Lue keskustelun säännöt.
Mitä on mielisairaus? Mielestäsi. . .
Kuuhullut
10.05.2017 |
Haluaisin kuulla käsitteitänne mielisairaista tai mielisairaudesta?
Mikä on mielestänne mielisairautta tai miten mielisairaus ilmenee? Onko se käytöstä, joka poikkeaa jotenkin erityisen paljon ns normivaltavirrasta - esim hyvin introverttia käytöstä - tai sitten äärimmäisen extroverttia? Suuruudenhulluutta - vai idealismia? Eristäytymistä - vai luovuutta?
Onko mielisairaus jotain, minkä yhteiskunta määrittelee tuotantotehotalouden näkökulmasta? Yksilöt, jotka eivät suostu tuotantovälineiksi tai ns karjaksi, ovat yhteiskunnan näkökulmasta ''mielisairaita''.
Sillä jokainen, joka tuottaa valtiolle veroäyrejä, on hyödyllinen. En sanonut idiootti. Siis on hyödyllinen - kun taas TAITEILIJAT esim, jotka eivät saa ainuttakaan tauluaan myydyksi ja elävät ns taiteilija-apurahoilla tai muilla yhteiskunnan tulonsiirroilla -- ovat tavallaan mielisairaita hekin - - utopistisia haaveilijoita? Eivät tehotalouden hyödynnettävissä olevaa karjaa. Tietenkin, mikäli taulut tai muut raapustukset löydetään myöhemmin ja joku paikallinen Saatsi arvottaa Scribblingit arvoon arvaamattomaan - tuosta ''hyödyttömästä ja mielisairaasta'' --- en sanonut idiootti vieläkään - - tulee palvottu ja väärinymärretty nero. Enkä puhu nyt Vincentistä, vaikka juuri sinun ajatuksesi lensivät irtileikattuun korvaan. Eikö totta?
Mitä on mielisairaus?
Psykiatri Thomas Szasz ei uskonut ns mielisairauteen. On vain huonoa - tai pahaa käytöstä. Reaktioita. Ympäristöön. Traumaattisiin olosuhteisiin tai ihmissuhteisiin reagointia. Tai ehkä jopa tietoista pahuuden valintaa. Pahuuttahan ei mielellään käsitellä psykatriassa. Jotenkin se on tabu aihe. Sillä jos myönnetään, että jotkut ihmiset vain lähtökohtaisesti haluavat muille pahaa tai ovat pahoja - sitä on hankala käsitellä. On helpompi kategorisoida vaikkapa nyt Anders Breiviki sairaaksi, kuin luokkaan Paha - tai sitten paremminkin käsitellä hänen poliittista pyrkimystään laittaa stoppi mielipuoliseksi menneeseen politiikkaan, jollloin koko lähi-itä /afrikka saa kävellä eurooppaan sisään ja käyttätyä kuin maailmanomistajat sylkiessään eurooppalaisten naisten, lasten ja vanhusten päälle.
Mitä on mielen sairaus? Mikä on mieli?
Koska kukaan ei ole tähän mennessä edes kyennyt määrittelemään, missä mieli sijaitsee tai mikä se mieli edes on - miten voidaan edes puhua mielen sairauksista? Tajunta ja tajunnanvirta. Mieltä ''lääkitään'' kemikaaleilla, joiden vaikutusmekanismeja kukaan ei tunne -- vähiten nämän ns psykiatrit - puoskarit - kuten Thomas Szasz jotenkin on antanut ymmärtää. Uusi iknvisition muoto. Oletko tarpeeksi ''terve'' tullaksesi hyödynnetyksi yhteiskunnan alati ahtaammammaksi käyvässä oravanrattaassa - - vai etkö suostu siihen - - haluatko diagnoosin siis, jotta voit hypätä pois systeemistä, joka ei anna elää sinun oman luontaisen rytmisi mukaisesti - - jotta voisit ostaa palan leipää ja tilkan juotavaa? Aika valtaisa osahan on hankkinut Suomessakin itselleen jonkinlaisen diagnoosin - joko jäädäkseen pois ''työelämästä'' -- tai saadakseen muita etuja - - tai välttämättättömän toimeentulon. Kemiallisia yhdisteitä eli jotain psyykeen lääkkeitä syö Suomessa jopa 444 000 - KYLLÄ ! - Siis Lähes puolimiljoonaa kansalaista. Sama määräkö suurinpiirtein ovat hallituksen kurituslistalla - - ja kyseenalaistamisen tilassa, sallitaanko heidän edes olla olemassa - - miten ''työttömyys'' kuriin - massatyöttömyys - - zombeiksi muuttuneet kansalaiset, jotka eivät jaksa taistella enää oikeuksistaan. Olla ihminen, ilman yhteiskunnan painostusta osallistua milloin mihinkin aktivointimenetelmään yhteiskunnan tavoitteiden mukaisesti - - samalla kun poliittinen ja muu taloudellinen eliitti miettii, miten piilottaa parhaiten kavalletut suurrahat paratiiseihin - - yltiömäiset palkitsemiset toinen toisilleen gloriaa ja rahoituksia availlen.
Kommentit (148)
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kommentti. Sairaudentunnottomuus on tyypillinen tapa alistaa ihminen hoitoprosessiin. Oikeastihan sairaudentunnottomia ovat lähinnä skitsofreenikot, joita on noin 1%..
Ei pidä paikkaansa. Hyvin tyypillisesti jonkinasteisesti sairaudentunnottomia ovat myös maniapotilaat, psykoosipotilaat, alzheimerpotilaat, syömishäiriöpotilaat, psykoottisaseisesta masennuksesta kärsivät, hypokondrikot...
Kuka tämän sairaudentunnottomuuden määrittää? Ehkä psykoosi näissä voi olla se yhteinen tekijä, Kalle Achteen mielestä ainakin, mutta eikö se ydinkysymys ole siinä, että mitä haittaa siitä on, että on sairaudentunnoton ilman itsensä tai muiden vahingoittamisen riskiä?
Mikäli ihminen on kuin entiset kylähullut, mitä sitten? Miksi heitä pitää yrittää pakkolääkitä zombeiksi?
Masennuksen hoitokin mättää tosi pahasti, kun masentuneiden määrä vain lisääntyy ja ihmiset voivat aina vain huonommin. Tulee mieleen se, että ehkä olisi viisaampaa investoida niihin tukiverkostoihin, jotka estäisivät proaktiivisesti sairauksien syntyä kuin lääkkeisiin, jotka ovat lähes poikkeuksetta jälkijättöistä ja tulokset erittäin huonot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mielisairaudet on tabu aihe eikä niistä uskalla mammat puhua. ne on linnottautuneet lastensa selkien takana kotisohvalle eikä mene edes duuniin. aina tehdään uus ettei tarvi mitään duunii hakee.
Epäonnistuminen on tämän päivän suurin tabu. Epäonnistuessa turvaa haetaan klisheistä kuten ”et ole epäonnistunut, olet vain tilanteen uhri” (tosin, epäonnistujia aletaan karttaa nykyisin ja valitusta ei haluta kuunnella). Mitä enemmän epäonnistumista hautoo, sitä enemmän sisäinen tuska kasvaa, koska ihminen ajattelee ”en ole tarpeeksi hyvä”. Menestyminen ja epäonnistumisen karkea vastakkainasettelu on yksi tapa, jolla vältetään tarvetta käsitellä omaa epäonnistumista. Paine tähän vastakkainasetteluun tulee yhteiskunnasta, erityisesti medikalisaatiosta.
toi on niin totta. olin ennen itse sellainen supermenestyjä. sitten elämä heitteli ja tuli läheisten kuolemaa yms elämään. masennuin ja jäin aika eristyneeseen tilaan ja suku konkreettisesti hylkäsi. kukaan ei soita eikä kysele kuulumisia, paitsi just muodollisesti. kerran vastasin yhdelle ihka totuudenmukaisesti, miten paskasti meni. arvaa vaan, vastasiko. no ei. just tää että ei haluta tietää paitsi juorukellonomaisesti miten menee. ei kukaan välitä ellet ole huippukirurgi tai edes malli voguen kannessa. no vähän överiksi vedin, mutta kuitenkin. tiesin, että mustakin olis voinut tulla eri tilanteessa se huippmenestyjä mutta sitten meni draivi ja voimat. joo ei kukaan haluu tietää susta, ystävät kaikkoojne ellei ne voi kehua sulla. tosi ystävät on harvassa ja usea haluu vaan hyötyy tai tietää susta ku sä oot niille jotenkin arvokas. autat niitä tai jotain. täs maas on nii paljo yksinäisi lahjakkait ja yksinjätettyi. tää massatyöttömyyski kielii sitä et moni on vaan luovuttanu eikä jaksa enää kurkotella. koska kukaa vttu välitä mistää mitää. omaiset välittää vaa perinnöistä ja rahasta ja haluu sunki omaisuude itelleen. todellisuus on kova.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Tämä ei ole käsitykseni mukaan psykiatrien keskustelukanava, eli sallikaamme arkijärjen käyttö.
Aivokemian hypoteesit ovat ajat sitten kuopattu erityisesti masennuksessa. Pheizerin mainoslause Prozacin osalta tosin toimii edelleen, kun ihmiset eivät ymmärrä mitä se aivokemian ja reseptoreiden orkestrointi on.
Skitsofrenian osalta dopamiinilla on merkitystä, mutta mitä sitten? Onko kyse jonkun geenin sammumisesta, mennäänkö esimerkiksi stressin seurauksena jonkin säätelyjärjestelmän (~homeostaasin) yli niin pahasti, ettei toiminta enää palaa vai jotain muuta? Näihin haetaan koko ajan vastauksia ja todella mielenkiintoista on seurata esimeriksi suolistobakteereiden yhteyttä moneen eri sairauteen mielisairauksista lihomiseen ja diabetekseen. Trendi näyttää seuraavan samaa rataa allergioiden lisääntymisen kanssa, joka ihmeellisesti alkaa erkaantua toisistaan 1970-luvulla syntyneiden kohdalla jos verrataan Venäjän Karjalaa ja Suomen Karjalaa. Eli allergiat loppuvat kuin seinään rajan kohdalla. Tässä tutkimus. Vertaa tutkimuksen käyrää THL:n kohortteihin joissa on tutkittu mielenterveyspalveluiden saaneiden määrää. Sama trendi ja kulmakerroin löytyy niistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Kuinka tarkka ICD-10 on? Onko siinä samanlaista subjektiivisuuden varjoa, mikä DSM-järjestelmällä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tosi mielenkiintoista! lisää tällaisia ketjuja :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mieleltäni sairas. En ole taiteellinen, en ujo, en tavallista analyyttisempi. En "näe bullshittin läpi". Olen vain sairas, ja se on oikeasti helvettiä. Lopettakaa mielenterveysongelmien romantisointi ja tuhotkaa tuo ajatus siitä, että mieleltään sairaat olisivat jotenkin spesiaaleja.
Mikäli ihmisiä ei diagnosoitaisi ollenkaan, eikö se olisi parempi? Nythän diagnoosi voi olla toisille helpotus siksi, että "tietää mikä vaivaa" ja voi alkaa elää diagnoosin edellyttämällä tavalla, tai diagnoosilla saa jotain yhteiskunnan sosiaalisia etuja kuten ilmaisia lääkkeitä, sääliä ja lämmintä kättä. Ilman diagnooseja meillä olisi vain erilaisia ihmisiä ja silloin meidän pitäisi vain oppia hyväksymään erilaisuutta.
Komppaan sinua. Oman taustani takaa. Itse olen käynyt pitkän terapian enkä koskaan ole kuullut terapeutiltani diagnoosia. Muistan hänen kerran sanoneen että ei diagnosoi, sillä se voisi pilata elämäni ja leimata. Sen sijaan ollaan tutkittu mieltäni, ymmärretty ja eroteltu erilaisia puolia ja kappas vain identiteetti löytyi ja olen taas työkykyinen.
Mielenkiintoinen aihe:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kommentti. Sairaudentunnottomuus on tyypillinen tapa alistaa ihminen hoitoprosessiin. Oikeastihan sairaudentunnottomia ovat lähinnä skitsofreenikot, joita on noin 1%..
Ei pidä paikkaansa. Hyvin tyypillisesti jonkinasteisesti sairaudentunnottomia ovat myös maniapotilaat, psykoosipotilaat, alzheimerpotilaat, syömishäiriöpotilaat, psykoottisaseisesta masennuksesta kärsivät, hypokondrikot...
Kuka tämän sairaudentunnottomuuden määrittää? Ehkä psykoosi näissä voi olla se yhteinen tekijä, Kalle Achteen mielestä ainakin, mutta eikö se ydinkysymys ole siinä, että mitä haittaa siitä on, että on sairaudentunnoton ilman itsensä tai muiden vahingoittamisen riskiä?
Mikäli ihminen on kuin entiset kylähullut, mitä sitten? Miksi heitä pitää yrittää pakkolääkitä zombeiksi?
Masennuksen hoitokin mättää tosi pahasti, kun masentuneiden määrä vain lisääntyy ja ihmiset voivat aina vain huonommin. Tulee mieleen se, että ehkä olisi viisaampaa investoida niihin tukiverkostoihin, jotka estäisivät proaktiivisesti sairauksien syntyä kuin lääkkeisiin, jotka ovat lähes poikkeuksetta jälkijättöistä ja tulokset erittäin huonot.
Ei ketään "pakkolääkitä zombiksi". Nykyiset psyykelääkkeet eivät useinkaan aiheuta merkittävää tokkuraisuutta, ja jos ikäviä vaikutuksia tulee, lääkitystä muutetaan. Sairaudentunnottomuuden määrittää se, että ihmisellä on diagnosoitava sairaus, mutta hän ei pidä itseään sairaana. Pelkkä sairaudentunnottomuus ei ole peruste tahdosta riippumattomaan hoitoon. Ihmisiä on hyvä hoitaa sairaudentunnottomuudesta huolimatta, koska esim. anoreksiassa kuolleisuus on suurta ja maniassa on tyypillistä tehdä itsetuhoisia valintoja, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tervehdyttyään lähes kaikki ovat kiitollisia saamastaan hoidosta.
Olen samaa mieltä siitä, että ennaltaehkäisy olisi paras ratkaisu, ja siihen jatkuvasti pyritään. Ei kuitenkaan voida tehdä niin, että jätetään kaikki hoitamatta, kunnes täydellinen ennaltaehkäisymalli on käsissä. Siksi lääkitystä käytetään, koska se on puutteineenkin vaikuttavaksi todettua. Lääketeollisuudessa esiintyy tietysti myös korruptiota, mutta lääkärietiikkaan kuuluu suhtautua tiedon luotettavuuteen kriittisesti ja perustaa valintansa mahdollisimman laajaan ja riippumattomaan näyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Kuinka tarkka ICD-10 on? Onko siinä samanlaista subjektiivisuuden varjoa, mikä DSM-järjestelmällä on?
Onhan siinä. Käypä hoidosta näet diagnostiset kriteerit. Kuka tahansa saa näyttelemällä diagnoosin jos haluaa. Näyttelemiseen vaikuttaa monet asiat. Osa taas hakee aidosti apua, mutta saavat psykotrooppisia lääkkeitä, vaikka oikea lähtökohta olisi selvittää, mikä tilanteeseen on johtanut ja voisiko elämänhallinnalla parantaa sairauden ja voisiko sairautta jatkossa estää tuntemalla itsensä paremmin.
Käypä hoidosta:
1. Oletko viimeisen kuukauden aikana usein ollut huolissasi tuntemastasi alakulosta, masentuneisuudesta tai toivottomuudesta?
2. Oletko viimeisen kuukauden aikana usein ollut huolissasi kokemastasi mielenkiinnon puutteesta tai haluttomuudesta?
Mikäli vastaat toiseen myönteisesti, kyse voi olla depressiosta ja saat pillerit käteen ilman sen ihmeempää tutkimusta, vaikka sellaista toivotaankin tehtävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Tämä ei ole käsitykseni mukaan psykiatrien keskustelukanava, eli sallikaamme arkijärjen käyttö.
Aivokemian hypoteesit ovat ajat sitten kuopattu erityisesti masennuksessa. Pheizerin mainoslause Prozacin osalta tosin toimii edelleen, kun ihmiset eivät ymmärrä mitä se aivokemian ja reseptoreiden orkestrointi on.
Skitsofrenian osalta dopamiinilla on merkitystä, mutta mitä sitten? Onko kyse jonkun geenin sammumisesta, mennäänkö esimerkiksi stressin seurauksena jonkin säätelyjärjestelmän (~homeostaasin) yli niin pahasti, ettei toiminta enää palaa vai jotain muuta? Näihin haetaan koko ajan vastauksia ja todella mielenkiintoista on seurata esimeriksi suolistobakteereiden yhteyttä moneen eri sairauteen mielisairauksista lihomiseen ja diabetekseen. Trendi näyttää seuraavan samaa rataa allergioiden lisääntymisen kanssa, joka ihmeellisesti alkaa erkaantua toisistaan 1970-luvulla syntyneiden kohdalla jos verrataan Venäjän Karjalaa ja Suomen Karjalaa. Eli allergiat loppuvat kuin seinään rajan kohdalla. Tässä tutkimus. Vertaa tutkimuksen käyrää THL:n kohortteihin joissa on tutkittu mielenterveyspalveluiden saaneiden määrää. Sama trendi ja kulmakerroin löytyy niistäkin.
Masennuksessa stressihormoni kortisoli heikentää hippokampuksen ja aivokuoren toimintaa "jarruna" hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais-akselille, jonka toimintaa vuorostaan tunteisiin vahvasti vaikuttava mantelitumake lisää. Tämän lisäksi masennus on aivojen ja hermoston tulehdustila. Tietenkin masennuksen syyt osittain vaihtelevat, mutta nämä liittyvät siihen usein. Eli masennukseen siis liittyy aivokemia, vaikka toisin väität. Taidat tosin viitata tutkimukseen, jossa todettiin serotoniinin auttavan masennuksessa, mutta sen alhainen taso ei ole niin vahva aiheuttaja masennuksessa kuin on luultu.
ne masennuskaavakkeet on aika korneja, mitä ne tarjoaa terkkareissa. jos haluaa saada vakavan masennuksen diagnosin, helppoa kuin heinänteko. vastaa vain kaikkiin mahdollisimman synkästi. tai päinvastoin. yhtä höpöhöpöä tämä terveydenhoitojärjestelmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ne masennuskaavakkeet on aika korneja, mitä ne tarjoaa terkkareissa. jos haluaa saada vakavan masennuksen diagnosin, helppoa kuin heinänteko. vastaa vain kaikkiin mahdollisimman synkästi. tai päinvastoin. yhtä höpöhöpöä tämä terveydenhoitojärjestelmä.
Et ymmärrä terveydenhoitojärjestelmästä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Tämä ei ole käsitykseni mukaan psykiatrien keskustelukanava, eli sallikaamme arkijärjen käyttö.
Aivokemian hypoteesit ovat ajat sitten kuopattu erityisesti masennuksessa. Pheizerin mainoslause Prozacin osalta tosin toimii edelleen, kun ihmiset eivät ymmärrä mitä se aivokemian ja reseptoreiden orkestrointi on.
Skitsofrenian osalta dopamiinilla on merkitystä, mutta mitä sitten? Onko kyse jonkun geenin sammumisesta, mennäänkö esimerkiksi stressin seurauksena jonkin säätelyjärjestelmän (~homeostaasin) yli niin pahasti, ettei toiminta enää palaa vai jotain muuta? Näihin haetaan koko ajan vastauksia ja todella mielenkiintoista on seurata esimeriksi suolistobakteereiden yhteyttä moneen eri sairauteen mielisairauksista lihomiseen ja diabetekseen. Trendi näyttää seuraavan samaa rataa allergioiden lisääntymisen kanssa, joka ihmeellisesti alkaa erkaantua toisistaan 1970-luvulla syntyneiden kohdalla jos verrataan Venäjän Karjalaa ja Suomen Karjalaa. Eli allergiat loppuvat kuin seinään rajan kohdalla. Tässä tutkimus. Vertaa tutkimuksen käyrää THL:n kohortteihin joissa on tutkittu mielenterveyspalveluiden saaneiden määrää. Sama trendi ja kulmakerroin löytyy niistäkin.
Metsään menee siinä vaiheessa kun haluat käyttää arkijärkeä, mutta vetoat tutkimuksiin. Tieteellinen ajattelu ja maalaisjärki eivät ole kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina on markkinat ap:n kaltaisille sössöttäjile, joiden mukaan paha olo johtuu vain kaikista muista paitsi itsestä. Systeemi on mätä ja paha jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kommentti. Sairaudentunnottomuus on tyypillinen tapa alistaa ihminen hoitoprosessiin. Oikeastihan sairaudentunnottomia ovat lähinnä skitsofreenikot, joita on noin 1%..
Ei pidä paikkaansa. Hyvin tyypillisesti jonkinasteisesti sairaudentunnottomia ovat myös maniapotilaat, psykoosipotilaat, alzheimerpotilaat, syömishäiriöpotilaat, psykoottisaseisesta masennuksesta kärsivät, hypokondrikot...
Kuka tämän sairaudentunnottomuuden määrittää? Ehkä psykoosi näissä voi olla se yhteinen tekijä, Kalle Achteen mielestä ainakin, mutta eikö se ydinkysymys ole siinä, että mitä haittaa siitä on, että on sairaudentunnoton ilman itsensä tai muiden vahingoittamisen riskiä?
Mikäli ihminen on kuin entiset kylähullut, mitä sitten? Miksi heitä pitää yrittää pakkolääkitä zombeiksi?
Masennuksen hoitokin mättää tosi pahasti, kun masentuneiden määrä vain lisääntyy ja ihmiset voivat aina vain huonommin. Tulee mieleen se, että ehkä olisi viisaampaa investoida niihin tukiverkostoihin, jotka estäisivät proaktiivisesti sairauksien syntyä kuin lääkkeisiin, jotka ovat lähes poikkeuksetta jälkijättöistä ja tulokset erittäin huonot.
Ei ketään "pakkolääkitä zombiksi". Nykyiset psyykelääkkeet eivät useinkaan aiheuta merkittävää tokkuraisuutta, ja jos ikäviä vaikutuksia tulee, lääkitystä muutetaan. Sairaudentunnottomuuden määrittää se, että ihmisellä on diagnosoitava sairaus, mutta hän ei pidä itseään sairaana. Pelkkä sairaudentunnottomuus ei ole peruste tahdosta riippumattomaan hoitoon. Ihmisiä on hyvä hoitaa sairaudentunnottomuudesta huolimatta, koska esim. anoreksiassa kuolleisuus on suurta ja maniassa on tyypillistä tehdä itsetuhoisia valintoja, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tervehdyttyään lähes kaikki ovat kiitollisia saamastaan hoidosta.
Olen samaa mieltä siitä, että ennaltaehkäisy olisi paras ratkaisu, ja siihen jatkuvasti pyritään. Ei kuitenkaan voida tehdä niin, että jätetään kaikki hoitamatta, kunnes täydellinen ennaltaehkäisymalli on käsissä. Siksi lääkitystä käytetään, koska se on puutteineenkin vaikuttavaksi todettua. Lääketeollisuudessa esiintyy tietysti myös korruptiota, mutta lääkärietiikkaan kuuluu suhtautua tiedon luotettavuuteen kriittisesti ja perustaa valintansa mahdollisimman laajaan ja riippumattomaan näyttöön.
Psyykelääkkeet aiheuttavat valtavasti ongelmia. Siksi niissä on pitkät varoituksetkin. Pitkäaikaistutkimuksia ei ole. Eli kyse on täysin hakuammunnasta. Kaiken lisäksi koko hypoteesi on väärä. Kyse ei ole aivokemian epäbalanssista. Tämä on todistettu ajat sitten. Anoreksia jne joissa ihminen on vaaraksi itselleen tai toisille on selvä juttu. Kyse ei ole nyt heistä. Anoreksiankin osalta on pakko sanoa, että siinäkin syyllinen löytyy yhteiskunnasta. Eli lihavuuden medikalisaatiossa lihavuudesta on tehty sairaus, tai esisairas, jota vältetään kuin ruttoa. Tämä johtaa osalla anoreksiaan. Eli jos haluttaisiin välttää anoreksiaa, pitäisi suhtautuminen ruumiiseen muuttua terveemmäksi ja ihmisten stigmatisointi poistaa. Tervehdyttyään ihmiset tuppaavat olemaan tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Mutta moniko tervehtyy? Trendit näyttää tosi huonolta. Lääkefirmat maksaa miljardien sakkoja tutkimusvilppien vuoksi. Koko tutkimuskenttä on täysin korruptoitunutta. Lääkkeitä käytetään siksi, että psykologeja inhotaan ja on halvempi pistää purkki halpaa lääkettä käteen kuin korjata alkuperäistä ongelmaa - ihmisen mielenmaailmaa, joka on rikki yhteiskunnan vuoksi. Kyse on rahasta ja siitä, että medikalisaation avulla ihmistä alistetaan. Eli vallankäyttöä ja rahaa, ei muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielisairaus voidaan näköjään määritellä monella tavoin, mutta ainakin kun reilu kymmenen vuotta asiaa tutkin niin lain mukaan mielisairauksia olivat vain sktistofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Koska pakkohoitoon voidaan määrätä vain mielisairas potilas nämä diagnoosit ovat korostuneet mielisairaanhoidossa, eli pakkohoitopykälät tukevat noiden diagnoosien jakelemista.
Monen apua tarvitsevan on miltei mahdotonta päästä mihinkään hoitoon, mutta koska mulla on diagnoosi niin osastolle pääsemiseen on riittänyt että kännykästä loppui akku, enkä voinut vasta exälle joka laittoi lanssit ja poliisit perääni.Mulle napsahti 5 päivän pakkohoito kun olin niin masentunut että makasin vaan sängyssä ja itkin ja höpisin jotain itsemurhasta. Poikaystävä soitti terveysneuvontaan josta paikalle laitettiin ambulanssi ja poliisit. Taustalla pitkäaikaista masennusta, ei muuta.
Alle 18 vuotias voidaan toimittaa pakkohoitoon lievemmin perustein mitä mielisairaudesta on sanottu. Todennäköisesti kyseessä on kohdallasi ollut vain näistä M-lähetteistä, joiden avulla tutkitaan onko varsinaiselle pakkohoidolle edellytyksiä.
Vilkaisin wikiin niin on sinne päivittynyt näköjään muitakin vaihtoehtoja kuin skitso ja kaksisuuntainen.
Se että oli vain viisi päivää viittaa siihen että pakkohoidon edellytyksien ei katsottu täyttyneen.
Laki on aikamoista sanahelinää, lääkärit tekevät kuitenkin kuin tahtovat. En oikeasti tiedä tapauksia joissa lievempiä meneyelmiä olisi juuri harkittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Tämä ei ole käsitykseni mukaan psykiatrien keskustelukanava, eli sallikaamme arkijärjen käyttö.
Aivokemian hypoteesit ovat ajat sitten kuopattu erityisesti masennuksessa. Pheizerin mainoslause Prozacin osalta tosin toimii edelleen, kun ihmiset eivät ymmärrä mitä se aivokemian ja reseptoreiden orkestrointi on.
Skitsofrenian osalta dopamiinilla on merkitystä, mutta mitä sitten? Onko kyse jonkun geenin sammumisesta, mennäänkö esimerkiksi stressin seurauksena jonkin säätelyjärjestelmän (~homeostaasin) yli niin pahasti, ettei toiminta enää palaa vai jotain muuta? Näihin haetaan koko ajan vastauksia ja todella mielenkiintoista on seurata esimeriksi suolistobakteereiden yhteyttä moneen eri sairauteen mielisairauksista lihomiseen ja diabetekseen. Trendi näyttää seuraavan samaa rataa allergioiden lisääntymisen kanssa, joka ihmeellisesti alkaa erkaantua toisistaan 1970-luvulla syntyneiden kohdalla jos verrataan Venäjän Karjalaa ja Suomen Karjalaa. Eli allergiat loppuvat kuin seinään rajan kohdalla. Tässä tutkimus. Vertaa tutkimuksen käyrää THL:n kohortteihin joissa on tutkittu mielenterveyspalveluiden saaneiden määrää. Sama trendi ja kulmakerroin löytyy niistäkin.
Metsään menee siinä vaiheessa kun haluat käyttää arkijärkeä, mutta vetoat tutkimuksiin. Tieteellinen ajattelu ja maalaisjärki eivät ole kavereita.
Niin. Eli painu sitten sinne, missä voit keskustella tieteellisesti ajattelevien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen kommentti. Sairaudentunnottomuus on tyypillinen tapa alistaa ihminen hoitoprosessiin. Oikeastihan sairaudentunnottomia ovat lähinnä skitsofreenikot, joita on noin 1%..
Ei pidä paikkaansa. Hyvin tyypillisesti jonkinasteisesti sairaudentunnottomia ovat myös maniapotilaat, psykoosipotilaat, alzheimerpotilaat, syömishäiriöpotilaat, psykoottisaseisesta masennuksesta kärsivät, hypokondrikot...
Kuka tämän sairaudentunnottomuuden määrittää? Ehkä psykoosi näissä voi olla se yhteinen tekijä, Kalle Achteen mielestä ainakin, mutta eikö se ydinkysymys ole siinä, että mitä haittaa siitä on, että on sairaudentunnoton ilman itsensä tai muiden vahingoittamisen riskiä?
Mikäli ihminen on kuin entiset kylähullut, mitä sitten? Miksi heitä pitää yrittää pakkolääkitä zombeiksi?
Masennuksen hoitokin mättää tosi pahasti, kun masentuneiden määrä vain lisääntyy ja ihmiset voivat aina vain huonommin. Tulee mieleen se, että ehkä olisi viisaampaa investoida niihin tukiverkostoihin, jotka estäisivät proaktiivisesti sairauksien syntyä kuin lääkkeisiin, jotka ovat lähes poikkeuksetta jälkijättöistä ja tulokset erittäin huonot.
Ei ketään "pakkolääkitä zombiksi". Nykyiset psyykelääkkeet eivät useinkaan aiheuta merkittävää tokkuraisuutta, ja jos ikäviä vaikutuksia tulee, lääkitystä muutetaan. Sairaudentunnottomuuden määrittää se, että ihmisellä on diagnosoitava sairaus, mutta hän ei pidä itseään sairaana. Pelkkä sairaudentunnottomuus ei ole peruste tahdosta riippumattomaan hoitoon. Ihmisiä on hyvä hoitaa sairaudentunnottomuudesta huolimatta, koska esim. anoreksiassa kuolleisuus on suurta ja maniassa on tyypillistä tehdä itsetuhoisia valintoja, joilla voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tervehdyttyään lähes kaikki ovat kiitollisia saamastaan hoidosta.
Olen samaa mieltä siitä, että ennaltaehkäisy olisi paras ratkaisu, ja siihen jatkuvasti pyritään. Ei kuitenkaan voida tehdä niin, että jätetään kaikki hoitamatta, kunnes täydellinen ennaltaehkäisymalli on käsissä. Siksi lääkitystä käytetään, koska se on puutteineenkin vaikuttavaksi todettua. Lääketeollisuudessa esiintyy tietysti myös korruptiota, mutta lääkärietiikkaan kuuluu suhtautua tiedon luotettavuuteen kriittisesti ja perustaa valintansa mahdollisimman laajaan ja riippumattomaan näyttöön.
Psyykelääkkeet aiheuttavat valtavasti ongelmia. Siksi niissä on pitkät varoituksetkin. Pitkäaikaistutkimuksia ei ole. Eli kyse on täysin hakuammunnasta. Kaiken lisäksi koko hypoteesi on väärä. Kyse ei ole aivokemian epäbalanssista. Tämä on todistettu ajat sitten. Anoreksia jne joissa ihminen on vaaraksi itselleen tai toisille on selvä juttu. Kyse ei ole nyt heistä. Anoreksiankin osalta on pakko sanoa, että siinäkin syyllinen löytyy yhteiskunnasta. Eli lihavuuden medikalisaatiossa lihavuudesta on tehty sairaus, tai esisairas, jota vältetään kuin ruttoa. Tämä johtaa osalla anoreksiaan. Eli jos haluttaisiin välttää anoreksiaa, pitäisi suhtautuminen ruumiiseen muuttua terveemmäksi ja ihmisten stigmatisointi poistaa. Tervehdyttyään ihmiset tuppaavat olemaan tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Mutta moniko tervehtyy? Trendit näyttää tosi huonolta. Lääkefirmat maksaa miljardien sakkoja tutkimusvilppien vuoksi. Koko tutkimuskenttä on täysin korruptoitunutta. Lääkkeitä käytetään siksi, että psykologeja inhotaan ja on halvempi pistää purkki halpaa lääkettä käteen kuin korjata alkuperäistä ongelmaa - ihmisen mielenmaailmaa, joka on rikki yhteiskunnan vuoksi. Kyse on rahasta ja siitä, että medikalisaation avulla ihmistä alistetaan. Eli vallankäyttöä ja rahaa, ei muuta.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni tänne kirjoittaneista on oikeasti opiskellut psykologiaa tai perehtynyt (moderniin) psykologiaan? Nimittäin useat näistä ovat melkoisia olkinukkeja joilla koko psykologia voidaan lytätä huuhaana. Esim. tuo että ujoutta, älykkyyttä tai ylipäätään erilaisuutta pidettäisiin mielisairautena on kyllä aika vahvasti persoonallisuuspsykologian oppeja vastaan. Ja joku sanoi että kaikilla saa olla mielipide, niin kyllä, saa olla, mutta faktat eivät ole mielipiteestä riippuvaisia. Esimerkiksi skitsofrenialla ja masennuksella on jo aivokemiassa selvä vaikutus. Kaikkea ei vielä tiedetä ja tiede kehittyy, mutta siinä juuri on sen hienous: se kehittyy ja selvittää uusia asioita vaatien todisteita ja tutkimustuloksia.
Tämä ei ole käsitykseni mukaan psykiatrien keskustelukanava, eli sallikaamme arkijärjen käyttö.
Aivokemian hypoteesit ovat ajat sitten kuopattu erityisesti masennuksessa. Pheizerin mainoslause Prozacin osalta tosin toimii edelleen, kun ihmiset eivät ymmärrä mitä se aivokemian ja reseptoreiden orkestrointi on.
Skitsofrenian osalta dopamiinilla on merkitystä, mutta mitä sitten? Onko kyse jonkun geenin sammumisesta, mennäänkö esimerkiksi stressin seurauksena jonkin säätelyjärjestelmän (~homeostaasin) yli niin pahasti, ettei toiminta enää palaa vai jotain muuta? Näihin haetaan koko ajan vastauksia ja todella mielenkiintoista on seurata esimeriksi suolistobakteereiden yhteyttä moneen eri sairauteen mielisairauksista lihomiseen ja diabetekseen. Trendi näyttää seuraavan samaa rataa allergioiden lisääntymisen kanssa, joka ihmeellisesti alkaa erkaantua toisistaan 1970-luvulla syntyneiden kohdalla jos verrataan Venäjän Karjalaa ja Suomen Karjalaa. Eli allergiat loppuvat kuin seinään rajan kohdalla. Tässä tutkimus. Vertaa tutkimuksen käyrää THL:n kohortteihin joissa on tutkittu mielenterveyspalveluiden saaneiden määrää. Sama trendi ja kulmakerroin löytyy niistäkin.
Metsään menee siinä vaiheessa kun haluat käyttää arkijärkeä, mutta vetoat tutkimuksiin. Tieteellinen ajattelu ja maalaisjärki eivät ole kavereita.
Niin. Eli painu sitten sinne, missä voit keskustella tieteellisesti ajattelevien kanssa.
Ja sinä jatkat "keskustelua" niiden muiden kanssa joita ei tosiasiat tosiasiallisesti kiinnosta.
Oletko sama tyyppi joka vetosi skepsiksen argumentaatio-oppaaseen? :'D