Eilen ravintolassa, lapsiperheen 5-vuotias määräsi kaiken

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten äidin olisi pitänyt toimia? Antaa terroristin karjua täyttä kurkkua yrittämättä pitää häntä hiljaisena/tyytyväisenä? Valaiskaa kun en lapsettomana ihan oikeasti tiedä kasvatuksesta mitään!

Tuossa on menty jo ajat sitten pieleen. Jostain syystä erittäin moni vanhempi pelkää aiheuttaa negatiivisia tunteita lapselle. Eli kaikki annetaan periksi ja jos lapsi vähänkin kiukkuaa, niin hänen sanaa kuunnellaan. 

Lasten kasvatuksessa pitää opettaa, että aikuinen määrää tahdin. Toki jotain valinto voi antaa lapselle (esimerkiksi vaalea vai tumma leipä, mutta lapsi ei päätä syödäänkö aamupalaa vai ei). Tuollainen hyssyttely ja lapsen mukaan joustaminen aiheuttaa erittäin isoja ongelmia jatkossa. 

Otetaan esimerkiksi kaupassa käynti. Jos olimme koko perheen voimin kaupassa ja lapsi alkoi pienenä kiukuttelemaan kun ei saanut jotain, niin kannoin hänet suoraan autoon ja odotimme siellä kunnes toinen vanhemmista teki ostokset. Muutaman kerran jälkeen oppi olemaan huutamatta vaikkei saanutkaan juuri sitä mitä olisi halunnut hyllystä ottaa.

Mutta tosi paljon näkee vanhempia, joilla ei ole mitään auktoriteettia lapsiinsa tai eivät edes yritä komentaa, vaikka lapsi käyttäytyy huonosti.

Näin juuri. Tuntuu että nykyään pelätään kasvattaa lastaan. Minua ei häiritse tipan vertaa, jos joku vanhempi kasvattaa ja ojentaa lastaan vaikkakin siellä ravintolassa tai kaupassa. Silloin saatan hymyillä ymmärtäväisesti sille aikuiselle. Mutta jos annetaan lasten mekastaa ja tehdä niinkun lapsi haluaa, tai huutaa suoraa kurkkua kaupassa 30min, niin mielestäni se on vaan kaikella tapaa väärin.

Tuossa teidän tavoissanne on myös välimuoto. Itse en halua kasvattaa lastani niin, että sisään patoutuu tunteita, kuten raivoa kun kannetaan väkisin pois, ja tunteiden, kuten raivon näyttämisestä rankaistaan viemällä väkisin ja aikuisen voimaa käyttäyen autoon istumaan. Raivo ja itku jää sisään.

Voi tehdä myös niin, että ottaa lapsen syliin, sanoo rauhallisesti että nyt harjoittelemme kaupassa oloa, ja äiti auttaa sinua, kerro mikä kiukuttaa? Halaa, ja jos mukana on toinen aikuinen, ja lapsi ei edelleen rauhoitu, kantaa lapsen sylissään kaupan ulkopuolelle vaikka eteiseen, ja sanoo että rauhoitutaan tässä vähän aikaa niin että autan sinua, ja mennään sitten takaisin. Näin lapsi saa purkaa pahan olonsa aikuselle, harjoitella tunteiden hallintaa aikuisen kanssa yhdessä, ja aikuisen auktoriteetti säilyy, lapsi oppii että jos on paha olo ja harmittaa, asiat voidaan ratkaista yhdessä ja hoitaa homma loppuun. Näinhän se menee aikuisenakin?

Jotenkin säälittää lapset joiden vanhemmat julkisesti nöyryyttävät lastaan ja kantavat väkisin pois, kiukku vaan kasvaa lapsen sisällä ja vaikka näennäisesti olisi oppinut asian, ja seuraava kauppareissu menisi ok, kiukku jää myttyyn sisälle ja purkautuu muulla tavoin ja muussa tilanteessa.

Lapsi on ihminen,hänellä on tunteet.Kunnioittaminen ei tarkoita lapsen tahdon mukaisesti toimimista, lapsi HARJOITTELEE elämää varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten äidin olisi pitänyt toimia? Antaa terroristin karjua täyttä kurkkua yrittämättä pitää häntä hiljaisena/tyytyväisenä? Valaiskaa kun en lapsettomana ihan oikeasti tiedä kasvatuksesta mitään!

Tuossa on menty jo ajat sitten pieleen. Jostain syystä erittäin moni vanhempi pelkää aiheuttaa negatiivisia tunteita lapselle. Eli kaikki annetaan periksi ja jos lapsi vähänkin kiukkuaa, niin hänen sanaa kuunnellaan. 

Lasten kasvatuksessa pitää opettaa, että aikuinen määrää tahdin. Toki jotain valinto voi antaa lapselle (esimerkiksi vaalea vai tumma leipä, mutta lapsi ei päätä syödäänkö aamupalaa vai ei). Tuollainen hyssyttely ja lapsen mukaan joustaminen aiheuttaa erittäin isoja ongelmia jatkossa. 

Otetaan esimerkiksi kaupassa käynti. Jos olimme koko perheen voimin kaupassa ja lapsi alkoi pienenä kiukuttelemaan kun ei saanut jotain, niin kannoin hänet suoraan autoon ja odotimme siellä kunnes toinen vanhemmista teki ostokset. Muutaman kerran jälkeen oppi olemaan huutamatta vaikkei saanutkaan juuri sitä mitä olisi halunnut hyllystä ottaa.

Mutta tosi paljon näkee vanhempia, joilla ei ole mitään auktoriteettia lapsiinsa tai eivät edes yritä komentaa, vaikka lapsi käyttäytyy huonosti.

Näin juuri. Tuntuu että nykyään pelätään kasvattaa lastaan. Minua ei häiritse tipan vertaa, jos joku vanhempi kasvattaa ja ojentaa lastaan vaikkakin siellä ravintolassa tai kaupassa. Silloin saatan hymyillä ymmärtäväisesti sille aikuiselle. Mutta jos annetaan lasten mekastaa ja tehdä niinkun lapsi haluaa, tai huutaa suoraa kurkkua kaupassa 30min, niin mielestäni se on vaan kaikella tapaa väärin.

Tuossa teidän tavoissanne on myös välimuoto. Itse en halua kasvattaa lastani niin, että sisään patoutuu tunteita, kuten raivoa kun kannetaan väkisin pois, ja tunteiden, kuten raivon näyttämisestä rankaistaan viemällä väkisin ja aikuisen voimaa käyttäyen autoon istumaan. Raivo ja itku jää sisään.

Voi tehdä myös niin, että ottaa lapsen syliin, sanoo rauhallisesti että nyt harjoittelemme kaupassa oloa, ja äiti auttaa sinua, kerro mikä kiukuttaa? Halaa, ja jos mukana on toinen aikuinen, ja lapsi ei edelleen rauhoitu, kantaa lapsen sylissään kaupan ulkopuolelle vaikka eteiseen, ja sanoo että rauhoitutaan tässä vähän aikaa niin että autan sinua, ja mennään sitten takaisin. Näin lapsi saa purkaa pahan olonsa aikuselle, harjoitella tunteiden hallintaa aikuisen kanssa yhdessä, ja aikuisen auktoriteetti säilyy, lapsi oppii että jos on paha olo ja harmittaa, asiat voidaan ratkaista yhdessä ja hoitaa homma loppuun. Näinhän se menee aikuisenakin?

Jotenkin säälittää lapset joiden vanhemmat julkisesti nöyryyttävät lastaan ja kantavat väkisin pois, kiukku vaan kasvaa lapsen sisällä ja vaikka näennäisesti olisi oppinut asian, ja seuraava kauppareissu menisi ok, kiukku jää myttyyn sisälle ja purkautuu muulla tavoin ja muussa tilanteessa.

Lapsi on ihminen,hänellä on tunteet.Kunnioittaminen ei tarkoita lapsen tahdon mukaisesti toimimista, lapsi HARJOITTELEE elämää varten.

Miten tää kasvatus on nykyään joku taiteen muoto? Ei se oikeasti ole noin vaikeaa. Kun lapselle pitää alusta asti selvät rajat ja pysyy itse rauhallisena ja säilyttää auktoriteettinsa, ei tarvita mitään tällaisia kikka kolmosia. Asia on niin kun äiti/isä sanoo, ja sillä sipuli. Poru ei auta. Tottakai lapselle tulee välillä paha mieli ja joku jää harmittamaan. Sellaista se elämä on. Joskus lapselle tulee paha mieli ja itku, ja sellaista se elämä on. 

Huomaa että täällä on aika usein pullamössöt vastaamassa. Ne äidit joilla on aina se mies jokapaikassa turvana, kaupassakin.

"Jos lapsi kiukuttelee kaupassa niin kannan sen autoon ja toinen vanhempi hoitaa ostokset yksin".

Ei tajuta että sitten on niitä, jotka ei syö ollenkaan jos kaupasta pitää aina lähteä keskenkaiken autoon. Toisille lapsille kun se ei edes ole rangaistus vaan palkinto.

Aina ei jaksa laittaa niitä rajoja. Varsinkin jos tietää, että kiukku johtuu esim. väsymyksestä tai laskeneesta verensokerista ja sen saa poistumaan sillä, että syödään ja jatketaan matkaa. Joskus se, että alkaa "pitämään kuria" selkeästi väsymyksestä kiukuttelevalle lapselle, saa aikaan vaan pahemman kiukun ja itkuhuudon. Riippuu ihan lapsen temperamentista, miten hänet kannattaa kiukussaan kohdata. Lapsetkin ovat erilaisia, siinä missä aikuiset.

Tiesithän toki, että 5-6 vuotiaalla tulee myös uhmaikä. Ihan kuin 2-3 vuotiaillakin. Toisilla se on rajumpi, toisilla helpompi. Voi olla ihan luonnekysymys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten äidin olisi pitänyt toimia? Antaa terroristin karjua täyttä kurkkua yrittämättä pitää häntä hiljaisena/tyytyväisenä? Valaiskaa kun en lapsettomana ihan oikeasti tiedä kasvatuksesta mitään!

Tuossa on menty jo ajat sitten pieleen. Jostain syystä erittäin moni vanhempi pelkää aiheuttaa negatiivisia tunteita lapselle. Eli kaikki annetaan periksi ja jos lapsi vähänkin kiukkuaa, niin hänen sanaa kuunnellaan. 

Lasten kasvatuksessa pitää opettaa, että aikuinen määrää tahdin. Toki jotain valinto voi antaa lapselle (esimerkiksi vaalea vai tumma leipä, mutta lapsi ei päätä syödäänkö aamupalaa vai ei). Tuollainen hyssyttely ja lapsen mukaan joustaminen aiheuttaa erittäin isoja ongelmia jatkossa. 

Otetaan esimerkiksi kaupassa käynti. Jos olimme koko perheen voimin kaupassa ja lapsi alkoi pienenä kiukuttelemaan kun ei saanut jotain, niin kannoin hänet suoraan autoon ja odotimme siellä kunnes toinen vanhemmista teki ostokset. Muutaman kerran jälkeen oppi olemaan huutamatta vaikkei saanutkaan juuri sitä mitä olisi halunnut hyllystä ottaa.

Mutta tosi paljon näkee vanhempia, joilla ei ole mitään auktoriteettia lapsiinsa tai eivät edes yritä komentaa, vaikka lapsi käyttäytyy huonosti.

Näin juuri. Tuntuu että nykyään pelätään kasvattaa lastaan. Minua ei häiritse tipan vertaa, jos joku vanhempi kasvattaa ja ojentaa lastaan vaikkakin siellä ravintolassa tai kaupassa. Silloin saatan hymyillä ymmärtäväisesti sille aikuiselle. Mutta jos annetaan lasten mekastaa ja tehdä niinkun lapsi haluaa, tai huutaa suoraa kurkkua kaupassa 30min, niin mielestäni se on vaan kaikella tapaa väärin.

Tuossa teidän tavoissanne on myös välimuoto. Itse en halua kasvattaa lastani niin, että sisään patoutuu tunteita, kuten raivoa kun kannetaan väkisin pois, ja tunteiden, kuten raivon näyttämisestä rankaistaan viemällä väkisin ja aikuisen voimaa käyttäyen autoon istumaan. Raivo ja itku jää sisään.

Voi tehdä myös niin, että ottaa lapsen syliin, sanoo rauhallisesti että nyt harjoittelemme kaupassa oloa, ja äiti auttaa sinua, kerro mikä kiukuttaa? Halaa, ja jos mukana on toinen aikuinen, ja lapsi ei edelleen rauhoitu, kantaa lapsen sylissään kaupan ulkopuolelle vaikka eteiseen, ja sanoo että rauhoitutaan tässä vähän aikaa niin että autan sinua, ja mennään sitten takaisin. Näin lapsi saa purkaa pahan olonsa aikuselle, harjoitella tunteiden hallintaa aikuisen kanssa yhdessä, ja aikuisen auktoriteetti säilyy, lapsi oppii että jos on paha olo ja harmittaa, asiat voidaan ratkaista yhdessä ja hoitaa homma loppuun. Näinhän se menee aikuisenakin?

Jotenkin säälittää lapset joiden vanhemmat julkisesti nöyryyttävät lastaan ja kantavat väkisin pois, kiukku vaan kasvaa lapsen sisällä ja vaikka näennäisesti olisi oppinut asian, ja seuraava kauppareissu menisi ok, kiukku jää myttyyn sisälle ja purkautuu muulla tavoin ja muussa tilanteessa.

Lapsi on ihminen,hänellä on tunteet.Kunnioittaminen ei tarkoita lapsen tahdon mukaisesti toimimista, lapsi HARJOITTELEE elämää varten.

Miten tää kasvatus on nykyään joku taiteen muoto? Ei se oikeasti ole noin vaikeaa. Kun lapselle pitää alusta asti selvät rajat ja pysyy itse rauhallisena ja säilyttää auktoriteettinsa, ei tarvita mitään tällaisia kikka kolmosia. Asia on niin kun äiti/isä sanoo, ja sillä sipuli. Poru ei auta. Tottakai lapselle tulee välillä paha mieli ja joku jää harmittamaan. Sellaista se elämä on. Joskus lapselle tulee paha mieli ja itku, ja sellaista se elämä on. 

Ei se ole mikään Kikka Kolmonen, olen tälläinen persoona, ja haluan auttaa lasta käsittelemään tunteitaan. En halua jättää yksinään pienenä ahdistavien tunteidensa kanssa ja ajatella että tälläistä elämä on, kuka sitten on lasta varten aivan erityisesti, ellei oma äiti?

Kyllä se "kova" maailma tulee vastaan muualla, esimerkiksi hoidossa jossa isossa lapsiryhmässä on tehtävä kuten sinä kerroit.Tai mummilassa. Minulla äitinä on voimavaroja ja aikaa antaa lapselleni yksilöllisempää kasvatusta ja huomiota, en ole hoitotäti jolla on se auktoriteetti, olen se äiti jolle lapsi voi kertoa sen pahan mielensä ja "porunsa" hoitopäivän jälkeen.

Lapsi tottelee vieraita aikuisia samantien, kun on saanut kotona empaattista ja kunnioittavaa kohtelua, ja tietää että äiti ottaa kotona syliin.

Tee sinä kuten näet parhaaksi omalle lapsellesi, itse olen sellainen herkkis itsekkin että haluan auttaa lasta tunteidensa käsittelyssä parhaani mukaan. Se ei tarkoita sitä ettei lapselle voisi tulla paha mieli tai annan kaikki periksi. Esimerkiksi nyt olemme sopineet että koko keväänä ei saa uutta lelua kaupasta, ja toivon että niitä tilanteita joissa lapsi lelua pyytää ja ei saa, jolloin nuo tunteet tulevat esiin (pettymys, raivo, suuttumus) jolloin saan lapsen ne kohdata yhdessä. Itse asiassa toivon ja olen hakeutunut tilanteisiin joissa toivon että lapsi voi tunteiden hallintaa harjoitella, kun tiedän, että minä olen paras henkilö lapsen kasvattajaksi tuollaisissa tilanteissa. 

Se että lapsi kiukkuaa kanssani on positiivista, ainakaan minua ei tarvitse sääliä. Ihanaa että lapsi uskaltaa näyttää ne tunteensa minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

QWERTY kirjoitti:

No niin eikö täällä sitten ollut jo Ville-Pettereiden äidit huutelemassa, että jos onkin jokin diagnoosi? Tuo kakara särähti mun korvaan sellaisena, että kuri puuttuu kotona. Jos postaus nyt oli siis totta. 5-vuotias kyllä osaa käyttäytyä sellaisilla tavoilla ravintolassa, että pärjää. En siis tarkoita, että syö kyynerpäät pois pöydältä jutellen politiikasta ja nousevan penkistä, jos nainen nousee. Tarkoitan, että osaa säänellä ääntään sellaiselle tasolle, että muut ihmiset viereisessä pöydässä ei ala etsimään Ville-Petterin maitoa kun ei löydy, sekä osaa istua omalla tuolillaan. Ei musta ole kauheasti vaadittua noin 5-vuotiaalta.

Siis ihan oikeastiko jonkun mielestä on ongelma, jos lapsi kysyy, missä hänen juomansa on ja haluaa istua äidin sylissä? :O Ymmärtäisin, jos tässä puhuttaisiin nyt niistä lapsista, jotka juoksevat kirkuen ympäri ravintolaa ja änkeävät toisten pöytiin tai heittelevät ruokaa ja haarukoita lattialle, mutta sylissä istuminen? Oikeasti?

Luitkö sä aloitusta oikeasti? Saitko siitä sellaisen kuvan, että lapsi on kohteliaasti kysynyt, "anteeksi, missä minun maitoni on?". Tai "äiti, voinko tulla syliin?". Ettäkö ihan oikeasti? Ihmettelen välillä, ymmärrättekö tahallaan väärin?

T.ap

Niin lasta kiukutti ja kysyi vihaisesti. Kysyin jo tuolla aiemmin, mitä asialle pitäisi tehdä? Piilottaa se maito vai? Tiedätkö sellaisen sanonnan, että tuli ei sammu tulella vaan vedellä. Tottakai kiukkuista lasta käsitellään rauhallisesti. Mitäs muuta sille voi? Pointti on siinä, että ei lähdetä siihen kiukutteluun mukaan ja ignoorataan se ja toimitaan niin kuin sitä kiukkua ei olisikaan, mutta silti kuunnellaan, mitä lapsi sanoo. Ihan oikeastiko olet sitä mieltä, että vanhemman olisi pitänyt alkaa kiukuttelemaan samalla tavalla tai jättää ruokailu kokonaan?

Piilottaa maito? Ok. Olen täysin samaa mieltä, että kiukuttelevaa lasta täytyy ojentaa olemalla itse rauhallinen ja johdonmukainen, ei huutamalla, tiuskimalla tai lyömällä. Ravintolassa ollut äiti ei minun mielestäni toiminut johdonmukaisesti ja pyrkinyt "kasvattamaan" lasta, vaan pyrki kaikin keinoin alistumaan lapsellensa, ja pitämään kiukuttelevan lapsensa tyytyväisenä, ns. palkitsemaan sitä huonoa käytöstä.

t.ap

 No nyt alkaa vähän selkeytyä, eli ongelma on ettei äiti rauhoittelun ohessa pyrkinyt muistuttamaan hyvästä käytöksestä ja pöytätavoista? Mielestäni ei kuulosta sopivalta ajalta ja paikalta. Eri asia jos lapsi on epäkohtelias ollessaan rauhallinen. Kiukkuinen lapsi pidetään noin yleisesti ottaen hallinnassa (eli ei ala karjumaan ym.) ja nämä muut asiat kerrataan (heti) lapsen rauhoituttua ja mielellään ilman yleisöä. Ei hokemalla "älä-ei-saa-lopeta"-mantraa koko ravintolan kuullen valmiiksi kuohuksissa olevalle tenavalle.

Eilen illalla päiväkodin jälkeen?

Se saattaa selittää osan käytöksestä. Me kävimme maanantaina ravintolassa syömässä töiden/päiväkodin jälkeen. Lapsi, joka yleensä käyttäytyy kuin enkeli julkisilla paikoilla, oli koko reissun ajan kiukkuinen ja ripustautuva. Ei varsinaisesti käyttäytynyt huonosti, mutta kitisi meille vanhemmille eikä olisi jaksanut oikein istua paikallaan.

Minä käyttäydyin noin suunnilleen samana ikäisenä kun paras kaverini oli jäänyt auton alle ja kuollut. Normaalisti olin hyväkäytöksinen lapsi, mutta ilmaisin suruani kiukuttelulla ja hankalalla käytöksellä. Ei oikeasti kannata liikaa lähteä arvioimaan muiden asioita, kun et todellakaan voi tietää mitä heillä on taustalla.

Lapsen kuuluukin määrätä. Nykyään monet 5-vuotiaat on järkevämpiä kun vanhempansa.

Ensinnäkin joillakin ei vaan pitäisi olla kakaroita, koska niiden mukana ei tule käyttöohjeita. Toisekseen jollei sen rääkyperseen kanssa voi kulkea julkisilla paikoilla, niin ravintola on viimeinen paikka, johon tungetaan.

Kun poika oli tuon ikäinen niin olimme Helsingissä ja pojalle iski nälkä heti kun pääsimme perille vaikka oli syönyt junassa.

Meni puoli tuntia ennenkuin löysimme mieleisen paikan missä syödä ja poika oli jo kun myrskyn merkki.

Pöydässä alkoi heti vinkumaan että hän ei syö mitään. Minä vain tuumasin ettei tarvise syödä mutta voit ottaa heti jälkiruokaa...sitä poika ei voinut vastustaa. Tarjoilijan ilme oli kyllä paljastava sillä hän piti meitä ihan selvästi huonoina vanhempina kun myrtsille kakaralle annetaan jälkiruokaa.

No poika imaisi jäätelöannoksen ja tuumasi sitten että kyllä hän voisikin syödä.

Poika tilasi aikuisten listalta mixed grillin jota tämä tarjoilija piti huonona valintana kun se on liian iso annos. Poika söi tyytyväisenä melkein kaiken. Ja elämä hymyili taas.

Kyllä vanhemmat omansa tuntee. Minulle on ihan sama missä järjestyksessä ruuat syödään kunhan vain syödään.

Vierailija kirjoitti:

Minä käyttäydyin noin suunnilleen samana ikäisenä kun paras kaverini oli jäänyt auton alle ja kuollut. Normaalisti olin hyväkäytöksinen lapsi, mutta ilmaisin suruani kiukuttelulla ja hankalalla käytöksellä. Ei oikeasti kannata liikaa lähteä arvioimaan muiden asioita, kun et todellakaan voi tietää mitä heillä on taustalla.

Tällä perusteella ei koskaan voisi ajatella ihmistä huonokäytöksisenä. Ok, näytti tuossa keskisormea ja vit-tuili, löi vielä turpaankin. 

Mutta varmaan oli joku läheinen kuollut juuri :D. 

Ja mistä muka voit muistaa käytöksesi noin tarkkaan viisivuotiaana? Äitisi draamanhakuisia tarinoita... 

Kummallista, että aikuiset rääkyperseet saavat omasta mielestään käydä ravintolassa ja rääkyä ja perseillä jopa tuntemattomille. Mutta jos lapsi-ikäinen rääkyperse kiukuttelee omille vanhemmilleen, loukkaantuu vieras aikuinen rääkyperse siitäkin. Aikuiset rääkyperseet ne vasta väärissä paikoissa ovat, kun kotoaan lähtevät.

Suomi on lastenpalvontamaa. Suomessa lapset määrää mitä koko perhe syö. Jos lapsi ei saa Suomessa huomiota niin lapsen iskä tai äiskä alkaa huutamaan että miten kauhea lapsivihamaa tämä Suomi on!

Muualla Euroopassa ei pidetä enää suomalaisista turisteista kun niiden lapset mökää kuin elukat. Pilaa meidän muidenkin suomalaisten maineet, meidän jotka olemme asiallisia.

Suomalaislapset ovat nykyään pahempimaineisia tuolla maailmalla kuin brittilapset. Miettikää mikä kyseenalainen kunnia. Eli hävetkää te surkeat, munattomat, vellihousuiset  curling-"kasvattajat"!

Niin ne lapset ovat erilaisia ja samat konstit ei tehoa kaikilla. Maalaisjärjellä pääsee jo pitkälle. Pitää olla myös jämäkkä ja oikeudenmukainen.

Meillä poika on tyytyväinen kun vaan saa ruokaa tasaiseen tahtiin. Nukkumisesta ei ole niin väliä.

Tyttö taas tarvitsee tosi paljon unta ja jos nukkuu liian vähän niin ei hyvä heilu. Ruualla taas ei ole niin suurta väliä...syökö nyt vai  sitten joskus.

Toiselle ruokaa ja toiselle unta niin homma pyörii kuin unelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä käyttäydyin noin suunnilleen samana ikäisenä kun paras kaverini oli jäänyt auton alle ja kuollut. Normaalisti olin hyväkäytöksinen lapsi, mutta ilmaisin suruani kiukuttelulla ja hankalalla käytöksellä. Ei oikeasti kannata liikaa lähteä arvioimaan muiden asioita, kun et todellakaan voi tietää mitä heillä on taustalla.

Tällä perusteella ei koskaan voisi ajatella ihmistä huonokäytöksisenä. Ok, näytti tuossa keskisormea ja vit-tuili, löi vielä turpaankin. 

Mutta varmaan oli joku läheinen kuollut juuri :D. 

Ja mistä muka voit muistaa käytöksesi noin tarkkaan viisivuotiaana? Äitisi draamanhakuisia tarinoita... 

Niinpä. Mäkään en edes muista niiden pihaleikkikavereideni nimiä siltä ajalta kun olin alle 6-vuotias :D Miten joku voi muistaa että joku kaveri on kuollut, kun niitä kavereita riitti pilvin pimein muutenkin?

Eilen kaupassa saman ikäinen poikalapsi ei saanut haluamaansa, ja alkoi lyödä äitiään ja sylkeä tämän päälle. Äiti nappasi lapsensa poikittain kainaloon, ja sanoi erittäin topakasti että tämä oli viimeinen kerta kun otan sinut mukaan kauppaan, ja käveli suoraan ulos ja autoon.

Olin suorastaan ylpeä tuosta äidistä että uskalsi pistää lapsensa kuriin. Tuollaista kun harvoin enää näkee tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, meitäkö tuijotit? Tyttömme on kylläkin 4. Ja olimme toisella paikkakunnalla katsomassa sairasta mummua hoitokodissa. Lapsi nukahti autoon matkalla, ja hänet oli juuri herätetty. Ei oltu ehditty miettiä syömistä, ja ulkona syöminen oli nyt hyvä ratkaisu, kun ajatuksetkin vähän muualla. Lapsemme on tosi känkkäränkkä, kun unet jäävät kesken. Silloin emme mieti yhtään mitään kasvatusperiaatteita vaan vain ja ainoastaan sitä, että selviämme tilanteesta mahdollisimman hillitysti. Ja kyllä, silloin pidän sylissä, lässytän ja olen pompoteltavana. En todellakaan anna tilanteen yltyä kiukutteluksi, ota lastani kainaloon ja poistu ravintolasta kasvatuksen nimissä. Lopputuloksena olisi ollut kaikkien nälkä ja paha mieli muutenkin raskaan päivän jälkeen. Ja on jo alkanut riepoa tämä ulkopuolisten tuijottelu ja analysointi perheistä, joiden tilanteista heillä ei ole mitään hajua. Ja kyllä, kotona normaaleissa oloissa meillä on kuri. Ymmärtäkää nyt jo hyvän tähden, että elämässä on POIKKEUSTILANTEITA!

Tämä on oiva esimerkki ennakoinnin puuttumisesta

Ollaan paikkakunnalla x katsomassa sairasta mummoa.

Lapsen rytmi on tiedossa

Vierailu ajoitetaan niin että jokainen ruokailu ja päiväunet pysyy omilla paikoillaan

Esim käydään siellä paikkakunnalla x syömässä lounas ennenkuin lähdetään ajamaan (lapsi nukahtaa autoon).

Lapsille oli riisipiirakkaa eväänä, joten eivät olleet niin pitkään syömättä kuin me aikuiset. Eikä 4 v nuku päikkäreitä, joskus nukahtaa autoon, ja sitä ei voi ennakoida. Ja kyllä, ennakointi on a ja o lasten kanssa. Mutta kun on nyt pikkaisen hankala tilanne elämässä, niin ei aina jaksa. Silloin mennään tilanteista mahdollisimman vähin lisähankaluuksin.

Ja lähdetään ravintolaan pkiukkupetterin kanssa?

Eihän lapsi kiukutellut. Ap:tä ärsytti, kun oli naama mutrulla, istui äitinsä sylissä ja kysyi juotavaansa. Ja kun te ette voi tietää, millainen päivä joillain on takana ja miksi juuri silloin halutaan ulos syömään, niin antakaa jo olla.

Eiköhän suurin osa ihmisistä, myös lapsiperheistä mene ravintolaan syömään, suunnittelematta sitä sen kummemmin etukäteen, kun nälkä yllättää - matkalla, harrastusten tai vierailun päätteeksi, ostosten lomassa, kun tavataan ystäviä jne.

Ja monelle ravintolassa syöminen on niin arkipäivää, ettei edes kiinnitä mitään huomiota, onko siellä lapsia vai ei.

Suosittelen ap. käymään vähän tasokkaammissa ravintoloissa, eikä änkätä rahvaiden paikkoihin.

Ja loppupelissä ravintolalla itsellään on päätösvalta, millaista käytöstä odottaa asiakkailtaan, eikä se ole ap tai kenenkään muun päätösvallassa.

Mulla ei ole lapsia, en erityisemmin piittaa lapsista. Käyn paljon erilaisissa  ravintoloissa syömässä. Jos omalle kohdalle olisi sattunut ap kuvaama tilanne, luultavasti en olisi kiinnnittänyt mitään huomiota. Harvoin törmään häiritseviin lapsiasiakkaisiin. Mielestäni tuossa ei kukaan edes häirinnyt millään tavalla.

Illalla kun käymme jossain vähän kalliimmassa ja ns. paremmassa ravintolassa, ei ole edes lapsiperheitä paikalla, se olisikin outoa klo 20, eikös silloin ole jo nukkumaanmenoaika?  Oikeasti kun mietin, en ole tainnut koskaan esim. lounaalla häiriintyä lapsiperheistä ja käyn kyllä ihan Rossoissa yms. arkisin.

Jos tämä tarina on totta, ap nyt vain halusi tehdä tikusta asiaa.

Miksi ei voisi muistaa 5v. tapahtuneita juttuja?

Minulla ainakin muisti toimii mainiosti. Muista tosi tarkasti lapsuudesta tapahtumia, tunteita ja jopa tuoksuja.

1.muisto on kun olin sairaalassa 1,5v. nielurisaleikkauksen jälkeen syömässä jätskiä. Istuin tyytväisenä pienellä punaisella puutuolilla ja nuolin jäätetöpuikkoa. Muistan jopa miltä se sairaala tuoksui.