Nainen, miksi annoit kiinnostuneelle miehelle kaverikorttia?

Jep jep. Näin egoistisia miehet ovat ja näin heitä opetetaan että naiset ovat vain heidän halujaan varten joita naisten tulee kiltisti palvella. Ja te typerykset vielä suostutte tossuiksi näille avioliittoihin. Jos nainen kiinnostuu, hän on helppo horo. Jos ei kiinnostu niin "yhyy, kaverikorttihhh". Tässä nähdään että miehet valittavat aina kaikista naisen käytösmalleista ihan sama mikä se on.

Oletteko nähneet naisia valittamassa miten helppoja pervoja miehet ovat? Tai oletteko nähneet naisia joukolla keksimässä termejä kuten miehet keksivät naisille? Ette, koska naiset ymmärtävät että miehet ovat itsenäisiä yksiköitä.

Eivät ole olleet vetäviä seksuaalisesti tai edes seurustelumielessä. Yksinkertaista.

Eikä sille voi tehdä mitään. Seksuaalisella vetovoimalla ainakin mun tapauksessani on hyvin vähän tekemistä esim. ulkonäön kanssa. Kovin syttyminen tapahtui lyhyen, tanakan, kaljuuntuvan ja muuten erittäin karvaisen kundin kanssa. :D

Logiikan mukaan ei kannata olla kiinnostunut. Kävelet vain pää pystyssä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä vaiheessa olet saattanut tehdä ajatus virheen. :)

Ei kaikkien mukavien kanssa seurustella. En minäkään tahtoisi miestä, jolle parisuhdekumppanin kriteeri on "se oli mukava, eikä tehnyt mitään kamalaa". Sinkkuaikoinani en etsi parisuhdetta, tutustun vain ihmisiin kaverina. Jos sieltä sitten löytyy joku, jonka kanssa arvomaailma, elämäntapa ja kiinnostukset osuvat yksiin niin hyvin, ettei enää tarvitse miettiä, pitäisikö seurustella, niin sitten loppuu kaverikorttien heiluttelu.

Seurustelua tunnutaan ehdottavan heti, ennen kuin on ehditty tutustua edes niin, että voidaan sanoa olevamme muuta kuin hyvänpäiväntuttuja. Tuttua juttua tuo, että mielipiteet ja keskustelut on toisesta niiiin kiehtovia, kunnes teen selväksi, että ollaan kavereita, eikä rakastavaisia. Sitten se keskustelu ei enää kiinnostakaan.

En seurustelisi, ellen olisi rakastunut. En rakastuisi mieheen, joka ei haluaisi olla ensin kaverini.

Mun mieliala heittelee parin tunnin välein ja just silloin kun hän soitti, mä olin. Ei vois vähempää kiinnostaa. . Nyt harmittaa.. Tosi lutunen. .

Vierailija kirjoitti:

Jep jep. Näin egoistisia miehet ovat ja näin heitä opetetaan että naiset ovat vain heidän halujaan varten joita naisten tulee kiltisti palvella. Ja te typerykset vielä suostutte tossuiksi näille avioliittoihin. Jos nainen kiinnostuu, hän on helppo horo. Jos ei kiinnostu niin "yhyy, kaverikorttihhh". Tässä nähdään että miehet valittavat aina kaikista naisen käytösmalleista ihan sama mikä se on.

Oletteko nähneet naisia valittamassa miten helppoja pervoja miehet ovat? Tai oletteko nähneet naisia joukolla keksimässä termejä kuten miehet keksivät naisille? Ette, koska naiset ymmärtävät että miehet ovat itsenäisiä yksiköitä.

Sinulla on tosiaan elämässäsi sisältöä.

Monestakin syystä. Yleensä se, että ei ole sitä kemiaa. Eli mies on oikeasti tosi mukava, mutta ei meistä tulisi oikeastaan mitään enempää. Ei ole reilua ketään kohtaan aloittaa sellaista suhdessa johon ei halua panostaa. Toinen syy joka on tullut lähipiirissä vastaan on se "kaverimies" joka vuorotellen pyytää treffeille samassa porukassa olevia naisia. Kyllä haluaisin olla sen verran haluttu enkä vain siksi, että olen nainen ja minna, mirkku, sari ja janna sanoi ei.

Minä olen ihan kivannäköinen, normaalipainoinen, pitkähiuksinen, melko puhelias, mukava, ystävällinen, koulutettu ja hyvässä työssä oleva, iloinen nainen. En ole kaikkein parhaimman näköinen suinkaan, mutta silti ihan ok. En myöskään ole kaikkein seksikkäinkään, mutta kuitenkin ihan ok siinäkin mielessä. Tuntuu, että sinkkuaikoina kaikki treffikumppanimiehet olisi halunnut alkaa seurustelemaan kanssani. Koska olin ulkoisesti "kelpoinen" ja luonteeltani ja sosioekonomiselta statukseltani "kelpoinen", niin olisin siksi ollut lähes kaikille se haluttu seurustelukumppani. Se oli hyvin hämmentävää, sillä meillä saattoi olla hyvin erilaiset haaveet tulevaisuudesta, tyyliin toinen haluaa lapsia toinen ei, tai toinen haluaa vakiintua Kehäkolmosen ulkopuolelle ja toinen haluaa vain reissata. Aivan erilaiset arvot ja erilaisen elämäntavat, aivan erilaiset kiinnostuksen kohteet siis esim harrastukset tms. Eli oikeasti yhteisestä tulevaisuudesta ei olisi tullut yhtään mitään. Tulkitsin tilanteen niin, että miehille olisi kelvannut seurustelu seurustelun vuoksi riittävän hyvän näköisen naisen kanssa, tulevaisuudesta viis, kunhan vain saisi seurustella. Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle tyypille näytin kaverikorttia, kun tuntui, että hän oli kiinnostuneempi seurustelusta kuin minusta. Ja oikeassa olin: ajatukseni, jotka olivat aluksi olleet niin mielettömän fiksuja, eivät kiinnostaneetkaan yhtään kaveripohjalta.

Ei miestä kiinnosta nainen kaverina, jos tavoite on ollut jotain muuta. Luulisi, ettei tämä tulisi yllätyksenä naisillekaan, mutta ilmeisesti se toisinaan tulee. Kaverina oleminen on todella nöyryyttävää, jos haluaa enemmän. Ei miehiä kiinnosta tällaiset armopalat, eivätkä naisten ajatukset usein muutenkaan. Naisen jalkojen väli on paljon kiinnostavampi kuin korvien väli.

Ja jos miehen täytyy olla aina aloitteellinen, niin ei siinä jaksa kiinnostua kenestäkään naisesta sen syvällisemmin. Ei kannata nähdä turhaa vaivaa, yrittää vain iskeä ja jos ei onnistu, niin siirrytään seuraavaan naiseen.

Olen elämässäni tavannut varmaan satoja tosi mukavia ja ihania miehiä, siis ihmisinä tosi mukavia ja ihania. En ole kuitenkaan ollut kiinnostunut heistä seurustelumielessä. Mutta pitänyt heistä ihmisinä ihan valtavasti. Heille olen antanut "kaverikortin", koska olen oikeasti halunnut olla heidän ystävä, mutta siis vain ystävä.

Lisäksi voisitte kertoa miksi olette alapeukuttaneet mielestäni ihan neutraalin oloista aloitustani. Aina kritisoidaan miten miehet etsivät syytä sinkkuuteen naisista ja naiset itsestään. Nyt tässä on toimittu juuri päinvastoin ja sekään ei näytä kelpaavan. Miksi?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle tyypille näytin kaverikorttia, kun tuntui, että hän oli kiinnostuneempi seurustelusta kuin minusta. Ja oikeassa olin: ajatukseni, jotka olivat aluksi olleet niin mielettömän fiksuja, eivät kiinnostaneetkaan yhtään kaveripohjalta.

Ei miestä kiinnosta nainen kaverina, jos tavoite on ollut jotain muuta. Luulisi, ettei tämä tulisi yllätyksenä naisillekaan, mutta ilmeisesti se toisinaan tulee. Kaverina oleminen on todella nöyryyttävää, jos haluaa enemmän. Ei miehiä kiinnosta tällaiset armopalat, eivätkä naisten ajatukset usein muutenkaan. Naisen jalkojen väli on paljon kiinnostavampi kuin korvien väli.

Ja jos miehen täytyy olla aina aloitteellinen, niin ei siinä jaksa kiinnostua kenestäkään naisesta sen syvällisemmin. Ei kannata nähdä turhaa vaivaa, yrittää vain iskeä ja jos ei onnistu, niin siirrytään seuraavaan naiseen.

Yäk yäk yäk. Juuri tällaiset kuvotukset välttää, kun ensin haluaa olla kaveri.

Eli pitäisikö minun alkaa seurustella säälistä jonkun miehen kanssa, vaikka en ole miehestä kiinnostunut enkä halua olla parisuhteessa kenenkään kanssa? Pitäisikö minun pilata oma elämäni, luopua arvostamastani vapaudesta ja yksityisyydestä, ettei jollekin minusta kiinnostuneelle random-miehelle tulisi paha mieli? Parisuhteen pitäisi perustua molempien osapuolten keskinäiseen sopimukseen haluta jakaa elämä toisen kanssa, eikä olla mitään hyväntekeväisyyttä, jossa toinen joutuu kärsimään ja feikkaamaan tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle tyypille näytin kaverikorttia, kun tuntui, että hän oli kiinnostuneempi seurustelusta kuin minusta. Ja oikeassa olin: ajatukseni, jotka olivat aluksi olleet niin mielettömän fiksuja, eivät kiinnostaneetkaan yhtään kaveripohjalta.

Ei miestä kiinnosta nainen kaverina, jos tavoite on ollut jotain muuta. Luulisi, ettei tämä tulisi yllätyksenä naisillekaan, mutta ilmeisesti se toisinaan tulee. Kaverina oleminen on todella nöyryyttävää, jos haluaa enemmän. Ei miehiä kiinnosta tällaiset armopalat, eivätkä naisten ajatukset usein muutenkaan. Naisen jalkojen väli on paljon kiinnostavampi kuin korvien väli.

Ja jos miehen täytyy olla aina aloitteellinen, niin ei siinä jaksa kiinnostua kenestäkään naisesta sen syvällisemmin. Ei kannata nähdä turhaa vaivaa, yrittää vain iskeä ja jos ei onnistu, niin siirrytään seuraavaan naiseen.

Yäk yäk yäk. Juuri tällaiset kuvotukset välttää, kun ensin haluaa olla kaveri.

Ja kun ensin haluaa olla kaveri, niin sitten ollaankin niin tukevasti friendzonella, ettei mitään suhdetta voi syntyä. Juuri tätä naisten logiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Eli pitäisikö minun alkaa seurustella säälistä jonkun miehen kanssa, vaikka en ole miehestä kiinnostunut enkä halua olla parisuhteessa kenenkään kanssa? Pitäisikö minun pilata oma elämäni, luopua arvostamastani vapaudesta ja yksityisyydestä, ettei jollekin minusta kiinnostuneelle random-miehelle tulisi paha mieli? Parisuhteen pitäisi perustua molempien osapuolten keskinäiseen sopimukseen haluta jakaa elämä toisen kanssa, eikä olla mitään hyväntekeväisyyttä, jossa toinen joutuu kärsimään ja feikkaamaan tunteitaan.

Pitäisi.

Hehkuta vain tuota vapauttasi, mutta älä tule sitten nelikymppisenä tänne itkemään, kuinka elämä meni ohi, eikä äidiksikään ehdi enää tulla jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli pitäisikö minun alkaa seurustella säälistä jonkun miehen kanssa, vaikka en ole miehestä kiinnostunut enkä halua olla parisuhteessa kenenkään kanssa? Pitäisikö minun pilata oma elämäni, luopua arvostamastani vapaudesta ja yksityisyydestä, ettei jollekin minusta kiinnostuneelle random-miehelle tulisi paha mieli? Parisuhteen pitäisi perustua molempien osapuolten keskinäiseen sopimukseen haluta jakaa elämä toisen kanssa, eikä olla mitään hyväntekeväisyyttä, jossa toinen joutuu kärsimään ja feikkaamaan tunteitaan.

Pitäisi.

Hehkuta vain tuota vapauttasi, mutta älä tule sitten nelikymppisenä tänne itkemään, kuinka elämä meni ohi, eikä äidiksikään ehdi enää tulla jne.

Olet seonnut nyt lopullisesti.

Naista saattaa kyllä nelikymppisenä surettaa, jos elämä on mennyt ohi eikä ole ehtinyt tulla äidiksi jne.

MUTTA. Se on silti sata miljoona kertaa pienempi suru kuin se, jos on uhrannut koko elämänsä väärään mieheen, mieheen josta ei ole ollut alunperinkään kiinnostunut. Ilman äitiyttä jääminen on pieni suru siihen nähden että jos vaihtoehtoisesti olisi pilannut koko elämänsä antautumalla jollekin epäkiinnostavalla randommiehelle.

Viimeksi ns. friendzonetin miehen, koska olin vielä niin rikki edellisestä suhteesta. Aika ei ollut oikea, vaikka mies oli ja on edelleen todella kiinnostunut. Tiesin, että minun täytyy kuitenkin ensin olla sinut itseni kanssa.

Kerroin asian toki miehellekin ja hän ymmärsi asian hyvin, niin ainakin sanoi. Katsotaan, friendzonetetaanko minut kun aion pian palata tämän luo. Haavat on nuoltu ja nyt on innostustakin. Hyväksyn kuitenkin riskin, ettei miestä enää innosta :)

Vierailija kirjoitti:

Eli pitäisikö minun alkaa seurustella säälistä jonkun miehen kanssa, vaikka en ole miehestä kiinnostunut enkä halua olla parisuhteessa kenenkään kanssa? Pitäisikö minun pilata oma elämäni, luopua arvostamastani vapaudesta ja yksityisyydestä, ettei jollekin minusta kiinnostuneelle random-miehelle tulisi paha mieli? Parisuhteen pitäisi perustua molempien osapuolten keskinäiseen sopimukseen haluta jakaa elämä toisen kanssa, eikä olla mitään hyväntekeväisyyttä, jossa toinen joutuu kärsimään ja feikkaamaan tunteitaan.

Tämä! Kenenkään ei pitäisi ryhtyä seurustelemaan pelkästä säälistä. Kamalinta on se, kun mies yrittää saada säälimään, käyttäytyy erikoisesti ja sanoo jonkun surullisen tarinan syyksi käytökseen. Jos nainen ei lämpene yritetään vielä lisää säälipisteitä. Tämä siis erään minuun ihastuneen miehen käytöksestä.  Ei oikein toiminut minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli pitäisikö minun alkaa seurustella säälistä jonkun miehen kanssa, vaikka en ole miehestä kiinnostunut enkä halua olla parisuhteessa kenenkään kanssa? Pitäisikö minun pilata oma elämäni, luopua arvostamastani vapaudesta ja yksityisyydestä, ettei jollekin minusta kiinnostuneelle random-miehelle tulisi paha mieli? Parisuhteen pitäisi perustua molempien osapuolten keskinäiseen sopimukseen haluta jakaa elämä toisen kanssa, eikä olla mitään hyväntekeväisyyttä, jossa toinen joutuu kärsimään ja feikkaamaan tunteitaan.

Pitäisi.

Hehkuta vain tuota vapauttasi, mutta älä tule sitten nelikymppisenä tänne itkemään, kuinka elämä meni ohi, eikä äidiksikään ehdi enää tulla jne.

Olet seonnut nyt lopullisesti.

Naista saattaa kyllä nelikymppisenä surettaa, jos elämä on mennyt ohi eikä ole ehtinyt tulla äidiksi jne.

MUTTA. Se on silti sata miljoona kertaa pienempi suru kuin se, jos on uhrannut koko elämänsä väärään mieheen, mieheen josta ei ole ollut alunperinkään kiinnostunut. Ilman äitiyttä jääminen on pieni suru siihen nähden että jos vaihtoehtoisesti olisi pilannut koko elämänsä antautumalla jollekin epäkiinnostavalla randommiehelle.

On tämä nuorten naisten ajattelutapa kummallinen. Eihän nyt kenenkään tarvitse täysin väärän ihmisen kanssa olla, mutta tuntuu siltä, että odotetaan vain jotain täydellisyyttä, ja jos sitä ei tule, niin ollaan sitten yksin. Ja siinä välissä on luultavasti ehditty ohittaa monta hyvää kumppania. 

Entisaikoina naiset onnistuivat ennen pitkää unohtamaan nämä haihattelut, mutta nykynaiset ovat niin tukevasti irti todellisuudesta, että oikein naurattaa.

Vanhanpiianvero pitäisi saada takaisin. Se voisi tuoda nuorille naisille järkeä päähän, kun mikään muu ei tuo.