Sinkut, mikä on älyttömintä mitä teille on sanottu tai tehty sinkkuutenne vuoksi?

Meillä töissä ehdotettiin ihan vakavissaan, että sinkut voisivat aina olla joulun töissä "kun jouluhan on perhejuhla". Tähän ei tietenkään suostuttu, mutta mikä ihme saa toiset kuvittelemaan, että joulu sen oman puolison ja lasten kanssa on jotenkin tärkeämpää kuin sinkun joulu omien sukulaistensa kanssa.

Hei mä oon myös törmännyt tohon, että kutsut osoitetaan vanhemmilleni ja sitä kautta minulle. Samoin tietyt sukulaiset lähettävät postit tai paketit vanhemmilleni, kun "niillä on kunnon postilaatikko ja sulla vain luukku". Niin, no ei ne paketit sinne laatikkoon sen enempää mahdu useinkaan... Kiva olla vanhempieni jatke näin 25-vuotiaana. Mulla on lapsikin, mutta ilman miestä emme ilmeisesti ole perhe. 28v lapseton siskoni, joka on avoliitossa, saa kyllä kutsut jne ihan omaan osoitteeseensa.

Ilmeisesti nämä sukulaiset ja jotkut kaveritkin ovat sitä mieltä, että sinkkuus on vain välitila sopivaa miestä odotellessa. Eihän nyt nuori nätti nainen voi yksin olla, ja pitäisihän lapsenkin saada se miehen malli ja sisaruksiakin! Harmi vaan, että mitä kauemmin olen yksin sitä paremmin viihdyn just näin. Enkä tiedä edes haluanko lisää lapsia. Enemmän kiinnostaa kasvattaa tästä ainokaisesta fiksu yksilö ja keskittyä uraan kuin jäädä taas mammailemaan kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2123 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

K: Oletko miettinyt, miksi olet sinkku?

V: Kyllä olen ja joka päivä. Tykkään vapaudestani ja nautin, kun voin tehdä asioita kysymättä toiselta mielipidettä. En ole löytänyt vielä sielunkumppania, mutta pidän ovet avoimena, jos sellainen vastaan tulee. Mieluummin olen yksin, kuin eläisin huonossa parisuhteessa vain muiden mieliksi.

K: Onko sulla joku käsittelemätön parisuhde, kun et uutta halua?

V: Ei ole. Itseasiassa käsittelin ne jo viimeisimmän suhteen aikana perusteellisesti ja totesin, etten sovellu luonteeni takia ihan mihin tahansa parisuhteeseen.

K: Miten noin nätti nainen voi elää yksin?

V: Siinä missä rumatkin elää yksin.

K: Koska olet viimeksi saanut?

V: Hyvää seksiä kerran joskus 10v. sitten. Huonoa kaikkien viimeisten suhteiden aikana. Entä sinä?

K: Tykkäätkö tytöistä?

V: Olen kerran kokeillut treffata naista. Hän oli todella kiva, mutten saanut siitä mitään kiksejä. Ystäväksi olisin voinut huolia, mutta hän halusi enemmän. Minä en. Totesin, että olen hetero, vaikka naiset kauniimpia olentoja noin muuten ovatkin.

K: Eikö 4v. sinkkuna ole aika pitkä aika?

V: Riippuu miten se mitataan. Onko 3v. parisude pitkä vai lyhyt suhde? Lyhyempi sinkkuuteni on kuin edesmennyt avioliittoni.

K: Mitä sä teet aina lomilla, ku oot yksin?

V: Menen mökille, keskityn lempiharrastuksiini, tapaan ystäviä ja käyn ulkomailla. Lomailla voi myös ystävien kanssa. Teen lähes täysin samaa, kuin varattukin, mutta ilman väkinäistä parisuhdeseksiä.

K: Onks sulla ollut mitään säpinää viimeaikoina?

V. Olisi ollut, mutta annoin tänäkin keväänä vissiin 4 pakit. Oli niin paljon töitä ja muuta sovittua menoa, etten ehtinyt tapaamaan.

K: Miten sä voit elää puutteessa?

V: Siinä missä varattukin tuntuu elävän.

K: Miten pärjäät yksin rahallisesti?

V: Ihan hyvin. Tienaan n. 4000€ kuussa bruttona. Se on enemmän, kuin monessa parisuhteessa yhteensä.

K Kelassa: Asutko avoliitossa?

V: En

K: Avioliitossa?

V: En

K: Sulle tulis halvemmaksi elää parisuhteessa.

V: Varmaan näin olisi, kiitos neuvosta, mutta tulin vain hakemaan jalkaleikkaukseeni tarvittavat korvauslomakkeet. Pääsen nimittäin taksillakin sairaalasta kotiin.

K mieheltä: Jos susta tuntuu pahalta olla yksin, niin mä voin aina silloin tällöin yöpyä sun luona.

V: Kiitos vain. Voit ottaa vuoronumeron tuosta oven takaa.

K: Ikävää, kun sinulla ei ole miestä.

V: Ikävää, kun joudut sietämään tuota laiskaa juopottelevaa ukkoasi, joka muuten viimeviikonloppuna baarissa puristeli sitä K-kaupan kassaneitiä.

ehehheheeeeeeeehehhehee :D Loistava. "Sulle tulis halvemmaks elää parisuhteessa". Jep.

Mua nauratti kanssa, kun mietin mikä pointti tolla kommentilla on ja mitä siihen voisi edes vastata. "Jaa tulis halvemmaks, no käynpäs sitten nappaamassa jonkun tuolta kadulta puolisokseni."

Pointti oli, kun hain matkakorvauslomaketta kyseistä leikkausta ja sen kuntouttamiseen kuluvia matkaustannuksia varten. Jos olisi mies, niin minulta ei menisi niin paljoa omakustanneosuutta, jos mies pääsisi minua kuskaamaan. Totta. Miehen hankkiminen olisi säästänyt 9,25e suunta, kun lasketaan leikkauspäivä ja 10x kuntoutus edestakaisin. Juuri sen vuoksihan minun pitäisi hankkia mies.

Mitäs sitten, jos sulla olisikin ollut ajokortiton mies? Olisikohan virkailija ehdottanut miehen vaihtoa?

Olisin kommentoinut että järjestääkö Kela myös miehiä nykyään, mielelläni otan yhden kuskaamaan leikkaukseen, minkälaisen lomakkeen täytän? Pitää olla raitis ja autonomistaja.

Eikö tämä menisi kuntouttavan toiminna alle myös? Lääkärin määräyksestä - eikö ainakin yksi lääkärikin ole tämän ketjun mukaan tätä suositellut hoitokeinona.

Kukas se joku vuosi sitten suosittelikaan, että nuorille miehille pitää antaa säälipillua jotta ne eivät ryhdy joukkomurhaajaksi? Jonkun lehden päätoimittaja muistaakseni. Tästä tehtiin sitten elokuvakin, tuli vähän aikaa sitten telkkarista. Kyllä vastaavasti vois olla Kelan kuntoutusmiehiä naisille.

No, sinänsä tosiasiahan se on, että jos vaikka puolelle niistä sinkkumiehistä, joilla suurin osa elämää on mennyt sinkkuna, saataisiin nainen ja rakkaus (ihan minkätahansalainen nainen, bmi ja naama voi olla mitä tahansa, niin Suomen bkt kasvaisi vuodessa varmaan prosentin ellei kahden prosentin lisäkasvua koko ajan, vihapuhe vähenisi, uusnatseja ei käytännössä olisi, ja veritekojen määrä tippuisi.

t. sinkkumies, realisti, ja oman motivaationsa kanssa jatkuvasti sinkkuaikoina tappeleva

Juu, voi hyvinkin olla. Eipä se silti naisten velvollisuus ole tällaisista lähtökohdista ryhtyä parisuhteeseen kenenkään kanssa.

Näitä on varmasti useampiakin mutta ekana tulee mieleen, kun työkaveri oli sitä mieltä, että minun pitäisi osallistua ensi treffit alttarilla-ohjelmaan, koska se olisi kuulemma hauskaa.

Myös aina luullaan, että olen iskemässä muiden miehiä. Ei sitä ihan kehtaa sanoakaan että yök, ei tulisi mieleenkään iskeä juuri tuota sinun pikkupoikamaista finninaamaa... :)

M90 kirjoitti:

Oon kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa, ja siellä on myös eräs vanhempieni ikäluokkaa oleva mies. Hänellä on tapana kysellä, että jokos on pillua saatu. Monesti todennut, että olis munkin jo aika saada. Ei tämä ihan päivittäistä ole, mutta viikottaista ainakin.

Minä nuorena miehenä kuuntelin aikani samanlaista kun olin tehtaalla töissä välivuoden opintojen alkua odottelemassa. Tiesin, kyllä heti jo ekan kerran kuultuani miten sen saa loppumaan, mutta halusin varmistaa, että kuittailu loppuu sitten kerrasta. Odotin siksi, että riittävän moni kuuli niitä kuittailuja, virnisteli ja katsoi silmäkulmaan alta kun vain vaikenin. En varmasti ollut ollut ainoa jota hän oli jutuillaan häiriköinyt.

Sitten kerran saman jatkuttua jo kuukausia kun oli paljon porukkaa tauolla kuulolla niin kerran kuuluvalla äänellä tuota kuittailijaa silmiin katsoen, että "Taitaa vain olla itselläsi puhe siitä mistä puute, et siitä muuten tuolleen jaksaisi viikosta toiseen jauhaa." - kuittailija häkeltyi ja vaikeni hetkeksi, ympäriltä alkoi kuulua vanhempien miesten nytpäs heitti poika pahan ja naureskelua. Jotain jupinaa kuulin hänen sönköttävän, mutta en saanut selvää puheensorinaa ja muiden naureskelulta, että sellainen tapaus.

Kuittailu loppui siihen. Jatkossa aistin että kuittailijaa ei enää huvittanut samalla työpisteessä ollessa jutella edes niitä näitä juttuja, joten taisin osua aiempaan paikkaan kun olin kuvitellut. No mulle se oli vain sen vajaan vuoden paikka ansaita hieman rahaa elämistä varten ja säästää opiskelua varten, en minä sinne elämänikäisiä ystävyyssuhteita ollut mennyt etsimään.

En saanut kutsua esim. ystäväni järjestämiin eilisiin vappujuhliin sinkkuuteni vuoksi. Pariskunnat (3 kpl) halusivat istua iltaa rauhallisesti (kaikki tietävät, etten minäkään perusta baareista) ja puhua henkeviä.

Tavallisesti olen kiinteä osa tuota kaveriporukkaa, vaikka kaikki muut sattuvatkin seurustelemaan. Ikävää poissulkemista suhdestatukseni takia. Toisaalta taas hyvä näin, jos pariskunnat kuhertelivat keskenään koko illan.

On kuulemma hirveän surullista, kuinka olen niin kova työihminen, teen paljon töitä ja täyttä työviikkoa. Osin se on tietysti ymmärrettävää, koska minullahan ei ole muuta elämää. Työkavereillani on onneksi varakkaat miehet, jotka kustantavat heille hyvän elintason pelastaen heidät ahkeruudelta ja mahdollistaen keskittymisen siihen parempaan, oleelliseen elämään.

Tämän minulle kertonut työkaverini tuli pari vuotta sitten miehensä jättämäksi. Työkaverini on ehdottomasti kieltänyt muita työkavereitani kertomasta erostaan minulle, mutta eihän asia tietenkään monta päivää salassa pysynyt. Kyseinen työkaverini kertoo parin vuoden jälkeenkin yhä minulle säännöllisesti tarinoita miehestään. En ole ihan varma, kertooko työkaverini höpötarinoita mielikuvitusmiehestään häpeän vuoksi vai siksi, että hän välillä oikeasti uskoo olevansa vain pienellä väliaikaisella tauolla avioliitostaan.

Jäin sinkuksi ja otin aika nopeasti koiran. Peräti pari ihmistä toisistaan tietämättä epäili, etten miestä ole sitten enää ottamassa elämääni. En ymmärrä tätä logiikkaa. Sattui vielä olemaan narttukoira :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- jätetään illanistujaisten ulkopuolelle, kun siellä on vain pariskuntia.

- jos sinkkuus tulee puheeksi, seurustelevat kaverit suhtautuvat siten että minä olen taatusti katkera ja yksinäinen. Katkera siitä, etten saa seksiä ja kumppania muutenkaan. Selittely ei auta, he vain myhäilevät että niin niin.

- "no jokos sulla on joku? Eikö töistä löytyis? Entäs ne opiskelukaverit?" -jooei, töissä kaikki miehet on mua aika paljon vanhempia ja joka ikinen on naimisissa! Opiskelukaverit taas elävät bilevaihetta.

- "kyllä tarvii lapsi miehenmallin." Niin, lapsen oma isä, siskon mies, ukki ja kavereiden isät sekä kaukaisemmat sukulaismiehet eivät riitä. Pitää saada saman katon alle joku äijänretale.

Eniten mua vituttaa tuo kavereiden suhtautuminen. En viitsi edes puhua sinkkuudesta mitään, koska he eivät tunnu tajuavan että mä viihdyn sinkkuna. Itse kitkuttavat paskoissa parisuhteissaan.

Tekis mieli aloittaa uusi ketju tosta ekasta kohdasta. Voisiko joku pariskunnan osanen kertoa miksi sinkkuja ei kutsuta illanistujaisiin? Nimim. taas vappu yksin.

Minulla ainakin on sellainen stereotyyppinen käsitys, että sinkuilla on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja menoa jo muutenkin ja me perheelliset lähinnä kökötetään kotona ja että kiva jos meillekin joskus jotain menoa tarjoutuu.  Ainakin itselläni sinkkuaikaan oli kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä se ärsyttää, että kysellään, että onko mitään naista. Kaverit kyselevät, että olenko saanut pillua. 

Sinkulla ei ole yksityisyyttä, sillä sen  yksityiselämään liittyvät asiat voidaan huumorin varjolla nostaa joukon yleiseksi naureskelunaiheeksi ja siitä ei kuulu pahastua. Vielä hauskempi tilanteesta tulee mikäli naureskelun kohteena oleva sinkku hiemankaan hämmentyy tilanteesta.

Luin ketjun ja oli helpottavaa huomata, etten ole ainoa, joka on saanut omituisia kommentteja sinkkuudestaan nimenomaan terveydenhuollon henkilöstöltä. Hakeuduin muutama vuosi sitten psykologille masennuksen, opintojen loppuvaiheessa tapahtuneen loppuunpalamisen ja posttraumaattiseen stressioireyhtymään viittaavien oireiden takia. Psykologi otti heti puheeksi sen, olenko parisuhteessa ja saattoi kuitata ahdistukseni sanomalla "niin mutta kyllä jossain vaiheessa sinun on päästävä tuosta yli, ethän sinä uskalla rakastuakaan tuolla menolla". Ilmaisin myös olevani epäileväinen mielialalääkkeiden suhteen siksi, että ne voivat aiheuttaa orgasmivaikeuksia. Psykologi alkoi heti inttää, että eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, kun en kerta ole parisuhteessa. Sanoin, että eipä siihen orgasmiin parisuhdetta tarvita ja mainitsin, että koin masturboinnin mielialaa kohottavana ja ahdistusta vähentävänä. Psykologi meni aivan puihin, alkoi änkyttää ja tokaisi jotain, että minun pitäisi nyt kyllä etsiä mies baarista.

Sinkkuuskommentit eivät toki olleet ainoa syy, miksi en enää loppujen lopuksi halunnut käydä hänen vastaanotollaan. Hänellä oli muutenkin taipumus teilata kaikki omat selviytymismekanismini (nyt ei siis puhuta alkoholin tai huumeiden käytöstä tms.) ja esim. kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen oli hänestä aivan kummallinen ja tyrmistyttävä ajatus. Tuon kokemuksen jälkeen ja tämän ketjun luettuani aloin miettiä, että terveydenhuollon saralla olisi selkeä asennekasvatuksen paikka. Minusta on vastuutonta ja epäammatillista tyrkyttää parisuhdetta esim. vakavasti masentuneelle/ahdistuneelle ihmiselle lääkkeeksi tai udella karkeasti homoudesta, jos potilas ei ole parisuhteessa. Luulisi, että varsinkin mt-puolen työntekijät näkevät niin paljon vahingollisten ihmissuhteiden traumatisoimia henkilöitä, etteivät automaattisesti olettaisi parisuhteen parantavan kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni kuoli nelisen vuotta sitten ja siitä asti olen asunut yksikseni.  Ilmeisesti olen naapureiden säälin ja tarkkailun kohde, koska juurikin roskakatoksessa miespuolinen naapurini opasti minua omassa elämässäni.  En enää muista miten keskustelu ajautui pisteeseen, että hän sanoi:" Sinähän olet vapaa nainen.  Otat siihen (asuntooni) jonkun miehen."

No, olen vapaa myös olemaan ilman miestä ja varmasti tarpeeksi kypsä tekemään tämän päätöksen aivan itse.

T.  62-vuotias mummeli

Usein juuri ikäisesi naiset jotka elävät yksin (esim. eronnut tai leski) eivät halua miestä jakamaan asuntoa ainakin jos ovat eläneet jo vuosia yksin. He saavat tehdä mitä haluavat eikä tarvitse palvella ketään. Minulle ainakin näin on sanottu useamman henkilön taholta. Itse elän etäsuhteessa ja olen ollut sinkkuna pitkään ja juuri yhteisen arjen jakaminen kauhistuttaa. En ollenkaan kotirouvatyyppiä.

Minä olen 62-vuotias, mummeli en tunne olevani, mutta sinkkudestani en luovu.

Pitkään naimisissa olleet ystävät ja tuttavat kuulema vähän kauhulla odottavat eläkepäiviä, kuinka sitä puoliskoa jaksaa 24/7. Minä en enää jaksaisi millään elää toista huomioiden. Jos miehen huolin, oma asunto pitää olla. Jos ei sovi, niin saa mennä.

Olen täysin omasta tahdostani sinkku enkä etsi parisuhdetta. Silti useampi ystävä ei vaan pysty tätä ymmärtämään vaan oikein säälien katsovat ja puhuvat siitä miten minulla ei ole miestä. He ovat itse tarvinneet miehen että voivat kokea olevansa tarpeeksi hyviä ja arvokkaita, minä ja minun itsetuntoni ei siihen miestä tarvits ja sekös heitä kismittää. Matkustelen paljon, käyn ulkona syömässä, kahviloissa, elokuvissa, shoppailemassa, elän spontaanisti ja voin lähteä eurooppaan viikonloppumatkalle lyhyelläkin varoitusajalla, tapaan paljon ystäviäni, tutustun uusiin ihmisiin, minulla on mielenkiintoinen ja hyvä palkkainen työ, ystäviä ympäri maailmaa. Itse kökkivät kaiken aikansa kotona miehen (ja parissa tapauksessa myös lapsen) kanssa. Mutta kyllä se minä olen jonka elämä on säälittävää ja tylsää!

Vierailija kirjoitti:

Luin ketjun ja oli helpottavaa huomata, etten ole ainoa, joka on saanut omituisia kommentteja sinkkuudestaan nimenomaan terveydenhuollon henkilöstöltä. Hakeuduin muutama vuosi sitten psykologille masennuksen, opintojen loppuvaiheessa tapahtuneen loppuunpalamisen ja posttraumaattiseen stressioireyhtymään viittaavien oireiden takia. Psykologi otti heti puheeksi sen, olenko parisuhteessa ja saattoi kuitata ahdistukseni sanomalla "niin mutta kyllä jossain vaiheessa sinun on päästävä tuosta yli, ethän sinä uskalla rakastuakaan tuolla menolla". Ilmaisin myös olevani epäileväinen mielialalääkkeiden suhteen siksi, että ne voivat aiheuttaa orgasmivaikeuksia. Psykologi alkoi heti inttää, että eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, kun en kerta ole parisuhteessa. Sanoin, että eipä siihen orgasmiin parisuhdetta tarvita ja mainitsin, että koin masturboinnin mielialaa kohottavana ja ahdistusta vähentävänä. Psykologi meni aivan puihin, alkoi änkyttää ja tokaisi jotain, että minun pitäisi nyt kyllä etsiä mies baarista.

Sinkkuuskommentit eivät toki olleet ainoa syy, miksi en enää loppujen lopuksi halunnut käydä hänen vastaanotollaan. Hänellä oli muutenkin taipumus teilata kaikki omat selviytymismekanismini (nyt ei siis puhuta alkoholin tai huumeiden käytöstä tms.) ja esim. kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen oli hänestä aivan kummallinen ja tyrmistyttävä ajatus. Tuon kokemuksen jälkeen ja tämän ketjun luettuani aloin miettiä, että terveydenhuollon saralla olisi selkeä asennekasvatuksen paikka. Minusta on vastuutonta ja epäammatillista tyrkyttää parisuhdetta esim. vakavasti masentuneelle/ahdistuneelle ihmiselle lääkkeeksi tai udella karkeasti homoudesta, jos potilas ei ole parisuhteessa. Luulisi, että varsinkin mt-puolen työntekijät näkevät niin paljon vahingollisten ihmissuhteiden traumatisoimia henkilöitä, etteivät automaattisesti olettaisi parisuhteen parantavan kaiken.

Psykologin mielestä on siis turvallisempaa ja parempaa kaikin puolin  bongata yhdenyönpano baarista kuin masturboida?

Lääkäreillehän on ainakin ollutkin jotain "potilaan kohtaaminen" koulutuksia, koska ihmissuhdeammattejahan nämä ovat. Silti ihmissuhde- ja kommunikointitaidot on ihan täysin peestä  useilla heistä ja koulutuksessa niitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin omasta tahdostani sinkku enkä etsi parisuhdetta. Silti useampi ystävä ei vaan pysty tätä ymmärtämään vaan oikein säälien katsovat ja puhuvat siitä miten minulla ei ole miestä. He ovat itse tarvinneet miehen että voivat kokea olevansa tarpeeksi hyviä ja arvokkaita, minä ja minun itsetuntoni ei siihen miestä tarvits ja sekös heitä kismittää. Matkustelen paljon, käyn ulkona syömässä, kahviloissa, elokuvissa, shoppailemassa, elän spontaanisti ja voin lähteä eurooppaan viikonloppumatkalle lyhyelläkin varoitusajalla, tapaan paljon ystäviäni, tutustun uusiin ihmisiin, minulla on mielenkiintoinen ja hyvä palkkainen työ, ystäviä ympäri maailmaa. Itse kökkivät kaiken aikansa kotona miehen (ja parissa tapauksessa myös lapsen) kanssa. Mutta kyllä se minä olen jonka elämä on säälittävää ja tylsää!

Ystäväsi ovat suoraansanottuna yksinkertaisia jos ajattelevat että elämäsi olisi jotenkin säälittävämpää kuin heidän.

Minä olen ihan omasta tahdostani parisuhteessa,ollut jo 14 vuotta.Ja lapsikin on.Kyllä sitä välillä on kateellinen perheettömille tutuille,kun saavat elää niin vapaata elämää.Tai siltähän se ainakin näyttää.

Mutta ei meidän perheellisten elämäkään mitään säälittävää tai tylsää ole,vaikka kökimmekin kotona perheen kanssa.Mitä tylsää tai säälittävää siinä on että haluaa viettää aikaa rakkaidensa kanssa?Eihän sitä pääse paljon matkustelemaan tai rellestämään,mutta tunteita jokaiseen päivään mahtuu yhtä paljon kuin sinkullakin.

Yksi entinen (toista sukupuolta oleva) ystävä pisti välit poikki, kun löysi itselleen seurustelukumppanin. Hänen ja kumppaninsa mielestä olisi ollut väärin pitää minuun enää mitään yhteyttä ja hän totesi: ymmärrät varmaan. Ihmettelen, että sain silti kutsun häihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- jätetään illanistujaisten ulkopuolelle, kun siellä on vain pariskuntia.

- jos sinkkuus tulee puheeksi, seurustelevat kaverit suhtautuvat siten että minä olen taatusti katkera ja yksinäinen. Katkera siitä, etten saa seksiä ja kumppania muutenkaan. Selittely ei auta, he vain myhäilevät että niin niin.

- "no jokos sulla on joku? Eikö töistä löytyis? Entäs ne opiskelukaverit?" -jooei, töissä kaikki miehet on mua aika paljon vanhempia ja joka ikinen on naimisissa! Opiskelukaverit taas elävät bilevaihetta.

- "kyllä tarvii lapsi miehenmallin." Niin, lapsen oma isä, siskon mies, ukki ja kavereiden isät sekä kaukaisemmat sukulaismiehet eivät riitä. Pitää saada saman katon alle joku äijänretale.

Eniten mua vituttaa tuo kavereiden suhtautuminen. En viitsi edes puhua sinkkuudesta mitään, koska he eivät tunnu tajuavan että mä viihdyn sinkkuna. Itse kitkuttavat paskoissa parisuhteissaan.

Tekis mieli aloittaa uusi ketju tosta ekasta kohdasta. Voisiko joku pariskunnan osanen kertoa miksi sinkkuja ei kutsuta illanistujaisiin? Nimim. taas vappu yksin.

Minulla ainakin on sellainen stereotyyppinen käsitys, että sinkuilla on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä ja menoa jo muutenkin ja me perheelliset lähinnä kökötetään kotona ja että kiva jos meillekin joskus jotain menoa tarjoutuu.  Ainakin itselläni sinkkuaikaan oli kaikenlaista.

Minusta on kivaa viettää esim. nyt vappua kavereiden kanssa heidän parisuhdetilanteestaan riippumatta. Olen ollut koko aikuisikäni sinkku, ja täytyy myöntää että nyt kolmekymppisenä sitä kivaa tekemistä ja menoa on aika tavalla vähemmän kuin vaikka kymmenen vuotta sitten, ja ehkä parasta ajanvietettä kavereiden kanssa on juuri se illan istuminen jonkun kotona. Tuo on ilmeisen yleinen harha, että aikuinen sinkku elää samanlaista bile-elämää kuin joku juuri itsenäistynyt opiskelijasinkku?

Vierailija kirjoitti:

En saanut kutsua esim. ystäväni järjestämiin eilisiin vappujuhliin sinkkuuteni vuoksi. Pariskunnat (3 kpl) halusivat istua iltaa rauhallisesti (kaikki tietävät, etten minäkään perusta baareista) ja puhua henkeviä.

Tavallisesti olen kiinteä osa tuota kaveriporukkaa, vaikka kaikki muut sattuvatkin seurustelemaan. Ikävää poissulkemista suhdestatukseni takia. Toisaalta taas hyvä näin, jos pariskunnat kuhertelivat keskenään koko illan.

Niillä oli varmaan parinvaihtobileet! Ruvetaan mekin epäilemään milloin mitäkin kummallista, ihan niinkuin meistäkin epäillään homoseksuaalisuutta ties mitä.

Vierailija kirjoitti:

Inspiroiduin tuosta toisesta keskustelusta, jossa ihmetellään miksi sinkun pitäisi maksaa kimppalahjoista tuplasti pariskuntiin nähden. Aloin miettiä että sinkkuihin kyllä liitetään ihan ihmeellisiä juttuja ja stigmoja ja vaatimuksia ylipäänsä. Mikä on älyttömintä tai ärsyttävintä mitä te olette kohdanneet sinkkuina? Heitän tähän muutaman esimerkin:

- Kahdelle kaverille on sanottu pankissa asp-asioissa, että "noin nätti tyttö kyllä sais miehenkin, että kannatta äkkiä pariutua, niin saa sitten vähän kivemman asunnon".

- Mulle on monta kertaa esitetty ravintolassa kimppalaskun tullessa, että maksan kahden edestä, vaikka olen vain yksi ihminen ja muut paikalla olevat pariskuntia.

- Kun yksi ystävä oli vielä sinkku, sukulaistäti kutoi hänelle vauvanvaatteita varmuuden vuoksi etukäteen.

- Ikuinen klassikko, jonka kuulee yleensä ihmisiltä, jotka ei tunne mua kovin hyvin: "Vieläkin sinkku? Ei saa olla liian nirso!" (Wtf, en ole nirso, minkäs minä sille mahdan että äijä sai paskahalvauksen kun olis lapsia pitänyt alkaa tekeen ja lähti käveleen...)

Olisin siellä ravintolassa alkanut varmaan itkemään ja kilahtanut täydellisesti. Enkä enää olisi missään tekemisissä niiden tyyppien kanssa. Siis mielisairaan röyhkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inspiroiduin tuosta toisesta keskustelusta, jossa ihmetellään miksi sinkun pitäisi maksaa kimppalahjoista tuplasti pariskuntiin nähden. Aloin miettiä että sinkkuihin kyllä liitetään ihan ihmeellisiä juttuja ja stigmoja ja vaatimuksia ylipäänsä. Mikä on älyttömintä tai ärsyttävintä mitä te olette kohdanneet sinkkuina? Heitän tähän muutaman esimerkin:

- Kahdelle kaverille on sanottu pankissa asp-asioissa, että "noin nätti tyttö kyllä sais miehenkin, että kannatta äkkiä pariutua, niin saa sitten vähän kivemman asunnon".

- Mulle on monta kertaa esitetty ravintolassa kimppalaskun tullessa, että maksan kahden edestä, vaikka olen vain yksi ihminen ja muut paikalla olevat pariskuntia.

- Kun yksi ystävä oli vielä sinkku, sukulaistäti kutoi hänelle vauvanvaatteita varmuuden vuoksi etukäteen.

- Ikuinen klassikko, jonka kuulee yleensä ihmisiltä, jotka ei tunne mua kovin hyvin: "Vieläkin sinkku? Ei saa olla liian nirso!" (Wtf, en ole nirso, minkäs minä sille mahdan että äijä sai paskahalvauksen kun olis lapsia pitänyt alkaa tekeen ja lähti käveleen...)

Olisin siellä ravintolassa alkanut varmaan itkemään ja kilahtanut täydellisesti. Enkä enää olisi missään tekemisissä niiden tyyppien kanssa. Siis mielisairaan röyhkeää.

En vaan mitenkään voi ymmärtää näitä "pariskunta on yksikkö" -tyyppejä. Yrittävätkö he matkustaa myös bussilla yhteisellä lipulla? Mennä yhden hinnalla leffaan? Ovatko he jo valmiiksi tuollaisia, vai pehmentääkö parisuhde pään noin perusteellisesti?