistä viidestä vähiten huonoon vai haluaisitko sittenkin tuoda keskusteluun mukaan myös oman ehdotuksesi?

Kumpaankin tapaukseen käy hyvin lause "mikään noista ei oikein näytä minusta hyvältä vaihtoehdolta, joten mennäänkö ensi lauantaina etsimään verhot, joista kumpikin tykkää". Me etsimme keittiön valaisinta usean vuoden ajan ennen kuin löytyi kumpaakin miellyttävä vaihtoehto. Siihen asti katossa roikkui minun vanha valaisin, josta itse tykkäsin, mutta mies ei.

Miksi en ole yllättynyt, että väliaikainen kompromissi oli juuri se sinun mieleinen ratkaisu?

Ajattelin ihan samaa! Olisihan siihen voinut ostaa miehen haluaman valaisimen siksi aikaa, kunnes löytyy molempia miellyttävä vaihtoehto. 

Niinpä! Eipä miehelle tullut mieleenkään. Kaupat on pullollaan valaisimia, mutta ne maksaa ja vaihtaakin se olisi pitänyt. Onko mieheni pihi, laiska, molempia vai käytännöllinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies77 kirjoitti:

Tämä on ongelma, jonka tämä nykyinen tasa-arvoinen avioliitto aiheuttaa! Miten demokratia toimii päätöksenteossa, jos on kaksi äänestäjää, kummankin ääni on saman arvoinen, molemmilla on yksi ääni, ja molemmat ovat erimieltä asiasta? Homma johtaa väistämättä valtataisteluun, ja mies joka ajattelee asioita 1+1 periaatteella, mieluummin väistää, kun riitelee. Nainen on taas tunne ajattelija, jolle asiat menevät paljon helpommin ns. ihon alle, ja naiselle väistäminen on luonnostaa paljon vaikeampaa! Homman epäonnistuminen ei ole nössöydestä kiinni, vaan että miehen sekä naisen luonnollinen järjestys ja tasapaino suhteessa on rikottu. Eri ns. roolit ovat olleet parisuhde ja perhe-elämässä se juttu, jonka ansiosta homma on toiminut jo vuosituhansia! Pieleen tämä homma on tehty vasta parin, ehkä kolmen sukupolven aikana. Ymmärrystä tämäkin vaatii, vain harvoilta sitä löytyy.

Missä asioissa kotona joutuu äänestämään? Mitkä asiot on sellaisia joissa voi huomioida vain toisen mielipiteen ja on tehtävä ratkaisu viime kädessä vaikka äänestämällä?

Lähes kaikissa asioissa. Joko ollaan samaa mieltä ja tehdään niin tai sitten ollaan eri mieltä ja joko jätetään koko asia tekemättä tai tehdään kuten toinen haluaa. Tämä on syy, miksi minä olen mieluummin sinkku kuin parisuhteessa.

Juu no selittää kyllä miksi olet sinkku jos et osaa tehdä minkäänlaisia kompromisseja asioissa, että kumpikin saa jotain mitä haluaa ja luopuu jostain, jos ollaan ihan erimieltä.

Osaisin  minä tehdä kompromissejakin, mutta miksi tehdään kompromissi, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen? Ajatellaan vaikka asumista: nainen haluaa asua omakotitalossa, mies kerrostalossa. Joko nainen antaa periksi, perhe asuu kerrostalossa ja mies on tyytyväinen, mutta nainen ei. Tai mies antaa periksi, perhe asuu omakotitalossa ja nainen on tyytyväinen, mutta mies ei. Ja sitten on se kompromissi: perhe asuu rivitalossa, jolloin sen paremmin mies kuin nainenkaan ei ole tyytyväinen. Kummatkin ovat tyytymättömiä, mutta tulipahan tehtyä kompromissi. 

Sellaista se on, tai sitten mies päättää asumismuodon ja nainen taas esim sisustuksen. Kumpikin on tyytyväinen, kumpikin kokee saaneensa päättää.

Ei helvetti! Siis sinä olet tyytyväinen siihen, että saat päättää? Minä kun olen tyytyväinen siihen, mikä on lopputulos. Kerrostaloasunto ei muutu omakotitaloksi vaikka sisustaisin sen miten tahansa. Ei ole kasvimaata, ei marjapensaita, ei omenapuita, ei kasvihuonetta, ei pihagrilliä jne. Ja sisustamisessakin on takuulla budjetti vastassa. Jos mulle on yks hailee, millainen asunto on sisältä, niin ei siinä sisustus auta, jos haaveilen kasvimaasta, marjapensaista yms. 

Sitten sinun pitää jo tapailuvaiheessa tehdä selväksi että omakotitalo on sinulle kynnyskysymys, näin ikuinen kerrostalotyyppi jää heti laskuista. Mikä ongelma?

Ongelma on, että en välttämättä vielä parisuhteeseen mennessäni tiedä, että kun aikanaan saan lapsia, haluankin asua omakotitalossa. Itse asiassa en edes halua, mutta tuo oli siis esimerkki. Ihminen muuttuu elämänsä aikana. Nuorena haluaa ihan erilaisia juttuja kuin mitä huomaa haluavansa sitten, kun onkin jo perheellinen. Ja kun ikää tulee lisää ja lapset muuttavat omilleen, toinen voi haluta asua siinä omakotitalossa hautaan asti, mutta toinen haluaisikin jo parempien palveluiden päähän kerrostaloon. 

Ja silloin tadaa, tehdään niitä kompromisseja jotta kumpikin olisi onnellinen ja saisi vaikuttaa omaan elämäänsä.

Väärin,. Kompromissi on aina ratkaisu, johon kumpikaan ei ole tyytyväinen, mutta jonka kanssa on kutakuinkin siedettävää elää. Kompromissi ei siis tee kumpaakaan onnelliseksi vaan elämä kompromissiratkaisun kanssa on ainoastaan siedettävää. Ja tämä tarkoittaa, että kompromissiratkaisussa kumpikin luopuu siitä, mitä olisivat oikeasti halunneet. 

Ja taas palaamme siihen, että jos joku asia on sinulle kynnyskysymys, valitset kumppanin sen mukaan. Jos kaikki asiat elämässä ovat sinulle kynnyskysymyksiä, et voi olla parisuhteessa, tai on valittava kumppani jolle millään ei ole mitään väliä, ikinä.

Minähän sanoinkin jo, että en ole parisuhteessa. Mulla on hyvin vähän suuria kynnyskysymyksiä, mutta parisuhde tarkoittaisi silti, että koko elämäni joutuisin vain tyytymään kompromisseihin enkä koskaan saavuttaisi niitä asioita, joita olisin halunnut. Jos olisin jatkanut parisuhteessa, mulla ei takuulla olisi nyt varsin hyvin menestyvää yritystä, en asuisi tässä asunnossa missä asun, en olisi päälle nelikymppisenä lähtenyt vaihtamaan alaa jne. Jos ei muu olisi noissa asioissa tullut parisuhteessa esteeksi niin ainakin aika ja raha. Koska niistä olisi pitänyt neuvotella ja tehdä kompromisseja. Eroni jälkeen en ole halunnut uutta parisuhdetta, koska olen halunnut toteuttaa omat unelmani. Ja ei, lasteni isän tavatessani en vielä tiennyt, että tulen joskus haluamaan alanvaihdoksen, oman yrityksen jne. En minä vielä silloin niistä haaveillut. 

Olet kuin iso lapsi. Menet parisuhteeseen ja hankit lapsia mutta et kanna vastuuta niistä. Vaan heität ne bussin alle kun haluat jotain. Juuri kaltaisiisi ihmisiin ei voi luottaa. Miksi kukaan luottaisi sinuun, tukisi sinua tai rakastaisi sinua kun sinulle on tärkeätä vain se mitä sinä haluat?

Juuri minähän olen lapsistani vastuun kantanutkin, ei suinkaan heidän isänsä. Mahdollistanut heille harrastukset, sosiaalisen yhteisön, kesätyöpaikat, valmennuskurssit, taloudellisen tuen opiskeluaikana jne. Ja tuon lisäksi mulle on jäänyt lapsilleni oikein hyvin aikaa, koska aikani ei ole mennyt parisuhteen hoitamiseen ja kaikenlaisiin neuvotteluihin siitä, millainen kompromissi tästä asiasta tällä kertaa tehdään. 

Tiedän kyllä olevani luonteeltani looginen ja rationaalinen. Päätösten tekeminen ei ole ollut mulle koskaan vaikeaa. Selvitän ensin asiaan liittyvät faktat, sen jälkeen nukun yön yli ja aamulla teen päätökseni. Olipa kyse yrityksen perustamisesta, alan vaihdoksesta, lasten lukumäärästä, asuinpaikasta, lomamatkakohteesta tms. Ehkä juuri tästä syystä olenkin miesvaltaisella alalla. 

Eli käytännössä mies ei jaksa riidellä joka pikku asiasta eikä koe edes niitä tärkeiksi. Tämä tietenkin tulkitaan heikkoudeksi sillä vahva ihminen on nyrkit pystyssä ja riitelee joka asiasta, koskaan ei anneta periksi ja mistään ei jousteta.

Mitä enemmän näitä juttuja lukee sen varmemmaksi tulee, että se on itseasiassa nainen jossa se syy on, hän ei pysty käyttäytymään kun aikuinen, hänen pitää olla jatkuvasti äänessä ja haastamassa riitaa.

Ehkä se on kuulkaas niin, että teidän naisten pitää muuttua ei suinkaan miesten. Nykymies on teille aivan liian fiksu ja hyvä, te ette osaa heitä arvostaa ja te vain jatkatte tuota lapsellista riitelyänne ja sotaa, luulette että noin ne suhteet toimii ja ihmiset tulee mukamas onnelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on suhteissa se kehitykseltään lapseksi taantunut vähämielinen joka kiukuttelee saa itkupotkuraivareita, miehen tehtävä on olla se aikuinen sen henkisesti epätasapainoisen lapsen kanssa siinä suhteessa.

No onhan näitä naisia joka kapakassa, jotka ovat lähteneet tiehensä heti vauvan synnyttyä, kun ovat ymmärtäneet ettei perhe-elämä sittenkään sovi heille. Ja netin treffipalstoillakin törmäilee tavan takaa naiseen, joka vaan etsii kuumaa rakastajaa, kun se mies hoitaa vaan lapsia eikä anna edes munaa. 

Vierailija kirjoitti:

-äijä- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei koskaan yleistetä positiivisesti? Kaikki on aina näitä haukkumisjuttuja, väkisin kaivamalla haetaan pelkästään negatiivisia asioita. Luin joskus uutisen kuinka Suomi on vertailun mukaan maailman paras paikka äideille koko maailmassa.

Eli maailman paras paikka äideille, mutta suomalainen mies on ihan paska, tuntuu vähän ristiriitaiselta ja en usko, että jotkut haluaa nähdä mitään hyvää yhtään kenessäkään.

No ei se ole mikään "haukkumisjuttu" jos asiallisesti totetaan faktat. Nykynaisista iso  osa on nalkuttavia komentelijoita, joiden tapa elää parisuhteessa on juuri se mitä edellä on todistettu.

Mies on rouva kiltti pikku apuri joka myötäilee ja kuuntelee naisensa loputonta opastusta päivästä toiseen. Jotkut miehet sitä jaksavat, arvonanto siitä heille. Itse en jaksaisi tässä iässä enää hetkeäkään.

Vastenmielisintä asiassa on, että monien naisten suhtatuminen tähän omaan käytökseen on täysin yksisilmäistä ja selkärangattoman epärehellistä.

Kun tuossa taannoin kokenut parisuhdeterapeutti (nainen) kertoi miten helvetin moni nainen kohtelee miestään kuin pikkulasta, iso joukko naisia raivoisasti eri foorumeilla alkoi rähjäämään ettei asia pidä alkuunkaan paikkaansa.

Sama juttu, yksin olen päättänyt olla koska en kestä naisia enää ollenkaan. Henkisesti liian uuvuttavaa ja raskasta olla parisuhteessa, naisen projektihan se koko suhde onkin ei niissä miehille ole enää tilaa muuten kuin olla se mahdollistaja ja hyödyllinen idiootti. 

En oikein tajua miksi joku mies edes ryhtyy suhteeseen nykynaisen kanssa.

Mutta tuohan on oikein mainio ratkaisu, lisää tällaista! Arvostan todella paljon ihmisiä, jotka kykenevät ottamaan vastuuta omasta elämästään.

Sen sijaan pännii nämä iänikuiset naisvihamieliset parisuhdeinisijät. 1) Maailma on pullollaan kusipäitä, älä pariudu sellaisen kanssa. 2) Jos puoliso osoittautuu myöhemmin kusipääksi, ota ero. 3) Jos koko vastakkainen sukupuoli tuntuu kusipäiltä, niin jätä parisuhdehommat suosiolla niille jotka siitä vastakkaisesta sukupuolesta tykkää.

Siinä toimiva pikakaava tasapainoiseen elämään ja itsekunnioitukseen. Saa käyttää.

Onko nykymies mies vai

median länkyttämä seksiä janoava hirviö?

Ei miehen tarvitse olla seksuaalisesti kuin oma itsensä. Naisenkaan ei tarvitse. Nainen tarvitsee ja tahtoo yhtä lailla.

Seksuaalisuus on pieni osa parisuhdetta. Sitä korostetaan siksi, että iltapäivälehtien ja seksuaaliterapeuttien toimeentulo olisi turvattua.

Jokainen nainen, ainakin ilman e-pillereitä, osaa kuunnella itseään ja löytää itselleen parhaan kumppanin.

Iltapäivälehdistä tai seksuaaliterapeutista tuskin löydät sitä, mitä et jo tiedä. Olet itse paras seksuaaliterapeuttisi. Tiedät, mitä haluat ja tiedät mitä haluat toiselle. Muuta ei ole.