Kun rakastuminen on "väärin"

Vierailija kirjoitti:

Naiivit ihmiset jotka eivät ole kokeneet samaa tuomitsee. Onko oikein elää tyydyttämätöntä elämää? Onko oikein uhrautua vuosikausia vain sen perheen takia. Kyllä on oltava itsekäskin.

Aamen! Ja lisäisin vielä, että eivät ihmiset välttämättä edes tiedä, mitä on rakastuminen. On otettu aikoinaan parikymppisenä joku, ja sitten kun se oikea rakastuminen osuu kohdalle niin sitä huomaa, että ei ole koskaan aiemmin ollut edes rakastunut.

Voi kun minulla olisi ollut silloin 19-vuotiaana tarpeeksi järkeä. Tai ympärillä ihmiset eivät olisi kehuneet, miten me niin sovittiin toisillemme, täydellinen pari. Jospa joku olisi sanonut, että olette liian nuoria menemään naimisiin, kokeilkaa, testatkaa, mutta älkää luvatko mitään.

Nyt, 20 vuotta myöhemmin, olen edelleen saman ihmisen kanssa, lapsia, omaisuutta ja historiaa on. Mutta rakkautta meillä ei ole. Pyhä, rikkomaton avioliitto ja perhe.

Puoliso ei minua halua, ei ole koskaan halunnut. Sanoo rakastavansa, mutta ei osoita sitä millään tavalla.

Toisaalta myös tiedän, miltä tuntuu saada rakkautta kuten ap, ja päästää siitä irti. Ei ole helpottanut vielä vuosienkaan jälkeen. Olin lopulta epäitsekäs perheeni vuoksi, ja se rikkoi minussa jotain pahasti.

Vierailija kirjoitti:

JOS se eropapereiden lähettäminen oliskin niin helppoa. Tai olisihan se lähettäminen helppoa, mutta siinä sitten revittäisiin rikki kaksi perhettä, että ei ihan niin helppo teko!

AP

Teidän perheet on jo revitty rikki. Turha teeskennellä muuta.

Olen itse 33, joten elämänkokemusta ei vielä yhtä paljon kuin sinulla. Silti uskon tällä hetkellä: elämää suurempi ja kaikkea muuta syvempi rakkaus osuu useimpien kohdalle vain kerran elämässä.

Itselleni se kävi viime vuonna. En myöskään ollut sitä ennen uskonut, että sellaista on olemassakaan, kuvittelin naiiviksi hömpäksi, olinhan kuitenkin jo monia kertoja elämässäni ollut rakastunut. Ja sitten täysin varoittamatta se iski omalle kohdalle.

Mitä tehdä, kun se tapahtuu 33-vuotiaana? 46-vuotiaana? 59-vuotiaana? Oma, vuosikymmenten mittainen parisuhde romukoppaanko vain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset täällä tuomitsevat ap:n, koska hänellä on tunteita jotakuta muuta kohtaan kuin aviomiestänsä. Miksi mulle tuli mieleen, että jotkut saattavat olla kateellisia siitä, että ap on löytänyt jonkun jonka kanssa hänellä on hyvä olla? Nämä kommentit ovat vaan niin uskomattoman vihamielisiä vaila empatiaa. Koko avioliitto instituutiona kaipaa muutosta. Olkaa avoimempia uusille ihmisille ja kokemuksille. Mulla on toiminut avoin liitto jo kymmenen vuotta. Suosittelen! On ihanaa kun voi rakastaa useampaa kuin vain yhtä ihmistä.

Ihanaa teillähän on ihan älytön määrä aikuisia avokumppaneita, joita lapset voi rakastaa. Exän nyxän exät ja panot ja hoidot vain vilisevät silmissä, siinä sitä vakautta ja voimaa arkeen... eiku 😨

Olen kateudesta vihreä 😂

Itseasiassa lapset nimenomaan voittavat tällaisessa kuviossa. Perheessä on rakastava ja hyväksyvä ilmapiiri ja voi olla normaalia useampia turvallisia aikuisia. Btw, oletko huomannut, että yleensä epäsovinnaisiin valintoihin päätyvät älykkäät ihmiset, joilla on avoin ja rehellinen elämänasenne?

Ei voita, terv kokemusta on ja lapsuuden kaverit oli samanlaisista "avoimista perheistä", meillä ei ole kenelläkään mitään hyvää sanottavaa lapsen asemasta tuossa tilanteessa.

Eli sinulla ei sitten ole kokemusta ns. ydinperheestä lainkaan? Tiedän useita ihmisiä, joilla on. Eikä heilläkään ole mitään hyvää sanottavaa lapsen asemasta sulkeutuneissa ja riitaisissa parisuhteissa.

Ydinperheet sulkeutuneita ja riitaisia? Tiedoksesi että kaikki ydinperheet eivät ole tuollaisia? Lapsuuden perheesikö oli?

Tutkimusten mukaan ovat, sulkeutuneita ainakin. Ja tätä on sosiologiassa pidetty jopa yhtensä syynä perhesurmiin. Tämä saa varmaan alapeukkuja, mutta on fakta.