Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ollut hirvein "tutustumisleikki", johon olet aikuisena joutunut?
En tajua mikä siinä on, että aikuisiakin pitää pakottaa rallattamaan piirissä ja heittelemään palloa "Olen Pirjo-Irmeli, lempivärini on sininen. Heitän pallon Marjalle". Miksei voida vain esitellä itseämme normaalisti??
Kommentit (968)
Vierailija kirjoitti:
Joku 30 ihmistä ringissä ja piti muistaa kaikkien niiden nimet, jotka tulivat ennen sinua. Ekoilla ihmisillä tietenkin kaikista helpoimpaa. Itse olin melkein vikana ja en tietenkään muistanut mitään nimiä.
En ymmärrä miten tämä on niin suosittu leikki, mainittu tosi monessa viestissä jo. Toiset pääsevät helpolla kun heidän pitää muistaa pari nimeä, loppupässä olevat taas joutuvat muistaman 20 tai jopa 50 nimeä. Miten se ryhmäyttää ja luo yhteishenkeä että ihmiset laitetaan heti alusta näin eriarvoiseen asemaan ja tehdään tilanteesta toisille ikävämpi kuin toisille? Jotenkin ymmärtäisin jos ideana olisi että kaikki saisivat huudella nimiä ja auttaa niitä loppupäässä olevia joilla on suurin kuorma, mutta tällä konseptilla en vaan ymmärrä. Voisiko vaikka joku yhteisöpedagogi selittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole varma, olenko jo kertonut tämän joskus. Vanha ketju, joten paljon mahdollista. Luin viisi sivua, mutta kaikkia en nyt jaksa plärätä. Sori, jos tulee toistoa.
Meillä oli ravintolakoulussa joku ryhmäytymispäivä ja mentiin ulos sellaiselle liikuntapaikalle. Siellä oli verkko, jossa oli erikokoisia aukkoja; isot alhaalla ja pienimmät ylempänä. Kaikkien piti aluksi asettua verkon toiselle puolelle ja tarkoitus oli, että kaikki siirtyy verkon toiselle puolelle aukkojen kautta.
Luokallamme oli lihava, lonkkavaivainen nainen. En tiedä, miten hän ajatteli ravintola-alalla pärjätä, mutta tässä ryhmäytymistehtävässä hän sai helpon osan eli harppasi yksin siitä isoimmasta aukosta. Kipeillä lonkilla se ei varmasti ollut mukavaa, mutta ennenkaikkea se oli nöyryyttävää hänelle. "Jep, olen läskein eli aloitan."
Aika pian oltiin siinä tilanteessa, että muiden piti auttaa. Vähän tuettiin käsistä tai annettiin tukea ponkaisuun. Minä olin pienimmästä ja kevyemmästä päästä, joten minut ostettiin yläaukosta. Ei ollut kiva osa minullakaan, koska minun piti olla ihan lankkuna, jotta muut saivat pujotettua minut läpi. Siinä oli monen tuntemattoman luokkatoverin kädet takapuolessani kiinni. Minä olin niitä vanhimpia, joten se oli kiusallista kun teinipojat joutuivat minua nostamaan.
Pahin on ollut leikki, jossa kaikkien piti sanoa oma nimi ja joku toiminta, esimerkiksi Sirpa ja leipominen, ja sen jälkeen heittää pallo jollekin, jonka piti esittää sitä toimintaa ja sanoa oma nimi, ja heittää taas pallo seuraavalle jne.
Joku neropatti sanoi minun kohdalla synnyttäminen, eli minun olisi pitänyt esittää synnyttäväni samalla kun esittelen itseni. Joo en esittänyt. Ihan karmeaa.
Toivottavasti kaikki maailman ryhmäohjaajat ja kouluttajat ja opettajat lukevat tätä ketjua ja tajuavat miten piinallisia ja nöyryyttäviä nuo leikit ovat. Leikkikööt keskenään jos niistä niin pitävät.
Tämä ei ollut itselleni paha, mutta ei ihan loppuun asti ajateltu järjestäjiltä.
Ohjaaja ”piirsi” (rajasi muutamalla tuolilla tms) salin lattiaan Suomen kartan. Kaikkien piti asettua siihen kohdalle, josta on kotoisin. Ihan ok leikki, ei mitään noloja lauluja tai koskemista.
Yksi osallistuja oli kuitenkin kotoisin kaukaa Aasiasta, ohjaaja hämmentyi tästä ja viittelöi hänet sitten kauas meistä kaikista muista, suunnilleen sinne päin mistä hän oli kotoisin. Ei varmaan yhtään ulkopuolinen olo tullut kun muut seisoittiin samassa nipussa ja hän yksin siellä viimeisessä peränurkassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohjaaja halusi ”rentouttaa tunnelmaa” hauskalla leikillä. Kaikki piiriin ja olisi pitänyt pussata pelikortti huuliin kiinni ja siirtää siitä seuraavalle ja seuraavalle ja jännätä kuinka monta kierrosta saadaan. Onneksi suurin osa porukasta tyrmäsi leikin epähygienisenä ja ällöttävänä. Ohjaaja yritti vielä sanoa naurahdellen, että kaikillahan tässä samat taudit on jo. Toivottavasti korona lopettaa kaiken tälläsen pelleilyn lopullisesti. Hyvin ois saatu herpes kiertämään tai koko työporukka yhtä aikaa flunssasaikulle. En voi ymmärtää, miksi firmat maksaa tälläsestä turhanpäiväsestä sonnasta.
Tuskin korona tuota lopettaa. Jos ihmisillä olisi tolkkua päässä, niin eiköhän viimeistään Justinianuksen rutto olisi tuon lopettanut lopullisesti. Mutta kun ei niin ei.
Vierailija kirjoitti:
Banaanileikki aikuiskoulutuksessa.
Puolet ryhmästä makaa selällään lattialla banaani suussa ja toinen puoli käy punnertamassa päällä ja syömässä sitä banaania. Ne jotka saa nopeiten banaanin syödyksi voittaa.
HÄH? EN IKIPÄIVÄNÄ Suostuisi tuollaiseen nöyryytykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en tykkää niistä tavallisista "nouse seisomaan, kerro nimesi ja vähän itsestäsi". Mun mielestä on jottenkin helpompi esitellä itsensä tuollai hauskasti :D
Olisi varmaan syytä opetella esittelemään itsensä ihan normaalisti, koska se on se taito mitä työelämässä ja yleensäkin aikuisen ihmisen elämässä tarvitaan. Pupuhyppelyt ja lempieläinten ääntelyt ei ole.
Jep, pitäiskö seuraavissa lainaneuvotteluissa kätellessä nykäistä käsi viime hetkellä pois ja alkaa loikkia pankin edustajan ympäri keppiheppaloikkaa?
Heipä hei olen iloinen Matti-poni ja heitän peppua näin?
Tömpsäytän perseeni hänen ahteriaan vasten.
Varmaan rikkoisi jään hienosti!
Vierailija kirjoitti:
Olen ilmeisesti hyvin erilainen kuin kaikki muut, koska minusta melkein kaikki nuo leikit kuulostivat hauskoilta. Olen heittäytyjä ja itselleen nauraja ja hullu muutenkin.😆
Lapsen tasolle jäänyt pelle sinä olet. Sori siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kerro mistä olet saanut jonkun arvistasi."
.
Käsittämätöntä, että tuollaista on kysytty. Luulisi aikuiselle ihmiselle olevan selvää, että arpien aiheuttajana on usein jokin traaginen asia (esim. onnettomuus), jota ei välttämättä halua ruveta avaamaan small talkin merkeissä: "Tämä arpi on peräisin syöpäleikkauksesta.". Tutustumisleikkien ja muun small talkin ideana on tuottaa iloa, ei suunnata huomiota ikäviin asioihin. Mutta jostain syystä monilla ihmisillä on rennon rupattelun nimissä tapana kysellä ihmisiltä sellaisia kysymyksiä kuin "miksi onnut?", "miksi käytät kyynärsauvoja?" tms.
Tää olis niin mun juttu. "Vietin varhaislapsuuteni laitosmaisissa olosuhteissa ja minulle ei koskaan kehittynyt perusluottamuksen tunnetta vaan kaikenlaisia mielenterveyden häiriöitä ahdistuksesta epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Nää kaikki molempien käsivarsien arvet on joku partaterällä viilleltyjä tai nää alimmat itsariyrityksestä. Olen myös viiltänyt reisivaltimon auki nivusesta. Haluutko nähdä?"
:D
Meil oli aikoinaan pari tosi kivaa juttua kun oltiin aloittamassa pitempää kansainvälistä leiriä. Koko joukkoa kehotettiin järjestäytymään jonoon silmienvärin tummuuden perusteella, eli toisessa päässä se jolla oli vaaleimman väriset silmät ja toisessa sitten tummasilmäisin. Ja toisena me käytiin lattialle selällemme makaamaan isossa ympyrässä niin että jokaisen pää oli ringissä vieressä olevan mahan päällä kuin tyynyllä. Siinä alkoi väkisinkin naurattamaan ja sehän tarttui kun oma pää pomppi nauraa hekottavan kaverin mahan päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leikkimielinen kisa jossa miehistä valitaan 3 makaamaan selälleen, pitäen sepaluksen päällä porkkanaa. Naisista valitaan kisailijat ja heidän viedään takahuoneeseen, sillä aikaa vaihdetaan viimeisen miehen porkkana makkaraksi. Naiset tuodaan yksi kerrallaan silmät sidottuna ja kerrotaan että nyt on kisa että pitää haukata porkkanat niin nopeasti kuin mahdollista paloiksi suulla. Naiset tietty kirkuu viimesen miehen kohdalla kun luulevat että siinä oltiinkin k*ll* pystyssä. Ja muut firman henkilöt nauraa katketakseen. Oli kivaa niin kauan kuin toinen nainen purskahti itkuun ja juoksi ulos. Siinä sitä ryhmähenkeä tuli kivasti luotua.
Tää oli oikeesti jo kusipäinen temppu. En miehenä olis ikinä tuohon lähteny!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä taas en tykkää niistä tavallisista "nouse seisomaan, kerro nimesi ja vähän itsestäsi". Mun mielestä on jottenkin helpompi esitellä itsensä tuollai hauskasti :D
Olisi varmaan syytä opetella esittelemään itsensä ihan normaalisti, koska se on se taito mitä työelämässä ja yleensäkin aikuisen ihmisen elämässä tarvitaan. Pupuhyppelyt ja lempieläinten ääntelyt ei ole.
No mutta onhan se vaikka mahdollisesti poliisikuulusteluun mentäessä paljon mukavampaa esitellä itsensä pienen pupuhyppelyn säestämänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkimielinen kisa jossa miehistä valitaan 3 makaamaan selälleen, pitäen sepaluksen päällä porkkanaa. Naisista valitaan kisailijat ja heidän viedään takahuoneeseen, sillä aikaa vaihdetaan viimeisen miehen porkkana makkaraksi. Naiset tuodaan yksi kerrallaan silmät sidottuna ja kerrotaan että nyt on kisa että pitää haukata porkkanat niin nopeasti kuin mahdollista paloiksi suulla. Naiset tietty kirkuu viimesen miehen kohdalla kun luulevat että siinä oltiinkin k*ll* pystyssä. Ja muut firman henkilöt nauraa katketakseen. Oli kivaa niin kauan kuin toinen nainen purskahti itkuun ja juoksi ulos. Siinä sitä ryhmähenkeä tuli kivasti luotua.
Tää oli oikeesti jo kusipäinen temppu. En miehenä olis ikinä tuohon lähteny!
Minä en lähde mukaan minkäänlaisiin pelleilyleikkeihin, minun mielestäni leikit on lapsia varten.
m36
Minulla on aina ollut kivaa näissä leikeissä, mutta taidankin olla epätavallisen rajaton ja ehkä jopa lievästi autistinen. Pääsisipä taas virkistyspäiville hölmöilemään.
Olin varmaan 11 v ja mukana leirillä, jossa iso osa oli koulusta tuttuja tai omia luokkalaisia, pikkukaupungissa kun asuttiin. Tunnettiin siis hyvin ja oltiin kavereita. No, kaikkien selkiin laitettiin paperi johon piti kirjoittaa jotain kivaa. Muistan kun itse kirjoittelin innoissani mielikuvitusta käyttäen monelle jotain, ja vähän ihmettelin kun itselleni vieras leiriohjaaja kävi pari kertaa kirjoittamassa mun paperiin. Vieläkin käy sääliksi se lapsi-minä, kun oikein odotin että pääsen lukemaan oman paperini. Leiriohjaajan kirjoittamien ”kiva” ja ”upea” lisäksi oli varmaan kaksi tai kolme sanaa, kun olin nähnyt miten muiden paperit oli täynnä kaikkea hauskaa. En ollut siinä hyöriessäni sitä huomannut. Siinä kohtaa tuli kyllä sellanen itsetutkiskelun paikka, että eikö mun kaverit tykkääkään musta vai mikä on vialla.
Vihaan eniten sitä luottamusleikkiä, jossa seistään yksin piirin keskellä ja kaadutaan suorin vartaloin selälleen piiriläisten syliin luottaen, että he kykenevät ottamaan sinut kiinni. Mitä, jos porukassa on vaivaisia, heikkoja tai hoksaamattomia tyyppejä ja halkaisen kalloni sen takia? Tähän en tule enää ikinä suostumaan.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun lukee, niin useimmista ymmärrän oikein hyvin, miksi he ovat ajautuneet työkkärin vihoviimeiselle pupukurssille.
Minä ja moni muu on aloilla, joissa menestymisen ratkaisee ihan muut asiat kuin joku gorillan esittäminen itseään esitellessä tai banaanin syöminen työkaverin haarovälistä.
Meillä oli amiksessa leikki, jossa piti mennä seisomaan rinkiin ja aina vuoretellen yksi käveli vierustoverinsa eteen ja sanoi "minun nimi on Arja-Liisa". Vastapäätä oleva kysyy "Mikä?" ja aloittajan piti toistaa sanomansa kovempaan ääneen ja taas vastapäätä oleva vastaa "Mikä?" ja aloittajan pitää huutaa niin kovaa kuin voi tuo "MINUN NIMI ON ARJA-LIISA".
Olisi varmaan syytä opetella esittelemään itsensä ihan normaalisti, koska se on se taito mitä työelämässä ja yleensäkin aikuisen ihmisen elämässä tarvitaan. Pupuhyppelyt ja lempieläinten ääntelyt ei ole.