Työmille suunnitellaan pakkoraportointia 7 päivän välein
Hurjin piiskaesitys on se, että jos työnhakija ei vähintään seitsemän päivän välein raportoi vielä suunnitteluvaiheessa olevassa verkkopalvelussa työnhakunsa jatkumisesta, työnhaun voimassaolo päättyy. Jos kaikki esitetyt asiat menevät läpi, niin työttömälle se tarkoittaa sitä, että hänen täytyy kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana hakea vähintään 15 työpaikkaa ja raportoida tekemisistään joka viikko työvoimaviranomaisille. Jos töitä ei kolmen kuukauden aikana löydy tai ei löydy riittävästi, seurauksena on työttömyyskorvauksen aleneminen tuolla 4,65 prosentilla. Ministeriön taustalla on kuitenkin ajatus, että esimerkiksi nuo 15 haettavaa työpaikkaa eivät voisi olla mitä tahansa työpaikkoja. Silloin ilmoitusjärjestelmää ei voi kuitenkaan automatisoida, vaan se tarvitsisi ihmisen, joka tarkistaisi, että haetut työpaikat täyttävät ministeriön määräämät ehdot.
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomille-ehdotetaan-pakkoraportoin…
Ensi vuonna sitten työttömille se jalkapanta-paikannuslaite ja valvontakamera kotiin. Miksei myös pakollinen työttömän tähti -merkki vaatetukseen.
Kommentit (313)
Onpas täällä vihaista porukkaa, työttömätkö huutelee?
Kysyin asiallisesti mitä haittaa siitä on että työtön tekee rahansa eteen edes kerran viikossa jotain (eli tätä raportointia) niin saan vastaukseksi vain aiheen ohi naputusta. Mielipiteeni ei selkeästi ole se ketjun yleinen mielipide, että mielestäni tämä on hyvä asia, joten auttakaa ymmärtämään sen sijaan että keskitytte kiukutteluun.
Mitä ylimääräisiä kuluja työttömälle tulee siitä että hän tekee kerran viikossa raportin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se nyt liikaa vaadittu että työtön ihminen, joka elää mm. minun verorahoillani, tekisi edes kerran viikossa jotain sen rahan eteen?
Kyllä on.
Koska tyhjän tekeminen (kuten tämä kerran viikossa raportointi) pelkän tekemisen vuoksi ei hyödytä ketään. Ei edes sinua. Mieti nyt itsekin - edes kerran viikossa.
Sitä paitsi, SINÄ MAKSAT VERORAHOISTASI tämän työttömien kyykyttämisen. Joka ainoa uusi työkkärin työntekijä, kaikki uudistukset työkkärin tietojärjestelmiin ym. on JUURI SINUN MAKSAMIASI. Mieti sitä. Kademieli tulee kalliiksi. Mieti uudestaan - onko se sen arvoista?
Tämä kateuskortti jaksaa minua hämmentää. En todellakaan ole työttömälle kateellinen, miksi olisin? Ehkäpä enemmän säälin työttömiä, vaikka sääli sairautta onkin.
Viihdyn työssäni, arjen rytmitys auttaa jaksamaan, tilipäivänä voin hyvänä hetkenä laittaa säästöön pahanpäivän varalle ,siis työttömyyden varalle, jne. Ei ole kyse kateudesta, vaan siitä miten sen työttömän aikansa käyttää ja mitä oman työttömyytensä eteen on valmis tekemään. KAIKKI tekeminen vie työttömän asiaa eteenpäin. Miten ihmeessä te ette sitä ymmärrä?
Totuus on ettei nykyinen työttömyyden paapominen voi pidemmän päälle enää jatkua. Nyt kaikki kademieli-kortin vilkuttelijat käyttäkääpä pieni hetki työttömän ajastanne faktojen hakuun. Työttömyys luo eriarvoisuutta, se passivoi, altistaa psyykkisille ja fyysisille sairauksille, luo näköalattomuutta ja latistaa itsetuntoa. Puhumattakaan yhteiskunnallisista vaikutuksista mitä te tässä ketjussa räävitte. Kyse on mikrotasolla yksilöstä, siitä työttömästä.
Mitä kauemmin työttömyys kestää ja työllistyminen vaikeutuu, sitä vaikeampaa sieltä on ponnistaa takaisin työmarkkinoille. Vaikeasti pitkäaikaistyöttömän tie avoimille työmarkkinoille ei todellakaan ole suora ja yksioikoinen, se vaatii paljon ponnisteluita työttömältä itseltään sekä ammattilaisilta, jotka heitä työkseen ja "vapaaehtoisestikin" usein vaatimattomalla palkalla auttavat.
Lisäksi työttömyys ilmeisesti tyhmentää, ainakin tämän ketjun viestien lukemisen perusteella voi näin päätellä.
Kiitos sinulle, että jaksoit asialllisesti kommentoida. Toivottavasti tämä jää itämään, eikä aina tosiaan puhuttaisi kateudesta.
En kommentoi nyt muuhun kuin että olen ollut työpaikoissa joissa monen ihmisen itsetunto nujertui, mielenterveys järkkyi eivätkä he tunteneet itseään tärkeiksi ja tarpeellisiksi eivätkä todellakaan osaksi yhteisöä jne. eikä heillä ollut voimia vapaa-ajalla tehdä muuta kuin maata sohvalla ja voida huonosti, sosiaaliset suhteet kärsivät ja fyysinen kunto myös.
Työttömänä tämä korjaantui kun kukaan ei enää kiusannut ja nöyryyttänyt.
Että älkää jaksako jankuttaa siitä kuinka työttömyys aina passivoi ja syrjäyttää ja aiheuttaa mt-ongelmia jne.
Moni kuntoilee, tekee jonkinasteista vapaaehtoistyötä, kehittää itseään, opiskelee epävirallisesti SAMALLA kun tekee niitä hakemuskia ja hakee töitä.
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä vihaista porukkaa, työttömätkö huutelee?
Kysyin asiallisesti mitä haittaa siitä on että työtön tekee rahansa eteen edes kerran viikossa jotain (eli tätä raportointia) niin saan vastaukseksi vain aiheen ohi naputusta. Mielipiteeni ei selkeästi ole se ketjun yleinen mielipide, että mielestäni tämä on hyvä asia, joten auttakaa ymmärtämään sen sijaan että keskitytte kiukutteluun.
Mitä ylimääräisiä kuluja työttömälle tulee siitä että hän tekee kerran viikossa raportin?
Sinulle on vastattu jo jopa useaan kertaan.
Joko olet niin yksinkertainen että et tule koskaan ymmärtämään vaikka tätä keskustelua jatkettaisiin loputtomiin tai -kuten uskon- ymmärrät erittäin hyvin mutta haluat provosoida ja pitää yllä jankutusta.
Nautipa nyt ansaitusta viikonloppuvapaasta että jaksat taas ensi viikolla siellä työssäsi äläkä tuhlaa kallista vapaa-aikaasi tällaiseen :)
Työajan lyhennys kuuteen tuntiin pakolliseksi ja säästyneillä rahoilla pitäisi palkata työttömiä töihin, helpottaisi melkoisesti työttömyyttä, vaan haluaisivatko työssäkäyvät luopua mistään yleisen edun nimissä? Todennäköisesti eivät mutta sitä ei heiltä kysyttäisikään.
Yksikään lehti ja muu media ei kysy ja vaadi selitystä työministeri Lindströmiltä näiden kyykytystoimien järjettömyydestä ja byrokratian kasvusta! ilmeisesti ukko on niin pihalla kaikesta mutta allekirjoittaa paperit, mitä Kokoomuksen virkamiessiivestä ja elinkeinopuolelta on ehdotettu!! Tämä hallitus on kakkien aikojen epäpätevin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä vihaista porukkaa, työttömätkö huutelee?
Kysyin asiallisesti mitä haittaa siitä on että työtön tekee rahansa eteen edes kerran viikossa jotain (eli tätä raportointia) niin saan vastaukseksi vain aiheen ohi naputusta. Mielipiteeni ei selkeästi ole se ketjun yleinen mielipide, että mielestäni tämä on hyvä asia, joten auttakaa ymmärtämään sen sijaan että keskitytte kiukutteluun.
Mitä ylimääräisiä kuluja työttömälle tulee siitä että hän tekee kerran viikossa raportin?
Sinulle on vastattu jo jopa useaan kertaan.
Joko olet niin yksinkertainen että et tule koskaan ymmärtämään vaikka tätä keskustelua jatkettaisiin loputtomiin tai -kuten uskon- ymmärrät erittäin hyvin mutta haluat provosoida ja pitää yllä jankutusta.
Nautipa nyt ansaitusta viikonloppuvapaasta että jaksat taas ensi viikolla siellä työssäsi äläkä tuhlaa kallista vapaa-aikaasi tällaiseen :)
Kyllä mä tässä viikonloppuvapaastani parasta aikaa nautin, kiitos kuitenkin huolenpidosta.
Kyllä luin noita minulle suunnattuja vastauksia, mutta jokaisessa oli tällaista sinun tyylistä kiukuttelua eikä oikeaa perustelua ja juuri niistä perusteluista olisin kiinnostunut. Ihan oikea selkeä vastaus siis kysymykseen; miksi tämä viikkoraportointi olisi oikeasti huono asia?
Itse olin kyllä työttömänä paremmassa kunnossa kuin koskaan niin henkisesti kuin fyysisesti, kuntoilin paljon, sain riittäväti lepoa ja oli aikaa lukea ja ladata akkuja, sanoisin että minulle reilun vuoden työttömyys oli onnepotku, toki pitkittyessään ja kun ihminen putoaa minimitoimeentulolle niin tilanne on varmaan toinen.
Miksi tämä nähdään työttömien kyykytyksenä?
Työssä käyvät maksavat veroja jotta työttömille taataan perusturva. Miksi työttömät taas eivät voisi tehdä edes kerran viikossa pientä elettä sen perusturvan eteen?
Juo viikko putkeen, mene verikokeisiin jossa maksa-arvot, vie tulokset työkkäriin varattuasi ajan. Ei enää pyydetä keskusteluihin koska kukaan ei ota alkoholistia töihin. Tämä tarina on tosi ja voit jatkaa järkyttynyttä pöyristelyäsi yhteiskunnan varoilla.
Ihan samaa voisi vaatia työssä olevilta. Pitäisi raportoida että mitä on saatu aikaan ja onko palkkansa väärti. Jo ei ole tehnyt tarpeeksi niin pihalle vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä vihaista porukkaa, työttömätkö huutelee?
Kysyin asiallisesti mitä haittaa siitä on että työtön tekee rahansa eteen edes kerran viikossa jotain (eli tätä raportointia) niin saan vastaukseksi vain aiheen ohi naputusta. Mielipiteeni ei selkeästi ole se ketjun yleinen mielipide, että mielestäni tämä on hyvä asia, joten auttakaa ymmärtämään sen sijaan että keskitytte kiukutteluun.
Mitä ylimääräisiä kuluja työttömälle tulee siitä että hän tekee kerran viikossa raportin?
Sinulle on vastattu jo jopa useaan kertaan.
Joko olet niin yksinkertainen että et tule koskaan ymmärtämään vaikka tätä keskustelua jatkettaisiin loputtomiin tai -kuten uskon- ymmärrät erittäin hyvin mutta haluat provosoida ja pitää yllä jankutusta.
Nautipa nyt ansaitusta viikonloppuvapaasta että jaksat taas ensi viikolla siellä työssäsi äläkä tuhlaa kallista vapaa-aikaasi tällaiseen :)
Kyllä mä tässä viikonloppuvapaastani parasta aikaa nautin, kiitos kuitenkin huolenpidosta.
Kyllä luin noita minulle suunnattuja vastauksia, mutta jokaisessa oli tällaista sinun tyylistä kiukuttelua eikä oikeaa perustelua ja juuri niistä perusteluista olisin kiinnostunut. Ihan oikea selkeä vastaus siis kysymykseen; miksi tämä viikkoraportointi olisi oikeasti huono asia?
No nyt viimeistään vahvistit haluavasi provota.
Vierailija kirjoitti:
Ihan samaa voisi vaatia työssä olevilta. Pitäisi raportoida että mitä on saatu aikaan ja onko palkkansa väärti. Jo ei ole tehnyt tarpeeksi niin pihalle vaan.
Meillä on kerran kuukaudessa työpaikalla aina tällainen keskustelu lähiesimiehen kanssa, käydään työn tulosta läpi. Myyntitavoitteisissa töissä (missä itse olen joskus ollut) saattaa olla jopa joka päivä tuloskeskustelut. Ei tässä siis ole mitään ihmeellistä, että kerran viikossa on tilitettävä tekosiaan. Nyt on kuitenkin kyse työttömistä ihmisistä joille annetaan käsi ojossa ilmaista rahaa, onko oikeasti muka kyykyttämistä että sen rahan eteen täytyy nähdä sen verran vaivaa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämä nähdään työttömien kyykytyksenä?
Työssä käyvät maksavat veroja jotta työttömille taataan perusturva. Miksi työttömät taas eivät voisi tehdä edes kerran viikossa pientä elettä sen perusturvan eteen?
Tämä on nyt selitetty täällä jo miljoona kertaa, mutta laitanpa minäkin korteni kekoon.
Itse näen kaksi syytä, miksi tuo raportointi on aivan typerä idea:
1. Siitä ei ole mitään hyötyä KENELLEKÄÄN. Ei työtön saa sillä tarvitsemaansa työpaikkaa. Miksi ei mielummin kehitetä oikeasti laadukkaita kursseja työttömille, jotta ihmiset voisivat parantaa osaamistaan ja laittaa jotain parempaa cv: täytteeksi?
2. Siitä saattaa koitua veronmaksajille lisäkustannuksia. Minä en ainakaan halua, että verorahoin menevät johonkin aivan turhaan asiaan. Mielummin vaikka vanhustenhoitoon tai kouluille. Rahanreikiä kyllä riittää jo nyt, miksi lisätä niitä?
Ymmärrätkö nyt?
Kauheata huomat kuinka työssäolevat ovat rajallisia älykapasiteetiltaan. Ei ihme että Suomi on tässä jamassa, fiksut on laitettu työttömiksi ja ääliöt jätetty töihin, hallitusta myöten.
Tai hallituksessa olevathan eivät ole työsuhteessa mutta kuitenkin.
Minkä vuoksi aina työyttömiä syyllistetään, sillä suurin osa on ilman omaa syytä joutunut sihen tilanteeseen. Miksi työnantajilta ei vaadita mitään????
esim. jokaista 10 työntekijää kohden pitäisi palkata yksi työtön ja hänen palkkansa sitten otettaisi niistä voitoista, joita jaellaan kyllä hyvin avokätisesti jon ennestään rikkaille.
t. mummeli
Työttömät ovat nykyajan juutalaisia.
Sipilää ihmettelen. Onko omien sanojensa mukaan uskovainen mies? Sellaiseksihan häntä nimitetään mutta mistä se näkyy? Minusta hengen hedelmät hänessä ovat kovin kitkeriä.
Onneksi olen itse työkyvyttömyyseläkkeellä . Tommoista pompottelua kukaan jaksa. Osa työttömistä on luultavasti oikeasti työkyvyttömiä mielenterveyssyiden jne. takia ja kuuluisivat kuntoutustuelle, mutta eivät ole hakeneet apua. Itse kehtasin hakea apua mielenterveysongelmiin vasta kun työkkäri yritti pakottaa mut johonkin ahdistavaan kurssijuttuun jolloin tajusin etten pysty sellaiseen enkä työelämään muutenkaan. Että kiitos te-toimistolle siitä kun saivat minut "ohjautumaan" oikeaan paikkaan :,D
Tää ketju todistaa hyvin mistä mammapalsta koostuu. Katkerista nokkaa koputtavista työttömistä mammoista. Onnea, jatkakaa perseen levitystä kauhtuneella kirppissohvallanne, toivottavasti ette joudu näkemään enempää vaivaa saadaksenne rahaa.
Puhutaan kuitenkin. Tiedätkö että ihmismieli on jännä, on tutkimuksia joissa yksin kohdehenkilölle on tarjottu 10% palkankorotusta TAI 20% palkankorotusta niin että kaikki muutkin saavat sen 20%?
Arvaapa kumman valtaosa on valinnut?
10% niin että muut eivät saa mitään.
Kyllä se kertoo pahansuopuudesta ja siitä että ei haluta muille hyvää vaikka itsekin kärsittäisiin siitä.