Mistä hirveästä kokemuksesta selvisit ihan yksin niin että se oikeuttaa sanomaan muille: otat itseäsi vaan niskasta kiinni niin hommat hoituu?

Selvisin alkoholismista laittamalla korkin kiinni ja olemalla raittiina päivän kerrallaan.

Tuo toteamus on aina kategorisesti väärin, koska kukaan ei tiedä mitä toisen mielessä tapahtuu (paitsi Spock, rip).

6kk sisällä tapahtunutta: äitini sairastui, erosin avioliitosta, muutin lasten kanssa uuteen paikkaan, vaihdoin työpaikkaa, äiti kuoli ja haudattiin, huolehdin isästä ja lapsista voimatta surra itse. Tuohon pari kuukautta lisää menetin suuren rakkauteni (en tosin lopullisesti kuten sitten selvisi 16v myöhemmin).

Aikamoinen myllytys mutta selvisin.

No, oon selvinnyt tästä elämästä jo 40 vuotta yksin. Varhaislapsuutta lukuunottamatta tietenkin. Mistään tai keltään en ole mitään apuja saanut. Jos miettii muutamaa tilannetta, joissa on ollut vaikeata (mm. irtisanominen työstä, vaikea sairaus, väkivaltainen parisuhde), niin kyllä niistä on omin avuin selvinnyt, kun ei ole jäänyt jumittamaan ja rypemään omassa itsesäälissä. Ja mikä tärkeintä, ottanut opiksi, ettei samat virheet ole toistuneet.

Useamman vuoden kestänyt syömishäiriö teini-ikäisenä. Näännytin itseäni, lenkkeilin 3x/pv, hakkasin itseäni vatsaan jos söin yhden viinirypäleen liikaa. Jossain vaiheessa tuli se valaistuminen ja halu parantua - tajusin, että jos jatkan näin, makaan pian osastolla nenämahaletkussa. Toki prosessi oli pitkä, häpesin liikaa hakeakseni ammattiapua, mutta hitaasti opettelin syömään normaalisti ja vähentämään liikunnan normaaliin määrään. Useampi vuosi meni, että sairaista ajatuksista pääsi kokonaan eroon, mutta nyt koen olevani täysin terve.