Kertokaa pelottavin/erikoisin/selittämättömin kokemuksenne!

Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.

Mutta jatkakaa toki keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Luin av:lta että kananpersetukka ja kroksit ovat taas kesällä 2017 in! Pienen kummastelun jälkeen huusin kovaan ääneen: Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!!

Älä viitsi, joidenkin naisten on vaan pakko pitää ikuisesti kananpersetukkaa, koska oma hiuksisto on vaan niin sairaan ohkainen ja suomalainen hiuslaatu on juuri tällainen ohut ja olematon.

Tämän vuoksi myös suomalaiset miehet ovat suurimmalta osin kaljuja tai siilitukkia, koska aika harva kehtaa mitään "kuollutta näätää" pitää päässään, paitsi joku Marco Pjuuuströmmi.

Pitäsikö siis meidän huonohiuksisten naisten alkaa käyttää peruukkia tai jatkeita, vain sen takia, että jotkut teistä miehet pitää niistä, hah? :D

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.

Mutta jatkakaa toki keskustelua.

No niin, nyt tulee taas niitä alapeukutuksia, mutta on tosiaisa, että ken Raamattunsa tuntee, tietää, että EI kukaan kuollut pääse sieltä enää morjestamaan tänne yhtään ketään.

Nuo kummitukset ovat niitä demoneja eli saatanan langenneita enkeleitä, jotka ovat katselleet tuon kuolleen ihmisen elämää ja tietävät tarkoin hänen puhetyylinsä ja koko hänen historiansa maan päällä ja osaavat siksi tarkoin esiintyä hänenä, ihan vaan harhauttaakseen ihmisiä spiritismiin ym saatanallisuuksiin.

Vanhempieni kodissa on välillä vähän semmoinen outo tunnelma. Jos olen yksin siellä, tuntuu että yläkerrassa on joku. Siellä vielä asuessani tuntui kuuluvan vähän väliä jotain outoja ääniä.

Mulla oli lapsena semmoinen puinen sänky, missä oli toisessa päädyssä aika korkeat reunat. Tykkäsin lukea ennen nukkumaanmenoa ja mulla oli semmoinen klipsilamppu siinä reunassa kiinni. Aika usein uppoutuessani kirjaan, alkoi kuulumaan semmoinen ääni että lampun johto olisi liikkunut sitä sängynreunaa vasten. Ihan kuin joku olisi nykinyt sitä johtoa sängyn alta. Kuumottaa vieläkin kun mietin tota ja siitä on kymmeniä vuosia. En tajua mikä se on ollut ja olin niin peloissani etten koskaan uskaltanut katsoa.

Tää on aika creepy, ihmettelen vieläkin: Oltiin menossa siskon kanssa autolla kauppaan joku pari kuukautta takaperin ja kun päästiin parkkipaikalle, alkoi yksi meidän lempibiiseistä. Kuunneltiin hetki ja surkuteltiin että ei voi nyt kuunnella loppuun. Tehtiin ostokset, tultiin autoon ja kun käynnistin auton, radio alkoi soittaa samaa kappaletta täysin samasta kohdasta kuin mihin se loppui ennen kauppaan menoa. Katottiin siskon kanssa toisiamme silmät pyöreinä hetken aikaa et mitä hittoa. Oli sama radiokanava niin ei luulisi tulevan samaa kappaletta montaa kertaa vartin sisään.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.

Mutta jatkakaa toki keskustelua.

Minusta tässä yhteydessä ei voi puhua kummittelusta. Minusta sanan yliluonnollinen tilalle voisi laittaa luonnollinen, mutta sellainen asia, jota me emme (vielä) voi oikein ymmärtää tai selittää.

Olen kokenut ja tässä ketjussa kertonutkin sellaisista kokemuksistani, jotka ovat olleet erikoisia ja selittämättömiä. Minusta on ollut mukavaa, että edesmennyt sukulainen on viestinyt unessa tai jotenkin muuten kivalla tavalla, että elämää on fyysisen kuoleman jälkeenkin. Nuo tilanteet eivät ole tuntuneet ahdistavilta tai ikäviltä, ennemminkin mukavilta ja fiilis jälkeenpäin on ollut rauhallinen ja miellyttävä.

Oikeastaan uskonkin näiden jälkeen, että me jatkamme olemistamme ja päädymme johonkin rakkauden tilaan, josta on mahdollista olla meihin maan tallaajiin yhteydessä. Ja miksi muuttuisi kuoltuaan pelottavaksi?

Ns. Kummitukset ehkä ovat henkilöitä, jotka ovat jääneet kiinni johonkin paikkaan, johon liittyy suuria tunteita. Ja ne kristittyjen demonit kai ovat niitä pahiksia, joita meissä ihmisissäkin löytyy. Miksikäs se luonne kuoltua muuttuisi? Jaa-a, mielenkiintoista pohtia näitä.

Isäni pitkäaikainen avovaimo oli sairastanut syöpää muutaman kuukauden, ollen jo tosi huonossa kunnossa. Yhtenä päivänä töissä olin iltapäivän raportilla, kun mulle tuli poikkeuksellisesti ja voimakkaasti surullinen olo, enkä voinut kunnolla keskittyä työasioihin. Ihmettelin itsekin, miksi näin. Työpäivän jälkeen kuulin isältäni puhelimessa, että hänen avovaimonsa oli kuollut sinä iltapäivänä, samoihin aikoihin kun olin töissä voimakasta surua kokenut. Isäni kanssa olemme läheisiä, ja tämä oli hänen elämässään ensimmäinen näin suuri menetys ja suru.

Samalla viikolla istuimme myöhään illalla mökin terassilla, pimeä elokuun ilta. Isäni itki ja suri avovaimoaan ja puhuimme hänestä. Vaikka oli aivan tyyni ilta, mökin suljetun oven kahva kolahti. Ajattelen, että isäni vaimo kävi ikäänkuin viimeistä kertaa meitä katsomassa ja antoi joko merkin itsestään tai vanhasta muistista oli oven kahvaa avaamassa. Itseäni tämä lohdutti paljon.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.

Mutta jatkakaa toki keskustelua.

Minusta tässä yhteydessä ei voi puhua kummittelusta. Minusta sanan yliluonnollinen tilalle voisi laittaa luonnollinen, mutta sellainen asia, jota me emme (vielä) voi oikein ymmärtää tai selittää.

Olen kokenut ja tässä ketjussa kertonutkin sellaisista kokemuksistani, jotka ovat olleet erikoisia ja selittämättömiä. Minusta on ollut mukavaa, että edesmennyt sukulainen on viestinyt unessa tai jotenkin muuten kivalla tavalla, että elämää on fyysisen kuoleman jälkeenkin. Nuo tilanteet eivät ole tuntuneet ahdistavilta tai ikäviltä, ennemminkin mukavilta ja fiilis jälkeenpäin on ollut rauhallinen ja miellyttävä.

Oikeastaan uskonkin näiden jälkeen, että me jatkamme olemistamme ja päädymme johonkin rakkauden tilaan, josta on mahdollista olla meihin maan tallaajiin yhteydessä. Ja miksi muuttuisi kuoltuaan pelottavaksi?

Ns. Kummitukset ehkä ovat henkilöitä, jotka ovat jääneet kiinni johonkin paikkaan, johon liittyy suuria tunteita. Ja ne kristittyjen demonit kai ovat niitä pahiksia, joita meissä ihmisissäkin löytyy. Miksikäs se luonne kuoltua muuttuisi? Jaa-a, mielenkiintoista pohtia näitä. Totuus valkenee sitten, kun viimeisen kerran ruumis henkäisee.

Yksi pelottavimmista sijoittui aikaan, kun asuimme rakennuksessa, joka joskus oli toiminut kyläkouluna ja sodan aikaan sotasairaalana. Siellä oli outo tunnelma, lämpötilan vaihtelut käsittämättömiä, ja missä tahansa saattoi kävellä yhtäkkiä päin kylmiä ilmapatsaita, jotka olivat niin paksuja, että monta kertaa horjahdin taaksepäin sellaiseen törmättyäni.

Yhtenä iltana laitoin lapset nukkumaan ja menin keittiöön, mutten ehtinyt kauan touhuta, kun olin kuulevinani askeleita lastenhuoneesta päin. Katsoin, mutten nähnyt muuta kuin lastenhuoneen oven, joka aukeni täysin äänettömästi ja hallitusti, aivan kuin joku olisi hiipinyt huoneeseen sisään tai huoneesta ulos. Ajattelin, että se on joku outo ilmavirta, vaikka olin ihan varma, että olin sulkenut oven kunnolla, mutta sitten alkoi pienempi lapsi huutaa täydessä paniikissa ja ryntäsin katsomaan, mitä ihmettä siellä tapahtui. Lapsi istui kalmankalpeana, silmät apposen auki sängyllään ja aivan vapisi pelosta! Sanoi, että näki ruhjoutuneet miehen kasvot, jotka työntyivät esiin pienestä väliseinästä, joka erotti lasten sängyt toisistaan.

Myöhemmin muutettiin huoneita niin, että minä menin nukkumaan siihen huoneeseen ja lapset minun makuuhuoneeseen, mutta minäkään en viihtynyt siinä tilassa. Onneksi löydettiin aika pian sen jälkeen uusi koti. 

Mummoni kuoli monta vuotta sitten sunnuntai aamuna. Olin vielä nuori ja nukuin yleensä melkein puoleen päivään viikonloppuisin, mutta jostain syystä heräsin tuona aamuna kahdeksalta aivan itselläni. Menin vanhempieni luo olohuoneeseen ja katsoin äitini kanssa telkkaria samalla kun isäni luki lehteä. Yhtäkkiä minua alkoi sattua koko vartaloon lujaa, mutta kipu katosi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Ihmettelin että mitä kipu tarkoitti, mutten sanonut mitään vaan jatkoin kummissani telkkarin katselemista. Jonkin ajan päästä isäni puhelin soi ja setäni kertoi hänelle että mummoni on kuollut. Mietin silloin että siksikö minua sattui selittämättömästi yhtäkkiä.. En kai saa koskaan tietää. Mummoni hautajaispäivänä kesäkuussa oli pilvistä ja viileää (kevät oli ollut todella kuuma ja toukokuussa olk ollut 30 asteen helteitä) ja piskotteli vettäkin. Kirkossa istuessamme pilvet kuitenkin kaikkosivat ja aurinko tulvi sisään kirkon koristeellisista ikkunoista. Myös hautaan laskemisen aikaan aurinko paistoi kirkkaasti.. Jotenkin siitä tuli hyvä mieli. Ehkä mummollani onkin kaikki nyt hyvin.

Minä aistin rakennusten tunnelmia. Varmasti jokainen aistii. Moni paikka, joissa minusta lapsena on tuntunut  ahdistavalta, onkin myöhemmin paljastunut historialtaan synkeiksi ja perinteisiksi kummituspaikoiksi. Mm. Hvitträskin kartano (No eipä ihme, siellä ne sekalaiset seurakunnat asuneet avioriitoineen), Suomenlinna, Kansallisteatteri (en kyllä ymmärrä, mitä synkkää siellä on, teatterinhan pitäisi olla viihdettä) ja Katajanokan vankilan nykyinen hotelli tuntui todella kamalalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko yliluonnolliseen ja olen ateisti, mutta kerran ole matkustanut linja-autolla, jota ei ole ollut vuosikymmeniin olemassakaan, reitillä jota aikanaan ajoivat. Koulussa kaikki ihmettelivät millä bussilla pääsin kun myöhästyin kasin linkusta matkaa 85 km amikselle. Linkku oli ikivanha ja kyydissä lapsia paljon. Minun ei tarvinut maksaa, vaikka bussikorttini ei käynytkään. Mukava kuski vei koulun pihalle asti ja luokkalaiset näkivät ikkunasta kun hyppäsin bussista.

Sovittiin samalta suunnalta kulkevien tyttöjen kanssa, että aletaan kulkea sillä bussilla aina ysin päivinä, koska meidän normaali linkku kulki vain kasiksi ja kympiksi. Eipä se linkku ikinä enää tullut, eikä netistä löytynyt juuri mitään tietoa. Tästä on pian 10v, mutta ikuieestituon päivän muistan.

no höpö höpö, nää vanhat bussit yleesnä kuuluu joillekkin urheiluseuroille, tms, jotka on tilausajossa menossa jonnekkin urheilukisoihin. Pentuna olin mukana monella. Ovat ottaneet sinut vaan kyytiin :)

Ihan kouluun vei lapsia ja eskarilasia keskellä viikkoa. Eslarilaisilla oli aikuinen saattaja ja tuttujen koulujen eteen lapset jäi. Lapsia tuli ja meni. Bussi nro 62 ja netti kertoi sen ajaneen tuota väliä aikaa ennen kuin minä istuin sen bussin kyytiin :)

85 km?

Luin tätä eilen illalla, kun "pääni päältä "(tietokone on siis portaiden alapäässä ja lastenhuone portaiden yläpäässä)   kuului loksahdus, mikä syntyy ovenkahvaa painettaessa. Ajattelin että jaahas, jompikumpi lapsista heräsi ja aikani kuullostelin mutta ei mitään. Menin sitten katsomaan ja lastenhuoneen ovi oli tiukasti kiinni, makkarin ja vessan ovet raollaan kuten pitikin. En tiedä mistä kuulemani ääni tuli, läpiveto kun ei liikuta kahvoja!  Mietin  että jaahas, nyt täälläkin alkaa kummitella .D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.

Mutta jatkakaa toki keskustelua.

No niin, nyt tulee taas niitä alapeukutuksia, mutta on tosiaisa, että ken Raamattunsa tuntee, tietää, että EI kukaan kuollut pääse sieltä enää morjestamaan tänne yhtään ketään.

Nuo kummitukset ovat niitä demoneja eli saatanan langenneita enkeleitä, jotka ovat katselleet tuon kuolleen ihmisen elämää ja tietävät tarkoin hänen puhetyylinsä ja koko hänen historiansa maan päällä ja osaavat siksi tarkoin esiintyä hänenä, ihan vaan harhauttaakseen ihmisiä spiritismiin ym saatanallisuuksiin.

Jos Raamattu on ainoa hengellisiä asioita edustava kirja jonka olet lukenut, niin todennäköisesti pidät sitä ainoana totuutena. Suosittelen tutustumaan myös muiden uskontojen perusperiaatteisiin ja esimerkiksi kirjastossa rajatiedon osastoon. Saat enemmän perspektiiviä siihen, miten erilaisilla tavoilla näitä asioita voi ajatella. Uskonnossa ja uskomisessa ei sinällään ole mitään vikaa ja on ihan hienoa jos/kun sinullakin on oma vakaumuksesi, mutta on aika puusilmäistä leimata kaikkien muiden kokemukset sen perusteella, mitä itse kuvittelet tulkitsevasi sen yhden ainoa kirjan perusteella.

Se pahuus, mistä sinäkin tunnut meuhkaavan, ei ole mikään ulkoistettu taho eli fiktiivinen personoitu "saatana" demoneineen, vaan meissä jokaisessa ihmisessä on kyky tehdä sekä pahaa että hyvää. Ja helposti ahdasmielisellä muiden tuomitsemisella tulee itse toteuttaneeksi sitä pahuutta.

 Kun olen pelännyt tai ollut huolissani.. niin lähelläni on näkynyt valtavan kirkas sädehtivä kaari ihan pikaisen hetken. Olen kokenut sen turvallisena ja lohduttavana eli ettei minun tarvitse pelätä mitään.

Äitini oli juuri kuollut, kun purskahdin keskellä yötä hysteeriseen itkuun. Mieheni heräsi ja otti minut syliin ja alkoi silittää päätäni. Yhtäkkiä minut valtasi rauha ja rakkaus. Miehen kosketus ja silitystapa tuntuvat juuri samalta, kuin äitini tapa lohduttaa minua. Uskoin jopa tuntevani äidin kynnet hiuksissani.

Mieheni ei ole koskaan, ei ennen eikä jälkeen tuon hetken silittänyt mun hiuksia. Äiti teki niin aina..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohimennen kyselen ihmisten ajatuksia siitä, kun moni täällä epäilee että joku kuollut sukulainen on käynyt moikkaamassa heitä kuoleman jälkeen, että miksi ihmeessä rakkaat sukulaiset tulisivat kummittelemaan ja aiheuttamaan ahdistusta elossaoleville? Miksei voida - jos jäädään hengailemaan kuoleman jälkeen johonkin välitilaan tms- tehdä olemassaolo selväksi vähemmän mystisillä tavoilla? En mä ainakaan haluaisi kummitella sukulaisille niin että joutuisivat miettimään olenkohan se minä tai mikä ihme.

Mutta jatkakaa toki keskustelua.

No niin, nyt tulee taas niitä alapeukutuksia, mutta on tosiaisa, että ken Raamattunsa tuntee, tietää, että EI kukaan kuollut pääse sieltä enää morjestamaan tänne yhtään ketään.

Nuo kummitukset ovat niitä demoneja eli saatanan langenneita enkeleitä, jotka ovat katselleet tuon kuolleen ihmisen elämää ja tietävät tarkoin hänen puhetyylinsä ja koko hänen historiansa maan päällä ja osaavat siksi tarkoin esiintyä hänenä, ihan vaan harhauttaakseen ihmisiä spiritismiin ym saatanallisuuksiin.

Mistä lähtien Jehovat on saaneet surffailla internerissä ja kommentoida? Meinaatko raportoida tunnit tästä vauva.fi- keskustelussa kommentoinnista?.. Äläkä luule etten entisenä Jehovana tunnista tuota harhaoppia jota opetatte, sanamuodot ja kaikki tunnistaa ko uskonnosta 100 km päähän.

Vierailija kirjoitti:

Minä aistin rakennusten tunnelmia. Varmasti jokainen aistii. Moni paikka, joissa minusta lapsena on tuntunut  ahdistavalta, onkin myöhemmin paljastunut historialtaan synkeiksi ja perinteisiksi kummituspaikoiksi. Mm. Hvitträskin kartano (No eipä ihme, siellä ne sekalaiset seurakunnat asuneet avioriitoineen), Suomenlinna, Kansallisteatteri (en kyllä ymmärrä, mitä synkkää siellä on, teatterinhan pitäisi olla viihdettä) ja Katajanokan vankilan nykyinen hotelli tuntui todella kamalalta.

Totta. Esim. opiskeluaikanani Lahdessa Fellmannin puisto tuntui jollain tavalla minusta vastenmieliseltä paikalta, vaikka periaatteessa kyseessä on ihan sievä puistoalue. Paikalla olikin sisällissodan aikaan suuri vankileiri, jolla kuoli monia punaisia.

Heräsin enkelin siipi kasvoillani. Näin detaljeen isoista sulista. Olin ollut hyvin ahdistunut. Koin monta päivää ylitsevuotavaa kuplivaa iloa ja rauhaa sisälläni.

Sain ikäänkuin taivaallisen kosketuksen ja kokemuksen, en ollut yksin.

Jälkeenpäin voi tietenkin kaiken selittää, oliko uni - vai jotain muuta.

Se sisäinen tuntemus ei kuitenkaan mennyt pois itsestään, vaan vaikutti kuin joku parantava eliksiiri. Selittämätön.

Enkelit saattavat tulla lähellemme Jumalan viestintuojjina, emme ole yksin ahdistuksissamme.

Opiskelin ennen rakennuksessa, joka oli aiemmin toiminut jonkinlaisena alkoholistiparantolana. Tilat oli tietysti rempattu ja laitettu, mutta fiilis rakennuksessa ei ollut normaali. Jotenkin siellä oli painostava ja outo tunnelma. Kyseisessä rakennuksessa tapahtui parikin ihmeellistä asia.

- Olin tupakalla parvekkeella kun tunsin jonkun hengityksen niskassani. Siis oikeasti, tunsin ja kuulin jonkun hengittävän niskaani ja käännyin katsomaan mutta olin parvekkeella yksin.

- Olin illalla myöhään ja ainoana oppilaana tekemässä erästä projektia loppuun. Laitoin hälärit lähtiessä päälle ja tarkistin että valot oli kaikkialta pois. Koulussa oli tiukka hälärisysteemi mm. liiketunnistimet. Seuraavana aamuna opettaja kysyi multa kuka oli siirtänyt ison, kolmen hengen sohvan alimmasta kerroksesta ylimpään illalla, vastasin että sohva oli minun lähtiessä ollut omalla paikallaan alimmassa kerroksessa, ja hälytyssysteemi paljasti ettei sitä oltu kytketty pois sen jälkeen kun minä laitoin sen päälle. Koko kouluaikana ei selvinnyt kuka/ miten/ miksi oli tuon järkälemäisen sohvan roudannut kolmeen kerrokseen, sen alasvieminen takaisin vaati 4 isoa jätkää ja vei vaikka kuinka paljon aikaa. Vannon että sohva oli illalla koululta lähtiessäni alakerrassa paikallaan.

- Olin eräänä viikonloppuna kahden koulukaverin kanssa tekemässä taas yhtä projektia, ja seisoskelimme kahvihuoneessa kun yhtäkkiä kahvihuoneen ovi pamahti aivan täysillä kiinni. Ihmettelimme asiaa, mutta ajattelimme että veto tms oli saanut sen aikaan. Kun lähdimme kahvihuoneesta, ja kävelimme kohti luokkahuonetta, lävähti luokkahuoneen (sen jonne olimme menossa) ovi täysiä kiinni. Tämä oli todella outoa sillä pari viereistä luokkahuoneessa oli ovet auki, mutta ne eivät paiskautuneet kiinni, ainoastaan sen luokan jonne olimme menossa. Tämä aiheutti todella selkäpiitä karmivan olon ja lähdimme nopeasti kotiin.

-Muutenkin rakennuksessa oli usein sellainen olo että joku käveli takana, vaikkei sillä näkynyt ketään. En puhunut näistä tuntemuksista muille, mutta kerran koulukaverini sanoi ettei halua jäädä yksin rakennukseen koska "tulee outo olo että ihan ku joku seuraisi". Tästä tiesin etten kuvitellut kaikkea vaan tuolla todella oli jotekin ahdistava fiilis.

Minä olin kerran lapsena kylässä ensimmäistä kertaa vanhempien tuttavaperheen luona. Talo oli junaradan vieressä ja aivan toisella paikkakunnalla missä itse olin asunut. Muistan vieläkin, kun mentiin sisälle ja katsoin olohuoneen ikkunasta radalle päin. Muistan vieläkin sanoneeni, että olen ollut täällä ennenkin. Vanhempieni reaktiota en muista ja tuskin hekään enää muistavat. Mutta kuitenkin tuo maisema oli jotenkin niin tuttu minulle, vaikka sen silloin todistetusti ensimmäistä kertaa näinkin. En vaan osannut silloin yhdistää että miksi se on tutun näköinen. Kukaan muu meidän lähipiiristä ei siihen aikaan asunut omakotitalossa, joten maiseman sekoittaminen jonkun muun paikan kanssa ei ole kovin loogista.

Nyt aikuisiällä olen aivan mestari lukemaan ihmisiä eleiden perusteella. Olen hiljainen, mietiskelevää tyyppiä oleva "pesunkestävä" introvertti ja aistin todella herkästi muiden mielialoja ja tunnetiloja. En tiedä onko näillä yhteyttä toisiinsa? Oli tai ei, mutta niin monesti olen oman pääni sisällä osannut ennakoida (alitajuntaisesti) asioita. Jään usein ilmeiden ja eleiden lisäksi mietiskelemään myös ihmisten sanoja tai tekemisiä. Näiden perusteella sitten tulee usein erilaisia tuntemuksia, joista on hämmentävän moni osunut oikeaan.

Tästä en ole puhunut oikeastaan kenellekään (paitsi nyt täällä netissä), en pidä tätä itse mitenkään kovin ihmeellisenä, koska se tulee paljon ajattelevana ihmisenä päästä ikään kuin sivutuotteena. Mutta en myöskään halua kuulla muiden heti tyrmäävän tätä aivan huuhaajuttuna. En pidä itse sitä kovin ihmeellisenä, mutta toisaalta en myöskään aivan huuhaana. Ristiriitaista?