Vaatekaupassa asioivat, teette myyjän työn PALJON helpommaksi, jos
1. Viette vaatteet takaisin OIKEILLE paikoilleen. Minun täytyy usein rampata jatkuvasti sovituskoppien ja vaateosastojen välillä, sillä vaatteet on joko jätetty sovituskoppiin tai lähimpään vaaterekkiin, johon vaate ei kuulu.
2. Jos tutkitte vaatepinoa, laitatte vaatteet takaisin jonkinlaiseen pinoon. Turhauttaa, kun pöytä, jossa oli vähän aikaa sitten kauniisti viikattuja vaatepinoja, onkin yhtäkkiä kasa vaatteita sikin sokin.
3. Ette roskaa kauppaa. Ihan ihmeellisiä tavaroita ja roskia löytyy aina kaupoista.
myyjä
Kommentit (208)
Menin kauppaan, jätin ruokakassin lukkokaappiin. Kassalla myyjä pyytä näyttämään mitä mulla on pikkurepussa, josta etsin lompakkoa. Näytin, myöskuitin, kerroin loppujen olevan säilytyksessä. Välipalaksi ulkona vedin jonkun juoman/välipalan ja avasin röökiaskin. Myyjä sanoi, että kutsuu vartijan, kun puuttuu ostoksia, jotka kuitissa on. Vartija pahoitteli tapahtunutta. Toisen kerran, sama myyja/kauppa. Pyysin postimerkkiä. Myjä sanoi, että se on lyötävä toiseen kassaan vieressä. Luulin myyjän kääntävän tuolinsa siihen toiselle kassalle. Ei kun mun pitää jonottaa siihen uudelleen, hän ottaa ruokaostokset muilta eka. Kolmas kerta. Sama myyjä pyytää näyttämään taskut ym. Epäilee avattua röökiaskia ja jotain kulunutta ja selvästi vanhaa tavaraa, mistään ne on ostettu, sanoo soittavansa vartijan. Kysyin, onko se sekaisin, vai onko jotain minua vastaan. Kertoo vartijalle, että olen "korottanut ääntäni, huutanut epäasiallisuuksia myyjälle". Vartija jälleen pahoittelee saattaessaan ulos. Viimeinen kerta. En käy koko kaupassa sisällä, menen suoraan tyhjälle kassalle, huomasin sen tullessani, haluan 2€ veikkauslipukkeen. Myyjä sanoo soittavansa vartijan varmistamaan palvelutilanteen, että voi palvella. Sanoin ettei tarvitse, ja kävelin ulos. Koskaan en ole varastanut tai käyttäytynyt epäasiallisesti... Kysymys kuuluukin, oliko tuo ihan oikeutettua ja tekikö myyjä vain työtään, vai mitä ihmettä?
Mitä idiootteja täällä, "myyjän työhön kuuluu". En ole itse edes asiakaspalvelu töistä kokemuksia, mutta miettikää jos kaikessa ajateltaisiin noin. Tottakai he sen tekevät jos ei muut, mutta se helpottaa myös loppupeleissä myös asiakasta. En ymmärrä miten tyhmiä ihmiset on.
Siis tämän ihmisen työtä, palkallista työtä, jonka tekemisestä hänellä on vastuu on viedä uusia vaatteita paikoilleen, viikata vaatteita ja poimia lattialta satunnainen roska. Ja hän haluaisi että työ olisi helpompaa? Hänen mielestään asiakkaiden, eli palkanmaksajien, pitäisi ottaa enemmän vastuuta hänen työtehtävistään?
Ja tästä vastuun ottamisesta huolimatta hänelle pitäisi yhä maksaa nykyisen suuruista palkkaa nykyisestä määrästä työtunteja?
Toiset pääsevät palkkansa eteen vaarantamaan terveytensä, tekemään fyysistä työtä keskellä yötä, kehittelemään kiireessä hätäratkaisuja ongelmiin joita on pähkäilty tuloksetta kymmeniä vuosia...
Vierailija kirjoitti:
Kauppajonossa, pyhät tulossa, helvetillisen pitkät jonot. Asiakas maksaa 500€ setelillä, myyjä kysyy, että voisko maksaa kortilla tai olsko pienenpää rahaa. Ei. Myyjä säntäilee kyselemässä toisilta kassoilta ym vaihtorahaa, lopulta saa annettua rahasta takaisin. Seuraava asiakas, sama toistuu. Asiakas toteaa kassalta lähtiessään kovaan ääneen, olis mulla ollut sopivakin raha, mut aattelin kun edellinenkin viissatasella maksoi, niin maksan minäkin. Melko viihdyttävää näin jälkikäteen ajateltuna.
500 euron setelit onkin nyttemmin poistettu tuotannosta ja siten jatkossa myös käytöstä.
Idean saivat Frankfurtin keskuspankin isot pojat. Isoa seteliä kuulemma käytetään rahanpesuun. Frankfurtin pankkiirit keksivät varmaan ajatuksen siitä, kun itse ostavat seksiä paritetuilta itäeurooppalaisilta naisilta (joita Frankfurt pullistelee) eli ihmiskaupan uhreilta. Kyllähän ihmiskauppa, terrorismi ja rahanpesu väärin ovat. Mitä voimme tehdä hyvittääksemme paritetun pimpin käytön? No hei, poistetaan isot setelit, niin omatunto puhdistuu!
Innokkaimmat keskuspankin työntekijät (miehiä) saapuvat Frankfurtiin jo sunnuntai-iltana (perhe asuu muualla ja sitä käydään viikonloppuna morjestamassa) ja ehtivät jo samana iltana paritetun pimpin kimppuun.
Ihan aiheen vierestä, mutta kuvastaa täysin nykyihmisen moraalilogiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Yritin silmäillä, en nähnyt ainakaan montaa myyjän vastausta. Tässä yksi.
Asiakas. Sinun tehtäväsi ei ole tehdä minun työtäni helpoksi. Ikinä. Minun tehtäväni on tehdä sinulle asioiminen helpoksi. Piste. Parhaimmillaan meillä kaikilla on mukavaa ja saadaan hyvä asiakaspalvelutuokio.
Se vaatteiden viikkaus, palauttelu, kokojen etsiminen, koppiin kantaminen ja palveleminen on työtämme. Jos asiakas sen tekee, olen tehnyt jotain väärin. Ensinnäkin, vaatteet ovat lopulta väärissä paikoissa ja asiakas ei saa hyvää kokemusta, jos joutuu rundaamaan ympäri kauppaa palauttelemassa. Toiseksi, jos haluat olla kassamyyjä, mene Prismaan. Vaatekaupassa työhon kuuluu ihan älyttömästi tuota valmistavaa työtä, siistimistä ym, ei pelkkää rahastusta.
Tiedän, että olen nyt vähän eri asemassa, en ole isossa nuorten vaateketjussa. Isossa yksikössä kyllä, mutta vähän "fiinimmässä" kaupassa . Sellaisessa, missä panostetaan asiakkaisiin, missä myyjälle kuuluu todella paljon ja laajasti tehtäviä, meille on suotu resursseja myös toteuttaa ne niin, että asiakas on keskiössä, tehdä oikeaa myyntityötä. Se kassapuoli on vain pieni murto-osa, pieni rutiini kaiken muun lopussa.
Sinä olet ihana!
Arvostan todella paljon sinua ja työtäsi, kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin jätän sovitetut vaatteet sovituskoppien luo enkä ala raahaamaan niitä takaisin omille paikoilleen. Ei huvita ravata koko kauppaa läpi palauttelemassa vaatteita. Eikä ole mun asia tehdä myyjien työtä, josta he saavat palkkaa. Myyjien työtä on myös viikata vaatteet ja järjestellä hyllyt ja rekit.
Roskaamisesta en tiedä, koska roskani vien itse roskikseen.Katsokaapas huviksenne sovituskoppeihin jätettyjen vaatteiden kokomerkintöjä: melkein poikkeuksetta kokoja L tai XL. Harvemmin XS tai S tai sitten tosi isoja kokoja. Mistähän tämä kertoo? :)
Teinit näpistelee ne xs:t?
Sun duuni on järjestää ne pinot. Asiakkaan tehtävä ei ole helpottaa sun elämää vaan toisin päin. Siksi se asiakas niistä vaatteista maksaa sen verran, että se sun palkka tulee siinä katettua. Roskaaminen on asia erikseen, se on huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei asiakkaan käytös miellytä niin kerro kauppasi nimi niin tiedän jättää käymättä. Myydään niitä rytkyjä muuallakin.
Toisin sanoen olet niin hel*etin laiska ettet viitsi laittaa vaatteita
takaisin sinne mistä ne otit! Taidat heittää myös Mäkkärin roskat
autosi ikkunasta ulos koska "joku ne kuitenkin siivoaa pois".
Jatka lihomista ihan vapaasti mutta lopeta valittaminen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ainakin jätän sovitetut vaatteet sovituskoppien luo enkä ala raahaamaan niitä takaisin omille paikoilleen. Ei huvita ravata koko kauppaa läpi palauttelemassa vaatteita. Eikä ole mun asia tehdä myyjien työtä, josta he saavat palkkaa. Myyjien työtä on myös viikata vaatteet ja järjestellä hyllyt ja rekit.
Roskaamisesta en tiedä, koska roskani vien itse roskikseen.Katsokaapas huviksenne sovituskoppeihin jätettyjen vaatteiden kokomerkintöjä: melkein poikkeuksetta kokoja L tai XL. Harvemmin XS tai S tai sitten tosi isoja kokoja. Mistähän tämä kertoo? :)
Itse olen koko S, joten nyt vihjailusi ei nyt oikein onnistunut. Ja ei, en tutki sovituskoppiin jääneiden vaatteiden kokoja. En edes huvikseni. Niin paljoa ei kiinnosta.
T: viestin kirjoittaja
Kävin eräässä suuressa ketjuliikkeessä viime viikolla etsimässä mustaa puseroa ja mustia housuja erästä tilaisuutta varten. Sovituskoppien luona olisi ollut rekki, johon vaatteet olisi voinut jättää ja siinä oli myyjäkin. Myyjä oli kuitenkin raskaana ja niin väsyneen näköinen, että päätin poikkeukselllisesti viedä itse ylimääräiset vaatteet paikalleen.
Tämäpä ei ollut helppoa kun sylissä on neljä eri mallia mustaa puseroa (jokaisessa koko s ja m) sekä useammat mustat erilaiset housut, joista olin ottanut sovitettavaksi koot 36, 38 ja 40. Pyörin aikani epätoivon partaalla myymälässä, enkä edes löytänyt enää, että mistä olin minkäkin vaatteen ottanut. Luovutin ja vein loput vaatteet myyjälle.
Parempi kai on, että myyjä vie vaatteet paikalleen, kun se että asiakkaat jättävät niitä ihan väärille paikoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun maksutapahtuman automatisoituminen vie kaupan alalta muutaman tuhatta työpaikkaa, nämä samat myyjät oikein rukoilevat, että tulkaa tänne sotkemaan pinkkoja.
Kyllä hymyilyttää noin yksinkertaiset ihmiset. Ei ole myyjien päätettävissä montako palkataan, johto pitää huolen, että myyjien määrä pideetään minimissä ja asiakkaiden jälkien siivoamiseen ei tuhlata resursseja, koska se ei tuota mitään.
Eli sä suuressa viisaudessasi arvelet, että automaattikassojen tultua siellä vaatekaupassa ei ole ketään muita kuin vartiointiliikkeen mies? Ei kyllä sinuna naurattaisi.
Nk kivijalkakaupat ovat jo nyt huolissaan, kun ihmiset tilaavat netistä ja vieläpä usein ulkomaalaista verkkokaupoista. Mitä enemmän palvalua muutetaan itsepalveluksi, sitä enemmän asiakkaat siirtyvät verkkokauppojen asiakkaiksi. Olet ehkä sen verran nuori, että et muista, miten pankkitoimihenkilöille kävi, kun asiakkaat alkoivat hoitaa pankkiasiansa itse ensin maksuautomaattien ja sitten verkkopankin kautta.
Mä en osta nettikaupasta sen takia, että mun pitää viedä sovittamani vaate takaisin paikoilleen tai viikata katsomani vaate jotenkin nätistä takaisin pinoon kaupassa. Teenhän sen palauttaessani vaatteita takaisin nettikauppaankin, en mä sitä vaatetta sullo myttyyn sinne pussiin. Mä käytän nettikauppoja niiden parempien valikoimien vuoksi, kivijalkakaupoista ei löydy makuni mukaisia vaatteita kuin harvakseltaan. Varsinkin kenkien osalta suomalaiset merkit/kaupat on hirveen konservatiivisia, eikä hinta-laatusuhde kohtaa.
Niin, pointti on varmaan se että jos kumpikin alkaa olla enempi vähempi itsepalvelua niin suosin sitä vaihtoehtoa jossa saan sovittaa vaatteet kotona eikä myyjä tuhise selän takana kun vaatteet on viikattu väärin.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpäs täällä on naurettavaa väkeä. Mielestäni toiset ihmiset voi ottaa huomioon, ihan riippumatta siitä, saavatko he työstään palkkaa vai eivät. Tätä samaa periaatetta saa totuutta muutenkin elämässä. En minäkään mene pankkiin rettelöinti asenteella, koska virkailija nyt saa työstään palkkaa tai tee putkimiehen työtä mahdollisimman hankalaksi.
Olen nykyään jo valmis lääkäri, mutta opiskelujen alussa tein töitä vaatekaupassa ja muistan yhä, miten törkeitä ihmiset aspalle olivat. Aspa on ilmeisesti useimmille henkilö, johon puretaan omaa pahaa mieltä.
Mitä sun lääkäriys tähän liittyy? Piti kuitenkin tuoda esiin kuinka olet valmis lääkäri. Huvittavia nämä internetegon kasvattajat.
Olisiko sinusta siis oikein laittaa potilas vaihtamaan sänkysuojan ja putsaamaan instrumentit? Sehän on vain kohteliasta. Samalla vaivalla potilas voi myös itse sanella epikriisinsä ja tehdä ja tulostaa reseptit. Vaikka huutaa seuraavan potilaan jo sisään jne.
Mielenkiintoinen ketju. Huomaa hyvin, ettei Suomessa ole asiakaspalvelua ollut enää vuosiin. Eikä sitä osata arvostaa, kun ollaan valmiita tekemään myyjän perusduuni.
Niin teen mäkin. Vien sovitetut vaatteet paikalleen tai jos en tarkkaan muista mistä otin, niin vien kassalle pahoitellen. En halua jättää niitä mihin tahansa. Nopeemmin se myyjä oikean paikan löytää.
Myyjiä ei ole yleensä edes tarpeeksi myymälöissä, että kerkeisivät tekemään sitä tavallista myyjän työtä. Viikkausta ja yleissilmäystä jne. Siten on opetettu suomalaiset omatoimisuuteen vaatekaupoilla.
Suomessa on hyvin harvassa ne liikkeet, joissa edes yksi myyjä osaa palvella ja tuoda oikeaa kokoa kysymättä ja sanoa, että jospa et ottaiskaan sitä vaatetta ja tuo toisella tavalla leikatun vastaavan vaatteen, koska se sopii paremmin kropalleni. Samainen asiakaspalvelija sitten voi myös antaa vinkkejä, mitkä värit sopii.
Meillä on lähes sukupuutossa tuo ammattimainen myyjäkunta. Vaatekaupoilla on vaan kassoja.
Samaan törmää kahviloissa. Pitää itse hakea tiskiltä ja itse siivota jälkensä. Hyvin outoa, mutta onhan mut siihenkin kasvatettu ja niin vaan toimin.
Olen lammas.
Juuri tuommoisen asenteen takia nettikaupat jyrää kivijalkakaupat.
Oli oikeesti kiva, kun jotakin housuja olin ostamassa, niin myyjä omatoimisesti etsi minulle sopivia kokoja ja sanoi jo etsimään lähtiessään,että hänpä ehkä tietää mitkä housut mulle leikkaukseltaan sopii. Oikeassa oli. Sit kun vertaa sitä näihin ööö..emmä kyllä tiiä...sori-tyyppeihin, niin oli kyllä hyvää palvelua ja en itse ehkä olisi yhtä hyvää vaihtoehtoa löytänyt ominneuvoin. Toki joskus haluan katsella rauhassa, kun en ole edes päättänyt vielä, ostanko mitä/mitään, mutta asiansa osaava myyjä on kyllä asia, joita kaikissa kaupoissa ei enää ole.
Ja tuo housut löytänyt myyjä...ei ollut mikään kovin hieno/kallis liike, ei huippuhalpakaan, vaan ihan "keskiverto".
Miten ihmeessä tällaiset tyypit ovat päässeet myyjiksi..?
Asiakkaan ei tarvitse helpottaa myyjien työtä. Myyjien tehtäviin kuuluu viedä ne vaatteet paikalleen, asiakashan siinä vaan turhautuu jos joutuu kaikki 10kpl vaatteita ettimään ympäri kauppaa.
Meillä saa sovarille jättää ja monesti vaikka asiakas haluaakin viedä ne paikalleen, sanon että minä voin viedä, ei ole vaivaa. Tällä pidän huolen ettei ne vaatteet päädy siihen lähimmälle rekille mistä ne ei tosiaankaan ole (yleisilme pysyy siistinä), ja sen että ne ovat myyntikunnossa (napit kiinni, tuote oikeinpäin henkarilla yms.)
Jos niin paljon turhauttaa tehdä omat työtehtävät niin kannattaisko vaihtaa alaa..
Oon kyllä yrittänyt vaatteita palautella, mutta monesti isoissa kaupoissa ei vaan muista eikä enää löydä paikkaa, mistä vaatteen otti. Niinpä jos käyn vielä sovituskopissa, niin jätän vaatteet sinne, enkä vaan johonkin satunnaiseen paikkaan, kun olen ajatellut, että sieltä myyjä ne helpommin löytää ja myyjän on ne helpompi palauttaa paikalleen, kun jostan ihan satunnaisesta vaaterekistä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin eräässä suuressa ketjuliikkeessä viime viikolla etsimässä mustaa puseroa ja mustia housuja erästä tilaisuutta varten. Sovituskoppien luona olisi ollut rekki, johon vaatteet olisi voinut jättää ja siinä oli myyjäkin. Myyjä oli kuitenkin raskaana ja niin väsyneen näköinen, että päätin poikkeukselllisesti viedä itse ylimääräiset vaatteet paikalleen.
Tämäpä ei ollut helppoa kun sylissä on neljä eri mallia mustaa puseroa (jokaisessa koko s ja m) sekä useammat mustat erilaiset housut, joista olin ottanut sovitettavaksi koot 36, 38 ja 40. Pyörin aikani epätoivon partaalla myymälässä, enkä edes löytänyt enää, että mistä olin minkäkin vaatteen ottanut. Luovutin ja vein loput vaatteet myyjälle.
Parempi kai on, että myyjä vie vaatteet paikalleen, kun se että asiakkaat jättävät niitä ihan väärille paikoille.
Sama. Vihaan vaateostoksilla käymistä ja menenkin vain todellisen tarpeen edessä. Yleensä etsin monia yhteensovitettavia vaatekappaleita kerralla. En myöskään jaksa montaa kertaa riisua ja uudelleen pukea omia vaatteitani. Kerään siis suuren määrän vaatteita yhtaikaa sovitettavaksi. En kerta kaikkiaan muista mistä rekistä olen minkäkin vaatteen ottanut. Myyjät sen sijaan tietävät, joten olen kiitollinen että he yleensä nyrpistelemättä vaatteet palauttavat paikoilleen.
Mä olen töissä puutarhamyymälässä. Meillä ei kaikkea oikeasti ehdi tekemään, vaikka se kuuluisikin työhön. Tänä vuonna on ollut vaikeuksia saada työntekijöitä eli joutuu olemaan enempi yksin. Sitten aika kuluu kassalla ja neuvontaa antamassa. Samalla asiakkaat kumminkin valittaa kukkien kuivuudesta ja huonosta näöstä, kun ei ole keritty kastella ja nyppiä. Välillä siis oikeasti tulee toivottua sadepäiviä, että olis vähempi asiakkaita ja kerkiäisi siivota....
Outoa, mua ei ainakaan haittaa viedä vaatteet takaisin sinne mistä otinkin.