Mistä hirveästä kokemuksesta selvisit ihan yksin niin että se oikeuttaa sanomaan muille: otat itseäsi vaan niskasta kiinni niin hommat hoituu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saanut pimppaa pariin viikkoon niin hoidin homman itse. Kaveri valitti kuinka ei ole hetkeen saanut ja pystyin toteamaan tuon.

Ei kai siinä niskan kouriminen auta?

"Ota itseästi k*rvänniskasta kiinni", voisi tuossa tilanteessa sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvuuteen sairastuneet tunnistaa helposti, hyppien ilkkuvat jokaisen polvilleen lyyhistyneen edessä tämän olevan sitä uhriutumista.

En ilku kenellekään. Auttaisin jos voisin, mutta kun oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Soppeli filosofinen maailmankatsomus minkä varjolla ei tarvi tehdä koskaan mitään kenellekään. Nyttäisi hyvältä Facebookin kansikuvassa. Diippiä. Realistista. Itsenäistä.

Vaikeasta lapsuudesta, masennuksesta, Huumeriippuvuudesta, itseinhosta , väkivaltaisesta parisuhteesta, lapsenkasvattamisesta . Tosin tietyissä tilanteissa menneisyys nostaa päätään turhankin paljon edelleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvuuteen sairastuneet tunnistaa helposti, hyppien ilkkuvat jokaisen polvilleen lyyhistyneen edessä tämän olevan sitä uhriutumista.

En ilku kenellekään. Auttaisin jos voisin, mutta kun oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Soppeli filosofinen maailmankatsomus minkä varjolla ei tarvi tehdä koskaan mitään kenellekään. Nyttäisi hyvältä Facebookin kansikuvassa. Diippiä. Realistista. Itsenäistä.

Toistan: Auttaisin jos voisin, mutta oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvuuteen sairastuneet tunnistaa helposti, hyppien ilkkuvat jokaisen polvilleen lyyhistyneen edessä tämän olevan sitä uhriutumista.

En ilku kenellekään. Auttaisin jos voisin, mutta kun oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Soppeli filosofinen maailmankatsomus minkä varjolla ei tarvi tehdä koskaan mitään kenellekään. Nyttäisi hyvältä Facebookin kansikuvassa. Diippiä. Realistista. Itsenäistä.

Toistan: Auttaisin jos voisin, mutta oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Auttaisit, jos voisit, mutta sinä koet, ettet voi auttaa ketään. 

Minulla oli tuollainen "ota itseäsi niskasta" psyk. sh -kokemus. Kävin 3 x hänen luonaan ja olisin varmaan avannut käyntien jälkeen ranteet, jos olisin oikeasti ollut tosi pahassa jamassa ja ilman ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisenä tulee geenilotto. Sitten tulee vanhemmat. Sitten tulee kaverit. Sitten tulee opettajat ja koulukaverit. Sitten kun olet joskus päässyt koulusta ja et ole päässyt vaikuttamaan juuri mihinkään tulee työnhaku, johon tämän jälkeen vaikutusmahdollisuutesi ovat vielä enemmän vähissä.

Siinä välissä olet ehkä saanut asunnon sieltä mistä se on sinulle osoitettu ja juuri tasan sieltä pääset niitä töitäsi sitten hakemaan.

Onnea ja menestystä,

Sinkkumies

Eli mikään ei ole koskaan kenenkään omaa vikaa vaan muiden?

Minä, juoppo huonotapainen rakkarimies, eihän tekoni ole minun syytäni? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuvasti esim. masentuneet tännekin palstalle kirjoittavat ja tilittävät kurjuuttaan. Suuttuvat ja loukkaantuvat sitten, jos jotenkin yrittää kannustaa ja neuvoa tai antaa ohjeita. Nyt kysymykseni sitten kuuluukin: mitä heille sitten pitäisi sanoa? Kun ei saa sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni" tyyliin, niin pitäisikö siten vaan kirjoittaa: "jatka toki makaamista lahnana sängyn pohjalla!" "Älä vaan missään vaiheessa poistu asunnostasi" "Pysy seinän sisällä 24/7!" "Mieti ja murehdi jatkossakin vain omaa olotilaasi ja kurjuuttasi" "Älä edes yritä ITSE tehdä mitään edes pientä paranemisesi eteen" "Uhriudu jatkossakin sairautesi ja diagnoosisi taakse" "Älä missään tapauksessa ota vastuuta omasta paranemisestasi".

Masentuneelle teetpä niin tain näin, niin aina se on väärinpäin.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja opettele antamaaan rakentavaa palautetta. Tuollaisesta vittuilusta tulee vielä nenä kipeäksi enkä sano että se olisi niin väärin.

No sinä osaat varmasti sitten vastata kysymykseen: mitä masentuneelle pitäisi sitten sanoa? Kun neuvoa, kannustaa tai ohjeistaa ei saa? Kaikesta loukkaannutaan ja suututaan.

Kuulostat loukkaantuneelta ja suuttuneelta.

Noup. Haluaisin vain ihan oikeasti tietää. Olen tätä kysellyt joskus jossain muussakin masennus ketjussa, missä juurikin näihin neuvoihin/ohjeisiin/kannustamisiin tulee aina aggressiivisia, loukkaantuneita, vähätteleviä ja suuttuneita vastauksia masentuneilta. Että mitä pitäisi masentuneelle sitten sanoa? Koskaan kukaan ei ole minulle vastannut tuohon kysymykseen! Silti masentuneet katsovat "oikeudekseen" mollata muita ja muiden (tsemppipohjaisia)viestejä. Nytkään kukaan masentunut ei voi vaivautua valaisemaan tai opettamaan minua tässä asiassa: mitä masentuneelle pitäisi sanoa?

Perustapa uusi ketju, missä auot päätäsi masentuille, uhriudut dramaattisesti ja lopeta pelleily tässä ketjussa.

NO MITÄ NIILLE PITÄÄ SANOA??????????????????

Ei siihen saa vastausta. Kummaa porukkaa nuo masentuneet: ei saa neuvoa, ohjeistaa, tsempata tai kannustaa. Se koetaan loukkaavana ja masentunut räyhää "mua ei ymmärretä!" "Helppohan se on sanoa!" "Ei se noin mene!". Ja sitten samanaikaisesti sanotaan, että on väärin hyljätä masentunut. Sillä kun on muutenkin kurjaa, niin voi olla se viimeinen niitti kun läheinen katkaisee välit tai kun masentunut tuntee, ettei yhtään kukaan välitä tai halua auttaa.  Ja jos täällä kysyy neuvoa masentuneelta, että mitä heille pitäisi sanoa, niin tuttuun tyyliin masentuneilta ei irtoa muuta kuin vittui**a, mollaamista ja räyhäämistä takaisin. Kukahan tässä oikein on se pahis? Koetaan siis sekin kettuiluna, kun ihan asiallisesti tiedustelee että mitä masentuneelle pitäisi sanoa? Minä en ihan oikeasti tiedä mitä masentuneiden kanssa pitäisi tehdä. Varmaan moni muu on samassa tilanteessa ja paljonhan ihmiset sitten päätyvät kaikkoamaan masentuneen elämästä, vaikka sekin väärin on.

Vierailija kirjoitti:

Noh, hyvin köyhästä lapsuudesta. Nykyään niin köyhää ei ole kellään, mutta ei siitä sen enempää. Pärjäsin opiskelemalla, olin koulussa luokan paras. Mulla oli vakaa luottamus, että koulua käymällä pääsee parempiin hommiin ja saa rahaakin. Ja näin kävi. Lukiokirjat maksoin itse hommilla, joita suomalaiset nuoret eivät tänä päivänä tekisi. Opiskeluajan pärjäsin ilman velkaa olemalla todella säästäväinen ja tekemällä suomeksi sanottuna kaikkia paskaduuneja, joita sain. Tää oli lama-aikaa. No joo, topless-baariin en sentään mennyt hommiin. 

Tällä perusteella sanoisin, että aika monesta jutusta voi selvitä ja itseä pitää ottaa niskasta. Valitus, ulina ja masentuminen ei ole tie yhtään mihinkään.

Köyhää on myös sun empatiakykysi.

Koitappa ihan harjoituksena ajatella ajatella asiaa sellaisen ihmisen kannalta, joka on ihan lastentarhasta saakka saanut kuulla olevansa tyhmä, ruma ja arvoton. Sen lisäksi yksinhuoltaja vanhemmallassi on täysi työ pitää leipä pöydässä ja arki ja oma pää kasassa. Kasvat alkoholisti perheessä. Koulussa sanotaan, että pitää opiskella, että pärjää, mutta miksi opiskella kun olet tyhmä ja miksi pärjätä kun aikuisen mallit ovat opettaneet, että elämä on kamalaa? Sinulla ei ole ystäviä ja ainut joka sinusta huolehtii on mummo.

Sanot, että sinulla on ollut luottamus että kouluja käymällä pääsee parempiin hommiin ja saa rahaakin. Entäs ne joilla kapasiteetti ei riitä? Tai ne jotka on saatu uskomaan ettei kapasiteetti riitä? Vain sinulla ja sinunlaisilla on väliä? Entäs sairaat ja työkyvyttömät? Eikö heitä ole olemassa maailmassasi?

Tästä huolimatta voi kasvaa menestyväksi ihmiseksi, mutta ei siinä ole kyse itsensä ottamisesta niskasta kiinni vaan puhtaasta onnesta. Sattumasta. Toki on saamut taistella, mutta muista että monella ihmisellä ei ole syytä taistella. Mitäs silloin tehdään?Masennukset ovat tälle ihmiselle olleet välttämätön kasvun paikka, silloin on ollut pakko löytää joku järki tähän elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaattessa jokainen selvittää asiansa yksin. Ei sinne pään sisään kukaan pääse ajattelemaan sun puolesta.

Tähän terapiatkin ja muut vastaavat perustuvat, henkilö saa tukea mutta itse se työ pitää tehdä.

Eikä tuon sanomiseen hirveitä kokemuksia tarvitse, riittää kun alkaa kyllästyttään jatkuva valitus.

Mitä sinun psyykeellesi tapahtui että menetit kykysi rakentavaan palautteeseen? Onko sinulla vielä selvittämättömiä asioita itsesi kanssa yksin hoidettavana?

Hyökkäys on paras puolustus 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaattessa jokainen selvittää asiansa yksin. Ei sinne pään sisään kukaan pääse ajattelemaan sun puolesta.

Tähän terapiatkin ja muut vastaavat perustuvat, henkilö saa tukea mutta itse se työ pitää tehdä.

Eikä tuon sanomiseen hirveitä kokemuksia tarvitse, riittää kun alkaa kyllästyttään jatkuva valitus.

Mitä sinun psyykeellesi tapahtui että menetit kykysi rakentavaan palautteeseen? Onko sinulla vielä selvittämättömiä asioita itsesi kanssa yksin hoidettavana?

Hyökkäys on paras puolustus 😂

Sekö on sinun selityksesi käytöksellesi?

Mikään, mitä te sanotte ei tule parantamaan sitä masentunutta, joten kannattaa ainakin laskea omat odotukset niiden sanomistensa merkitysestä. 

Sitten voi sanoa jotain omaan luonteeseensa ja empatiatasoonsa sopivaa. 

Otin itseani niskasta kiinni ja hain apua ongelmiini, sen sijaan etta antaisin niiden tuhota minut sisalta kasin..

Vierailija kirjoitti:

Mikään, mitä te sanotte ei tule parantamaan sitä masentunutta, joten kannattaa ainakin laskea omat odotukset niiden sanomistensa merkitysestä. 

Sitten voi sanoa jotain omaan luonteeseensa ja empatiatasoonsa sopivaa. 

Eihän ne sanojat sitä tarkoita, että kaikki tulee menemään kuten sanojalla itsellään mutta yritys ei maksa mitään.

Sama logiikka kuin se kun naisia neuvotaan miten voi välttää raiskaamisia. Ne ovat hyviä vinkkejä, eivät vittuilua. Jos nainen ei usko vinkkejä, se on oma häpeä.

Minä olen ehkä sairastunut vahvuuteen. Tiedän että monella on suurempiakin suruja kuin minulla. Mutta lyhyesti, isän kuolema oli elämäni kovimpia paikkoja, selvisin siitä yksin. Sen jälkeen avioero, jäin kolmen kanssa yksin. Exällä kaksisuuntainen, osastojaksoja, niiden aikana saan ottaa vastaan sen lasten kivun ja surun. Onneksi hyviä jaksoja enemmän. Oli mies jota rakastin enemmän kun ketään toista koskaan ennen, silloinen paras ystäväni hänet vei. Nyt he elävät onnellista uusperhearkea yhdessä. Molemmat menivät siinä rytkäkässä ja pitkään he mulle valhtelivat asioiden oilea laidan. Ja se sattuu. Mä kun olen aina ajatellut että ystäviin voi aina luottaa. Ei voi. Silti koskaan ei mieleeni tulisi sanoa kenellekään että ota itseäsi niskasta kiinni tiedän miltä suru voi tuntua, kuinka alustaa se voi olla. Tuen kyllä ja yritän auttaa etsimään helpotusta

Menetin luottotiedot 10 vuodeksi. Syytin kaikkia muita paitsi itseni.. Sain onneksi asiat kuntoon ja elämä jees tällä hetkellä. En anna raha-asioiden kanssa möhliville yhtään armoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, hyvin köyhästä lapsuudesta. Nykyään niin köyhää ei ole kellään, mutta ei siitä sen enempää. Pärjäsin opiskelemalla, olin koulussa luokan paras. Mulla oli vakaa luottamus, että koulua käymällä pääsee parempiin hommiin ja saa rahaakin. Ja näin kävi. Lukiokirjat maksoin itse hommilla, joita suomalaiset nuoret eivät tänä päivänä tekisi. Opiskeluajan pärjäsin ilman velkaa olemalla todella säästäväinen ja tekemällä suomeksi sanottuna kaikkia paskaduuneja, joita sain. Tää oli lama-aikaa. No joo, topless-baariin en sentään mennyt hommiin. 

Tällä perusteella sanoisin, että aika monesta jutusta voi selvitä ja itseä pitää ottaa niskasta. Valitus, ulina ja masentuminen ei ole tie yhtään mihinkään.

Köyhää on myös sun empatiakykysi.

Koitappa ihan harjoituksena ajatella ajatella asiaa sellaisen ihmisen kannalta, joka on ihan lastentarhasta saakka saanut kuulla olevansa tyhmä, ruma ja arvoton. Sen lisäksi yksinhuoltaja vanhemmallassi on täysi työ pitää leipä pöydässä ja arki ja oma pää kasassa. Kasvat alkoholisti perheessä. Koulussa sanotaan, että pitää opiskella, että pärjää, mutta miksi opiskella kun olet tyhmä ja miksi pärjätä kun aikuisen mallit ovat opettaneet, että elämä on kamalaa? Sinulla ei ole ystäviä ja ainut joka sinusta huolehtii on mummo.

Sanot, että sinulla on ollut luottamus että kouluja käymällä pääsee parempiin hommiin ja saa rahaakin. Entäs ne joilla kapasiteetti ei riitä? Tai ne jotka on saatu uskomaan ettei kapasiteetti riitä? Vain sinulla ja sinunlaisilla on väliä? Entäs sairaat ja työkyvyttömät? Eikö heitä ole olemassa maailmassasi?

Tästä huolimatta voi kasvaa menestyväksi ihmiseksi, mutta ei siinä ole kyse itsensä ottamisesta niskasta kiinni vaan puhtaasta onnesta. Sattumasta. Toki on saamut taistella, mutta muista että monella ihmisellä ei ole syytä taistella. Mitäs silloin tehdään?Masennukset ovat tälle ihmiselle olleet välttämätön kasvun paikka, silloin on ollut pakko löytää joku järki tähän elämään.

Tuota: kirjoitinko minä tuossa missään, että en kasvanut yksinhuoltajaperheessä tai minua ei ole sanottu tyhmäksi? Oma sukuni on mitä on, mutta onhan ihmisiä muuallakin. Huomasin, että kumma juttu, kun esim. opettajilla ja lääkäreilla on rahaa ja muutenkin mukavaa, joten päätin, että minäkin opiskelen itselleni kunnon ammatin. Omasta suvustani ei tosiaan löydy koulutusta. Koulussa pärjäsin, kun tein läksyt ja olin ahkera. Ei mua kukaan läksyissä auttanut tai edes katsonut, että niitä ylipäänsä tein. Väitän, että peruskoulu on niin helppoa, että kyllä hyviä arvosanoja saa, kuin töitä tekee. Osa opettajista oli sitä mieltä, että olen roskasakkia, mutta kyllä nekin sitten kehuivat, kun huomasivat, miten paljon yritän. Kyllähän multakin empatiaa löytyy ja itse asiassa teen vapaaehtoistyötä läksyparkissa auttamassa nykyajan lapsia. Näitä lapsia autan tosi mielelläni, kun selkeästi itse haluavat menestyä ja siksi sinne tulevat. 

Sen sijaan empatiaa ei löydy omissa ongelmissaan velloville itsesäälisille ja laiskoille läskipeffoille, jotka syyttävät kaikesta muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvuuteen sairastuneet tunnistaa helposti, hyppien ilkkuvat jokaisen polvilleen lyyhistyneen edessä tämän olevan sitä uhriutumista.

En ilku kenellekään. Auttaisin jos voisin, mutta kun oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Soppeli filosofinen maailmankatsomus minkä varjolla ei tarvi tehdä koskaan mitään kenellekään. Nyttäisi hyvältä Facebookin kansikuvassa. Diippiä. Realistista. Itsenäistä.

Toistan: Auttaisin jos voisin, mutta oikeasti kukaan ei voi auttaa ketään.

Auttaisit, jos voisit, mutta sinä koet, ettet voi auttaa ketään. 

En ole voinut auttaa ketään. Kukaan ei ole voinut auttaa minua. En tunne yhtään tapausta jossa joku olisi voinut auttaa toista. Ehkä jossain sellainenkin on, mutta aika harvinaisia ne näyttävät olevan. Tuliko selväksi???!!!!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen selvinnyt vuosien rankasta koulukiusaamisesta ja sen seurauksena tulleesta mt-ongelmasta (syömishäiriö ja masennus), sekä lapsen pitkäaikaissairaudesta.

Ja aikalailla ihan yksin. Mutta en käsitä, miksi se yksin selviäminen tässä on kriteeri. Ei yksin tarvi selvitä, mutta täytyy pakottaa itsensä hakemaan apua ja ottamaan sitä vastaan. Tässähän useimpien ohmisten ongelma on. Ensin ei haeta apua ja sit kun haetaan, se ei kelpaa eikä sitä oteta vastaan kun se ois rankkaa ja vaatis uudelleen ajattelemista ja uuden identiteetin luomista.

Ja tämä ei oikeasti ole edes mitään epäempaattisuutta, vaikka aapee niin antaakin ymmärtää. Kyse on oikeasti pikemminkin empatiasta: mitään muuta keinoa selviämiseen ei ole, kuin ottaa itse itseään niskasta ja hoitaa kasaan se, mitä vaan voi. Kukaan muu ei taatusti tule tekemään sitä puolestasi - eikä edes voi. Sinä itse olet paitsi paras myös ainoa auttajasi. Keneltäkään muulta on turha odottaa mitään.

Väärin, niin väärin. Jos nyt puhutaan vaikka masennuksesta, niin yksin sitä ei hoideta. Ihminen tarvitsee peiliä, me ollaan sosiaalisia olentoja, jotka voidaan huonosti, jos ollaan ulkona kaikesta. Jos ei ole työtä, kavereita, ystäväi, sukulaisia - ketään, kenen kanssa tehdä ja rakentaa yhdessä, niin silloin ei ole mistä nyhjäistä. 

Myös matkalla ihmisten pariin tarvitaan muiden tukea. 

Vierailija kirjoitti:

Osa kovan ja rankan lapsuuden kokeneista sairastuu selviämisstrategianaan vahvuuteen, jolloin kaikki heikkouden merkit saavat pelihousut ratkeamaan ja hyökkäyksen käynnistymään. Nämä on julmimpia sellaisia ihmisiä kohtaan jotka ovat kokeneet kovia, ja luettevat pitkän listan kamaluuksia omasta elämästään. Että ota vain itseäsi niskasta kiinni, niin minäkin tein. Oikeasti sama vaiva, vain päinvastaiset ilmiasut.

Mä olen miettinyt myös tätä asiaa. Mulla on hyvä äiti ja isä. On ollut työttömyyttäkin ja alko-ongelmaa isällä mutta siltikin hyvä, lämmin perhe. Minua on kannustettu ja autettu. Vanhempani ovat yliopiston käyneitä.

Vasta myöhemmin elämässä olen kokenut julmuutta ja suoranaista pahuutta. Kun olen joutunut järkyttäviin tilanteisiin, niin minua kohtaan on hyökätty vihamielisesti ja loukaten. Mä en tiedä millainen on ollut näiden pahojen ihmisten lapsuus ja miksi he tekevät kaikkensa lannistaaksen toisen.