Noin 80-vuotiaat äidit kylmäkiskoisia narsisteja?

Sukupolvien ketju tietenkin jatkuu näissä myöhemmin synnyttäjissä, mikäli ovat lisääntymään päätyneet. Suuri osahan jätti kierroksen väliin tässä sukupolvessa.

Kyllä asiaa tulee käsitellä asiallisesti, ilman että joukko mummoja hyökkää huutamaan kuinka heitä nyt TAAS syyllistetään. Ihan syystä. Mitätönninnällä ON seurauksensa. He vain tottuivat siihen, että heitä ei SAA syyllistää. Olihan 60-luvulla suuri buumi juuri olla feministi, oman onnensa seppä - vapaa rakkaus ja muu omat omat oikeudet joka paikassa. Lapset tarhaan ja vanhukset vanhainkotiin - sukupolvihan he ovat ensimmäisessä polvessa. 

Sama välinpitämättömyys toki kertautuu sitten potenssiin ties mikä.

Äitini ei ole ehkä täysverinen narsisti, mutta jossain määrin kuitenkin. Teki kaikkensa tuhotakseen isäsuhteeni panettelemalla isää minulla, ja sain myös toimia nuoresta iästä äidin omana pikku terapeuttina. Sellainen on lapselle tosi ahdistavaa, koska lapsella ei ole mitään keinoa käsitellä eikä ratkaista ahdistavia tilanteita. Kuten: äiti kertoi minulle että isä kuristi häntä, äiti pyysi minua kahdeksanvuotiaana  "apuun" kun siirsi aviovuoteet erilleen, äiti sanoi että en voi enää käydä uimassa, koska meillä oli siellä hauskaa isän kanssa. Loppuelämäni tulen olemaan katkera siitä, että minulle ei voitu suoda normaalia isäsuhdetta, ja se on yksinomaan äidin syytä. Mustamaalaus onnistui.

Vasta viime aikoina olen tajunnut, että äiti voi todella olla kateellinen ja mustasukkainen tyttärelleen. Äitini on kyllä ottanut minusta kaiken hyödyn irti. Terapoimisen lisäksi hän on änkenyt luokseni mm. ollessani stipendiaattina ja komennuksella ulkomailla. Ai niin, hameita ja mekkoja minun ei kuulemma pitäisi käyttää, kun ne eivät sovi minulle. varsinkaan avokaulaisia.

Aborttioikeudenhan noi väsäsi juuri - nämä 80-vuotiaat mummot. Eli HALUN tappaa jälkipolvensa ilman vastuuta.

Sodalla näitä usein selitetään.

Mutta miksi muissa sotia käynnissä Euroopan maissa ei ole yhtä kylmä ilmapiiri.

Suomen erikoisuus on yksin pärjäämisen vaatimus ja muutenkin kovat vaatimukset, lyttääminen ja vahva negatiivisuus.

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ole ehkä täysverinen narsisti, mutta jossain määrin kuitenkin. Teki kaikkensa tuhotakseen isäsuhteeni panettelemalla isää minulla, ja sain myös toimia nuoresta iästä äidin omana pikku terapeuttina. Sellainen on lapselle tosi ahdistavaa, koska lapsella ei ole mitään keinoa käsitellä eikä ratkaista ahdistavia tilanteita. Kuten: äiti kertoi minulle että isä kuristi häntä, äiti pyysi minua kahdeksanvuotiaana  "apuun" kun siirsi aviovuoteet erilleen, äiti sanoi että en voi enää käydä uimassa, koska meillä oli siellä hauskaa isän kanssa. Loppuelämäni tulen olemaan katkera siitä, että minulle ei voitu suoda normaalia isäsuhdetta, ja se on yksinomaan äidin syytä. Mustamaalaus onnistui.

Vasta viime aikoina olen tajunnut, että äiti voi todella olla kateellinen ja mustasukkainen tyttärelleen. Äitini on kyllä ottanut minusta kaiken hyödyn irti. Terapoimisen lisäksi hän on änkenyt luokseni mm. ollessani stipendiaattina ja komennuksella ulkomailla. Ai niin, hameita ja mekkoja minun ei kuulemma pitäisi käyttää, kun ne eivät sovi minulle. varsinkaan avokaulaisia.

Huh. Tuntui kuin omaa kirjoitusta olisi lukenut.

En tiennyt että muillakin on ollut noin pahaa isän mustamaalaamista.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on syntynyt -61 ja vastaavanlaista kohtelua olen esikoistyttärenä saanut kokea, pojat olivatkin sitten kaiken ilon ja onnen aihe, saivat kaiken ja saivat tehdä mitä halusivat. Oikein kehui kaikille, kuinka hänellä on hienoja poikia. No olihan meitä tyttöjäkin joukossa, mutta äitimme mielestä olimme aina vähempiarvoisia. Enpä ole eukon kanssa enää tekemisissä. Ihmettelee myös miksi näin.

Äitisi on oman aikakautensa lapsi.

Ja vielä 60-luvulla poikalapset olivat "arvokkaampia" kuin tytöt, erityisesti maaseudulla. "Tyttö tuli, tyhjä tuli" oli vanha sanonta. Myös laki mahdollisti pojille suuremman perintöosuuden kuin tytöille.

Naisen ja tyttöjen asema on valtavasti muuttunut Suomen itsenäistymisen ajoista, tuonne 1970-luvulle asti ja ehkä vielä 1980-luvulle ja tämä on hyvä muistaa, kun vertaa tämän päivän äitien ja naisten asemaa.

Isäni oli kymmenen talvisodan syttyessä, äitini kuuden. Äitini isä jäi rintamalle, isän isä oli invalidi jo ennen sotaa, eikä osallistunut taisteluihin; sen sijaan oli "koko kylän lasten isä" sotavuosien ajan. Molemmat vanhempani ovat esikoisia perheessään.

Isäni on vähemmän vaurioitunut kuin äitini. Äitini on narsistisesti vaurioitunut, ihanuuksineen ja kamaluuksineen. Hän jumaloi omia kuviaan, minuakin kun ja jos satun sellainen olemaan. Mutta jos menee kurjasti niin sitä kurjaa asiaa vaan ei ole. Mutta. Tiedän että parhaansa hän yritti. Itse hän oli ylivastuutettu kolmen pikkusisaruksen vanhempi sisko. Pojat olivat aina äidilleen tärkeämpiä, ainoa pikkusisko kuoli (eikä häntä ilmeisesti paljon surtu). Aikuisikäni aikana minun on ollut turha puhua itsestäni; äitini puhuu aina vain itsestään. Silti, esimerkiksi raskauksieni aikana, hän soitti päivittäin, kysyi mitä kuuluu - eikä sitten jaksanut kuunnella, vaan kertoi omat kuulumisensa. Joku tarve hänellä ehkä oli kuulla, mutta ei taitoa kuunnella.

Isäni oli herkällä korvalla oloistani. Hän oli herkkä muutenkin. Mutta myös raivoisa, äkkipikainen, sulkeutuva  ja vihaava. Hän oli todella ns. inhimillinen. Kärsimykset ja ilot lainehtivat hänen mielessään niin kuin vaan ihmisellä yleensä, ja lapsensa eivät juuri säästyneet mistään. Saatiin tuta kaikki. Rakastan isääni, vaikka aina hän ei kyllä isänä ollut mikään toiveisä, tunteineen, itkuineen, raivoineen ja muineen.

Molemmat ovat jo vanhoja. Hoidan heidän monia asioitaan; en vielä heitä, niin pitkällä ei olla vielä. Olen antanut paljon anteeksi, mitä en ole antanut, olen ymmärtänyt kumminkin miksi niin tapahtui.

Olen oma itseni.

Psykologi uskoo, että kaikista naisista ei ole äideiksi. Joka viides äiti on vaikea.

Psykologi, Cambridgen yliopiston opettaja Terri Apter tiesi pienenä, millä tuulella äiti oli, jo pelkästään tämän askelten äänistä. Äidin raivokohtaukset ja narsistinen luonne varjostivat tyttären elämää, mutta saivat toisaalta tämän ryhtymään psykologiksi ja tutkimaan perhedynamiikkaa.

Psykologi arvioi Daily Mailissa, että noin joka viidennellä äidillä on myrkyllinen suhde tyttäreensä.

Osassa suhteista jotain menee kuitenkin perustavanlaatuisesti pieleen, eivätkä äidit ole halukkaita tai kykeneviä ymmärtämään lastensa tarpeita.

Apter on sitä mieltä, että kaikista naisista ei vain yksinkertaisesti ole äidiksi. Vielä muutama sukupolvi sitten oli itsestäänselvyys, että nainen menee naimisiin ja hankkii lapsia – halusi hän niitä tai ei. Niinpä etenkin monet eläkeikäiset naiset oireilevat yhä huonoa äitisuhdettaan.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on Euroopan laajuisesti kasvussa, mikä Apterista ei ole pelkästään huono ilmiö.

– Mietin, kuinka moni nainen olisikaan voinut säästää lapsensa elämänmittaiselta kärsimykseltä, jos hänellä olisi ollut mahdollisuus valita? Vastentahtoinen, katkera ja ilkeä äiti on kammottavan vahingollinen lapselle ja vaikutukset voivat kestää läpi elämän, Apter kirjoittaa Daily Mailissa.

Hän kertoo, että moni nainen tajuaa oman äitinsä julmuuden vasta, kun tulee itse äidiksi ja ymmärtää tulleensa kohdelluksi kaltoin lapsena. Apterin mielestä osa äideistä vain siirtää oman kurjuutensa ja turhautumisensa tyttäriinsä – eikä tämä muutu, vaikka sukupolvet vaihtuvat.

Vaikean äidin tytär voi kärsiä itsetunto-ongelmista läpi elämänsä.

Siellä artikkelissa on sitten kuvailtu erilaisia äitityyppejä: http://www.is.fi/perhe/art-2000005149225.html

Tässä syy miksi en hanki lapsia, olen itse vaikean äidin lapsi, äidin äiti oli vaikea äiti, enkä halua siirtää tätä eteenpäin

http://www.vauva.fi/keskustelu/2830245/miksi-jotkut-aidit-ovat-niin-julmia

Vierailija kirjoitti:

Sodalla näitä usein selitetään.

Mutta miksi muissa sotia käynnissä Euroopan maissa ei ole yhtä kylmä ilmapiiri.

Suomen erikoisuus on yksin pärjäämisen vaatimus ja muutenkin kovat vaatimukset, lyttääminen ja vahva negatiivisuus.

Minusta ei ehkä olisi tullut tällaista ilman empaattisia isovanhempiani. He kokivat sodan ja tuntui, että sitä enemmän rakastivat ja välittivät kaikista läheisistään. Äitini syntyi sodan jälkeen ja hän on aivan päinvastainen persoona kuin vanhempansa. Hän on pahemmanluokan narsisti, joka välittää vain itsestään ja rahasta. Sellaisia ihmisiä hänellä oli ympärillään päälle parikymppisenä, itse hän vaikuttavan seuransa valitsi.

Minun vanhempani olivat syntyneet v. 1923 ja 1925, enkä tunnista heitä näistä kommenteista, vaikka sodan käynyttä sukupolvea olivatkin. Sen parempaa isää tai äitiä en olisi voinut itselleni kuvitella, vaikka ns. iltatähti olinkin eli meillä oli ikäeroa kaksi sukupolvea yhden sijasta. Äiti oli loppuun saakka nuorekas ja nuorenmielinen, vaikka terveys ei raskaasta työelämästä johtuen niin hääppöinen ollutkaan. Isän kanssa oli joskus vaikeampaa, koska hän ei aina ymmärtänyt 70- ja 80-luvun lapsen ja nuoren innostusta rockmusiikkiin, mutta koska olin kiltti lapsi, jolla ei ollut edes murrosikäisen kapinavaihetta, tulimme yleensä hyvin toimeen. Helpotusta toi vielä se, että olimme luonteiltamme samankaltaiset. En koskaan saanut minkäänlaista fyysistä kuritusta, en edes tukkapöllyä, ja sodankauhut isä osasi kätkeä itseensä viimeisiin vuosiinsa saakka, jolloin kyllä kuusikymmentä vuotta aikaisemmin nähdyt ruumiskasat tunkivat uniin ja puheisiin. Kumpaakin minulla on iso ikävä, niin isää kuin äitiäkin, ja lapsuudenkotiani. Jos saisin aikakoneen, matkustaisin sillä 70-luvun alkupuolelle niihin aurinkoisiin kesiin, kun maailma oli vielä mallillaan eikä näin kamala paikka kuin nykyään.

Miksi olisin hankkinut lapsia, kun koko elämä on mennyt narsistiäidin tempauksien ymmärtämisiin ja seurausten käsittelyyn. Ei lapsi olisi tullut saamaan sitä kaikkea huomiota, mikä hänelle kuuluisi, koska elämää söisi hänen isoäitinsä. Tiedän varmaksi myös, että en olisi saanut mitään henkistä tukea äidiltäni, en tukiverkkoa, en mitään hyvää, en sellaista miten normaali äiti on kiinnostunut lapsensa perheenlisäyksestä.

Juu, näkeehän sen nyt tuossa Saarankin lyttäämisepidemiassa - tyttö luulee itsestään liikoja - mokomakin heinähattu - onneksi floppasi jne jne. Tämä maa hyväksyy tyttärien - naisten - nuorten naisten ja sitä myöten sitten aikuistuvienkin - naisten lyttäämisen ja vahingoniloisena vain odotetaan, koska se nyt floppaa. Mikähän se oikein luuli olevansa????!

Sota on vain tekosyy selittää alituista kylmää negatiivista ilmapiiriä, ottamatta vastuuta omasta käytöksestään - ja erityisesti suhtautmisesta tyttäriin. Okei, naimisiin mentiin sosiaalisesta pakosta ja lapsia piti tulla, jotta oli hyväksytty sosiaalisesti. Usein mentiin siinä 20 pintaan naimisiin ja äitiyteen ei ollut paljon valmiksia, muuta kuin minäminä -äitejä syntyi feminismin alttarin juurelle. Uraa piti saada tehdä ja ne lapset työntää joidenkin muiden vastuulle. Alkoi se valtava itsensä korostamisen buumi ja kuinka kaikkien tulee vain opiskella ja opiskella - mutta rakastaa ei tarvitse eikä kenenkään pikkuihmisen tarpeita täyttää - koska muutenhan ne luulee jotain liikoja itsestään.

Ivaaminen ja pilkkaaminen on kyllä aika monen tuon sukupolven käytöksessä ja puheissa tuttu ilmiö- tai ainakin sellainen piilovattuilu asiassa kuin asiassa. Passiivisaggressiivinen sukupolvi, joka ei sallinut mitään hyvää seuraavalle sukupolvelle - tai ei siis ainakaan niille tyttärilleen.

Englanissa ja Saksassa olen kokenut äitien olevan aivan erilaisissa suhteissa tyttäriinsä ja osoittavan aitoa kiintymystä. Sodissahan nekin oli. Miss'se ero oikein on? Suomen jatkuva heittopussina olo -huonot johtajat- alituinen alistuminen ja nöyristely - aggressiivien kulttuuri, kun omaansa on HÄPEÄ puolustaa.

En usko, että täällä kommentoivat olisivat kokeneen sen huonompaa lapsuutta ja nuoruutta, kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa, sillä lasten ja naisen asemassa on tapahtunut valtava muutos parempaan, kun aihetta tarkastellaan sukupolvittain.

Päinvastoin, lasten hyvinvointiin alettiin kiinnittää jo 60-70-luvulla, kun naisten työssäkäynti yleistyi ja päivähoitojärjestelmää luotiin ja neuvolapalvelut olivat jo kaikkien käytössä, sekä kuntien sos.huolto.

Ja tosiasia on, ettei kaikista ole vanhemmiksi, oli nainen tai mies, ei ole ollut ennen, eikä ole tänä päivänäkään ja suurimmat kärsijät on lapset.

Jos kokee olevansa ei sopiva äidiksi, on hyvä - armeliasta lapsilleen ja erityisesti niille tyttärilleen, että jättää heidät taivaan iduiksi. Taivaassa tavataan..

Vierailija kirjoitti:

En usko, että täällä kommentoivat olisivat kokeneen sen huonompaa lapsuutta ja nuoruutta, kuin heidän vanhempansa tai isovanhempansa, sillä lasten ja naisen asemassa on tapahtunut valtava muutos parempaan, kun aihetta tarkastellaan sukupolvittain.

Päinvastoin, lasten hyvinvointiin alettiin kiinnittää jo 60-70-luvulla, kun naisten työssäkäynti yleistyi ja päivähoitojärjestelmää luotiin ja neuvolapalvelut olivat jo kaikkien käytössä, sekä kuntien sos.huolto.

Ja tosiasia on, ettei kaikista ole vanhemmiksi, oli nainen tai mies, ei ole ollut ennen, eikä ole tänä päivänäkään ja suurimmat kärsijät on lapset.

En oikein ymmärrä, miksi koet tarpeelliseksi mitätöidä muiden kokemuksia. Oletko itse narsistiäiti vai mistä mättää? Siinähän juuri narsistit loistavat, muiden mitätöinnissä.

Monet 40-50 vuotiaiden äidit ovat saaneet kasvatuksen, jossa tyttöä ei arvosteta. Oma äitini vm. -41 oli sisarussarjansa fiksuimpia, ei olisi päässyt oppikouluun ellei opettaja erikseen käynyt kotona pyytämässä lupaa opintojen jatkamiseen.

Äiti opiskeli lopulta sairaanhoitajaksi vaikka älliä olisi riittänyt lääketieteen opintoihin. Yksikään perheen muista lapsista ei opiskellut juuri mitään pakollisten perusopintojen jälkeen. Jatkettiin maatilan pitoa tai mentiin maanviljelijän kanssa naimisiin.

Itseäni äiti "kannusti" opiskelemaan mahdolliosimman pitkälle, tosin "kannustus" tuli siinä muodossa etten lue riittävän ahkerasti tyyliin jos saat noin vähällä 9 miksi et raada 10 eteen. Isä taas oli oikeasti kiinnostunut ja kannustava ja kehui tyttärensä älykkyyttä :D

ffffdddd kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ole kylmäkiskoinen narsisti vaikka hänet erotettiinkin omasta perheestään ja lähetettiin vieraaseen maahan kolmevuotiaana lappu kaulassaan. Sitten hän palasi ummikkona takaisin Suomeen ja juuri opittuaan perheen kieltä sai lähtöpassin takaisin Ruotsiin. Sitten taas suomen kielen unohdettuaan 'sai' palata Suomeen. Sota-ajan lapsilla on ollut sellaisia kokemuksia, että nykyajan kaikkeen oikeutetut sukupolvet eivät edes pysty venyttämään feikkiempatiaansa. 

 

maybe, maybe not

ei ole kovin rakentavaa kuitenkaan mitätöidä tyttärien kokemuksia, joilla selkäesti narsistinen vanhempi - oli se sitten äiti taikka isä - taikka vaikkapa veli.

maybe maybe not

Kyllä minä ainakin muistan äitini ivaavan katseen, kun osuimme yhtäaikaa sängyllä loikoillessa peiliin katseemme - jossa ujosti hymyilin peilikuvalleni juuri leikatullani kivan näköisellä tukkamallilla. Äitini tokaisi siihen, että itseäsikö sinä siinä ihailet.. 

Ihan noin lyhyesti siihen tiivistyy oikestaan kaikki äitini käytös. Lyttääminen ja mitätöinti, häpäisy - jos näkee tyttäressään edes hitusen itseään hyväksyvää käytöstä. Kateus ja mustasukkaisuus. Surullista! Sad!

As Trump would say. Trump muuten selkäesti kannustaa tytärtään. Mitä lienee mamma mieltä?

Isäthän kyllä tuossa sukupolvessa ovat usein olleet kannustavia tyttäriään kohtaan - mutta jos ovat jo kuolleet aikaisin, on tyttäret jääneet myrkkyttyneiden äitiensä armoille.

Kyllä kielinystyrät laulavat pahansuopaisesti myös tämänpäivän naisilla.

Ei tarvitse kuin lukea tämän palstan keskusteluja julkisuuden henkilöistä, jossa arvostellaan kovin sanoin jopa ulkonaista olemusta esim. Maria Veitolasta, Saara Aallosta, Sirpa Selänteestä jne. vaikka ei ole nähty kuin joku tv pätkä.

Vierailija kirjoitti:

Miehet kuoli rintamalla tai tulivat sekaisina takaisin. Naisten piti olla miehiä talossa eli kaikki heikkous tuli kitkeä itsestä/muista ja valitettavasti näin yhä on.

Maailma ei ole kaiketi mustavalkoinen, omasta elämästä on kai lupa tehdä itsensä näköinen.

Ainoa elämä, kuiteskin.

Miksi ihmeessä av:llä elää tää outo sukupolven ylitse hyppäyksen uskomus. Nyt n. 80-vuotiaat ei ole missään suuressa enemmistössä sotaleskiä tai sodanaikaisia vaimoja. Sotalapsia heissä on kyllä.

Suuret ikäluokat täyttävät/ovat täyttäneet 70 vuotta juuri nyt. Suurin ikäluokka syntyi 1946 ja he täyttivät 70 vuotta viime vuonna. Heidän äitinsä eivät todellakaan saaneet näitä suuria ikäluokkiä 10-vuotiaina.

Että miesten rintamalla oleminen ei kyllä selitä 70-80 vuotiaiden kylmyyttä äitinä.