Lue keskustelun säännöt.
Useita miehiä yhtä aikaa tapailevat naiset: miten olette ottaneet asian puheeksi treffeillä? Muitakin vinkkejä otetaan vastaan..
07.05.2017 |
Olin ennen sellainen yksi mies kerrallaan -tyylin edustaja, mutta olen todennut että eihän siitä nykymaailmassa mitään tule, kun muut tapailevat kuitenkin useita ihmisiä. Olen siis itsekin alkanut tapailla useampia miehiä samanaikaisesti. Ongelmaksi on muodostunut ainakin laaja hajonta siinä, mitä miehet odottavat tapailulta. Jotkut haluaisivat jo ensi tapaamisella poistaa Tinderin. Toki jos tuollainen tulee puheeksi, siihen on helppo kommentoida kertomalla että itse haluan rauhassa tutustua useampaan uuteen tuttavuuteen ja että kanssani ei pysty tästä syystä etenemään kovin nopeasti.
Mutta entä kun mies ei ota lainkaan asiaa puheeksi vaan näyttää vain yksinkertaisesti olettavan olevansa ainoa tapailukumppanini? Mikä olisi sopivan pehmeä tapa rikkoa tämä illuusio? Miten te muut olette toimineet? Oletatteko vain, että nykyään kaikkien pitäisi tajuta ihmisten tapailevan monia samaan aikaan, vai pidättekö tärkeänä keskustella asiasta jotta molemmilla on kokonaiskuva tilanteesta?
Tämä monien tapailu mahdollistaisi varmaan myös sen, että tapaisi myös epäkiinnostavalta tuntuvaa miestä useammin kuin kerran - se kun ei tässä mallissa ole pois muiden tapailusta. Oletteko itse toimineet näin ja koetteko sen kannattavaksi? Itse olen ollut tosi jyrkkä aikaisemmin ja laittanut jutun poikki heti jos sukat eivät ensitapaamisella pyöri jaloissa molemmin puolin, mutta nykyiseen deittikulttuuriin tällainen ei ehkä sovi parhaalla mahdollisella tavalla.
Jos mies ehdottaa treffien päätteeksi uutta tapaamista mutta itse et ole varma, mitä vastaat? Itse osaan antaa pakit, ja jos olen varma että haluan nähdä uudelleen, senkään ilmaiseminen ei ole ongelma. Mutta jos olen epävarma? Pitääkö silloin vain päättää kyllä tai ei, ja jos päättää kyllä niin teeskennellä kiinnostuneempaa kuin on, ettei vie toiselta tuulta purjeista?
Lienee selvää että olen aika pihalla deittailusta. Johtuu siitä että aiemmat suhteeni ovat alkaneet niin vaivattomasti, että en ole joutunut koskaan pohtimaan tällaisia. Kaikki neuvot ja pohdinnat aiheesta ovat tervetulleita!
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin karua touhua näköjään tämä nykyinen deittailukulttuuri. Minulle taitaa sopia parhaiten, että jätän parisuhteen etsiminen sikseen. En halua olla mikään kaupan hyllyllä oleva tuote, jota arvioidaan samaan aikaan toisiin eri tuotteisiin ja etsitään virheitä suurennuslasin kanssa.
Niin kun wanhoina hyvinä aikoina piti vain ottaa se minkä saa ja sitten kärsiä jos ei homma toimikaan? Minä deittailin tehokkaasti ja tositarkoituksella, karsin kaikki vähääkään epäkiinnostavat tai epäilyttävät ja tapasin monta miestä viikossa. Kannatti, koska olen äärimmäisen onnellisessa avioliitossa sielunkumppanini kanssa ja elämä on todella ihanaa ja helppoa kun se oikea ja ihana ihminen on rinnalla. Kyllä sitä voi vaatia itselleen parasta, jos pitää vain järjen päässä ja vähän pysähtyy ajattelemaan. Ei se tarkoita että vaatisi ja nirsoilisi kuun taivaalta, vaan sitä juuri oikeaa itselle.
Kannattaa tietysti muistaa, että jokaista prinsessa/voimaantumistarinaa kohden on ne 9 muuta, jotka hukkuivat sarjatreffailun mereen tai muuten vain sortuivat epätoivoon ja jäivät ilman miestä.
Naiset ovat nykyään todella nirsoja. Eivätkä edelleenkään juuri tee aloitteita vaan jättävät senkin ikävän asian miesten harteille. Jos kuvitellaan esim. ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut nainen kissansa kanssa Punavuoreen asumaan...millainen mies on tällaisen naisen sielunkumppani? Punavihreä korkeasti koulutettu lapseton hipsterimies suunnilleen samoilta nurkilta? Tuollaisia miehiä ei Suomessa kovin montaa ole, joten helppo arvioida suurimman osan sielunkumppanin metsästäjistä jäävän ilman puolisoa tai sitten päätyvän jonkun lipevän tyypin rinkiin ilman toivoa kunnon parisuhteesta.
Realismi kannattaa pitää mukana.
Tässä me eroamme. Minusta yksin jääminen ei ole mikään maailmanloppu, vaan on parempi olla ilman suhdetta kuin kenen tahansa kanssa. Ehkä sinulle suhde on tärkeämpää kuin ihminen, jonka kanssa suhteessa olet, minulla menee päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin karua touhua näköjään tämä nykyinen deittailukulttuuri. Minulle taitaa sopia parhaiten, että jätän parisuhteen etsiminen sikseen. En halua olla mikään kaupan hyllyllä oleva tuote, jota arvioidaan samaan aikaan toisiin eri tuotteisiin ja etsitään virheitä suurennuslasin kanssa.
Olen noin nelikymppinen nainen ja tutustun vain yhteen kerrallaan. Olen puhunut tästä kahden edellisen tapaamani miehen kanssa ja heilläkin sama yksi kerrallaan -periaate. Haluan tavata livenä melko pian. Usein jää yksiin treffeihin, joten samalle viikolle voisi halutessaan sopia seuraavat treffit. Minä pidän aina hengähdystaukoa ennen kuin laitan uutta matoa koukkuun, tuntuu selkeämmältä. Eli on se ihmistyypistäkin kiinni millainen tapa sopii.
Minä haluaisin Tinderistä kavereita, joiden kanssa mahdollisesti voisi myös harrastaa seksiä. Tuntuu kuitenkin, että naiset hakevat tuolta vain parisuhdetta tai seksiseuraa. Toisaalta ymmärtäähän tuon. Monilla näteillä naisilla on aika laaja kaveripiiri. Ei heitä kiinnosta kaverina tavata. Haluavat vain purkaa paineitaan tai miehen.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin karua touhua näköjään tämä nykyinen deittailukulttuuri. Minulle taitaa sopia parhaiten, että jätän parisuhteen etsiminen sikseen. En halua olla mikään kaupan hyllyllä oleva tuote, jota arvioidaan samaan aikaan toisiin eri tuotteisiin ja etsitään virheitä suurennuslasin kanssa.
Aikalailla samat fiilikset. Ei onnistu oikein puhtaalla omalla tunnolla kumpaankaan suuntaan tämä homma. Jotenkin esineellistämisen ja hyväksikäytön sivujuonteita/tunnelmaa. Tässä se "löydetty" puoliso ainakin on sitten (pää)palkinto. Pääpalkinto varmaan kun on noi alfa sanat henkilöillä kommenteissaan kuvaamassa itseäänkin jo. Yhdessä keskustelussa ihmeteltiin, että miten se kumppani on palkinto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin karua touhua näköjään tämä nykyinen deittailukulttuuri. Minulle taitaa sopia parhaiten, että jätän parisuhteen etsiminen sikseen. En halua olla mikään kaupan hyllyllä oleva tuote, jota arvioidaan samaan aikaan toisiin eri tuotteisiin ja etsitään virheitä suurennuslasin kanssa.
Niin kun wanhoina hyvinä aikoina piti vain ottaa se minkä saa ja sitten kärsiä jos ei homma toimikaan? Minä deittailin tehokkaasti ja tositarkoituksella, karsin kaikki vähääkään epäkiinnostavat tai epäilyttävät ja tapasin monta miestä viikossa. Kannatti, koska olen äärimmäisen onnellisessa avioliitossa sielunkumppanini kanssa ja elämä on todella ihanaa ja helppoa kun se oikea ja ihana ihminen on rinnalla. Kyllä sitä voi vaatia itselleen parasta, jos pitää vain järjen päässä ja vähän pysähtyy ajattelemaan. Ei se tarkoita että vaatisi ja nirsoilisi kuun taivaalta, vaan sitä juuri oikeaa itselle.
Kannattaa tietysti muistaa, että jokaista prinsessa/voimaantumistarinaa kohden on ne 9 muuta, jotka hukkuivat sarjatreffailun mereen tai muuten vain sortuivat epätoivoon ja jäivät ilman miestä.
Naiset ovat nykyään todella nirsoja. Eivätkä edelleenkään juuri tee aloitteita vaan jättävät senkin ikävän asian miesten harteille. Jos kuvitellaan esim. ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut nainen kissansa kanssa Punavuoreen asumaan...millainen mies on tällaisen naisen sielunkumppani? Punavihreä korkeasti koulutettu lapseton hipsterimies suunnilleen samoilta nurkilta? Tuollaisia miehiä ei Suomessa kovin montaa ole, joten helppo arvioida suurimman osan sielunkumppanin metsästäjistä jäävän ilman puolisoa tai sitten päätyvän jonkun lipevän tyypin rinkiin ilman toivoa kunnon parisuhteesta.
Realismi kannattaa pitää mukana.Tässä me eroamme. Minusta yksin jääminen ei ole mikään maailmanloppu, vaan on parempi olla ilman suhdetta kuin kenen tahansa kanssa. Ehkä sinulle suhde on tärkeämpää kuin ihminen, jonka kanssa suhteessa olet, minulla menee päinvastoin.
Sama täällä. Yksin on ok ja ehdottomasti parempi kuin ilman "sielunkumppania". Tyytyminen tuottaisi vain katkeruutta ja sen kiukkuisen keski-ikäisen ämmyyden.
109
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin karua touhua näköjään tämä nykyinen deittailukulttuuri. Minulle taitaa sopia parhaiten, että jätän parisuhteen etsiminen sikseen. En halua olla mikään kaupan hyllyllä oleva tuote, jota arvioidaan samaan aikaan toisiin eri tuotteisiin ja etsitään virheitä suurennuslasin kanssa.
Aikalailla samat fiilikset. Ei onnistu oikein puhtaalla omalla tunnolla kumpaankaan suuntaan tämä homma. Jotenkin esineellistämisen ja hyväksikäytön sivujuonteita/tunnelmaa. Tässä se "löydetty" puoliso ainakin on sitten (pää)palkinto. Pääpalkinto varmaan kun on noi alfa sanat henkilöillä kommenteissaan kuvaamassa itseäänkin jo. Yhdessä keskustelussa ihmeteltiin, että miten se kumppani on palkinto?
Jännä, kun minä näen asian nimenomaan toisin päin. Vakavaa parisuhdetta etsitään sellaisella vimmalla, että jätetään valtava määrä vaihtoehtoja huomioimatta, eikä tutustumiselle laiteta minkäänlaista painoarvoa. Heti, kun löytyy joku siedettävä, ollaan valmiina parisuhteeseen. Kyllä minä ainakin parisuhteessa mieluummin olen se, joka on valittu suurennuslasin kanssa sieltä kaupan hyllyltä kuin se, joka on vain hädissään napattu puolisokeana.
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin en enää ihmettele, miten ihmiset löytävät niitä uusia parisuhteita niin nopeasti ja toisaalta myös eroavat niistä. Ihmiset siis oikeasti lähtevät suhteeseen heti ensitreffien jälkeen tuntematta tyyppiä ollenkaan.
Minä taas en enää ihmettele, miksi niin moni tuntemani nainen on katkerana jättänyt deittailun, koska niin moni mies pyörittää monta naista. He ilmeisesti ajattelevat kuten ap, että tietenkin pitää kaikkia koeajaa viikkojakin ja useita treffejä, vahingossakaan vinkkaamatta ettei tämä ole ainoa, tai tärkeä, tai edes kovin mukavan tuntuinen vielä.Sille jota tapailet, pitää myös antaa mahdollisuus päättää, etsiikö hän kenties sitä ainoaa jonka kanssa menee jalat alta molemminpuolisesti, niin että hän voi tällaisesta pudotuspelistä jättäytyä halutessaan pois. Niin te koeajajat voitte testailla ja pisteyttää toisianne niin pitkään kuin haluatte.
Siis ihan oikeasti sinusta on liikaa, jos ensitapaamisesta menee vaikka kuukausi ennen kuin suhde vakavoituu? :o Onko tosiaan mielestäsi ihan normaalia, että ensitreffien jälkeen puhutaan jo seurustelusta? Viet tuosta noin vain lapsiesi ja sukulaistesi eteen ihmisen, jonka olet nähnyt kerran ja kutsut häntä tyttöystäväksesi?
Jos puolitoista kuukautta on käyty vain kahvilla ja raveissa, ei tuossa mitään odotuksia tarvitse ollakaan. Mutta jos ekatreffillä mennään sänkyyn, tokalla viikonlopuksi mökille, jne. niin kyllä toinen olettaa jo että kyse on seurustelusta. Silti tutuilla on tullut vastaan miehiä, jotka tekee tätäkin parin kolmen naisen kanssa samaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Millä perusteella oletat, että nainen voisi tietää yksien treffien perusteella haluavansa juuri sinut, jos ette tunne toisianne entuudestaan? Tämä menee vähän samaan kastiin kuin ihmiset, jotka loukkaantuvat, kun heidän kassinsa tarkastetaan kassalla (näytänkö minä muka näpistelijältä?!) ja muut "eksätiäkukamäoon" -ihmiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Ihan samaa mieltä, vaikka olen nainen. Jos mies ei tiedä mitä haluaa, parempi kun jatkaa matkaa. Ihastunut mies ei pelaile pelejä, ei tapaile muita, ei jätä vastaamatta eikä katoa viikoksi. Jos hän on mielestään löytänyt jotain erityistä, hän ei ota riskiä että se karkaa käsistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tätä ketjua lukee, niin en enää ihmettele, miten ihmiset löytävät niitä uusia parisuhteita niin nopeasti ja toisaalta myös eroavat niistä. Ihmiset siis oikeasti lähtevät suhteeseen heti ensitreffien jälkeen tuntematta tyyppiä ollenkaan.
Minä taas en enää ihmettele, miksi niin moni tuntemani nainen on katkerana jättänyt deittailun, koska niin moni mies pyörittää monta naista. He ilmeisesti ajattelevat kuten ap, että tietenkin pitää kaikkia koeajaa viikkojakin ja useita treffejä, vahingossakaan vinkkaamatta ettei tämä ole ainoa, tai tärkeä, tai edes kovin mukavan tuntuinen vielä.Sille jota tapailet, pitää myös antaa mahdollisuus päättää, etsiikö hän kenties sitä ainoaa jonka kanssa menee jalat alta molemminpuolisesti, niin että hän voi tällaisesta pudotuspelistä jättäytyä halutessaan pois. Niin te koeajajat voitte testailla ja pisteyttää toisianne niin pitkään kuin haluatte.
Siis ihan oikeasti sinusta on liikaa, jos ensitapaamisesta menee vaikka kuukausi ennen kuin suhde vakavoituu? :o Onko tosiaan mielestäsi ihan normaalia, että ensitreffien jälkeen puhutaan jo seurustelusta? Viet tuosta noin vain lapsiesi ja sukulaistesi eteen ihmisen, jonka olet nähnyt kerran ja kutsut häntä tyttöystäväksesi?
Jos puolitoista kuukautta on käyty vain kahvilla ja raveissa, ei tuossa mitään odotuksia tarvitse ollakaan. Mutta jos ekatreffillä mennään sänkyyn, tokalla viikonlopuksi mökille, jne. niin kyllä toinen olettaa jo että kyse on seurustelusta. Silti tutuilla on tullut vastaan miehiä, jotka tekee tätäkin parin kolmen naisen kanssa samaan aikaan.
No ei kyllä oleta. En minä ainakaan oleta, vaikka olen tuollaisenkin säädön kokenut. Aika kaukana on vielä seurustelu ainakin minun mittapuullani. Mikä kiire teillä ihmiset on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Millä perusteella oletat, että nainen voisi tietää yksien treffien perusteella haluavansa juuri sinut, jos ette tunne toisianne entuudestaan? Tämä menee vähän samaan kastiin kuin ihmiset, jotka loukkaantuvat, kun heidän kassinsa tarkastetaan kassalla (näytänkö minä muka näpistelijältä?!) ja muut "eksätiäkukamäoon" -ihmiset.
Sinä haet jotain absoluuttista varmuutta. Sellaista ei ole. Haluat järkisyitä ja tietoa, kun me menemme vaiston ja kemian varassa.
Minä "tiesin" ensitreffillä, että tässä se on. Tässä on mies, joka tuntuu kaikella lailla reilulta ja luotettavalta. Hän kohtelee minua kauniisti, keskustelee fiksuja, me voimme puhua mistä vaan. Hän vaikutti heti kunnolliselta ja luotettavalta ihmiseltä, sellaiselta johon voi luottaa. Ihailin hänen työtään. Minusta hän oli komea ja seksikäs.
Tiesin heti, että minun on nyt uskallettava ottaa riski, koska todennäköisyys että tämä mies on jotain aivan erityistä, on todella merkittävä.
Intuitio. Kemia. Riski. Todennäköisyys. Heittäytyminen, luottamus ja uskallus.
Huonostikin voi käydä, sitten nuollaan haavat ja noustaan taas. Mutta mitään ei saa jos ei mitään uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Ihan samaa mieltä, vaikka olen nainen. Jos mies ei tiedä mitä haluaa, parempi kun jatkaa matkaa. Ihastunut mies ei pelaile pelejä, ei tapaile muita, ei jätä vastaamatta eikä katoa viikoksi. Jos hän on mielestään löytänyt jotain erityistä, hän ei ota riskiä että se karkaa käsistä.
Missä vaiheessa se ihastuminen sinun mielestäsi sitten tapahtuu? Ensimmäisillä treffeillä? :O Silloin jo pitäisi tietää, haluaako parisuhteen tämän ihmisen kanssa vai ei? Mitä te oikein teette niillä ensitreffeillä, jos te siellä ehditte noin hyvin tutustumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Millä perusteella oletat, että nainen voisi tietää yksien treffien perusteella haluavansa juuri sinut, jos ette tunne toisianne entuudestaan? Tämä menee vähän samaan kastiin kuin ihmiset, jotka loukkaantuvat, kun heidän kassinsa tarkastetaan kassalla (näytänkö minä muka näpistelijältä?!) ja muut "eksätiäkukamäoon" -ihmiset.
Sinä haet jotain absoluuttista varmuutta. Sellaista ei ole. Haluat järkisyitä ja tietoa, kun me menemme vaiston ja kemian varassa.
Minä "tiesin" ensitreffillä, että tässä se on. Tässä on mies, joka tuntuu kaikella lailla reilulta ja luotettavalta. Hän kohtelee minua kauniisti, keskustelee fiksuja, me voimme puhua mistä vaan. Hän vaikutti heti kunnolliselta ja luotettavalta ihmiseltä, sellaiselta johon voi luottaa. Ihailin hänen työtään. Minusta hän oli komea ja seksikäs.
Tiesin heti, että minun on nyt uskallettava ottaa riski, koska todennäköisyys että tämä mies on jotain aivan erityistä, on todella merkittävä.
Intuitio. Kemia. Riski. Todennäköisyys. Heittäytyminen, luottamus ja uskallus.Huonostikin voi käydä, sitten nuollaan haavat ja noustaan taas. Mutta mitään ei saa jos ei mitään uskalla.
Eli sinäkö heivaat ihan mukavatkin ihmiset saman tien, jos vaisto sanoo, että tämä ei suju. Esim jos joku jännittää ja juttu ei oikein aluksi luista, olet valmis hylkäämään saman tien? Joo, tiedän, että tähän tulee se vastaus, että "minä en halua mitään epävarmoja nössyköitä, joten tällainen ihminen ei missään tapauksessa ole se oikea minulle". Mutta jos puhutaan yleisellä tasolla, pitäisikö kaikkien toimia näin? Tämähän tarkoittaisi, että esim ne ujot ihmiset eivät koskaan saisi tilaisuutta näyttää, millaisia oikeasti alkujännityksen jälkeen ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Millä perusteella oletat, että nainen voisi tietää yksien treffien perusteella haluavansa juuri sinut, jos ette tunne toisianne entuudestaan? Tämä menee vähän samaan kastiin kuin ihmiset, jotka loukkaantuvat, kun heidän kassinsa tarkastetaan kassalla (näytänkö minä muka näpistelijältä?!) ja muut "eksätiäkukamäoon" -ihmiset.
Kyse on siitä tunteesta mikä tulee ensi deiteillä. Osaan mielestäni tunnistaa ihastuneen naisen näistä kylmistä ja laskelmoivista jahkaajista. En itsekään ole mikään nopeasti lämpeävä tyyppi, joten nainen voi ja saa mielellään olla ujo ja introverttinen, mutta se halu tutustua yhä syvemmin tulee löytyä. Olen allerginen kaikelle pelailulle ja jos aloitan jonkun homman, niin haluan että molemmat on siinä 100% mukana heti alusta asti. Mitään kivirekeä en ala vetämään.
Pitkän parisuhteen kariuduttua tipuin kyllä kovaa ja korkealta, kun tajusin että kaikki tapailevat nykyään useaa ihmistä yhtä aikaa.
Tapasin miehen johon ihastuin syvästi, tapailimme useasti ja pidimme yhteyttä melkein joka päivä. Myöhemmin selvisi että hänellä oli muitakin säätöjä siihen saakka, kunnes sovimme varsinaisesti seurustelevamme.
Eli nykyisin pitää pitää jatkuvasti jalka oven välissä, josko vastaan tulisikin joku kiinnostavampi. Kenellekään ei anneta varsinaisesti mahdollisuutta tutustua syvemmin, kun on jo kiire tavata uutta.
Varmaan noloa kun ei treffeillä muista että oliko tämä se palomies vai insinööri ja mistä edellisen kerran puhuttiinkaan. Kertakäyttökulttuuria ja itsekeskeisyyttä. Tinderiä en tule ikinä puhelimeeni lataamaan, vaikka joutuisin olemaan yksin koko loppuelämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana miehenä annoin naiselle aikaa puntaroida miesten välillä, mutta kokemuksista oppineena pidän nykyään tärkeimpänä kriteerinä sitä että nainen haluaa juuri minut. Pidän jonotuslistalla oloa oman ajan tuhlaamisena. Tämän vuoksi hylkäänkin heti naiset, jotka eivät osaa tehdä päätöksiä, vaan pyörittävät miesrinkiä loputtomiin asti. Periaatepäätöksen jälkeen elämänlaatu koheni huomattavasti kun ei ollut enää löysässä hirressä roikottamisen tunnetta 90% ajasta. Samalla naiskontaktien määrä väheni radikaalisti, mutta silti tunnen voittaneeni tässä vaihtokaupassa.
Millä perusteella oletat, että nainen voisi tietää yksien treffien perusteella haluavansa juuri sinut, jos ette tunne toisianne entuudestaan? Tämä menee vähän samaan kastiin kuin ihmiset, jotka loukkaantuvat, kun heidän kassinsa tarkastetaan kassalla (näytänkö minä muka näpistelijältä?!) ja muut "eksätiäkukamäoon" -ihmiset.
Kyse on siitä tunteesta mikä tulee ensi deiteillä. Osaan mielestäni tunnistaa ihastuneen naisen näistä kylmistä ja laskelmoivista jahkaajista. En itsekään ole mikään nopeasti lämpeävä tyyppi, joten nainen voi ja saa mielellään olla ujo ja introverttinen, mutta se halu tutustua yhä syvemmin tulee löytyä. Olen allerginen kaikelle pelailulle ja jos aloitan jonkun homman, niin haluan että molemmat on siinä 100% mukana heti alusta asti. Mitään kivirekeä en ala vetämään.
Okei. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, millaisena sinä minua pidät, kun olen juuri tuollainen ujo. En saa uuden ihmisen kanssa kovin helposti sanaa suustani, vaikka olisin tyypistä todella kiinnostunut. Mitenköhän sinä minusta näkisit, mitä minä sinusta ajattelen? Jotenkin ajattelisi, että ne pelaajat nimenomaan näyttäytyvät mukavina, herttaisina ja itsevarmoina tai sitten vain tylyinä, mutta kai sinä sitten tiedät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Pitkän parisuhteen kariuduttua tipuin kyllä kovaa ja korkealta, kun tajusin että kaikki tapailevat nykyään useaa ihmistä yhtä aikaa.
Tapasin miehen johon ihastuin syvästi, tapailimme useasti ja pidimme yhteyttä melkein joka päivä. Myöhemmin selvisi että hänellä oli muitakin säätöjä siihen saakka, kunnes sovimme varsinaisesti seurustelevamme.
Eli nykyisin pitää pitää jatkuvasti jalka oven välissä, josko vastaan tulisikin joku kiinnostavampi. Kenellekään ei anneta varsinaisesti mahdollisuutta tutustua syvemmin, kun on jo kiire tavata uutta.
Varmaan noloa kun ei treffeillä muista että oliko tämä se palomies vai insinööri ja mistä edellisen kerran puhuttiinkaan. Kertakäyttökulttuuria ja itsekeskeisyyttä. Tinderiä en tule ikinä puhelimeeni lataamaan, vaikka joutuisin olemaan yksin koko loppuelämäni.
No kyllä minusta on paljon pinnallisempaa, jos pitää keskittyä ihmisiin yksi kerrallaan, että muistaisi onko tyyppi palomies vai insinööri. Ei minulla ainakaan ole mitään ongelmaa muistaa tuollaisia asioita muidenkaan tuntemieni ihmisten kohdalla. Ihan hyvin muistan naapureideni nimet ja sisarusteni puolisoiden ammatit. En minä tapaile ihmisiä opetellakseni heidän ominaisuuksiaan ulkoa, vaan tutustuakseni heihin ihmisinä. Kertakäyttökulttuuria minusta pikemminkin on se, että ensitreffit ovat joku ratkaiseva askel, jolloin pääset jatkoon tai romukoppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin karua touhua näköjään tämä nykyinen deittailukulttuuri. Minulle taitaa sopia parhaiten, että jätän parisuhteen etsiminen sikseen. En halua olla mikään kaupan hyllyllä oleva tuote, jota arvioidaan samaan aikaan toisiin eri tuotteisiin ja etsitään virheitä suurennuslasin kanssa.
Aikalailla samat fiilikset. Ei onnistu oikein puhtaalla omalla tunnolla kumpaankaan suuntaan tämä homma. Jotenkin esineellistämisen ja hyväksikäytön sivujuonteita/tunnelmaa. Tässä se "löydetty" puoliso ainakin on sitten (pää)palkinto. Pääpalkinto varmaan kun on noi alfa sanat henkilöillä kommenteissaan kuvaamassa itseäänkin jo. Yhdessä keskustelussa ihmeteltiin, että miten se kumppani on palkinto?
Jännä, kun minä näen asian nimenomaan toisin päin. Vakavaa parisuhdetta etsitään sellaisella vimmalla, että jätetään valtava määrä vaihtoehtoja huomioimatta, eikä tutustumiselle laiteta minkäänlaista painoarvoa. Heti, kun löytyy joku siedettävä, ollaan valmiina parisuhteeseen. Kyllä minä ainakin parisuhteessa mieluummin olen se, joka on valittu suurennuslasin kanssa sieltä kaupan hyllyltä kuin se, joka on vain hädissään napattu puolisokeana.
Sinusta, jos ei siis tapaile 3-4 hlöä per viikko ja edellisiltä viikoilta "parhaat" kokoelmaa, tarkoittaa sitä, että yhtä kerralla tapaileva kosii ensimmäisten treffien jälkeen? Ei halua tutustua ihmiseen ennen seurustelusuhdetta? Ottaa ensimmäsen, joka suostuu treffeille? On pakko päättä suunnilleen avioliitosta ekoilla treffeillä? Aika kärjistys.
No realismin peräänhän minä kuulutinkin. Karu tosiasia vain on, että parisuhde vääränlaisen ihmisen kanssa ei toimi ja siitä ei nauti mieskään sen enempää (en kyllä ymmärrä miksi miehetkään haluaisivat sen enempää parisuhteeseen täysin epäsopivan naisen kanssa kun siitä ei seuraa kuin murhetta ja surkeutta). Minä etsin naimatonta ja lapsetonta vela-miestä, jonka kanssa tuli "se" tunne (ja joka osui oikeaan ikähaarukkaan, niin paljon tuli viestejä 30+-vuotta vanhemmilta miehiltä). Olisi ollut täyttä realismin puutetta toimia mitenkään muuten. Vai mikä sitten on parempi tapa, millä minimoi mahdollisuuden surkeaan tulevaisuuteen ja epäonnistuneeseen avioliittoon, tässä tapauksessa velä kamalaan perhe-elämäänkin? Olisin toki voinut vaatia montaa muutakin asiaa aina koulutuksesta ruokavaliotottumuksiin, mutta eihän sellaisessa ole mitään järkeä kun pääasia, että perusasiat ovat kunnossa, eli ehdottomat vaatimukset täyttyy ja on kemiaa, eli joku elämänasenne tai vastaava menee sitten yksiin.