Onko ulkonäön menetys vanhenemisen vuoksi rankempaa naiselle joka on ollut kaunis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan yksilöllistä miten vanhenemisen/rupsahtamisen kokee.

Saattaahan se olla yhtä vaikeaa kummallekin, kauniille ja rumalle. Riippuu enemmän ihmisen elämänarvoista ja siitä kuinka tärkeänä ulkonäköä pitää.

Itse olen ollut nuorena kaunis (sain kuulla sen niin miehiltä kuin naisilta) ja kyllähän se välillä tympii kun naama alkaa valumaan ja iho löystyy muuallakin. En kuitenkaan vihaa peilikuvaani enkä haaveile mistään kiristysleikkauksista vaikka niitä paljon markkinoidaankin.

En haluaisi mitään ikuista nuoruutta enkä haluaisi näyttää enää parikymppiseltä. Sekin on omalla tavallaan helpottavaa että ulkonäköön kohdistuva huomio vähenee.

Menen ensi viikolla Stephen Diezille kasvojenkohotus leikkaukseen.

En kykene katsomaan väsyneitä kasvoja enää..

Ryppyjä ei ole mutta kasvot roikkuvat

Olen normipainoinen.

Haluan vielä elää..älkää tuomitko!

Ei kait hamsterinpussit elämästä estä???

oN

Ei ainakaan itselleni.

Kiloja on tullut, naama roikkuu, enkä edes viitsi nykyään yrittää korjata tilannetta, en juuri meikkaa, noh, tukkani värjäsin vaihtelun vuoksi piiiitkästä aikaa. Kuljen lisäksi mitäänsanomattomissa vaatteissa, koska ulkonäkö merkkaa hyvin vähän nykyään. Toki puhdas haluan olla jne.

Jotenkin mieltä lämmittää, että tulipahan sekin kuitenkin koettua joskus elämässä, että sai huomiota ja ihailua ja koki olevansa nätti.

Kauneus on katoavaista eikä sillä kuitenkaan pitkälle pötkitä, ainakaan niissä asioissa mitkä itselleni merkkaavat.

T. Pyylevä täti

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin harmittaa vanheneminen, ei miesten katseiden takia vaan ihan oma peilikuva alkaa ärsyttämään itseni vuoksi  ja siksipä varmaan tulen käymään jossakin parannusoperaatiossa,kun ei vanheneminen tee ketään hyvälle tuulelle. Ja niin, en ole pintaliitäjä koskaan ollut, pidän kauniista asioista edelleen.

Ei tarvi kiristää nahkaa pinkeäksi kuin pingispallo.

Valitettavasti ihonalaiskudosten ripustus on kallista.

Valitse hyvä kirurgi..hyvää ei saa halvalla

Aika usein ne, jotka ovat olleet hyvännäköisiä nuorena, ovat sitä vanhempanakin, jos vain pysyvät normaalipainoisina. Joten en usko, että kauniit naiset ovat niitä, joita ikävuodet kohtelevat huonoiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan itselleni.

Kiloja on tullut, naama roikkuu, enkä edes viitsi nykyään yrittää korjata tilannetta, en juuri meikkaa, noh, tukkani värjäsin vaihtelun vuoksi piiiitkästä aikaa. Kuljen lisäksi mitäänsanomattomissa vaatteissa, koska ulkonäkö merkkaa hyvin vähän nykyään. Toki puhdas haluan olla jne.

Jotenkin mieltä lämmittää, että tulipahan sekin kuitenkin koettua joskus elämässä, että sai huomiota ja ihailua ja koki olevansa nätti.

Kauneus on katoavaista eikä sillä kuitenkaan pitkälle pötkitä, ainakaan niissä asioissa mitkä itselleni merkkaavat.

T. Pyylevä täti

Pysymällä hoikkana pysyy myös nättinä.

Syön yllättävän paljon ja pysyn normipainoisena.

Kannattaa keksiä rasvan syönnin tilalle vaikka muuta tekemistä.

Minulla on paljon muuta tekemistä ja harrastuksia. Mutta olen myös kieltämättä herkkusuu, hyvä taiten tehty ruoka jälkiruokineen (eikä mitään pelkkää kuivaa kanaa salaatilla ja viherpirtelöitä 😅) tuovat paljon nautintoa. Samoin se, että osa salilla ja jumpissa hyppäämisistä on vaihtunut rauhallisempiin harrasteluihin, kulttuuriin, kädentaitoihin jne.

Koen että nämä 15 ylimääräistä kiloa nuoruusvuosiin verrattuna ovat niiden arvoinen hinta. Ehkä sitten, jos ulkonäkö olisi prioriteettilistalla, enkä nauttisi niin ruoanlaitosta... Nyt kuitenkin näin. Kukin tavallaan. :)

Pyylevä täti

Vierailija kirjoitti:

Naiselle, jonka itsetunto on hyvä eikä perustu muiden huomioon tai kehuihin, vanheneminen ja ulkonäön rupsahtaminen on luonnollista ja se on helppo hyväksyä. 

Jotkut naiset kokevat olevansa vain ulkonäkönsä arvoisia, ja heille sen menettäminen on vaikeaa.

Periaatteessa näin, tosin ehkä vähän liioittelua sanoa että on HELPPOA hyväksyä. Minulla on hyvä itsetunto, joka pohjaa kaikkeen muuhun kuin ulkoisiin tekijöihin, mutta en silti väittäisi että rupsahtaminen olisi helppoa. Se on normaalia, luonnollista, ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä, mutta ei erityisen helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiselle, jonka itsetunto on hyvä eikä perustu muiden huomioon tai kehuihin, vanheneminen ja ulkonäön rupsahtaminen on luonnollista ja se on helppo hyväksyä. 

Jotkut naiset kokevat olevansa vain ulkonäkönsä arvoisia, ja heille sen menettäminen on vaikeaa.

Periaatteessa näin, tosin ehkä vähän liioittelua sanoa että on HELPPOA hyväksyä. Minulla on hyvä itsetunto, joka pohjaa kaikkeen muuhun kuin ulkoisiin tekijöihin, mutta en silti väittäisi että rupsahtaminen olisi helppoa. Se on normaalia, luonnollista, ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä, mutta ei erityisen helppoa.

Ei se helppoa ole niille rumille naisille tai miehillekään. Eihän kukaan halua nähdä oman kehonsa rapistumista.

Ihan sama. Olen 56 enkä ikinä ole ollut pelkästään kaunis vaan myös hauska ja älykäs. Ulkonäkö ilman näitä on jokseenkin kuin tyhjä munankuori ihan sukupuolesta riippumatta.

Jos älyä ja luonnetta on, on aivan sama, miten ne on pakattu. Useimmat ihmiset näyttävät hyvältä aina, jos kiva luonne paistaa silmistä.

Kaikki eivät ole pinnallisia. Vähä-älyisimmät ovat, nuo oman elämänsä munankuoret.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiselle, jonka itsetunto on hyvä eikä perustu muiden huomioon tai kehuihin, vanheneminen ja ulkonäön rupsahtaminen on luonnollista ja se on helppo hyväksyä. 

Jotkut naiset kokevat olevansa vain ulkonäkönsä arvoisia, ja heille sen menettäminen on vaikeaa.

Periaatteessa näin, tosin ehkä vähän liioittelua sanoa että on HELPPOA hyväksyä. Minulla on hyvä itsetunto, joka pohjaa kaikkeen muuhun kuin ulkoisiin tekijöihin, mutta en silti väittäisi että rupsahtaminen olisi helppoa. Se on normaalia, luonnollista, ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä, mutta ei erityisen helppoa.

Ei se helppoa ole niille rumille naisille tai miehillekään. Eihän kukaan halua nähdä oman kehonsa rapistumista.

Ehkä niin, mutta totuus on, että kuoleminen alkaa syntymästä. Olisi hyvä tajuta tämä nuorena, ettei rakenna kaikkea pinnan varaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiselle, jonka itsetunto on hyvä eikä perustu muiden huomioon tai kehuihin, vanheneminen ja ulkonäön rupsahtaminen on luonnollista ja se on helppo hyväksyä. 

Jotkut naiset kokevat olevansa vain ulkonäkönsä arvoisia, ja heille sen menettäminen on vaikeaa.

Periaatteessa näin, tosin ehkä vähän liioittelua sanoa että on HELPPOA hyväksyä. Minulla on hyvä itsetunto, joka pohjaa kaikkeen muuhun kuin ulkoisiin tekijöihin, mutta en silti väittäisi että rupsahtaminen olisi helppoa. Se on normaalia, luonnollista, ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä, mutta ei erityisen helppoa.

Ei se helppoa ole niille rumille naisille tai miehillekään. Eihän kukaan halua nähdä oman kehonsa rapistumista.

Ehkä niin, mutta totuus on, että kuoleminen alkaa syntymästä. Olisi hyvä tajuta tämä nuorena, ettei rakenna kaikkea pinnan varaan.

Ei se kehon rapistumisen sureminen oikeastaan niinkään ulkonäköön liity, vaan yleensä vanhenemiseen ja siihen, että elämä on rajallinen ja lopulta aika lyhyt. Ikääntyminen tuo mukanaan myös monelle erilaisia fyysisiä vaivoja kuten selkä- tai nivelongelmia. Eikä se, jos ihminen on hyvännäköinen, tarkoita sitä, että hänen koko identiteettinsä ja minäkuvansa perustuisi ulkonäköön - suurimmalla osalla itse asiassa ei. Ja kuten aiemmin kirjoitin, nuorena hyvännäköiset ovat hyvännäköisiä usein vielä vanhempanakin, mikäli ovat normaalipainoisia, joten ei se vanheneminen erityisesti niiden hyvännäköisten ongelma edes ole.

Tiedän yhden naisen (ei siis yleistys), joka on ollut huomattavan kaunis. Siis aivan tyrmäävä. Se on ilmeisesti aiheuttanut ympäristössään nuorempana melko kritiikitöntä suhtautumista kaikkea hänen sanomaansa kohtaan. Nyt lähes viisikymppisenä hän valittaa törmäävänsä joka puolella ihmisiin, joilla on hänen sanomansa mukaan "jotain häntä vastaan", vaikka sivusta seuranneena ihmiset vain kritisoivat ihan asiallisesti hänen näkemyksiään. Vähän kurjalta tuntuu hänen puolestaan, mutta on myös epäreilua, että hänen suosion saavuttamisen takia hän ei ole kohdannut tervettä kritiikkiä, joka olisi kasvattanut häntä ihmisenä. Se ei ole hänen vikansa vaan kaikkien hännystelijöiden.

Ilmeisesti. Mun äiti on nuorena ollut kuin missi, pyydettiin missikisoihinkin yhdessä vaiheessa mutta ei mennyt.

Nyt on 60v+ ja huomaan, että on kovin kiukkuinen ja katkera kaikesta mikä liittyy ulkonäköön. Puhuu jatkuvasti halveksuvasti naisista jotka ovat kauniita ja laittautuvat ja paheksuu jos mä pukeudun kauniisiin tai esim. ihonmyötäisiin vaatteisiin. Ei itse juurikaan laittaudun enää ja hokee vuoronperään miten on kauhean näköinen ja lihava ja sitten taas miten on parempi kuin muut koska ei käytä aikaa ulkonäköönsä. Huh huh. 

Miltähän Linda Evangelistasta tuntuu nyt kun kauneushoito toi niin kauhean komplikaation?

Kauneus on katsojan silmässä. Oma puoliso on lähes 35 vuoden jälkeen edelleen kaunis, tai sitten silmäni valehtelee suloisesti. Naapuri saattaa olla sitä mieltä, että onpas rumentunut vanhetessaan. Mutta minä en näe sitä niin, koska muistot ovat osa parisuhteen kokemusta.

Mutta siitä olen erityisesti huolissani, että "kauneusleikkauksia" tehdään usein jo valmiiksi filmitähtimäisen virheettömille ja kauniille ihmisille. Ja sitten ajan kuluessa korjaustoimet näyttävät ihmisen oman ulkomuodon päälle liimatulta, oikeastaan voisi puhua "rumuusleikkauksista" joissakin tapauksissa.

Nainen86 kirjoitti:

Olen ollut kaunis ja vanheneminen on hyvin raskasta. Itsetunto on rakentunut pitkälti ulkoisten seikkojen varaan, vaikka arvomaailmani onkin toisenlainen. Olen pienestä saakka saanut kuulla huomiota ja kehuja ulkonäöstäni joten ei ihme, ettei itsetunto ole rakentunut oikeille asioille. Nyt olen reilu 30, ja vanhentunut nopeasti. Minulla ei ole perhettä eikä puolisoa ja peilikuva muistuttaa päivittäin, että mahdollisuudet kumppanin löytymiseen (kuka minuun rakastaisi tämännäköisenä itse en peilikuvaani juuri nykyisin siedä) alkavat heikentyä.

Oletko lihonut paljon, vai miten muka olet yhtäkkiä noin nuorena rupsahtanut?! Nimimerkkisi perusteella olet syntynyt v 1986!!! Kyllä tuon ikäisenä kauniit on vielä kauniita, ellei tosiaan ole polttanut tupakkaa nuoresta asti ja tai lihonut rajusti.. Etköhän nyt vain ole turhan armoton itsellesi :)

Oikeesti, ihmettelen vain!

Kyllä se on rankempaa rumalle, joka vanhetessaan rumenee entisestään. Kauniista tulee vaan vanhempi mutta ei hän varsinaisesti rumaksi muutu.

Harvempi sitä kauneutta menettää iän vaan huonojen elintapojen vuoksi. Näkee parhaiten siinä 20-30 vuosien välissä kun ihan hehkeistä tytöistä tulee ylipainoista porukkaa.

Kauniilla naisella on iästään huolimatta vientiä ikäistensä ja vanhempien miesten keskuudessa - nuorilla tämä ryhmä vaan on luonnollisista syistä paljon isompi kuin vanhoilla.

En ole kaunis, mutta kieltämättä odotan jotain arvokasta vanhentumista? Asiakaspalvelutilanteet on miesten kanssa välillä todella outoja. Ihme höpöttäjiä ja outoa käytöstä. Hermostun siitä itsekin ja käyttäydyn hassusti. Siis hauskojahan ne tilanteet on, mutta välillä ihmettelee onko naamassani joku outo juttu mikä saa puhumaan ihan levottomia. Nyt keski-iässä on nuoret miehetkin alkaneet katsella. No ehkä vanhana sitten eri tavalla. Huomiota näköjään saa aina vaikka ei haluaisikaan oli ulkonäkö mitä tahansa.

No mä olen tuikitavallinen, ehkä tavallisen alapuolellakin. Pyöreät kasvot, silmälasit, ohuet hiukset, persjalkainen.

Nyt katson kuvia kun olin 20- 30v, olinkin ihan söpö verrattuna siihen mitä nyt olen kun iho rypistynyt ja hiukset harmaantuvat ja ohenevat entisestäänkin. Eli olen keski-ikäisistä rumempien joukossa. Miksi en arvostanut suhteellista hehkeyttäni?!

Elämä on ollut hyvää vaikka itseäni rumana pidinkin. Ei miesarmeijaa perässä mutta löysin kivan miehen ja sain ihanan perheen