Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?

Jos kontekstina on työpaikka tai koulu, ei tulisi mieleenkään sanoa muuta kuin olen kotoisin sieltä, valmistuin tuolta ja sitten muutin tänne.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs osallistutte noihin, lampaat.

Aivan, sanoisin, ettei käy tämmöinen lastentarhalaisten touhu.

Olin jollain pilipalikurssilla (menee luokkaan pupukurssit) Menimme sellaiseen puistoon jossa oli temppurata. Köysiradan kohdalla luki painoraja 80kg. Me kaikki muut pystyimme sen laskemaan  paitsi yksi erittäin lihava nainen. Hän seisoi sitten itkuisena radan vierellä kun me muut laskimme sen monta kertaa (ei ollut muutakaan tekemistä) Eipä tullut hyvä mieli tuon naisen puolesta.

Tätä ketjua lukiessa nousi oikein kylmä hiki pintaan kun alkoi ahdistaa. En tiedä ovatko aivoni jotenkin blokanneet muistot vai olenko oikeasti onnistunut koko kolkyt-vuotisen elämäni välttelemään tällaisia tilanteita? En edes ole introverteimmästä päästä ja osaan kyllä pitää hauskaa ja nauraa itselleni sekä omin ehdoin tehdä itsestäni vaikka aivan täysin pellenkin, mutta en pakotetusti.

Yksi läheltä piti-tilanne mikä tuli mieleen oli se, kun firmaamme tuli tällainen pilipali-työhyvinvointivalmentaja parantamaan yhteisöllisyyttämme. Valmentajalla oli alkuun ideana se, että jokainen kertoisi kymmenen minuutin mittaisen ei-työaiheisen elämäntarinansa alkuun. Aloin melkein hyperventiloida tämän kuullessani ja kelata päässäni että mitä itsestäni kertoisin. ONNEKSI esimies sanoi siihen, että eiköhän täällä aikuiset osaa jakaa omasta elämästään haluamansa määrän kollegoilleen ihan työn ohella tapahtuvan rupattelun lomassa :) en tiedä mitä olisi tapahtunut jos kymmenen minuuttia olisin joutunut horisemaan elämästäni. Joko olisin jäätynyt täysin tai vaihtoehtoisesti aivot paniikissa jakanut aivan liikaa infoa (moi olen xxxx, huonon isäsuhteen ja koko kouluajan kestäneen kiusaamisen vuoksi suhteeni miehiin on ollut kieroutunut ja siksi harrastin nuorempana irtosuhteita joka viikonloppu milloin minkäkin päihteen vaikutuksen alaisena). Kumpi lie olisikaan ollut työkavereista kiusallisempaa...

Se tunne kun lattiaan laitetaan maalarinteipillä neliön alue. Ja mahdollisimman monen pitää mahtua sisälle... Mikään ei ole niin mukavaa kun olla kosketuksessa aivan vieraiden ihmisten kanssa... No ei ollut mukavaa.

En muista että olisi ollut oikein mitään tutustumisleikkejä. Yksi kerta oli vanhempainillassa sellainen jossa käteltiin ja saatiin se toisen ihmisen nimi mutta sekin oli ihan hauska

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esittele itsesi etunimelläsi ja samalla kirjaimella alkavalla adjektiivilla. Esim.olen tomera Terttu. Kiva kun alkukirjain on S.

Saija sukkela/sähäkkä/säihkyvä/suuri. Mikä tuossa oli vaikeaa?

Tuossa ei ilmeisesti sanottu, että adjektiivin pitäisi kuvata sanojaa? Meillä oli sama leikki, mutta adjektiivin piti kuvata nimen kantajaa. Jos nimeni alkaisi S:llä ja haluaisin olla rehellinen, en voisi käyttää noita adjetiiveja, paitsi nykyään ehkä suuri, mutta en silloin parikymppisenä, kun tätä leikittiin. Ehkä siro olisi sopinut.

Minä sanoin, että Tiina Tyhmä, ja ohjaaja moitti vaatimattomuudesta. Nyt kun oikein mietin, niin ehkä tarkka olisi kuvannut minua myös.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikalla piti esittäytyessään mainita jokin erikoisharrastus, jota sitoutuu sitten seuraavana tyky-päivänä kaikille tarkemmin esittelemään.

Tähän ois hyvä vastata joku BDSM tai muu vastaava :D Tai kuten itsellä, murhadokkarit! Ihan lemppareita, voisin katsoa päivät pitkät. Siinä, kun esittelisi muille tykypäivillä omasta mielestään parhaimmat murhat yksityiskohtaisesti.

"aijon" ei anna oikein hyvää kuvaa henkilöstöpäälliköstä, se kirjoitetaan ja lausutaan aion. 

Voisko sitä jäätä joskus rikkoa niin päin, että pommitetaan kurssin vetäjää typerillä kysymyksillä, pannaan hänet hyppimään pupuloikkaa ja esittämään paviaania samalla, kun joutuu laulaen kertomaan elämänsä traumaattisimmista tapahtumista. Nousisi ryhmähenki kivasti ja olisi tauolla yhteistä puhuttavaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ollu "kerro kuka olet, mistä tuut ja elämäntarinasi"

Muut kertoo iloisia asioita, sitten sun vuoro ja saat kaikki kaivamaan nenäliinat esille ja itkemään silmät punaisiksi. Ja jos et kaikkea kerro niin itseä alkaa ahdistamaan kun et purkanut koko tarinaa.

Tekisi mieli välillä vaan valehdella jotain iloisia juttuja.

Mielummin tekaise jotain iloista tai edes neutraalia. Meillä ei ollut elämäntarinaa, mutta piti kertoa yksi asia itsestäsi. Kaikki muut kertoivat harrastuksesta, lemmikistä tai lempivärin. Yksi sitten kertoi "hei nimeni on X ja olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan." Kukaan ei tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa. Suretti hänen puolestaan, että se on ensimmäinen asia, mitä hänelle tulee mieleen kertoa itsestään.

Sitä minäkin mietin, että tarviiko sitä elämäntarinaa kovin tarkkaan kertoa. Esimerkiksi. Synnyin Turussa ja muutettiin monta kertaa. Kävin koulua Tampereella. (Ei kai tarvi kertoa, että vanhemmat oli väkivaltaisia ja juoppoja ja erosivat ja koulukin jäi kesken ja siellä kiusattiin)

Opiskelin lähihoitajaksi ja suuntauduin lapsiin ja nuoriin. Leikissä ideana oli valita 3 johtajaa, kuka on viisain ja kuin opettaja, kuka on paras kuuntelija ja kenen kanssa tekisi pankkiryöstön. Tuo pankkiryöstö juttu ei ole kauhean asialllinen ja ikävää jos joku tulee valituksi monta kertaa siihen.

Ai kauheeta, tää ketju on ihan hirvee ja mullakin on kokemuksia yhdestä työkkärin järjestämästä kurssista, jonne oli pakko osallistua. Yhtenä päivänä sinne tuli joku kouluttaja joka pisti meidät, toisilleen tuntemattomat ihmiset kierimään toistemme päällä niin, että toinen meni makaamaan maahan selälleen ja toinen sitten lähti kierimään hänen ylitseen varpaista kohti päätä. Tämän jälkeen seisottiin ringissä silmät kiinni ja haisteltiin toisiemme käsiä ja piti kertoa mille ne haisee. Esim mulle sanottiin, että mun kädet haisee "lämpimältä". Ite otin nää jutut silloin huumorilla, mutta kun jälkikäteen miettii, niin onhan nää aika traumatisoivia ja ihmisarvoa alentavia. En näe tässä mitään logiikkaa, miten tälläiset kurssit parantaa jonkun mahdollisuuksia päästä kouluun tai työllistyä. :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ollu "kerro kuka olet, mistä tuut ja elämäntarinasi"

Muut kertoo iloisia asioita, sitten sun vuoro ja saat kaikki kaivamaan nenäliinat esille ja itkemään silmät punaisiksi. Ja jos et kaikkea kerro niin itseä alkaa ahdistamaan kun et purkanut koko tarinaa.

Tekisi mieli välillä vaan valehdella jotain iloisia juttuja.

Mielummin tekaise jotain iloista tai edes neutraalia. Meillä ei ollut elämäntarinaa, mutta piti kertoa yksi asia itsestäsi. Kaikki muut kertoivat harrastuksesta, lemmikistä tai lempivärin. Yksi sitten kertoi "hei nimeni on X ja olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan." Kukaan ei tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa. Suretti hänen puolestaan, että se on ensimmäinen asia, mitä hänelle tulee mieleen kertoa itsestään.

Sitä minäkin mietin, että tarviiko sitä elämäntarinaa kovin tarkkaan kertoa. Esimerkiksi. Synnyin Turussa ja muutettiin monta kertaa. Kävin koulua Tampereella. (Ei kai tarvi kertoa, että vanhemmat oli väkivaltaisia ja juoppoja ja erosivat ja koulukin jäi kesken ja siellä kiusattiin)

Olennaista ei mielestäni ole, mitä kertoo elämästään, vaan millaisen tunteen kertominen jättää omasta suhteestaan ryhmään. Jos joutuu valehtelemaan ja kaunistelemaan elämäänsä samalla kun muut vaikuttavat kertovat mukavia asioita elämästään, se luo epävarman tunteen, tuleeko hyväksytyksi omana itsenään karujenkin kokemusten kanssa. Koska arkoja henkilökohtaisia asioita ei usein ole hyvä kertoa heti kaikille, olisi parempi näissä tutustumisjutuissa jättää henkilökohtaiset asiat pois ja pysyä ihan vaan ammatillisella tasolla (tai mikä nyt on ryhmän kokoontumisen aihe).

Luin näitä yöllä ja oli vaikeaa  kun  olisi naurattanut ihan hirveästi. En siis missään tapauksessa nauranut nöyryytyksen ja häpeän tunteille mutta kun varsinkin alkupään jutut ja kommentit olivat niin mainioita.

Lopulta hymyni alkoi hyytyä kun rupesi tulemaan muistoja:

Herramma kiesus, minähän olen itse  vetänyt nuorempana ollessani parikin kertaa jotain tuon tapaista "ryhmäännyttävää ja voimaannuttavaa" sontaa. 

 Esim. perhepäivähoitajille tmv.  Jotkut naiset olivat aivan ihastuksissaan ja touhusivat hiki hatussa ja toiset, sain kuulla sen jälkeen päin, inhosivat koko pelleilyä. 

Jota en ihmettele.

Puolustuksekseni sanon, että minua pyydettiin vetämään noita ryhmäharjoitteita, yök mikä sana, en siis itse tyrkyttänyt "palveluksiani" sekä minulla on  hieman näyttelijä/teatteritaustaa, joten olin jo tottunut ns. munaamaan  itseni. En myöskään ollut koulukiusaaja.

Vaikka rikokseni on vanhentunut, pyydän silti anteeksi.

P. s. Nykyään olen hyvinkin introverttiutunut, että jos  esim. hääjuhlassa pyydetään osallistumaan ratki hauskoihin leikkeihin, pakenen vaikka juhlapaikan vessan tuuletusikkunasta, 30x30 sm, kunhan ei vain tarvitse osallistua eikä kosketella vieraita ihmisiä.

Nimimerkillä: Opiksensa ottanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esittele itsesi etunimelläsi ja samalla kirjaimella alkavalla adjektiivilla. Esim.olen tomera Terttu. Kiva kun alkukirjain on S.

Saija sukkela/sähäkkä/säihkyvä/suuri. Mikä tuossa oli vaikeaa?

No joko piti tulla pätemään! Ärrh.

Vierailija kirjoitti:

Olin jollain pilipalikurssilla (menee luokkaan pupukurssit) Menimme sellaiseen puistoon jossa oli temppurata. Köysiradan kohdalla luki painoraja 80kg. Me kaikki muut pystyimme sen laskemaan  paitsi yksi erittäin lihava nainen. Hän seisoi sitten itkuisena radan vierellä kun me muut laskimme sen monta kertaa (ei ollut muutakaan tekemistä) Eipä tullut hyvä mieli tuon naisen puolesta.

Onpa ihmeellinen valinta ryhmäaktiviteetiksi muutenkin, moni aikuinen mies painaa normaalipainoisenakin helposti tuon 80kg.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ollu "kerro kuka olet, mistä tuut ja elämäntarinasi"

Muut kertoo iloisia asioita, sitten sun vuoro ja saat kaikki kaivamaan nenäliinat esille ja itkemään silmät punaisiksi. Ja jos et kaikkea kerro niin itseä alkaa ahdistamaan kun et purkanut koko tarinaa.

Tekisi mieli välillä vaan valehdella jotain iloisia juttuja.

Mielummin tekaise jotain iloista tai edes neutraalia. Meillä ei ollut elämäntarinaa, mutta piti kertoa yksi asia itsestäsi. Kaikki muut kertoivat harrastuksesta, lemmikistä tai lempivärin. Yksi sitten kertoi "hei nimeni on X ja olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan." Kukaan ei tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa. Suretti hänen puolestaan, että se on ensimmäinen asia, mitä hänelle tulee mieleen kertoa itsestään.

Jos ei vaan ole muuta suurta ollut elämässä, kuin se.

Eihän sen tarvitse olla suurta, jos pyydetään kertomaan yksi asia itsestään, niin voi kertoa vaikka sen lempivärin kuten muut oli tehneet.

Olen kohteliaasti ja jämäkästi nykyään kieltäytynyt  osasta näitä liirum laarum-leikkejä, esim. nuo hipelöinti- jumpat  ja mitä onkaan tapahtunut!

Jotkut osallistujat ovat minuuteissa taantuneet ekaluokkalaisten tasolle:

"No tuu nyt. Höh, kun kaikki muutkin me leikitään. Tuu NYT! Ei tää ole vaarallista yhtikäs yhtään."

Ja seuraavalla kahvi- tai röökitauolla mulkoillaan: "Toi ei leikkiny vaikka meijän piti." 

Juupa juu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon ollu "kerro kuka olet, mistä tuut ja elämäntarinasi"

Muut kertoo iloisia asioita, sitten sun vuoro ja saat kaikki kaivamaan nenäliinat esille ja itkemään silmät punaisiksi. Ja jos et kaikkea kerro niin itseä alkaa ahdistamaan kun et purkanut koko tarinaa.

Tekisi mieli välillä vaan valehdella jotain iloisia juttuja.

Mielummin tekaise jotain iloista tai edes neutraalia. Meillä ei ollut elämäntarinaa, mutta piti kertoa yksi asia itsestäsi. Kaikki muut kertoivat harrastuksesta, lemmikistä tai lempivärin. Yksi sitten kertoi "hei nimeni on X ja olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan." Kukaan ei tiennyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa. Suretti hänen puolestaan, että se on ensimmäinen asia, mitä hänelle tulee mieleen kertoa itsestään.

Sitä minäkin mietin, että tarviiko sitä elämäntarinaa kovin tarkkaan kertoa. Esimerkiksi. Synnyin Turussa ja muutettiin monta kertaa. Kävin koulua Tampereella. (Ei kai tarvi kertoa, että vanhemmat oli väkivaltaisia ja juoppoja ja erosivat ja koulukin jäi kesken ja siellä kiusattiin)

Tämä, melkeinpä kaikilla aikuisilla ihmisillä on ollut jotain traumaattista menneisyydessä, toisilla toki enemmän kuin toisilla. Kuuluu sosiaalisiin taitoihin että itsestä osaa kertoa ammatillisissa yhteydessä neutraalisti. Voi esim kertoa että muutti nuorena Helsinkiin opiskelemaan (mutta jättää kertomatta että alkoholistivanhemmat heitti pihalle 15-vuotiaana) ja että opiskelujen jälkeen meni naimisiin (mutta jättää kertomatta että erosi väkivaltaisesta miehestä vuoden kuluttua) jne. On itselläkin ollut traumat elämässäni, hankala lapsuus, vuosia kestänyt koulukiusaus, sairauksia, väkivaltainen kumppani ja paljon mitä en halua täällä avata, mutta jätän nuo asiat kertomatta kun kerron elämästäni ihmisille. Traumat jaetaan läheisten ja luotettavien ihmisten kanssa.