Miksi sosiaalisesti kömpelöt jätetään usein yksin opiskelu/työympäristössä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Voisiko joku sitten kertoa, miten minä voin yksin opetella tuollaista puhetta, jos minulle ei anneta moista mahdollisuutta? Mikä on se aihe, että muutkin rupeavat kuuntelemaan minua eikä vaan puhahda " aha ok " jatkaen aihetta mihin minulla ei ole mitään sanomista ja hirvisty jos minä tulen istumaan samalle pöydälle kuuntelemaan heidän juttujaan ilman, että osaan kommentoida heidän aiheitaan niin että pääsen itsekkin mukaan keskusteluun ja yrittää olla kiinnostunut? Yleensä kun itse avaan suuni niin ketään ei kiinnosta kuunnella minun juttuja. Kai ne ovat sitten harvinaisen tylsiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Mitä sinä nyt siis oikeastaan haluat? Et pidä työkavereistasi eivätkä heidän juttunsa kiinnosta sinua mutta heidän pitäisi kuitenkin pyytää sinua seuraansa istumaan, olla kiinnostuneita sinusta ja kysellä kuulumisiasi? Miksi? Mitä saat tällaisesta vuorovaikutuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Mitä sinä nyt siis oikeastaan haluat? Et pidä työkavereistasi eivätkä heidän juttunsa kiinnosta sinua mutta heidän pitäisi kuitenkin pyytää sinua seuraansa istumaan, olla kiinnostuneita sinusta ja kysellä kuulumisiasi? Miksi? Mitä saat tällaisesta vuorovaikutuksesta?

Tuo kommentti kertoo tosi paljon ongelmsata. Jos ei ole samanlainen ihminen kuin muut niin hänessä on ongelma. Jos ihminen haluaa kuulua porukkaan ja yrittää päästä jyvälle mikä juttu on, mutta ei sitä osaa niin hän inhoaa kyseisiä ihmisiä. Se, ettei henkilö käy baareissa, ei tiedä tietokoneen osista mitään, tai ei tunne tiinaa ei kerro sitä, etteikö henkilö olisi kiinnostunut heidän jutuistaan, mutta mikä siinä sitten oikein on, jos ihminen haluaa jutella vähän laajemmin muistakin asioista, vaikka onkin kiinnostunut tietokoneen osista, baari illoista tai siitä tiinasta niin sellaisesta ei saa puhua? Pitää kommentoida ja puhua vain muiden puheista joihin ei itse pysty puhumaan vaikka halusikin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Voisiko joku sitten kertoa, miten minä voin yksin opetella tuollaista puhetta, jos minulle ei anneta moista mahdollisuutta? Mikä on se aihe, että muutkin rupeavat kuuntelemaan minua eikä vaan puhahda " aha ok " jatkaen aihetta mihin minulla ei ole mitään sanomista ja hirvisty jos minä tulen istumaan samalle pöydälle kuuntelemaan heidän juttujaan ilman, että osaan kommentoida heidän aiheitaan niin että pääsen itsekkin mukaan keskusteluun ja yrittää olla kiinnostunut? Yleensä kun itse avaan suuni niin ketään ei kiinnosta kuunnella minun juttuja. Kai ne ovat sitten harvinaisen tylsiä.

Parhaiten oppii kyllä osallistumalla tilaisuuksiin, joissa on ulkomaalaisia. Heillä tuo taito on jo lähes synnynnäinen. Mutta ole kiinnostunut asioiden lisäksi ihmisistä, tunteista, ympäristöstä ja tilanteista. Siis yleensä, ei pelkästään keskustellessasi jonkun kanssa. Opettele ilmaisemaan asiasi lyhyesti, anna toisen kommentoida sanomaasi ja kommentoi sen jälkeen hänen sanomaansa. Jos hän on kommentoidessaan johdattanut keskustelua jo johonkin toiseen suuntaan, älä palaa enää alkuperäiseen aiheeseen vaan jatka siitä, mihin toinen lopetti. Kannattaa harjoitella tätä ensin ihan vaan ollessaan kahdestaan jonkun kanssa ja vasta myöhemmin isommassa porukassa. Opettele myös tulkitsemaan toisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Keskustelu on paljon muutakin kuin sanoja ja on tärkeää huomata, jos on alkanut omissa jutuissaan siirtyä alueelle, jonka toinen kokee kiusallisena. 

En usko, että sun juttusi olisivat sen tylsempiä kuin muidenkaan jutut, mutta jos sulla menee yhden kommenttisi sanomiseen 10 minuuttia, niin se on oikeasti ihan liikaa. Siinä ajassa nimittäin ehdit puhua jo niin paljon, että muilla olisi ollut paljon sanottavaa jo niihin asioihin, jotka sanoit jo 7 minuuttia sitten. Muille tulee helposti tunne, että pidät jotain luentoa, vaikka et itse tarkoitakaan sellaista. Mulla on yksi tällainen työkaveri, joka nk rakastaa omaa ääntään, ja hänen seurassaan ei mitään keskustelua juuri koskaan synnykään. 

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Ehkä vähän aiheen vierestä, mutta mitä mieltä olette siitä, jos lapsille opetetaan, ettei ketään pitäisi jättää yksin? Kannatatteko? Sieltä päiväkotien ja koulujen pihoiltahan se lähtee, millaisia rooleja itse kukin ottaa myöhemmässäkin elämässään luotevimmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Voisiko joku sitten kertoa, miten minä voin yksin opetella tuollaista puhetta, jos minulle ei anneta moista mahdollisuutta? Mikä on se aihe, että muutkin rupeavat kuuntelemaan minua eikä vaan puhahda " aha ok " jatkaen aihetta mihin minulla ei ole mitään sanomista ja hirvisty jos minä tulen istumaan samalle pöydälle kuuntelemaan heidän juttujaan ilman, että osaan kommentoida heidän aiheitaan niin että pääsen itsekkin mukaan keskusteluun ja yrittää olla kiinnostunut? Yleensä kun itse avaan suuni niin ketään ei kiinnosta kuunnella minun juttuja. Kai ne ovat sitten harvinaisen tylsiä.

Parhaiten oppii kyllä osallistumalla tilaisuuksiin, joissa on ulkomaalaisia. Heillä tuo taito on jo lähes synnynnäinen. Mutta ole kiinnostunut asioiden lisäksi ihmisistä, tunteista, ympäristöstä ja tilanteista. Siis yleensä, ei pelkästään keskustellessasi jonkun kanssa. Opettele ilmaisemaan asiasi lyhyesti, anna toisen kommentoida sanomaasi ja kommentoi sen jälkeen hänen sanomaansa. Jos hän on kommentoidessaan johdattanut keskustelua jo johonkin toiseen suuntaan, älä palaa enää alkuperäiseen aiheeseen vaan jatka siitä, mihin toinen lopetti. Kannattaa harjoitella tätä ensin ihan vaan ollessaan kahdestaan jonkun kanssa ja vasta myöhemmin isommassa porukassa. Opettele myös tulkitsemaan toisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Keskustelu on paljon muutakin kuin sanoja ja on tärkeää huomata, jos on alkanut omissa jutuissaan siirtyä alueelle, jonka toinen kokee kiusallisena. 

En usko, että sun juttusi olisivat sen tylsempiä kuin muidenkaan jutut, mutta jos sulla menee yhden kommenttisi sanomiseen 10 minuuttia, niin se on oikeasti ihan liikaa. Siinä ajassa nimittäin ehdit puhua jo niin paljon, että muilla olisi ollut paljon sanottavaa jo niihin asioihin, jotka sanoit jo 7 minuuttia sitten. Muille tulee helposti tunne, että pidät jotain luentoa, vaikka et itse tarkoitakaan sellaista. Mulla on yksi tällainen työkaveri, joka nk rakastaa omaa ääntään, ja hänen seurassaan ei mitään keskustelua juuri koskaan synnykään. 

Itseasiassa olen hiljainen mietiskelijä. Tykkään kuunnella toisten juttuja, mutta jos minulla ei oikeasti ole mitään aiheeseen liittyvää kerrottavaa, en minä kehtaa aihetta kesken muiden innokkaide puhetta muuttaa. Jos minulla ei ole mitään hajua mistä muut puhuvat ja kysyn mikä moinen on, tai etten ymmärrä näiden asioiden päälle mittän olisi kohteliasta ja mukavaa saada käsitys mistä puhuvat ennenkuin avaan suuni, kun kuitenkin olen käsittänyt paljon asioita toisin jolloinka tulee juuri se kiusallinen tilanne että sanon väärässä kohtaa mitä sattuu tai töksäyttelen. Tässä tilanteessas on aivansama olenko hiljaa minuutin vai 10 jos suusta ei tule mitään järkevää. Sitten ihmiset luulee ettei heidän juttunsa kiinnosta, tympääntyvät kun ei ole puhuttavaa. Jos taas olen ryhmässä mihin pääsen helposti sisään mistä puhuvat, antavat rauhassa kysellä ja rauhassa jutella asiasta niin mitään ongelmaa ei ole vaikka olisi isompikin ryhmä ja juttu vaihtuis sellaisiin asioihin mistä minäkin pystyn juttelemaan. Mitä pienempi ryhmä, sitä helpommin pääsen sisään, varsinkin jos henkilöt eivät tunne toisiaan niin hyvin kuin vanhemmat työtutut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Voisiko joku sitten kertoa, miten minä voin yksin opetella tuollaista puhetta, jos minulle ei anneta moista mahdollisuutta? Mikä on se aihe, että muutkin rupeavat kuuntelemaan minua eikä vaan puhahda " aha ok " jatkaen aihetta mihin minulla ei ole mitään sanomista ja hirvisty jos minä tulen istumaan samalle pöydälle kuuntelemaan heidän juttujaan ilman, että osaan kommentoida heidän aiheitaan niin että pääsen itsekkin mukaan keskusteluun ja yrittää olla kiinnostunut? Yleensä kun itse avaan suuni niin ketään ei kiinnosta kuunnella minun juttuja. Kai ne ovat sitten harvinaisen tylsiä.

Parhaiten oppii kyllä osallistumalla tilaisuuksiin, joissa on ulkomaalaisia. Heillä tuo taito on jo lähes synnynnäinen. Mutta ole kiinnostunut asioiden lisäksi ihmisistä, tunteista, ympäristöstä ja tilanteista. Siis yleensä, ei pelkästään keskustellessasi jonkun kanssa. Opettele ilmaisemaan asiasi lyhyesti, anna toisen kommentoida sanomaasi ja kommentoi sen jälkeen hänen sanomaansa. Jos hän on kommentoidessaan johdattanut keskustelua jo johonkin toiseen suuntaan, älä palaa enää alkuperäiseen aiheeseen vaan jatka siitä, mihin toinen lopetti. Kannattaa harjoitella tätä ensin ihan vaan ollessaan kahdestaan jonkun kanssa ja vasta myöhemmin isommassa porukassa. Opettele myös tulkitsemaan toisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Keskustelu on paljon muutakin kuin sanoja ja on tärkeää huomata, jos on alkanut omissa jutuissaan siirtyä alueelle, jonka toinen kokee kiusallisena. 

En usko, että sun juttusi olisivat sen tylsempiä kuin muidenkaan jutut, mutta jos sulla menee yhden kommenttisi sanomiseen 10 minuuttia, niin se on oikeasti ihan liikaa. Siinä ajassa nimittäin ehdit puhua jo niin paljon, että muilla olisi ollut paljon sanottavaa jo niihin asioihin, jotka sanoit jo 7 minuuttia sitten. Muille tulee helposti tunne, että pidät jotain luentoa, vaikka et itse tarkoitakaan sellaista. Mulla on yksi tällainen työkaveri, joka nk rakastaa omaa ääntään, ja hänen seurassaan ei mitään keskustelua juuri koskaan synnykään. 

Kommentoin vain yhteen asiaan: todellakin kannattaa harjoitella keskustelus ulkomaalaisten kanssa, jos on vaikeuksia lukea sosiaalisia tilanteita! Heidän valmiutensa sopeutus erilaisiin keskustelutyyleihin ja saada hyvää vuorovaikutusta aikaan etilaisten persoonien kanssa on valovuosia suomalaisia ekstroverttejs edellä. Ulkomaalaisuuden piikkiin saa myös omia pieniä erikoisuuksia anteeksi. Siinä oppii aivan huomaamattaan tuomaan omaa persoonaa hyvällä tavalla esille ja ymmärtämään ihmisluonnon kirjoa. Suomessa keskustelukulttuuri on tasapäistävää, mitään apuja ei saa, vain tarkasti viipaloidun viisiminuuttisensa sisäänpäinlämpiävässä seurassa, ja jos siinä ei onnistu tekemään vaikutusta, se on voi voi.

85 jatkaa vielä ekstrovertille... Tietysti välillä pitää saada breikkiäkin työkavereistakin, varsinkin jos tuntuu ettei jaksa. Ei niitä taukoja turhaan ole, mutta lähinnä jos porukalla mennään jonnekin, niin tottahan silloin jokaiselle vinkataan, jos ei muuten tajua. Käytännössä ei tietenkään vinkata, mutta olisihan se huomaavaista :)

Tyhmä puhuu paljon, vaikkei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Totta kai sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo ja tuleekin, koska sen sosiaalisemman oletetaan ottavan vastuu keskustelun etenemisestä silloin, kun keskustelu ei suju luontevasti. Aina ei jaksaisi kantaa huolta toisten viihtymisestä ja osallistumisesta vaan olisi mukavaa saada olla rennosti. Osaan kyllä tarvittaessa pitää yllä keskustelua vaikka miten varautuneen kumppanin kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että olisin nauttinut keskustelusta. Jälkeenpäin olo voi olla uupunut.

Minusta on muuten outoa, että tässä ketjussa monen mielestä ekstrovertit ovat ryyppäämisestä kiinnostuneita tyhjäpäitä ja introvertit haluaisivat keskustella syvällisesti. En kyllä lähtisi tällaisia luonnehdintoja tekemään. Minä voin puhua yhtä lailla niin ryyppäämisestä kuin politiikastakin, mutta mietin, missä seurassa sanon mitäkin, eikä kumpikaan näistä sovi aiheeksi lounaspöytään puolituttujen kollegoiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa näkee aika hyvin miksi jotkut jätetään yksin. Kovin ovat ikäviä ihmisiä nämä yksin jätetyt. Jos muuttaisit asennettasi ja kohtelisit muita hyvin, niin ehkä sinuakin kohdeltaisiin hyvin. 

Jos kohtelee muita hyvin, mutta muut ei kohtele sitä hyvin. Missä tällöin on vika?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Voisiko joku sitten kertoa, miten minä voin yksin opetella tuollaista puhetta, jos minulle ei anneta moista mahdollisuutta? Mikä on se aihe, että muutkin rupeavat kuuntelemaan minua eikä vaan puhahda " aha ok " jatkaen aihetta mihin minulla ei ole mitään sanomista ja hirvisty jos minä tulen istumaan samalle pöydälle kuuntelemaan heidän juttujaan ilman, että osaan kommentoida heidän aiheitaan niin että pääsen itsekkin mukaan keskusteluun ja yrittää olla kiinnostunut? Yleensä kun itse avaan suuni niin ketään ei kiinnosta kuunnella minun juttuja. Kai ne ovat sitten harvinaisen tylsiä.

Parhaiten oppii kyllä osallistumalla tilaisuuksiin, joissa on ulkomaalaisia. Heillä tuo taito on jo lähes synnynnäinen. Mutta ole kiinnostunut asioiden lisäksi ihmisistä, tunteista, ympäristöstä ja tilanteista. Siis yleensä, ei pelkästään keskustellessasi jonkun kanssa. Opettele ilmaisemaan asiasi lyhyesti, anna toisen kommentoida sanomaasi ja kommentoi sen jälkeen hänen sanomaansa. Jos hän on kommentoidessaan johdattanut keskustelua jo johonkin toiseen suuntaan, älä palaa enää alkuperäiseen aiheeseen vaan jatka siitä, mihin toinen lopetti. Kannattaa harjoitella tätä ensin ihan vaan ollessaan kahdestaan jonkun kanssa ja vasta myöhemmin isommassa porukassa. Opettele myös tulkitsemaan toisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Keskustelu on paljon muutakin kuin sanoja ja on tärkeää huomata, jos on alkanut omissa jutuissaan siirtyä alueelle, jonka toinen kokee kiusallisena. 

En usko, että sun juttusi olisivat sen tylsempiä kuin muidenkaan jutut, mutta jos sulla menee yhden kommenttisi sanomiseen 10 minuuttia, niin se on oikeasti ihan liikaa. Siinä ajassa nimittäin ehdit puhua jo niin paljon, että muilla olisi ollut paljon sanottavaa jo niihin asioihin, jotka sanoit jo 7 minuuttia sitten. Muille tulee helposti tunne, että pidät jotain luentoa, vaikka et itse tarkoitakaan sellaista. Mulla on yksi tällainen työkaveri, joka nk rakastaa omaa ääntään, ja hänen seurassaan ei mitään keskustelua juuri koskaan synnykään. 

Itseasiassa olen hiljainen mietiskelijä. Tykkään kuunnella toisten juttuja, mutta jos minulla ei oikeasti ole mitään aiheeseen liittyvää kerrottavaa, en minä kehtaa aihetta kesken muiden innokkaide puhetta muuttaa. Jos minulla ei ole mitään hajua mistä muut puhuvat ja kysyn mikä moinen on, tai etten ymmärrä näiden asioiden päälle mittän olisi kohteliasta ja mukavaa saada käsitys mistä puhuvat ennenkuin avaan suuni, kun kuitenkin olen käsittänyt paljon asioita toisin jolloinka tulee juuri se kiusallinen tilanne että sanon väärässä kohtaa mitä sattuu tai töksäyttelen. Tässä tilanteessas on aivansama olenko hiljaa minuutin vai 10 jos suusta ei tule mitään järkevää. Sitten ihmiset luulee ettei heidän juttunsa kiinnosta, tympääntyvät kun ei ole puhuttavaa. Jos taas olen ryhmässä mihin pääsen helposti sisään mistä puhuvat, antavat rauhassa kysellä ja rauhassa jutella asiasta niin mitään ongelmaa ei ole vaikka olisi isompikin ryhmä ja juttu vaihtuis sellaisiin asioihin mistä minäkin pystyn juttelemaan. Mitä pienempi ryhmä, sitä helpommin pääsen sisään, varsinkin jos henkilöt eivät tunne toisiaan niin hyvin kuin vanhemmat työtutut.

Tietenkin esim uudessa työpaikassa alussa vaan kuunteleekin muiden työkavereiden juttuja samalla, kun syö. Eihän sitä ekalla viikolla muista edes kaikkien nimiä. Mutta jos ei nyt parissa viikossa osallistu mitenkään yhteiseen keskusteluun, niin siitä tosiaan tulee tunne, ettei jutut kiinnosta. Musta tuntuu, että pelkäät eniten aiheuttavasi kiusallisia tilanteita. Ei niitä kannata pelätä, koska myöhemmin ne voivat olla tilanteita, joille te kaikki yhdessä nauratte. Ja siis nauratte hyväntuulisesti eikä ilkeillen. Jokainen meistä mokailee joskus ja kun osaa nauraa omille mokilleen, niin kaikki on helpompaa. Ja jos nyt puhutte työpaikalla Tiinasta, niin aivan hyvin voit kysyä, kuka on Tiina. Sitten muut kertovat, että no se on yksi työntekijä, joka jäi viime vuonna eläkkeelle/on äitiyslomalla/ oli viime kesänä sijaisena tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Totta kai sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo ja tuleekin, koska sen sosiaalisemman oletetaan ottavan vastuu keskustelun etenemisestä silloin, kun keskustelu ei suju luontevasti. Aina ei jaksaisi kantaa huolta toisten viihtymisestä ja osallistumisesta vaan olisi mukavaa saada olla rennosti. Osaan kyllä tarvittaessa pitää yllä keskustelua vaikka miten varautuneen kumppanin kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että olisin nauttinut keskustelusta. Jälkeenpäin olo voi olla uupunut.

Minusta on muuten outoa, että tässä ketjussa monen mielestä ekstrovertit ovat ryyppäämisestä kiinnostuneita tyhjäpäitä ja introvertit haluaisivat keskustella syvällisesti. En kyllä lähtisi tällaisia luonnehdintoja tekemään. Minä voin puhua yhtä lailla niin ryyppäämisestä kuin politiikastakin, mutta mietin, missä seurassa sanon mitäkin, eikä kumpikaan näistä sovi aiheeksi lounaspöytään puolituttujen kollegoiden kanssa.

Aidosti urbaanit, syvälliset, monipuolisesti keskustelutaitoiset ekstrovertit ovat Suomessa todellisia kultakimpaleita - ja yhtä harvinaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Totta kai sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo ja tuleekin, koska sen sosiaalisemman oletetaan ottavan vastuu keskustelun etenemisestä silloin, kun keskustelu ei suju luontevasti. Aina ei jaksaisi kantaa huolta toisten viihtymisestä ja osallistumisesta vaan olisi mukavaa saada olla rennosti. Osaan kyllä tarvittaessa pitää yllä keskustelua vaikka miten varautuneen kumppanin kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että olisin nauttinut keskustelusta. Jälkeenpäin olo voi olla uupunut.

Minusta on muuten outoa, että tässä ketjussa monen mielestä ekstrovertit ovat ryyppäämisestä kiinnostuneita tyhjäpäitä ja introvertit haluaisivat keskustella syvällisesti. En kyllä lähtisi tällaisia luonnehdintoja tekemään. Minä voin puhua yhtä lailla niin ryyppäämisestä kuin politiikastakin, mutta mietin, missä seurassa sanon mitäkin, eikä kumpikaan näistä sovi aiheeksi lounaspöytään puolituttujen kollegoiden kanssa.

Vaikka olen itse isoissa porukoissa hyvinkin hiljainen, en myöskään jaksa noita ekstrovertit ovat tyhjäpäitä -luonnehdintoja, ja että introvertit olisivat välttämättä älykkäämpiä. Itsestäni kun tiedän, etten ole :) Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että on moukkamaista olla pyytämättä niitä hissukoita porukkaan. Tottakai itsekin joskus karkaan yksityisille lounastapaamisille, enkä sietäisi jos joku työkaveri yrittäisi ängetä mukaan, mutta silloin kun ollaan isommalla porukalla menossa, niin siinä on kyllä muutenkin niin monenlaista persoonaa ja elämäntarinaa yhden pöydän ääressä, että aina siihen mielestäni mahtuu yksi tai muutama lisääkin, ja hyvin mahtuu istumaan hiljaakin. Voisi lopettaa jo hiljaisempien mollaamisen. Sitä olen itsekin katsonut ihan jostain ala-asteelta asti, että nyt riitti ämmät. Tietenkään en ole enää aivan yhtä hissukka kuin pahimpina vuosina. Vieläkin tekee pahaa muistaa niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Totta kai sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo ja tuleekin, koska sen sosiaalisemman oletetaan ottavan vastuu keskustelun etenemisestä silloin, kun keskustelu ei suju luontevasti. Aina ei jaksaisi kantaa huolta toisten viihtymisestä ja osallistumisesta vaan olisi mukavaa saada olla rennosti. Osaan kyllä tarvittaessa pitää yllä keskustelua vaikka miten varautuneen kumppanin kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että olisin nauttinut keskustelusta. Jälkeenpäin olo voi olla uupunut.

Minusta on muuten outoa, että tässä ketjussa monen mielestä ekstrovertit ovat ryyppäämisestä kiinnostuneita tyhjäpäitä ja introvertit haluaisivat keskustella syvällisesti. En kyllä lähtisi tällaisia luonnehdintoja tekemään. Minä voin puhua yhtä lailla niin ryyppäämisestä kuin politiikastakin, mutta mietin, missä seurassa sanon mitäkin, eikä kumpikaan näistä sovi aiheeksi lounaspöytään puolituttujen kollegoiden kanssa.

Vaikka olen itse isoissa porukoissa hyvinkin hiljainen, en myöskään jaksa noita ekstrovertit ovat tyhjäpäitä -luonnehdintoja, ja että introvertit olisivat välttämättä älykkäämpiä. Itsestäni kun tiedän, etten ole :) Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että on moukkamaista olla pyytämättä niitä hissukoita porukkaan. Tottakai itsekin joskus karkaan yksityisille lounastapaamisille, enkä sietäisi jos joku työkaveri yrittäisi ängetä mukaan, mutta silloin kun ollaan isommalla porukalla menossa, niin siinä on kyllä muutenkin niin monenlaista persoonaa ja elämäntarinaa yhden pöydän ääressä, että aina siihen mielestäni mahtuu yksi tai muutama lisääkin, ja hyvin mahtuu istumaan hiljaakin. Voisi lopettaa jo hiljaisempien mollaamisen. Sitä olen itsekin katsonut ihan jostain ala-asteelta asti, että nyt riitti ämmät. Tietenkään en ole enää aivan yhtä hissukka kuin pahimpina vuosina. Vieläkin tekee pahaa muistaa niitä.

Samaa mieltä, jos ne muut kuitenkin pyydetään. En kuitenkaan ole koskaan ollut työpaikassa, jossa ketään olisi pyydetty mukaan lounaalle. Lounaalle ei nimittäin tarvitse erikseen pyytää, koska lounastauko on kaikilla ihan lakisääteinen ja jokainen lähtee syömään juuri silloin, kun on itsellä nälkä ja tauko töiden puolesta on mahdollista. Joskus menee yksin, joskus kaksin ja joskus lähtee isomman porukan mukaan. Ihan pyytämättäkin. 

Koska pitävät välimatkaa ja pysyttelevät etäällä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Totta kai sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo ja tuleekin, koska sen sosiaalisemman oletetaan ottavan vastuu keskustelun etenemisestä silloin, kun keskustelu ei suju luontevasti. Aina ei jaksaisi kantaa huolta toisten viihtymisestä ja osallistumisesta vaan olisi mukavaa saada olla rennosti. Osaan kyllä tarvittaessa pitää yllä keskustelua vaikka miten varautuneen kumppanin kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että olisin nauttinut keskustelusta. Jälkeenpäin olo voi olla uupunut.

Minusta on muuten outoa, että tässä ketjussa monen mielestä ekstrovertit ovat ryyppäämisestä kiinnostuneita tyhjäpäitä ja introvertit haluaisivat keskustella syvällisesti. En kyllä lähtisi tällaisia luonnehdintoja tekemään. Minä voin puhua yhtä lailla niin ryyppäämisestä kuin politiikastakin, mutta mietin, missä seurassa sanon mitäkin, eikä kumpikaan näistä sovi aiheeksi lounaspöytään puolituttujen kollegoiden kanssa.

Vaikka olen itse isoissa porukoissa hyvinkin hiljainen, en myöskään jaksa noita ekstrovertit ovat tyhjäpäitä -luonnehdintoja, ja että introvertit olisivat välttämättä älykkäämpiä. Itsestäni kun tiedän, etten ole :) Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että on moukkamaista olla pyytämättä niitä hissukoita porukkaan. Tottakai itsekin joskus karkaan yksityisille lounastapaamisille, enkä sietäisi jos joku työkaveri yrittäisi ängetä mukaan, mutta silloin kun ollaan isommalla porukalla menossa, niin siinä on kyllä muutenkin niin monenlaista persoonaa ja elämäntarinaa yhden pöydän ääressä, että aina siihen mielestäni mahtuu yksi tai muutama lisääkin, ja hyvin mahtuu istumaan hiljaakin. Voisi lopettaa jo hiljaisempien mollaamisen. Sitä olen itsekin katsonut ihan jostain ala-asteelta asti, että nyt riitti ämmät. Tietenkään en ole enää aivan yhtä hissukka kuin pahimpina vuosina. Vieläkin tekee pahaa muistaa niitä.

Samaa mieltä, jos ne muut kuitenkin pyydetään. En kuitenkaan ole koskaan ollut työpaikassa, jossa ketään olisi pyydetty mukaan lounaalle. Lounaalle ei nimittäin tarvitse erikseen pyytää, koska lounastauko on kaikilla ihan lakisääteinen ja jokainen lähtee syömään juuri silloin, kun on itsellä nälkä ja tauko töiden puolesta on mahdollista. Joskus menee yksin, joskus kaksin ja joskus lähtee isomman porukan mukaan. Ihan pyytämättäkin. 

Ensimmäisen kommentin kirjoittaja jatkaa. Minä myös mietin, missä ja miten joku jätetään tietoisesti yksin. Kaikissa työpaikoissa, joissa olen ollut, korkeintaan huikataan työhuoneessa, että olisiko syömään lähtijöitä, ja syömään lähtevät ne, joille sopii sillä hetkellä pitää tauko, tai sitten kukin menee lounaalle omia aikojaan ja istuu sellaiseen pöytään, jossa on tilaa. Suomalaiseen tapakulttuuriin ei kuulu tuppautuminen, ja minä ainakin tulkitsen sen, ettei joku reagoi yleiseen kutsuun, niin, että tämä ei välitä lähteä mukaan. Eikö sille sosiaalisesti varautuneelle työkaverille olisi nimenomaan piinallista se, että häntä yritetään maanitella mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Ihaninta on lounastaa ihmisten kanssa, joita ei haittaa, vaikka olisin hetken hiljaakin, olla oma itsensä. Joko puhua ja pälpättää tai olla hiljaa. Ihan sama. Sut hyväksytään. Onko se sittenkin niin, että teille sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo? Mulle meinaan tulee, jos olen samassa tilassa jonkun ei niin hyvin tuntemani ihmisen kanssa, eikä kumpikaan sano mitään? Olenko sittenkin sosiaalinen, jos epäsosiaaliset eivät tajua edes vaivautua tilanteista? Senkun möllöttävät sitä suupalttia ja odottavat jotain näytöstä ja numeroa.

Olen ensimmäisen kommentin kirjoittaja. Totta kai sosiaalisillekin voi tulla vaivautunut olo ja tuleekin, koska sen sosiaalisemman oletetaan ottavan vastuu keskustelun etenemisestä silloin, kun keskustelu ei suju luontevasti. Aina ei jaksaisi kantaa huolta toisten viihtymisestä ja osallistumisesta vaan olisi mukavaa saada olla rennosti. Osaan kyllä tarvittaessa pitää yllä keskustelua vaikka miten varautuneen kumppanin kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että olisin nauttinut keskustelusta. Jälkeenpäin olo voi olla uupunut.

Minusta on muuten outoa, että tässä ketjussa monen mielestä ekstrovertit ovat ryyppäämisestä kiinnostuneita tyhjäpäitä ja introvertit haluaisivat keskustella syvällisesti. En kyllä lähtisi tällaisia luonnehdintoja tekemään. Minä voin puhua yhtä lailla niin ryyppäämisestä kuin politiikastakin, mutta mietin, missä seurassa sanon mitäkin, eikä kumpikaan näistä sovi aiheeksi lounaspöytään puolituttujen kollegoiden kanssa.

Vaikka olen itse isoissa porukoissa hyvinkin hiljainen, en myöskään jaksa noita ekstrovertit ovat tyhjäpäitä -luonnehdintoja, ja että introvertit olisivat välttämättä älykkäämpiä. Itsestäni kun tiedän, etten ole :) Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että on moukkamaista olla pyytämättä niitä hissukoita porukkaan. Tottakai itsekin joskus karkaan yksityisille lounastapaamisille, enkä sietäisi jos joku työkaveri yrittäisi ängetä mukaan, mutta silloin kun ollaan isommalla porukalla menossa, niin siinä on kyllä muutenkin niin monenlaista persoonaa ja elämäntarinaa yhden pöydän ääressä, että aina siihen mielestäni mahtuu yksi tai muutama lisääkin, ja hyvin mahtuu istumaan hiljaakin. Voisi lopettaa jo hiljaisempien mollaamisen. Sitä olen itsekin katsonut ihan jostain ala-asteelta asti, että nyt riitti ämmät. Tietenkään en ole enää aivan yhtä hissukka kuin pahimpina vuosina. Vieläkin tekee pahaa muistaa niitä.

Miten käytännössä silloin jätetään ulkopuolelle, jos ollaan menossa isolla porukalla syömään? Eikö silloin kaikki vain istu samaan pöytään mitään erikseen sopimatta? Jos tuossa tilanteessa yksi menee eri pöytään, oletan, että tämä tahtoo olla yksin.

En usko että kovin monia haittaa pätkääkään, jos porukassa yksi kuuntelee hiljaa. Siis ainakaan kun kyse on aikuisista. Jotkut voi olla kusipäitä ja puhua selän takana siitä, mutta näitä ihmisiä tunteneena voin sanoa, että ne puhuvat paskaa ihan kaikista muistakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Voisiko joku sitten kertoa, miten minä voin yksin opetella tuollaista puhetta, jos minulle ei anneta moista mahdollisuutta? Mikä on se aihe, että muutkin rupeavat kuuntelemaan minua eikä vaan puhahda " aha ok " jatkaen aihetta mihin minulla ei ole mitään sanomista ja hirvisty jos minä tulen istumaan samalle pöydälle kuuntelemaan heidän juttujaan ilman, että osaan kommentoida heidän aiheitaan niin että pääsen itsekkin mukaan keskusteluun ja yrittää olla kiinnostunut? Yleensä kun itse avaan suuni niin ketään ei kiinnosta kuunnella minun juttuja. Kai ne ovat sitten harvinaisen tylsiä.

Parhaiten oppii kyllä osallistumalla tilaisuuksiin, joissa on ulkomaalaisia. Heillä tuo taito on jo lähes synnynnäinen. Mutta ole kiinnostunut asioiden lisäksi ihmisistä, tunteista, ympäristöstä ja tilanteista. Siis yleensä, ei pelkästään keskustellessasi jonkun kanssa. Opettele ilmaisemaan asiasi lyhyesti, anna toisen kommentoida sanomaasi ja kommentoi sen jälkeen hänen sanomaansa. Jos hän on kommentoidessaan johdattanut keskustelua jo johonkin toiseen suuntaan, älä palaa enää alkuperäiseen aiheeseen vaan jatka siitä, mihin toinen lopetti. Kannattaa harjoitella tätä ensin ihan vaan ollessaan kahdestaan jonkun kanssa ja vasta myöhemmin isommassa porukassa. Opettele myös tulkitsemaan toisen ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja. Keskustelu on paljon muutakin kuin sanoja ja on tärkeää huomata, jos on alkanut omissa jutuissaan siirtyä alueelle, jonka toinen kokee kiusallisena. 

En usko, että sun juttusi olisivat sen tylsempiä kuin muidenkaan jutut, mutta jos sulla menee yhden kommenttisi sanomiseen 10 minuuttia, niin se on oikeasti ihan liikaa. Siinä ajassa nimittäin ehdit puhua jo niin paljon, että muilla olisi ollut paljon sanottavaa jo niihin asioihin, jotka sanoit jo 7 minuuttia sitten. Muille tulee helposti tunne, että pidät jotain luentoa, vaikka et itse tarkoitakaan sellaista. Mulla on yksi tällainen työkaveri, joka nk rakastaa omaa ääntään, ja hänen seurassaan ei mitään keskustelua juuri koskaan synnykään. 

Itseasiassa olen hiljainen mietiskelijä. Tykkään kuunnella toisten juttuja, mutta jos minulla ei oikeasti ole mitään aiheeseen liittyvää kerrottavaa, en minä kehtaa aihetta kesken muiden innokkaide puhetta muuttaa. Jos minulla ei ole mitään hajua mistä muut puhuvat ja kysyn mikä moinen on, tai etten ymmärrä näiden asioiden päälle mittän olisi kohteliasta ja mukavaa saada käsitys mistä puhuvat ennenkuin avaan suuni, kun kuitenkin olen käsittänyt paljon asioita toisin jolloinka tulee juuri se kiusallinen tilanne että sanon väärässä kohtaa mitä sattuu tai töksäyttelen. Tässä tilanteessas on aivansama olenko hiljaa minuutin vai 10 jos suusta ei tule mitään järkevää. Sitten ihmiset luulee ettei heidän juttunsa kiinnosta, tympääntyvät kun ei ole puhuttavaa. Jos taas olen ryhmässä mihin pääsen helposti sisään mistä puhuvat, antavat rauhassa kysellä ja rauhassa jutella asiasta niin mitään ongelmaa ei ole vaikka olisi isompikin ryhmä ja juttu vaihtuis sellaisiin asioihin mistä minäkin pystyn juttelemaan. Mitä pienempi ryhmä, sitä helpommin pääsen sisään, varsinkin jos henkilöt eivät tunne toisiaan niin hyvin kuin vanhemmat työtutut.

Tietenkin esim uudessa työpaikassa alussa vaan kuunteleekin muiden työkavereiden juttuja samalla, kun syö. Eihän sitä ekalla viikolla muista edes kaikkien nimiä. Mutta jos ei nyt parissa viikossa osallistu mitenkään yhteiseen keskusteluun, niin siitä tosiaan tulee tunne, ettei jutut kiinnosta. Musta tuntuu, että pelkäät eniten aiheuttavasi kiusallisia tilanteita. Ei niitä kannata pelätä, koska myöhemmin ne voivat olla tilanteita, joille te kaikki yhdessä nauratte. Ja siis nauratte hyväntuulisesti eikä ilkeillen. Jokainen meistä mokailee joskus ja kun osaa nauraa omille mokilleen, niin kaikki on helpompaa. Ja jos nyt puhutte työpaikalla Tiinasta, niin aivan hyvin voit kysyä, kuka on Tiina. Sitten muut kertovat, että no se on yksi työntekijä, joka jäi viime vuonna eläkkeelle/on äitiyslomalla/ oli viime kesänä sijaisena tms. 

Nyt täytyy nostaa  sinulle hattua. Tuo taitaa olla se syy, miksi minulle käy noin. Pitää vaan ottaa itseä niskasta ja avata se suu, siitä huolimatta vaikka sieltä tuliskin jotain hölmöä esiin. Kyse ei tosiaankaan ole siitä, ettei minua kiinnosta muiden tekemiset, vaan se etten ehkä uskalla avautua, vaikka haluaisinkin kömpelyyden vuoksi.