Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko huutaminen riittävä syy lastensuojeluilmoitukseen?
21.04.2017 |
Asun kerrostalossa, jossa on vahvat seinät ja hyvä äänieristys. Naapureiden menoa ei siis juuri kuule, kun desibelit pysyvät normaalin rajoissa. Ajoittain (useita kertoja viikossa) kuulen kuitenkin kovaa huutamista alakerrasta. Tiedän, että asunnossa asuu kaksilapsinen ydinperhe, lapset n. 3 ja 5-vuotiaat. Perheen äiti siis kiroilee ja raivoaa, samalla kuuluu hysteeristä lapsenitkua. Tiedän, että vanhemman turhautuminen on normaalia, mutta kuinka pitkälle?
Olen huolissani lasten hyvinvoinnista, koska ainakin itse pikkutyttönä olisin säikähtänyt tuollaista kovasti. Olenko siis vain kasvanut pumpulissa, vai kuulostaako tilanne teistäkin siltä, että siihen tulisi puuttua?
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
"Psyykkistä väkivaltaa on mm. huutaminen, kiroilu, pilkkaaminen, uhkaaminen, vähättely, pelottelu, syyttely, häirintä jne. Se on myös rajoittamista, pakottamista, eristämistä tai kohtuutonta kontrollointia."
Koetteko te tosissani, että teille huutaminen EI olisi väkivaltaa? Esimies karjuisi tai joku tuntematon iso mies hyökkäsi huutaen iholle.
Pelottavaa!
Miksei se olisi myös lapsen mielestä sitä!
Aivan! Ja vielä pahempaa on kun se huutaminen ja raivoaminen tulee omalta vanhemmalta jonka pitäisi olla lapselle tuki ja turva. Lapsi jää yksin eikä mistään voi hakea turvaa kun se turvallinen henkilö on samanaikaisesti se pelon kohde. Erittäin stressaavaa ja ristiriitaista lapselle ja myös erittäin vahingollista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt unohdetaan tuo aloittajan keissi, jossa huutaminen tuntuu olevan aika toistuvaa ja aggressiivista ja potentiaalisesti vahingollista.
Niin kysyisin, miten te, jotka ette koskaan huuda lapselle suuttuessanne, miten te ilmaisette sen suuttumuksen? On tosi paljon muitakin tapoja eikä kaikki huuda ja hyvä niin, osa niistä tavoista on hienoja ja rakentavia, ja osa ei. Kahdehdin ihmisiä jotka osaavat ääntään korottamatta sanoittaa että minua suututtaa/harmittaa/tuntuu kohtuuttomalta/ärsyttää silloin kun näitä tunteita lastensa kanssa kokevat. Ja siihen suuntaan pyrin koko ajan enenevässä määrin, se olisi ideaali. Ja jokainen, joka toimii suuttuessaan noin voi vapaasti heitellä kiviä minun suuntaani, olen sen ansainnut.
Mutta mykkäkouluilevat, sähisevät, yksin jättävät, kylmäkiskoiset, mulkoilevat, syyllistyspuhujat, uhkailijat... te olette samalla portaalla suuttumustaan huutajien kanssa. Yhtä epätäydellisiä ja kehityskelpoisia.
Oma suuttuminen ei aina ole oikein. Ihminen usein suuttuu vääristä asioista. Elikkä pyrkimyksenä pitäisi olla se että miettii että onko oma suuttuminen aiheellista ja mitä sen eteen voisi tehdä. Silloin kun on tullut siihen johtopäätökseen ettei suuttumiseen ole aihetta vaan että on itse väärässä suuttuessaan niin silloin on helpompi hillitä itsensä. Kasvattaa ikäänkuin itseään.
Ajatellaan että lapset hidastelevat iltatoimissa ja nukkumaan menossa. Voisi ehkä tehdä muutoksia nukkumaanmenojärjestykseen. Esim. voisi luopua oman suosikkisarjan katsomisesta ja alkaa valmistautua hyvissä ajoin yöpuulle. Jos kaikki vempaimet huutaa ja välkyy h-hetkeen asti ja sitten kuvittelee että lapset sormia napsauttamalla alkaa iltoimiin niin eihän se niin mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Psyykkistä väkivaltaa on mm. huutaminen, kiroilu, pilkkaaminen, uhkaaminen, vähättely, pelottelu, syyttely, häirintä jne. Se on myös rajoittamista, pakottamista, eristämistä tai kohtuutonta kontrollointia."
Koetteko te tosissani, että teille huutaminen EI olisi väkivaltaa? Esimies karjuisi tai joku tuntematon iso mies hyökkäsi huutaen iholle.
Pelottavaa!
Miksei se olisi myös lapsen mielestä sitä!
Olen sitä mieltä että asia ei ole noin mustavalkoinen ja että huutaminen ei ole aina väkivaltaa.
Uhkaaminen = nyt jos et lopeta tuota pöllöilyä niin perutaan sitten koko uimahallireissu!
Eristäminen = nyt riita poikki ja molemmat omiin huoneisiin hetkeksi!
Pelottelu = nyt ei saa huutaa tai täti/setä suuttuu (bussikuski / kaupanmyyjä tms.)
Syyttely = mikset sinä voi pukea, miks pitää aina tehdä näistä aamuista näin hankalia!!
Pakottaminen = nyt meidän on PAKKO lähteä päiväkotiin, käveletkö vai kannanko?Kaikki viimeistä lukuun ottamatta kyseenalaisia, mutta ei ehkä kannustavan ja rakentavan perusilmapiirin keskellä väkivaltaa. Paremmin pystyy auttamaan tai vaikuttamaan kun pyrkii ensin ymmärtämään ja hyväksymään ilmiöiden monitahoisuuden eikä hoe mantraa itse rakentamaltaan jalustalta.
Huutaminen voi olla väkivaltaa ja vahingollista ja silloin tai sitä epäillessä siihen pitää puuttua. Ehdottomasti. Huutaminen ei ole yhtä kuin väkivaltaa. Vähätellä, syyttää ja uhata voi vaikkapa ilmeillä mutta ei se tarkoita että silmien pyörittely tai vihainen ilme olisi yhtä kuin väkivalta.
Tämä ei ole itseni puolustelua. Olen itse huutanut niin että se menee henkisen väkivallan kategoriaan enkä kaipaa sille mitään silittelyä. Apua olisin kaivannut. Kaipaan nimenomaan että ymmärrettäisiin ero uhkaavan ja ei-uhkaavan huutamisen välillä jotta tuo ensimmäinen ryhmä ymmärtäisi hakea ja saisi apua. Koska se ero on olemassa.
(Menisiköhän nyt lainaus oikein.)
Sinällään ihan hyviä esimerkkejä mutta eihän noi ole huutamista..?
Vierailija kirjoitti:
Huuto ei ole OK.
Toisessa artikkelissa vanhemmat solvaavat ja nimittelevät lapsiaan, toisessa on puhe siitä pystyykö lapsi prosessoimaan ja oppimaan uutta jos viesti tulee huutaen. Aiheen laitamilta, ei ytimestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Psyykkistä väkivaltaa on mm. huutaminen, kiroilu, pilkkaaminen, uhkaaminen, vähättely, pelottelu, syyttely, häirintä jne. Se on myös rajoittamista, pakottamista, eristämistä tai kohtuutonta kontrollointia."
Koetteko te tosissani, että teille huutaminen EI olisi väkivaltaa? Esimies karjuisi tai joku tuntematon iso mies hyökkäsi huutaen iholle.
Pelottavaa!
Miksei se olisi myös lapsen mielestä sitä!
Olen sitä mieltä että asia ei ole noin mustavalkoinen ja että huutaminen ei ole aina väkivaltaa.
Uhkaaminen = nyt jos et lopeta tuota pöllöilyä niin perutaan sitten koko uimahallireissu!
Eristäminen = nyt riita poikki ja molemmat omiin huoneisiin hetkeksi!
Pelottelu = nyt ei saa huutaa tai täti/setä suuttuu (bussikuski / kaupanmyyjä tms.)
Syyttely = mikset sinä voi pukea, miks pitää aina tehdä näistä aamuista näin hankalia!!
Pakottaminen = nyt meidän on PAKKO lähteä päiväkotiin, käveletkö vai kannanko?Kaikki viimeistä lukuun ottamatta kyseenalaisia, mutta ei ehkä kannustavan ja rakentavan perusilmapiirin keskellä väkivaltaa. Paremmin pystyy auttamaan tai vaikuttamaan kun pyrkii ensin ymmärtämään ja hyväksymään ilmiöiden monitahoisuuden eikä hoe mantraa itse rakentamaltaan jalustalta.
Huutaminen voi olla väkivaltaa ja vahingollista ja silloin tai sitä epäillessä siihen pitää puuttua. Ehdottomasti. Huutaminen ei ole yhtä kuin väkivaltaa. Vähätellä, syyttää ja uhata voi vaikkapa ilmeillä mutta ei se tarkoita että silmien pyörittely tai vihainen ilme olisi yhtä kuin väkivalta.
Tämä ei ole itseni puolustelua. Olen itse huutanut niin että se menee henkisen väkivallan kategoriaan enkä kaipaa sille mitään silittelyä. Apua olisin kaivannut. Kaipaan nimenomaan että ymmärrettäisiin ero uhkaavan ja ei-uhkaavan huutamisen välillä jotta tuo ensimmäinen ryhmä ymmärtäisi hakea ja saisi apua. Koska se ero on olemassa.
(Menisiköhän nyt lainaus oikein.)
Sinällään ihan hyviä esimerkkejä mutta eihän noi ole huutamista..?
Niin pointti olikin se, että jokainen asia mitä voi kutsua uhkaamiseksi, eristämiseksi, syyttelyksi tai huutamiseksi ei ole väkivaltaa vaikka väkivaltaa voi tehdä uhkaillen, eristäen, syytellen tai huutaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt unohdetaan tuo aloittajan keissi, jossa huutaminen tuntuu olevan aika toistuvaa ja aggressiivista ja potentiaalisesti vahingollista.
Niin kysyisin, miten te, jotka ette koskaan huuda lapselle suuttuessanne, miten te ilmaisette sen suuttumuksen? On tosi paljon muitakin tapoja eikä kaikki huuda ja hyvä niin, osa niistä tavoista on hienoja ja rakentavia, ja osa ei. Kahdehdin ihmisiä jotka osaavat ääntään korottamatta sanoittaa että minua suututtaa/harmittaa/tuntuu kohtuuttomalta/ärsyttää silloin kun näitä tunteita lastensa kanssa kokevat. Ja siihen suuntaan pyrin koko ajan enenevässä määrin, se olisi ideaali. Ja jokainen, joka toimii suuttuessaan noin voi vapaasti heitellä kiviä minun suuntaani, olen sen ansainnut.
Mutta mykkäkouluilevat, sähisevät, yksin jättävät, kylmäkiskoiset, mulkoilevat, syyllistyspuhujat, uhkailijat... te olette samalla portaalla suuttumustaan huutajien kanssa. Yhtä epätäydellisiä ja kehityskelpoisia.
Toi on kyllä hyvä pointti.
Mä olen sellainen, ilmeisesti harvinainen, ei koskaan huutava vanhempi. Enkä myöskään käytä noita edellisen kommentin lopussa mainittuja keinoja. En kuitenkaan voi toivoa, että kukaan oppisi näin lehmähermoiseksi mun tavalla, koska mulla kyse on hyvinkin vaikeasta ja traumaattisesta henkilöhistoriasta. Vaativasta, sairauden sävyttämästä perhetilanteesta, jossa mulla ei ollut edes lapsena varaa hermostua ikinä. Omalla kohdallani se johti rautaiseen mielenhallintaan ja kykyyn olla rakentava - aina. Mutta voin myöntää, että muuten niiden asioiden purkaminen on vaatinut terapiaa.
Eli tätä oppimistapaa en suosittele.
Joskus kovista kokemuksista vaan voi olla hyötyäkin.
Olenpa huomannut sellaisen, että vaikka asumme talossa missä on "hyvä äänieristys" niin ei ole. Meillä on hiljaiset naapurit ja sitten kun on esim. Yö, kaikki kuuluu. Naapurin mikro kilahtaa, toinen käy pissillä, naapurit juttelee jne. Mutta toiset äänet kantautuvat helpommin kuin toiset.
Mitä huutamisen tulee, olisi kiva tietää hieman tarkemmin mitä äiti huutaa. Huutako toinen lapsi hysteerisenä koska toinen lapsi löi ja äiti huutaa. Vai huutako lapsi hysteerisenä koska äiti huutaa. Meillä on ainakin niin kamalaa showta välillä 3 ja 5 vuotiaan kanssa, että ei siinä voi muuta kun huutaa kun muuten eivät kuule eivätkä näe mitään. Ja vaikka huudankin, en koskaan satuta lapsia, perustarpeista on huolehdittu ja saavat kyllä rakkauttakin paljon. Suuttuisin naapurille jos lasun siitä tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aina äiti huutaa? Miksi isät ei huuda?
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt unohdetaan tuo aloittajan keissi, jossa huutaminen tuntuu olevan aika toistuvaa ja aggressiivista ja potentiaalisesti vahingollista.
Niin kysyisin, miten te, jotka ette koskaan huuda lapselle suuttuessanne, miten te ilmaisette sen suuttumuksen? On tosi paljon muitakin tapoja eikä kaikki huuda ja hyvä niin, osa niistä tavoista on hienoja ja rakentavia, ja osa ei. Kahdehdin ihmisiä jotka osaavat ääntään korottamatta sanoittaa että minua suututtaa/harmittaa/tuntuu kohtuuttomalta/ärsyttää silloin kun näitä tunteita lastensa kanssa kokevat. Ja siihen suuntaan pyrin koko ajan enenevässä määrin, se olisi ideaali. Ja jokainen, joka toimii suuttuessaan noin voi vapaasti heitellä kiviä minun suuntaani, olen sen ansainnut.
Mutta mykkäkouluilevat, sähisevät, yksin jättävät, kylmäkiskoiset, mulkoilevat, syyllistyspuhujat, uhkailijat... te olette samalla portaalla suuttumustaan huutajien kanssa. Yhtä epätäydellisiä ja kehityskelpoisia.
Itselleni tulee myös mieleen, että joko täysin eristävät lapsen mykkäkoulun avulla, tai sitten eivät puutu mitenkään.
Kun ei ihan oikeasti ole olemassa niitä idyllejä täydellisiä vanhempia, jotka eivät KOSKAAN lapselle hermostuisi.
Tärkeintä on, ettet
A) lyö tai muutoin pahoinpitele lasta
B) nimittele tai muuten halveeraa lasta.
Itsekin välillä hermostun ja ärähdän. Mutta rauhoitun nopeasti, halaan lasta ja pyydän anteeksi että korotin ääntä, ja selitän miksi näin kävi. Ja sitten jatketaan päivää, ei jäädä tilanteeseen junnaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina äiti huutaa? Miksi isät ei huuda?
Kyllä ne isätkin huutaa. Mutta rohkenisin väittää että edelleen äiti on se joka on useammin paikalla ja sitoutuneempi hommaan, ei siis yllättävää että äiti on se joka useammin turhautuu yli rajojensa ilman mahdollisuutta poistua tilanteesta.
Meillä mies luovuttaa ja kävelee pois paikalta kun kokee ettei lapset kuuntele tai kuule. Sanoo että "hei, elkää tapelko" ja jos lapset jatkaa niin "no tapelkaa sitten" ja poistuu kahville. Jossain määrin sisarukset voi setviä riitoja keskenään mutta ei niitä minusta voi jättää toisiaan lyömään, tuuppimaan, raapimaan... Minä taas tilanteen mukaan estän fyysisen satuttamisen, ohjaan, kiellän, kuuntelen, yritän herätellä empatiaa, lohdutan, ja joskus kun en tuota muuta jaksa niin ärjäisen. Tunnen liikaa vastuuta jotta voisin jättää reagoimatta. Ja joskus reagoin väärin/epärakentavasti.
"Meillä mies luovuttaa ja kävelee pois paikalta kun kokee ettei lapset kuuntele tai kuule. Sanoo että "hei, elkää tapelko" ja jos lapset jatkaa niin "no tapelkaa sitten" ja poistuu kahville. "
😂😂😂😂
Tässä siis mallikelpoista lapsenkasvatusta 😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tehnyt. Nainen siis karjui jatkuvasti suoraa huutoa pienelle lapselle, ikää en tarkkaan tiedä ja monesti erotin jopa sanasta sanaan mitä huusi. Joskus kuulin myös miehen huutavan "rauhotu nyt saatana" ja lapsen hysteeristä itkua. Ymmärrän että silloin tällöin menee hermot, mutta tämä nainen huusi lapselleen mm."miksi sä et perkeleen pentu voi saatana nukkua?!" ja kaikkea muuta vastaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Asun kerrostalossa, jossa on vahvat seinät ja hyvä äänieristys. Naapureiden menoa ei siis juuri kuule, kun desibelit pysyvät normaalin rajoissa. Ajoittain (useita kertoja viikossa) kuulen kuitenkin kovaa huutamista alakerrasta. Tiedän, että asunnossa asuu kaksilapsinen ydinperhe, lapset n. 3 ja 5-vuotiaat. Perheen äiti siis kiroilee ja raivoaa, samalla kuuluu hysteeristä lapsenitkua. Tiedän, että vanhemman turhautuminen on normaalia, mutta kuinka pitkälle?
Olen huolissani lasten hyvinvoinnista, koska ainakin itse pikkutyttönä olisin säikähtänyt tuollaista kovasti. Olenko siis vain kasvanut pumpulissa, vai kuulostaako tilanne teistäkin siltä, että siihen tulisi puuttua?
Missä päin Suomea tämä tapaus on? Meillä ainakin äänieristys ei ole kovin kummoinen (hissin äänet ja koirien haukunta kuuluvat aina) ja jostain syystä kolmevuotiaamme saa raivareita ja itkukohtauksia keskellä yötä ja niihin ei auta juuri mikään...hän ei suostu tulemaan syliin, vaan rimpuilee ja alkaa raivota, eikä rauhoittava puhe auta. Mitä siinä voisi tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Meillä mies luovuttaa ja kävelee pois paikalta kun kokee ettei lapset kuuntele tai kuule. Sanoo että "hei, elkää tapelko" ja jos lapset jatkaa niin "no tapelkaa sitten" ja poistuu kahville. "
😂😂😂😂
Tässä siis mallikelpoista lapsenkasvatusta 😁
Niinpä. Täydellisiä kasvattajia on kai vain yhtä lajia mutta meitä epätäydellisiä melkoinen variaatio.
T. 72
Vierailija kirjoitti:
Asun kerrostalossa, jossa on vahvat seinät ja hyvä äänieristys. Naapureiden menoa ei siis juuri kuule, kun desibelit pysyvät normaalin rajoissa. Ajoittain (useita kertoja viikossa) kuulen kuitenkin kovaa huutamista alakerrasta. Tiedän, että asunnossa asuu kaksilapsinen ydinperhe, lapset n. 3 ja 5-vuotiaat. Perheen äiti siis kiroilee ja raivoaa, samalla kuuluu hysteeristä lapsenitkua. Tiedän, että vanhemman turhautuminen on normaalia, mutta kuinka pitkälle?
Olen huolissani lasten hyvinvoinnista, koska ainakin itse pikkutyttönä olisin säikähtänyt tuollaista kovasti. Olenko siis vain kasvanut pumpulissa, vai kuulostaako tilanne teistäkin siltä, että siihen tulisi puuttua?
Se on tosiaan lasten iästä paljon kiinni. Pikkulapsia ei yleensä huudeta hirveä llä tyylillä. Vain ääritilanteissa,esim. jos on jäädä auton alle. Eikä varsinkaan kiroilla virlä samalla. Kyllä se tekee lapsen surulliseksi.
Mutta kun lapset alkavat lähestyä murrosikää, tahtojen taisto johtaa joskus siihen, että ääntä vain on korotettava. Joskus hyvinkin paljon. Jotkut lapset ovat niin voimakkaita persoonia, eivätkä reagoi muuhun. Johtuisi tämä siitäkin,jos koulussa opettaja on pitänyt kuria äänen avulla. Muu ei sitten enää tehoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina äiti huutaa? Miksi isät ei huuda?
Isän ääni on matala ja kuuluva ilmankin. Ja arjen koossapito on usein äitien harteilla,kun isät ottavat lapsellisesti vain parhaat palat.
Olisi erittäin hirveää.jos isät hautasivat. Kuvitelkaa,miltä se kuulostaisi. Moninkertaisesti traumatisoivampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina äiti huutaa? Miksi isät ei huuda?
Isän ääni on matala ja kuuluva ilmankin. Ja arjen koossapito on usein äitien harteilla,kun isät ottavat lapsellisesti vain parhaat palat.
Olisi erittäin hirveää.jos isät hautasivat. Kuvitelkaa,miltä se kuulostaisi. Moninkertaisesti traumatisoivampaa.
Tai sitten isät on analyyttisempiä eivätkä huuda tarpeettomasti.
Jos huutaa niin auktoriteettius katoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina äiti huutaa? Miksi isät ei huuda?
Isän ääni on matala ja kuuluva ilmankin. Ja arjen koossapito on usein äitien harteilla,kun isät ottavat lapsellisesti vain parhaat palat.
Olisi erittäin hirveää.jos isät hautasivat. Kuvitelkaa,miltä se kuulostaisi. Moninkertaisesti traumatisoivampaa.
Tai sitten isät on analyyttisempiä eivätkä huuda tarpeettomasti.
Jos huutaa niin auktoriteettius katoaa.
Huutaja ei ole auktoriteetin asemassa ja yrittää korvata tämän pelolla ja säikyttämällä. Tämä tietysti vaatii aina vaan lisää ääntä.
Suurimpia arvostelijoita ovat ne joilla ei ole lapsia taikka eivät ole oikeasti niitä lapsiaan kasvattaneet.
Virheitä tekevät eniten ne jotka oikeasti ovat läsnä lasten arjessa. Siis silloin kun elämän taistelut kovinta.
Älyttömiä kommentteja harvemmin kuulee niiltä isiltä ja äideiltä jotka oikeasti ovat lapsiaan hoitaneet lävitse uhmakausien ja elämän vastoinkäymisten.
Eniten arvostelijouta löytyy myös ihmisissä jotka itse tekevät tousille vääryyttä.
Osa ihmisistä näkee aina rikan tousen dilmissä, mutta unohtavat sen malkan omassa silmässä.
Itse saadaan tehdä mitä vain.
Näinhän se menee.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä mä sen ymmärrän, että aina ei jaksa, mutta jätä se kiroaminen pois. Sen verran pienten lasten vanhemman pitää olla omasta murrosiästään kehittynyt. Kiroilevat taaperot käyvät sääliksi, ja mielestäni on aika selvää, mistä se kielenkäyttö on kotoisin.