Lue keskustelun säännöt.
"Menimme kihloihin mutta emme aio naimisiin" Mikä tää juttu on? Eikö enää ymmärretä että kihlautuminen tarkoittaa avioliittolupausta?
04.05.2017 |
eihän se ole mikään erillinen sitoutumisen muoto?
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelikymppisenä olllut kihloissa ilman tarkoitusta mennä naimisiin, samoin nelikymppinen ystävättäreni. Se oli tapa viestiä muille vanhakantaisemmille tutuille ja sukulaisille, että olemme vakavasti yhdessä ja oli syy hankkia sormus vasempaan nimettämään, että näyttää varatulta ulospäin.
Minä ja mies menimme sitten naimisiinkin vähän ennen 50 v, se ystävättäreni taas erosi miehestään omalla päätöksellään. Se kihlaus oli ollut välitila-kompromissi yhteisen lapsen takia, mies painosti naimisiin, mutta nainen ei halunnut, koska suhteessa oli vakavia ongelmia.
Eli ei pidä ottaa termejä niin vakavasti, kihlauksen merkitys on muuttunut ajanmittaan paljonkin. Aikoinaan se oli isompi sitoutumus kuin avioliitto, nykyään jokainen voi määritellä sen itse. Vrt avoliitto alkaa nykyään muistittaa paljon avioliittoa juridisesti. Elämä muuttuu, Eskoseni.
Mutta samalle sanalla ei pitäisi keksiä silti uusia merkityksiä. Kihlaus on avioliittolupaus, ei sormustenvaihtotilaisuus. Onhan tuo juuri nähty, miten käy kun sanojen merkitykset hämärtyvät. Joku inttää olevansa avoliitossa ilman että asuvat yhdessä, toinen taas väittää etteivät ole avoliitossa, vaikka seurustelevat ja asuvat samassa osoitteessa. Miksi ihmeessä kielen pitää olla niin köyhä, että yhdellä sanalla pitää saada kuvata täysin eri asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aargh miten rasittavaa. Miksi ihmeessä pitää saada sanoa olevansa kihloissa jos ei ole menossa naimisiin? Mitä se sana heille oikein edustaa?
Itse en varmaan koskaan mene naimisiin, mutta enpä mene silloin kihloihinkaan ja se on itsestäänselvyys. Parisuhde voi olla yhtä vakava ja kestävä ilman juridisia sopimuksiakin, tai mitään muille kuuluttamista käyttämällä avioliittoon liittyviä sanoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä samoissa keskusteluissa monet jankkaavat olevansa kihloissa ilman aikeita naimisiinmenosta. Ette ole silloin kihloissa, ehkä jossain naurettavissa teinikihloissa muille esittääksenne, mutta ette kihloissa. Samoin monet änkkäävät että hepä eivät olleet ollenkaan kihloissa vaan menivät suoraan naimisiin. Tämäkin on väärin, silloin kun avioliiton solmimisesta on sovittu on kihlaus tapahtunut.
Koittakaa pöljäkkeet ymmärtää, ei ole liian monimutkaista.
Juuri tätä asennetta en todellakaan ymmärrä. Puhutpa kauniisti "pöljäkkeistä" ja "naurettavista teinikihloista" ja muille esittämisestä. Minä myönnän, että kihlaus silloisen avopuolison kanssa oli naiivia, sillä emme olleet ikuisesti yhdessä emmekä ehtineet (onneksi) naimisiin, mutta minulla on vain kauniita muistoja asiasta, ja kihloihin meneminen todella vei suhdettamme syvällisemmälle tasolle. Ei se ollut vain seurustelua. Kaikkein viimeiseksi se oli esittämistä. Teinejäkään emme enää olleet. Se oli meidän kahden välinen asia ja päätös, jota en edelleenkään kadu. Miksi se käy sinulle tunteisiin? Miksi muita ihmisiä niin kovasti haittaa se, että jotkut ovat omalla tavallaan onnellisia?
-21
Ne naurettavat teinikihlat vain muille näyttämisen halusta eivät ole ole kihlat. Jos naimisiin ei aiota mennä, ei olla kihloissa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? Suhde voi muuttua syvemmäksi vaikka yhteisen kahvinkeittimen oston myötä mutta kihlaus on sopimus avioliiton solmimisesta.
Kerrotko, mistä päättelet motiivina olleen muille näyttämisen halun? Ja kerrotko myös sen, millä aikataululla naimisiin pitäisi olla menossa, jotta kyseessä ei olisi naurettavat teinikihlat? Kun tarkoitus oli mennä tulevaisuudessa naimisiin, niin olihan avioliitto periaatteessa suunnitelmissa. Ei vaan heti silloin 20-vuotiaana. Joka tapauksessa eikö olekin parempi, että erotessa purkautui vain kihlaus, eikä avioliitto?
Lähipiirissäni on keski-ikäinen pariskunta, jonka molemmat osapuolet ovat olleet naimisissa aiemmin. Käsittääkseni molempien erot tapahtuivat aika rumasti. Nykyään ovat onnellisia, yhteisiä lapsiakin on. He ovat kihloissa, mutta ilmeisesti eivät halua enää naimisiin kumpikaan. Minun mielestäni on ihan mahtavaa, että he voivat olla kihloissa ja pitää sormuksia, kun kerran eivät halua olla vain seurusteleva pari. Ymmärrän täysin, etteivät he halua enää naimisiin huonojen kokemusten jälkeen. Tuomitsetko tämänkin? Jos tuomitset, niin minun mielestäni se on vähän epäreilua. Että yhdessä elävä pariskunta, yhteisten lasten vanhemmat eivät saisi päättää olevansa kihloissa.
-21
Siis pari on päättänyt mennä naimisiin mutta he eivät ikinä mene naimisiin? Sitähän tuo tarkoittaa. Kukaan ei missään kiellä sormusten vaihtoa, mutta sormusten vaihto ei ole kihlaus.
Vierailija kirjoitti:
Me olemme kumppanini kanssa pitäneet sormuksia vasemmissa nimettömissämme 16 vuotta. Mihinkäs tässä kiire on. Ehkä eläkeiässä voisi naimisiin mennä juridisista syistä, mutta meille sormusten pitäminen ei välttämättä tarkoita sitä, että naimisiin on ns. virallisesti pakko mennä. Olemme luvanneet toisillemme tukea ja rakastaa toisiamme loppuun saakka. Lupaus on meille niin tärkeä, että haluamme sen osoittaa muillekin ja, no, sormus on tässä asiassa Länsimaissa yleisimmin käytetty symboli. Tähän ei välttämättä tarvita väliin mitään avioliittoinstituutiota.
Eihän kukaan kiellä käyttämästä sormuksia vasemmassa nimettömässä vaikkei kihloissa olekaan. Ja saa käyttää kahtakin, ilman kihlausta ja avioliittoa. Pointti on siinä, että ette sano olevanne kihloissa, ellette ole sopineet avioliitosta, ettekä naimisissa, jos ette sitä ole. Sormuksia voi tosiaan pitää niin paljon kun tahtoo ja missä sormessa huvittaa.
onkohan kihlapoliisi sama tyyppi, joka muissa aloittuksissa angstaa avopuolisoiden asumisjörjestelyistä? ihan sama tyyli. voiko kyseessä olla autisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelikymppisenä olllut kihloissa ilman tarkoitusta mennä naimisiin, samoin nelikymppinen ystävättäreni. Se oli tapa viestiä muille vanhakantaisemmille tutuille ja sukulaisille, että olemme vakavasti yhdessä ja oli syy hankkia sormus vasempaan nimettämään, että näyttää varatulta ulospäin.
Minä ja mies menimme sitten naimisiinkin vähän ennen 50 v, se ystävättäreni taas erosi miehestään omalla päätöksellään. Se kihlaus oli ollut välitila-kompromissi yhteisen lapsen takia, mies painosti naimisiin, mutta nainen ei halunnut, koska suhteessa oli vakavia ongelmia.
Eli ei pidä ottaa termejä niin vakavasti, kihlauksen merkitys on muuttunut ajanmittaan paljonkin. Aikoinaan se oli isompi sitoutumus kuin avioliitto, nykyään jokainen voi määritellä sen itse. Vrt avoliitto alkaa nykyään muistittaa paljon avioliittoa juridisesti. Elämä muuttuu, Eskoseni.
Mutta samalle sanalla ei pitäisi keksiä silti uusia merkityksiä. Kihlaus on avioliittolupaus, ei sormustenvaihtotilaisuus. Onhan tuo juuri nähty, miten käy kun sanojen merkitykset hämärtyvät. Joku inttää olevansa avoliitossa ilman että asuvat yhdessä, toinen taas väittää etteivät ole avoliitossa, vaikka seurustelevat ja asuvat samassa osoitteessa. Miksi ihmeessä kielen pitää olla niin köyhä, että yhdellä sanalla pitää saada kuvata täysin eri asioita?
Miksi samalle sanalle ei pitäisi keksiä uusia merkityksiä?
Sehän vaan kuuluu kielen kehittymiseen ja sitä on tapahtunut aina.
Tiesitkö, että sana "vaimo" on ennen tarkoittanut naista. Sillä ei ole ollut mitään takemistä sen kanssa onko nainen naimisissa tai kihloissa. Vaimo oli vain naispuolinen ihminen.
Vähän samaan tapaan kuin mies on aina mies, oli hän sitten naimisissa tai ei.
Sitä en tiedä miksi jossain vaiheessa vain naimisissa olevia naisia on alettu kutsumaan vaimoiksi.
Sana "juna" on alkuperäiseltä merkitykseltään ollut jono, rivi tai juova.
Pitäisikö meidän nyt alkaa käyttämään myös sanoja vaimo ja juna niiden alkuperäisessä merkityksessä? Niitä kun on julmasti menty muuntelemaan.
Vai onko se niin että ne sanat joiden merkitys on muuttunut ennen sinun syntymääsi saavat olla vapaasti uuden merkityksensä kanssa, mutta sinun elinaikanasi ei perkele sanojen merkityksiä muutella.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja, alkaa jo naurattaa. Osasta vastaajista tulee mieleen 70-luvun tiukat täti-ihmiset, jotka huulet tötteröllä pohtivat ihmisten aviosuhteita, paheksuivat susipareja, tuomitsivat esiaviollista seksiä harrastavat, haukkuivat eronnutta naista h*oraksi ja avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia äpäröiksi. Mitä se teidän napaanne kaivelee, ehkä teidänkin kannattaisi keskittyä siihen hääpäivän suunnitteluun tai hääpäivän vuosijuhlaan.
Miksi? Olen reilu parikymminen nainen ja aion elää susiparina koko elämäni, harrastaa seksiä niin paljon kun huvittaa, eikä tulisi mieleenikään haukkua ketään eronnutta tai avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia. Avoimissa suhteissa ei mielestäni ole mitään pahaa, ja allekirjoitin heti aloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista kun se tuli. Silti en siedä aikuisten teinikihlapelleilyä, jonka ainoana tarkoituksen on saada huomiota. "Kattokaa, mä ja Make ollaan nyt vakavasti toistemme kaa niinku ja sillee, ku meil o nää sormuksetki ja kaikkee!" Kihlaus on lupaus avioliitosta, eikä siihen tarvita sormuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten lähtee keskustelu, taattua AV-laatua... Popparit esiin!
Sanotaan nyt vielä oma kanta: kihlaus on lupaus avioliitosta. Ei voi mennä naimisiin menemättä kihloihin, eikä voi olla kihloissa ilman aietta mennä naimisiin.
Minä ainakin menin naimisiin kahden viikon sisällä ideasta ilman kihloja. Ei miehellänikään ole kuin yksi sormus, mihin minä tarvitsisin kaksi?
Ihan ohiksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kihloihin ei mennä. Kositaan, vastataan myöntävästi, ja sitten ollaan kihloissa. Kihloihin ei erikseen mennä, se ei tarkoita mitään ilman avioliittoaietta.
Onnistuuhan tuo hyvinkin.
Ei onnistu. Et voi olla kihloissa, jos et ole sopinut meneväsi naimisiin edes "sitten joskus". Voit pyytää puolisoasi kihloihin ja hän voi suostua, mutta ette silti ole kihloissa, vaikka luulette olevanne. Kihlaukselle on olemassa määritelmä, jota ei voi muuttaa oman mielen mukaan, edes siinä tapauksessa, ettei ymmärrä sitä sanaa.
Sitä määritelmää joo on täällä jo yritetty laittaa moneen kertaan, mutta kun ei se kiellä kihlautumista ilman avioaikeita. Koittakaa nyt itse ymmärtää lukemanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten nämä kihloissa ilman naimisiinmenoa -ihmiset sitten kihlautuvat? "menetkö kanssani naimisiin mutta ei oikeasti?" "oi, kyllä!"
No vaikka kysymällä, että mentäisiinkö kihloihin?
Eli olette lupautuneet menemään naimisiin :) Kihlaus=lupaus avioliitosta. Mentäisiinkö kihloihin?=Mentäisiinkö naimisiin?
Kukas tässä nyt vääntelee merkityksiä?
Kihlaus ei ole lain mukaan yhtään mitään, ja sen kanssa saa kukin tehdä niin kuin tykkää. Avioliittoon sen sijaan liittyy juridisia vaikutuksia, jotka eivät kaikkia innosta, kuten vaikka perinnönjaon miettimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja, alkaa jo naurattaa. Osasta vastaajista tulee mieleen 70-luvun tiukat täti-ihmiset, jotka huulet tötteröllä pohtivat ihmisten aviosuhteita, paheksuivat susipareja, tuomitsivat esiaviollista seksiä harrastavat, haukkuivat eronnutta naista h*oraksi ja avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia äpäröiksi. Mitä se teidän napaanne kaivelee, ehkä teidänkin kannattaisi keskittyä siihen hääpäivän suunnitteluun tai hääpäivän vuosijuhlaan.
Mistä sinä nyt yhtäkkiä keksit, että kyseessä on jokin moraaliasia? Oletko lukenut ja ymmärtänyt ollenkaan, mistä ylipäänsä puhutaan?
Ihan samalla tarmolla ne naisihmiset silloin paheksuivat tiskikoneen ostanutta laiskoiksi. Viime vuonna samansävyinen keskustelu oli sähköpyöristä, huulet tötteröllä paheksuttiin "minä kyllä jaksan pyöräillä ilman sähköäkin". Täysin sama sävy on myös tässä keskustelussa.
Kihlauksella ei ole mitään juridista merkitystä. Kyse on vähän samasta asiasta, kuin keskuteltaisiin, onko oikein jakaa lahjat jouluaattona aamulla vai illalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten lähtee keskustelu, taattua AV-laatua... Popparit esiin!
Sanotaan nyt vielä oma kanta: kihlaus on lupaus avioliitosta. Ei voi mennä naimisiin menemättä kihloihin, eikä voi olla kihloissa ilman aietta mennä naimisiin.
Minä ainakin menin naimisiin kahden viikon sisällä ideasta ilman kihloja. Ei miehellänikään ole kuin yksi sormus, mihin minä tarvitsisin kaksi?
Ihan ohiksena.
Ei ole mahdollista mennä naimisiin ilman kihloja - sormuksella ei asian kanssa ole mitään tekemistä. Vaan sillä sekunnilla kun kommunikoitte toisillenne ajatuksen "hei mennään kahden viikon päästä naimisiin" ja päätitte ideanne toteuttaa, olitte kihloissa. Se on näin yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nelikymppisenä olllut kihloissa ilman tarkoitusta mennä naimisiin, samoin nelikymppinen ystävättäreni. Se oli tapa viestiä muille vanhakantaisemmille tutuille ja sukulaisille, että olemme vakavasti yhdessä ja oli syy hankkia sormus vasempaan nimettämään, että näyttää varatulta ulospäin.
Minä ja mies menimme sitten naimisiinkin vähän ennen 50 v, se ystävättäreni taas erosi miehestään omalla päätöksellään. Se kihlaus oli ollut välitila-kompromissi yhteisen lapsen takia, mies painosti naimisiin, mutta nainen ei halunnut, koska suhteessa oli vakavia ongelmia.
Eli ei pidä ottaa termejä niin vakavasti, kihlauksen merkitys on muuttunut ajanmittaan paljonkin. Aikoinaan se oli isompi sitoutumus kuin avioliitto, nykyään jokainen voi määritellä sen itse. Vrt avoliitto alkaa nykyään muistittaa paljon avioliittoa juridisesti. Elämä muuttuu, Eskoseni.
Mutta samalle sanalla ei pitäisi keksiä silti uusia merkityksiä. Kihlaus on avioliittolupaus, ei sormustenvaihtotilaisuus. Onhan tuo juuri nähty, miten käy kun sanojen merkitykset hämärtyvät. Joku inttää olevansa avoliitossa ilman että asuvat yhdessä, toinen taas väittää etteivät ole avoliitossa, vaikka seurustelevat ja asuvat samassa osoitteessa. Miksi ihmeessä kielen pitää olla niin köyhä, että yhdellä sanalla pitää saada kuvata täysin eri asioita?
Miksi samalle sanalle ei pitäisi keksiä uusia merkityksiä?
Sehän vaan kuuluu kielen kehittymiseen ja sitä on tapahtunut aina.
Tiesitkö, että sana "vaimo" on ennen tarkoittanut naista. Sillä ei ole ollut mitään takemistä sen kanssa onko nainen naimisissa tai kihloissa. Vaimo oli vain naispuolinen ihminen.
Vähän samaan tapaan kuin mies on aina mies, oli hän sitten naimisissa tai ei.
Sitä en tiedä miksi jossain vaiheessa vain naimisissa olevia naisia on alettu kutsumaan vaimoiksi.
Sana "juna" on alkuperäiseltä merkitykseltään ollut jono, rivi tai juova.
Pitäisikö meidän nyt alkaa käyttämään myös sanoja vaimo ja juna niiden alkuperäisessä merkityksessä? Niitä kun on julmasti menty muuntelemaan.
Vai onko se niin että ne sanat joiden merkitys on muuttunut ennen sinun syntymääsi saavat olla vapaasti uuden merkityksensä kanssa, mutta sinun elinaikanasi ei perkele sanojen merkityksiä muutella.
Ja lähempänä tätä aihetta eli juridiikan ja arkikielen välistä eroa: mediassa kirjoitetaan toistuvasti tappamisesta ja surmaamisesta. Eivät ne jutut silti ole kannanotto siihen, onko tehty nimenomaan rikoslaissa tarkoitettu tappo tai surma vai mahdollisesti murha, kuolemantuottamus tai jotain muuta. Lakikieli on yhtä, ihmisten välisiä suhteita kuvaileva arjen kieli toista.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö ymmärrä että aviomiehen nimenotto oman suvun nimen kustannuksella merkitsee miehen omistukseen siirtymistä? :)
Mikä on oma sukusi isäsi suku vai äitisi suku :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten lähtee keskustelu, taattua AV-laatua... Popparit esiin!
Sanotaan nyt vielä oma kanta: kihlaus on lupaus avioliitosta. Ei voi mennä naimisiin menemättä kihloihin, eikä voi olla kihloissa ilman aietta mennä naimisiin.
Minä ainakin menin naimisiin kahden viikon sisällä ideasta ilman kihloja. Ei miehellänikään ole kuin yksi sormus, mihin minä tarvitsisin kaksi?
Ihan ohiksena.Ei ole mahdollista mennä naimisiin ilman kihloja - sormuksella ei asian kanssa ole mitään tekemistä. Vaan sillä sekunnilla kun kommunikoitte toisillenne ajatuksen "hei mennään kahden viikon päästä naimisiin" ja päätitte ideanne toteuttaa, olitte kihloissa. Se on näin yksinkertaista.
Lukihäiriö iski... "hei mennään kahden viikon päästä naisiin" :D
Kihlaus on lupaus avioliitosta,kyllä, mutta sille ei ole asetettu aikarajaa enää nykypäivänä, ainakaan meillä ei ole erillistä aikarajaa kihloille. Olen itse ollut pian 3v kihloissa. Tarkoituksenamme ON mennä naimisiin sitten, kun on MEILLE SOPIVA HETKI, ei kenenkään ulkopuolisen painostuksesta tai vaan "koska ennenvanhaan..." Ai oliks tää ennenvanhaan niinku sillon teiän nuoruudessa?" ;D
Ja huom! Kaikilla ei ole edes varaa järjestää häitä...
Vierailija kirjoitti:
Kihlaus on lupaus avioliitosta,kyllä, mutta sille ei ole asetettu aikarajaa enää nykypäivänä, ainakaan meillä ei ole erillistä aikarajaa kihloille. Olen itse ollut pian 3v kihloissa. Tarkoituksenamme ON mennä naimisiin sitten, kun on MEILLE SOPIVA HETKI, ei kenenkään ulkopuolisen painostuksesta tai vaan "koska ennenvanhaan..." Ai oliks tää ennenvanhaan niinku sillon teiän nuoruudessa?" ;D
Ja huom! Kaikilla ei ole edes varaa järjestää häitä...
Tärkeintä onkin se, että on päätetty mennä naimisiin, on siis lupauduttu avioliittoon sen toisen osapuolen kanssa. Aikarajaa kihlauksessa ei ole. Ja naimisiin voi aivan hyvin mennä ilman hääjuhliakin, jos sellaisia ei halua tai niihin ei ole varaa.
Hei, yritetäänkö saada tämäkin ketju lukkoon? Minä aloitan.
Jos sanoo olevansa kihloissa, mutta ei aio naimisiin, niin silloin valehtelee. Kyse on siis valekihlauksesta.
Tästä keskustelusta tuli mieleen se kuinka moni minulle sanoi, silloin kun olin nuori aviovaimo, että ette te oikeasti ole naimisissa kun ette ole olleet edes kihloissa. Osa oli ihan tosissaan huolissaan suhteemme virallisesta statuksesta ja siitä onko edetty oikein ja onko avioliitto lainvoimainen.
Tämä väite tuli siitä että meillä ei ollut kihlasormuksia eikä oltu vietetty mitään kihlajaisjuhlia. Olimme vaan sopineet avioliitosta ja menimme sittein vihille.
Kysyimme siitä kihla-asiasta vihkipapilta, ja hän sanoi ettei kihlaus edellytä sormuksia, se on vain sopimus avioliitosta. Hänen mukaansa menimme kihloihin silloin kun sovimme avioliitosta vaikka emme kihlauksesta puhuneet silloin mitään.
Vieläkin meitä moni pitää avoparina, sillä meillä on eri sukunimet miehen kanssa, eikä ole niitä kihlasormuksia. Vain minulla on vihkisormus.
Kihlautuminen ja kihloissa oleminen on nykyään aika hämärää. Jotkut menee kihloihin vain osoittaakseen että seurustelusuhde on vakavalla pohjalla eikä mikään pelkkä panosuhde. Monelle se kihlaus on vain yksi sitoutumisen muoto. Aika vanhanaikaiselta se kihlauksen alkuperäinen merkitys nykypäivänä kuulostaa.