Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!
Kertokaa näin illan ratoksi kokemuksianne jotka olivat jollain tapaa erikoisia, pelottavia tai selittämättömiä. Mahdottomalta tuntuva sattuma? Olitko joutua rikoksen uhriksi? Näitkö tai koitko jotain yliluonnollista, jotain millä ei tunnu olevan järkevää selitystä?
Kommentit (1151)
Olen aistinut joidenkin ihmisten kuoleman sillä hetkellä kun se on tapahtunut.
Olin vain vähän päälle 10-vuotias kun olin tulossa koulusta kotiin ja yhtäkkiä minut valtasi täydellinen pakokauhu, aloin täysin ilman syytä itkemään, ja olin varma että jotain pahaa oli tapahtunut. Juoksin loppumatkan kotiin ja kun avasin kotioven, äitini kertoi isoisäni kuolleen vain hetki sitten oman käden kautta (täysin ennalta-arvaamatta).
Tästä on vain muutama vuosi, mutta heräsin eräänä yönä täydelliseen paniikkiin, hiestä märkänä ja hysteerisenä (sama tunne kuin isoisäni kuollessa) ja katsoin kelloa luullen että on jo aamu: kello on 02:14. Aamulla sain viestin isältä että mummoni oli kuollut yöllä kahden aikaan (sairaalassa, oli jokseenkin odotettavissa).
Lisäksi ollessani teini-ikäinen, sattui usein samaa: Heräsin yöllä janoon, kävelin olohuoneen läpi keittiöön ja katsoin äidin nukkuvan sohvalla (äiti nukkui joskus sohvalla, koska isä kuorsasi). Muistan vielä erään kerran, kun vilkaisin äitiä sohvalla, ja mieleeni on painunut kuva hänen mustista hiuksistaan valtoimenaan tyynyllä. Kuitenkin kun aamulla totesin äidille ohimennen hänen nukkuneen edellisen yön sohvalla, äiti katsoi minua kummaksuen ja sanoi ettei todellakaan ollut nukkunut sohvalla vaan omassa sängyssään. Kun tämä kävi kolmannen kerran, en uskaltanut yöllä katsoa sohvalle päin kummemmin vaan totesin jonkin mustahiuksisen nukkuvan siinä ja menin äkkiä keittiöön.. Näin aikuisena ihmettelen miten tyynesti suhtauduin kuitenkin siihen että kotimme sohvalla oli yöllä jokin olento, joka muistutti täysin äitiäni, olematta kuitenkaan hän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ateisti ja jokseenkin skeptinen tällaisen suhteen, mutta kaikenlaista omituista on sattunut silti. Itse ajattelen, että näissä on useimmiten kyse ihan vain sattumista, joille on inhimillistä antaa merkitystä, tai jonkinlaisesta aivohäiriöstä esimerksi surun tai stressin takia. Toisaalta jos asiat tuntuvat merkityksellisiltä niin ei kai ole mitään pahaa niihin uskoa, jos se tuo esimerkiksi lohtua?
Yksi esimerkki on kun mummoni kuoli yllättäen, ihan siis kauppamatkalla. Asui itsekseen ja oli virkeä, ikää toki oli, mutta muuten oli hyvässä kunnossa. Olin itse juuri silloin mieheni kanssa ulkomailla. Suunnilleen tapahtuman aikaan mies sanoi jonkun aika neutraalin kommentin, josta otin jostain syystä ihan valtavasti itseeni. En siis suuttunut, vaan minulle tuli ihan hirveä suru ja purskahdin lohduttomaan itkuun bussissa. Tämä on todella epätyypillistä minulle, en yleensä itke, saatika julkisesti. En vaan voinut kyynelille mitään ja mietin että mikä ihme minua vaivaa. Myöhemmin sain kuulla mummostani ja jotenkin yhdistin tuon kohtauksen esimerkiksi äitini suruun kun mitään järjellistä syytä ei sille ollut.
Vähän myöhemmin olin lenkillä ja yhtäkkiä haistoin siellä pihalla mummoni tuoksun. Ketään ei näkynyt missään enkä löytänyt mitään järjellistä syytä tuolle tuoksulle. Tämä tapahtui pari kertaa, olo oli joka kerta levollinen ja tuntui vain että mummo viipyili hetken luonani ja kävi katsomassa näitä paikkoja, kuten kotiani, jossa ei ollut ikinä vieraillut. Puhuin tästä äidilleni ja hän kertoi että hänelle oli käynyt ihan samalla tavalla. Muutaman kuukauden päästä nuo loppuivat, ja ajattelin että mummo on siirtynyt eteenpäin. Meillä on aina ollut äitini ja isoäitini kanssa läheiset välit ja kaikilla taipumusta ns. etiäisiin, mikä on vähän hassua. Kuvitelmaa tai ei, oli jotenkin tosi lohdullista haistaa se tuttu tuoksu, eikä se siis ollut millään tavalla pelottavaa. Päinvastoin, se sai hymyilemään surun keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta käsittämättömän pieni todennäköisyys-viestistä tuli mieleen...mieheni äidin sotun loppuosa on minun syntymäpäiväni, ja minun äitini sotun loppuosa on mieheni syntymäpäivä. Lisäksi miehen äidin sotussa on kirjain, jolla oma sukunimeni alkaa ja äitini sotun kirjain on se, millä mieheni sukunimi alkaa.
Ja meitä on 5,4 miljoonaa....
Pikkujuttu, mutta olen syntynyt mieheni nimipäivänä. :)
Ja minä parhaan kaverini nimipäivänä😊
Ja mun mies syntynyt sinä päivänä, jolloin on mun lempinimeni syntymäpäivä. No on meillä kieltämättä paljon muutakin yhteistä, mm. molempien meidän äitien isä on samanniminen (etu+sukunimi) eli äitien tyttönimet on samat. Mut on tehty silloin, kun mies on syntynyt ja kerran sitten huomattiinkin, että meillä on sama kantaäiti 7.polvessa. Ilmankos ollaan niin samanlaiset samaa työpaikkaa myöden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta käsittämättömän pieni todennäköisyys-viestistä tuli mieleen...mieheni äidin sotun loppuosa on minun syntymäpäiväni, ja minun äitini sotun loppuosa on mieheni syntymäpäivä. Lisäksi miehen äidin sotussa on kirjain, jolla oma sukunimeni alkaa ja äitini sotun kirjain on se, millä mieheni sukunimi alkaa.
Ja meitä on 5,4 miljoonaa....
Pikkujuttu, mutta olen syntynyt mieheni nimipäivänä. :)
Ja minä parhaan kaverini nimipäivänä😊
Ja mun mies syntynyt sinä päivänä, jolloin on mun lempinimeni syntymäpäivä. No on meillä kieltämättä paljon muutakin yhteistä, mm. molempien meidän äitien isä on samanniminen (etu+sukunimi) eli äitien tyttönimet on samat. Mut on tehty silloin, kun mies on syntynyt ja kerran sitten huomattiinkin, että meillä on sama kantaäiti 7.polvessa. Ilmankos ollaan niin samanlaiset samaa työpaikkaa myöden.
Lempinimen nimipäivä, tietenkin.
Unihalvaus oli pelottava kokemus. Nukuin makuuhuoneessa jossa on maitolasia olevat pariovet. Näin kun joku tumma hahmo seisoi ovien takana. Olin yksin kotona koiran kanssa. En pystynyt liikkumaan enkä huutamaan apua. Tilanne kesti piinalliseen pitkään.
Pari kertaa olen herännyt kesken unien että joku mieshahmo on makuuhuoneessani. Ensimmäisellä kerralla herätin mieheni. Joka totesi ettei täällä ketään ole. Toisella kerralla olin yksin, kun heräsin siihen että joku tumma hahmo seisoo makuuhuoneen ovella. Henkäisin keuhkot täyteen ilmaan ja kiljuin kuin syötävä. Hahmo hajosi palasiksi ikäänkuin pikseli kerrallaan. Kummallista että joku muukin kuvaili samanlaista hahmon hajoamista. Naapurit varmaan ihmettelivät kun keskellä yötä kuuluu karmiva kiljunta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unihalvaus oli pelottava kokemus. Nukuin makuuhuoneessa jossa on maitolasia olevat pariovet. Näin kun joku tumma hahmo seisoi ovien takana. Olin yksin kotona koiran kanssa. En pystynyt liikkumaan enkä huutamaan apua. Tilanne kesti piinalliseen pitkään.
Pari kertaa olen herännyt kesken unien että joku mieshahmo on makuuhuoneessani. Ensimmäisellä kerralla herätin mieheni. Joka totesi ettei täällä ketään ole. Toisella kerralla olin yksin, kun heräsin siihen että joku tumma hahmo seisoo makuuhuoneen ovella. Henkäisin keuhkot täyteen ilmaan ja kiljuin kuin syötävä. Hahmo hajosi palasiksi ikäänkuin pikseli kerrallaan. Kummallista että joku muukin kuvaili samanlaista hahmon hajoamista. Naapurit varmaan ihmettelivät kun keskellä yötä kuuluu karmiva kiljunta :D
Olen kokenut kaksi kertaa ilmeisesti unihalvauksen, ja ne ovat ehkä pelottavimpia asioita mitä minulle on koskaan tapahtunut. Ensimmäinen halvaus tuli, kun olin 18-vuotiaana juuri muuttanut pois kotoa. Menin aikaisin sänkyyn koska seuraavana päivänä oli aikainen herätys. Makasin sängyssä kun eteisestä käveli hahmo sänkyni viereen ja muistan edelleen täsmälleen miltä tuo hahmo/ olento näytti. Oleellista on etten voinut tehdä mitään, maata vain paniikissa paikalla (en tietenkään tiennyt silloin mitään mistän unihalvauksista ja luulin olevani täysin hereillä) Hahmo käveli sänkyni viereen, sillä oli kasvojen tilalla tyhjää, pitkä musta nahkatakki päällä, ja se nosti kätensä rintani päälle noin puoli metriä rinnasta, ja hahmon kämmenistä alkoi putoilla raskasta, paksua rautakettinkiä joka painoi ja painoi rintaani niin että tuntui etten saa enää henkeä ja viimeisillä voimillani yritän haukkoa henkeä, kunnes ilmeisesti heräsin (?) kunnolla ja tuo hahmo oli yhtäkkiä poissa.
Toinen kerta kävi tästä ensimmäisestä kerrasta 10 vuoden päästä. Olen sängyssä ja yhtäkkiä jokin voima tempaisee minut suoraan kattoon, ikkunat rävähtävät auki ja tavarat huoneessa alkaa pyöriä kuin tuulenpuuskan voimasta ympäri seiniä, ihan suoraan jostain kauhuleffasta. Koitan huutaa apua, päästä takaisin katosta sänkyyn mutta mikään lihas ei toimi, enkä saa ääntäkään kurkusta ja voin vain paniikissa katsella katosta kun kaikki paperit pyörii pitkin seiniä ja ikkuna hakkaa edes takaisin kiinni-auki-kiinni-auki.
Nyttemmin olen ymmärtänyt että kyse on unihalvauksesta mutta pitkään pelkäsin puhua tapahtuneista kenellekään. Muistan kuitenkin molemmat kerrat täydellisesti, vaikka tuosta ensimmäisestä unihalvauksesta on kohta 20 vuotta.
Luin kirjan, jossa kehotettiin pyytämään haluamaansa enkeleiltä. Että enkelit auttavat meitä mielellään, mutteivät väkisin. Eli apua pitää selkeästi pyytää.
No, meille tuli vesivahinko ja lattia kupruili ison huoneen keskiosasta. Meillä ei ollut tarpeeksi samaa lattiamateriaalia jemmassa, eikä sitä tuntunut löytyvän enää mistään muualtakaan. Olin epätoivoinen: yhden huoneen lattia olisi pitänyt purkaa kokonaan ja laittaa eri matskusta ja sekös tällaista perfektionistia harmitti. Pyysin enkeleiltä apua asiaan. Kuinka ollakaan, mies soitti johonkin toiselle puolelle Suomea ja kyseli, sattuisiko ko. lattiaa vielä heillä olla. Sieltä vastattiin, että kyllä, itse asiassa juuri sopiva poistoerä ja saamme sen vielä 50% alella.
Olen pyydellyt aina kun tuttuja tulee kylään, että enkelit järjestäisivät heille parkkipaikan. Ja yllätys, aina meidän asuntomme eteen tulee tyhjä paikka.
Kun kotiavain oli totaalisen hukassa ja kaikki paikat kaiveltu, pyysin apua. Avain löytyi laukkuni sivutaskusta, jonka hetkeä aiemmin olin tarkasti katsonut läpi.
Minulla ei ollut miehelleni mitään joululahjaa antaa, olin työtön ja tiukilla. Mies tuli aattona viime hetken kerma-kaupasta kotiin ja löysi rappukiveltämme oven edestä 50 €.
AIka ihania juttuja, enkä ole edes kirkon jäsen tai kristitty, lähinnä avoin kaikelle. Lähinnä uskon, että kaikki maailman uskonnot kertovat samasta jumalasta ja asiasta, mutta eri tyyleillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heräsin 16-vuotiaana keskellä yötä, kun joku veti kulmakarvastani toistuvasti. Katsoin miten huoneessani keskellä mattoa velloi sumupatsas, josta alkoi muotoutua ihmishahmo. Kauhistuin ja vedin peiton ylitseni. Sydän hakkasi ja kylmä hiki puski pintaan. Silti - yhtäkkiä rauhoituin täydellisesti, rentouduin ja aloinkin nukkua.
Muistin tuon aamulla hyvin ja ihmettelin, että MITÄ se oli. Isoisäni oli kyllä kuollut 2 viikkoa aiemmin, että tulikohan hän moikkaamaan?
Vaikuttaa kyllä vittuilulta, näin ainakin itse kokisin, jos joku elävä tulisi nykimään kulmakarvoja. Kuolleelta sentään odottaisin jotain käytöstapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ja mieheni liitto on käsittämätön. Olen häiriintyneestä ja tunnevammaisesta kodista, jonka arkeen kuului alkoholi, pettäminen, henkinen ja fyysinen väkivalta. Minun pitäisi olla parisuhteessa tavalla tai toisella epävakaan ja häiriöisen ihmisen kanssa, sillä KAIKILLA kanssani vähänkään samantyylisillä on tavalla tai toisella aivan vääränlainen parisuhde. Jostain kumman syystä mieheni on minulle aivan täydellinen pari. Saan paljon rakkautta ja turvaa ja olemme kasvaneet todella mukavasti yhteen. Tunsin selittämätöntä vetoa mieheeni ja tunsin, että tässä on elämäni mies. Olemme tavanneet toisemme ensimmäistä kertaa jo teineinä ja olleet samoissa bileissä samaan aikaan ja mieheni muistaa minut sieltä asti. Jostain syystä kiinnitin hänen huomion. Suhteemme alkuun liittyy paljon muutakin jännää, mutta en halua enempää paljastaa.
En ole uskonut johdatukseen, tai entisiin elämiin, mutta mieheni kohdalla tunnen vielä 7-vuoden jälkeenkin hyvin vahvasti, että juuri meidät on tarkoitettu yhteen ja että olemme olleet pari jo monta kertaa aiemminkin.
Lueskelin eilen yksin kotona ollessani tätä keskustelua. Kännykkäni oli pöydällä näyttö ylöspäin, äänet päällä. Yhtäkkiä ystäväni soitti minulle, mutta puhelin soi ehkä vain noin sekunnin ajan, jonka jälkeen näin näytöltä, että kaverini kyllä edelleen soittaa, mutta ääntä ei kuulu. Tarkistin, ettei puhelin ole äänettömäällä, enkä siis koskenut puhelimeen ennen äänen lakkaamista. Tämä ei ollut minusta ollenkaan pelottava, mutta ihan uskomaton sattuma!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mummon arkku laskettiin hautaan, sateinen päivä kirkastui ja haudan viereisessä puussa alkoi lintu livertää.
Kun sairauden murtamaa ja paljon kärsinyttä, uskovaisen pappani arkkua oltiin viemässä kirkkoon, oli hyvin harmaa ja sateinen sää.
Kun arkku sitten asetettiin alttarin eteen kirkossa, merkillisen kirkas valonsäde tulvahti kirkon ikkunasta, heijastuen vain pappani arkkuun - tästä on todisteena vielä valokuvakin.
Sairauden murtama ja paljon kärsinyt arkku :D :D
Hohoti hohoti, olipa HAUSKAA - huomasin tuon kirjoitusvirheen itsekin myöhemmin, mutta se oli sitten liian myöhäistä.
Audi kuski taustapeilissä hullun kiilto silmissä puristellen märkärupista alimittaista pippeliään etusormi-peukalo otteellaan tietämättä koska tippa purskahtaa finninpäähän ja järki sumenee....samalla oikeanjalan krampatessa. Auto on sinällään hyvähkö kulkupeli muttei AVOHOITOPOTILAIDEN käsissä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin joskus koiravahtina tädilläni omakotitalossa. Talo on ehkä jostain 70luvulta, ettei nyt maailman vanhin kumminkaan. Oli talvi ja kauheet paukkupakkaset, jotain lähemmäs -30 astetta, ja tämän takia alaovi ei toiminut kunnolla, eikä siis mennyt kiinni. No ei siinä mitään, ilta sujuu mukavasti kokkaillessa ja syödessä, ja kun nämä olin tehnyt rupesin kattomaan leffoja. Yhtäkkiä koirat alkavat haukkumaan ja juoksevat väliovelle, joka siis johtaa alakertaan ja sinne ovelle joka ei mene kiinni. Suunnilleen paskat housussa käyn katsomassa alakerran koirien kanssa eikä siellä ketään ollut. Aattelin vaan että ovat kuulleet jotain epämääräsiä ääniä ulkoa. Noin puolentunnin päästä sama tapahtuu. Olin jo aika peloissani, että ei helvetti, mitä jos täällä oikeasti on joku. Tehtiin taas sama kierros eikä mitään. Kun kolmas kerta tapahtuu olin jo suorastaan kauhuissani, ja minun oli pakko saada se ovi kiinni ja lukkoon. Siinä sitten hyvän tovin sain tapella sen oven kanssa että se oikeasti meni kiinni. Lopun iltaakin koirat olivat tosi levottomia, eikä siitä tietenkään mitään tullut että olisin saanut nukuttua. Mainittakoon vielä että olen 165cm pitkä ja painoin silloin alle 50kg niin eihän minusta vastusta kenellekkään olisi ollut. Ja koko elämäni olen asunut kerrostalossa niin siellä tunsin oloni todella turvattomaksi. En varmaan koskaan ole ollut niin peloissani. Sen jälkeen en siellä ole viihtynyt. Olen myös agnostikko joten kummittelu vaihtoehto kävi myös mielessä, varsinkin kun tätini on kertonut jostain "oudoista" jutuista mitä siellä talossa on käynyt, ja luulisi ettei ne koiratkaan mihinkään kauhean herkästi reagoi kun ovat tottuneet siellä asumaan. Oikeastaan ainut milloin he rupeavat haukkumaan on silloin kun joku tulee sinne taloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.
Mutta jatkakaa toki keskustelua.
No niin, nyt tulee taas niitä alapeukutuksia, mutta on tosiaisa, että ken Raamattunsa tuntee, tietää, että EI kukaan kuollut pääse sieltä enää morjestamaan tänne yhtään ketään.
Nuo kummitukset ovat niitä demoneja eli saatanan langenneita enkeleitä, jotka ovat katselleet tuon kuolleen ihmisen elämää ja tietävät tarkoin hänen puhetyylinsä ja koko hänen historiansa maan päällä ja osaavat siksi tarkoin esiintyä hänenä, ihan vaan harhauttaakseen ihmisiä spiritismiin ym saatanallisuuksiin.
Jos Raamattu on ainoa hengellisiä asioita edustava kirja jonka olet lukenut, niin todennäköisesti pidät sitä ainoana totuutena. Suosittelen tutustumaan myös muiden uskontojen perusperiaatteisiin ja esimerkiksi kirjastossa rajatiedon osastoon. Saat enemmän perspektiiviä siihen, miten erilaisilla tavoilla näitä asioita voi ajatella. Uskonnossa ja uskomisessa ei sinällään ole mitään vikaa ja on ihan hienoa jos/kun sinullakin on oma vakaumuksesi, mutta on aika puusilmäistä leimata kaikkien muiden kokemukset sen perusteella, mitä itse kuvittelet tulkitsevasi sen yhden ainoa kirjan perusteella.
Se pahuus, mistä sinäkin tunnut meuhkaavan, ei ole mikään ulkoistettu taho eli fiktiivinen personoitu "saatana" demoneineen, vaan meissä jokaisessa ihmisessä on kyky tehdä sekä pahaa että hyvää. Ja helposti ahdasmielisellä muiden tuomitsemisella tulee itse toteuttaneeksi sitä pahuutta.
Kuule, ennen Jeesus-uskoontuloa kävin herätyksen tilassa varmasti kaikki vähänkin isommat uskonnot läpi. Luin kirjastosta kaikkein kiinnostavimmat opukset eri uskonnoista.
Laukkasin TM-mietiskelyssä, juttelin jehovien ja harekrisna-tyyppien kanssa pitkiä syvällisiä keskusteluja, harrastin Tarot-kortteja, tutustuin hinduismiin ja buddhalaisuuteen, kävimme ystäväni kanssa skientogeissa. Islam väkivaltaisena, naisia alistavana uskontona kauhistutti kaikilla tavoin, joten sitä en voinut kuvitellakaan.
Ja kaikista muistakin jäi aivan tyhjä käteen - kunnes löysin Jeesuksen Rakkauden ja koko elämäni heitti ihan konkreettisesti kuperkeikkaa ja aloin tajuta, millaisessa valheessa olin koko elämäni ajan elänyt.
Olin elänyt täysin pimeää elämää, kuin eläimenä, ilman mitään tarkoitusta - vaikka kaikki oli elämässäni näennäisesti hyvin; oli hyvä työ, hyvä poikaystävä, kivoja kavereita, ihan perhe ym ym. Silti se kaikkein tärkein puuttui, joka sai elämän tuntumaan NIIN tyhjältä.
Kun Jeesus tuli elämään, joku ikäänkuin laittoi vasta "valot ja värit päälle" mun elämässä ja elämä muuttui todellisen ihanaksi ja vaikka vaikeuksiakin riittää, Herra "sotii puolestani" ja koska rukoilen Häntä, kaikki järjestyy.
264/257 Siis kävimme ystäväni kanssa skientologeissa.
[[/quote]
Se pahuus, mistä sinäkin tunnut meuhkaavan, ei ole mikään ulkoistettu taho eli fiktiivinen personoitu "saatana" demoneineen, vaan meissä jokaisessa ihmisessä on kyky tehdä sekä pahaa että hyvää. Ja helposti ahdasmielisellä muiden tuomitsemisella tulee itse toteuttaneeksi sitä pahuutta.[/quote]
Ikävä kyllä Saatana on olemassa ja se villitsee kansoja niin kauan, kunnes Jumala sitoo sen tuhanneksi vuodeksi (Pian alkava Jumalan hallitsema Tuhatvuotinen valtakunta).
Se päästetään vielä vähän aikaa tekemään pahojaan senkin jälkeen, kunnes ihmiskunnan viimeiset tuomiot tulevat Valkoisella valtaistuimella ja kaikki, jotka eivät ole ottaneet Jeesusta vastaan tuohon mennessä eläessään, tuomitaan tekojensa mukaan helvetin eri asteisiin, ikuisiin asuinpaikkoihin.
Mutta Jeesus-uskovat saavat palkintoja Jeesuksen Bema-istuimella ja määrätään myös omat asuinsijat Taivasten Valtakunnassa tekojensa mukaan.
ilmeisesti resepti vapaa kirjoitti:
Audi kuski taustapeilissä hullun kiilto silmissä puristellen märkärupista alimittaista pippeliään etusormi-peukalo otteellaan tietämättä koska tippa purskahtaa finninpäähän ja järki sumenee....samalla oikeanjalan krampatessa. Auto on sinällään hyvähkö kulkupeli muttei AVOHOITOPOTILAIDEN käsissä
Tänne on tullut joku eulaalia kenkkunen - hus, meneppä pois ja anna ihmisille kirjoitusrauha, kiitos.
Tämä ei ole mitenkään pelottava tai outo, ihan uni vain mutta todella todellinen sellainen..
Pikkusiskoni kuoli ihan pienenä onnettomuudessa..
Näin vuosikaudet hänestä unta. Unissa sisko ei koskaan sanonut mitään, eikä tullut syliin. Yritin epätoivoisesti aina halata häntä, jotta saisin hänet edes unessa kerran vielä syliini, ikävä oli niin kova. Unessa sisko käveli aina poispäin, onnettomuuspaikalle ja yritin häntä estää koska tiesin mitä tulee tapahtumaan.
. Yleensä heräsin siihen että itkin, jotenkin sisko oli unessa niin läsnä, tuntui niin todelliselta.
Meni n.kymmenen vuotta, kun suru ei enää ollut niin kova ja sain oman lapsen.
Näin taas siskosta unta, tässä unessa hän tuli syliini ja sanoi ettei ollut meidän vika että hän kuoli. Oli niin ihanaa saada pitää häntä sylissä vihdoin ja viimein. En saanut häntä hyvästellä kun hän menehtyi ihan äkillisesti ja nyt tuossa unessa tuntui että vihdoin ja viimein sain hänet taas lähelleni.
Heräsin taas kasvot kyynelistä märkinä mutta nyt oli hyvä olo. Tuntui että sisko kävi minua unessa hyvästelemässä, tai sit se vaan kertoi siitä että aloin jotenkin hyväksyä asian..
Edelleen kaipaan häntä valtavasti, enkä vieläkään halua hänen kuolemaa ajatella, tulee niin paha olo. Mieluummin muistelen sitä millainen hän oli. Ei hän elänyt kuin viisi vuotta, mutta niitä vuosia en kyllä unohda. <3
Lepakoita