Pieniä asioita ystävissäsi, jotka järkyttävät/hämmentävät sinua

Vierailija kirjoitti:

Jos kysyy kaveria etukäteen jonnekin niin aina vastaus on "katsotaan." Vähän kivempi vastaus olisi esim.  " en vielä tiedä mutta käykö jos ilmoitan vaikka x päivänä viimeistään."

Mutta aina se "katsotaan." Sitten saa löysäässä hirressa odotella, että mahtaako toinen tällä kertaa tulla vai ei. Kerran kun kyllästyin jahkailuun ja päätin, että otan mieluummin oman siskoni leffaseuraksi kun vapaaliputkin oli. Muuten ei tullut mitään ilmoitusta häneltä mutta sitten, kun hän kuuli että olenkin toisen kanssa menossa niin suuttui kuinka hän olisi tullut ja petin hänet.

Yksi ystäväni oli juuri tuollainen! Usein hän lupasi kyllä ilmoittaa x päivänä, mutta ei sitten kuitenkaan. Jos häntä pyysi jonnekin, hän teki siitä jotenkin aina hirveän ongelman. Useimmiten juuri tuolla ettei ilmoittanut, mutta myös muilla tavoin. Kerran ostin hänelle rullaluistimet kirppikseltä, mutta vaikutti siltä ettei hän haluakkaan niitä, kun sovimme että hän hakee ne mutta ei koskaan jaksanut. Kysyin sitten lopulta, että ottaako hän ne vai myynkö eräälle toiselle, joka on valmis maksamaan niistä. Hän raivostui ja haukkui minut pystyyn ihan syyttä suotta. Tämä tapahtui juuri ennen tärkeää reissua, jonne hän oli, vaikeuksien jälkeen, luvannut lähteä mukaan. Hänen valituksensa ja haukkumisensa jatkui, ja lopulta kysyin haluaako hän ollenkaan lähteä sinne reissuun. Vastaus oli: "Ai etkö sä nyt halua mua sinnekään?!" Olin tuolloin teini-iässä ja äitini avustuksella en tavalliseen tapaani nöyristellyt tuolla kerralla. Lähdin äitini ja tämän työkaverin kanssa kolmestaan kyseiselle reissulle ja lähtiessämme veimme hurjan aikaisin aamulla ne ostamani rullaluistimet tuon kaverin pihalle. Hän pyysi myöhemmin anteeksi, mutta hän oli usein todella törkeä käytökseltään muutenkin. Lopulta hän teki jotain sellaista, josta seurasi kuukausien mykkäkoulu. Hän puhui myös, yhtä lukuunottamatta, muut kaverini puolelleen. Välit korjaantuivat myöhemmin jonkin verran, mutta sitten hän teki melkein yhtä kamalasti ja välit menivät poikki kokonaan neljäksi vuodeksi. Sitten sain häneltä kirjeen. Olemme nyt jo monta vuotta olleet jälleen ystäviä, eikä hän enää käyttäydy kuten teininä. Hän ei tosin juurikaan ole pitänyt yhteyttä sen jälkeen, kun sai miesytävän. Suhteen alusta on jo vuosia, joten en tajua miksei hän alkuhuuman jälkeenkään oikein anna kuulua itsestään.

Kiva hetu tappelu :D oikein haloo :). Mielenkiintoista, että aikuiset kykenevät noinkin "asialliseen" keskusteluun niinkin tähdellisestä asiasta kuin henkilötunnukset :D. Voi elämä.

2015 syntyneellä vauvallani oli rannekkeessaan oma henkilötunnus ja luki "Virtanen poika A".

2017 syntyneellä vauvallani oli ranneke, jossa luki minun koko nimeni ja minun henkilötunnukseni.

Sama sairaala.

Tapelkaa siitä sitten :)

Vierailija kirjoitti:

Paras ystäväni on todellakin paras, kaikkine vikoineenkin. Kaikkein ärsyttävintä hänessä on hirveä kateus, kehuskelu ja että hänen pitää aina olla paras. Esimerkiksi jos kerron jonkun hauskan kommelluksen, joka minulle on sattunut koulussa, niin hän aloittaa: " Jaa. Mutta meidän luokkapa on vielä hullumpi! Tänään esimerkiksi..." tai jotain vastaavaa. Jos taas olen saanut jonkin hienon tavaran ja kerron siitä innoissani, niin hän on saanut jotain vielä hienompaa. Kun lukion jälkeen pääsin haluamaani opiskelupaikkaan ja hän pettymyksekseen vaan amikseen, hän alkoi arvostella alaani mm. sellaseksi jolla ei ole töitä ja joka katoaa jne. Olen pariin kertaan myös vaihtanut opiskelualaa, mutta mikään niistä ei ole hänestä hyvä. Itse hän käy toista kertaa amista, kun hän ei hämmästyksekseen saanutkaan heti töitä ensiksi opiskelemaltaan alalta. Hän ei myöskään aina kuuntele muita. Tuntuu, että hän on sataan kertaan pitänyt samat palopuheet maahanmuuttovastasuudestaan, huivinkäyttövastaisuudestaan, liiasta feminismistä ja muusta sellaisesta. Hän puhuu huutamalla, eikä kukaan saa olla erimieltä. Olen oppinut välttämään kyseisiä aiheita, ja jos hän yrittää aloittaa saarnan, sanon etten jaksa enää kuunnella samaa juttua uudelleen. Tiivistettynä voisi sanoa, että hän on minä minä -tyyppejä. Tästä sai varmaan aika kauhean kuvan hänestä, mutta ei hän ole. Hän on ihana. En kyllä kuuntele häneltä mitä tahansa, emmekä ole koskaan riidelleet, vaikka olemme tunteneet 20 vuotta.

Silkasta mielenkiinnosta: mitkä piirteet hänestä tekevät sellaisen, että pidät häntä ihanana ja parhaana ystävänäsi? Omaan korvaan kuulostaa tyypiltä, johon pitäisin korkeintaan viileän kohteliaat välit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^jatkan vielä, että toinen kaveri laittoi facebookiin kuvan vastasyntyneestä vauvasta, siten että vauvan rannekkeessa näkyi sosiaaliturvatunnus. Voihan olla että mitään ei olisi tapahtunut, mutta identiteettivarkaudet ovat niin nykypäivää että katsoin parhaaksi kertoa hänelle että joku voi käyttää sotua väärin, ja hän sitten poistikin kuvan. Mutta vähän ihmetyttää, että hän edes laittoi tuollaisen kuvan. Tietysti synnytyksen jälkeen uupuneena ei ehkä ajattelukyky ole aina parhaimmillaan, en tiedä kun ei ole kokemusta.

Sairaalat eivät jaa sosiaaliturvatunnuksia, sen tekee kela kun lapsi on rekisteröity nimellään järjestelmiin.

En tiedä noista käytännöistä, mutta jonkun sotu siinä oli, lapsen tai ehkä sitten äidin.

Kyllä meidän lapsella oli soturanneke, syntyi kuukausi sitten.

Ja siis vauvan oma sotu, ei minun. Sairaalana TYKS.

Yhden ystäväni kanssa on todella vaikea sopia tapaamisia, koska hän on ilmeisesti aikatauluttanut arkensa niin tarkasti, ettei lyhyellä (esim. viikon) varoitusajalla voi mitenkään sopia mitään. Esim. jos ehdotan vaikka kyläilyä ensi viikon keskiviikolle, niin vastaukseksi tulee, että "Ei taida käydä, kun meillä on silloin kauppapäivä ja illalla pitää haravoida piha". Siis nuo syyt on aina tuollaisia täysin arkisia asioita, joita itse ainakin pystyn siirtelemään sinne tänne, jos niin haluan. Kaikki isommat tapaamiset, jotka kestävät pitempään kuin tunnin pitää suunnitella vähintään parin kuukauden viiveellä. Muita tapaamisia ei IKINÄ voi tehdä vaikka samana tai seuraavana päivänä, aina on jokin omituinen ja arkinen syy. Ja ihan oikeasti uskon, että nämä syyt ovat oikeita eivätkä siis keksittyjä ollenkaan. Hämmennystä aiheuttaa lähinnä tuo, että ystäväni ei kykene muuttamaan suunnitelmiaan ollenkaan. Ihan vasta esimerkiksi oli tilanne, että olisin tarvinnut opintoja varten lainaan ystävältäni erästä kirjaa nopeasti. Laitoin edellisenä iltana viestin, että onko ok, jos tulen huomenna kirjan hakemaan johonkin aikaan päivästä (ihan mihin aikaan vaan siis), niin vastaukseksi sain, että hänellä on töiden jälkeen siivouspäivä ja illalla tulee anoppi käymään kahvilla. Huoh!

Äh, kirjoitin tän jo kerran mutta kone hävitti tekstin... parhaassa ystävässäni ärsyttää se, että hän ei ilmeisesti kykene iloitsemaan puolestani. Hän ei myöskään koskaan kehu minua mistään. Jos esimerkiksi minulla on uusi kampaus, joka on omasta mielestäni onnistunut ja jota muut tutut ovat kaikki kehuneet, ystäväni ei sano mitään. Tämä ei johdu siitä ettei hän huomaisi, katsoo kyllä jo ovella hiuksiani jotenkin vihaisesti kulmien alta. Jos taas tukasta onkin tullut ihan karsea, siitä hän huomauttaa oikein mielellään samalla hymyillen... sitten jos itse tulee mainittua että kävin kampaajalla, vastaus on tosi äkäinen "joo huomasin! TOSI KIVA!!". Ja tämä koskee siis kaikkea, vaatteita, poikaystävää, lomamatkoja, kotia... Jos mainitsen, että joku reissu meni kivasti, niin vastaus on yksisanainen tuhahdus. Jos taas sanon että menipä kaikki kamalasti, niin kaveri näyttää heti iloiselta ja juttua riittää!

Enkä siis ole mikään kehujen kerjääjä, mutta vuosien ystävyyden jälkeen tätä ei vaan voi olla huomaamatta. En ole myöskään mikään instassa itseään esittelevä pissis, jolla on jatkuvasti uusia vaatteita ja reissaa ulkomailla 10 kertaa vuoteen, vaan ihan tavallinen, aika vähävarainen enkä mitenkään erityisen kaunis nainen. Ei siis pitäisi olla mitään syytä kateuteen ainakaan! Eniten ärsyttää se että nakertaahan se vähän itsetuntoa ajan kanssa, jos läheisimmällä ystävälläni ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa minusta (mutta huonoa kyllä).

Kaverini ei koskaan juo alkoholia seurassani, esim. keikoilla tai tanssimassa käydessä. Ottaa aina jonkun kokiksen ja sanoo jotain tyyliin "ollaan jo niin vanhoja, ei pysty enää" (kiitti, ei tuu yhtään vanha olo :D). Tämän toki ymmärtäisin, mutta sitten kun on muiden kavereiden kanssa ulkona niin kertoo myöhemmin juttuja tyyliin "meni kolme pulloa viiniä ja oltiin niiiiin kännissä ja oli niin huippua!". Tulee vähän olo että ne muut kaverit on parempia kavereita, joitten kanssa pidetään kunnolla hauskaa, ja minä kuulun sitten johonkin tylsimys-kategoriaan jolle voi kertoa näitä tarinoita teekupin äärellä :(

Vierailija kirjoitti:

Hän harrasti seksiä tu. mmai . hoisen ihmisen kanssa. Hämmensi.

Porvoossako harrasti? ;)

Ystäväni puhuu lapsilleen tyyliin "kuka se lihava tyttö oli koulun pihalla?" Ja "voi vitsi miten kaunis sinä olet kun olet noin hoikka, niin ihanan laiha, katso nyt miten ihanan litteä maha ja pitkät laihat jalat tällä tytöllä on". Tuosta ei ollut pitkä aika kun puhuttiin yhdessä miten tarkkoja me tyttöjen äidit joudutaan olemaan ettei siirretä ulkonäköpaineita lapsillemme ja ne arvostaisivat omaa ja toisen kehoa kauniina olipa se millainen hyvänsä.

Toinen ystäväni on seurustellut 7 vuotta saman miehen kanssa. Jokainen tapaamisemme tapahtuu silloin kuin mies töissä tai jossain kauempana menossa harrastuksen tai vastaavan parissa. Olen monesti kysynyt esim lauantaille pientä yhteistä tekemistä, vaikka nopea lenkki edes niin ei. Ei tietysti sano suoraan mutta heillä on yhdessä niin paljon tekemistä ettei "ehdi". Ei sillä, ihana kun haluaavat olla toistensa seurassa mutta itselle tuo olisi ahdistavaa parisuhteessa. Jokainen tyylillään kuitenkin :)

Vierailija kirjoitti:

Eräs facebook-listalaiseni kirjoittaa aina  enemmän tai vähemmän piiloitsekehuviestejä. 

"Tänään jäin taas kahdeksi tunniksi työpaikalle työajan jälkeen tekemään töitä, mutta ei se kai meidän työpaikalla ole mitenkään ainutlaatuista, sillä siellä oli muitakin. Ajattelin alkaa kertomaan heille miten tärkeää työtä he tekevät ja miten viitseliäästi, sillä monesti kehuminen varmasti unohtuu." 

"*kuva kesämökistä* Ja mä en ole kehdannut kutsua ketään tänne, kun on muka niin valmistelematonta rumaa. Ehkä kuitenkin pitäisi?"

Jne jne jne

Vinkki: jne.

Ärsyttää ihmiset, jotka suuttuu, kun joskus sanoo ettei nyt sovi. Ei niille itsellekään aina kaikki sovi, kun minä ehdotan, enkä minä siitä suutu.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni puhuu lapsilleen tyyliin "kuka se lihava tyttö oli koulun pihalla?" Ja "voi vitsi miten kaunis sinä olet kun olet noin hoikka, niin ihanan laiha, katso nyt miten ihanan litteä maha ja pitkät laihat jalat tällä tytöllä on". Tuosta ei ollut pitkä aika kun puhuttiin yhdessä miten tarkkoja me tyttöjen äidit joudutaan olemaan ettei siirretä ulkonäköpaineita lapsillemme ja ne arvostaisivat omaa ja toisen kehoa kauniina olipa se millainen hyvänsä.

Toinen ystäväni on seurustellut 7 vuotta saman miehen kanssa. Jokainen tapaamisemme tapahtuu silloin kuin mies töissä tai jossain kauempana menossa harrastuksen tai vastaavan parissa. Olen monesti kysynyt esim lauantaille pientä yhteistä tekemistä, vaikka nopea lenkki edes niin ei. Ei tietysti sano suoraan mutta heillä on yhdessä niin paljon tekemistä ettei "ehdi". Ei sillä, ihana kun haluaavat olla toistensa seurassa mutta itselle tuo olisi ahdistavaa parisuhteessa. Jokainen tyylillään kuitenkin :)

Mulla oli myös samanlainen ystävä. Kun tavattiin, puhui vain poikaystävästään, ei mistään muusta. Aikaa ei löytynyt poikaystävän kotona ollessa. Ei kiinnostanut mun asiat, ei mikään, vaikka kuinka iso juttu mulla olis ollut kyseessä, ei jaksanut viittä minuuttia kuunnella. Itse siis puhui poikaystävästään vaikka kolme tuntia. Vaikka keskellä yötä olis pitänyt kuunnella. Ei jaksa loputtomasti, jos ystävyys on noin yksipuolista.

Vierailija kirjoitti:

Yhden ystäväni kanssa on todella vaikea sopia tapaamisia, koska hän on ilmeisesti aikatauluttanut arkensa niin tarkasti, ettei lyhyellä (esim. viikon) varoitusajalla voi mitenkään sopia mitään. Esim. jos ehdotan vaikka kyläilyä ensi viikon keskiviikolle, niin vastaukseksi tulee, että "Ei taida käydä, kun meillä on silloin kauppapäivä ja illalla pitää haravoida piha". Siis nuo syyt on aina tuollaisia täysin arkisia asioita, joita itse ainakin pystyn siirtelemään sinne tänne, jos niin haluan. Kaikki isommat tapaamiset, jotka kestävät pitempään kuin tunnin pitää suunnitella vähintään parin kuukauden viiveellä. Muita tapaamisia ei IKINÄ voi tehdä vaikka samana tai seuraavana päivänä, aina on jokin omituinen ja arkinen syy. Ja ihan oikeasti uskon, että nämä syyt ovat oikeita eivätkä siis keksittyjä ollenkaan. Hämmennystä aiheuttaa lähinnä tuo, että ystäväni ei kykene muuttamaan suunnitelmiaan ollenkaan. Ihan vasta esimerkiksi oli tilanne, että olisin tarvinnut opintoja varten lainaan ystävältäni erästä kirjaa nopeasti. Laitoin edellisenä iltana viestin, että onko ok, jos tulen huomenna kirjan hakemaan johonkin aikaan päivästä (ihan mihin aikaan vaan siis), niin vastaukseksi sain, että hänellä on töiden jälkeen siivouspäivä ja illalla tulee anoppi käymään kahvilla. Huoh!

Mä ehtisin jo unohtaa, jos sovittais tapaaminen vaik kahden viikon päähän...

Itse olen ainakin vahingossa tykännyt, kun puhelin toimi viiveellä ja tökin ties mitä nappeja, lähettelin kaveripyyntöjäkin. 😃

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni puhuu lapsilleen tyyliin "kuka se lihava tyttö oli koulun pihalla?" Ja "voi vitsi miten kaunis sinä olet kun olet noin hoikka, niin ihanan laiha, katso nyt miten ihanan litteä maha ja pitkät laihat jalat tällä tytöllä on". Tuosta ei ollut pitkä aika kun puhuttiin yhdessä miten tarkkoja me tyttöjen äidit joudutaan olemaan ettei siirretä ulkonäköpaineita lapsillemme ja ne arvostaisivat omaa ja toisen kehoa kauniina olipa se millainen hyvänsä.

Ajattelemattomien aikuisten kommenteista aiheutuneesta syömishäiriöstä kolmekymppiseksi asti kärsineenä pyydän: kerro ystäväsi lapsille, että heidän äitinsä on väärässä. Ja sano myös tälle äidille, että jos ei halua lastensa sairastuvan ja kenties myös kuolevan nuorina, niin rouva on hyvä ja pitää mielipiteensä omana tietonaan.

DD kirjoitti:

Itse olen ainakin vahingossa tykännyt, kun puhelin toimi viiveellä ja tökin ties mitä nappeja, lähettelin kaveripyyntöjäkin. 😃

Tämä siis kommenttiin että jonkun kaveri tykkäilee omista fb- päivityksistä.

ADD mainittu...

Ihan uteliaisuudesta kysyn että mikä on mielikuvanne henkilöstä jolla on ADD? Millaista ärsyttävää käytöstä oletatte tähän liittyvän?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse N28 ja eräällä naisystävälläni on luonnostaan todella isot ja silti kiinteät rinnat. Hävettää myöntää, mutta ärsyttää ihan suunnattomasti, kun kaikki miehet aina baarissa kehuvat ystäväni rintoja ja hän vain hihittelee muka ujona, vaikka oikeasti on aivan mielissään.

En usko että olet nainen.

Minulla on tällä hetkellä taloudellisesti tiukkaa, mutta mukava pihallinen asunto. Haluaisin viettää rauhallisia koti-iltoja ja hoitaa vaikka puutarhaa. Kaverini haluaisi aina tavata kaupungilla ja syödä ulkona paetakseen kamalaa perhe-elämäänsä. Hänelläkin on kaunis koti, mutta lapset ja mies ahdistavat ilmeisesti liikaa. Olen alkanut kieltäytymään, koska oma koti-elämäni on ihan tyydyttävää je rentouttavaa, eikä edes huvita käydä ulkona enää. Varsinkaan kun kaverini ei halua tutustua uusiin miehiin, ja jos minä juttelen jonkun kanssa, haluaa sitten lähteä kotiin tai muualle tai muuten keskeyttää tilanteen.Niin että tuntuu, että meidän ulkoilut ovat tapahtuneet aina lähinnä hänen ehdoillaan. Toisaalta tuntuu kamalalta, ja tunnen myötätuntoa, mutta toisaalta asiat eivä etene yhtään mihinkään suuntaan näinkään.