Miksi sosiaalisesti kömpelöt jätetään usein yksin opiskelu/työympäristössä

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Hyvä näkökulma! T. Introvertti

Ei pitäisi kenenkään vaatia itseltä tai toisilta liikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on itse vastuu hakeutua samankaltaisten ihmisten seuraan. Jos juttelet lähes koko työ-/opiskeluyhteisön ihmisten kanssa niin todennäköisyys löytää hengenheimolainen kasvaa. Itse en ole sosiaalinen vapaa-ajallani, mutta juttelen aktiivisesti työ-/opiskeluihmisten kanssa milloin mitäkin. Näin he oppivat tuntemaan minut ja minä heidät, tadaa.

Sosiaalisista kavereista on muutenkin enemmän hyötyä minulle; he kertovat kun jotain uutta tapahtuu, mikä on jonkin ihmisen elämäntilanne, missä avautui uusi työpaikka, kertovat jos tarvitsen jotain palvelua tai jonkin ihmisen ammattitaitoa, kutsuvat tilaisuuksiin. Miksi kuluttaisin energiaani energiaa vieviin epäsosiaalisiin ihmisiin jotka eivät anna mitään takaisin henkisesti/tiedollisesti/fyysisesti? 

Ja minua sanotaan hyväksikäyttäjäksi...

Olet oikeassa, mutta en voi ihailla suhtautumistasi.

Ihmiset tulkitsevat tämän hyväksikäyttäjän kommentiksi koska haluavat nähdä jälkimmäisessä kappaleessa hyväksikäyttäjäihmisen. Muut siis ovat niin hyveellisiä että haluavat miellyttää myös ihmisiä joiden kanssa oikeastaan ovat täysin eri mieltä asioista ja joiden kanssa keskustelu on raskasta eikä jälkikäteen jää hyvä mieli? Olen yhtä paljon hyväksikäyttäjä kuin olen hyväksikäytetty, jos sillä tarkoitetaan muiden ihmisten viihdyttämistä sekä hyödyllisen tiedon jakamista. T. Ekan lainatun viestin kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Jos saa tuoda hieman vastakkaista näkökulmaa, moni introvertti hyötyisi, jos keskustelun sallittaisiin siirtyillä fiilispohjaisista aiheista myös hieman asiasisältöisempiin ja jos puheenvuorot voisivat olla hieman pitempiä. Nopea pallottelu on vaikeaa ja kuormittavaa, eikä jokaisen hiljaisen raon tilkitseminen ei varsinaisesti ole sen introvertin tarve, joten hänen takiaan sitä ei tarvitse tehdä. Jos on sosiaalista kömpelyyttä, voi olla vaikea tunnistaa niitä kohtia, joissa puheenvuoron voisi ottaa. Lisäksi ulospäinsuuntautuneemmat vielä usein puhuvat päälle. Introverteille annetaan ohjeita, miten viestiä, ettei ole tympääntynyt tai vihainen, jos ei ehdi tai uskalla puhua, mutta eipä juuri koskaan neuvota toisinpäin. Siis: toistaiseksi puhumaton itrovertti luultavasti ei ole tyytymätön ja ryhmää vastaan. Moni introvertti ei myöskään pitkästy kovin helposti, koska heillä on paljon mielenkiintoista ajateltavaa, läkähdyttävä viihdyttäminen ei siis ole tarpeen. En tarkoita riistää arvoa ekstrovertin tavalta olla kontaktissa, mutta noin suuri ponnistelu ei yleensä ole tarpeen, ei myöskään niukan ulosannin tulkitseminen vaativuudeksi. Miltä kuulostaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Jos saa tuoda hieman vastakkaista näkökulmaa, moni introvertti hyötyisi, jos keskustelun sallittaisiin siirtyillä fiilispohjaisista aiheista myös hieman asiasisältöisempiin ja jos puheenvuorot voisivat olla hieman pitempiä. Nopea pallottelu on vaikeaa ja kuormittavaa, eikä jokaisen hiljaisen raon tilkitseminen ei varsinaisesti ole sen introvertin tarve, joten hänen takiaan sitä ei tarvitse tehdä. Jos on sosiaalista kömpelyyttä, voi olla vaikea tunnistaa niitä kohtia, joissa puheenvuoron voisi ottaa. Lisäksi ulospäinsuuntautuneemmat vielä usein puhuvat päälle. Introverteille annetaan ohjeita, miten viestiä, ettei ole tympääntynyt tai vihainen, jos ei ehdi tai uskalla puhua, mutta eipä juuri koskaan neuvota toisinpäin. Siis: toistaiseksi puhumaton itrovertti luultavasti ei ole tyytymätön ja ryhmää vastaan. Moni introvertti ei myöskään pitkästy kovin helposti, koska heillä on paljon mielenkiintoista ajateltavaa, läkähdyttävä viihdyttäminen ei siis ole tarpeen. En tarkoita riistää arvoa ekstrovertin tavalta olla kontaktissa, mutta noin suuri ponnistelu ei yleensä ole tarpeen, ei myöskään niukan ulosannin tulkitseminen vaativuudeksi. Miltä kuulostaa?

Sekoitat nyt aika pahasti introvertin ja sosiaalisesti kömpelön. Introvertillä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, vaikka hän ei hirveästi ihmiskontakteja ympärilleen vaatisikaan, ja ekstrovertillä voi olla surkeat sosiaaliset taidot, minkä vuoksi hänen jatkuvat yrityksensä sosialisoida torjutaan tms. Itse olen introvertti, tarvitsen paljon omaa aikaa ja koen ihmisten seuran kuormittavana, mutta silloin, kun olen seurassa, osaan kyllä pitää yllä keskustelua jne. Ja kyllä meidän ruokatauon pöydässä on aina voitu puhua myös näistä asiasisällöisemmistä jutuista, jos nostan esille sopivan "asiajutun".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Tarkoitatko ap sosiaalisesti kömpelöllä hiljaista hissukkaa vai töksäyttelijää/päällepuhujaa, joka ei millään meinaa antaa suunvuoroa muille?

Sosiaalisesti kömpelöistä voi tulla hyviä pomoja. He eivät pyri olemaan mieliksi, vaan hoitavat asiat asioina. Ns. sosiaalisesti taitaville voi olla liian vaikeaa tehdä päätöksiä, jotka koskevat muita. Esim. työtehtävissä on aina ikävämpiä juttuja, jotka jonkun pitää tehdä. Ihmiset purnaavat, ottavat saikkua jne. Sosiaalisesti taitava stressaantuu tuossa liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on itse vastuu hakeutua samankaltaisten ihmisten seuraan. Jos juttelet lähes koko työ-/opiskeluyhteisön ihmisten kanssa niin todennäköisyys löytää hengenheimolainen kasvaa. Itse en ole sosiaalinen vapaa-ajallani, mutta juttelen aktiivisesti työ-/opiskeluihmisten kanssa milloin mitäkin. Näin he oppivat tuntemaan minut ja minä heidät, tadaa.

Sosiaalisista kavereista on muutenkin enemmän hyötyä minulle; he kertovat kun jotain uutta tapahtuu, mikä on jonkin ihmisen elämäntilanne, missä avautui uusi työpaikka, kertovat jos tarvitsen jotain palvelua tai jonkin ihmisen ammattitaitoa, kutsuvat tilaisuuksiin. Miksi kuluttaisin energiaani energiaa vieviin epäsosiaalisiin ihmisiin jotka eivät anna mitään takaisin henkisesti/tiedollisesti/fyysisesti? 

Ja minua sanotaan hyväksikäyttäjäksi...

Olet oikeassa, mutta en voi ihailla suhtautumistasi.

Ihmiset tulkitsevat tämän hyväksikäyttäjän kommentiksi koska haluavat nähdä jälkimmäisessä kappaleessa hyväksikäyttäjäihmisen. Muut siis ovat niin hyveellisiä että haluavat miellyttää myös ihmisiä joiden kanssa oikeastaan ovat täysin eri mieltä asioista ja joiden kanssa keskustelu on raskasta eikä jälkikäteen jää hyvä mieli? Olen yhtä paljon hyväksikäyttäjä kuin olen hyväksikäytetty, jos sillä tarkoitetaan muiden ihmisten viihdyttämistä sekä hyödyllisen tiedon jakamista. T. Ekan lainatun viestin kirjoittaja

Sitähän se verkostoituminen on, vastavuoroista hyväksikäyttöä. Sait vaan käännettyä siitä niin tietoisen kyynisen ja raadollisen kulman.

Huippuälykkäät ihmiset ovat monesti sosiaalisesti kömpelöitä. Ihmisten laumasieluisuus on perua ajoilta, jolloin ihminen ei pärjännyt yksin. Nyky-yhteiskunnassa kukaan yksinäinen ei joudu petojen syömäksi.

Älykästä ihmistä ei niinkään kiinnosta toisten ihmissuhdekiemurat tai kuulumiset vaan vetäytyvät tarkkailemaan ja pohtimaan kiinnostavia asioita.

Toisaalta kenestä tahansa tuntuu pahalta hyljeksintä erilaisuutensa vuoksi.

Tämä on kuulemma suomalaisten ominaispiirre. Emme osaa ottaa koko porukkaa mukaan. Meillä ei ole ymmärrystä siitä, miten yhteishenki toimii.

Kuuntelin muutama vuosi sitten esityksen tästä aiheesta. Joku oli tutkinut suomalaisten ja suomenruotsalaisten käytöstapoja. Suomenruotsalaiset huolehtivat toisistaan, tekivät ja harrastivat porukassa. Kaikki otettiin mukaan.

Suomensuomalaiset eivät toimineet näin. Esim. hankalan metsästyskoiran kasvattaminen jäi suomalaisilla koiran omistajan yksinäiseksi tehtäväksi. Muut vain naureskelivat hänelle.

Suomenruotsalaisessa yhteisössä metsästysporukka huolehti koiran opettamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Jos saa tuoda hieman vastakkaista näkökulmaa, moni introvertti hyötyisi, jos keskustelun sallittaisiin siirtyillä fiilispohjaisista aiheista myös hieman asiasisältöisempiin ja jos puheenvuorot voisivat olla hieman pitempiä. Nopea pallottelu on vaikeaa ja kuormittavaa, eikä jokaisen hiljaisen raon tilkitseminen ei varsinaisesti ole sen introvertin tarve, joten hänen takiaan sitä ei tarvitse tehdä. Jos on sosiaalista kömpelyyttä, voi olla vaikea tunnistaa niitä kohtia, joissa puheenvuoron voisi ottaa. Lisäksi ulospäinsuuntautuneemmat vielä usein puhuvat päälle. Introverteille annetaan ohjeita, miten viestiä, ettei ole tympääntynyt tai vihainen, jos ei ehdi tai uskalla puhua, mutta eipä juuri koskaan neuvota toisinpäin. Siis: toistaiseksi puhumaton itrovertti luultavasti ei ole tyytymätön ja ryhmää vastaan. Moni introvertti ei myöskään pitkästy kovin helposti, koska heillä on paljon mielenkiintoista ajateltavaa, läkähdyttävä viihdyttäminen ei siis ole tarpeen. En tarkoita riistää arvoa ekstrovertin tavalta olla kontaktissa, mutta noin suuri ponnistelu ei yleensä ole tarpeen, ei myöskään niukan ulosannin tulkitseminen vaativuudeksi. Miltä kuulostaa?

Sekoitat nyt aika pahasti introvertin ja sosiaalisesti kömpelön. Introvertillä voi olla erinomaiset sosiaaliset taidot, vaikka hän ei hirveästi ihmiskontakteja ympärilleen vaatisikaan, ja ekstrovertillä voi olla surkeat sosiaaliset taidot, minkä vuoksi hänen jatkuvat yrityksensä sosialisoida torjutaan tms. Itse olen introvertti, tarvitsen paljon omaa aikaa ja koen ihmisten seuran kuormittavana, mutta silloin, kun olen seurassa, osaan kyllä pitää yllä keskustelua jne. Ja kyllä meidän ruokatauon pöydässä on aina voitu puhua myös näistä asiasisällöisemmistä jutuista, jos nostan esille sopivan "asiajutun".

Pahoittelen sekavaa esitystä. Osalla introverteista on erinomaiset sosiaaliset taidot, eikä muita piirteitä kuin se introversio, osalla herkkyyden vuoksi on kuormittavaa olla kontaktissa (poimivat liikaa vihjeitä, kuormittuvat, ajattelevat monimutkaisesti), osalla autimipiirteiden vuoksi vaikeaa tulkita sanattomia viestejä ym. piilomerkityksiä (ekstrovertit ovat vähemmistössä), joillain voi olla nuo kaikki. Jotkut tarkoittavat sosiaalisesti taidottomilla impulsiivisia mölyäjiä, jotka eivät ole mitään edellä mainituista. Yritin ahtaa liikaq liian pieneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Vierailija kirjoitti:

Huippuälykkäät ihmiset ovat monesti sosiaalisesti kömpelöitä. Ihmisten laumasieluisuus on perua ajoilta, jolloin ihminen ei pärjännyt yksin. Nyky-yhteiskunnassa kukaan yksinäinen ei joudu petojen syömäksi.

Älykästä ihmistä ei niinkään kiinnosta toisten ihmissuhdekiemurat tai kuulumiset vaan vetäytyvät tarkkailemaan ja pohtimaan kiinnostavia asioita.

Toisaalta kenestä tahansa tuntuu pahalta hyljeksintä erilaisuutensa vuoksi.

Itsellä on ehkä hieman asperger -piirteitä ja siitä seuraa välillä vaikeuksia. Tavallaan on hyväksyttyä seläntakana irvailla, vaikka esim. osaaminen kys.henkilöillä on niinjanäin. Huonossa organisaatiossa on aina joku syntipukki johon kaikki paska kohdistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Jos saa tuoda hieman vastakkaista näkökulmaa, moni introvertti hyötyisi, jos keskustelun sallittaisiin siirtyillä fiilispohjaisista aiheista myös hieman asiasisältöisempiin ja jos puheenvuorot voisivat olla hieman pitempiä. Nopea pallottelu on vaikeaa ja kuormittavaa, eikä jokaisen hiljaisen raon tilkitseminen ei varsinaisesti ole sen introvertin tarve, joten hänen takiaan sitä ei tarvitse tehdä. Jos on sosiaalista kömpelyyttä, voi olla vaikea tunnistaa niitä kohtia, joissa puheenvuoron voisi ottaa. Lisäksi ulospäinsuuntautuneemmat vielä usein puhuvat päälle. Introverteille annetaan ohjeita, miten viestiä, ettei ole tympääntynyt tai vihainen, jos ei ehdi tai uskalla puhua, mutta eipä juuri koskaan neuvota toisinpäin. Siis: toistaiseksi puhumaton itrovertti luultavasti ei ole tyytymätön ja ryhmää vastaan. Moni introvertti ei myöskään pitkästy kovin helposti, koska heillä on paljon mielenkiintoista ajateltavaa, läkähdyttävä viihdyttäminen ei siis ole tarpeen. En tarkoita riistää arvoa ekstrovertin tavalta olla kontaktissa, mutta noin suuri ponnistelu ei yleensä ole tarpeen, ei myöskään niukan ulosannin tulkitseminen vaativuudeksi. Miltä kuulostaa?

Lounastauko on yleensä 30 minuuttia ja jos porukassa on 6 ihmistä, jokaiselle on "puheenvuoroaikaa" koko lounastauolla vain 5 minuuttia. Jotta keskustelua ylipäätään voisi syntyä, ihmisten pitää kommentoida keskustelua varsin lyhyesti eikä pitää pitkiä monologeja. Tästä syystä puheenaiheet ovat usein varsin kevyitä ja fiilispohjaisia, jotta ketään ei jäisi myöskään harmittamaan, että lounastauko loppui kesken, vaikka olisi ollut vielä paljon aiheesta sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Vaikea laji. Itse en pidä itseäni sosiaalisesti kömpelönä, vaikka muut ehkä pitävätkin. Syy on se, etten pidä paskanjauhannasta ja omien asioiden setvimisestä. Miksi en pidä itseäni sosiaalisesti kömpelönä: Kuuntelen muita, vastaan kun kysytään, en pelkää ihmisjoukkoja, olen kohtelias, autan tarvittaessa ihmisiä. Mutta minua pidetään sosiaalisesti lahjattomana, kun en tykkää puhua paljoa. Raskasta, kun muut yrittävät tunkea joukkoihin, joissa en viihdy, kun luullaan ujoksi. En ole ujo. Olen vain rauhaa ja hiljaisuutta rakastava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Jos saa tuoda hieman vastakkaista näkökulmaa, moni introvertti hyötyisi, jos keskustelun sallittaisiin siirtyillä fiilispohjaisista aiheista myös hieman asiasisältöisempiin ja jos puheenvuorot voisivat olla hieman pitempiä. Nopea pallottelu on vaikeaa ja kuormittavaa, eikä jokaisen hiljaisen raon tilkitseminen ei varsinaisesti ole sen introvertin tarve, joten hänen takiaan sitä ei tarvitse tehdä. Jos on sosiaalista kömpelyyttä, voi olla vaikea tunnistaa niitä kohtia, joissa puheenvuoron voisi ottaa. Lisäksi ulospäinsuuntautuneemmat vielä usein puhuvat päälle. Introverteille annetaan ohjeita, miten viestiä, ettei ole tympääntynyt tai vihainen, jos ei ehdi tai uskalla puhua, mutta eipä juuri koskaan neuvota toisinpäin. Siis: toistaiseksi puhumaton itrovertti luultavasti ei ole tyytymätön ja ryhmää vastaan. Moni introvertti ei myöskään pitkästy kovin helposti, koska heillä on paljon mielenkiintoista ajateltavaa, läkähdyttävä viihdyttäminen ei siis ole tarpeen. En tarkoita riistää arvoa ekstrovertin tavalta olla kontaktissa, mutta noin suuri ponnistelu ei yleensä ole tarpeen, ei myöskään niukan ulosannin tulkitseminen vaativuudeksi. Miltä kuulostaa?

Lounastauko on yleensä 30 minuuttia ja jos porukassa on 6 ihmistä, jokaiselle on "puheenvuoroaikaa" koko lounastauolla vain 5 minuuttia. Jotta keskustelua ylipäätään voisi syntyä, ihmisten pitää kommentoida keskustelua varsin lyhyesti eikä pitää pitkiä monologeja. Tästä syystä puheenaiheet ovat usein varsin kevyitä ja fiilispohjaisia, jotta ketään ei jäisi myöskään harmittamaan, että lounastauko loppui kesken, vaikka olisi ollut vielä paljon aiheesta sanottavaa.

Kukaan ei vaadi saada pitää pitkää monologia, mutta jos se yksi olisi mieluummin tänään hiljaa ja antaisi muiden puhua minuutin pitempään ja huomenna kertoisi 10 min. tarinan, se voisi sopia hänelle paremmin, eikä hän vaivaantuisi siitä. Mutta toki te 5 muuta päätätte, teitä on enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No siksi koska ovat sosiaalisesti kömpelöitä eivätkä osaa tehdä itse asian suhteen mitään eikä muut jaksa vetää perässä.

Voisi tulla mukaan, jos joku edes kysyisi. Epäkohteliasta olla kysymättä yhtä mukaan, jos muut menevät.

Sosiaalisesti kömpelö ei ymmärrä, että esim. koulu- ja työympäristössä alakerran Amicalle/ruokalaan kävely ei ole tapahtuma johon yleisesti ottaen tarvitsee odottaa erityistä kutsua. Sitä ei tule, sinne menevät lounasaikaan ne, joilla on nälkä. Ja sitten istutaan samaan pöytään työ/koulukavereiden kanssa, ihan edelleen sen suurempia sopimatta.

Itse olen ollut vähänaikaa töissä paikassa, jossa ruokailun ajaksi ihmiset erkanivat eri pöytiin tuttujen ihmisten luokse. Alussa yritin pysytellä mukana, kunnes kuulin jonkun tiuskivan " toivottavasti tuo ei tule tänne". Senjälkeen istuin mieluusti yksin. Huomasin, että ihmiset joidenkanssa en tule juttuun puhuvat tyyliin ryyppäämisestä, koneista ja perhe elämästä. Siitä mikä ei kuulu minunelämääni mitenkään. Puhuvat siis hyvin typistetyistä aiheista tai ne ovat sisäpiirijuttuja joissa en pysy matkassa. Tällöin jää helposti yksin niin ruokalassa kuin töissä. Tämä pätee aika helposti kaikkeen ryhmä työskentely asiaan. Kun törmään ihmiseen joka on oikeasti kiinnostunut minusta ihmisenä, mitä teen vapaa ajalla, olipa se toisesta poikkevaa tulee yleensä jutusteltua yllättävän paljon ja jutut pysyy mielenkiintoisina kummallekkin.

Kommentissasi kerroit syyn, miksi jäät - tai pikemminkin jättäydyt - yksin. Et ole kiinnostunut muista ihmisistä etkä heidän puheenaiheistaan. Sanoit jopa, että et tule tällaisten ihmisten kanssa edes toimeen. Viihdyt ainoastaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat omien sanojesi mukaan oikeasti kiinnostuneita sinusta ihmisenä. Ja puhuvat aiheista, jotka kiinnostavat sinua. 

Todellisuudessa vain harva ihminen on erityisen kiinnostava. Jossain työpaikan lounasruokalassa ei ole edes tarkoituskaan tutustua kehenkään ihmisenä. Ihmiset, jotka odottavat muiden olevan heistä oikeasti kiinnostuneita, vaikka eivät itse ole kiinnostuneet näistä muista, jäävät helposti porukoiden ulkopuolelle. Pitää olla hyvin karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ihminen, jotta mikään porukka syntyisi yhden ihmisen ympärille ja niin, että vain tästä ihmisestä ja hänen kiinnostuksenkohteistaan oltaisiin kiinnostuneita. 

 Jos muut kyselevät vain toisilta kuulumisia, eikä minulla yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa siihen niin pitäisikö väkisillä yrittää vääntää joitan jutun tynkää? Ihmiset jotka jo tuntevat toisensa on helppo aloittaa jutunjuurta kyselemällä vaikka peräpukamasta toiselta. Uutena ihmisenä en kehtaa udella toisten peräpukamista vaan saatettaisiin katsoa todella oudokusvasti. Jos saan ihmiseltä vastavuoroisuutta niin minäkin annan hänelle vastavuoroisuutta. Jos ihmiset ovat keskittyneet vain keskeisiin ryhmäjuttuihin, eikä päästä minua sisään niin en minä väkisin sinne rupea tulemaan varsinkaan jos se tehdään hyvin selväksi.

Ei tietenkään tarvitse vääntää mitään, jos et itse halua. Mutta valinta on sinun eikä niiden muiden. On tietysti ikävää, jos sulle ei koskaan kuulu yhtään mitään,  mutta sekään ei ole niiden muiden syy. Eikä ketään "päästetä" sisään vaan jokaisen pitää itse osallistua keskusteluun. On väärin kuvitella, että aina puhuttaisiin vain aiheista, jotka koskettavat kaikkien ryhmässä olevien elämää. Ihan hyvin voi osallistua keskusteluun purjehduksesta, vaikkei itse olisi koskaan ollut purjeveneessä. Tai perhe-elämästä, vaikka omaan perheeseen kuuluisi vain kissa.

Tuo, mitä puhut vastavuoroisuudesta, koskee minusta enemmän ystävyyssuhteita kuin jotain työpaikan lounaita. Ja ystävyyssuhteissakin voi olla se, joka antaa toiselle ensin ja vasta sitten saa mahdollisesti itsekin ystävyydestä jotain. Jos aina odottaa, että muiden pitää ensin tehdä niinkuin minä haluan ja vasta sitten voin antaa itsestäni jotain muille, niin on hyvin mahdollista, että ei kovin helposti mihinkään porukoihin pääsekään. 

Otetaan esimerkki. Jos ryhmässä puhuttaan vaikka hassuista baaritapahtumista. Minä kun en baarissa käy, ei ole hassunhauskoja kokemuksia kännissä olemisesta mitä minun pitäisi sitten kysyä tai sanoa että pääsen joukkoon mukaan niin että minuakin kuunellaan? Jos joku kysyy jostain tiinasta jota en tunne niin mitä minun pitäisi tästä tiinasta sitten kysellä, jos henkilö näyttää muutenkkin siltä ettei halua puhua siitä aiheesta enempää? jos ihmiset puhuvat vaikka tietokoneen osista niiden nimillä enkä minä ymmärrä aiheesta yhtikäs mitään, mitä minun pitäisi heille sitten puhua?  Ennen kuin kerkeän edes kysyä mitään muut alkavat puhua. Aihe saattaa vaihtua niin tiuhaan tahtiin etten enään pysy perässä mistä puhutaan vai pitäisikö kesken kaiken vaan kommentoida, että kävin eilen parturissa värjäämässä hiukset, mummini ajo kolarin tai heittää vaan randomisti jotain, jonka jälkeen minua katsotaan oudosti eikä sen takia haluta matkaan kun olen niin nolo?

Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ohjetta, mitä pitäisi sanoa tai kysyä. Riippuu aina tilanteesta ja niistä ihmisistä, joiden mukana on. Nopeatempoinen keskustelu on monelle suomalaiselle vaikeaa, kun jäädään miettimään jotain toisen sanomaa ja sillä aikaa keskustelun aihe on jo vaihtunut. Monessa muussa maassa nk smalltalk on ihan normaalia ja keskustelu etenee aiheesta toiseen ilman, että kukaan kauhean pitkään jäisi mitään yksityiskohtaa pohtimaan. Itsellenikin smalltalkissa oli aiemmin haasteita, mutta koska olen jo vuosia tavannut työni puolesta paljon ulkomaalaisia ja osallistunut erilaisiin tapahtumiin, taito on kehittynyt. Tällaisissa kevyissä jutusteluissa yhdessäolo on oleellisempaa kuin varsinainen keskustelun aihe. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon keskusteluun sosiaalisesti taitavan ekstrovertin näkökulmaa. Pyrin yleensä huomioimaan muut eri tilanteissa, kannustan varautuneempia kertomaan mielipiteensä, pyydän heitä mukaan ja otan luontevasti tiimeissä vastuun projektin etenemisestä ja tuotoksen esittämisestä. Moni introvertti ehkä ajattelee, että tämä kaikki sujuu ekstroverteiltä helposti, mutta oikeasti se on aika raskasta. Lounaalla, joka kuitenkin on tarkoitettu työntekijän latautumiseen, ei haluaisi olla samanlaisessa "tiiminvetäjän" roolissa, kuin mitä joutuu työkseen aika paljon tekemään. On helpompi ja miellyttävämpi työskennellä ja lounastaa sellaisen työkaverin kanssa, joka itsekin tuo vuorovaikutukseen jonkinlaisen panoksen.

Jos saa tuoda hieman vastakkaista näkökulmaa, moni introvertti hyötyisi, jos keskustelun sallittaisiin siirtyillä fiilispohjaisista aiheista myös hieman asiasisältöisempiin ja jos puheenvuorot voisivat olla hieman pitempiä. Nopea pallottelu on vaikeaa ja kuormittavaa, eikä jokaisen hiljaisen raon tilkitseminen ei varsinaisesti ole sen introvertin tarve, joten hänen takiaan sitä ei tarvitse tehdä. Jos on sosiaalista kömpelyyttä, voi olla vaikea tunnistaa niitä kohtia, joissa puheenvuoron voisi ottaa. Lisäksi ulospäinsuuntautuneemmat vielä usein puhuvat päälle. Introverteille annetaan ohjeita, miten viestiä, ettei ole tympääntynyt tai vihainen, jos ei ehdi tai uskalla puhua, mutta eipä juuri koskaan neuvota toisinpäin. Siis: toistaiseksi puhumaton itrovertti luultavasti ei ole tyytymätön ja ryhmää vastaan. Moni introvertti ei myöskään pitkästy kovin helposti, koska heillä on paljon mielenkiintoista ajateltavaa, läkähdyttävä viihdyttäminen ei siis ole tarpeen. En tarkoita riistää arvoa ekstrovertin tavalta olla kontaktissa, mutta noin suuri ponnistelu ei yleensä ole tarpeen, ei myöskään niukan ulosannin tulkitseminen vaativuudeksi. Miltä kuulostaa?

Lounastauko on yleensä 30 minuuttia ja jos porukassa on 6 ihmistä, jokaiselle on "puheenvuoroaikaa" koko lounastauolla vain 5 minuuttia. Jotta keskustelua ylipäätään voisi syntyä, ihmisten pitää kommentoida keskustelua varsin lyhyesti eikä pitää pitkiä monologeja. Tästä syystä puheenaiheet ovat usein varsin kevyitä ja fiilispohjaisia, jotta ketään ei jäisi myöskään harmittamaan, että lounastauko loppui kesken, vaikka olisi ollut vielä paljon aiheesta sanottavaa.

Kukaan ei vaadi saada pitää pitkää monologia, mutta jos se yksi olisi mieluummin tänään hiljaa ja antaisi muiden puhua minuutin pitempään ja huomenna kertoisi 10 min. tarinan, se voisi sopia hänelle paremmin, eikä hän vaivaantuisi siitä. Mutta toki te 5 muuta päätätte, teitä on enemmän.

Näin se yleensä menee, että enemmistö päättää. Tuollaiset 10 minuutin monologit kannattaa jättää sellaisiin tilanteisiin, joissa aikaa on enemmän kuin lounastauko.