Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä hirveästä kokemuksesta selvisit ihan yksin niin että se oikeuttaa sanomaan muille: otat itseäsi vaan niskasta kiinni niin hommat hoituu?
10.05.2017 |
Voitko kertoa lyhyesti, mikä oli se henkinen voitto, mikä oikeuttaa kommenttisi?
Kommentit (105)
Mitä enemmän näen sitä vähemmän on tarvetta sanoa noin. Ainoa kenelle noin olisi syytä sanoa, ovat huumekoukussa olevat mutta heillekään en pysty sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Self-hating Pakistani kirjoitti:
15 ikävuoteen menneessä minut oltiin raiskattu useamman kerran, käytetty pitkään seksuaalisesti hyväksi ja joukkoraiskattu kerran. Kun kerron (harvoille) ihmisille kokemuksistani, he eivät yleensä edes usko minun puhuvan totta sillä menneisyyteni on niin kamala, ja kysyvät, miten yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon pahaa.
Silti, en ole kertaakaan sanonut kellekään noin. En edes silloin, kun kasiluokalla kaverini itki monta tuntia, kun ei pysty menemään naimisiin erään ulkomaalaisen näyttelijän kanssa.
En pystyisi sanomaan kellekään noin, vaikka joskus tekisikin mieli.
EDIT (lisäys): Niin, ja selvisin ("selvisin", en tiedä olenko vieläkään selvinnyt kunnolla) suurimmaksi osaksi yksin. Paras ystävä nauroi kun kerroin. Tuntui siltä, ettei ketään lähipiirissäni kiinnostanut, joten yritin olla vaivaamatta heitä asioillani.
Olen erittäin pahoillani.
Hakeutuisin terapiaan, jos et ole jo ja tekisin joka ikisestä tekijästä rikosilmoituksen. Naisten linjalta saat apua ja neuvoja.
Periaattessa jokainen selvittää asiansa yksin. Ei sinne pään sisään kukaan pääse ajattelemaan sun puolesta.
Tähän terapiatkin ja muut vastaavat perustuvat, henkilö saa tukea mutta itse se työ pitää tehdä.
Eikä tuon sanomiseen hirveitä kokemuksia tarvitse, riittää kun alkaa kyllästyttään jatkuva valitus.
Vierailija kirjoitti:
En sano kenellekään noin mutta kaikista vastoinkäymisistä olen selvinnyt ihan yksin. Mitenkä muutenkaan?
Olisitko selvinnyt paremmin, jos sinulla olisi ollut elämässäsi ihmisiä, joilta olisit saanut apua?
Self-hating Pakistani kirjoitti:
15 ikävuoteen menneessä minut oltiin raiskattu useamman kerran, käytetty pitkään seksuaalisesti hyväksi ja joukkoraiskattu kerran. Kun kerron (harvoille) ihmisille kokemuksistani, he eivät yleensä edes usko minun puhuvan totta sillä menneisyyteni on niin kamala, ja kysyvät, miten yhdelle ihmiselle voi tapahtua niin paljon pahaa.
Silti, en ole kertaakaan sanonut kellekään noin. En edes silloin, kun kasiluokalla kaverini itki monta tuntia, kun ei pysty menemään naimisiin erään ulkomaalaisen näyttelijän kanssa.
En pystyisi sanomaan kellekään noin, vaikka joskus tekisikin mieli.
EDIT (lisäys): Niin, ja selvisin ("selvisin", en tiedä olenko vieläkään selvinnyt kunnolla) suurimmaksi osaksi yksin. Paras ystävä nauroi kun kerroin. Tuntui siltä, ettei ketään lähipiirissäni kiinnostanut, joten yritin olla vaivaamatta heitä asioillani.
Mitä ystävyyttä tuo on? Omalla parhaalla ystävällä samankaltaiset vaikeudet, en nauranut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Periaattessa jokainen selvittää asiansa yksin. Ei sinne pään sisään kukaan pääse ajattelemaan sun puolesta.
Tähän terapiatkin ja muut vastaavat perustuvat, henkilö saa tukea mutta itse se työ pitää tehdä.Eikä tuon sanomiseen hirveitä kokemuksia tarvitse, riittää kun alkaa kyllästyttään jatkuva valitus.
Mitä sinun psyykeellesi tapahtui että menetit kykysi rakentavaan palautteeseen? Onko sinulla vielä selvittämättömiä asioita itsesi kanssa yksin hoidettavana?
Mihin ihminen tarvii poliisia ja palokuntaa kun voi ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa asiat yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin muotoiltu otsikko, pistää ajattelemaan. Ehkä tuollaisen asenteen omistavilla ihmisillä juurikin on taustalla hirveitä kokemuksia, joista he ovat joutuneet selviämään yksin ja ilman apua, EIVÄTKÄ todellisuudessa ole puheistaan huolimatta selvinneet, vaan tuska on patoutunut sisälle katkeruudeksi. Tämä katkeruus sitten saa opastamaan muita kitkerällä hymyllä, että "omasta halusta se on vaan kiinni, ethän sinä edes yritä".
Vierailija kirjoitti:
Hyvin muotoiltu otsikko, pistää ajattelemaan. Ehkä tuollaisen asenteen omistavilla ihmisillä juurikin on taustalla hirveitä kokemuksia, joista he ovat joutuneet selviämään yksin ja ilman apua, EIVÄTKÄ todellisuudessa ole puheistaan huolimatta selvinneet, vaan tuska on patoutunut sisälle katkeruudeksi. Tämä katkeruus sitten saa opastamaan muita kitkerällä hymyllä, että "omasta halusta se on vaan kiinni, ethän sinä edes yritä".
Niin, selvitään näennäisesti, mutta ei kuitenkaan niin, että oltaisiin saavutettu asian suhteen todellinen rauha. Kovuus on erittäin yleinen selviytymiskeino. Olen itse päässyt siitä eroon ja tunnistan nykyään helposti, kun se alkaa nostaa päätään joutuessani liian paineistettuun tilanteeseen, joka nostaa esiin vanhat traumat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sano kenellekään noin mutta kaikista vastoinkäymisistä olen selvinnyt ihan yksin. Mitenkä muutenkaan?
Olisitko selvinnyt paremmin, jos sinulla olisi ollut elämässäsi ihmisiä, joilta olisit saanut apua?
Luultavasti en. Tai oikeastaan ei ketään voi oikeasti auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sano kenellekään noin mutta kaikista vastoinkäymisistä olen selvinnyt ihan yksin. Mitenkä muutenkaan?
Olisitko selvinnyt paremmin, jos sinulla olisi ollut elämässäsi ihmisiä, joilta olisit saanut apua?
Luultavasti en. Tai oikeastaan ei ketään voi oikeasti auttaa.
Opetatko lapsillesi saman pienestä saakka? Äiti ei voi auttaa, isä ei voi auttaa, kukaan ei voi auttaa ketään oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sano kenellekään noin mutta kaikista vastoinkäymisistä olen selvinnyt ihan yksin. Mitenkä muutenkaan?
Olisitko selvinnyt paremmin, jos sinulla olisi ollut elämässäsi ihmisiä, joilta olisit saanut apua?
Luultavasti en. Tai oikeastaan ei ketään voi oikeasti auttaa.
Ei ole yhtään parempi sairastua vahvuuteen kuin heikkouteen.
Jatkuvasti esim. masentuneet tännekin palstalle kirjoittavat ja tilittävät kurjuuttaan. Suuttuvat ja loukkaantuvat sitten, jos jotenkin yrittää kannustaa ja neuvoa tai antaa ohjeita. Nyt kysymykseni sitten kuuluukin: mitä heille sitten pitäisi sanoa? Kun ei saa sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni" tyyliin, niin pitäisikö siten vaan kirjoittaa: "jatka toki makaamista lahnana sängyn pohjalla!" "Älä vaan missään vaiheessa poistu asunnostasi" "Pysy seinän sisällä 24/7!" "Mieti ja murehdi jatkossakin vain omaa olotilaasi ja kurjuuttasi" "Älä edes yritä ITSE tehdä mitään edes pientä paranemisesi eteen" "Uhriudu jatkossakin sairautesi ja diagnoosisi taakse" "Älä missään tapauksessa ota vastuuta omasta paranemisestasi".
Masentuneelle teetpä niin tain näin, niin aina se on väärinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvisin pahasta masennuksesta ja vanhoista traumoista noin vuosi sitten lopullisesti. Kävin psykoterapian ja oli siinä muutakin apua läheisiltä ja lääkäreiltä jne.
En tehnyt sitä siis yksin, vaan sain apua. Kuitenkin oma ratkaisuni ja päätökseni oli ottaa vastaan apua, ja hyväksyä se apu mitä annetaan. Aikaisemmin olin kiukutellut kun "ei kukaan halua mua auttaa". Terapia toi tarvittavan avun, ja sen jälkeen läheisten tukeminenkin alkoi tuntua hyvältä.
Itseään pitää siis "ottaa niskasta kiinni", koska ketään ei voi väkisin parantaa. Ratkaisu tulee tehdä itse. Silti ei kannata sanoa noin vaikkapa masentuneelle tai muuten kriisitilanteessa olevalle. Asia pitää itse hoksata. Siinä voi toki auttaa, tukea ja kannustaa.
Vahvuuteen sairastuneet tunnistaa helposti, hyppien ilkkuvat jokaisen polvilleen lyyhistyneen edessä tämän olevan sitä uhriutumista.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuvasti esim. masentuneet tännekin palstalle kirjoittavat ja tilittävät kurjuuttaan. Suuttuvat ja loukkaantuvat sitten, jos jotenkin yrittää kannustaa ja neuvoa tai antaa ohjeita. Nyt kysymykseni sitten kuuluukin: mitä heille sitten pitäisi sanoa? Kun ei saa sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni" tyyliin, niin pitäisikö siten vaan kirjoittaa: "jatka toki makaamista lahnana sängyn pohjalla!" "Älä vaan missään vaiheessa poistu asunnostasi" "Pysy seinän sisällä 24/7!" "Mieti ja murehdi jatkossakin vain omaa olotilaasi ja kurjuuttasi" "Älä edes yritä ITSE tehdä mitään edes pientä paranemisesi eteen" "Uhriudu jatkossakin sairautesi ja diagnoosisi taakse" "Älä missään tapauksessa ota vastuuta omasta paranemisestasi".
Masentuneelle teetpä niin tain näin, niin aina se on väärinpäin.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja opettele antamaaan rakentavaa palautetta. Tuollaisesta vittuilusta tulee vielä nenä kipeäksi enkä sano että se olisi niin väärin.
Vierailija kirjoitti:
Selvisin pahasta masennuksesta ja vanhoista traumoista noin vuosi sitten lopullisesti. Kävin psykoterapian ja oli siinä muutakin apua läheisiltä ja lääkäreiltä jne.
En tehnyt sitä siis yksin, vaan sain apua. Kuitenkin oma ratkaisuni ja päätökseni oli ottaa vastaan apua, ja hyväksyä se apu mitä annetaan. Aikaisemmin olin kiukutellut kun "ei kukaan halua mua auttaa". Terapia toi tarvittavan avun, ja sen jälkeen läheisten tukeminenkin alkoi tuntua hyvältä.
Itseään pitää siis "ottaa niskasta kiinni", koska ketään ei voi väkisin parantaa. Ratkaisu tulee tehdä itse. Silti ei kannata sanoa noin vaikkapa masentuneelle tai muuten kriisitilanteessa olevalle. Asia pitää itse hoksata. Siinä voi toki auttaa, tukea ja kannustaa.
Minä näen tuon luonnollisena kaarena, jos masennukselle on joku aito syy. Se suojelee sinua joltain ja pakottaa tekemään elämänmuutoksen. Laivat kääntyvät hitaasti ja kun muutokset ja huolet ovat suuria, se ottaa aikansa. Sekin vaihe on tärkeä, kun sinusta tuntuu siltä "että kukaan ei auta" ja toisista tuntuu, että toinen vain temppuilee tahallaan ahdistuksensa kanssa. Kun aika on oikea, on mahdollista "ottaa itseään niskasta" ja rakentaa itselleen uusi todellisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sano kenellekään noin mutta kaikista vastoinkäymisistä olen selvinnyt ihan yksin. Mitenkä muutenkaan?
Olisitko selvinnyt paremmin, jos sinulla olisi ollut elämässäsi ihmisiä, joilta olisit saanut apua?
Luultavasti en. Tai oikeastaan ei ketään voi oikeasti auttaa.
Opetatko lapsillesi saman pienestä saakka? Äiti ei voi auttaa, isä ei voi auttaa, kukaan ei voi auttaa ketään oikeasti.
Kyllä. On parempi että he oppivat sen jo lapsena kuin liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuvasti esim. masentuneet tännekin palstalle kirjoittavat ja tilittävät kurjuuttaan. Suuttuvat ja loukkaantuvat sitten, jos jotenkin yrittää kannustaa ja neuvoa tai antaa ohjeita. Nyt kysymykseni sitten kuuluukin: mitä heille sitten pitäisi sanoa? Kun ei saa sanoa "ota itseäsi niskasta kiinni" tyyliin, niin pitäisikö siten vaan kirjoittaa: "jatka toki makaamista lahnana sängyn pohjalla!" "Älä vaan missään vaiheessa poistu asunnostasi" "Pysy seinän sisällä 24/7!" "Mieti ja murehdi jatkossakin vain omaa olotilaasi ja kurjuuttasi" "Älä edes yritä ITSE tehdä mitään edes pientä paranemisesi eteen" "Uhriudu jatkossakin sairautesi ja diagnoosisi taakse" "Älä missään tapauksessa ota vastuuta omasta paranemisestasi".
Masentuneelle teetpä niin tain näin, niin aina se on väärinpäin.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja opettele antamaaan rakentavaa palautetta. Tuollaisesta vittuilusta tulee vielä nenä kipeäksi enkä sano että se olisi niin väärin.
No sinä osaat varmasti sitten vastata kysymykseen: mitä masentuneelle pitäisi sitten sanoa? Kun neuvoa, kannustaa tai ohjeistaa ei saa? Kaikesta loukkaannutaan ja suututaan.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen menetys, miehen kuolema, päihdeongelma, työttömyys ja luottotietojen menetys, masennus. Ei kukaan voi puolestasi elämääsi järjestää. Kaikki tuo taaksejäänyttä elämää.